Mulla on ikävä niitä aikoja kun lapset oli pieniä

Mun mielestä helpompaa koko ajan kun lapset kasvaa, ei öisiä kitinöitä ei paskoja vaipassa jatkuvasti ym.

Reissuun lähtiessä riittää kalsarit ja hammasharjat kassiin ei tarvita pakettiautollista kaikkea kamaa.

Paras hetki oli se, kun kuopiksenkin opiskelupaikka varmistui; minun työni oli tehty ja uusi elämä edessä. En roiku lapsissani, enkä palvo pershedelmiä narsistina.

Sama juttu. Vanhin täyttää kohta 18 ja tuntuu että kaikki on mennyt vaan huonompaan suuntaan sitä mukaa kun aikaa on kulunut.

Nyt kun esikoinen muutti kotoa, niin paljon olen muistellut on sitä aikaa kun olivat pieniä. Onnellisia vuosia ja ihania muistoja, mutta onhan elämä huomattavasti helpompaa nyt.

Aikansa kutakin, ja muutaman vuoden kuluttua ollaankin miehen kanssa taas kaksistaan.

Vierailija kirjoitti:

Paras hetki oli se, kun kuopiksenkin opiskelupaikka varmistui; minun työni oli tehty ja uusi elämä edessä. En roiku lapsissani, enkä palvo pershedelmiä narsistina.

Ja sinä tyhmyri leveilet täällä siitä, että elämäsi tärkeimmät päätökset teit siis väärin.

M kirjoitti:

Mun mielestä helpompaa koko ajan kun lapset kasvaa, ei öisiä kitinöitä ei paskoja vaipassa jatkuvasti ym.

Reissuun lähtiessä riittää kalsarit ja hammasharjat kassiin ei tarvita pakettiautollista kaikkea kamaa.

Samaa mieltä. Lapset on alakouluiässä ja lähden kohta lasten kanssa muutaman päivän kesälomareissulle. Jokaisella on oma reppu selässä, jossa tarvittavat vaatteet. Käydään muutamassa kaupungissa ja paikasta toiseen junalla. Ihanaa kun lapset jaksaa itse kantaa omat kamppeet, jaksavat jo kävellä paikasta toiseen. Plus tykkäävät jo tulla aina välillä museoihin yms.

On ikävä. Silloin oli kaikki vielä niin turvallista ja helppoa, lapset kuin herran kukkarossa. Toista se on nyt. Lisäksi minua harmittaa se että minulla ei ole ketään kenen kanssa muistella lasten elämää, koska erosin heidän isästä lasten ollessa pieniä, enkä ole missään tekemisissä niiden ihmisten kanssa enää joiden kanssa vietin aikaa kun lapset olivat pieniä. Kerronkin juttuja nykyiselle miehelleni, mutta hän on tuntenut lapseni vasta 5 vuotta, joten ei ole sama asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras hetki oli se, kun kuopiksenkin opiskelupaikka varmistui; minun työni oli tehty ja uusi elämä edessä. En roiku lapsissani, enkä palvo pershedelmiä narsistina.

Ja sinä tyhmyri leveilet täällä siitä, että elämäsi tärkeimmät päätökset teit siis väärin.

Tein ne _niin_ oikein. Korkeakoulutetut, akateemiset lapset jotka välittömästi kiinni työelämässä - omalla alallaan. Heti itsenäisiä eivätkä mitään tissiäimeäviä kotonaroikkujia.

Vierailija kirjoitti:

On ikävä. Silloin oli kaikki vielä niin turvallista ja helppoa, lapset kuin herran kukkarossa. Toista se on nyt. Lisäksi minua harmittaa se että minulla ei ole ketään kenen kanssa muistella lasten elämää, koska erosin heidän isästä lasten ollessa pieniä, enkä ole missään tekemisissä niiden ihmisten kanssa enää joiden kanssa vietin aikaa kun lapset olivat pieniä. Kerronkin juttuja nykyiselle miehelleni, mutta hän on tuntenut lapseni vasta 5 vuotta, joten ei ole sama asia.

Miksi elät menneissä?

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun esikoinen muutti kotoa, niin paljon olen muistellut on sitä aikaa kun olivat pieniä. Onnellisia vuosia ja ihania muistoja, mutta onhan elämä huomattavasti helpompaa nyt.

Aikansa kutakin, ja muutaman vuoden kuluttua ollaankin miehen kanssa taas kaksistaan.

No tuo talon tyhjeneminen onkin se kaikkein huonoin juttu! Ei elämä nyt pelkkää työtä voi olla. Kotiin tyhjään taloon ja sitten katsellaan televisiota miehen kanssa? Ei todellakaan mikään unelma, vaan tyhjää elämää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras hetki oli se, kun kuopiksenkin opiskelupaikka varmistui; minun työni oli tehty ja uusi elämä edessä. En roiku lapsissani, enkä palvo pershedelmiä narsistina.

Ja sinä tyhmyri leveilet täällä siitä, että elämäsi tärkeimmät päätökset teit siis väärin.

Tein ne _niin_ oikein. Korkeakoulutetut, akateemiset lapset jotka välittömästi kiinni työelämässä - omalla alallaan. Heti itsenäisiä eivätkä mitään tissiäimeäviä kotonaroikkujia.

Miksi siis teit niitä ollenkaan kun parasta on että pääset niistä eroon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun esikoinen muutti kotoa, niin paljon olen muistellut on sitä aikaa kun olivat pieniä. Onnellisia vuosia ja ihania muistoja, mutta onhan elämä huomattavasti helpompaa nyt.

Aikansa kutakin, ja muutaman vuoden kuluttua ollaankin miehen kanssa taas kaksistaan.

No tuo talon tyhjeneminen onkin se kaikkein huonoin juttu! Ei elämä nyt pelkkää työtä voi olla. Kotiin tyhjään taloon ja sitten katsellaan televisiota miehen kanssa? Ei todellakaan mikään unelma, vaan tyhjää elämää.

ap

Miksi et harrasta? Maalaa, soita instrumentteja, ota laulutunteja? Tee tilassa ihania sisustusratkaisuja? Kutsu ystäviä yökylään?

Nyt ongelma on kyllä teidän suhteenne!

Vierailija kirjoitti:

M kirjoitti:

Mun mielestä helpompaa koko ajan kun lapset kasvaa, ei öisiä kitinöitä ei paskoja vaipassa jatkuvasti ym.

Reissuun lähtiessä riittää kalsarit ja hammasharjat kassiin ei tarvita pakettiautollista kaikkea kamaa.

Samaa mieltä. Lapset on alakouluiässä ja lähden kohta lasten kanssa muutaman päivän kesälomareissulle. Jokaisella on oma reppu selässä, jossa tarvittavat vaatteet. Käydään muutamassa kaupungissa ja paikasta toiseen junalla. Ihanaa kun lapset jaksaa itse kantaa omat kamppeet, jaksavat jo kävellä paikasta toiseen. Plus tykkäävät jo tulla aina välillä museoihin yms.

Meillä poika tykkää kaikenlaisita reissuista, museoista ym. Vasta käytiin salpamuseossa ja kierreltiin koko päivä siellä, vähän eväitä ja juotavaa autoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ikävä. Silloin oli kaikki vielä niin turvallista ja helppoa, lapset kuin herran kukkarossa. Toista se on nyt. Lisäksi minua harmittaa se että minulla ei ole ketään kenen kanssa muistella lasten elämää, koska erosin heidän isästä lasten ollessa pieniä, enkä ole missään tekemisissä niiden ihmisten kanssa enää joiden kanssa vietin aikaa kun lapset olivat pieniä. Kerronkin juttuja nykyiselle miehelleni, mutta hän on tuntenut lapseni vasta 5 vuotta, joten ei ole sama asia.

Miksi elät menneissä?

Mistähän lähtien omien lasten lapsuuden muistelu on ollut menneessä elämistä? :D :D

Saako muistella 15v sitten tapahtunutta ulkomaanreissua, vai onko sekin menneessä elämistä? Saako koskaan puhua/ajatella mitään mitä joskus aiemmin on tapahtunut, ja jos saa, niin mitä nämä turavalliset asiat ovat, joiden muistaminen ei ole menneessä elämistä?

T: Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun esikoinen muutti kotoa, niin paljon olen muistellut on sitä aikaa kun olivat pieniä. Onnellisia vuosia ja ihania muistoja, mutta onhan elämä huomattavasti helpompaa nyt.

Aikansa kutakin, ja muutaman vuoden kuluttua ollaankin miehen kanssa taas kaksistaan.

No tuo talon tyhjeneminen onkin se kaikkein huonoin juttu! Ei elämä nyt pelkkää työtä voi olla. Kotiin tyhjään taloon ja sitten katsellaan televisiota miehen kanssa? Ei todellakaan mikään unelma, vaan tyhjää elämää.

ap

Miksi olet elänyt elämääsi vain lasten kautta? Kyllä vanhemmat voivat tehdä ja harrastaa yksin tai kaksin asioita, vaikka on lapsia. No nyt on sitten myöhäistä sun kohdalla tämä ja vanhenet kiikkustuolissa ja muistelet menneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras hetki oli se, kun kuopiksenkin opiskelupaikka varmistui; minun työni oli tehty ja uusi elämä edessä. En roiku lapsissani, enkä palvo pershedelmiä narsistina.

Ja sinä tyhmyri leveilet täällä siitä, että elämäsi tärkeimmät päätökset teit siis väärin.

Tein ne _niin_ oikein. Korkeakoulutetut, akateemiset lapset jotka välittömästi kiinni työelämässä - omalla alallaan. Heti itsenäisiä eivätkä mitään tissiäimeäviä kotonaroikkujia.

Miksi siis teit niitä ollenkaan kun parasta on että pääset niistä eroon?

Lapsi on lainaa ja kovaa työtä. Se kasvatetaan parhaan taidon mukaan _omaan_ elämäänsä - yhteiskuntakelpoisena. Aika aikaansa kutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun esikoinen muutti kotoa, niin paljon olen muistellut on sitä aikaa kun olivat pieniä. Onnellisia vuosia ja ihania muistoja, mutta onhan elämä huomattavasti helpompaa nyt.

Aikansa kutakin, ja muutaman vuoden kuluttua ollaankin miehen kanssa taas kaksistaan.

No tuo talon tyhjeneminen onkin se kaikkein huonoin juttu! Ei elämä nyt pelkkää työtä voi olla. Kotiin tyhjään taloon ja sitten katsellaan televisiota miehen kanssa? Ei todellakaan mikään unelma, vaan tyhjää elämää.

ap

Aika ahdistavaa lapsillekin, että olet noin kiinni heissä ja jossain lapsuusmuistoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun esikoinen muutti kotoa, niin paljon olen muistellut on sitä aikaa kun olivat pieniä. Onnellisia vuosia ja ihania muistoja, mutta onhan elämä huomattavasti helpompaa nyt.

Aikansa kutakin, ja muutaman vuoden kuluttua ollaankin miehen kanssa taas kaksistaan.

No tuo talon tyhjeneminen onkin se kaikkein huonoin juttu! Ei elämä nyt pelkkää työtä voi olla. Kotiin tyhjään taloon ja sitten katsellaan televisiota miehen kanssa? Ei todellakaan mikään unelma, vaan tyhjää elämää.

ap

Aika ahdistavaa lapsillekin, että olet noin kiinni heissä ja jossain lapsuusmuistoissa.

Miksi lapsia ahdistais se, että olen nauttinut ja nautin heidän seurasta? Itseasiassa mulla on ikävä niitä äitejäkin joiden kanssa istuttiin hiekkalaatikolla. 

ap

p.s. On mulla "elämä" ja ystäviä, tuossa lasten pikkulapsiajassa vaan on jotain maagista.

No en nyt sanoisi, että oli leppoisaa aikaa, mutta kyllä ketuttaa, kun ei noiden kanssa enää voi tehdä mitään enkä tiedä heidän elämästään ja ajatuksistaan oikein mitään. Koskaan ei tiedä, mikä normaali ajatus tai ehdotus on vain tyhmä ja nolo ja väärä.

"Mennään elokuviin"

"No en todellakaan sun kanssa lähde yhtään mihinkään." 

"Laitanpas tästä vähän radiota päälle."

"Et laita!" 

"Onko sinulla tällä viikolla kokeita?" 

"No daa, tottakai on." 

"Kenen kanssa olet menossa ulos?" 

"Mitä se sulle kuuluu?" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras hetki oli se, kun kuopiksenkin opiskelupaikka varmistui; minun työni oli tehty ja uusi elämä edessä. En roiku lapsissani, enkä palvo pershedelmiä narsistina.

Ja sinä tyhmyri leveilet täällä siitä, että elämäsi tärkeimmät päätökset teit siis väärin.

Tein ne _niin_ oikein. Korkeakoulutetut, akateemiset lapset jotka välittömästi kiinni työelämässä - omalla alallaan. Heti itsenäisiä eivätkä mitään tissiäimeäviä kotonaroikkujia.

Miksi siis teit niitä ollenkaan kun parasta on että pääset niistä eroon?

Lapsi on lainaa ja kovaa työtä. Se kasvatetaan parhaan taidon mukaan _omaan_ elämäänsä - yhteiskuntakelpoisena. Aika aikaansa kutakin.

Edelleenkään et ole kertonut mitään mikä poitaisi sen tosiasian, että kadut elämäsi tärkeintä päätöstä, koska haluat eroon lapsistasi ja se on sun suurin ongelmasi suhteessasi lapsiisi.