Mulla on ikävä niitä aikoja kun lapset oli pieniä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras hetki oli se, kun kuopiksenkin opiskelupaikka varmistui; minun työni oli tehty ja uusi elämä edessä. En roiku lapsissani, enkä palvo pershedelmiä narsistina.

Ja sinä tyhmyri leveilet täällä siitä, että elämäsi tärkeimmät päätökset teit siis väärin.

Tein ne _niin_ oikein. Korkeakoulutetut, akateemiset lapset jotka välittömästi kiinni työelämässä - omalla alallaan. Heti itsenäisiä eivätkä mitään tissiäimeäviä kotonaroikkujia.

Miksi siis teit niitä ollenkaan kun parasta on että pääset niistä eroon?

Lapsi on lainaa ja kovaa työtä. Se kasvatetaan parhaan taidon mukaan _omaan_ elämäänsä - yhteiskuntakelpoisena. Aika aikaansa kutakin.

Edelleenkään et ole kertonut mitään mikä poitaisi sen tosiasian, että kadut elämäsi tärkeintä päätöstä, koska haluat eroon lapsistasi ja se on sun suurin ongelmasi suhteessasi lapsiisi.

Apua, miten yksinkertainen vänkkääjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras hetki oli se, kun kuopiksenkin opiskelupaikka varmistui; minun työni oli tehty ja uusi elämä edessä. En roiku lapsissani, enkä palvo pershedelmiä narsistina.

Ja sinä tyhmyri leveilet täällä siitä, että elämäsi tärkeimmät päätökset teit siis väärin.

Tein ne _niin_ oikein. Korkeakoulutetut, akateemiset lapset jotka välittömästi kiinni työelämässä - omalla alallaan. Heti itsenäisiä eivätkä mitään tissiäimeäviä kotonaroikkujia.

Miksi siis teit niitä ollenkaan kun parasta on että pääset niistä eroon?

Lapsi on lainaa ja kovaa työtä. Se kasvatetaan parhaan taidon mukaan _omaan_ elämäänsä - yhteiskuntakelpoisena. Aika aikaansa kutakin.

Edelleenkään et ole kertonut mitään mikä poitaisi sen tosiasian, että kadut elämäsi tärkeintä päätöstä, koska haluat eroon lapsistasi ja se on sun suurin ongelmasi suhteessasi lapsiisi.

Hullu saa olla mutta ei tyhmä. En kadu mitään, mutta eivät lapset ole ”elämäni tärkein päätös” - miksi olisivat? Minun kohdalleni on osunut muitakin tärkeitä asioita, arvottamatta niiden prioriteetteja. Ja joo, nyt uusi elämä josta nautin täysin siemauksin!

Kade? Ja olethan sinä!

Omanikin ovat jo aikuisuuden kynnyksellä. Olen heistä superylpeä ja onnellinen, miten kivoja heistä on kasvanut. Muistelen kyllä lämmöllä pikkulapsiaikaa ja ihmettelen, miten nopeasti se sit kuitenkin meni. Vaikka silloin ärsytti se hokeminen, et nauti nyt. Mutta en kaipaa sitä aikaa takaisin. Se oli silloin ja nyt on hyvä tässä. Löydän uusia haasteita töissä ja pikkuhiljaa on mahdollista harrastaakin omia juttuja. Miehenkin kanssa on kivaa.

Omat lapset ovat vasta pieniä (2x5v, 4v, 2v & 2kk) ja kyllä tämä elämä juuri nyt on aivan ihanaa. Haikeudella katson kun lapset kasvaa niin nopeasti, mutta toisaalta myös ilolla kun oppivat jatkuvasti uusia asioita.

Yritän vain parhaani mukaan ottaa mahdollisimman paljon kuvia ja videoita kaikesta, jotta on sitten mahdollista tulevaisuudessa muistella näitä hetkiä.

Hienoisella haikeudella muistelen niitä aikoja, nytkin on elämässä asiat hyvin. Moni huoli on muuttanut muotoaan, samoin ilonaiheet, joita lapsista on ollut ja on edelleen. 

Kannattaa ainakin muistaa, että lapset tuskin kaipaavat omaa pikkulapsiaikaansa. Itseäni on ärsyttänyt äitini joka kymmeniä vuosia on hokenut, muten mukavaa oli, kun olimme sisarteni kanssa pieniä. Miksi hän ei halua meidän olevan kiinnostavia, aikuisiksi kasvaneita, kokonaisia, hänestä erillisiä ihmisiä?

Odotan koko ajan että lapsi kasvaa niin isoksi, että voimme matkustella rennosti perheenä.

Minä en pitänyt yhtään pikkulapsiajasta ja olen onnellinen, että se on ohi.

Nykyään lapset 8- ja 11-vuotiaat ja tämä aika on kyllä paljon kivempaa. Ei pissavahinkoja, vaipan vaihtoja, ei matkasuunnitelmia lapsen päiväuniajan mukaan, ei vasu-keskusteluja eikä hirveetä pakkaamista pienenkin reissun takia. Nykyään elämä on paljon helpompaa. Kaupassakin voi käydä milloin vaan ja lapset voi jäädä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pitänyt yhtään pikkulapsiajasta ja olen onnellinen, että se on ohi.

Nykyään lapset 8- ja 11-vuotiaat ja tämä aika on kyllä paljon kivempaa. Ei pissavahinkoja, vaipan vaihtoja, ei matkasuunnitelmia lapsen päiväuniajan mukaan, ei vasu-keskusteluja eikä hirveetä pakkaamista pienenkin reissun takia. Nykyään elämä on paljon helpompaa. Kaupassakin voi käydä milloin vaan ja lapset voi jäädä kotiin.

Odotapa murrosikää...

Ap, olet ihana kun kaipaat lastesi pikkulapsiaikaa. Se on lapsillekin turvallista, jos samaan aikaan hyväksyt heidän aikuisuutensa. Se ei ole roikkumista, koska rakastat sitä lasta, joka edelleen on siinä nuoressa aikuisessa. Ja kuka sen paremmin tuntisi, kuin vanhemmat. Kyllä lapset sitä arvostavat, jos saavat riittävästi tilaa omalle kasvulleen!

Samaan aikaan kannattaa tosiaan miettiä, mitä tykkäisit tehdä omalla ajalla. Pikkulapsiakin, vaikka ei niitä omia, voi kohdata vara- tai lukumummona tai monessa muussa paikassa.

Kyllä vaan on ikävä niitä vauva aikoja.

Siis mikään ei ole niin ihanaa, kuin pienen vaavelin tuhina ja tuoksu.

Onneksi on muistot, mitkä säilyy ikuisesti.

Nuoret äidit, nauttikaa lapsistanne.

Kyllähän sitä välillä kaipaa, mutta tällä hetkellä en psyykkisesti jaksaisi vaikkapa taaperoikää enää, koska avioliitto niin karilla eli siinä mielessä helpompaa, kun kumpikin lapsi kohta täysi-ikäinen. Kotoa kun lähtevät niin voin rauhassa maatua neljän seinän sisälle nykyistäkin enemmän enkä ole velvollinen enkä vastuullinen jaksamaan mitään. Kuulostan ankealta, mutta sellainen on olonikin, ankea ja toivoton. Lohduton.

Mutta ensin täytyy jaksaa vielä parisen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ainakin muistaa, että lapset tuskin kaipaavat omaa pikkulapsiaikaansa. Itseäni on ärsyttänyt äitini joka kymmeniä vuosia on hokenut, muten mukavaa oli, kun olimme sisarteni kanssa pieniä. Miksi hän ei halua meidän olevan kiinnostavia, aikuisiksi kasvaneita, kokonaisia, hänestä erillisiä ihmisiä?

Tämä. Häpeän äitini roikkumista ja ymmärtämättömyyttä. Ja sitä loukkaantumisen määrää kun ilmoitin, että en todellakaan lomaile heidän kanssaan ”perhelomia”, vaan omien ystävieni ja kumppanini kanssa. Onneksi asuu toisella puolella Suomea. Vastailen puhelimeen harvakseltaan.

Uppp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun esikoinen muutti kotoa, niin paljon olen muistellut on sitä aikaa kun olivat pieniä. Onnellisia vuosia ja ihania muistoja, mutta onhan elämä huomattavasti helpompaa nyt.

Aikansa kutakin, ja muutaman vuoden kuluttua ollaankin miehen kanssa taas kaksistaan.

 

No tuo talon tyhjeneminen onkin se kaikkein huonoin juttu! Ei elämä nyt pelkkää työtä voi olla. Kotiin tyhjään taloon ja sitten katsellaan televisiota miehen kanssa? Ei todellakaan mikään unelma, vaan tyhjää elämää.

ap

Onko se mies niin sietämätön että hänen kanssaan ei voi tehdä mitään kivaa?

Sääli.

Ei ole ikävä. Kyllä lapset muuttuvat heti huomattavasti kiinnostavammiksi, kun alkavat puhua ja oma persoona ja omat jutut tulevat esiin. Erittäin iloinen ja onnellinen että ovat nuoria hyväntuulisia, tervehenkisiä ja reippaita aikuisia, kaikin puolin hyviä ihmisiä.