Puolisossa ärsyttää nykyään kaikki

Vierailija kirjoitti:

Muakin ärsyttää ja 25v. yhdessä. Ei tarkoita sitä että rakkaus on loppunut.

Sua neuvoo moni joka ei ole kokenut pitkää parisuhdetta...

Jeps, pitkä parisuhde on enemmän taito- ja kestävyyslaji kuin mitään muuta (olemme olleet naimissa 40 vuotta). Muutamia vuosia sitten ajauduimme kriisiin, mikä kesti pari vuotta. Omalta puoleltani selvisin, kun kysyin itseltäni: Haluanko elää loppuelämäni ilman puolisoani? Koska vastaukseni oli, että en halua, ei auttanut kuin jatkaa sinnittelyä.

Lisäksi tunteista puhuminen on myös erittäin oleellista pitkissä suhteissa! Ei siis pelkkä puhuminen, vaan nimenomaan vaikeista tunteista puhuminen. Tällainen avautuminen kannattaa aloittaa itsestä, ja toivoa, että toinen lähtee mukaan.

Mitä jos miehellä on monta tapaa jotka ovat ärsyttäneet ihan alusta asti? Siis ihan raivostuttavat, ei jälkeäkään söpöydestä. Yhteenmuuttaessa korostui, kun toki näkee toista ja rutiinejaan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos miehellä on monta tapaa jotka ovat ärsyttäneet ihan alusta asti? Siis ihan raivostuttavat, ei jälkeäkään söpöydestä. Yhteenmuuttaessa korostui, kun toki näkee toista ja rutiinejaan enemmän.

Ei kannata jatkaa tuollaisen miehen kanssa, jossa kaikki ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Se on kuules ap sillä tavalla ,että rakkaus loppuu useimmilla, niin naisilla , kuin miehilläkin. Se ei enää palaa, mutta siihen olotilaan tottuu. Kun suuntaat mielenkiintosi muihin asioihin , niin se ukko unohtuu, on kuin ilmaa sinulle. Et kiinnitä häneen paljonkaan huomiota, siihen tottuu ja elämän ilo tulee muista asioista.

Jos vaihdat, siis rakastut toiseen ihmiseen, se huuma kestää kohtuuullisen lyhyen aikaa ja edessä on taatusti yhtä harmaa arki. Vaihtamalla voi tulla eteen vielä muita hankalia tilanteita.

Olen jo niin kauan elänyt , että puhun kokemuksen perusteella.

Ei muuta kuin tuulta päin.

Juu. Elämässäni on paljon muuta mielenkiintoista. Meillä on ihanat, upeat lapset. Minulla on vaativa ura. Vietän mielelläni aikaa myös itsekseni, esim. kirjojen parissa.

Mies on paljon työmatkoilla. Se on mukavaa, ei ärsytä silloin ollenkaan niin paljon. Olen ajatellut sanoa, että perheellemme olisi ihan ok, että hän olisi pidempäänkin reissussa. 3 kk sopimuksia ainakin on kuulemma tarjolla. Win-win.

Ap

Minulla on ollut samaa, olemme olleet yhdessä vähän pitemmänkin aikaa. Olen järkeillyt sen niin, että pikkuasioihin ei kannata puuttua, enemmän kannattaa ajatella kokonaisuutta. Joskus olen ajatellut, että sanon sellaisesta asiasta, mikä minua ärsyttää (ne ovat tämän tyylisiä: käyttää jotain ärsyttävää sanontaa jo kolmatta vuosikymmentä). Mutta miksi avata pandoran boksia, haluanko minä vastalahjaksi kuulla mikä kaikki minussa ärsyttää? Luultavasti en. Sellaista, millä ei oikeasti ole mitään väliä, saatan kyllä ohittaa. Pienistä asioista en ala riidellä. Enää. Olen tehnyt sitä tarpeeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut samaa, olemme olleet yhdessä vähän pitemmänkin aikaa. Olen järkeillyt sen niin, että pikkuasioihin ei kannata puuttua, enemmän kannattaa ajatella kokonaisuutta. Joskus olen ajatellut, että sanon sellaisesta asiasta, mikä minua ärsyttää (ne ovat tämän tyylisiä: käyttää jotain ärsyttävää sanontaa jo kolmatta vuosikymmentä). Mutta miksi avata pandoran boksia, haluanko minä vastalahjaksi kuulla mikä kaikki minussa ärsyttää? Luultavasti en. Sellaista, millä ei oikeasti ole mitään väliä, saatan kyllä ohittaa. Pienistä asioista en ala riidellä. Enää. Olen tehnyt sitä tarpeeksi. 

Tätä olen miettinyt? Kannattaako avata se Pandoran laatikko vai tyydynkö tähän? Voisiko laatikossa sittenkin olla jotain hyvää? En ole koskaan riidellyt pienistä asioista. Ei ole tyyliäni, eivätkä ne pienet asiat ole edes ärsyttäneet ennen. Nyt olen alkanut sanomaan enemmän, eli minusta on tullut nalkuttava akka.

Joku ketjussa mainitsi, että onko se merkityksellistä kohdistuuko miehen huono tapa minuun vai lapseen. Tämä on erittäin merkityksellistä. Minua saa kohdella huonommin kuin lapsia. Ja tämä ajatus on taas saanut minut pohtimaan antamaani esimerkkiä. En halua, että lapseni kohtelisivat puolisojaan näin tai olisivat itse tällaisessa alisteisessa asemassa. Merkkejä on jo. Tytär tekee kotitöitä huomattavasti enemmän kuin poika. "Tuo on naisten työ, ei iskäkään..."

Joskus aiemmin selitin itselleni, että oli ihan oikein, että tein enemmän kotitöitä ja hoidin enemmän lasten asioita, kun mies sai huomattavasti enemmän palkkaa ja teki enemmän töitä. Nykyisin palkkaeromme on enää satasia ja minä olen paljon "korkeammalla" (kovin erilaiset työt, mutta mies on tavis työntekijä, minä pomo).

Ap

treffit kirjoitti:

Rakkaus on loppunut. Kun rakastaa toista, niita virheita ei huomaa, tai niita pitaa vain sopoina. 

Aluksi on ruusunpunaiset lasit silmillä. Kun rakastumisvaihe loppuu, tippuvat lasitkin silmiltä.

treffit kirjoitti:

Rakkaus on loppunut. Kun rakastaa toista, niita virheita ei huomaa, tai niita pitaa vain sopoina. 

Jos rakkaus loppuu, mitä teet? Jatkat vai etsit parempaa?

Vierailija kirjoitti:

Mies vaikuttaa olevan niin kuutamolla, että et tule omin voimin saamaan hänen tietoisuuteensa ongelmienne vakavuutta. Sellaista yleensä se on, kun lähtee menemään parisuhteessa pieleen, että toinen on jo ihan loppu, eikä toinen edes käsitä minkään olevan pielessä. Käytännössä sulla on muutama vaihtoehto jos pelkkä puhe ja mahdollinen terapia ei tule kyseeseen.

Voit alkaa räyhätä ja nalkuttaa. Provosoida miehestä tunteet esiin ja ymmärryksen, että jokin on pielessä. Siitä voi syntyä sitten lopulta keskustelu, joka johtaa ymmärrykseen ja toimenpiteisiin. Siitä voi syntyä myös hyvin ikävä pattitilanne, jossa kumpikaan ei kuuntele toista ja mieliä pahoitetaan jatkuvasti. 

Voit shokeerata miehen pakkaamalla laukkusi ja muuttamalla lasten kanssa johonkin vuokrakämppään. Silloin hänen on ihan pakko herätä ja päädytte pikavauhdilla miettimään suhteenne tulevaisuudesta tai päättämisestä. Riskinä on se, että hän loukkaantuu ja menee ja pettää ja eroaa välittömästi.

Vielä raaempi juttu on, että hankit rakastajan/salasuhteen ja annat asian tulla miehellesi tiedoksi. Tämä on sama kuin edellinen, mutta voi jossain tapauksessa olla jopa tehokkaampi konsti. Erilleen muutto voi olla miehelle hälläväliäjuttu, koska ei ole kovinkaan tunteellinen tapahtuma, vaan ehkä hän jopa helpottuu siitä, että toinen tekee aloitteen ja hoitaa homman ja hän saa jäädä kotiinsa nollavaivalla yksin omaan rauhaan. Sen sijaan syrjähyppy voi laukaista monia tunteita, myös halun kilpailla sen toisen kanssa ja pitää kiinni omastaan, jos vielä rakastaa. Se on konkreettisin mahdollinen osoitus siitä, että sulla on tarpeita, joita hän ei tyydytä, että tarvitset suhteelta jotakin enemmän. Olkoon se seksiä, ymmärrystä, läheisyyttä, tunteita, mitä tahansa klassisia juttuja. Sen voi hieraista tällä lailla päin pläsiä, että "katso, jos en saa sinulta, niin hankin muualta". Riskinsä tässäkin, ilmiselvästi.  

Todennäköisesti passiivisuus on kaikista huonoin juttu, koska jumittaminen ja juopien syveneminen vain loitontaa ja tuottaa katkeruutta ajan myötä. 

Nyt alkaa tehdä mieli nähdä miehen naama kun saisi eropaperit käteensä.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Aluksi on ruusunpunaiset lasit silmillä. Kun rakastumisvaihe loppuu, tippuvat lasitkin silmiltä.

Totta tuo. Vaan kyllä ne lasit tipahtavat ihan muutaman vuoden jos ei jo kuukausien kuluessa. 25 vuotta kun on yhteistä taivalta takana, niin on ehtinyt nähdä ja kokea toisesta jo lähes kaiken. Toki aina voi elämä yllättää - se optio on olemassa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni ei voi puhua. On niin estynyt, ei esimerkiksi naura koskaan vapautuneesti. Minulla on ollut nyt surua elämässä, läheisen kuoleman vuoksi, eikä mies kommentoi mitenkään jos puhun olostani. Tuntuu ettei hän välitä... Isänsä ollut täsmälleen samanlainen; ei mitään tunneilmaisua...

Onkohan mitään tehtävissä?

Mulla täysin sama tilanne. Sairastuin työuupumukseen ja masennukseen. En jaksanut kuin maata sohvalla. Mies ei reagoinut asiaan mitenkään. Läheinen työkaverini teki itsemurhan ja se oli tietenkin minulle kova paikka..Mies ei tukenut siinäkään mitenkään. Ei kertaakaan kysynyt kummassakaan tapauksessa miten minä voin saati voiko hän olla jotenkin avuksi.

Tulee kodista, jossa asiat vain laikaistaan maton alle ja asioista ei saa puhua. Nyt alkaa mitta olla täynnä ja suunnittelen lähteväni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni ei voi puhua. On niin estynyt, ei esimerkiksi naura koskaan vapautuneesti. Minulla on ollut nyt surua elämässä, läheisen kuoleman vuoksi, eikä mies kommentoi mitenkään jos puhun olostani. Tuntuu ettei hän välitä... Isänsä ollut täsmälleen samanlainen; ei mitään tunneilmaisua...

Onkohan mitään tehtävissä?

Mulla täysin sama tilanne. Sairastuin työuupumukseen ja masennukseen. En jaksanut kuin maata sohvalla. Mies ei reagoinut asiaan mitenkään. Läheinen työkaverini teki itsemurhan ja se oli tietenkin minulle kova paikka..Mies ei tukenut siinäkään mitenkään. Ei kertaakaan kysynyt kummassakaan tapauksessa miten minä voin saati voiko hän olla jotenkin avuksi.

Tulee kodista, jossa asiat vain laikaistaan maton alle ja asioista ei saa puhua. Nyt alkaa mitta olla täynnä ja suunnittelen lähteväni.

Oletko puhunut miehellesi? Oletko pyytänyt häneltä apua? Vai oletteko molemmat möllöttäneet hiljaa ja ihmetelleet toisen hiljaisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni ei voi puhua. On niin estynyt, ei esimerkiksi naura koskaan vapautuneesti. Minulla on ollut nyt surua elämässä, läheisen kuoleman vuoksi, eikä mies kommentoi mitenkään jos puhun olostani. Tuntuu ettei hän välitä... Isänsä ollut täsmälleen samanlainen; ei mitään tunneilmaisua...

Onkohan mitään tehtävissä?

Mulla täysin sama tilanne. Sairastuin työuupumukseen ja masennukseen. En jaksanut kuin maata sohvalla. Mies ei reagoinut asiaan mitenkään. Läheinen työkaverini teki itsemurhan ja se oli tietenkin minulle kova paikka..Mies ei tukenut siinäkään mitenkään. Ei kertaakaan kysynyt kummassakaan tapauksessa miten minä voin saati voiko hän olla jotenkin avuksi.

Tulee kodista, jossa asiat vain laikaistaan maton alle ja asioista ei saa puhua. Nyt alkaa mitta olla täynnä ja suunnittelen lähteväni.

Oletko puhunut miehellesi? Oletko pyytänyt häneltä apua? Vai oletteko molemmat möllöttäneet hiljaa ja ihmetelleet toisen hiljaisuutta?

Et taida pahemmin tietää masennuksesta?? Siinä tilanteessa ei juurikaan jaksa apua pyydellä. Ja pointtihan on se, että kyllä rakastava ja välittää puoliso osaa tukea ihan pyytämättä, kunhan vain tajuaa että toisella asiat on huonosti..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni ei voi puhua. On niin estynyt, ei esimerkiksi naura koskaan vapautuneesti. Minulla on ollut nyt surua elämässä, läheisen kuoleman vuoksi, eikä mies kommentoi mitenkään jos puhun olostani. Tuntuu ettei hän välitä... Isänsä ollut täsmälleen samanlainen; ei mitään tunneilmaisua...

Onkohan mitään tehtävissä?

Mulla täysin sama tilanne. Sairastuin työuupumukseen ja masennukseen. En jaksanut kuin maata sohvalla. Mies ei reagoinut asiaan mitenkään. Läheinen työkaverini teki itsemurhan ja se oli tietenkin minulle kova paikka..Mies ei tukenut siinäkään mitenkään. Ei kertaakaan kysynyt kummassakaan tapauksessa miten minä voin saati voiko hän olla jotenkin avuksi.

Tulee kodista, jossa asiat vain laikaistaan maton alle ja asioista ei saa puhua. Nyt alkaa mitta olla täynnä ja suunnittelen lähteväni.

Oletko puhunut miehellesi? Oletko pyytänyt häneltä apua? Vai oletteko molemmat möllöttäneet hiljaa ja ihmetelleet toisen hiljaisuutta?

Et taida pahemmin tietää masennuksesta?? Siinä tilanteessa ei juurikaan jaksa apua pyydellä. Ja pointtihan on se, että kyllä rakastava ja välittää puoliso osaa tukea ihan pyytämättä, kunhan vain tajuaa että toisella asiat on huonosti..

Ei kukaan ole ajatustenlukija. Ehkä se puolisokin on masentunut. Tai ajattelee, että antaa toisen olla ihan rauhassa, ettei mitenkään häiritse. On vaikka mahdollisimman paljon poissa, jotta toinen saa levätä rauhassa.

treffit kirjoitti:

Rakkaus on loppunut. Kun rakastaa toista, niita virheita ei huomaa, tai niita pitaa vain sopoina. 

Rakastunut/ihastunut ei hormonihuuruissa huomaa virheitä.

Kun rakastaa, rakastaa virheistä huolimatta.

Aloita vaikka katsomalla peiliin ja miettimällä mitä voit muuttaa omassa käytöksessäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies vaikuttaa olevan niin kuutamolla, että et tule omin voimin saamaan hänen tietoisuuteensa ongelmienne vakavuutta. Sellaista yleensä se on, kun lähtee menemään parisuhteessa pieleen, että toinen on jo ihan loppu, eikä toinen edes käsitä minkään olevan pielessä. Käytännössä sulla on muutama vaihtoehto jos pelkkä puhe ja mahdollinen terapia ei tule kyseeseen.

Voit alkaa räyhätä ja nalkuttaa. Provosoida miehestä tunteet esiin ja ymmärryksen, että jokin on pielessä. Siitä voi syntyä sitten lopulta keskustelu, joka johtaa ymmärrykseen ja toimenpiteisiin. Siitä voi syntyä myös hyvin ikävä pattitilanne, jossa kumpikaan ei kuuntele toista ja mieliä pahoitetaan jatkuvasti. 

Voit shokeerata miehen pakkaamalla laukkusi ja muuttamalla lasten kanssa johonkin vuokrakämppään. Silloin hänen on ihan pakko herätä ja päädytte pikavauhdilla miettimään suhteenne tulevaisuudesta tai päättämisestä. Riskinä on se, että hän loukkaantuu ja menee ja pettää ja eroaa välittömästi.

Vielä raaempi juttu on, että hankit rakastajan/salasuhteen ja annat asian tulla miehellesi tiedoksi. Tämä on sama kuin edellinen, mutta voi jossain tapauksessa olla jopa tehokkaampi konsti. Erilleen muutto voi olla miehelle hälläväliäjuttu, koska ei ole kovinkaan tunteellinen tapahtuma, vaan ehkä hän jopa helpottuu siitä, että toinen tekee aloitteen ja hoitaa homman ja hän saa jäädä kotiinsa nollavaivalla yksin omaan rauhaan. Sen sijaan syrjähyppy voi laukaista monia tunteita, myös halun kilpailla sen toisen kanssa ja pitää kiinni omastaan, jos vielä rakastaa. Se on konkreettisin mahdollinen osoitus siitä, että sulla on tarpeita, joita hän ei tyydytä, että tarvitset suhteelta jotakin enemmän. Olkoon se seksiä, ymmärrystä, läheisyyttä, tunteita, mitä tahansa klassisia juttuja. Sen voi hieraista tällä lailla päin pläsiä, että "katso, jos en saa sinulta, niin hankin muualta". Riskinsä tässäkin, ilmiselvästi.  

Todennäköisesti passiivisuus on kaikista huonoin juttu, koska jumittaminen ja juopien syveneminen vain loitontaa ja tuottaa katkeruutta ajan myötä. 

Nyt alkaa tehdä mieli nähdä miehen naama kun saisi eropaperit käteensä.

Minkätyyppisiä ovat nämä ärsyttävät asiat jos eroaminenkin on mielessä? Wc-rengas ylhäällä? Pitkät varpaankynnet? Maiskuttaminen?

Aika tyhmä saa olla jos luulee että on olemassa joku täydellinen ihminen jossa ei ole mitään vikaa tai puutteita ja että se täydellinen ihminen haluaisi kaikista maailman ihmisistä olla nimenomaan sinun kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Aika tyhmä saa olla jos luulee että on olemassa joku täydellinen ihminen jossa ei ole mitään vikaa tai puutteita ja että se täydellinen ihminen haluaisi kaikista maailman ihmisistä olla nimenomaan sinun kanssasi.

Minulla itse asiassa oli tuollainen täydellinen puoliso vuosia yli 20 v sitten. Jutteli syvällisiä vaikka yötä myöten, kehui, soitti kitaraa, hoiti vähintään puolet kotitöistä pyytämättä, oli siisti ja komea, eikä meinannut saada pidettyä näppejään irti minusta. Meillä oli samanlainen maailmankatsomus, samantyyppiset suunnitelmat elämälle, samanlainen tyyli puhua ja käyttää rahaa. Ei omannut mitään kummia tapoja tai outoja sukulaisia.

Mies ei ole vaihtunut, mutta täydellisyys on karissut

Ap

oletko vaativalla alalla asiantuntijana ?