Rakkaustohtori Emilia Vuorisalmi eroaa taas

Vierailija kirjoitti:

On se jännä, että tässä on taas yksi nainen joka valitsee miehiä vain ulkonäön perusteella ja yllätys yllätys eivät olletkaan unelma miehiä. Tietenkin taas vika on miehissä eikä suinkaan vain ulkonäköön keskittyvissä naisissa. Näitähän tämäkin palsta on täynnä.

Tuskin ulkonäön koska en nää kummassakaan komeutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on aivan helvetin surullista jotenkin. Tunnen lähipiiristä vastaavan keissin, missä pikavauhdilla muutettu yhteen ja tehty vauva. Ero alle kahdessa vuodessa keskellä vauva-arkea. Emilialla olisi ollut aikaa odotella vielä pari vuotta biologian kannalta, terve, hyväkuntoinen ja todistetusti hedelmällinen nainen raskautuu helposti vielä neljänkympin tietämillä.

Tiedän tämän itse nyt, koska uskoin itsekin tähän "hedelmällisyys laskee rajusti 35 ikävuoden jälkeen" hapatukseen ja olin luomuehkäisyllä. Tulin raskaaksi etäsuhteessa 3kk tapaamisesta, yhdyntöjä oli ehtinyt olla alle kymmenen ja ne ajoitettiin ovulaation ulkopuolelle.

Tein raskaudenkeskeytyksen, koska suhde ei ollut sitä mitä haluaisin perustaakseni perheen. Valittelin asiaa lääkärille, jolta sain keskeytyspillerit kotiin. Lääkäri torui, että miksi ihmeessä oletin, etten voisi enää saada lapsia. Että hedelmällisyys on yksilöllistä ja jos elintavat ovat kunnossa, ei ole käyttänyt vuosiin hormonaalista ehkäisyä ja on terve, normaalipainoinen nainen, raskaaksi voi tulla vaihdevuosiin asti luomusti.

Todella vaikeaa oli silti hyväksyä sitä, että jouduin keskeyttämään raskauden. En kuitenkaan halunnut yksinhuoltajaksi tai lapseni isäksi kyseistä miestä. Siksi en ihan tajua, miksi ihmeessä lapsi tehdään niin suhteen alussa. Pitäähän se toinen tuntea kunnolla?? Nyt olen suhteessa ja on keskusteltu lapsen hankkimisesta. Vielä ei ole sen aika, mutta tämän miehen kanssa jos sattuisi nk. vahinko, se lapsi pidettäisiin. Vauvakuumetta mulla silti ei ole ja oviksen aikaa vältellään edelleen. En toivo lasta, mutta ei se olisi enää niin paha isku kuin edellisen kerran.  Mulla on myös yksi kohta täysi-ikäinen lapsi, joten sen suhteen ei ole vauvakuumetta.

Sinun yksi kokemuksesi ei valitettavasti muuta yleisiä faktoja. 40-vuotiaan naisen ei todellakaan kannata aikailla, jos haluaa lapsen.

Yleinen fakta on, että hedelmällisyys on yksilöllistä. Ihan voit tiedustella tätä asiaa lapsettomuusklinikalta. On todennäköisyyksiä ja tilastoja, ja 40 ikävuoden jälkeen hedelmällisyys heikkenee suurimmalla osalla. Fakta on kuitenkin se, että 42 vuotias nainen, joka on hyvin hedelmällinen ja elää terveellisesti eikä stressaa raskaaksi tulosta, voi olla hedelmällisempi kuin parikymppinen nainen, joka yrittänyt lasta pari vuotta. 

Vahinkoraskauksiin vanhemmalla iällä vaikuttaa myös stressittömyys hedelmöittymisen suhteen. Jos esimerkiksi ei ole aikomus tulla raskaaksi, ei yritä hampaat irvessä ja hedelmöittyminen on todennäköisempää. 

Totta, hedelmällisyys on yksilöllistä. Se ei kuitenkaan poista tilastollisia todennäköisyyksiä.

Ja tottakai JOKU 42-vuotias voi olla hedelmällisempi kuin JOKU parikymppinen, no shit.... Jos tosiaan tuohon "argumenttiin" haluaa perustaa oman perhesuunnittelunsa, niin ihan on omaa tyhmyyttä.

Minä olen ollut sitä hedelmällisempi mitä vanhempi ja lihavampi olen. Nyt on mies vasektoitu, itsellä ikää 50v ja kuukautiset viikkoja myöhässä. Olen ajatellut että kyse on vaihdevuosista, mutta eilen pälkähti päähäni, että pitäiskö sittenkin ostaa raskaustesti.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun Emilia anna-lehdessä hetiti kivan pienen piikin leppilammelle päin: hän kehui ettö Maurizio on niin pitkä, kun Emppu niin tykkää että mies on hujoppi, my man! Ex-miehensä nätti joo mutta pituus alle 170. Saattoi kirpaista silloin Mikkoa jos viitsi jutun lukea.

Eikö Maukalla ole pari lasta jo aikaisemmasta?

Ehkä ei ollut helppoa yhdistää näitä?

Jos palkkaa saa jstn yhdistyksen toiminnanjohtajana palkkaa, niin sepä voi olla niukka summa. Jos pitää maksaa edellisistä lapsista ja sitten tässä uusi rouva ja lapsi.

Emilia halusi USA:ssa näyttelijäksi, kävi kursseja pyrki näkyviin.

Hänelle sopii parhaiten hyvin varakas mies.

Emilia on livenä aika iso nainen.Saman tyyppinen kuin Jutta Urpilainen,mutta kituuttanut itsensä kuivaksi.Pituutta yli 170 cm.Siksi Mikko näytti niin pikkuruiselta.Emilialla on myös tosi möreä,äijämäinen ääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedetäänkö, mikä oli eron syy Leppilammen kohdalla?

Jos en väärin muista, niin eikös siinä ollut jotain kolmiodraamaa? Emilialla toinen mies?

Emilia oli myös pettynyt kun Mikosta ei tullut staraa Jenkeissä.Eipä tullut kyllä rouvasta itsestäänkään.Erosivat kun palasivat Suomeen.Mikko halusi palata.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavaksi ilmestyy ero opas.

Alkukesästähän Doc mainosti somessa sydänsuru -podcastiaan. Nytpä sekin tämän tuoreimman tiedon valossa näyttäytyy ihan eri merkityksessä....niinpä niin.

Kuka "parisuhde-asiantuntija" on itse vakaassa suhteessa? Aika koomista...

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun täällä puhutaan, että näin käy kun valitsee miehet ulkonäen perusteella. Olenko ainoa, jonka mielestä tama uudempi mies ei ole niinkään komea?

Minun mielestäni komeampi kuin se aiempi puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se jännä, että tässä on taas yksi nainen joka valitsee miehiä vain ulkonäön perusteella ja yllätys yllätys eivät olletkaan unelma miehiä. Tietenkin taas vika on miehissä eikä suinkaan vain ulkonäköön keskittyvissä naisissa. Näitähän tämäkin palsta on täynnä.

Tuskin ulkonäön koska en nää kummassakaan komeutta

Se että sinä et näe tarkoittaakin tietysti sitä ettei Emiliakaan nähnyt....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyi missä mättää, niin oma veikkaukseni olisi, että miesvalinnoissa ja tarkemmin niiden miesten tasossa.

Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen niin ehkä ei kannattaisi valita tuollaista mahdollisimman hyvätasoista miestä vaan enemmän sellainen kiltti kunnollinen tavismies.

Vai olisikohan kyseessä kuitenkin kiire? Molemmat on lapset on tullut melko nopeasti...Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen kannattaisiko siihen kumppaniin ihan tutustua ensin?

(toki joillakin toimii, joten ei tarvitse tulla sanomaan kuinka me ekan kuukaden aikana tehtiin se lapsi ja ollaan vielä yhdessä)

Minä tunsin mieheni vajaa kolme kuukautta, kun tulin raskaaksi. Pakkonaiminen siitä tuli. 60-luvulla ei ollut avoliittoja. Ja lapsen saaminen yksin oli silloin häpeä. Nyt on avioliittoa takana 50 v. On ollut tyyntä ja myrskyä,, nykyään voisi sana "helvetti" kuvata olotilaa. Syynä ukon alkoholismi. Mutta, näillä mennään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyi missä mättää, niin oma veikkaukseni olisi, että miesvalinnoissa ja tarkemmin niiden miesten tasossa.

Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen niin ehkä ei kannattaisi valita tuollaista mahdollisimman hyvätasoista miestä vaan enemmän sellainen kiltti kunnollinen tavismies.

Vai olisikohan kyseessä kuitenkin kiire? Molemmat on lapset on tullut melko nopeasti...Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen kannattaisiko siihen kumppaniin ihan tutustua ensin?

(toki joillakin toimii, joten ei tarvitse tulla sanomaan kuinka me ekan kuukaden aikana tehtiin se lapsi ja ollaan vielä yhdessä)

Minä tunsin mieheni vajaa kolme kuukautta, kun tulin raskaaksi. Pakkonaiminen siitä tuli. 60-luvulla ei ollut avoliittoja. Ja lapsen saaminen yksin oli silloin häpeä. Nyt on avioliittoa takana 50 v. On ollut tyyntä ja myrskyä,, nykyään voisi sana "helvetti" kuvata olotilaa. Syynä ukon alkoholismi. Mutta, näillä mennään...

Avioero on ihan laillista nykyisin. Ei ole mikään pakko jäädä helvetilliseen suhteeseen. Ja kyllä 60-luvullakin oli avoliittoja. Meidän mökin naapurissa asui pariskunta, jotka olivat olleet avoliitossa 40-luvulta lähtien. Olivat avoliitossa kunnes kuolema heidät erotti. 

Tajuaakohan nuo ihmiset itse millään tasolla, miten lyhytjänteistä, nopeaa ja lapsen kannalta huonoa heidän toimintansa on? 2017 tavattu, 2018 lapsi ja nyt 2019 ero, kun lapsi on vielä aivan pieni... Täysin järjetöntä, epävakaata poukkoilua.

En ymmärrä miten lapsellisia ihmiset ovat, kun parin kuukauden seurustelun perusteella ajatellaan että tässä se on elämäni rakkaus ja paikataan naimisiin. Varsinkin aikuisten pitäisi jo ymmärtää, että alkuvaiheessa kaikki on hyvää ja hienoa.

Ja tämäkin tohtori hehkutti kaikissa medioissa kuinka se on nyt tässä. Melkein tuntuu, että mitä enemmän hehkutetaan, sen huonommin menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyi missä mättää, niin oma veikkaukseni olisi, että miesvalinnoissa ja tarkemmin niiden miesten tasossa.

Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen niin ehkä ei kannattaisi valita tuollaista mahdollisimman hyvätasoista miestä vaan enemmän sellainen kiltti kunnollinen tavismies.

Vai olisikohan kyseessä kuitenkin kiire? Molemmat on lapset on tullut melko nopeasti...Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen kannattaisiko siihen kumppaniin ihan tutustua ensin?

(toki joillakin toimii, joten ei tarvitse tulla sanomaan kuinka me ekan kuukaden aikana tehtiin se lapsi ja ollaan vielä yhdessä)

Minä tunsin mieheni vajaa kolme kuukautta, kun tulin raskaaksi. Pakkonaiminen siitä tuli. 60-luvulla ei ollut avoliittoja. Ja lapsen saaminen yksin oli silloin häpeä. Nyt on avioliittoa takana 50 v. On ollut tyyntä ja myrskyä,, nykyään voisi sana "helvetti" kuvata olotilaa. Syynä ukon alkoholismi. Mutta, näillä mennään...

Avioero on ihan laillista nykyisin. Ei ole mikään pakko jäädä helvetilliseen suhteeseen. Ja kyllä 60-luvullakin oli avoliittoja. Meidän mökin naapurissa asui pariskunta, jotka olivat olleet avoliitossa 40-luvulta lähtien. Olivat avoliitossa kunnes kuolema heidät erotti. 

Et taaskaan ymmärtänyt pointtia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyi missä mättää, niin oma veikkaukseni olisi, että miesvalinnoissa ja tarkemmin niiden miesten tasossa.

Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen niin ehkä ei kannattaisi valita tuollaista mahdollisimman hyvätasoista miestä vaan enemmän sellainen kiltti kunnollinen tavismies.

Vai olisikohan kyseessä kuitenkin kiire? Molemmat on lapset on tullut melko nopeasti...Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen kannattaisiko siihen kumppaniin ihan tutustua ensin?

(toki joillakin toimii, joten ei tarvitse tulla sanomaan kuinka me ekan kuukaden aikana tehtiin se lapsi ja ollaan vielä yhdessä)

Minä tunsin mieheni vajaa kolme kuukautta, kun tulin raskaaksi. Pakkonaiminen siitä tuli. 60-luvulla ei ollut avoliittoja. Ja lapsen saaminen yksin oli silloin häpeä. Nyt on avioliittoa takana 50 v. On ollut tyyntä ja myrskyä,, nykyään voisi sana "helvetti" kuvata olotilaa. Syynä ukon alkoholismi. Mutta, näillä mennään...

Miksi ihmeessä et eroa? Mitään kultaista kruunua et saa, vaikka edelleen kärsisit liitossa niin pitkään kuin mahdollista. Tällaista en vaan ymmärrä. Ei ole mikään itseisarvo olla naimisissa vuosikymmeniä, jos elämä on yhtä helvettiä.

Tämä uutinen tuskin yllätti ketään, naapurin Erkkikin osasi kertoa, että tuo suhde ei kestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyi missä mättää, niin oma veikkaukseni olisi, että miesvalinnoissa ja tarkemmin niiden miesten tasossa.

Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen niin ehkä ei kannattaisi valita tuollaista mahdollisimman hyvätasoista miestä vaan enemmän sellainen kiltti kunnollinen tavismies.

Vai olisikohan kyseessä kuitenkin kiire? Molemmat on lapset on tullut melko nopeasti...Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen kannattaisiko siihen kumppaniin ihan tutustua ensin?

(toki joillakin toimii, joten ei tarvitse tulla sanomaan kuinka me ekan kuukaden aikana tehtiin se lapsi ja ollaan vielä yhdessä)

Minä tunsin mieheni vajaa kolme kuukautta, kun tulin raskaaksi. Pakkonaiminen siitä tuli. 60-luvulla ei ollut avoliittoja. Ja lapsen saaminen yksin oli silloin häpeä. Nyt on avioliittoa takana 50 v. On ollut tyyntä ja myrskyä,, nykyään voisi sana "helvetti" kuvata olotilaa. Syynä ukon alkoholismi. Mutta, näillä mennään...

Miksi ihmeessä et eroa? Mitään kultaista kruunua et saa, vaikka edelleen kärsisit liitossa niin pitkään kuin mahdollista. Tällaista en vaan ymmärrä. Ei ole mikään itseisarvo olla naimisissa vuosikymmeniä, jos elämä on yhtä helvettiä.

Jos yhtään tuntee enemmänkin tuon aikakauden ihmisiä,, voi helpommin ymmärtää, vaikka itse ei moiseen suostuisi.

Pitääkös tämä eukko lääkärin vastaanottoa jossain? Ei kyllä hänelle viitsisi mennä. Tuntuu että on perehtynyt muihin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyi missä mättää, niin oma veikkaukseni olisi, että miesvalinnoissa ja tarkemmin niiden miesten tasossa.

Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen niin ehkä ei kannattaisi valita tuollaista mahdollisimman hyvätasoista miestä vaan enemmän sellainen kiltti kunnollinen tavismies.

Vai olisikohan kyseessä kuitenkin kiire? Molemmat on lapset on tullut melko nopeasti...Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen kannattaisiko siihen kumppaniin ihan tutustua ensin?

(toki joillakin toimii, joten ei tarvitse tulla sanomaan kuinka me ekan kuukaden aikana tehtiin se lapsi ja ollaan vielä yhdessä)

Minä tunsin mieheni vajaa kolme kuukautta, kun tulin raskaaksi. Pakkonaiminen siitä tuli. 60-luvulla ei ollut avoliittoja. Ja lapsen saaminen yksin oli silloin häpeä. Nyt on avioliittoa takana 50 v. On ollut tyyntä ja myrskyä,, nykyään voisi sana "helvetti" kuvata olotilaa. Syynä ukon alkoholismi. Mutta, näillä mennään...

Miksi ihmeessä et eroa? Mitään kultaista kruunua et saa, vaikka edelleen kärsisit liitossa niin pitkään kuin mahdollista. Tällaista en vaan ymmärrä. Ei ole mikään itseisarvo olla naimisissa vuosikymmeniä, jos elämä on yhtä helvettiä.

Jos yhtään tuntee enemmänkin tuon aikakauden ihmisiä,, voi helpommin ymmärtää, vaikka itse ei moiseen suostuisi.

Tunnen kyllä, mutten silti ymmärrä.

Kyllä minäkin haluaisin olla parisuhde tohtori sillä minulla on kertoa keinot joilla suhde saadaan toimimaan oman kokemuksen pohjalta. Ongelma vaan on se että näitä neuvoja ei kukaan halua kuunnella tai noudattaa sillä ne eivät mene yksiin sen kanssa mitä kukakin on persoonana. Joten eläkää sitten paskoissa parisuhteissanne jos sellainen on meneillään. Se on vaan valinta kysymys. Pitääkö jääräpäisesti kiinni omista mielipiteistään vai uskaltaako astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle kokeilemaan jotain uutta. Minä koin jälkimmäisen ja se auttoi.

Sanoin tämän nyt siksi koska minua huvittaa nämä reaktiot tähän aiheeseen täällä, ja uskon syyn olevan juuri tämä jokaisen oma jääräpäisyys siihen että "minä olen aina oikeassa" :D Ja kyllä. Tuolla viestilläni ilmaisen tämän myös, mutta ainankin minä myös osaan tiedostaa ja myöntää sen! :D Kuinka moni teistä pystyy siihen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyi missä mättää, niin oma veikkaukseni olisi, että miesvalinnoissa ja tarkemmin niiden miesten tasossa.

Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen niin ehkä ei kannattaisi valita tuollaista mahdollisimman hyvätasoista miestä vaan enemmän sellainen kiltti kunnollinen tavismies.

Vai olisikohan kyseessä kuitenkin kiire? Molemmat on lapset on tullut melko nopeasti...Jos haluaa pitkän vakaan parisuhteen kannattaisiko siihen kumppaniin ihan tutustua ensin?

(toki joillakin toimii, joten ei tarvitse tulla sanomaan kuinka me ekan kuukaden aikana tehtiin se lapsi ja ollaan vielä yhdessä)

Minä tunsin mieheni vajaa kolme kuukautta, kun tulin raskaaksi. Pakkonaiminen siitä tuli. 60-luvulla ei ollut avoliittoja. Ja lapsen saaminen yksin oli silloin häpeä. Nyt on avioliittoa takana 50 v. On ollut tyyntä ja myrskyä,, nykyään voisi sana "helvetti" kuvata olotilaa. Syynä ukon alkoholismi. Mutta, näillä mennään...

Miksi ihmeessä et eroa? Mitään kultaista kruunua et saa, vaikka edelleen kärsisit liitossa niin pitkään kuin mahdollista. Tällaista en vaan ymmärrä. Ei ole mikään itseisarvo olla naimisissa vuosikymmeniä, jos elämä on yhtä helvettiä.

Jos yhtään tuntee enemmänkin tuon aikakauden ihmisiä,, voi helpommin ymmärtää, vaikka itse ei moiseen suostuisi.

Tunnen kyllä, mutten silti ymmärrä.

No, ei taida sit olla suinkaan ainoa asia jota et ymmärrä.