Tuo adhd-lapsi tappaa minut. Tuhoaa henkisen ja fyysisen terveyteni . Terapia on ja lääkkeet, mikään ei auta

Sinikka S kirjoitti:

Suomen johtaviin kuuluvana energiaparantajana ja henkimaailman asiantuntijana huomautan, että taustalla voi olla chakrojen ja aurojen häiriintymä tai suoranainen henkiolennoin aiheuttama riivaustapaus. Meillä on viitteitä siitä, että tiettyjen värähtelytasojen henkisten ja ulottuvuuksien välisten tasojen olennot pystyvät liikkumaan sähköisten laitteiden kuten älypuhelinten ja taulutietokoneiden kautta ihmisiin. Onko siis ihme, että nykyisin tällaiset tapaukset ovat lisääntyneet samalla kun laitteiden käyttö on lisääntynyt? Olen tavattavissa Ultra-päivillä jossa konsultoin tällaisista oireista kärsiviä ja tarvittaessa suoritan myös kristallienergiahoitoja joilla tukkeutuneet chakraaliset kanavat avataan ja mahdolliset henkisen tason olennot poistetaan.

Hyppää jo järveen, voit kenties virkistäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani aloittajan tilanteesta, sillä se kuulostaa kestämättömältä. Toivon, että siihen löytyy järkevä ratkaisu. 

En halua viisastella, mutta onko kukaan miettinyt, miksi meillä on niin paljon lapsia, joilla on ADHD/ADD tai jokin autismin kirjon muoto? Jos syy tähän ei ole kasvuolosuhteissa, saattaisin itse epäillä rokotteita tai jotakin muuta vaikuttavaa tekijää. En usko, että ihmisten geenit ovat "huonontuneet" näin nopeasti, jos ajatellaan, että 20 vuotta sitten kyseiset häiriöt olivat harvinaisempi ilmiö. On kysymys myös siitä, että sairauksia tunnistetaan paremmin, mutta oikeasti on tapahtunut myös jotain muuta, kun niin monella lapsella on nykyään jokin häiriö.  

Ihmettelen vain, miksi tähän tuli jo ensimmäinen alapeukku. En kritisoi sairastuneita lapsia, sillä sairaudet vaikeuttaa heidän elämää ja samalla myös vanhempien elämää. Haluan ihan vilpittömästi miettiä, mistä johtuu, että näitä tilanteita on yhä enemmän. Ja etsiä syitä muualta, kuin vanhempien syyllistämisestä. 

On tapahtunut semmoinen asia, kuin tietämyksen lisääntyminen. ADHD-tapauksia on ollut kautta aikojen, agraaliyhteiskunnan aikaan ADHD:sta ei ole ollut mitään haittaa, vaan päinvastoin ennemminkin. Työ on ollut fyysistä joka on auttanut keskittymään kun on jatkuvasti tehty hommia liikkeessä. Muutenkin on ollut aivan erilainen elämänrytmi johon on Suomessa vaikuttanut mm. pitkät talvet ja pimeys.

Sota-aika taas on ollut noh..sota aikaa, silloin on yksi sun toinenkin toistanut kaavaa "viina, kirves ja perhe", eikä adhd:t ole välttämättä siitä porukasta kamalasti hypänneet esiin.

Sitten yhteiskunta muuttui koulussa istumiseksi ja toimistotyöksi ja ihmisen piti pystyä istumaan paikoillaan ja keskittymään tuntikausia tylsiin opetustuokioihin ja siitä siirtyä töihin jälleen istumaan paikoilleen ja keskittymään. Nykyaikainen meno paikoillaan olemisineen on suhteellisen tuore asia ihmiskunnan historiassa ja hyvin hyvin luonnotonta myös ja siksi nyt vasta tällaiset lievät neurologiset ongelmat on alkaneet olemaan ongelmia.

Syynä ei siis ole rokotukset eikä tv, vaan yhteiskuntarakenteen ja sitä myötä vaatimusten muuttuminen.

Tätä mietin itsekin, että syy voi olla myös siinä, että yhteiskunta on muuttunut ja normaalin rajat siihen sopeutumiseen ovat yhä kapeammat. Se voi olla myös syy siihen, miksi loppuvuodesta syntyneet pojat ovat alttiimpia saamaan diagnoosin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani aloittajan tilanteesta, sillä se kuulostaa kestämättömältä. Toivon, että siihen löytyy järkevä ratkaisu. 

En halua viisastella, mutta onko kukaan miettinyt, miksi meillä on niin paljon lapsia, joilla on ADHD/ADD tai jokin autismin kirjon muoto? Jos syy tähän ei ole kasvuolosuhteissa, saattaisin itse epäillä rokotteita tai jotakin muuta vaikuttavaa tekijää. En usko, että ihmisten geenit ovat "huonontuneet" näin nopeasti, jos ajatellaan, että 20 vuotta sitten kyseiset häiriöt olivat harvinaisempi ilmiö. On kysymys myös siitä, että sairauksia tunnistetaan paremmin, mutta oikeasti on tapahtunut myös jotain muuta, kun niin monella lapsella on nykyään jokin häiriö.  

Esimerkiksi DSM-IV tautiluokituksen työryhmän puheenjohtaja Sallan Frances on sanonut aivan suoraan julkisesti, toistuvasti , että ADHDn lisääntyminen johtuu lähinnä mm. medikalisaatiota ja diagnostiset kriteerien epämääräisyydestä:

”DSM-IV:n kenttäkokeiden perusteella ennakoimme, että Aspergerin oireyhtymän lisäys aiheuttaisi autismidiagnoosien kolminkertaistumisen. Olin järkyttynyt, kun diagnoosit 40-kertaistuivat verrattuna aikaan ennen DSM-IV:n julkaisua. Tämä johtui paitsi löysistä kriteereistä, myös huolimattomista arvioinneista ja siitä, että lapset tarvitsivat diagnoosin saadakseen erityispalveluita kouluissa”, Frances sanoo.

Samanlainen kriteerien muutos johti sairaustapausten nopeaan lisääntymiseen myös ADHD:n ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kohdalla.”

http://www.too-much-medicine.com/sairas-levoton-vai-surullinen-allen-fr…

Tietenkin täällä höpisevät lähiömammat tietävät, toisin kuin Allan Frances, että tämä neurologinen amfetamiinin puutoksesta johtuva häiriö ei voi johtua siitä, miten kulttuurissa normitetaan lapsuutta ja lapsellisuutta ja että tuota normittamista voidaan jopa hyödyntää taloudellisten ja yhteiskunnallisten intressien edistämiseksi.

Olen samaa mieltä siitä, että diagnoosien rajoista on tehty tahallaan epämääräisiä, koska ylidiagnostiikka palvelee mm. lääketeollisuutta. Eräässä psykiatriaa kritisoivassa kirjassa näytettiin testiä ADHD:n kartoittamiseksi. Tiedän, ettei testiä pidetä koko totuutena, mutta minä ja mieheni saimme kummatkin viitteitä siihen suuntaan, että voi olla syytä selvittää tarkemmin ADHD:n mahdollisuutta. Sinällään melko koomista, kun meidän kummankin mielestä kysymykset ja vastaukset oli asetettu niin, että moni ihminen vaikuttaa vastauksissaan liian levottomalta.

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sen verran, että nykyään se diagnosoidaan usein masennuslääkkeitä käyttäessä ja niiden kaikkien sivuoireisiin kuuluu manian kaltaisia oireita. Tiedän ihmisen, jolle diagnosoitiin ykköstyyppi, eli se vakavampi muoto ja ilman minkäänlaisia lääkityksiä ei esiinny myöskään manioita ja on selvästi paremmassa kunnossa. Psykiatrit ovat asiasta sitä mieltä, että vain sairaudelle alttiit ihmiset saavat nämä sivuoireet. Sain itsekin kyseisen diagnoosin ja olen nykyään lääkkeetön, joka on paras vaihtoehto vieroitusoireista selviämisen jälkeen. 

Mitä koulussa asiasta sanotaan? Lapsi oli kai 9?

Tyttöjen adhd esiintyy toisella lailla mutta kai tuokin on mahdollista.

ADHD-äiti vastaa:

Kummalta lapsi on perinyt ADHD:nsa? Sinultako? Voi olla että tarvitset itsekin tukea ja oikean lääkityksen. Lapsellasi on ongelmia eivätkä ne johdu kasvatuksesta, mutta jos sinulla on itselläsi diagnosoimaton ja hoitamaton ADHD, on mahdollista että teet huomaamattasi pieniä virheitä, jotka eskaloivat tilannetta.

Se ettei lapsesi syö (mm. koska esim. metyylifenidaatti vie ruokahalun) pahentaa oireilua. 

Huonon syömisen takia mahdollisesti alhainen ferritiinitaso, magnesiumin puute, B12-vitamiinin puute ja proteiinin puute. pahentaa oireilua.

Huonosti nukutut yöt pahentavat oireilua.

Väsynyt ja ahdistunut vanhempi joka ei ota lapseen positiivista kontaktia tai huomaa ajoissa milloin lapsi lähtee ylikierroksille, pahentaa oireilua.

Kuulostaa siltä, että teillä on meneillään todella paska kierre, joka pitäisi saada pysäytettyä.

Ei välttämättä ole huono idea yrittää saada lapsi edes joksikin aikaa johonkin muualle ammattimaiseen hoitoon -- tai sitten sinut jonnekin muualle hoitoon, että saat vähän enemmän voimavaroja.

Lääkkeitä on useampia ja voi olla että juuri nyt kokeiltu lääke ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Yritä kokeilla juottaa lapselle proteiinipirtelö (esim. Valion tai Pirkan tms. kaakaonmakuinen tai vaniljanmakuinen pirtelö) heti aamulla ennen kuin annat lääkkeet. Aamulla saatu proteiini saa lääkkeet imeytymään tasaisemmin ja antaa aivoille tärkeitä aminohappoja.

Miettikää yhdessä puolison ja lapsen kanssa, mitä ruokia hän voisi syödä vaikka ei ole nälkä. Tässä vaiheessa tärkeämpää olisi saada ravintoa sisään kuin laadukasta ravintoa sisään. Eli esim. jos lapsi suostuu syömään pelkkää pullaa ja kaakaota, niin tässä kohtaa on parempi että hän syö pullaa ja kaakaota kuin ettei syö mitään.

Yritä saada lapsesi Ferritiini, magnesium- ja B-vitamiinitasot testattua. Puhti.fi on vaihtoehto jos tavallisesti hoitava lääkäri ei suostu siihen.

Yritä löytää hyvänmakuisia lisäravinteita. Omat lapset suostuvat syömään nestemäistä rautaa ja sitruunanmakuista kalaöljyä.

Yritä saada lapsi päivittäin luontoon liikkumaan (esim. metsään), sillä luonnossa liikkuminen rauhoittaa kaikkia ja aivan erityisesti ADHD-ihmisiä.

Musiikki ja tanssi rauhoittaa usein ADHD-ihmisiä. Voisiko se toimia myös tyttärellesi? Eli esim. musiikki kuulokkeista soimaan ja sitten tanssimaan. 

Meillä on lapselle laitettu ihan vanhempien sängyn viereen patja, johon hän saa tulla yöllä nukkumaan. Vanhempien sänkyyn tuleminen on ankarasti kielletty. Kun sikeäuninen puoliso on vapaalla, hän nukkuu usein lapsen kanssa vuodesohvalla, jotta minä saan nukkua koko yön ilman että kukaan tulee huoneeseen.

Facebookissa on ADHD lasten vanhemmat tms. niminen ryhmä josta löytyy paljon lisää vinkkejä.

 

Ai niin ja jankkaavilla lapsilla (ja muillakin lapsilla) voi toimia konsti, että lapselle aletaan jo pienestä lähtien tarjota kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on todella ikävä. Siis tyyliin nukkumaanmenosta kiukuteltaessa "OK, haluatko mennä mieluummin ulos yksin pimeään leikkimään vai nukkumaan"? 

Isommilla lapsilla voi toimia se, että selittää todella juurta jaksaen ja vähän ehkä liioitellen miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Eli tyyliin "sinun pitää mennä nyt nukkumaan, koska kasvavat lapset tarvitsevat 10 tuntia unta. Jos sä et mene nyt nukkumaan, aamulla sä olet väsynyt ja kaikki ärsyttää ja sitten minulta menee hermot. Minä haluan olla hyvä äiti, joka ei hermostu lapsille ja joka huolehtii siitä että lapset saavat tarpeeksi unta, joten siksi sinä menet nyt nukkumaan." T. aiempi ADHD-äiti

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää, miten näin sairailla lapsilla ei ole mitään kunnollista hoitoa ja hoitopaikkaa, vaan viimeisenä keinona, kun vanhemmat ei enää pärjää, on lastensuojelu ja sijoitus. Tosi kummallista, että sairas lapsi päätyy sairaanhoidon sijasta sosiaalipalveluiden piiriin.

Tässä olaan asian ytimessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla on asperger-poika ja olin kerran kylässä heillä. Poika tuli toistuvasti kyselemään äidiltään, että "Miksi Pentti-setä osti Skodan, kun sen piti ostaa Renaultti?" Pentti setä oli jutellut hankkivansa Renaultin, mutta oli syystä tai toisesta päätynyt Skodaan. Tätä poika ei voinut ymmärtää. Äitinsä selitti, että joskus ihmiset muuttavat mieltään ja se on ihan ok, mutta poika ei voinut ymmärtää. Sitä jatkui koko vierailun ajan ja oli jatkunut jo sitä ennen viikon päivät, siis siitä asti, kun Pentti-setä oli Skodaan ostanut.

Ihmettelen äitinsä kärsivällisyyttä, mun teki jo siinä vierailun aikana sanoa, että "Ei enää sanaakaan Pentti-sedästä ja sen autosta.".

Vähän ot, mutta eniten ihmettelen, miksei vanhemmat useammin aseta lapsilleen juuri tällaisia rajoja. Eli ilmoita ystävällisen jämäkästi, että nyt riittää tästä asiasta puhuminen, en halua kuulla siitä enää sanaakaan. Koskee myös muita asioita nuo johdonmukaisten rajojen laitot.

...

Huhhuh, anteeksi vuodatus, tiedän että erityislapsen kanssa tuo ei ole noin yksinkertaista. Mutta väitän myös, että moni "erityisyys" johtuu juuri tuosta aikuisten auktoriteetin puutteesta, ja tämä on pahaksi aidoille erityislapsille.

Joo, ja vanhempien syyllistäminen sellaisessa keskustelussa jossa puhutaan aidoista erityislapsista on myös ihan yhtä haitallista. Kyllä, temperamenttisten neurotyypillisten lapsien kasvattaminen vaatii vanhemmilta paljon auktoriteettia, ja varmaan siinä helposti lepsuillaan. Nepsy-lasten kasvattaminen on taas jotain ihan muuta. En väitä etteikö silloinkin jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta tarvita (tarvitaan, vieläkin enemmän), mutta ensiarvoisen tärkeää on vanhemman ymmärtää, että lapsi ei tee sitä mitä tekee sen vuoksi, että vanhempi ei ole ehtinyt sanoa tarpeeksi monta kertaa ei. Ulkopuolisten tätä on vielä vaikeampi ymmärtää, ja silloin saa aivan liian usein vanhempana kuulla näitä kasvatusvinkkejä. Joo, sinä sanot että tiedät että erityislapsen kanssa se ei ole niin yksinkertaista, mutta mistäs aina tiedät, milloin on kyse erityislapsesta?

Esimerkki tuosta jankutuksesta, kun siitä tässä on puhuttu. Mulla on kohta täysi-ikäistyvä as-poika, ja hän on saanut paljon apua ja pärjää erittäin hyvin koulussa ja normielämässä. Hän on kuitenkin puhelias ja haluaa puhua kulloinkin mielessä olevasta asiasta hyvin perusteellisesti ja joka ikiseltä kantilta mitä hän vain pystyy keksimään. Ulkopuolisesta se todennäköisesti kuullostaa kiusalliselta ja ärsyttävältä, koska tällaisessa moodissa hänen on vaikea pysähtyä ja kuunnella muita, eli keskustella. Toisinaan yritän pistää puhetta poikki jos hän tulee selittämään minulle jotain asiaansa, eikä siihen juuri silloin ole aikaa tai sitä on jo jauhettu tarpeeksi. Kyllä se onnistuu, mutta olen huomannut, että hänen on todella vaikea, siis oikeasti lähes fyysisesti mahdotonta, olla sanomatta jotain, jonka hän on jo mielessään muotoillut valmiiksi sanomiseksi. Se on kuin kivi kielen päällä, joka on vain pakko saada sylkäistyä ulos suusta, valmista lausetta ei voi enää nielaista kun se on jo ikään kuin edennyt suuhun asti odottamaan ulos pääsyä.

Vanhemmalle tällaisten erojen ymmärtäminen on tärkeää, jotta lasta pystyy auttamaan oikealla tavalla. Jos normilapsi pälättää kiusallaan ja vaatii tiukkaa kieltämistä että uskoo, niin ok, sitten kieltää ja hän uskoo. Nepsylasta tässä voi auttaa vain sillä tavalla että saa hänet itsensä jollakin keinolla ymmärtämään, että sellaista puhumista voi joutua joskus hillitsemään muiden aikana, toivoa että hän sen ainakin joskus muistaa ja yrittää vinkata ja muistuttaa jos tilanne tulee päälle. Normilapselle kyse on käytöstapojen oppimisesta, nepsylle elämänhallinnasta. Ulkopuoliselle molemmat saattavat näyttää aivan samalta.

Omaan lapseeni palatakseni, luulen että tuo ominaisuus on yksi syy siihen, että hän on sosiaalisesti hyvin arka, erityisesti omanikäisten seurassa. Hän on puhelias, mutta nuorten ympyröissä pelkää ryhtyä puheisiin, koska varmaan tajuaa, että jos innostuu liikaa, muut pitävät outona. Hän kärsii tästä paljon, ja se on vanhemmasta aivan sairaan kipeän ikävää. Jos joku tietämätön antaisi ymmärtää että ongelma on siinä etten ole poikaani tarpeeksi usein ja tiukasti kieltänyt puhumasta, niin silloin sieppaa ja kovaa.

Ystävälläni on 33-vuotias ADHD aviomies. Ihana mies, ei mitään vikaa ja kohtelee kaikkia hyvin. Mutta, hänellekin iskee näitä monologipuheliripuleita, jossa ääntä tulee vaikka 2h putkeen riippumatta siitä, kuunteleeko kukaan. Hän ei huomaa, jos toista ei kiinnosta tai jos tällä on jotain kesken, johon pitäisi saada keskittyä, vaikkapa kirjan lukeminen tai etätyötehtävä.  Hän ei tarkoita pahaa eikä koskaan tyrannisoi tahallaan. Hänen on vaan pakko saada puhua. Jankuttamista ei ole hirveästi, mutta hän jumittaa ajattelemaan tiettyä kehää, varsinkin negatiivisissa asioissa, ja vaatii todella paljon turvallisuutta, selkeyttä ja jatkuvuutta arkeen kauas tulevaisuuteen saakka. Muutokset ovat hirveitä.

En kestäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani aloittajan tilanteesta, sillä se kuulostaa kestämättömältä. Toivon, että siihen löytyy järkevä ratkaisu. 

En halua viisastella, mutta onko kukaan miettinyt, miksi meillä on niin paljon lapsia, joilla on ADHD/ADD tai jokin autismin kirjon muoto? Jos syy tähän ei ole kasvuolosuhteissa, saattaisin itse epäillä rokotteita tai jotakin muuta vaikuttavaa tekijää. En usko, että ihmisten geenit ovat "huonontuneet" näin nopeasti, jos ajatellaan, että 20 vuotta sitten kyseiset häiriöt olivat harvinaisempi ilmiö. On kysymys myös siitä, että sairauksia tunnistetaan paremmin, mutta oikeasti on tapahtunut myös jotain muuta, kun niin monella lapsella on nykyään jokin häiriö.  

Esimerkiksi DSM-IV tautiluokituksen työryhmän puheenjohtaja Sallan Frances on sanonut aivan suoraan julkisesti, toistuvasti , että ADHDn lisääntyminen johtuu lähinnä mm. medikalisaatiota ja diagnostiset kriteerien epämääräisyydestä:

”DSM-IV:n kenttäkokeiden perusteella ennakoimme, että Aspergerin oireyhtymän lisäys aiheuttaisi autismidiagnoosien kolminkertaistumisen. Olin järkyttynyt, kun diagnoosit 40-kertaistuivat verrattuna aikaan ennen DSM-IV:n julkaisua. Tämä johtui paitsi löysistä kriteereistä, myös huolimattomista arvioinneista ja siitä, että lapset tarvitsivat diagnoosin saadakseen erityispalveluita kouluissa”, Frances sanoo.

Samanlainen kriteerien muutos johti sairaustapausten nopeaan lisääntymiseen myös ADHD:n ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kohdalla.”

http://www.too-much-medicine.com/sairas-levoton-vai-surullinen-allen-fr…

Tietenkin täällä höpisevät lähiömammat tietävät, toisin kuin Allan Frances, että tämä neurologinen amfetamiinin puutoksesta johtuva häiriö ei voi johtua siitä, miten kulttuurissa normitetaan lapsuutta ja lapsellisuutta ja että tuota normittamista voidaan jopa hyödyntää taloudellisten ja yhteiskunnallisten intressien edistämiseksi.

Pointtisi? Toimenpide-ehdotuksesi? Pitäisikö kenties diagnoosikriteereitä korjata? Saman kirjoituksen lopusta:

”DSM-5 ilmestyi 2013, eikä uusien autismidiagnoosien määrä Yhdysvalloissa ole sen jälkeen enää merkittävästi kasvanut. ”

Joka vuosii amerikassa autismidiagnoosit lisääntyy entisestään.

Ja ei ole todellakaan helppoa saada lapselleen diagnoosia. Jos ei ole varaa maksaa suoraan rahalla tutkimuksia, on vain muutamia klinikoita jotka hyväksyy vakuutuksen. Heillä on sitten jo niin täyttä että jonotuslistalle on jonotuslista. Odotusaika yli 2 vuotta.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Mikä olisikaan todellinen autismidiagnoosien määrä jos kaikki pääsisivät heti tutkimuksiin..

Tässä sille alanuolta painaneelle:

"U.S. autism rate up 15 percent over two-year period"

https://www.sciencedaily.com/releases/2018/04/180426141604.htm

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla on asperger-poika ja olin kerran kylässä heillä. Poika tuli toistuvasti kyselemään äidiltään, että "Miksi Pentti-setä osti Skodan, kun sen piti ostaa Renaultti?" Pentti setä oli jutellut hankkivansa Renaultin, mutta oli syystä tai toisesta päätynyt Skodaan. Tätä poika ei voinut ymmärtää. Äitinsä selitti, että joskus ihmiset muuttavat mieltään ja se on ihan ok, mutta poika ei voinut ymmärtää. Sitä jatkui koko vierailun ajan ja oli jatkunut jo sitä ennen viikon päivät, siis siitä asti, kun Pentti-setä oli Skodaan ostanut.

Ihmettelen äitinsä kärsivällisyyttä, mun teki jo siinä vierailun aikana sanoa, että "Ei enää sanaakaan Pentti-sedästä ja sen autosta.".

Vähän ot, mutta eniten ihmettelen, miksei vanhemmat useammin aseta lapsilleen juuri tällaisia rajoja. Eli ilmoita ystävällisen jämäkästi, että nyt riittää tästä asiasta puhuminen, en halua kuulla siitä enää sanaakaan. Koskee myös muita asioita nuo johdonmukaisten rajojen laitot.

...

Huhhuh, anteeksi vuodatus, tiedän että erityislapsen kanssa tuo ei ole noin yksinkertaista. Mutta väitän myös, että moni "erityisyys" johtuu juuri tuosta aikuisten auktoriteetin puutteesta, ja tämä on pahaksi aidoille erityislapsille.

Joo, ja vanhempien syyllistäminen sellaisessa keskustelussa jossa puhutaan aidoista erityislapsista on myös ihan yhtä haitallista. Kyllä, temperamenttisten neurotyypillisten lapsien kasvattaminen vaatii vanhemmilta paljon auktoriteettia, ja varmaan siinä helposti lepsuillaan. Nepsy-lasten kasvattaminen on taas jotain ihan muuta. En väitä etteikö silloinkin jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta tarvita (tarvitaan, vieläkin enemmän), mutta ensiarvoisen tärkeää on vanhemman ymmärtää, että lapsi ei tee sitä mitä tekee sen vuoksi, että vanhempi ei ole ehtinyt sanoa tarpeeksi monta kertaa ei. Ulkopuolisten tätä on vielä vaikeampi ymmärtää, ja silloin saa aivan liian usein vanhempana kuulla näitä kasvatusvinkkejä. Joo, sinä sanot että tiedät että erityislapsen kanssa se ei ole niin yksinkertaista, mutta mistäs aina tiedät, milloin on kyse erityislapsesta?

Esimerkki tuosta jankutuksesta, kun siitä tässä on puhuttu. Mulla on kohta täysi-ikäistyvä as-poika, ja hän on saanut paljon apua ja pärjää erittäin hyvin koulussa ja normielämässä. Hän on kuitenkin puhelias ja haluaa puhua kulloinkin mielessä olevasta asiasta hyvin perusteellisesti ja joka ikiseltä kantilta mitä hän vain pystyy keksimään. Ulkopuolisesta se todennäköisesti kuullostaa kiusalliselta ja ärsyttävältä, koska tällaisessa moodissa hänen on vaikea pysähtyä ja kuunnella muita, eli keskustella. Toisinaan yritän pistää puhetta poikki jos hän tulee selittämään minulle jotain asiaansa, eikä siihen juuri silloin ole aikaa tai sitä on jo jauhettu tarpeeksi. Kyllä se onnistuu, mutta olen huomannut, että hänen on todella vaikea, siis oikeasti lähes fyysisesti mahdotonta, olla sanomatta jotain, jonka hän on jo mielessään muotoillut valmiiksi sanomiseksi. Se on kuin kivi kielen päällä, joka on vain pakko saada sylkäistyä ulos suusta, valmista lausetta ei voi enää nielaista kun se on jo ikään kuin edennyt suuhun asti odottamaan ulos pääsyä.

Vanhemmalle tällaisten erojen ymmärtäminen on tärkeää, jotta lasta pystyy auttamaan oikealla tavalla. Jos normilapsi pälättää kiusallaan ja vaatii tiukkaa kieltämistä että uskoo, niin ok, sitten kieltää ja hän uskoo. Nepsylasta tässä voi auttaa vain sillä tavalla että saa hänet itsensä jollakin keinolla ymmärtämään, että sellaista puhumista voi joutua joskus hillitsemään muiden aikana, toivoa että hän sen ainakin joskus muistaa ja yrittää vinkata ja muistuttaa jos tilanne tulee päälle. Normilapselle kyse on käytöstapojen oppimisesta, nepsylle elämänhallinnasta. Ulkopuoliselle molemmat saattavat näyttää aivan samalta.

Omaan lapseeni palatakseni, luulen että tuo ominaisuus on yksi syy siihen, että hän on sosiaalisesti hyvin arka, erityisesti omanikäisten seurassa. Hän on puhelias, mutta nuorten ympyröissä pelkää ryhtyä puheisiin, koska varmaan tajuaa, että jos innostuu liikaa, muut pitävät outona. Hän kärsii tästä paljon, ja se on vanhemmasta aivan sairaan kipeän ikävää. Jos joku tietämätön antaisi ymmärtää että ongelma on siinä etten ole poikaani tarpeeksi usein ja tiukasti kieltänyt puhumasta, niin silloin sieppaa ja kovaa.

Ystävälläni on 33-vuotias ADHD aviomies. Ihana mies, ei mitään vikaa ja kohtelee kaikkia hyvin. Mutta, hänellekin iskee näitä monologipuheliripuleita, jossa ääntä tulee vaikka 2h putkeen riippumatta siitä, kuunteleeko kukaan. Hän ei huomaa, jos toista ei kiinnosta tai jos tällä on jotain kesken, johon pitäisi saada keskittyä, vaikkapa kirjan lukeminen tai etätyötehtävä.  Hän ei tarkoita pahaa eikä koskaan tyrannisoi tahallaan. Hänen on vaan pakko saada puhua. Jankuttamista ei ole hirveästi, mutta hän jumittaa ajattelemaan tiettyä kehää, varsinkin negatiivisissa asioissa, ja vaatii todella paljon turvallisuutta, selkeyttä ja jatkuvuutta arkeen kauas tulevaisuuteen saakka. Muutokset ovat hirveitä.

En kestäisi.

Et kestäisi? No, jos pystyt noin sanomaan, niin eipä sinun nykytilanteessa varmaan tarvitsekaan kestää, ja se on ihan ok. Toivotaan myös sitten oikein porukalla ettet saa sellaista lasta, niin ei tarvitse sitä kestämistä miettiä jatkossakaan.

Tiedoksi: aika harva meistä erityisvanhemmistakaan koskaan mietti, että ”kyllä mä tommosta kestäisin, antaa tulla vaan”. Ei meiltä kukaan ole kysynyt että kestätsä, ei voi kun yrittää kestää.

Ja toi jankutus ja jumitus on oikeasti pienimmästä päästä ongelmia, kuten ehkä muualta tästä ketjusta pystyt esimerkkejä lukemaan.

Masennuslääke auttaa, jos "vika on päässä" eli aivokemiassa, mutta jos koko ajan on stressi päällä, niin ei pääse paranemaan. Vertaistuki auttaa paljon, saa kikkoja ja tajuaa mikä on "normaalia" adhd kanssa. Mutta tärkeintä on se, että sä saat lepoa ja omaa aikaa, keinolla millä hyvänsä. Jos tuntuu pahalta ajatus, että joku muu huolehtis lapsesta, niin aattele, että et sä sitä pöpilästäkään voi hoitaa. Niinsanotusti happinaamari ensin itselle.

Ap katosi keskustelusta kokonaan. Olisi ollut hyvä saada edes jonkinlaiset kuulumiset siitä, ovatko miten tällä viikolla saaneet asioita purettua.

Vierailija kirjoitti:

ADHD-äiti vastaa:

Kummalta lapsi on perinyt ADHD:nsa? Sinultako? Voi olla että tarvitset itsekin tukea ja oikean lääkityksen. Lapsellasi on ongelmia eivätkä ne johdu kasvatuksesta, mutta jos sinulla on itselläsi diagnosoimaton ja hoitamaton ADHD, on mahdollista että teet huomaamattasi pieniä virheitä, jotka eskaloivat tilannetta.

Se ettei lapsesi syö (mm. koska esim. metyylifenidaatti vie ruokahalun) pahentaa oireilua. 

Huonon syömisen takia mahdollisesti alhainen ferritiinitaso, magnesiumin puute, B12-vitamiinin puute ja proteiinin puute. pahentaa oireilua.

Huonosti nukutut yöt pahentavat oireilua.

Väsynyt ja ahdistunut vanhempi joka ei ota lapseen positiivista kontaktia tai huomaa ajoissa milloin lapsi lähtee ylikierroksille, pahentaa oireilua.

Kuulostaa siltä, että teillä on meneillään todella paska kierre, joka pitäisi saada pysäytettyä.

Ei välttämättä ole huono idea yrittää saada lapsi edes joksikin aikaa johonkin muualle ammattimaiseen hoitoon -- tai sitten sinut jonnekin muualle hoitoon, että saat vähän enemmän voimavaroja.

Lääkkeitä on useampia ja voi olla että juuri nyt kokeiltu lääke ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Yritä kokeilla juottaa lapselle proteiinipirtelö (esim. Valion tai Pirkan tms. kaakaonmakuinen tai vaniljanmakuinen pirtelö) heti aamulla ennen kuin annat lääkkeet. Aamulla saatu proteiini saa lääkkeet imeytymään tasaisemmin ja antaa aivoille tärkeitä aminohappoja.

Miettikää yhdessä puolison ja lapsen kanssa, mitä ruokia hän voisi syödä vaikka ei ole nälkä. Tässä vaiheessa tärkeämpää olisi saada ravintoa sisään kuin laadukasta ravintoa sisään. Eli esim. jos lapsi suostuu syömään pelkkää pullaa ja kaakaota, niin tässä kohtaa on parempi että hän syö pullaa ja kaakaota kuin ettei syö mitään.

Yritä saada lapsesi Ferritiini, magnesium- ja B-vitamiinitasot testattua. Puhti.fi on vaihtoehto jos tavallisesti hoitava lääkäri ei suostu siihen.

Yritä löytää hyvänmakuisia lisäravinteita. Omat lapset suostuvat syömään nestemäistä rautaa ja sitruunanmakuista kalaöljyä.

Yritä saada lapsi päivittäin luontoon liikkumaan (esim. metsään), sillä luonnossa liikkuminen rauhoittaa kaikkia ja aivan erityisesti ADHD-ihmisiä.

Musiikki ja tanssi rauhoittaa usein ADHD-ihmisiä. Voisiko se toimia myös tyttärellesi? Eli esim. musiikki kuulokkeista soimaan ja sitten tanssimaan. 

Meillä on lapselle laitettu ihan vanhempien sängyn viereen patja, johon hän saa tulla yöllä nukkumaan. Vanhempien sänkyyn tuleminen on ankarasti kielletty. Kun sikeäuninen puoliso on vapaalla, hän nukkuu usein lapsen kanssa vuodesohvalla, jotta minä saan nukkua koko yön ilman että kukaan tulee huoneeseen.

Facebookissa on ADHD lasten vanhemmat tms. niminen ryhmä josta löytyy paljon lisää vinkkejä.

 

Harvinaisen maalaisjärkinen ja ymmärtävä adhd-lapsen äiti, jolla on itsekin adhd. Koitin yhdessä ketjussa sanoa, että osittain adhd-vanhemmat ruokkivat adhd-lapsen oireita, koska oman sairautensa takia eivät ehkä pysty samalla tavoin selviytymään haastavista tilanteista. Sain valtavasti alapeukkuja ja kommentteja kuinka "en ymmärrä mitään".

Olen elänyt ahdh-äidin kanssa (myöhemmin vasta toki tajusin tämän), ja lapsuuteni oli täynnä epäjohdonmukaisuutta, ylireaktioita, jatkuvasti muuttuvia sääntöjä, jatkuvaa levottomuutta, ennakoimattomia tunnetiloja you name it. Itselläni ei ole mitään taipumusta adhd:hen, mutta edelleen olen todella huono lukemaan ihmisten tunnetiloja (kotona ne olivat täysin arvaamattomia), en omaa tilannetajua (kotona niissä ei ollut päätä eikä häntää) ja olen sosiaalisesti huono (kotona vuorovaikutus ei ollut normaalia).

Kuten yllä nähtiin, niin hoitamalla omaa sairautta ja tiedostamalla se, sekä käyttämällä aikaa ja vaivaa oman lapsen ohjaamiseen pienestä asti säästytään paljolta. Aloittajalla on tilanne eskaloitunut jo niin pahaksi, ettei sitä enää pelkillä rytmityksillä ja kuvakorteilla korjata. Äiti on selvästi mennyt metsään jo kauan sitten. Ikävä sanoa näin suoraan, mutta tuo jatkuva itkeminen vessassa (pakeneminen) kun tilanne on haastava ja karjuminen ja lapsen jättäminen yksin raivoamaan kunnes nukahtaa puhuu omaa kieltään siitä miten kyvytön hän on rauhoittamaan ja ratkaisemaan tilanteita.

Tilannetta rauhoittamaan ei ehkäpä auta enää muu kuin ottaa aikalisä, eli laittaa lapsi sijoitukseen / hoitoon ja rakentaa välit uudelleen tilanteen rauhoituttua. Siinä välissä äidin tulisi hoitaa itseään, tutkia omaa käytöstään objektiivisesti, miettiä mitä omassa käytöksessä olisi korjattavaa, missä tilanteissa on eniten haasteita ja ennen kaikkea hänen tulisi saada "työkaluja" siihen kuinka vaikeat tilanteet tulisi hoitaa.

Ap parka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, en tiedä kaipaatko lisää neuvoja, mutta tässä olisivat omani, jotka auttaneet omat adhd/autismin kirjon lapsen kanssa:

- Facebookissa on hyviä vertaisryhmiä ADHD-lasten ja nepsy-lasten vanhemmille. Niihin kannattaa liittyä, ainakin saa lukea muiden kokemuksia ja vertaistukea. Saa myös neuvoja Kelan ja hoitotahon kanssa toimimiseen

- Yhteys lastensuojeluun ja perhetyöhön. Luulisin, että teillä on oikeus esimerkiksi hoitajaan lapselle, että pääsette lepäämään

- Ehdottomasti lapsi syömään, mitä tahansa ruokaa mikä maittaa: keksejä, makaronilaatikkoa, pizzaa, jugurttia, suklaata. vaikka samaa ruokaa kuukaudesta toiseen

- Nukkumisen tueksi melatoniini illalla, painopeitto ja lisäksi nukkuisin suosiolla samassa huoneessa, vaikka kolmella sängyllä

- Käypä hoito -suosituksen mukaan tärkeä hoitomuoto on lapsen käyttäytymisen positiivinen tuki. Tarkoittaa siis jatkuvan ohjaamisen ja minuutintarkkojen rutiinien lisäksi jatkuvaa kehumista mistä tahansa minimaalisesta onnistumisesta. Lapsi saa näin itseluottamusta ja positiivisia kokemuksia. Eli:  "Oi miten taitava olet kun osasit itse hakea sukat"; "oletpa taitava ja innokas piirtäjä, kyllä olet osannut piirtää todella hienon maiseman"; "kylläpä meillä oli kivaa uimassa tänään, olitpa taitava uimari"; "menipä hienosti, kun kävelit ihan itse pihalta" yms asioita, joita ei ikinä tarvitsisi sanoa "normi"lapselle. Tätä jatkuvalla syötöllä, niin ehkä vuosien kuluttua on tiedossa jotain kehitystä ja itselläkin on parempi olo.

tsemppiä

Tämä pienistä asioista kehuminen aiheuttaa kylläkin sitä, että kun päätyy ns. Normielämään, jossa kukaan ei kehukaan siitä, että ”osasitpa sinä kävellä/hengittää hienosti”, niin itsetunto kärsii ja jopa romahtaa myöhemmin.

Olen nähnyt niin monia kehujen ja huomion kalastajia. Samoin raivokohtauksia, jotka alkavat siitä, kun ”ei kehuttu hyväksi istumaan tuolilla.”

Jaa. Itselläni on adhd/lievästi kehitysvammainen lapsi, jolla oli todella huono itsetunto. Siinä kyllä auttoi mittaamattomasti se, että kehui pienimmästäkin. Sitten uskalsi yrittää enemmän, kun huomasi, että osaa sentään jotain. Ja erityislapset oppii positiivisen huomion kautta, eikä sen, että joku mäkättää vieressä, kun tuokin meni väärin, ja tuo ja tuo ja tuo. Mieti omalle kohdallesi, jos joku jätti kulkisi perässäsi ja etsisi kaikesta tekemästäsi virheet. Olisit hajalla ehkä muutaman tunnin jälkeen. Entä nämä lapset, joita ei ehkä koskaan ole mistään kehuttu. Ne loistaa, kun sanoo jotain hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, en tiedä kaipaatko lisää neuvoja, mutta tässä olisivat omani, jotka auttaneet omat adhd/autismin kirjon lapsen kanssa:

- Facebookissa on hyviä vertaisryhmiä ADHD-lasten ja nepsy-lasten vanhemmille. Niihin kannattaa liittyä, ainakin saa lukea muiden kokemuksia ja vertaistukea. Saa myös neuvoja Kelan ja hoitotahon kanssa toimimiseen

- Yhteys lastensuojeluun ja perhetyöhön. Luulisin, että teillä on oikeus esimerkiksi hoitajaan lapselle, että pääsette lepäämään

- Ehdottomasti lapsi syömään, mitä tahansa ruokaa mikä maittaa: keksejä, makaronilaatikkoa, pizzaa, jugurttia, suklaata. vaikka samaa ruokaa kuukaudesta toiseen

- Nukkumisen tueksi melatoniini illalla, painopeitto ja lisäksi nukkuisin suosiolla samassa huoneessa, vaikka kolmella sängyllä

- Käypä hoito -suosituksen mukaan tärkeä hoitomuoto on lapsen käyttäytymisen positiivinen tuki. Tarkoittaa siis jatkuvan ohjaamisen ja minuutintarkkojen rutiinien lisäksi jatkuvaa kehumista mistä tahansa minimaalisesta onnistumisesta. Lapsi saa näin itseluottamusta ja positiivisia kokemuksia. Eli:  "Oi miten taitava olet kun osasit itse hakea sukat"; "oletpa taitava ja innokas piirtäjä, kyllä olet osannut piirtää todella hienon maiseman"; "kylläpä meillä oli kivaa uimassa tänään, olitpa taitava uimari"; "menipä hienosti, kun kävelit ihan itse pihalta" yms asioita, joita ei ikinä tarvitsisi sanoa "normi"lapselle. Tätä jatkuvalla syötöllä, niin ehkä vuosien kuluttua on tiedossa jotain kehitystä ja itselläkin on parempi olo.

tsemppiä

Tämä pienistä asioista kehuminen aiheuttaa kylläkin sitä, että kun päätyy ns. Normielämään, jossa kukaan ei kehukaan siitä, että ”osasitpa sinä kävellä/hengittää hienosti”, niin itsetunto kärsii ja jopa romahtaa myöhemmin.

Olen nähnyt niin monia kehujen ja huomion kalastajia. Samoin raivokohtauksia, jotka alkavat siitä, kun ”ei kehuttu hyväksi istumaan tuolilla.”

Jaa. Itselläni on adhd/lievästi kehitysvammainen lapsi, jolla oli todella huono itsetunto. Siinä kyllä auttoi mittaamattomasti se, että kehui pienimmästäkin. Sitten uskalsi yrittää enemmän, kun huomasi, että osaa sentään jotain. Ja erityislapset oppii positiivisen huomion kautta, eikä sen, että joku mäkättää vieressä, kun tuokin meni väärin, ja tuo ja tuo ja tuo. Mieti omalle kohdallesi, jos joku jätti kulkisi perässäsi ja etsisi kaikesta tekemästäsi virheet. Olisit hajalla ehkä muutaman tunnin jälkeen. Entä nämä lapset, joita ei ehkä koskaan ole mistään kehuttu. Ne loistaa, kun sanoo jotain hyvää.

Lisäyksenä vielä, että tehoaa kehuminen ns. normaaliinkin ihmiseen, aikuiseenkin. Jos haluat saada jonkun tekemään enemmän jotain, niin kehaise silloin, kun hän sen asian tekee. Tuntuu hyvältä kenestä tahansa. Käytän itse samaa esim. muistisairaisiin, ja jostain syystä erityisesti miehet tykkää. Sellaiset ihmiset on vielä aika ikäviä, jotka ei muuta virka, kun sättivät aika ajoin.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n lapsi kuulostaa pikkusiskoltani. Ajoi äidin masennuksen ja alkoholismiin, sekä aiheutti vanhemmilleni avioeron. Sisko on syntynyt 92 ja sai diagnoosin 11-vuotiaana. Meillä on viiden vuoden ikäero ja muistan hyvin sen huudon sekä päässä seisseet silmät  "Äiitiii mene ostamaa mansikoita, nyt heti. Mansikoitamansikoitamansikoita!"  Tms.  Yleensä aamulla herättyään tahtoi jotain jota ei ollut ja pimahti.

Ei suostunut menemään suihkuun, harjaamaan hiuksia tai pesemään hampaita ilman taistelua. Kaikki kivat lomareissutkin meni pieleen. Muistan kun olimme muumimaailmassa ja 7v sisko ulvoi miten muumit on pas""ja  mennään kotiin, mennään kotiin jo.  Ja itse oli sinne tahtonut !

Moni oli sitä mieltä että kasvatuksessa oli vikaa, mikä mursi äidin. Kun kaikkensa kuitenkin  yritti.  Alkoi sitten tissutella että  olisi kestänyt. Kun vanhempani erosivat, isä antoi ymmärtää että minä olin tervetullut koska vain mutta pikkusiskoni ei. 

Adhd-lääke, en  nyt muista minkä niminen ei toiminut. Koulun sisko kävi neljännestä luokasta lähtien mukautetussa opetuksessa  pikkuluokassa.  Koulun jälkeen meni amikseen, jätti kesken ja keskittyi ryyppäämään sekä syömään karkkia. .Äiti käy joskus siellä siivomassa sekä antaa rahaa, vaikka tietää sen menevän kaljaan ja karkkiin. Olen sanonut äidille että antaisi olla. Itse en ole siskon  kanssa ollut tekemisissä sen jälkeen kun läppäisi lastani. Ilman syytä, kaksivuotiasta.  Koiransakin otettiin pois kun potki sitä. Reagoi  väkivallalla heti, jos joku ei toimi odotetusti tai muuten "ärsyttää". 

Onkohan tämä karkinsyönti ad/hd ja autismin kirjon ihmisillä yleistä? Mulla on asperger ja rakastan makeaa, voisin syödä karkkia vaikka koko ajan mutta hillitsen itseni. Saman kaltaista olen kuullut muutamalta kohtalotovereilta. 

..

Vierailija kirjoitti:

Minulla siis todettiin vuosi sitten vaikea masennus, jonka uskon johtuvan näistä vaikeuksista lapsen kanssa. En tiedä miksei lääke toimi, tai siis luulisi ettei minua enää koko ajan itketä. Eikä olisi näin turta, toivoton olo. Minulla on siis omat lääkärikontaktini ja tytöllä omat. Mieskin jo kyselee että mitä helkkaria ,kun lääkäreissä juostaan ja mikään ei muutu! Lapsi raivoaa ja vaimo itkee.

Liuta asiantuntujoita apuna, eikä mitään apua..

Ap

Itsekin kävin tänään lääkärissä, koska olen masentunut lapsen käytöksen vuoksi. Hänellä keskittymishäiriö, joka on virallisesti diagnosoimatta, koska apua emme saa. Koulusta tulee päivittäin viestiä perseilystä, mutta koululla ei ole kuraattoria tai psykologia.

Itkin lääkärissä ja pyysin masennuslääkkeitä. Lääkäri oli sitä mieltä, että ensin sairaslomalle ja vasta sitten mietitään lääkitystä. Olo on todella tuskainen.

Vierailija kirjoitti:

Nytkin kirkuu yläkerrassa koska ei saanut sukkia jalkaan eikä hyvksynyt apua. Varmaan kohta taas ryömii sängyn alle ja nukahtaa sinne aikansa huudettuaan..

Ensimmäiset merkit näkyivät taaperoina jolloin sai hirvittäviä raivareita eikä huomion kääntäminen muualle (katsoppa tätä kirjaa) auttanut, käyttäytyi myös itsensä loukattuaan erikoisesti ja konttasi pöydän alle tms sen sijaan että olisi tullut syliin hakemaan lohtua. Aloitti perhepäivähoitajalla 3-vuotiaana ja tämä viisikymppinen, kymmeniä lapsia hoitanut nainen sanoi ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa. Kun aloitti eskarin siellä huomattiin ettei keskity, eikä oikein ymmärrä tehtäviä. Suostumuksellamme pyörät pistettiin pyörimään ja oli käyttäytymisterapiassa minkä jälkeen seurasi useita  tutkimuksia eri ´paikoissa. Puhuttiin kehitysvammaisuudesta ja tarkkaavaisuushäiriöstä, lopulta diagnoosi oli adhd.

Ei nuku VIELÄKÄÄN omassa sängyssä emmekä enää jaksa yrittää, lapsi on 9v, monta vuotta  meidän pitää kiskoa takaisin sänkyynsä ja suunnilleen pitää paikallaan ettei nouse sieltä?  Rutiini on aina ollut iltasatu, hali ja pusu, yövalo päälle ja hyvää yötä  mutta kun rutiinista ei ole mitään apua ! Sama monta kirjaa luin tai monta laulua lauloin, hyppäsi sänkystään ja kipitti meidän sänkyymme. Siirsimme sängyn huoneeseemme ja nukkui siinä noin viikon, sitten alkoi taas kavuta väliimme.  Kokeilimme tarrapalkintoa, ei toiminut.  Koko keho on jumissa kun yön kyhjöttää sängyn reunalla ja saa kaupan päälle potkuja selkään! 

Mie en jaksa...

Ap

Tsemppihalit ja anteeksi heti alkuun, jos tämä viestini on ärsyttävää avun tuputusta! <3 

Varmaan olettekin kaikenlaista kokeillut, mutta varmuudeksi kysyn, onko erilaisia fyysisiä syitä poissuljettu?

Esim. kilpirauhanen voi oireilla jo paljon ennen kuin veriarvot on kovin pielessäkään (TSH, T4v, erilaiset kilpirauhasen vasta-aineet). Sitten myös esim. erilaiset hivenaine- ja vitamiinipuutokset tai epätasapainot voi vaikuttaa: mm. kupari on tärkeä ihmisille, mutta liian vähän on huono ja liikakin tosi huono: joillain elimistön liiallinen kupari voi aiheuttaa tuntoyliherkkyyttä mm. tuollaista, että vaatteiden laput ärsyttää ja inhottaa, mielialan vaihteluita ym. 

ADHD:hen voi olla monta eri syytä ja tekijää. Yksi voi olla myös esim. kireä kielijänne. Kun kielijänne on kireä (voi olla ns. huomaamattomasti kireä myös), kieli ei pääse tavalliseen lepoasentoonsa ja esim. unenaikainen hengitys voi olla jossain määrin heikkoa ja silloin ei aivot saa kunnolla happea, joka voi "aiheuttaa" ADHD:ta.

Suosittelen liittymään esim. fb-ryhmiin Aikuisen kireä kielijänne, Vauvan kireä kielijänne, Kilpirauhanen ja kokonaisvaltainen hoito. Vaikka teillä ei noita ongelmia olisikaan, voi noista silti saada erilaisia vinkkejä miten yrittää parantaa oloa teillä molemmilla, neuvoja miten mittauttaa noita hivenainejuttuja ym.

Oletteko kokeilleet sammuttaa primitiivirefleksejä? Monelle ne jää päälle eikä sammu kuten kuuluu. Auttaa monelle adhdlle. Suosittelen, meille auttanut.

https://www.mieliliike.fi/palvelut/sensorefleksikartoitukset-ja-hoidot/