Lue keskustelun säännöt.
Tuo adhd-lapsi tappaa minut. Tuhoaa henkisen ja fyysisen terveyteni . Terapia on ja lääkkeet, mikään ei auta
02.07.2019 |
Jatkuvaa rääkymistä, jankkaamista ja riehumista. Mitään ei voi tehdä nätisti. Perseilee aamusta iltaan kunnes karjun kurkku suorana tai itken silmiä päästäni. Mies hokee aina "muista olevasi aikuinen " mikä tekee olostani entistä paskemman. Itken aamusta iltaan, ruoka ei maistu , heräilen öisin musiikkiin joka loppuu heti kun avaan silmät. Masennuslääkkeistä ei ole mitään hyötyä, olen vain lihonut. Yhä useammin mietin että menisin makaamaan junaradalle ja sulkisin silmät, sen jälkeen ei olisi huolta mistään. Vain hiljaisuutta ja pimeyttä, mikä olisi ihanaa. Mies saisi kasvattaa lapsen kun kerran osaa sen paremmin.
Kaikista pahinta on, että tein mitä ei ikinä saisi tehdä . Huusin lapselleni tämän tuhonneen elämäni ja olevan ärsyttävä kakara. Niitä sanoja en saa takaisin. Pelkään että meitä on kohta tässä kaksi rikkonaista: minä ja tyttö ;(
Kommentit (302)
Todella vaikea ADHD tapaus
Olisiko uudelleen arvioinnin paikka? Kos onkin autisti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla siis todettiin vuosi sitten vaikea masennus, jonka uskon johtuvan näistä vaikeuksista lapsen kanssa. En tiedä miksei lääke toimi, tai siis luulisi ettei minua enää koko ajan itketä. Eikä olisi näin turta, toivoton olo. Minulla on siis omat lääkärikontaktini ja tytöllä omat. Mieskin jo kyselee että mitä helkkaria ,kun lääkäreissä juostaan ja mikään ei muutu! Lapsi raivoaa ja vaimo itkee.
Liuta asiantuntujoita apuna, eikä mitään apua..
Ap
Valitettavasti teidän ongelmanne ovat seurausta asiantuntijoista, joihin olette sokeasti luottaneet. Oletko ottanut itse selvää yhtään mistään? Vertaistukea tai tietoa on saatavilla muualtakin, kuin sikamaista palkkaa jokaisesta mielenterveysongelmaiseksi leimatusta lapsesta tienaavalta sotetyöntekijältä.
Nyt se pää pois sieltä per..tä ja ymmärtämään, että ainakaan lääkitys ei lastanne ensisijaisesti auta. Sinut psyykelääkitys saattaa saada flegmaattiseksi, tunne-elämältäsi turraksi ja kuolaavaksi zombieksi, jonka ei tarvitse tuntea ihan niin paljon ahdistusta käsillä olevasta tilanteesta, mutta lasta ei tule kohdella kemikaalisella väkivallalla. Ymmärrättehän, että adhd-psyykelääkkeet sisältävät amfetamiinijohdannaisia-mitä muita lääkityksiä lapsellenne on jo aloitettu? Psykoosilääkkeet lienevät jonossa seuraavina. Lapset ovat maassamme täysin heitteillä.
Lapsi oireilee aivan selvästi todella epänormaaliksi mennyttä tilannetta. Tunnepuolelta löytyvät yleensä ratkaisut häiriökäyttäytymiseen, ei aivokemioista, ellei noita kemioita ole jo lääkityksillä tuhottu. Et kerro aloituksessasi kaikkea, edes lapsen ikää.
Etsi silti ap itsellesi mahdollisuus omaan aikaan-jos mies ei kykene auttamaan, olette ehdottomasti tukiperheen tarpeessa. Työssäkäyvillä on yleensä myös varaa maksaa parista päivästä kuukaudessa saadakseen omaa aikaa. Se ei ehkä välittömästi ratkaise mitään, mutta auttaa jaksamisessanne edes vähän. Joka ehdottikin eläinten kanssa toimimista, ulkoilua, luontoa ym. tervettä ja normaalia toimintaa. Älylaitteet ehdottomasti pois tai vain erittäin rajattu käyttö.
Älkää kuitenkaan antako tilanteen mennä siihen pisteeseen, että väsymyksenne takia annatte lapsenne huostaan tai sijoitukseen- näitä tapauksia on maamme pullollaan, joissa vanhemmat olisivat tarvinneet tukea vain esim. arjen käytännön asioiden helpottamiseksi, riittävästi unta, siis ihan käytännön arkiapua, joka olisi riittänyt kantamaan vaikeimpien hetkien yli, mutta ainoa tarjottu "ratkaisu" on ollut pysyvä huostaanotto. Se tulee erittäin kalliiksi yhteiskunnalle ja seuraus yleensä paitsi perheen, erityisesti lapsen elämän peruuttamaton tuhoaminen.
Alapeukuttelija sossut voivat myös ottaa sen päänsä per..stä. Teidät kyllä tunnetaan.
Tämä kirjoittaja on oikeassa ja tietää mitä puhuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hansuliini kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuo ADHD syntyy?
ADHD on voimakkaasti periytyvä neurologinenhäiriö, jossa aivojen välittäjäaineen dopamiinin määrä on liian vähäinen tai takaisinotto liian nopeaa.
Välittäjäaineen tehtävä on välittää aivoissa liikkuvat sähköimpulssi resptorilta toiselle ja, kun sitä välittäjäainetta ei ole tarpeeksi tai se "häviää" liian nopeasti, niin se impulssi ei pääse oikeaan paikkaan.
Kun ei aivoissa taas käskyt kulje oikeisiin osiin aivoja, niin turhaudutaan ja keskittymiskyky menee. Hyperactivet alkavat häiriköimään ja ADD-muotoiset menee virransäästötilaan. Usein ADD.t jääkin diagnosoimatta, kun eivät häiriköi siellä päiväkodissa/luokassa vaan vaipuvat haaveisiinsa.
Jos ADHD kokee jonkun asian kiinnostavaksi, niin aivot erittää dopamiinia, niin että tapahtuu hyperkeskittymistä ja sen toiminnon/asian lopettaminen on miltei mahdotonta.
Usein adhd.seen liittyy myös monia muita neurologisia tai mielenterveydellisiä sairauksia/häiriöitä/oireita. Itsellä esim. Autisminkirjo. Masennus on myös hyvin tavallinen, kun on tarpeeksi älykäs tietääkseen, että kuinka pitäisi toimia, mutta se toimintakäskyimpulssi ei vaan mee sinne toteutusta käsittevään aivojen osaan. Tulee masennus siitä jatkuvasta tunteesta, että on tyhmä, lahjaton saamaton paska, vaikka usein adhd on normaalia älykkäämpi. ADHD.lla, kun ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa.Tästä vastauksesta tulee mieleen ajattelu siitä, miten masennus pitkään tulkittiin serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöksi, joka "korjattiin" kemiallisesti masennuslääkkeillä. Elämäntilanteen tai -tapahtumien merkitystä ei huomioitu lainkaan. Nyt kun asiassa ollaan vähän viisaampia, tiedetään että kielteiset elämänkokemukset aiheuttavat muutoksia serotoniiniaineenvaihdunnassa. Ja synnynnäinen alttius vaikuttaa myös.
Minun ystäväni sai lapsuudessaan ilman näkyvää syytä järkyttäviä raivokohtauksia, jotka hämmensivät ja pelottivat vanhempia. Teini-iässä puhkesi masennus. Kaikki ihmettelivät, että onpas vaikea lapsi, voi vanhempiraukat. Kukaan ei hoksannut kysyä ystävältäni, onko hänelle tapahtunut jotain ja mistä nuo kohtaukset tulevat. Ennen kuin terapiassa kävi ilmi, että isovanhempi oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen vuosikausia.
Ennen lapsen tuomitsemista luonnehäiriöiseksi pitäisi varmistaa, ettei oireilu johdu olosuhteista tai jostain traumaattisesta tapahtumasta. Trauma- ja adhd-oireilu ovat melkein yksi yhteen, ja tieteellisessä tutkimuksessa on viitteitä siitä, että synnynnäinen neurologinen herkkyys edesauttaa traumatisoitumista, mutta myös päinvastoin - traumaattiset kokemukset herkistävät neurologisesti.
Kaikki empatia ap:lle vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta ei hän aloituksen luettuani rehellisesti mitenkään kauhean tasapainoiselta vanhemmalta vaikuta. Mistä kertoo miehen kommenttikin. Useimmat tasapainoiset aikuiset tunnistaa juuri siitä, että he osaavat hakea apua ennen kuin tilanteet kärjistyvät. Ja nimenomaan siis apua ITSELLEEN, ei lapselle.
Haistapa sinä pitkä. Ap on hakenut apua kuten me kaikki mutta kun sitä ei ole!! Koittakaa jaksaa on se mitä saa. Kenen tahansa mielenterveys tässä menisi. Koitapa itse ja tule sitten ilkkumaan julma p. Mulla on puhjennut itselläni jonkinlainen ptsd tyyppinen oirehdinta pahimmista vuosista ja niin hirceä viha oikeastaan kaikkia kohtaan. Koska kukaan ei ymmärrä missä helvetissä eletään ja apua ei saa. Meidät potkittiin pois nuortenpsykalta katsoa kun resurssit. Terapia loppui myös. Molemmilta. Ei ole varaa maksaa itse 130e 45 min. Ainoa mikä on on lääkkeet. Haluaisin kirkua kun luen sunlaisia vastauksia. Miten kehtaat??
Kehtaan oikein hyvin, kiitos kysymästä. On kaikkien etu, että ennen muiden diagnoosien tekemistä suljetaan pois traumojen ja ympäristön vaikutus. Ei ap:n mieskään kilju lapselle, että tämä on pilannut hänen elämänsä.
Monissa kommenteissa mainitaan mahdollisuus luopua lapsesta, jos omat kyvyt ja voimat eivät riitä. Vaihtoehtoja on aina, edes niitä huonoja. Sitten kun ollaan tuossa pisteessä, eivät voimat enää riitä edes avun hakemiseen. Ja kyllä, olen täysin samaa mieltä siitä, että apua pitäisi ehdottomasti tarjota paljon enemmän ja parempaa, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Voin vaikuttaa kylmältä, mutta olen myös itse joutunut isäpuoleni seksuaalisen ahdistelun uhriksi. Sairastuin syömishäiriöön ja ptds:ään. Kun aikuisena kerroin tapahtuneesta äidilleni, hänn oli sitä mieltä, että sen on täytynyt olla väärinymmärrys. Hän on edelleen yhdessä isäpuoleni kanssa enkä minä missään tekemisissä äitini kanssa. Äitini kokee edelleen olevansa tilanteen suurin uhri.
Niin kestämättömiä tilanteita kuin elämä heittääkin tielle, vanhemmat ovat kuitenkin aikuisia, joilla on aina aivan erilainen kyky toimia tilanteessa ja hakea apua kuin lapsella.
Niin että kyllä, todellakin kehtaan. Jos lapsi tekee teidän elämästänne helvettiä, niin luuletteko että hänellä on hauskaa ja mukavaa? Monista kommenteista saa sellaisen käsityksen, että lapsen koetaan suorastaan tahallaan olevan sellainen kuin on. Ei ole. Ja toisinaan käytöksen taustalla on syy, jota kukaan ei vain huomaa kysyä.
Tiedätkös, joskus se vuosikymmenien päästä voi olla lapsikin, joka haistattaa pitkät vanhempiensa umpi-itsekkäälle uhriutumiselle. Vanhemmille, jotka eivät kertaakaan hoksanneet omassa kurjuudessaan rypiessään edes kysyä lapselta, miltä sinusta tuntuu.
Sinunkaltaisesi ihmiset, jotka eivät edes lue toisen kommenttia ajatuksella ennen haistattelemista ja haukkumista eivät varsinaisesti vahvista uskoa siihen, että vika oikeasti olisi lapsessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla tytöllä herkkyys esim kosketukseen, siksi ei tykkää tulla syliin koska tuntuu epämiellyttävältä, liity adhd liittoon pyydä apua.
Pyydä itsellesi ja tytölle eri lääkitys.
Voiko olla että äänet tuntuu pahalta?
Oli paha että huusit, koska meillä on tosi hyvä pitkäaikainen muisti, voi siis muistaa huutosi pitkään.
Syötteko kunnolla ja normaalisti? Kummatkaan lääkkeet ei tehoa oikein jos ei syö.
Mutta 60% adhd toimii lääkitys, eli ei kaikilla toimi.
Ei oikein syö.. on liian laiha kun päivän ateria saattaa olla sämpylä ja vesilasi. Aamuisin ei syö mitään, kaikkea tarjottu.
Ap
Entäs itse?
Yrittäkää syödä säännöllisesti, vaikka herkkua kunhan syötte säännöllisesti. Vaikkei oo näläntunne niin aivot tarvitsee pitkin päivää syömistä!
Lääkkeet toimii paremmin kun elimistö toimii. Entäs voisitko nostaa omaa lääkeannosta?
Apllä on väärä masennuslääke, joka ei auta, mutta lihottaa, vaikuttaa SSRI-tyyppiseltä joista on pitkävaikutteisia haittavaikutuksia, on monia jotka ei lihota ja jotka auttavat.
Minä en jaksa kahden erityislapsen takia tehdä työtä. En jaksa, kun oma mielenterveys reistaa pahoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hansuliini kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuo ADHD syntyy?
ADHD on voimakkaasti periytyvä neurologinenhäiriö, jossa aivojen välittäjäaineen dopamiinin määrä on liian vähäinen tai takaisinotto liian nopeaa.
Välittäjäaineen tehtävä on välittää aivoissa liikkuvat sähköimpulssi resptorilta toiselle ja, kun sitä välittäjäainetta ei ole tarpeeksi tai se "häviää" liian nopeasti, niin se impulssi ei pääse oikeaan paikkaan.
Kun ei aivoissa taas käskyt kulje oikeisiin osiin aivoja, niin turhaudutaan ja keskittymiskyky menee. Hyperactivet alkavat häiriköimään ja ADD-muotoiset menee virransäästötilaan. Usein ADD.t jääkin diagnosoimatta, kun eivät häiriköi siellä päiväkodissa/luokassa vaan vaipuvat haaveisiinsa.
Jos ADHD kokee jonkun asian kiinnostavaksi, niin aivot erittää dopamiinia, niin että tapahtuu hyperkeskittymistä ja sen toiminnon/asian lopettaminen on miltei mahdotonta.
Usein adhd.seen liittyy myös monia muita neurologisia tai mielenterveydellisiä sairauksia/häiriöitä/oireita. Itsellä esim. Autisminkirjo. Masennus on myös hyvin tavallinen, kun on tarpeeksi älykäs tietääkseen, että kuinka pitäisi toimia, mutta se toimintakäskyimpulssi ei vaan mee sinne toteutusta käsittevään aivojen osaan. Tulee masennus siitä jatkuvasta tunteesta, että on tyhmä, lahjaton saamaton paska, vaikka usein adhd on normaalia älykkäämpi. ADHD.lla, kun ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa.Tästä vastauksesta tulee mieleen ajattelu siitä, miten masennus pitkään tulkittiin serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöksi, joka "korjattiin" kemiallisesti masennuslääkkeillä. Elämäntilanteen tai -tapahtumien merkitystä ei huomioitu lainkaan. Nyt kun asiassa ollaan vähän viisaampia, tiedetään että kielteiset elämänkokemukset aiheuttavat muutoksia serotoniiniaineenvaihdunnassa. Ja synnynnäinen alttius vaikuttaa myös.
Minun ystäväni sai lapsuudessaan ilman näkyvää syytä järkyttäviä raivokohtauksia, jotka hämmensivät ja pelottivat vanhempia. Teini-iässä puhkesi masennus. Kaikki ihmettelivät, että onpas vaikea lapsi, voi vanhempiraukat. Kukaan ei hoksannut kysyä ystävältäni, onko hänelle tapahtunut jotain ja mistä nuo kohtaukset tulevat. Ennen kuin terapiassa kävi ilmi, että isovanhempi oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen vuosikausia.
Ennen lapsen tuomitsemista luonnehäiriöiseksi pitäisi varmistaa, ettei oireilu johdu olosuhteista tai jostain traumaattisesta tapahtumasta. Trauma- ja adhd-oireilu ovat melkein yksi yhteen, ja tieteellisessä tutkimuksessa on viitteitä siitä, että synnynnäinen neurologinen herkkyys edesauttaa traumatisoitumista, mutta myös päinvastoin - traumaattiset kokemukset herkistävät neurologisesti.
Kaikki empatia ap:lle vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta ei hän aloituksen luettuani rehellisesti mitenkään kauhean tasapainoiselta vanhemmalta vaikuta. Mistä kertoo miehen kommenttikin. Useimmat tasapainoiset aikuiset tunnistaa juuri siitä, että he osaavat hakea apua ennen kuin tilanteet kärjistyvät. Ja nimenomaan siis apua ITSELLEEN, ei lapselle.
Haistapa sinä pitkä. Ap on hakenut apua kuten me kaikki mutta kun sitä ei ole!! Koittakaa jaksaa on se mitä saa. Kenen tahansa mielenterveys tässä menisi. Koitapa itse ja tule sitten ilkkumaan julma p. Mulla on puhjennut itselläni jonkinlainen ptsd tyyppinen oirehdinta pahimmista vuosista ja niin hirceä viha oikeastaan kaikkia kohtaan. Koska kukaan ei ymmärrä missä helvetissä eletään ja apua ei saa. Meidät potkittiin pois nuortenpsykalta katsoa kun resurssit. Terapia loppui myös. Molemmilta. Ei ole varaa maksaa itse 130e 45 min. Ainoa mikä on on lääkkeet. Haluaisin kirkua kun luen sunlaisia vastauksia. Miten kehtaat??
Kehtaan oikein hyvin, kiitos kysymästä. On kaikkien etu, että ennen muiden diagnoosien tekemistä suljetaan pois traumojen ja ympäristön vaikutus. Ei ap:n mieskään kilju lapselle, että tämä on pilannut hänen elämänsä.
Monissa kommenteissa mainitaan mahdollisuus luopua lapsesta, jos omat kyvyt ja voimat eivät riitä. Vaihtoehtoja on aina, edes niitä huonoja. Sitten kun ollaan tuossa pisteessä, eivät voimat enää riitä edes avun hakemiseen. Ja kyllä, olen täysin samaa mieltä siitä, että apua pitäisi ehdottomasti tarjota paljon enemmän ja parempaa, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Voin vaikuttaa kylmältä, mutta olen myös itse joutunut isäpuoleni seksuaalisen ahdistelun uhriksi. Sairastuin syömishäiriöön ja ptds:ään. Kun aikuisena kerroin tapahtuneesta äidilleni, hänn oli sitä mieltä, että sen on täytynyt olla väärinymmärrys. Hän on edelleen yhdessä isäpuoleni kanssa enkä minä missään tekemisissä äitini kanssa. Äitini kokee edelleen olevansa tilanteen suurin uhri.
Niin kestämättömiä tilanteita kuin elämä heittääkin tielle, vanhemmat ovat kuitenkin aikuisia, joilla on aina aivan erilainen kyky toimia tilanteessa ja hakea apua kuin lapsella.
Niin että kyllä, todellakin kehtaan. Jos lapsi tekee teidän elämästänne helvettiä, niin luuletteko että hänellä on hauskaa ja mukavaa? Monista kommenteista saa sellaisen käsityksen, että lapsen koetaan suorastaan tahallaan olevan sellainen kuin on. Ei ole. Ja toisinaan käytöksen taustalla on syy, jota kukaan ei vain huomaa kysyä.
Tiedätkös, joskus se vuosikymmenien päästä voi olla lapsikin, joka haistattaa pitkät vanhempiensa umpi-itsekkäälle uhriutumiselle. Vanhemmille, jotka eivät kertaakaan hoksanneet omassa kurjuudessaan rypiessään edes kysyä lapselta, miltä sinusta tuntuu.
Sinunkaltaisesi ihmiset, jotka eivät edes lue toisen kommenttia ajatuksella ennen haistattelemista ja haukkumista eivät varsinaisesti vahvista uskoa siihen, että vika oikeasti olisi lapsessa.
Omat erittäin valitettavat traumakokemuksesi ja muiden lasten varhaislapsuudessa alkaneet neuropsykologiset oireet ja erityissairaanhoidossa pitkällä jaksolla varmennetut diagnoosit eivät liity toisiinsa millään lailla. Mistä sinä tiedät mitä minä olen lapseltani kysynyt, teet todella asiattomia päätelmiä. Olen tehnyt valtavasti töitä lapseni kanssa hänelle avun saamiseksi. Olen aivan loppuun ajettu ja todella loppu, lyö vaan lyötyä. Kyllä teitä vähättelijöitä aina riittää, aina on joku syy jolla voi lytätä toisen kokemuksen ja kyseenalaistaa autismikirjon ja adhd:n koko olemassaolon. Usko pois, tämä on ihan helv rankkaa ja tämä päivä on ollut just sellainen etten yhtäkään viisastelijaa jaksaisi. Hanki apua omiin asioihisi mutta älä luule tietäväsi meidän elämästä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Suora kysymys: miksi teette lapsia jos heti annatte ne sijoitukseen yhteiskunnan kontolle?
Ei ennenkään heti kun lapsi kiukutteli häntä sijoitukseen annettu. Joku on nyt vikana tässä hommassa kun pennut ovat häiriytyneitä ja vanhemmat heti omaa aikaa kaipaamassa ja lapsi toisten kontolle.
Kaivaudu takaisin sinne viemäriisi. Täällä ei sinun pakanjauhantaasi kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot, mutta mistäköhän johtuu, että nykyisin näitä adhd-lapsia tuntuu olevan pilvin pimein? Vaikuttavatko ympäristön kemikaalit tms adhd:n puhkeamiseen? Sen lisäksi muita käytöshäiriöitä ja autismin kirjoa tuntuu olevan todella isolla osalla lapsista. Kiinnostaisi tietää.
Plus kaikki pelit ja vempaimet. Ennen leikittiin, liikuttiin ja urheiltiin. Koulussakin oli kiire välitunnille pelaamaan pesistä tai luistelemaan.
Meillä suvussa näin nykyään ajatellen muutama selkeä adhd. Saivat remmiä aika lailla, kun olivat niin tuhmia. Moni alkoholisoitui, koska hoisi sitä oloaan alkoholilla. Eli tälle ei ollut nimeä. Itse olen varmaan add, koska lapsena aina haukuttiin, kun olin muissa maailmoissa. Ja aina olen kokenut olevani omituinen. Mutta olen itse keksinyt keinot, miten keskittyä ja saanut hommani hoidettua. Kun lapseni kävi adh testit, oloni helppttui, kun tajusin, että eihän minussa vikaa olekkaan, olen vain add.
N.57v
Sama täällä, isän suvussa ihan tosi selkeästi jotain neurologista häikkää. Ukki, isä ja melkein kaikki isän veljet tulistuivat (ja tulistivat) sekunnissa nollasta sataan ilman mitään impulssikontrollia. On siinä yksi onneton saanut puukostakin tällaiselta tulistujalta, ukki mätki kakkosnelosilla kiivastuessaan vastapuolta päähän. Itse olen "epäonnistunut" haaveilija, joka vielä yli 40-vuotiaana miettii, että mikähän minusta tulee isona. Osa-aikaisesti teen töitä, joka on ihan kivaa, muttei mikään suuri intohimo. Olen keksinyt erilaisia keinoja selvitä ja setviä asiat. Mistään ei koskaan tule minulle rutiinia tai tapaa, edelleen pitää tietoisesti muistuttaa itseä, että mene ja pese hampaat. Jos en muistuta, unohdan. Ruokaa unohtuu jääkaappiin ja menee roskiin, kun en muista, mitä olen ostanut sinne ja säilönyt. Hauskaa tuossa tietysti on se, että jos olen ostanut vaikka suklaapatukan, aina ilahdun jääkaapin avatessani, että vautsi, mullahan on suklaata täällä :D Espanjan opiskelu kaatui siihen, että vaikka halusin oppia kielen, en jaksa päntätä kielioppia tai tehdä läksyjä. Parhaiten oppisin, jos minut vietäisiin espanjalaiseen pikkukylään hevontuuteriin vuodeksi :D
Normaalit työpäivät ja opiskelupäivät ihan superkivoissakin paikoissa väsyttävät niin, etten jaksa muuta kuin nukkua arki-illat ja yöt. Ruokaa en jaksa laittaa, syön mitä syön. Olen nirso syömään ja fiksaannun tiettyihin ruokiin. Voin elää vaikka kuukauden pelkästään riisikakuilla ja tomaatilla, kunnes seuraavassa kuussa fiksaannun syömään vain purkkitonnikalaa ja valkosipulipatonkeja. Näitä ei voi kontrolloida eikä päättää, että nyt syön vaan sitä tai tätä. En saa sitä fyysisesti alas.
En ole hakenut diagnoosia, koska on edelleen olo, että mitäpä se enää tässä vaiheessa hyödyttää, jos nyt edes ottavat ketään lapsetonta aikuista tsekattavaksi, kun aikuinen kuitenkin pärjää elämässään, vaikka meneekin kaikki vähän omituisempia reittejä pitkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hansuliini kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuo ADHD syntyy?
ADHD on voimakkaasti periytyvä neurologinenhäiriö, jossa aivojen välittäjäaineen dopamiinin määrä on liian vähäinen tai takaisinotto liian nopeaa.
Välittäjäaineen tehtävä on välittää aivoissa liikkuvat sähköimpulssi resptorilta toiselle ja, kun sitä välittäjäainetta ei ole tarpeeksi tai se "häviää" liian nopeasti, niin se impulssi ei pääse oikeaan paikkaan.
Kun ei aivoissa taas käskyt kulje oikeisiin osiin aivoja, niin turhaudutaan ja keskittymiskyky menee. Hyperactivet alkavat häiriköimään ja ADD-muotoiset menee virransäästötilaan. Usein ADD.t jääkin diagnosoimatta, kun eivät häiriköi siellä päiväkodissa/luokassa vaan vaipuvat haaveisiinsa.
Jos ADHD kokee jonkun asian kiinnostavaksi, niin aivot erittää dopamiinia, niin että tapahtuu hyperkeskittymistä ja sen toiminnon/asian lopettaminen on miltei mahdotonta.
Usein adhd.seen liittyy myös monia muita neurologisia tai mielenterveydellisiä sairauksia/häiriöitä/oireita. Itsellä esim. Autisminkirjo. Masennus on myös hyvin tavallinen, kun on tarpeeksi älykäs tietääkseen, että kuinka pitäisi toimia, mutta se toimintakäskyimpulssi ei vaan mee sinne toteutusta käsittevään aivojen osaan. Tulee masennus siitä jatkuvasta tunteesta, että on tyhmä, lahjaton saamaton paska, vaikka usein adhd on normaalia älykkäämpi. ADHD.lla, kun ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa.Tästä vastauksesta tulee mieleen ajattelu siitä, miten masennus pitkään tulkittiin serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöksi, joka "korjattiin" kemiallisesti masennuslääkkeillä. Elämäntilanteen tai -tapahtumien merkitystä ei huomioitu lainkaan. Nyt kun asiassa ollaan vähän viisaampia, tiedetään että kielteiset elämänkokemukset aiheuttavat muutoksia serotoniiniaineenvaihdunnassa. Ja synnynnäinen alttius vaikuttaa myös.
Minun ystäväni sai lapsuudessaan ilman näkyvää syytä järkyttäviä raivokohtauksia, jotka hämmensivät ja pelottivat vanhempia. Teini-iässä puhkesi masennus. Kaikki ihmettelivät, että onpas vaikea lapsi, voi vanhempiraukat. Kukaan ei hoksannut kysyä ystävältäni, onko hänelle tapahtunut jotain ja mistä nuo kohtaukset tulevat. Ennen kuin terapiassa kävi ilmi, että isovanhempi oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen vuosikausia.
Ennen lapsen tuomitsemista luonnehäiriöiseksi pitäisi varmistaa, ettei oireilu johdu olosuhteista tai jostain traumaattisesta tapahtumasta. Trauma- ja adhd-oireilu ovat melkein yksi yhteen, ja tieteellisessä tutkimuksessa on viitteitä siitä, että synnynnäinen neurologinen herkkyys edesauttaa traumatisoitumista, mutta myös päinvastoin - traumaattiset kokemukset herkistävät neurologisesti.
Kaikki empatia ap:lle vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta ei hän aloituksen luettuani rehellisesti mitenkään kauhean tasapainoiselta vanhemmalta vaikuta. Mistä kertoo miehen kommenttikin. Useimmat tasapainoiset aikuiset tunnistaa juuri siitä, että he osaavat hakea apua ennen kuin tilanteet kärjistyvät. Ja nimenomaan siis apua ITSELLEEN, ei lapselle.
Haistapa sinä pitkä. Ap on hakenut apua kuten me kaikki mutta kun sitä ei ole!! Koittakaa jaksaa on se mitä saa. Kenen tahansa mielenterveys tässä menisi. Koitapa itse ja tule sitten ilkkumaan julma p. Mulla on puhjennut itselläni jonkinlainen ptsd tyyppinen oirehdinta pahimmista vuosista ja niin hirceä viha oikeastaan kaikkia kohtaan. Koska kukaan ei ymmärrä missä helvetissä eletään ja apua ei saa. Meidät potkittiin pois nuortenpsykalta katsoa kun resurssit. Terapia loppui myös. Molemmilta. Ei ole varaa maksaa itse 130e 45 min. Ainoa mikä on on lääkkeet. Haluaisin kirkua kun luen sunlaisia vastauksia. Miten kehtaat??
Kehtaan oikein hyvin, kiitos kysymästä. On kaikkien etu, että ennen muiden diagnoosien tekemistä suljetaan pois traumojen ja ympäristön vaikutus. Ei ap:n mieskään kilju lapselle, että tämä on pilannut hänen elämänsä.
Monissa kommenteissa mainitaan mahdollisuus luopua lapsesta, jos omat kyvyt ja voimat eivät riitä. Vaihtoehtoja on aina, edes niitä huonoja. Sitten kun ollaan tuossa pisteessä, eivät voimat enää riitä edes avun hakemiseen. Ja kyllä, olen täysin samaa mieltä siitä, että apua pitäisi ehdottomasti tarjota paljon enemmän ja parempaa, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Voin vaikuttaa kylmältä, mutta olen myös itse joutunut isäpuoleni seksuaalisen ahdistelun uhriksi. Sairastuin syömishäiriöön ja ptds:ään. Kun aikuisena kerroin tapahtuneesta äidilleni, hänn oli sitä mieltä, että sen on täytynyt olla väärinymmärrys. Hän on edelleen yhdessä isäpuoleni kanssa enkä minä missään tekemisissä äitini kanssa. Äitini kokee edelleen olevansa tilanteen suurin uhri.
Niin kestämättömiä tilanteita kuin elämä heittääkin tielle, vanhemmat ovat kuitenkin aikuisia, joilla on aina aivan erilainen kyky toimia tilanteessa ja hakea apua kuin lapsella.
Niin että kyllä, todellakin kehtaan. Jos lapsi tekee teidän elämästänne helvettiä, niin luuletteko että hänellä on hauskaa ja mukavaa? Monista kommenteista saa sellaisen käsityksen, että lapsen koetaan suorastaan tahallaan olevan sellainen kuin on. Ei ole. Ja toisinaan käytöksen taustalla on syy, jota kukaan ei vain huomaa kysyä.
Tiedätkös, joskus se vuosikymmenien päästä voi olla lapsikin, joka haistattaa pitkät vanhempiensa umpi-itsekkäälle uhriutumiselle. Vanhemmille, jotka eivät kertaakaan hoksanneet omassa kurjuudessaan rypiessään edes kysyä lapselta, miltä sinusta tuntuu.
Sinunkaltaisesi ihmiset, jotka eivät edes lue toisen kommenttia ajatuksella ennen haistattelemista ja haukkumista eivät varsinaisesti vahvista uskoa siihen, että vika oikeasti olisi lapsessa.
Omat erittäin valitettavat traumakokemuksesi ja muiden lasten varhaislapsuudessa alkaneet neuropsykologiset oireet ja erityissairaanhoidossa pitkällä jaksolla varmennetut diagnoosit eivät liity toisiinsa millään lailla. Mistä sinä tiedät mitä minä olen lapseltani kysynyt, teet todella asiattomia päätelmiä. Olen tehnyt valtavasti töitä lapseni kanssa hänelle avun saamiseksi. Olen aivan loppuun ajettu ja todella loppu, lyö vaan lyötyä. Kyllä teitä vähättelijöitä aina riittää, aina on joku syy jolla voi lytätä toisen kokemuksen ja kyseenalaistaa autismikirjon ja adhd:n koko olemassaolon. Usko pois, tämä on ihan helv rankkaa ja tämä päivä on ollut just sellainen etten yhtäkään viisastelijaa jaksaisi. Hanki apua omiin asioihisi mutta älä luule tietäväsi meidän elämästä yhtään mitään.
Haluaisitko näyttää kohdan, jossa minä väitin tietäväni nimenomaan teidän tilanteestanne yhtään mitään? Puhuin yleisellä tasolla siitä, että valitettavan usein jälkikäteen paljastuu vaikean käytöksen tai oireilun johtuneen siitä, että lapsi on jäänyt yksin vaikean kokemuksen kanssa. En minäkään kertonut kenellekään mitään 20 vuoteen. Valitettavasti kokemus on osoittanut, etten ole ainoa.
En ole millään tapaa vähätellyt kokemustasi, ainoastaan todennut, että ennen avun antamista olisi syytä varmistaa, että yritetään ratkaista oikeaa ongelmaa. Jotenkin näistä kommenteista saa kuvan, että tarjottu apu ja kokeillut keinot eivät ole ajoin olleet järin vaikuttavia.
Sinun tärkein tehtäväsi on huolehtia omasta jaksamisestasi ja hyvinvoinnistasi, eli pantava se kuuluisa happinaamari omalle naamalle ennen lapsesi auttamista. Jos sinä hajoat, ei hänkään selviä.
Ja ehkä sen ventovieraille haistattelun voi jättää välistä, jos toivoo ymmärrystä omille kokemuksilleen. Ei ole paras tapa saada positiivista vastaanottoa ajatuksilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lääkkeet ei auta, diagnoosi on väärä. Pätee kaikkiin sairauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Hansuliini kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hansuliini kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuo ADHD syntyy?
ADHD on voimakkaasti periytyvä neurologinenhäiriö, jossa aivojen välittäjäaineen dopamiinin määrä on liian vähäinen tai takaisinotto liian nopeaa.
Välittäjäaineen tehtävä on välittää aivoissa liikkuvat sähköimpulssi resptorilta toiselle ja, kun sitä välittäjäainetta ei ole tarpeeksi tai se "häviää" liian nopeasti, niin se impulssi ei pääse oikeaan paikkaan.
Kun ei aivoissa taas käskyt kulje oikeisiin osiin aivoja, niin turhaudutaan ja keskittymiskyky menee. Hyperactivet alkavat häiriköimään ja ADD-muotoiset menee virransäästötilaan. Usein ADD.t jääkin diagnosoimatta, kun eivät häiriköi siellä päiväkodissa/luokassa vaan vaipuvat haaveisiinsa.
Jos ADHD kokee jonkun asian kiinnostavaksi, niin aivot erittää dopamiinia, niin että tapahtuu hyperkeskittymistä ja sen toiminnon/asian lopettaminen on miltei mahdotonta.
Usein adhd.seen liittyy myös monia muita neurologisia tai mielenterveydellisiä sairauksia/häiriöitä/oireita. Itsellä esim. Autisminkirjo. Masennus on myös hyvin tavallinen, kun on tarpeeksi älykäs tietääkseen, että kuinka pitäisi toimia, mutta se toimintakäskyimpulssi ei vaan mee sinne toteutusta käsittevään aivojen osaan. Tulee masennus siitä jatkuvasta tunteesta, että on tyhmä, lahjaton saamaton paska, vaikka usein adhd on normaalia älykkäämpi. ADHD.lla, kun ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa.Voisitko viitata tutkimuksiin, jotka todistavat dopamiinin tosiaan käyttäytyvän systemaattisesti näin ADHD-potilaiden aivoissa? Esimerkiksi lasten ja nuorten häiriöihin erikoistunut psykiatri Sami Timini kirjoittaa ADHD:n tutkimuksia kritisoivassa blogissaan, että hypoteesit ADHD:n ja dopamiinin yhteydestä liittyvät lähinnä tutkimuksiin, jotka käsittelevät lääkkeiden kuten Ritalinin vaikutuksia ADHD-potilaiden aivoissa. Senhän lyhytaikainen vaikutus on kaikilla ihmisillä sama, ei vain ADHD-potilailla, mutta tähän liittyvät tukimukset saavat huomattavan paljon vähemmän julkisuutta ja niitä on paljon vähemmän johtuen luonnollisesti siitä, että näitä tutkimuksia rahoittaa yleensä lääkeyhtiöt. Esimerkiksi vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa (del Campo et al 2013) todetaan seuraavasti:
"Consistent with its therapeutic use in ADHD, Ritalin improved sustained attention performance in the patients. However, dopamine receptor levels in an area of the brain called the striatum were similar in the patients and healthy individuals. Ritalin also increased dopamine levels in the striatum to a similar degree, importantly suggesting that there was no underlying deficiency in dopamine function in the ADHD patients. Interestingly, Ritalin also improved sustained attention performance in some healthy individuals as well, and this overall ability of the drug to improve performance (with or without ADHD) was related to the increases in dopamine levels in the striatum caused by Ritalin."
Sami Timinin, joka on tehnyt vuosikymmeniä töitä näiden niin kutsuttujen ADHD-lasten kanssa, on muutenkin sitä mieltä, että ADHD:n tieteellinen pohja on joka tavalla heikko ja että sitä ei ole lääketieteellisenä diagnoosina olemassa. Hänen mukaansa ADHD ei tarkoita mitään muuta kuin keskittymiskyvyttömyyttä, jolla sitten selitetään keskittymiskyvyttömyyttä. Sitä voidaan hoitaa stimulanteilla lyhytaikaisesti toki, mutta se ei tarkoita, että se olisi sairaus itsessään.
https://www.madinamerica.com/2018/02/scientism-attention-deficit-hypera…
ADHD ei ole sairaus vaan neurologinen häiriö. Ominaisuudeksi sitä omalla kohdalla kuvaisin.
Tässä on artikkelia, jossa on koottuna aika kivasti noita dopamiini ja ADHD.n välisiä tutkimuksia. Itsellä ja lapsellani sanoisin dopamiinin hyvinkin systemaattisesti käyttäyvän niin. Itselle oma lääkettieteellinentieto kyseisestä häiriöstä on Dosentti Sami Leppämäeltä, joka on mut diagnosoinut nykyisen Neuropsykiatrianpolin polin ylilääkäri Anniina Kosken kanssa. Paan tähän vielä linkin yhteen hyvään Helsingin Yliopiston artikkeliin.
https://www.medicalnewstoday.com/articles/325499.php
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-kasvatus-ja-oppiminen/vaari…
Olen hyvin tietoinen, että sitä pidetään neuropsykiatrisena häiriönä. Myös oletettavasti erikoislääkäri Sami Timini, joka kutsuu ADHD:ta pikemminkin sosiaaliseksi konstruktioksi kuin lääketieteelliseksi diagnoosiksi, tietää, mikä on ADHD. Hänhän on erikoistunut noihin häiriöihin ihan työkseen. Hän on tietenkin eri mieltä monien kollegoidensa kanssa tai ainakin sanoo mielipiteensä ääneen, mutta se ei tee hänen argumenteistaan itsessään epäuskottavia. Nuo sinun linkkaamasi artikkelit eivät valottaneet yhtään sen enempää tutkimusnäyttöä liittyen ADHD:n geneettiseen ja neurobiologiseen perustaan, kuin mitä Sami Timini tuossa blogissaan kävi läpi. Hänen kritiikkinsä perustuu sille, että tieteelliset tutkimukset, joita käytetään noiden lääketieteellisen tiedon pohjana, ovat usein heikkotasoisia, vinoutuneita ja niiden tuloksista tehdyt johtopäätökset ovat sellaista ylitulkintaa, että se tekee jo pilaa tulkinnan pohjana toimivasta empiriasta. En jaksa tuota pitkää ja aika perusteellista kritiikkiä tällä palstalla käydä läpi, mutta se kannattaa lukea ennen, kuin esittää vasta-argumentteja.
Luulen että tuo voi olla totta. Se ei kuitenkaan poista sitä että toisilla lapsilla on vaikeuksia ja jotain pitäisi tehdä. Olen itsekin aina ollut tällainen vähän haahuileva taiteilijasielu ja useat asiat ovat mulle hankalia, varmaan kaikenlaista diagnoosia voisi tulla jos testeihin menisin. Uskon että ongelma on kuitenkin siinä että yhteiskunta on sellainen mihin joidenkin on vaikea sopeutua eikä vika ole missään aivojen häiriössä. Mielestäni on luonnollista että esimerkiksi vilkas ja utealias lapsi ei jaksa olla kauaa paikoillaan. Jos ympäristöstä sellaista vaaditaan minkä lisäksi vaikka ruokavalio on epäsopiva sekä vääränlaista hälyä ja virikettä tulee joka puolelta niin se näkyy aivan varmasti käytöksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelolla on johdettu ihmisiä vuosituhansia.
Ehkä se ei ole enää korrektia sanoa, mutta pelko selkäsaunasta laittaa 999/1000 lapsista routuun. Itsellänikin on ADHD ja perseilin todella paljon, mutta selkäsaunan uhka sai sitten minut aina lopulta tottelemaan. Ikinä en saanut selkääni, mutta pelko siitä selkäsaunasta oli se motivoiva juttu. Jos olisin saanut selkään, niin se pelotevaikutus olisi kadonnut.
Tuntematonta se lapsikin eniten pelkää.
Voiko mies jäädä kotiin ja sinä vain kävisit töissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelolla on johdettu ihmisiä vuosituhansia.
Ehkä se ei ole enää korrektia sanoa, mutta pelko selkäsaunasta laittaa 999/1000 lapsista routuun. Itsellänikin on ADHD ja perseilin todella paljon, mutta selkäsaunan uhka sai sitten minut aina lopulta tottelemaan. Ikinä en saanut selkääni, mutta pelko siitä selkäsaunasta oli se motivoiva juttu. Jos olisin saanut selkään, niin se pelotevaikutus olisi kadonnut.
Tuntematonta se lapsikin eniten pelkää.
Vanhempi laittaa rajat lapselle. Ei siihen selkäsaunaa tarvitse jotta löytyy sopiva jäähy lapselle.
Laitoin huostaanotetun lapsen elektroniikkajäähylle viikoksi ja käytös parantui kolmannen päivän kohdalla normaaliksi.
Perhetyö teille avuksi? Jos oikeasti olet lapselle apua hakenut, diagnoosit ym. ja et hoida lapsen ADHD:ta älypuhelimella ja ikätasottomilla peleillä, niin se lastensuojelu tulee oikeasti sinne apukädeksi ja auttamaan vuorovaikutuksen ym. kanssa
Erilaisissa nepsy vertaisryhmissä pelotellaan sijoituksella ym. mutta oikeasti näissä perheissä usein se vanhempi on myös nepsy, eikä mitään yritystä toimia asioiden eteen edes ole.
Sitten on vielä nämä, jotka eivät suostu vastaavalla käytöksellä lasta viemään tutkimuksiin tai vastaanottamaan apua. Ja jonain päivänä se lapsen käytös on niin käsistä, että koulunkäynti on muisto vain.
Nyt on se hetki, milloin voit vielä muuttaa tilanteen. Sairaslomaa voit myös hakea, että saat oikeasti levätä edes hetken päivällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot, mutta mistäköhän johtuu, että nykyisin näitä adhd-lapsia tuntuu olevan pilvin pimein? Vaikuttavatko ympäristön kemikaalit tms adhd:n puhkeamiseen? Sen lisäksi muita käytöshäiriöitä ja autismin kirjoa tuntuu olevan todella isolla osalla lapsista. Kiinnostaisi tietää.
Plus kaikki pelit ja vempaimet. Ennen leikittiin, liikuttiin ja urheiltiin. Koulussakin oli kiire välitunnille pelaamaan pesistä tai luistelemaan.
Meillä suvussa näin nykyään ajatellen muutama selkeä adhd. Saivat remmiä aika lailla, kun olivat niin tuhmia. Moni alkoholisoitui, koska hoisi sitä oloaan alkoholilla. Eli tälle ei ollut nimeä. Itse olen varmaan add, koska lapsena aina haukuttiin, kun olin muissa maailmoissa. Ja aina olen kokenut olevani omituinen. Mutta olen itse keksinyt keinot, miten keskittyä ja saanut hommani hoidettua. Kun lapseni kävi adh testit, oloni helppttui, kun tajusin, että eihän minussa vikaa olekkaan, olen vain add.
N.57vSama täällä, isän suvussa ihan tosi selkeästi jotain neurologista häikkää. Ukki, isä ja melkein kaikki isän veljet tulistuivat (ja tulistivat) sekunnissa nollasta sataan ilman mitään impulssikontrollia. On siinä yksi onneton saanut puukostakin tällaiselta tulistujalta, ukki mätki kakkosnelosilla kiivastuessaan vastapuolta päähän. Itse olen "epäonnistunut" haaveilija, joka vielä yli 40-vuotiaana miettii, että mikähän minusta tulee isona. Osa-aikaisesti teen töitä, joka on ihan kivaa, muttei mikään suuri intohimo. Olen keksinyt erilaisia keinoja selvitä ja setviä asiat. Mistään ei koskaan tule minulle rutiinia tai tapaa, edelleen pitää tietoisesti muistuttaa itseä, että mene ja pese hampaat. Jos en muistuta, unohdan. Ruokaa unohtuu jääkaappiin ja menee roskiin, kun en muista, mitä olen ostanut sinne ja säilönyt. Hauskaa tuossa tietysti on se, että jos olen ostanut vaikka suklaapatukan, aina ilahdun jääkaapin avatessani, että vautsi, mullahan on suklaata täällä :D Espanjan opiskelu kaatui siihen, että vaikka halusin oppia kielen, en jaksa päntätä kielioppia tai tehdä läksyjä. Parhaiten oppisin, jos minut vietäisiin espanjalaiseen pikkukylään hevontuuteriin vuodeksi :D
Normaalit työpäivät ja opiskelupäivät ihan superkivoissakin paikoissa väsyttävät niin, etten jaksa muuta kuin nukkua arki-illat ja yöt. Ruokaa en jaksa laittaa, syön mitä syön. Olen nirso syömään ja fiksaannun tiettyihin ruokiin. Voin elää vaikka kuukauden pelkästään riisikakuilla ja tomaatilla, kunnes seuraavassa kuussa fiksaannun syömään vain purkkitonnikalaa ja valkosipulipatonkeja. Näitä ei voi kontrolloida eikä päättää, että nyt syön vaan sitä tai tätä. En saa sitä fyysisesti alas.
En ole hakenut diagnoosia, koska on edelleen olo, että mitäpä se enää tässä vaiheessa hyödyttää, jos nyt edes ottavat ketään lapsetonta aikuista tsekattavaksi, kun aikuinen kuitenkin pärjää elämässään, vaikka meneekin kaikki vähän omituisempia reittejä pitkin.
Kiva lukea että en ole ainoa, jolla on tuo outo fiksaatio tiettyihin ruokiin ja se kestää +1kk ajan. Maut ja koostumukset eivät välttämättä muistuta toisiaan ja halu/kyky syödä jotain ruokaa voi loppua kuin seinään.
Hyvä puoli tässä on se kun pystyy hiomaan omat oudot reseptit ihan tappiin asti, koska on helppoa vertailla edellistä satsia ja sen makua. Huono puoli on se kaikki ruoka mitä ei tulekaan syötyä. Jos yrittää väkisin syödä enemmän kuin lusikallisen tulee oksettava olo. Makeaa kyllä menisi jos antaisin vapaasti syödä.
Odotan testeihin pääsyä, mutta 10 vuotta sitten nuorisopsykiatri väitti, ettei aikuisia diagnosoida noista ikinä, koskaan, milloinkaan, nevör evör. Kiitti hei, olisin halunnut mieluummin vaikka tukea opiskeluun, ehkä opinnotkin valmiiksi ja jopa niitä töitäkin, olla hyödyllinen you know, mutta ei, kun ollaan mieluummin sitten tuuliajolla yhden nuorisopsykiatrin takia.
Nukkumiseni parantui aikusena kahden kokovartalotyynyn välissä. Sitä ehkä voisi kokeilla niille lapsille, joilla on vaikeuksia nukkua yksin. Tyynyt ainakin muistuttavat kovasti vanhempien välissä nukkumista. Pehmoinen cocoon. Nyt jo edesmenneen äitini ominaistuoksu oli mielestäni erittäin rauhoittava ihan aikuisuuteen asti. Lempi unirättini lapsena olikin äitini käyttämä yöpaita, koska sen tuoksu rauhoitti ja sen kanssa oli turvallinen tunne nukkua. Vauvoissa on vähän samantyylinen ominaistuoksu, mutta ei kuitenkaan samanlainen.
Tsemppiä pienten ja isojen nepsyjen vanhemmille! Joku mainitsi sen kuolemanpelon, mikä tuli yksin nukkuessa, niin onhan tuo evoluution näkökulmasta ihan oikeutettua, koska ihmiset asuivat todella tiiviisti ennen moderneja asuinstandardeja ja vanhemmista erossa nukkuminen tarkoitti jotain poikkeavaa eikä aina hyvää sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Millainen ruokavalio lapsella on? Nykyinen rasvakammo on mielestäni suuri syyllinen näihinkin ongelmiin, aivot tarvitsevat kolesterolia! Anna lapselle tukevaa liharuokaa, ei mitään höttöä.
Kaikenlaista sontaa sitä täälläkin saa lukea. Onko pakko kommentoida, jos ei oikeasti tiedä mistään mitään?
Sano siitä hänelle! Kerro mitä tunnet ja keskustele asiasta.
Tässäpä oli paljon asiaa.👍
Onko ja varmaan onkin, teillä käytössä vammaispalvelun lakisääteiset kolmen vuorokauden lomat käytössä ?
Koska hoitopokunne on jo pitkä, arvelisin että vp asiat olisi käyty läpi.
Kuntoutussunntelma ? hoiksi ?
Itselläni on autisti/ kehitysvammainen geenivirheen omaava nuori.
Joskus aikoinaan tutustuin näissä piireissä autistiseen lapseen , joka oli mahdoton. Repi mm tapetit huoneestaan.
Tänä päivän, autismi on ja pysyy, mutta elää ihan mukavaa elämää laitoksessa.
Hänellä on henk.kohtainen avustaja jonka kanssa käy uimassa, kirjastossa, kaupoilla, kävelyllä.
Yksi tärkeimpiä asioita on.
Hakeutukaa kelan tai tukiliiton kursseille.!!!!!!!
Siellä on vertaistukea, saa näkemystä uudelta kantilta, valmis ruoka ( yllättävän tärkeä asia). Asiantuntijoita, tietoa ja tietoa .