Tuo adhd-lapsi tappaa minut. Tuhoaa henkisen ja fyysisen terveyteni . Terapia on ja lääkkeet, mikään ei auta

Ketju on vanha, tuskin ap on täällä lukemassa. Ymmärrän hänen tuntemuksiaan täysin. Haastavan erityislapsen kasvatus on järkyttävän raskasta. Ymmärtämättömät ja suorastaan julmat kuittailut ja varmaan hyväntahtoiset hivenainevinkit päälle. Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei välitä. Apu on ihan näennäistä. Suomessa ei ole mitään kunnollista nepsyosaamista. Ikinä en ole tuntenut sellaista yksinäisyyttä kuin ne lukemattomat yöt aivan rikki just tuollaisten päivien jälkeen mitä ap kuvaa. Voin vain toivottaa jotain ylimaallista voimaa ap ja muut kaltaisemme. Ette ole yksin vaikka tilanteessa sitä olettekin.

Eroa ja anna miehesi hoitaa. Etävanhempana jaksat. En minäkään jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä homma. Toisaalta ei ihmetytä että lapsia ei haluta tehdä kun näitä lukee.

Ennen lapset tottelivat, ei ollut diagnooseja joiden taakse piilouduttiin.

Aikaa kultaa muistot, tai sitten et vain tiedä. Toisaalta, vielä 80-luvulle asti vaikeimmat tapaukset vapautettiin oppivelvollisuudesta. Mutta esim. isäni luokalla yksi poika on mätkäissyt jotain tyttöä halolla päähän, niin että tyttö on vammautunut loppuikäkseen, 40-luvulla. Minun koulussani yksi poika puri yhtä tyttöä 70-luvulla, sen jälkeen se poika lopultakin pääsi apukouluun. Omalla luokallani yksi tyttö paiskoi ovia mennen tullen ja aina huusi kovalla äänellä.  Joka ei ennen ole nähnyt tottelemattomia lapsia on kasvanut tynnyrissä. Jos taas vanhemmat sanovat, että lapset ennen tottelivat, he vain muistavat väärin. Autistiset muuten ennen laitettiin lähes suoraan mielisairaalaan. 

Kyllä kumminkin täytyy sanoa, 40 opettajan uran jälkeen, että omituisesti käyttäytyvien nuorten määrä on hurjasti lisääntynyt. Se ei voi johtua pelkästä diagnosoinnin lisääntymisestä, kun tilanteen ope näkee omissa hyppysissään luokkahuoneessa. 25 oppilaan ryhmään mahtuu 2-3 neuroepätyypillistä lasta, ennen ei ihan noin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Ketju on vanha, tuskin ap on täällä lukemassa. Ymmärrän hänen tuntemuksiaan täysin. Haastavan erityislapsen kasvatus on järkyttävän raskasta. Ymmärtämättömät ja suorastaan julmat kuittailut ja varmaan hyväntahtoiset hivenainevinkit päälle. Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei välitä. Apu on ihan näennäistä. Suomessa ei ole mitään kunnollista nepsyosaamista. Ikinä en ole tuntenut sellaista yksinäisyyttä kuin ne lukemattomat yöt aivan rikki just tuollaisten päivien jälkeen mitä ap kuvaa. Voin vain toivottaa jotain ylimaallista voimaa ap ja muut kaltaisemme. Ette ole yksin vaikka tilanteessa sitä olettekin.

No pitäisi olla sellaista kokonaisvaltaista nepsyosaamista, mikä osaisi ottaa huomioon myös vaikka tuon mahdollisen kuparin liiallisuuden. Itse olen ollut vastaava lapsi, nuori ja nuori aikuinen ja harmittaa, että vasta nelikymppisenä löytyi syy, joka oli ihan hoidettava, jos sen vain joku olisi aikoinaan osannut tutkia ja hoitaa.

https://www.psychologytoday.com/intl/blog/holistic-psychiatry/201709/co…

Vierailija kirjoitti:

Minulla siis todettiin vuosi sitten vaikea masennus, jonka uskon johtuvan näistä vaikeuksista lapsen kanssa. En tiedä miksei lääke toimi, tai siis luulisi ettei minua enää koko ajan itketä. Eikä olisi näin turta, toivoton olo. Minulla on siis omat lääkärikontaktini ja tytöllä omat. Mieskin jo kyselee että mitä helkkaria ,kun lääkäreissä juostaan ja mikään ei muutu! Lapsi raivoaa ja vaimo itkee.

Liuta asiantuntujoita apuna, eikä mitään apua..

Ap

Eihän lääke raskasta elämäntilannetta poista. Ei lääke ole mikään patenttiratkaisu ja serotoniiniteoria on myös kyseenalaistettu. En ymmärrä, mitä apua odotat lääkkeeltä saavasi, kun elämäntilanteesi on se raskas. Tarvitset omaa aikaa ja ns. omaa vapaata edes hetken, jotta voit ladata akkuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla siis todettiin vuosi sitten vaikea masennus, jonka uskon johtuvan näistä vaikeuksista lapsen kanssa. En tiedä miksei lääke toimi, tai siis luulisi ettei minua enää koko ajan itketä. Eikä olisi näin turta, toivoton olo. Minulla on siis omat lääkärikontaktini ja tytöllä omat. Mieskin jo kyselee että mitä helkkaria ,kun lääkäreissä juostaan ja mikään ei muutu! Lapsi raivoaa ja vaimo itkee.

Liuta asiantuntujoita apuna, eikä mitään apua..

Ap

Itsekin kävin tänään lääkärissä, koska olen masentunut lapsen käytöksen vuoksi. Hänellä keskittymishäiriö, joka on virallisesti diagnosoimatta, koska apua emme saa. Koulusta tulee päivittäin viestiä perseilystä, mutta koululla ei ole kuraattoria tai psykologia.

Itkin lääkärissä ja pyysin masennuslääkkeitä. Lääkäri oli sitä mieltä, että ensin sairaslomalle ja vasta sitten mietitään lääkitystä. Olo on todella tuskainen.

Lääkkeet ei muuta elämäntilannetta.

Googlaa "ferritiini adhd" ja vie lapsi rauta-asiat tuntevalle lääkärille. Ei sellaiselle joka sanoo että kun hb on hyvä niin raudanpuutetta ei voi olla. Meidän lapsen raivokohtaukset ja jatkuva kitinä loppui kun ferritiini saatiin kohdilleen.

Perheneuvola on hyvä paikka aloittaa. Ei tarvii itsestä tehdä lasia.

ope since 1985 kirjoitti:

Olen opettajana tosi huolissani tästä ilmiöstä, joka tekee opettamisen nykyään tosi raskaaksi.  Ihan diagnoosittomatkin lapset ovat nykyään tosi lyhytjännitteisiä ja lukeminen on käynyt vaikeaksi, kun lähimuisti toimii huonosti. Tähän päälle kun sitten vielä diagnoosilliset lapset, joita voi olla jo neljäsosa ryhmästä, niin siinä riittää työsarkaa.

En usko, että kyse on kurin puutteesta. Kyse on EHKÄ rokotusten välittäjäaineista, EHKÄ kännykkäsäteilystä. EHKÄ elektronisten laitteiden ylivallasta ja niiden tarjoamasta lyhytjaksoisesta viihteestä. EHKÄ valkoisen sokerin ja prosessoitujen elintarvikkeiden määrästä ympäristössämme. EHKÄ ympäristömyrkyistä ja haitallisista kemikaaleista, joita muutama vuosi sitten löytyi tuttipullojenkin muovista.

Me opettajat olemme jo pitkään olleet ihmeissämme siitä, mitä lapsille nykyään tapahtuu. Mikä on aiheuttanut tämän muutoksen, jonka seurauksena yhä suuremmat ihmisjoukot syrjäytyvät eivätkä pysty omaa elantoaan aikuisena hankkimaan?

Täällä toinen ope, jonka kokemukset vastaavat tätä. Itse ajattelin, kun tietokonepelit tulivat kuvioon ja ilmaantuivat ns. nörtit, että tämä voi aiheuttaa hankaluuksia heille. Mutta ei, pelaajat olivat ihan ok, vaikka tietysti monet aika kiinni peleissään.

Todellinen muutos alkoi, kun some yleistyi ja älypuhelin, noin vajaa kymmenen vuotta sitten tämä alkoi näkyä yläkoulussa. Some ja älypuhelin vaikuttavat olevan tappava yhdistelmä keskittymiselle, lähimuistille ja tarkkaavaisuudelle. Ja nuo taidot ovat oppimisen välttämättömiä edellytyksiä.

Tämä vaikutti luhistavasti mm. lukutaitoon, kuten edellinen ope totesi. Jos lähimuisti toimii huonosti, ei lukeminen onnistu kovin hyvin. Ja lähes kaikki koulussa perustuu kuitenkin lukutaitoon.

Some myös teki oppilaista entistä varovaisempia ja arkoja muiden huomiolle.

Lisäksi älypuhelin sisältöineen syrjäytti meidät opettajat aika tehokkaasti. Itse olen urani aikana tehnyt monia hauskoja juttuja oppilaiden kanssa: on tehty näytelmiä ja esitetty koululle, on käyty yhdessä elokuvissa (nyt sitä on vaikea saada onnistumaan), on tehty koululehteä, gallup-kyselyjä koko koululle jne. Nyt oppilaita on vaikea saada yhteisiin pidempiin projekteihin, ei ole kiinnostusta, koska eniten kiinnostaa TikTok ja Insta.

Ainoat, joita asiat todella vielä kiinnostavat, ovat Asperger-nuoret.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n lapsi kuulostaa pikkusiskoltani. Ajoi äidin masennuksen ja alkoholismiin, sekä aiheutti vanhemmilleni avioeron. Sisko on syntynyt 92 ja sai diagnoosin 11-vuotiaana. Meillä on viiden vuoden ikäero ja muistan hyvin sen huudon sekä päässä seisseet silmät  "Äiitiii mene ostamaa mansikoita, nyt heti. Mansikoitamansikoitamansikoita!"  Tms.  Yleensä aamulla herättyään tahtoi jotain jota ei ollut ja pimahti.

Ei suostunut menemään suihkuun, harjaamaan hiuksia tai pesemään hampaita ilman taistelua. Kaikki kivat lomareissutkin meni pieleen. Muistan kun olimme muumimaailmassa ja 7v sisko ulvoi miten muumit on pas""ja  mennään kotiin, mennään kotiin jo.  Ja itse oli sinne tahtonut !

Moni oli sitä mieltä että kasvatuksessa oli vikaa, mikä mursi äidin. Kun kaikkensa kuitenkin  yritti.  Alkoi sitten tissutella että  olisi kestänyt. Kun vanhempani erosivat, isä antoi ymmärtää että minä olin tervetullut koska vain mutta pikkusiskoni ei. 

Adhd-lääke, en  nyt muista minkä niminen ei toiminut. Koulun sisko kävi neljännestä luokasta lähtien mukautetussa opetuksessa  pikkuluokassa.  Koulun jälkeen meni amikseen, jätti kesken ja keskittyi ryyppäämään sekä syömään karkkia. .Äiti käy joskus siellä siivomassa sekä antaa rahaa, vaikka tietää sen menevän kaljaan ja karkkiin. Olen sanonut äidille että antaisi olla. Itse en ole siskon  kanssa ollut tekemisissä sen jälkeen kun läppäisi lastani. Ilman syytä, kaksivuotiasta.  Koiransakin otettiin pois kun potki sitä. Reagoi  väkivallalla heti, jos joku ei toimi odotetusti tai muuten "ärsyttää". 

Onkohan tämä karkinsyönti ad/hd ja autismin kirjon ihmisillä yleistä? Mulla on asperger ja rakastan makeaa, voisin syödä karkkia vaikka koko ajan mutta hillitsen itseni. Saman kaltaista olen kuullut muutamalta kohtalotovereilta. 

Se on huono asia, koska valkoinen sokeri ryöstää elimistön hivenainevarantoja, kuten kromia ja magnesiumia. Ja ne ovat hermostolle tärkeitä. Kannattaa täydentää purkista, jos syö paljon valkoista sokeria sisältäviä tuotteita. Kromin puute jopa synnyttää makeanhimoa, oudosti.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä homma. Toisaalta ei ihmetytä että lapsia ei haluta tehdä kun näitä lukee.

Ennen lapset tottelivat, ei ollut diagnooseja joiden taakse piilouduttiin.

Niinkuin se, joka 1939 isäni koulussa oli vetäissyt tyttöä halolla päähän, niin että tyttö vammautui eliniäksi? Tai se, joka koulussamme puri yhtä tyttöä kun se ärsytti. Joskus 70- luvun puolivälissä. Tai se tyttö luokallani joka riehui ja kiipeli ovissa, kirjaimellisesti. Mulla olis vaikka mitä esimerkkejä ja jis alat miettä löydät näitä itsekin ellet oke tynnyrissä kasvatettu ja käynyt koulua.

Hansuliini kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tuo ADHD syntyy?

ADHD on voimakkaasti periytyvä neurologinenhäiriö, jossa aivojen välittäjäaineen dopamiinin määrä on liian vähäinen tai takaisinotto liian nopeaa.

Välittäjäaineen tehtävä on välittää aivoissa liikkuvat sähköimpulssi resptorilta toiselle ja, kun sitä välittäjäainetta ei ole tarpeeksi tai se "häviää" liian nopeasti, niin se impulssi ei pääse oikeaan paikkaan.

Kun ei aivoissa taas käskyt kulje oikeisiin osiin aivoja, niin turhaudutaan ja keskittymiskyky menee. Hyperactivet alkavat häiriköimään ja ADD-muotoiset menee virransäästötilaan. Usein ADD.t jääkin diagnosoimatta, kun eivät häiriköi siellä päiväkodissa/luokassa vaan vaipuvat haaveisiinsa.

Jos ADHD kokee jonkun asian kiinnostavaksi, niin aivot erittää dopamiinia, niin että tapahtuu hyperkeskittymistä ja sen toiminnon/asian lopettaminen on miltei mahdotonta.

Usein adhd.seen liittyy myös monia muita neurologisia tai mielenterveydellisiä sairauksia/häiriöitä/oireita. Itsellä esim. Autisminkirjo. Masennus on myös hyvin tavallinen, kun on tarpeeksi älykäs tietääkseen, että kuinka pitäisi toimia, mutta se toimintakäskyimpulssi ei vaan mee sinne toteutusta käsittevään aivojen osaan. Tulee masennus siitä jatkuvasta tunteesta, että on tyhmä, lahjaton saamaton paska, vaikka usein adhd on normaalia älykkäämpi. ADHD.lla, kun ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa.

Tästä vastauksesta tulee mieleen ajattelu siitä, miten masennus pitkään tulkittiin serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöksi, joka "korjattiin" kemiallisesti masennuslääkkeillä. Elämäntilanteen tai -tapahtumien merkitystä ei huomioitu lainkaan. Nyt kun asiassa ollaan vähän viisaampia, tiedetään että kielteiset elämänkokemukset aiheuttavat muutoksia serotoniiniaineenvaihdunnassa. Ja synnynnäinen alttius vaikuttaa myös.

Minun ystäväni sai lapsuudessaan ilman näkyvää syytä järkyttäviä raivokohtauksia, jotka hämmensivät ja pelottivat vanhempia. Teini-iässä puhkesi masennus. Kaikki ihmettelivät, että onpas vaikea lapsi, voi vanhempiraukat. Kukaan ei hoksannut kysyä ystävältäni, onko hänelle tapahtunut jotain ja mistä nuo kohtaukset tulevat. Ennen kuin terapiassa kävi ilmi, että isovanhempi oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen vuosikausia.

Ennen lapsen tuomitsemista luonnehäiriöiseksi pitäisi varmistaa, ettei oireilu johdu olosuhteista tai jostain traumaattisesta tapahtumasta. Trauma- ja adhd-oireilu ovat melkein yksi yhteen, ja tieteellisessä tutkimuksessa on viitteitä siitä, että synnynnäinen neurologinen herkkyys edesauttaa traumatisoitumista, mutta myös päinvastoin - traumaattiset kokemukset herkistävät neurologisesti.

Kaikki empatia ap:lle vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta ei hän aloituksen luettuani rehellisesti mitenkään kauhean tasapainoiselta vanhemmalta vaikuta. Mistä kertoo miehen kommenttikin. Useimmat tasapainoiset aikuiset tunnistaa juuri siitä, että he osaavat hakea apua ennen kuin tilanteet kärjistyvät. Ja nimenomaan siis apua ITSELLEEN, ei lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä homma. Toisaalta ei ihmetytä että lapsia ei haluta tehdä kun näitä lukee.

Ennen lapset tottelivat, ei ollut diagnooseja joiden taakse piilouduttiin.

Aikaa kultaa muistot, tai sitten et vain tiedä. Toisaalta, vielä 80-luvulle asti vaikeimmat tapaukset vapautettiin oppivelvollisuudesta. Mutta esim. isäni luokalla yksi poika on mätkäissyt jotain tyttöä halolla päähän, niin että tyttö on vammautunut loppuikäkseen, 40-luvulla. Minun koulussani yksi poika puri yhtä tyttöä 70-luvulla, sen jälkeen se poika lopultakin pääsi apukouluun. Omalla luokallani yksi tyttö paiskoi ovia mennen tullen ja aina huusi kovalla äänellä.  Joka ei ennen ole nähnyt tottelemattomia lapsia on kasvanut tynnyrissä. Jos taas vanhemmat sanovat, että lapset ennen tottelivat, he vain muistavat väärin. Autistiset muuten ennen laitettiin lähes suoraan mielisairaalaan. 

Kyllä kumminkin täytyy sanoa, 40 opettajan uran jälkeen, että omituisesti käyttäytyvien nuorten määrä on hurjasti lisääntynyt. Se ei voi johtua pelkästä diagnosoinnin lisääntymisestä, kun tilanteen ope näkee omissa hyppysissään luokkahuoneessa. 25 oppilaan ryhmään mahtuu 2-3 neuroepätyypillistä lasta, ennen ei ihan noin ollut.

Korjaus: siis 40 vuoden open uran jälkeen, (vaikka kaikki varmaan tajusivat..)

Laittaisin laitokseen ellei mies haluaisi ottaa huoltajuutta. Eihän tuota kukaan jaksa. Laitoksessa saisi rutiinit ja illalla tujut lääkkeet millä saa nukuttua. Todennäköisesti alkaisi siellä syömäänkin paremmin. Laitoksissa saa yleensä vierailla esim. 14-19 välillä ja viikonloppuisin voi ottaa kotiin lomille kunhan oppii nukkumaan ja toimimaan (=lääkitys kohdilleen)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla siis todettiin vuosi sitten vaikea masennus, jonka uskon johtuvan näistä vaikeuksista lapsen kanssa. En tiedä miksei lääke toimi, tai siis luulisi ettei minua enää koko ajan itketä. Eikä olisi näin turta, toivoton olo. Minulla on siis omat lääkärikontaktini ja tytöllä omat. Mieskin jo kyselee että mitä helkkaria ,kun lääkäreissä juostaan ja mikään ei muutu! Lapsi raivoaa ja vaimo itkee.

Liuta asiantuntujoita apuna, eikä mitään apua..

Ap

Itsekin kävin tänään lääkärissä, koska olen masentunut lapsen käytöksen vuoksi. Hänellä keskittymishäiriö, joka on virallisesti diagnosoimatta, koska apua emme saa. Koulusta tulee päivittäin viestiä perseilystä, mutta koululla ei ole kuraattoria tai psykologia.

Itkin lääkärissä ja pyysin masennuslääkkeitä. Lääkäri oli sitä mieltä, että ensin sairaslomalle ja vasta sitten mietitään lääkitystä. Olo on todella tuskainen.

Kuulostaa tutulta. Mä oon antanut kaikkeni. Olen karjunut joskus, ollut kuitenkin rauhallinen pääasiassa. Nyt monta diagnoosia Itselläni. Osittain lapsen vuoksi, osittain ei. Yritän aina muistaa, että kaiken sisällä on herkkä lapsi joka kaipaa äärimmäisen paljon voimaa ja onnistumisia ja kehuja.

Meidän lapsi on nyt kuusi ja säheltää ja liikkuu paljon. Nukkuu vieressämme edelleen ihan muassa kiinni. Rutiinit onnistuu vaikka ei nyt ihan heti tee käskettyä vaan säätää leensä ensin jotain. Rehtorilta tuli taas tänään viestiä(eskari koulun yhteydessä). Olen ollut sitä mieltä jo lapsen ollessa pieni, ettei hän ole ihan normaali. Nyt rehtori väläytti että voisiko olla joku tarkkaavaisuuden häiriö. Kerrankin joku on kanssani samaa mieltä, että jotain hänessä on erilaista. Olemme tuhansia kertoja, useita vuosia tahittu joka asiassa, mutta nykyään raivarit on harventunut. Ollaan oltu tosi tiukkoja ja tästäkin koen huonoa omaa tuntoa, mutta nyt sitten kai se palkitaan. Silti jossain takaraivossa on huono omatunto siitä ja tuntuu, vettä uhmaiässä olisi pitänyt enemmän ymmärtää lapsen tunteita.

Toivottavasti saadaan lääkitys kokeiluun.

T. Äiti joka uupui totaalisesti ja toipuu yhä.

Mun lapsi on normaali, mutta käyttäytyi tuolleen pienempänä. Saattoi saada 4 erillistä raivaria yhden aamupäivän aikana. Kyllä oli yhtä hel..yhtiä se elämä. Ymmärrän sua AP! Meillä lapsi onneksi rauhoittui kun täytti 5 ja raivarit alkoi vähentyä. Kyllä itsekin mietin että olen huono äiti ja parempi kun kuolisin pois. Tuli itkettyäkin monesti.

Sanoisin, että ehkä olisi hyvä teidän saada tukiperhe, jonne lapsi voisi välillä mennä. Sulla ei tuu pää kestämään tuota kohta ollenkaan. Joko sinun tai lapsen täytyy päästä hetkeksi pois, että jaksaa taas sitä älämölöä.

Et ole huono äiti! Olet vaan väsynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla siis todettiin vuosi sitten vaikea masennus, jonka uskon johtuvan näistä vaikeuksista lapsen kanssa. En tiedä miksei lääke toimi, tai siis luulisi ettei minua enää koko ajan itketä. Eikä olisi näin turta, toivoton olo. Minulla on siis omat lääkärikontaktini ja tytöllä omat. Mieskin jo kyselee että mitä helkkaria ,kun lääkäreissä juostaan ja mikään ei muutu! Lapsi raivoaa ja vaimo itkee.

Liuta asiantuntujoita apuna, eikä mitään apua..

Ap

Itsekin kävin tänään lääkärissä, koska olen masentunut lapsen käytöksen vuoksi. Hänellä keskittymishäiriö, joka on virallisesti diagnosoimatta, koska apua emme saa. Koulusta tulee päivittäin viestiä perseilystä, mutta koululla ei ole kuraattoria tai psykologia.

Itkin lääkärissä ja pyysin masennuslääkkeitä. Lääkäri oli sitä mieltä, että ensin sairaslomalle ja vasta sitten mietitään lääkitystä. Olo on todella tuskainen.

Ota yhteyttä perheneuvolaan ja kerto tilanteestanne.

Vierailija kirjoitti:

Minulla siis todettiin vuosi sitten vaikea masennus, jonka uskon johtuvan näistä vaikeuksista lapsen kanssa. En tiedä miksei lääke toimi, tai siis luulisi ettei minua enää koko ajan itketä. Eikä olisi näin turta, toivoton olo. Minulla on siis omat lääkärikontaktini ja tytöllä omat. Mieskin jo kyselee että mitä helkkaria ,kun lääkäreissä juostaan ja mikään ei muutu! Lapsi raivoaa ja vaimo itkee.

Liuta asiantuntujoita apuna, eikä mitään apua..

Ap

Valitettavasti teidän ongelmanne ovat seurausta asiantuntijoista, joihin olette sokeasti luottaneet. Oletko ottanut itse selvää yhtään mistään? Vertaistukea tai tietoa on saatavilla muualtakin, kuin sikamaista palkkaa jokaisesta mielenterveysongelmaiseksi leimatusta lapsesta tienaavalta sotetyöntekijältä.

Nyt se pää pois sieltä per..tä ja ymmärtämään, että ainakaan lääkitys ei lastanne ensisijaisesti auta. Sinut psyykelääkitys saattaa saada flegmaattiseksi, tunne-elämältäsi turraksi ja kuolaavaksi zombieksi, jonka ei tarvitse tuntea ihan niin paljon ahdistusta käsillä olevasta tilanteesta, mutta lasta ei tule kohdella kemikaalisella väkivallalla. Ymmärrättehän, että adhd-psyykelääkkeet sisältävät amfetamiinijohdannaisia-mitä muita lääkityksiä lapsellenne on jo aloitettu? Psykoosilääkkeet lienevät jonossa seuraavina. Lapset ovat maassamme täysin heitteillä. 

Lapsi oireilee aivan selvästi todella epänormaaliksi mennyttä tilannetta. Tunnepuolelta löytyvät yleensä ratkaisut häiriökäyttäytymiseen, ei aivokemioista, ellei noita kemioita ole jo lääkityksillä tuhottu. Et kerro aloituksessasi kaikkea, edes lapsen ikää.

Etsi silti ap itsellesi mahdollisuus omaan aikaan-jos mies ei kykene auttamaan, olette ehdottomasti tukiperheen tarpeessa. Työssäkäyvillä on yleensä myös varaa maksaa parista päivästä kuukaudessa saadakseen omaa aikaa. Se ei ehkä välittömästi ratkaise mitään, mutta auttaa jaksamisessanne edes vähän. Joka ehdottikin eläinten kanssa toimimista, ulkoilua, luontoa ym. tervettä ja normaalia toimintaa. Älylaitteet ehdottomasti pois tai vain erittäin rajattu käyttö.

Älkää kuitenkaan antako tilanteen mennä siihen pisteeseen, että väsymyksenne takia annatte lapsenne huostaan tai sijoitukseen- näitä tapauksia on maamme pullollaan, joissa vanhemmat olisivat tarvinneet tukea vain esim. arjen käytännön asioiden helpottamiseksi, riittävästi unta, siis ihan käytännön arkiapua, joka olisi riittänyt kantamaan vaikeimpien hetkien yli, mutta ainoa tarjottu "ratkaisu" on ollut pysyvä huostaanotto. Se tulee erittäin kalliiksi yhteiskunnalle ja seuraus yleensä paitsi perheen, erityisesti lapsen elämän peruuttamaton tuhoaminen.

Alapeukuttelija sossut voivat myös ottaa sen päänsä per..stä. Teidät kyllä tunnetaan.

Millainen ruokavalio lapsella on? Nykyinen rasvakammo on mielestäni suuri syyllinen näihinkin ongelmiin, aivot tarvitsevat kolesterolia! Anna lapselle tukevaa liharuokaa, ei mitään höttöä.

Vierailija kirjoitti:

Hansuliini kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tuo ADHD syntyy?

ADHD on voimakkaasti periytyvä neurologinenhäiriö, jossa aivojen välittäjäaineen dopamiinin määrä on liian vähäinen tai takaisinotto liian nopeaa.

Välittäjäaineen tehtävä on välittää aivoissa liikkuvat sähköimpulssi resptorilta toiselle ja, kun sitä välittäjäainetta ei ole tarpeeksi tai se "häviää" liian nopeasti, niin se impulssi ei pääse oikeaan paikkaan.

Kun ei aivoissa taas käskyt kulje oikeisiin osiin aivoja, niin turhaudutaan ja keskittymiskyky menee. Hyperactivet alkavat häiriköimään ja ADD-muotoiset menee virransäästötilaan. Usein ADD.t jääkin diagnosoimatta, kun eivät häiriköi siellä päiväkodissa/luokassa vaan vaipuvat haaveisiinsa.

Jos ADHD kokee jonkun asian kiinnostavaksi, niin aivot erittää dopamiinia, niin että tapahtuu hyperkeskittymistä ja sen toiminnon/asian lopettaminen on miltei mahdotonta.

Usein adhd.seen liittyy myös monia muita neurologisia tai mielenterveydellisiä sairauksia/häiriöitä/oireita. Itsellä esim. Autisminkirjo. Masennus on myös hyvin tavallinen, kun on tarpeeksi älykäs tietääkseen, että kuinka pitäisi toimia, mutta se toimintakäskyimpulssi ei vaan mee sinne toteutusta käsittevään aivojen osaan. Tulee masennus siitä jatkuvasta tunteesta, että on tyhmä, lahjaton saamaton paska, vaikka usein adhd on normaalia älykkäämpi. ADHD.lla, kun ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa.

Tästä vastauksesta tulee mieleen ajattelu siitä, miten masennus pitkään tulkittiin serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöksi, joka "korjattiin" kemiallisesti masennuslääkkeillä. Elämäntilanteen tai -tapahtumien merkitystä ei huomioitu lainkaan. Nyt kun asiassa ollaan vähän viisaampia, tiedetään että kielteiset elämänkokemukset aiheuttavat muutoksia serotoniiniaineenvaihdunnassa. Ja synnynnäinen alttius vaikuttaa myös.

Minun ystäväni sai lapsuudessaan ilman näkyvää syytä järkyttäviä raivokohtauksia, jotka hämmensivät ja pelottivat vanhempia. Teini-iässä puhkesi masennus. Kaikki ihmettelivät, että onpas vaikea lapsi, voi vanhempiraukat. Kukaan ei hoksannut kysyä ystävältäni, onko hänelle tapahtunut jotain ja mistä nuo kohtaukset tulevat. Ennen kuin terapiassa kävi ilmi, että isovanhempi oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen vuosikausia.

Ennen lapsen tuomitsemista luonnehäiriöiseksi pitäisi varmistaa, ettei oireilu johdu olosuhteista tai jostain traumaattisesta tapahtumasta. Trauma- ja adhd-oireilu ovat melkein yksi yhteen, ja tieteellisessä tutkimuksessa on viitteitä siitä, että synnynnäinen neurologinen herkkyys edesauttaa traumatisoitumista, mutta myös päinvastoin - traumaattiset kokemukset herkistävät neurologisesti.

Kaikki empatia ap:lle vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta ei hän aloituksen luettuani rehellisesti mitenkään kauhean tasapainoiselta vanhemmalta vaikuta. Mistä kertoo miehen kommenttikin. Useimmat tasapainoiset aikuiset tunnistaa juuri siitä, että he osaavat hakea apua ennen kuin tilanteet kärjistyvät. Ja nimenomaan siis apua ITSELLEEN, ei lapselle.

Haistapa sinä pitkä. Ap on hakenut apua kuten me kaikki mutta kun sitä ei ole!! Koittakaa jaksaa on se mitä saa. Kenen tahansa mielenterveys tässä menisi. Koitapa itse ja tule sitten ilkkumaan julma p. Mulla on puhjennut itselläni jonkinlainen ptsd tyyppinen oirehdinta pahimmista vuosista ja niin hirceä viha oikeastaan kaikkia kohtaan. Koska kukaan ei ymmärrä missä helvetissä eletään ja apua ei saa. Meidät potkittiin pois nuortenpsykalta katsoa kun resurssit. Terapia loppui myös. Molemmilta. Ei ole varaa maksaa itse 130e 45 min. Ainoa mikä on on lääkkeet. Haluaisin kirkua kun luen sunlaisia vastauksia. Miten kehtaat??