Miten ihmeessä 70 luvulla oli niin pieni työttömyys?
Kaupat oli harvassa ja menivät aikaisin kiinni. Ei ollut isoja ostareita työllistämässä satoja ihmisiä.
Ravintoloita oli vähemmän. Ei pikaruokaloita.
Ei juuri ollut mitään teknologiateollisuutta työllistämässä.
Kämpätkin olivat pieniä nykyisiin verrattuna joten rakennettiin myös vähemmän.
Eli mitä ne työpaikat oikein olivat?
Kommentit (236)
70-luvulla oli paljon työttömyyttä
Vierailija kirjoitti:
Ei vaadittu tiskikoneen käyttöön 3 vuoden koulutusta?
Ne jotka ovat koulussa ovat poissa työttömyysluvuista.
Joka kylällä oli kuitenkin esimerkiksi pankit josta sai palvelua ja käteistä. Juna-asemat, konduktöörit, nakkikioskit. Nakkikioskien ruoka oli muuten paljon parempaa kuin mäkkärit ja heset.
Äitejä oli paljon kotona, joten perheen mies työllistyi helpommin.
Sama saataisiin aikaiseksi vähentämällä työaika päivässä 6 tuntiin.
Monet asiat tehtiin käsin. Erilaista toimistotyötä oli todella paljon. Paljon myös korjattiin rikki mennyttä tavaraa, koska uuden hankkiminen tuli kalliimmaksi kuin korjaus. 1970-luvulla lähti myös paljon suomalaisia Ruotsiin töihin, kun oli jokatapauksessa muutettava työn perässä maalta kaupunkeihin.
Metsäteollisuus, koneteollisuus. Suomessa valmistettiin paljon erilaista tavaraa joka nykyisin valmistetaan Kiinassa.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla oli paljon työttömyyttä
2.9% oli se minkä jostain luin.
- ap
Maatalous työllisti paljon enemmän.
Yksinkertainen vastaus: Venäjän kauppa oli vilkasta ja tyrehtyi EU hun.
70-luvulla rakennettiin paljon. Melkein kaikki kerrostalothan on 60 ja 70 luvulta. Myös hyvin suuri osa tiestöstä ja muusta infrasta on rakennettu noihin aikoihin.
Ai ei ollut teknologiateollisuutta? Siihen aikaanhan sitä vasta olikin. Tosin teknologia oli nykyaikaan verattuna ei niin kovin edistynyttä, mutta oli kuitenkin.
Siihen aikaan Suomessa rakennettiin sellaisia asioita jotka nykyään tehdään halpamaissa. Oli suomalaisia televisioita, radioita, jääkaappeja, pesukoneita, polkupyöriä, sähköliesiä, ym.
Ihmisiä tarvittiin enemmän koska automaatio ja tietokoneet olivat lapsen kengissä nykyaikaan verrattuna.
Kekkonen julisti hätätilan kun työttömiä oli joku 64 000 :)
Kaikki on suhteellista. 70-luvun puolivälissä pantiin pystyyn jopa Miettusen hätätilahallitus, kun työttömyys nousi yli sadan tuhannen. Tosin väkilukukin oli miljoonan vähemmän kuin nyt.
Ero oli elinkeinorakenteessa. 70-luvulla teollisuus vielä työllisti paljon enemmän kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertainen vastaus: Venäjän kauppa oli vilkasta ja tyrehtyi EU hun.
Se oli Neuvostoliiton kauppaa se tyrehtyi Neuvostoliiton hajoamiseen paljon ennen kuin Suomi liittyi EU:uun. Ehkä yksi merkittävä syy miksi Suomi halusi EU:uun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla oli paljon työttömyyttä
2.9% oli se minkä jostain luin.
- ap
Siihen aikaan se oli suurtyöttömyys.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla rakennettiin paljon. Melkein kaikki kerrostalothan on 60 ja 70 luvulta. Myös hyvin suuri osa tiestöstä ja muusta infrasta on rakennettu noihin aikoihin.
Miksi juuri silloin rakennettiin paljon? Syntyyvyyskö?
Valtio työllisti hätäaputöillä. Olin valtion rakennustoimistossa töissä ja ukkoa oli kuin pipoa sekatyömiehinä.
Vähemmän ihmisiä ja enempi manuaalisia työtehtäviä.
Ei vaadittu tiskikoneen käyttöön 3 vuoden koulutusta?