Lue keskustelun säännöt.
Johtuuko Y-sukupolven pahoinvointi siitä että heidän vanhempansa kaltoinkohtelivat heitä?
30.06.2019 |
Mediassa on ollut juttuja siitä miten Y-sukupolvella (1980-95 syntyneet) menee erityisen huonosti, eli työttömyyttä, syrjäytyneisyyttä, köyhyyttä, mielenterveysongelmia, jne. Siis paljon on julkaistu esim tämäntapaisia juttuja:
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kolmikymppisten-sukupolvi-kantaa-kahde…
Mediassa on tuon sukupolven huono-osaisuuden syiksi arvailtu esim. lamoja sekä muita kansainvälisten taloustilanteiden kehittymisiä, jne.
Mutta...
Itse olen pahoinvoiva Y-sukupolvilainen. Tunnen jotain 10 kohtalotoveria, useista eri perheistä. Eihän 10 ihmistä paljon ole, eihän sen perusteella voi koko Suomen mittakaavaan yleistää, mutta silti minua ihmetyttää se että meillä kaikilla syy pahoinvointiimme on sama: vanhempamme. Todella rankka kaltoinkohtelu vanhemmilta jo vauvaiässä ja varhaisessa lapsuudessa ja siihen asti kun vihdoin viimein pääsi muuttamaan/karkaamaan kotoa. Kaltoinkohtelua ihan kaikin puolin eli hakkaamista ja emotionaalista heitteillejättöä ja välinpitämättömyyttä ja pilkkaamista ja uhkailua ja pelottelua jne. Siis aivan hirviövanhempia.
Meillä kaikilla kymmenellä kohtalotoverilla on paljon vaikeuksia työelämässä, opinnoissa, raha-asioissa, ylipäänsä yhteiskunnassa pärjäämisessä. Me ollaan pitkäaikaistyöttömiä ja me ollaan käyty kaikenmaailman työvoimapoliittisissa koulutuksissa ja kuntoutuksissa ja yksikään meistä ei ole päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle. Me ollaan lakattu hakemasta töitä koska me ollaan ymmärretty että me ollaan työkyvyttömiä, jopa kyvyttömiä minkäänlaiseen normaaliin elämään. Me ollaan käyty terapioissa ja käytetty masennuslääkkeitä ja ahdistuslääkkeitä ja osa on jopa ollut mielisairaalassa hoidettavana ja moni on viillellyt itseään ja yrittänyt poistaa pahaa oloa myös esim päihteitä väärinkäyttämällä. Moni myös vaikuttaa aikalailla borderline-persoonallisuushäiriöiseltä, todella epävakaata käytöstä, ei mitään sisäisiä työkaluja omien tunteiden hallitsemiseen, selittämättömiä seikkailuja, kyvyttömyyttä vakaaseen elämään tai minkäänlaiseen mielenvakauteen. Meidän yhteiskunnalliset ongelmat (työttömyys, köyhyys,...) ei harmita meitä läheskään niin paljon kuin meidän mielen pahoinvointi. Useimmille meistä terapeutit on lopulta sanonut "en voi auttaa sinua, sinun täytyy vain oppia elämään ongelmiesi kanssa, sinun pelkojasi/traumojasi/pohjatonta yksinäisyyttäsi/tyhjyydentunnettasi/ahdistustasi ei voida vähentää". Ei me välitetä rahasta koska me tahdotaan vain olla onnellisia mutta kaikki onnellisuus on meille täysin mahdotonta.
Eli meidän väkivaltaiset hirviövanhemmat tuhosivat meidät täysin, pysyvästi. Tein tämän aloituksen koska tahdon ymmärtää paremmin.
Tällä vauvapalstalla usein kirjoitellaan siitä miten paljon lapsuudenkodissa oli väkivaltaa. Esim tämä aloitus:
https://www.vauva.fi/keskustelu/3499049/uhkailtiinko-teita-lapsena-selk…
Onko nuo tuollaiset kaikista pahiten kohdellut lapset Y-sukupolvilaisia vai ihan kaikenikäisiä suomalaisia? Nuo kaikista pahimmat kuvailut on nimittäin kuin suoraan mun ja tuttavieni lapsuudesta.
Kommentit (21)
Voisin lisätä tähän vielä: me kymmenen kohtalotoveria tullaan "hyvin pärjäävistä" perheistä, siis meidän vanhemmat oli korkeakoulutettuja ja varakkaita eikä harrastaneet ryyppäämistä. Meidän vanhemmat ei menettänyt töitään lamojen takia tai muulloinkaan. Vanhemmat ei myöskään eronneet. Äidit olivat ainakin osittain kotiäitejä, ainakin toisinaan. Eli ulospäin oli perheistä tosi edustava kulissi yllä, tosi mallikelpoisia suomalaisia perheitä. Kaikki kamaluudet tapahtuivat salassa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sukupolvea nuo nuoret on jotka maleksii päivät pitkät keskustassa kadulla, siis nuo pahasti syrjääntyneet narkk'arit? Onko niitä entistä enemmän jonkin sukupolvijutun takia vai siksi että ylipäänsä huum'eongelmat on lisääntynyt?
Vierailija kirjoitti:
Mitä sukupolvea nuo nuoret on jotka maleksii päivät pitkät keskustassa kadulla, siis nuo pahasti syrjääntyneet narkk'arit? Onko niitä entistä enemmän jonkin sukupolvijutun takia vai siksi että ylipäänsä huum'eongelmat on lisääntynyt?
Eikös ne oo vaan sama juttu kuin entisaikojen juopot? Ennen käytettiin viinaa, nykyään pilleireitä ym.
Mielenkiintoinen avaus! Jotain samaa minussa ja lähipiirissäni on kuin tuossa sinun kertomassasi. Tosin en nimittäisi esimerkiksi omia vanhempiani hirviövanhemmiksi, vaikka kuri olikin kovaa ja sain pari myös fyysistä kuritusta lapsena toilailuista. Hyvin menestyneitä he tosin ovat, mutta perheen sisällä suhteet jäivät jokseenkin etäiseksi lapsiin uran vuoksi. Uskon että he ovat koittaneet parhaansa, mutta molemmilla on ollut kotoaan kannettavana oma raskas henkinen taakkansa.
Veljen kanssa meillä tosiaan on ollut psyykkisiä häiriöitä ja terapiassakin olemme molemmat käyneet. Yhteiskunnan kelkassa ollaan muuten pysytty ongelmitta, veli jopa menestynyt loistavasti alallaan. Lapsiinsa veljellä vaikuttaa olevan hyvin paljon läheisempi suhde mitä me saimme aikanaan kokea.
Itse olen ajautunut syvään henkisen yksinäisyyden kuiluun. Päihteitä on kulunut vuosien saatossa paljon, mutta en ole ajautunut kuitenkaan täysin rappiolle. Muutama hyvä ystävä, luonto ja taiteet ovat kuitenkin tässä viime aikoina alkaneet tuottaa ensimmäistä kertaa jotain mielekkyyttä ja sisäistä rauhaa sieluun aikuisvuosina. Joku ikävä tunne sisällä tuntuu silti aina enemmän tai vähemmän tykyttävän.
Kaveripiirissäkin on ollut saman ikäluokan väen keskuudessa laajalla kirjolla kaikenlaista henkistä ongelmaa. Eikä perhetaustalla tunnu olevan niin merkityksellistä vaikutusta tässä piirissä. En tiedä onko meitä nuoremmat sitten missä vireessä kunhan tuosta hieman varttuvat, mutta luulen tämän psyykkisen pahoinvoinnin aallon liittyvän enemmän yleismaailmalliseen kehitykseen kuin esimerkiksi lamavuosiin tai hirviövanhempiin. Itse ainakin voin pahoin kun ajattelenkaan, että mitä me täällä oikein touhutaan isossa kuvassa. Ja jotenkin tämä yleinen ilmapiiri on pelkkää kylmyyttä ja eripuraa eri "ryhmien tai suuntausten" välillä. Aidosti lämpimät ihmiset tuntuvat olevan harvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi parempi, jos et kirjoittaisi me muodossa. Se vie uskottavuuden.
Ei ole olemassa tietoa, että ikäpolvesi mt ongelmat olisivat sen pahempia kuin muillakaan. Juuri sotien jälkeen syntyneet saivat lapsensa nuorina, kuten minut 60-luvulla
Mul on esim ollu rahankäyttövaikeuksii yms, äiti menetti työn lamassa ja oli työtön useita vuosia, iskä sairastua ja kuoli, äiti joi liikaa ja tapas väkivaltanen miehen joka muutti meille, mulla oli vain 1 ystävä. Silti mulla oli rakastava koti. Ja ei ollut korkeakoulutuksia. Tässä taas näkee että se mitä ulospäin näkyy, on usein hyvin kaukana totuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne on prekariaatti. Esim Englannissa näitä oli jo 10 v sitten, ja aiemminkin. Oli vain ajan kysymys, koska pamahtavat meillekin. Nämä lisääntyy niin kuin homot - kuin sienet sateella.
Mulla kaksi Y-sukupolven lasta. Toinen löytänyt paikkansa maailmassa ja on niin perusjäbä kuin voi kuvitella, normikappale. Toinen haahuilee eikä halua edes opiskella, jotain hanttihommia vain silloin tällöin. Kaikki ahdistaa.
Kuka hyvin voisi kaltoinkohtelusta, ei tietenkään kukaan. Jotkut ovat pystyneet pysäyttämään väkivaltaisen kodin kasvatuksen perimät, toiset ovat jatkaneet paremmasta ymmärtämättä. Suurten sukupolvien jälkeläisit saivat roskaämpärin kohtelun, tuntemieni vanhempien ongelmien synnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen juttu.
Uskon, että yksi syy Y-sukupolven ongelmiin löytyy sota-ajoista. Vielä Y-sukupolvi kantaa sen taakkaa, koska heidän isovanhempansa ovat kokeneet sodan. Y-sukupolven vanhempien lapsuutta on varjostanut vanhempiensa sotatraumat. Kotona on voinut olla mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia yms. Sota-aika on voinut olla perheissä vaiettu aie. Samalla on vaiettu kaikesta muustakin.
Tunnistan tuon omasta perheestäni, koska ukkini oli rintamaveteraani ja mummu sotalapsena Ruotsissa. Ukki puhui jonkun verran sodasta, mutta mummu ei puhunut ikinä sotalapsiajoista. Sain tietää siitä vasta mummun kuoleman jälkeen. Meillä ei ole ikinä saanut näyttää mitään heikkoutta eikä tunteita. Meillä on pitänyt aina esittää vahvaa ja pärjäävää eikä meillä ole koskaan esimerkiksi halattu tai kosketettu. Meillä on ollut aina paljon vaiettuja asioita ja salaisuuksia.
Minulla on yli 10 serkkua ja meistä melkein kaikilla on jonkunlaisia mielenterveysongelmia. Ei meitä ole laiminlyöty lapsena ja olemme kaikki periaatteessa hyvistä perheistä, mutta uskon, että meihin on vaikuttanut tuo omillaan pärjäämisen ja vahvan esittämisen kulttuuri. Lisäksi olemme kokeneet lama-ajat. Nuoruudessamme koulussa ei ollut tarjolla samanlaista tukea eikä mielenterveysongelmista puhuttu avoimesti. Ala-asteaikojen kaveriporukastani lähes kaikkien kotona oli jotain ongelmia kuten alkoholia, avioeroja, yksinhuoltajavanhempia, pitkäaikaistyöttömyyttä ja köyhyyttä.
Y-sukupolven vanhemmat elivät sitä aikaa kun koettiin että on pakko hankkia lapsia ollakseen normaali, vaikka ei oikeasti haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuijasodalla on pitkät vaikutukset. Vai olisiko ongelmat siellä omissa vanhemmissa ja heidän kasvatustavoissaan, empatiakyvyssä tai -kykenemättömyydessä.
Tuo on eka sukupolvi, jolle matkustaminen on ollut ihmisoikeus. He ovat lapsena saaneet kaiken ja enemmän ja nyt kun pitäisi itse pystyä saamaan edes työpaikka, niin ei viitsi, ei jaksa, ei tänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on eka sukupolvi, jolle matkustaminen on ollut ihmisoikeus. He ovat lapsena saaneet kaiken ja enemmän ja nyt kun pitäisi itse pystyä saamaan edes työpaikka, niin ei viitsi, ei jaksa, ei tänään.
Höpön. 40-50-luvulla syntyneet alkoivat matkustella, heillä oli varaa. Vaikka vain toinen vanhempi kävi töissä, oli myös varaa kesämökkiin, Iittalaan, Aarnikkaan ja Arabiaan. Sitten tulivat perinnöt tilelle ja ostettiin itselle lisää kivaa, sodan käyneet vanhukset sijoitettiin vanhainkoteihin ja 60-70-luvun lapset toivotettiin pärjäämään omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin tahtoisin tietää että onko kaikki niinsanotut narsistivanhemmat juurikin niitä jonkin verran sodan jälkeen syntyneitä vai onko niitä myös muissa sukupolvissa.
t. kohtalotoveri 1988
Minun ns. narsistivanhemmat ainakin ovat sodan jälkeistä suurta ikäluokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Voisin lisätä tähän vielä: me kymmenen kohtalotoveria tullaan "hyvin pärjäävistä" perheistä, siis meidän vanhemmat oli korkeakoulutettuja ja varakkaita eikä harrastaneet ryyppäämistä. Meidän vanhemmat ei menettänyt töitään lamojen takia tai muulloinkaan. Vanhemmat ei myöskään eronneet. Äidit olivat ainakin osittain kotiäitejä, ainakin toisinaan. Eli ulospäin oli perheistä tosi edustava kulissi yllä, tosi mallikelpoisia suomalaisia perheitä. Kaikki kamaluudet tapahtuivat salassa.
-ap
Tällainen kulissiperhe oli meilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on eka sukupolvi, jolle matkustaminen on ollut ihmisoikeus. He ovat lapsena saaneet kaiken ja enemmän ja nyt kun pitäisi itse pystyä saamaan edes työpaikka, niin ei viitsi, ei jaksa, ei tänään.
Suurilla ikäluokilla oli varaa reissata, mutta meille syrjäytyneille ja ongelmaisille Y-sukupolven edustajille matkustelu ja muut ylellisyydet eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä. En tiedä onko tää vain omassa päässä, mutta nykyisillä nuorilla ja nuorilla aikuisilla eli milleniaaneilla (n. 15-25-vuotiailla) menee paremmin kuin meillä 80-90-luvun tuotoksilla.
Lomamatkailu nousi 60-luvulla, 70-luvulla korostui Keihäsmatkoihin (viina virtasi ja minkkiturkit toivat statusta), 80-luvun alkupuolella matkoista oli ylitarjontaa. 90-luvulla lamakausi. Suuret ikäluokat siis matkustelivat n. 25-40 vuotiaina samalla talot rakentaen, kesämökit tulivatkin perintönä.
Milleniaalit on sama kuin y-sukupolvi. Seuraava, eli 90-luvun puolivälin jälkeen syntynyt sukupolvi on z-sukupolvi. Nämä menee monilla sekaisin.
Mäkin tahtoisin tietää että onko kaikki niinsanotut narsistivanhemmat juurikin niitä jonkin verran sodan jälkeen syntyneitä vai onko niitä myös muissa sukupolvissa.
t. kohtalotoveri 1988