Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nykyajalla on mielenkiintoisia yhtymäkohtia Raamatussa kerrottuihin viimeisiin aikoihin

Uzkiz
29.06.2019 |

En yleensä mieti lopunaikoja, koska maailmanloppua on ennustettu tuhansia kertoja pieleen.

Mutta nämä jutut alkaa täyttyä. Raamattu sanoo että viimeisinä aikoina...

-Sodoman synti on yleistä, ja se synti oli "luonnottomat himot." On tutkittu että Sodomassa harrastettiin seksiä kadullakin, tulee mieleen Suomessa seksimessujen päälava.
Mikähän paraati mahtaa olla muuten parhaillaan Helsingissä?
-Ilmestyskirjan mukaan viimeisten aikojen ihmiset kärventyvät helteessä. Ilmastonmuutos?
-valvonta lisääntyy, nyt jo sirutetaan ihmisiä. Ilmestyskirja sanoo että pankkikortti lätkäistään lopuksi käteen tai otsaan ja muilla välineillä ei voi ostaa tai myydä->pedon merkki
-ihmiset ovat Raamatun mukaan lopussa "itsekeskeisiä, ylpeitä, vanhemmilleen tottelemattomia...jne". Tulee mieleen insta-sukupolvi ja haistattelevat nuoret.
Perushokema on "mulla on oikeus, koska mä voin, jne"
-ääri-ilmiöt säässä lisääntyvät
-sitten toisenlainen esimerkki:juutalaisia on v.1948 jälkeen muuttanut sankoin joukoin Israeliin. Tämä on ennustettu Vanhassa Testamentissa:"aikojen lopussa minä kokoan kansani..."
Tässä ihan muutamia. Jos joku haluaa noista Raamatun jakeet niin voin laittaa.

Kommentit (140)

Vierailija
21/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyajan meno Qullicaruselleineen, lepsoiluineen, homoisteluineen sekä että naiset eivät enää tee lapsia eikä niiden vastuualeeseen kuuluvia töitäkään, saatikka että näyttäisivät edes naisilta, on jo yksi yhteen Sodoman & Gomorran kanssa. Kannattaa repiä sitä stetsonia vain syvemmälle päähän, kohta mennään !

Vierailija
22/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkina aikoina on ollut sotia, luonnonkatastrofeja ja muita "lopun ajan merkkejä". Moni ennusti, että maailmanloppu tulee vuonna 2000 ja sitten 2012 ja mitä lieneekään tullut sen jälkeen. Äitini kertoi, miten hänen lapsuudessaan 50-luvulla myös ennusteltiin maailmanloppua ja häntä pelotti.

Ainoa ero nykyaikaan on se, että ilmastonmuutos on tulossa ja aiheuttaa enemmän ääri-ilmiöitä luonnossa.

"Insta-sukupolvi" on ainakin minun mielestäni huomattavasti mukavampi kuin suurten ikäluokkien ihmiset, joissa on paljon katkeria ja aggressiivisia ihmisiä. Kysy keltä tahansa kaupan kassalta tai myyjältä, niin vanhemmat naiset ovat varsinkin tosi negatiivisia ja käyttäytyvät huonosti.

"Suomen seksimessujen päälava". Tajuat kai, että joku Suomen seksimessut ei ole millään tavalla merkki siitä, että ihmiset alkavat harrastaa seksiä kaduillakin? Jos ihmiset alkaisivat harrastaa seksiä kadullakin, niin osaavat ainakin hyvin peitellä sen, koska en ole koskaan nähnyt moista vaikka asun suht isossa kaupungissa. 

Älä ole naiivi. Nyt on jo ryhmittymiä jotka vaativat julkisen alastomuuden hyväksymistä, ja Usa:ssa on ryhmiä jotka ovat sitä mieltä, että seksin harjoittaminen on sama kuin söisit voileivän.

Ei mene ehkä kuin 20 vuotta. Katso kehitystä pitkällä aikavälillä.

"Mixei...?"

MItä "ryhmittymiä", nativisteja vai? Eihän niillä ole mitään tekemistä seksin kanssa, haluavat vain olla alasti.

Noista USA:n ryhmistä en osaa sanoa, mutta minusta tuo ei kuulosta kovin huolestuttavalta. Jos sulla on linkkejä maahan/kaupunkiin, jossa oikeasti harrastetaan seksiä kaduilla, niin jaa ihmeessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

* Naturalisteja, ei nativisteja

Vierailija
24/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmestyskirjassa on myös kerrottu ns.koinruohosta, joka saastuttaa kolmanneksen maailman luonnosta. Helppoa...ydinsota.

Siis ruoho = ydinpommi?  Aika kaukaa haettua, mutta okei.

Ydinsodan tulostakaan ei ole mitään takeita, sitä pelättiin jo 80-luvulla.

Höpö. Kukaan koskaan ei ole luullutkaan sen tarkoittavan mitään rikkaruohoa joka pilaa vesistöt ja luonnon....

No miksi sitä sitten sanotaan Raamatussa ruohoksi, jos se ei ole kasvi?

Mutta lupiinithan leviää Suomessa kovaa vauhtia, ja pilaa kasvualustan muilta kukilta. Ehkä se on koinruoho.

Vierailija
25/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

* Naturalisteja, ei nativisteja

Ei kun naturisteja. No ymmärsitte varmaan pointin.

Vierailija
26/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkina aikoina on ollut sotia, luonnonkatastrofeja ja muita "lopun ajan merkkejä". Moni ennusti, että maailmanloppu tulee vuonna 2000 ja sitten 2012 ja mitä lieneekään tullut sen jälkeen. Äitini kertoi, miten hänen lapsuudessaan 50-luvulla myös ennusteltiin maailmanloppua ja häntä pelotti.

Ainoa ero nykyaikaan on se, että ilmastonmuutos on tulossa ja aiheuttaa enemmän ääri-ilmiöitä luonnossa.

"Insta-sukupolvi" on ainakin minun mielestäni huomattavasti mukavampi kuin suurten ikäluokkien ihmiset, joissa on paljon katkeria ja aggressiivisia ihmisiä. Kysy keltä tahansa kaupan kassalta tai myyjältä, niin vanhemmat naiset ovat varsinkin tosi negatiivisia ja käyttäytyvät huonosti.

"Suomen seksimessujen päälava". Tajuat kai, että joku Suomen seksimessut ei ole millään tavalla merkki siitä, että ihmiset alkavat harrastaa seksiä kaduillakin? Jos ihmiset alkaisivat harrastaa seksiä kadullakin, niin osaavat ainakin hyvin peitellä sen, koska en ole koskaan nähnyt moista vaikka asun suht isossa kaupungissa. 

Älä ole naiivi. Nyt on jo ryhmittymiä jotka vaativat julkisen alastomuuden hyväksymistä, ja Usa:ssa on ryhmiä jotka ovat sitä mieltä, että seksin harjoittaminen on sama kuin söisit voileivän.

Ei mene ehkä kuin 20 vuotta. Katso kehitystä pitkällä aikavälillä.

"Mixei...?"

MItä "ryhmittymiä", nativisteja vai? Eihän niillä ole mitään tekemistä seksin kanssa, haluavat vain olla alasti.

Noista USA:n ryhmistä en osaa sanoa, mutta minusta tuo ei kuulosta kovin huolestuttavalta. Jos sulla on linkkejä maahan/kaupunkiin, jossa oikeasti harrastetaan seksiä kaduilla, niin jaa ihmeessä.

Sanoinko että vielä sekstattaisiin kaduilla? En. Eihän pedon merkkikään ole kaikkialla käytössä.

Mutta raja-aidat kaatuu nyt nopeasti joka puolella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/140 |

[luulin kommentoineeni jo, mutta jostain syystä kommentit eivät näy]

Naturistit harrastavat alastomuutta, mutta ei sillä ole seksin kanssa mitään tekemistä. He vain haluavat olla alasti. Alastomuuden luulisi olevan aika luonnollista Jumalan näkökulmasta.

Jos tiedät jotain kaupunkeja/maita, joissa seksiä harrastetaan kadulla niin linkitä ihmeessä.

"Ei mene ehkä kuin 20 vuotta", no ehkä menee tai ehkä ei. Todennäköisesti ei.

Vierailija
28/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo 20 vuodessa on tapahtunut paljon. Lapset ja nuoret hokee v-ttua ja linnoittautuvat pelaamaan, telkkarissa oli ennen suoja-ajat mut nyt kaalimato-mainosta puskee jo 20 maissa, sit on Salatut sateenkaarielämät klo 19.30.

Yläasteelaiset pistävät herukuvia, jotka ennen olisivat vastanneet Playboyn keskiaukeamaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkina aikoina on ollut sotia, luonnonkatastrofeja ja muita "lopun ajan merkkejä". Moni ennusti, että maailmanloppu tulee vuonna 2000 ja sitten 2012 ja mitä lieneekään tullut sen jälkeen. Äitini kertoi, miten hänen lapsuudessaan 50-luvulla myös ennusteltiin maailmanloppua ja häntä pelotti.

Ainoa ero nykyaikaan on se, että ilmastonmuutos on tulossa ja aiheuttaa enemmän ääri-ilmiöitä luonnossa.

"Insta-sukupolvi" on ainakin minun mielestäni huomattavasti mukavampi kuin suurten ikäluokkien ihmiset, joissa on paljon katkeria ja aggressiivisia ihmisiä. Kysy keltä tahansa kaupan kassalta tai myyjältä, niin vanhemmat naiset ovat varsinkin tosi negatiivisia ja käyttäytyvät huonosti.

"Suomen seksimessujen päälava". Tajuat kai, että joku Suomen seksimessut ei ole millään tavalla merkki siitä, että ihmiset alkavat harrastaa seksiä kaduillakin? Jos ihmiset alkaisivat harrastaa seksiä kadullakin, niin osaavat ainakin hyvin peitellä sen, koska en ole koskaan nähnyt moista vaikka asun suht isossa kaupungissa. 

Älä ole naiivi. Nyt on jo ryhmittymiä jotka vaativat julkisen alastomuuden hyväksymistä, ja Usa:ssa on ryhmiä jotka ovat sitä mieltä, että seksin harjoittaminen on sama kuin söisit voileivän.

Ei mene ehkä kuin 20 vuotta. Katso kehitystä pitkällä aikavälillä.

"Mixei...?"

MItä "ryhmittymiä", nativisteja vai? Eihän niillä ole mitään tekemistä seksin kanssa, haluavat vain olla alasti.

Noista USA:n ryhmistä en osaa sanoa, mutta minusta tuo ei kuulosta kovin huolestuttavalta. Jos sulla on linkkejä maahan/kaupunkiin, jossa oikeasti harrastetaan seksiä kaduilla, niin jaa ihmeessä.

Sanoinko että vielä sekstattaisiin kaduilla? En. Eihän pedon merkkikään ole kaikkialla käytössä.

Mutta raja-aidat kaatuu nyt nopeasti joka puolella.

AP tai joku sanoi, minä vastasin siihen ja sinä vastasit minulle, joten sain sen kuvan että sinusta seksiä harrastetaan kaduilla. Et kieltänytkään sitä pointtia.

Mikä se pedon merkki sitten on ja missä se on jo käytössä?

Vierailija
30/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jo 20 vuodessa on tapahtunut paljon. Lapset ja nuoret hokee v-ttua ja linnoittautuvat pelaamaan, telkkarissa oli ennen suoja-ajat mut nyt kaalimato-mainosta puskee jo 20 maissa, sit on Salatut sateenkaarielämät klo 19.30.

Yläasteelaiset pistävät herukuvia, jotka ennen olisivat vastanneet Playboyn keskiaukeamaa.

90-luvun lapsena voin sanoa, että myös silloin hoettiin v-tua ja pelattiin.

Tuo herukuva on kyllä huono juttu. Uskon että siihen tulee muutoksia, kun on nyt herätty huolestumaan. Kaikki asiat eivät mene automaattisesti koko ajan pahemmaksi kunnes maailma räjähtää käsiin, vaikka Raamattu ehkä antaakin sen vaikutelman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puolet näistä kommenteista ovat oikeasti pelkkää ennustelemista. Ilmestyskirja tai se ja tämä "profeetta" ennusti tätä, ja sehän on nyt toteutumassa ehkä kohta, viimeistään 20 vuoden päästä.

Jos laittaa aikahaitarin mahdollisimman laajalle, niin mitä tahansa voi tapahtua sinä aikana.

Vierailija
32/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, mites se juutalaisten käymä sota palestiinalaisia vastaan? Onko se Ilmestyskirjassa ennustettu ja onko Jumalan mielestä OK, että "valittu kansa" yrittää tappaa toisen kansan sukupuuttoon?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo 20 vuodessa on tapahtunut paljon. Lapset ja nuoret hokee v-ttua ja linnoittautuvat pelaamaan, telkkarissa oli ennen suoja-ajat mut nyt kaalimato-mainosta puskee jo 20 maissa, sit on Salatut sateenkaarielämät klo 19.30.

Yläasteelaiset pistävät herukuvia, jotka ennen olisivat vastanneet Playboyn keskiaukeamaa.

90-luvun lapsena voin sanoa, että myös silloin hoettiin v-tua ja pelattiin.

Tuo herukuva on kyllä huono juttu. Uskon että siihen tulee muutoksia, kun on nyt herätty huolestumaan. Kaikki asiat eivät mene automaattisesti koko ajan pahemmaksi kunnes maailma räjähtää käsiin, vaikka Raamattu ehkä antaakin sen vaikutelman.

Raamattu antaa sen kuvan että ahdistuksista huolimatta ihmiset elävät normaalisti; syövät, juovat, naittavat tyttäriään, aivan kuten Noan päivinä ja lopun aikoina tapahtuu sama kuin silloin, yhtäkkiä ja yllättäen, toteutuneista merkeistä huolimatta, tulee tämän maailman loppu.

Vierailija
34/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maailma on monin tavoin nyt paljon turvallisempi, vapaampi ja parempi paikka kuin aiemmin. Sotia ja väkivaltaa on vähemmän, kuten myös sairauksia ja tapaturmia. Ihmiset saavat enemmän koulutusta, parempaa ruokaa, elintaso on parempi jne. Maailmanloppua on ennustettu joka ajassa ja uskonnossa. Raamatun profetioiden on kuviteltu tapahtuvan 'juuri nyt' ihan siitä saakka, kun opus kirjoitettiin.  Vanhemmat ihmiset kauhistelevat aina nuorempia ja uusia, outoja tapoja. Muutos on asia, joka usein ahdistaa, mutta lopulta asiat pitkälti toistavat itseään. Vanhempana alkaa haikailla sitä vanhaa hyvää aikaa. Sillä ei ole mitään tekemistä lähestyvän apokalypsin kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Puolet näistä kommenteista ovat oikeasti pelkkää ennustelemista. Ilmestyskirja tai se ja tämä "profeetta" ennusti tätä, ja sehän on nyt toteutumassa ehkä kohta, viimeistään 20 vuoden päästä.

Jos laittaa aikahaitarin mahdollisimman laajalle, niin mitä tahansa voi tapahtua sinä aikana.

Raamatun aikahaitari on laaja, esim Mooses ja erämaavaellus, Iisakin syntymä, ennustus Jeesuksesta annettiin parituhatta vuotta ennen toteutumista. Kyllä alkaa lähes kaikki ennustetut asiat ko olla toteutuneita, toteutua.

Vierailija
36/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan näitä. Lukisinko illalla Hesarin vai Ilmestyskirjan, ovat nykyisin aika samanlaisia?

Yksi Ilmestyskirjassa kerrotusta on lause "mutta he eivät tehneet parannusta velhoudestaan."

Velhous-sana on tuossa kreikan sana "pharmakeia".

Kuinka sopiikin kuvioon huume-

ja myönteisyyden kanssa?

Vierailija
37/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Maailma on monin tavoin nyt paljon turvallisempi, vapaampi ja parempi paikka kuin aiemmin. Sotia ja väkivaltaa on vähemmän, kuten myös sairauksia ja tapaturmia. Ihmiset saavat enemmän koulutusta, parempaa ruokaa, elintaso on parempi jne. Maailmanloppua on ennustettu joka ajassa ja uskonnossa. Raamatun profetioiden on kuviteltu tapahtuvan 'juuri nyt' ihan siitä saakka, kun opus kirjoitettiin.  Vanhemmat ihmiset kauhistelevat aina nuorempia ja uusia, outoja tapoja. Muutos on asia, joka usein ahdistaa, mutta lopulta asiat pitkälti toistavat itseään. Vanhempana alkaa haikailla sitä vanhaa hyvää aikaa. Sillä ei ole mitään tekemistä lähestyvän apokalypsin kanssa.

Suht rauhallista aikaa on ollu vasta viimeiset 70 vuotta. Sitä ennen oli 2 maailmansotaa.

Jos sun tontilla just ei sodita, niin hienoa. Mutta oletko unohtanut Juoslavian verisen sodan 90-luvulla, Irakin ja Syyrian konfliktit?

Vierailija
38/140 |

"Jugoslavian"

Vierailija
39/140 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä huomio ap! Sitten kun tutustut historiaan vielä tarkemmin, niin huomaat että jokaisella aikakaudella on ajateltu samalla tavalla :) Homoseksuaalisuus oli todella yleistä ja avointa antiikin kreikassa, Afrikassa kuninkaillakin oli poikaystäviä ennen kuin kristillisyys rantautui jne.

Loppupäätöksenä lienee, että ihmisyys on aina ollut ihmisyyttä ja kauhistelijoita pohtimassa, miten nyt on hirveämpää kuin koskaan ennen, on aina ollut.

Eli ei mitään uutta auringon alla ja kaikki hyvin.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Ja Jumala on aina pyyhkinyt pois tällaiset liian syntisiksi menneet kansat tai rankaissut heitä muuten tai lähettänyt sanansaattajia varoittamaan ja kertomaan synneistä.

Lopussa vaan koko maailman mittapuulla. Sitä lopullista loppua ei ole vielä tapahtunut eikä sen merkkejä ole ennen täyttynyt.

Vierailija
40/140 |

Näinpä, esim.Pompeiji oli aikansa erotiikan keskus, mitä arkeologit ovat kuvia ym.kolunneet.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan kahdeksan