Nyt jo kauhea ikävä poikaamme, joka

Vierailija kirjoitti:

Mun tytär lähti ulkomaille opiskelemaan, ollaan nähty viimeksi vuodenvaihteessa. Soitellaan päivittäin, mutta on ikävä. On kuitenkin onnellinen ja tyytyväinen siellä, se on tärkeintä.

Tietysti on onnellinen, aikuinen ihminen. Mitä sinulla on ikävä? Kotistako haluaisit leikkiä?

Jollain on kommenteista päätellen taas lääkkeet ottamatta.

Minä jäin lapsen muuton jälkeen heti sairaslomalle ja sitten eläkkeelle. Nyt olen varannut hautapaikan. En siis selvinnyt lainkaan.

Jotkut tosi kylmiä ja tunteettomia kommentteja.

Toivottavasti kommentien kirjoittajat joskus käsittävät ihmisen elämänkaaren kulun.

Onko kukaan koskaan tuntenut haikeutta ja ikävää? Se on ihan sitä mitä tuntee, kun joku rakas muuttaa pois. Miksi näin ikävät kommentit täällä?

Onko kukaan koskaan tuntenut haikeutta ja ikävää? Se on ihan sitä mitä tuntee, kun joku rakas muuttaa pois. Miksi näin ikävät kommentit täällä?

ihan yhtä normaaleja tunteita ovat, mutta normaalia on myös lapsen poismuutto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota se just on, kun ei ole mitään omaa elämää ja lapset on kaikki kaikessa.. Omalla tavalla surullista

Eli lapsen kotoa muuttamista ei saa surra ollenkaan vaan pitää olla onnesta soikeena? Kyllä mulle se poismuutto oli kova isku, vaikka mulla on omakin elämä ja olin onnellinen lapseni puolesta ja olen aina tukenut häntä kaikessa ja myös itsenäistymisessä. Salaa silti suren myös mielessäni. :)

Olen eri, mutta kukaan ei ole tässä ketjussa sanonut ettei saisi surra ollenkaan. Älä vääristele. Ap pohtii, miten pystyy pärjäämään lapsensa poismuuton jälkeen. Siitä on aika pitkä matka pieneen tyhjän pesän haikeuteen.

Onko kukaan koskaan tuntenut haikeutta ja ikävää? Se on ihan sitä mitä tuntee, kun joku rakas muuttaa pois. Miksi näin ikävät kommentit täällä?

Se, että jo nyt on kova ikävä, vaikka muutto on vasta kuukauden tai kahden päästä... Se tuntuu liialliselta reaktiolta. Vanhempi tukee lasta paremmin, jos osaa iloita siitä, että opiskelupaikka on saatu. Omaan asuntoon muutto on myös kohokohta. Ainakin itse haluaisin nauttia ja iloita noista kahdesta viimeisestä ja jättää luopumisen tunteet taustalle. Itsellä on kolme lasta muuttanut pois 50 - 200 kilometrin päähän. On ollut hienoa olla mukana heidän muuttotouhuissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota se just on, kun ei ole mitään omaa elämää ja lapset on kaikki kaikessa.. Omalla tavalla surullista

Hyvää päivä sentään. Se on luopumista eikä mitään sellaista ettei ole omaa elämää.

Älkää ottako kantaa jos ette edes ymmärrä koko asiasta mitään, kiitos.

Surullinen voi olla vain sun puolesta, ei muiden.

Ole hyvä. Anna tutti ja nunni kersalle mukaan - kyllä se sieltä maitojunalla takaisin ”pesälle” ilmestyy kun rahat loppuu. Routa porsaan ja muut sananlaskut.

Sulla ei varmaan hierveätä tunneskaalaa ole käytössä. Tai sun vanhemmat ei juuri sua ikävöinyt kun muutit pois kotoa. Siirry siitä.

Jaa, minusta se taas kertoo tunneskaalan puutteesta, ettei ymmärrä ap:n kuvaileman riippuvuuden ja terveen erohaikeuden välistä eroa.

Itsellä kaksi kolmesta lapsesta lähtenyt lapsuudenkodistaan ja ottihan se koville, kun muutot tapahtuivat kuukauden sisään molemmat. Tuo kuopus on jo täysi-ikäinen, mutta vielä osittain tässä. Vanhin asui viime talvena kaksi kuukautta väliaikaisesti täällä ja oikeastaan huokaisin helpotuksesta, kun taas lähti, kaikki tavarat levällään, kun kaappinsa olivat valjastettu uuteen käyttöön jo tapahtuneen muuton vuoksi. Aika aikaansa kutakin, lapset ovat lainaa vain. Kiva kun käyvät, mutta vielä kivempi, kun lähtevät sinne, missä se virallinen osoite on..

Tee heti UUSI lapsi!

Siitä tulee 90% varmuudella V.ammainen, joka ei muuta minnekkään!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tosi kylmiä ja tunteettomia kommentteja.

Toivottavasti kommentien kirjoittajat joskus käsittävät ihmisen elämänkaaren kulun.

itse muutin 16 vuotiaana..perään ei ithetty

siinä on elämäni kulku

Onko kukaan koskaan tuntenut haikeutta ja ikävää? Se on ihan sitä mitä tuntee, kun joku rakas muuttaa pois. Miksi näin ikävät kommentit täällä?

Koska osa ei ymmärrä surua, luopumista, ikävää.... vaan liittävät sen VAIN JA AINOSTAAN tyhjyyden tunteeseen. Surullista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tosi kylmiä ja tunteettomia kommentteja.

Toivottavasti kommentien kirjoittajat joskus käsittävät ihmisen elämänkaaren kulun.

itse muutin 16 vuotiaana..perään ei ithetty

siinä on elämäni kulku

Oletat siis, että tuo on normaali elämänkulku? Ei ole.

Annat vihdoinkin miehellesi piparia ja lopetat kersasi hyysäämisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota se just on, kun ei ole mitään omaa elämää ja lapset on kaikki kaikessa.. Omalla tavalla surullista

Hyvää päivä sentään. Se on luopumista eikä mitään sellaista ettei ole omaa elämää.

Älkää ottako kantaa jos ette edes ymmärrä koko asiasta mitään, kiitos.

Surullinen voi olla vain sun puolesta, ei muiden.

Ole hyvä. Anna tutti ja nunni kersalle mukaan - kyllä se sieltä maitojunalla takaisin ”pesälle” ilmestyy kun rahat loppuu. Routa porsaan ja muut sananlaskut.

Sulla ei varmaan hierveätä tunneskaalaa ole käytössä. Tai sun vanhemmat ei juuri sua ikävöinyt kun muutit pois kotoa. Siirry siitä.

Jaa, minusta se taas kertoo tunneskaalan puutteesta, ettei ymmärrä ap:n kuvaileman riippuvuuden ja terveen erohaikeuden välistä eroa.

Et ymmärrä niin ok. Ei voi mitään jos ihminen ei sisäistä AP:n suruprosessia ja liittää sen johinkin riippuvuuteen. Hanki apua.

Onnea vääristyneisiin kuvitelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota se just on, kun ei ole mitään omaa elämää ja lapset on kaikki kaikessa.. Omalla tavalla surullista

Eli lapsen kotoa muuttamista ei saa surra ollenkaan vaan pitää olla onnesta soikeena? Kyllä mulle se poismuutto oli kova isku, vaikka mulla on omakin elämä ja olin onnellinen lapseni puolesta ja olen aina tukenut häntä kaikessa ja myös itsenäistymisessä. Salaa silti suren myös mielessäni. :)

Mitä ihmettä sinä suret? Lapsesi aikuistumista?

Kun sitä elämää on eletty vain ja ainoastaan sekä lapsiparan kautta, niin kun nuori pääsee "vapauteen" itsenäistymään aikuiseksi , niin alkaa ripustautuvien tanttojen parku "tyhjän pään" syndroomasta kun siellä on lapsen mentävä aukko eikä mitään omaa tilalla.

Vanhemman tulee iloita lapsen lentäessä omille siivilleen . Tyhjän pesän syndrooma on ihmisillä jolla ei ole muita korvaavia kiintymyssuhteita kuin seurata oman lapsen kasvua ja elämää. Ahdistavia tapauksia joille "vanhemmanrooli" on ainoa tapa olla olemassa ja toteuttaa itseään.

Ymmärrän.

Vierailija kirjoitti:

Annat vihdoinkin miehellesi piparia ja lopetat kersasi hyysäämisen.

Tämä on tuon freudilaisen kommentin ydin, mutta sitä on vaikea keski-ikäisen myöntää. Myös isä on saattanut panostaa koko tunne-elämänsä lapseen, myös alitajuisen seksuaalisuutensa. Ei tuo ikävä muuten olisi noin _järisyttävää_.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota se just on, kun ei ole mitään omaa elämää ja lapset on kaikki kaikessa.. Omalla tavalla surullista

Hyvää päivä sentään. Se on luopumista eikä mitään sellaista ettei ole omaa elämää.

Älkää ottako kantaa jos ette edes ymmärrä koko asiasta mitään, kiitos.

Surullinen voi olla vain sun puolesta, ei muiden.

Ole hyvä. Anna tutti ja nunni kersalle mukaan - kyllä se sieltä maitojunalla takaisin ”pesälle” ilmestyy kun rahat loppuu. Routa porsaan ja muut sananlaskut.

Sulla ei varmaan hierveätä tunneskaalaa ole käytössä. Tai sun vanhemmat ei juuri sua ikävöinyt kun muutit pois kotoa. Siirry siitä.

Jaa, minusta se taas kertoo tunneskaalan puutteesta, ettei ymmärrä ap:n kuvaileman riippuvuuden ja terveen erohaikeuden välistä eroa.

Eihän tuosta ole kyse 😁

Itse nyt vääristelet...