Lue keskustelun säännöt.
Jos sulla oli poikkeuksellisen kova kuri lapsena ja nuorena, millainen sinusta tuli aikuisena? Kiltti vai päinvastoin kapinallinen? Vai millainen?
28.06.2019 |
Olen syntynyt 80-luvun lopulla ja mun mielestä meillä oli siihen aikaan nähden ja erityisesti nykyaikaan nähden aika tiukka kuri! Oli isompanakin lapsena ja nuorena aika paljon sääntöjä ja niitä piti aina noudattaa ja piti käyttäytyä hyvin ja olla kiltisti eikä vanhemmille saanut sanoa vastaan jne. eli oli hyvin kurinalaista elämää. Tämä oli varmaan tosin ihan normaalia muutama vuosikymmen aiemmin, mutta mun kavereilla oli kyllä paljon vapaampaa. Joskus ihan kuritettiinkin, nahkavyöllä, ei onneksi usein, ehkä kerran pari vuodessa. Se oli aika kurjaa.
Ei vanhemmat siis mitään tyranneja olleet, ihan koin että rakastettiin ja se arki ihan sillain turvallista ja hyvää, mutta ehkä vähän pipo olisi voinut olla löysemmällä, ainakin sitten kun olin jo vähän isompi.
Mä oon varmaan aika kiltti, mutta välillä tuntuu, että olisi kiva olla vähän kapinallisempi! Mutta en tiedä... Millaisia kokemuksia teillä on?
Kommentit (31)
Meillä oli tosi tiukka kuri kotona ja esikoisena sain siitä isoimman annoksen. Olen syntynyt 1990.
Lapsena tottelemattomuus ja niskurointi oli pahinta mitä saattoi tehdä. Olin kyllä tosi kiltti enkä yleensä saanut rangaistuksia, mutta isä uhkasi selkäsaunalla jos havaitsi jotain "hölmöilyä" tai muuta.
Teininä en saanut olla oikein missään ulkona klo 21 jälkeen. Ratkaisin asian menemällä joka vkl kaverilleni yöksi - hänen vanhempansa eivät kieltäneet menemästä juhliin.
Kotona oli myös aina tosi siistiä ja nuhteetonta. Tiskit ja roskat piti olla tehtynä joka päivä ennen vanhempien kotiintulemista, tai seurasi raivarit.
Millainen minusta tuli? Ystävien ja kumppanien kanssa tarpeettoman kiltti ja mielistelevä. Inhoan sitä itsessäni. Pelkään myös riitelyä ja saan helposti paniikkikohtauksen, jos riidan yhteydessä on paljon huutamista.
Ikävä kyllä olen myös valehdellut vanhemmilleni valtavan paljon. Jopa säännönmukaisesti. Muuten oma nuoruus olisi jäänyt kokonaan elämättä. En kadu!
Elän varsin boheemia elämää enkä jaksa välittää siisteydestä aina niin paljon. Sain yksinkertaisesti tarpeekseni siitä, että jokainen leipälautanen piti kiikuttaa kauhealla hopulla heti tiskikoneeseen tai tulee tupenrapinat.
Rakkauskäsitykseni on hankala. Rakastun helposti "tyranneihin" - samanlaisiin tyyppeihin kuin isäni. Nykyinen kumppanini on päinvastainen. Hän antaa minun olla sellainen kuin olen. Joskus hämmästyttää, miksi omat vanhempani eivät koskaan kyenneet siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuri oli tiukka ja minusta tuli asiansa perusteleva, mielipiteissään vahva ja itseään sekä muita faktoilla puolustava. Kovaan kuriin kun liittyi myös oikeudenmukaisuus ja toisen kunnioittaminen - kyllä, vanhempani kunnioittivat minua eivätkä esittäneet tuuliviiriä. Tänään sallittu oli huomennakin sallittua eikä keksitty mitään omituisia mahdottomia rangaistuksia. Kun tiesin rajani, saatoin toimia niiden sisällä, vaikka siellä joskus ahdasta olikin. Edelleen odotan, että muut pitävät lupauksensa ja sopimukset. Jos niin ei ole, loppuu ystävyys siihen.
Kyllä meilläkin oli tavallaan oikeudenmukaista niin, että kyllä minä siinä vaiheessa, kun vyötä ruvettiin ottamaan esiin, tiesin mitä olin tehnyt väärin. Vaikka ei se tietenkään ollut oikeudenmukaista, että kuritettiin, mutta siis se peruste kuritukselle oli oikeudenmukainen!
Itse yhdistän ruumiillisen kurituksen johonkin ihan hulluihin sekovanhempiin. Se vaan tuntuu niin absurdilta, että lasta lyödään vyöllä pepulle. Aika jännä, että joku voi kokea sen kuitenkin tavallaan oikeudenmukaisena.
Jäin seiskaluokkalaisena kiinni tupakanpoltosta ja sain selkääni. Minusta siinä ei ollut mitään oikeudenmukaista. Varmaan kaikki tuon ikäiset kokeilee, joten miksi se niin iso juttu oli? Ja kun olet jo murrosikäinen, onko mitään nöyryyttävämpää kuin se, että pitää vetää housut alas ja äiti vetelee vyöllä niin että sattuu ihan hulluna? Ja ei, ei ne vanhemmat mitään hulluja tai sekopäitä muuten olleet. Ei kiitos, ei tätä omille lapsille.
Puolitutulla on 12v tyttö joka on jotenkin ihan luonnottoman kiltti ja tottelevainen., jotenkin sellainen ihan täydellisesti käyttäytyvä. Miten tällaisia kasvatetaan? Remmiäkö se saa kotona vai miten?
Meillä oli myös risua ja kerran nahkavyötä. Kuri oli tiukkaa isän puolelta ja mistään oikeudenmukaisuudesta ei ollut tietoakaan. Nuorempana aikuisena olin aika miellyttämishaluinen (tämä varmaan johtui muistakin lapsuuden tapahtumista). Vanhempana aikuisena minusta on tullut varma ja turhia kumartelematon, mutta joskus tulee vastaan joku sellainen ihminen, että nuo lapsuusajan kumartelut tulee pintaan, mutta onneksi pystyn ne ohittamaan. Epätasapainoinen lapsuus muutenkin, joten koen selviytyneeni suht hyvin, mutta kyllä välillä vieläkin tulee joskus mietittyä, että minkälaista olisi ollut kasvaa tasapainoisessa perheessä.
N51
Onko kellään muulla sellaista vikaa, että torjuu hyvät ihmiset luotaan. Ei heti, mutta pikkuhiljaa. En ota yhteyttä enkä innostu mistään ehdotuksista. Jopa anoppini, joka oli maailman rakastavin minua kohtaan torjuin ja en suostunut rakastettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli tiukka kuri lapsena. En siedä yhtään käskyttämistä, en tiukkaa ohjailua ja haluan elää muutenkin mahdollisimman vapaasti. Osaan näennäisesti käyttäytyä ja noudattaa ohjeita, osaan myös luovia oman pääni mukaan tarvittaessa. Kannan toki vastuun aina näistä. Silti olen pidetty työntekijä, vaikka minuun on hankala saada esimiesten tiukkaa otetta.
Olen ahkera ja tehokas. Vahvasti kaikessa sellainen oman tienkulkija. Osaan myös riehaantua tarvittaessa, ja se on juuri sellaista ikuista kapinallisuutta. Luottamustani ihmisiin on hankala ansaita.
Harrastan adrenaliinilajeja ja uhmaan sääntöjä hiljaisesti. Nousen uhmaamaan/vastustamaan helposti jos minua yritetään alistaa. Voisihan elämä olla helpompaa, jos osaisi alistua kuriin paremmin.
Tunnen yhden miehen, jota äiti vedellyt takapuoleen nahkavyöllä (ajatuskin nöyyryyttävä, myötähäpeä valtava!)
Puolisona hän on henkisesti kamala! Ei tee kompromisseja, ei auta kotitöissä, itsekäs, harrastaa henkistä väkivaltaa, voi sanoa päin naamaa: "ei kiinnosta, mene muualle pillittämään!"
Kaverin mies siis kyseessä.
Vieraille on tosi kohtelias kuitenkin...
Varmaan hyvä mies pilattu hakkaamalla :( Hänestä huomaa, ettei pidä itseään oikein minään, huono itsetunto, ehkä paikkaa sitä olemalla henkisesti "kova"? En tiedä, säälittää kaveri, joka kärsii tuossa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolitutulla on 12v tyttö joka on jotenkin ihan luonnottoman kiltti ja tottelevainen., jotenkin sellainen ihan täydellisesti käyttäytyvä. Miten tällaisia kasvatetaan? Remmiäkö se saa kotona vai miten?
Ei välttämättä. Jotkut vaan on luonteeltaan kilttejä. Eiköhän murrosiän myötä tule muutos asiaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolitutulla on 12v tyttö joka on jotenkin ihan luonnottoman kiltti ja tottelevainen., jotenkin sellainen ihan täydellisesti käyttäytyvä. Miten tällaisia kasvatetaan? Remmiäkö se saa kotona vai miten?
Ei välttämättä. Jotkut vaan on luonteeltaan kilttejä. Eiköhän murrosiän myötä tule muutos asiaan!
Millainen murrosikä yleensä on niillä lapsilla, joilla on ollut kova kuri siihen asti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli myös todella tiukka kuri. Synnyin -90 luvulla ja olin perheeni kuopus ja ainoa tyttö. Ikinä ei ollut ruumiillista kuritusta, mutta henkinen puoli kylmää. Ikinä ei halattu tai kehuttu ja aina vain painotettiin huonoja puolia vaikka olin todellakin mallioppilas koulussa ja vapaa-ajallakin. Nykyään kärsin "kiltin tytön syndroomasta", en osaa sanoa ei, en uskalla pyytää apua (koska heikkouden ja tyhmyyden merkki) ja suorastaan paniikissa lähden karkuun ihmisiä jotka riitelevät huutaen. Olen myös siisteyden suhteen tooooodella rento, ihanaa kun kukaan ei ole käskemässä milloin mitäkin pitää tehdä, itse en jaksa välittää pienistä. Olen edelleen erittäin tarkka (perfektionismi välillä nostelee päätään edelleen) ja kunnioitan auktoriteetteja liikaakin.
Mutta onneksi en ole koskaan etsinyt isäni kaltaista tyrannia kumppanikseni, vaan olen aina viehtynyt juuri rauhallisista ja erittäin hellistä miehistä teini-ikäisestä lähtien. Ja olenkin saanut rakennettua itsetuntoani edelleen paljon paremmaksi. Kuitenkin perhesuhteet edelleen ahdistavat ja niitä en uskalla tuoda esille vaan edelleen kiltisti käyn auttamassa vanhempieni luona mm pihatöissä ym ja sen jälkeen itken ahdistustani pois muutaman vuorokauden.
Olen syntynyt 60-luvun lopussa ja sekä minulta että sisarukseltani otettiin lapsena kaikki luulot pois remmillä ja tiukalla kurilla. Pelkäsimme vanhempiamme. Jos joku sukulainen joskus halusi antaa meille jotain niin vanhemmat kielsivät. Emme saaneet koskaan mitään. Aloin 12- vuotiaana jakamaan lehtiä, joista saaduilla rahoilla ostin itselleni ja veljelleni vaatteita. Vanhempamme ostivat meille jostain kirpputorilta reikäisiä ja nukkaisia vaatteita ja niitäkin harvoin. Ei niitä voinut koulussa käyttää ilman että kaikki kiusasivat.
Minusta tuli todella vaatimaton ja helppo uhri narsistille. En osaa pitää puoliani ja minulla on todella paha auktoriteettikammo. Kammoan ihan hirveästi sitä, kun työpaikka esimies haluaa pitää vaikka jonkun vuosikeskustelun. Ei ole itsetuntoa ollenkaan. Viihdyn yksin nykyään. En luota juurikaan ihmisiin. Eläimiä rakastan ja pari luottoystävää on.