Millaista on olla heikkolahjainen?
Kuvittele, että olisit 15-vuotias peruskoulun päättävä nuori. Kuuntelet muiden ystävien urasuunnitelmista, joku haluaa lääkäriksi, toinen opettajaksi, yksi poliisiksi. Osa kavereistasi lähtee ammattikouluun, loput lukioon.
Mitä heikkolahjainen nuori sitten tekee, mitä vaihtoehtoja on olemassa jos lukupäätä ei ole eikä muukaan suju?
Aloitat syksyllä lukion, jossa keskiarvovaatimuksia ei ole, koska ammattikouluissa et pärjää, koska et osaa edes sitoa kengännauhojasi. Et pärjää lukiossakaan, jossain vaiheessa et enää pärjää pelkällä kuuntelemisella eikä keskittymiskykysi riitä myöskään lukemiseen. Et sisäistä mitään lukemaasi. Samalla kaverisi saavat stipendejä, vertailevat arvosanojaan, suunnittelevat mihin yliopistoon hakisivat. Sinusta ei ole mihinkään korkeakouluun, etkä tule todennäköisesti suorittamaan edes lukiota. Sinusta ei tule ylioppilasta eikä minkään alan ammattilaista.
Luoville et uskalla hakea, koska pelkäät työllistymisen vaikeutuvan. Tiedostat koko ajan olevasi rajatapaus, mutta et voi tehdä asialle mitään. Yhteiskunta ei tarjoa apua sinulle, koska olet muutaman pisteen päässä kehitysvammasta.
Onko tällainen elämä elämisen arvoista?
Kommentit (47)
Jos lahjat ei riitä myöskään somen käyttöön eikä hallitse nettiä, ei tule sitäkään. Tämä on valitettavasti minulle täysin arkipäiväistä, tervetuloa vähälahjaiseen elämääni.
Ap
just beacuse you're winner doesn't mean you're lucky on...
En voisi ikinä äänestää vihervasemmistoa, mutta toivoisin että yhteiskunta tukisi meitä heikkolahjaisia, koska ei ole realistista että voisimme opiskella normaaleissa oppilaitoksissa. Kannatan hyvinvointivaltioita ja mielestäni kaltaisemme tampiot ansaitsevat myös tehokkaampia tukitoimia.
Ap
Ihan kivaa, ei ole mitään paineita tai odotuksia itseltään tai muilta.😀
Onneksi nykyään on olemassa paljon muitakin vaihtoehtoja kuin lukio ja amis ja sitä kautta uran rakentaminen. Tarvit vaan vähän ohjausta eteenpäin.
Niin ja eikös se niin ollut, että vihervasemmistoa äänestävät ne korkeakoulutetut nuoret kaupunkilaiset?
Sehän on hyvin kaukana vihervasemmistosta. Pidän heidän ajatuksiaan kauniina, mutta käytännössä en usko toimivan ja liian monesta asiasta olen myös eri mieltä.
Ap
Minä taas tiedostan oman tilani niin hyvin, että odotuksia oli ainakin joskus. Ajattelin, että kovalla työllä voin saavuttaa saman kuin muutkin. Ei se mennytkään niin, jos on tyhmä, sitten on. Sitä ei kannata kieltää.
En ole koskaan osannut edes ajatella elämälle mitään muuta mallia kuin sen, että synnytään, opiskellaan, tehdään töitä, maksetaan veroja, tehdään ehkä lisää veronmaksajia ja sitten kuollaan pois.
Mitä muuta elämällä voisi tehdä? Eikö se pitkästystä ilman työtä ja rutiineja?
Ap
Et kyllä vaikuta ollenkaan heikkolahjaiselta.
Ryhdy sometähdeksi tai tubettajaksi.
En valitettavasti ole niin kaunis, että pärjäisin myöskään somemaailmassa. Tubettajana minulla ei myöskään olisi mitään mielenkiintoista annettavaa.
Ap
Missä päin on lukio, johon ei ole alinta keskiarvovaatimusta ja josta KAIKKI muut kävelee sisään yliopistoihin?!
Suurin osa tutuistani on korkeakoulutettuja ja omasta lähipiiristä kaikki ovat niitä kympin tyttöjä ja poikia. Keskiarvoksi täällä riitti alle 7.
Ap
Sulla riittää älyä pohtia tätä ongelmaa joten et ole heikkolahjainen. Ala tukemaan oikeasti heikkolahjaisia. Ehkä sulla on vain diagnosoimaton keskittymishäiriö.
Minulla on keskittymishäiriö, lukihäiriö, vaikea hahmotushäiriö, sosiaalisia ongelmia ja vaikeuksia ymmärtää yhtään mitään. Käytännössä siis sama kuin heikkolahjainen, vaikka minulla onkin useampi erillinen diagnoosi. On myös ikävää, että ajattelet, ettei laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsivä ihminen olisi kykenevä pohtimaan omaa tilaansa.
Ap
Kirjoitat aivan liian hyvää tekstiä ollaksesi heikkolahjainen.
T. Kielen ammattlainen
Kirjoitat hyvin ja osaat pohtia asioita hyvin jopa ikäiseksesi. Oletko varma, ettet kärsi esimerkiksi aspergerista tai ADHDsta?
Kirjoittamaan oppii kuka tahansa, se ei vaadi ihmeitä. Tekstissä olennaisinta on sisältö, se on yleensä pielessä. Esseistä olen usein saanut 0 pistettä, en ymmärrä lukemaani ja psykologi on todennut prosessointinopeuteni olevan hyvin hidasta, toisin sanoen minulla on siis pitkät piuhat. Sellaista ongelmaa hyvin harvoin esiintyy normaaliälyisillä. Sen sijaan tunnen paljon akateemisia, jotka eivät osaa edes yhdyssanoja ja useimmat tuntemani insinöörit kirjoittavat erittäin huonoa suomea. Silti jopa keskivertoa älykkäämpiä.
Ap
Heikkolahjaisista tulee nykyään sisällöntuottajia interwebbiin.