Yksinäisyys ruokkii yksinäisyyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaus numerolle 34: Mun ei tarvitse kysyä, koska tiedän jo vastauksen: ei käy. Kuten aiemmin jo sanoin, omiin juhliinsa voi kutsua ketä vaan, mutta ei muiden. Tässä oli kuitenkin lähtökohtana, että pitäisi kutsua muidenkin juhliin. Kysyä ainakin, sopiiko se. Miksi ihmeessä hääparille, siskolleni tai minun suvulleni sopisi se, että tuonkin yhteiseen tapahtumaan omat kaverini (joita he eivät edes tunne) mukaan? Lisää kustannuksia, lisää ongelmia tilanpuutteen vuoksi jne? Miksi kukaan haluaisi näitä? Ja kaiken lisäksi vielä vähemmän seuraa minusta, koska mun pitäisi viihdyttää myös mukaani ottamiani kavereitakin. Vai ajattelitko, että siskoni tehtävänä mökillä olisi viihdyttää mun kavereitani? 

Mä vähän luulen, että sun sukusi ei ole ihan tavallinen suomalainen suku. Joulun alla alkaa palstallakin taas valitukset, kun ei haluttaisi mennä edes anoppilaan jouluksi. Ihmiset haluavat olla kotona oman perheen kanssa. Jos teillä kutsutaan hautajaisiin vainajalle tuntemattomia ihmisiä, ristiäisiin lapsen vanhemmille tuntemattomia ihmisiä, häihin morsiusparille tuntemattomia ihmisiä, juhannuksen viettoon kaikkien osallistujien kaveritkin, niin olette aika poikkeuksellisia. 

Jos minä  haluan tutustuttaa siskoni ja ystäväni toisiinsa, silloin minä järjestän jotain ja kutsun molemmat. Eikä niin, että kun ystäväni järjestää jotain, kysyn voinko ottaa siskoni mukaan, tai kun siskoni järjestää jotain, kysyn voinko ottaa ystäväni mukaan.

On huomattavasti rennompaa olla tuttujen ihmisten seurassa kuin jos paikalla on tuntemattomiakin. Jälkimmäisessä tapauksessa on pakko olla "muodollisempi" ja keskustelujen enemmän smalltalkia kuin tuttujen seurassa. Ihan jo siksikin, että tuntematon ei välttämättä edes ymmärrä samaa huumoria. Eikä tuntemattoman ihmisen seurassa halua puhua omista asioistaan vaan puhe pidetään yleisluontoisena, koska paikalla on "ulkopuolisia korvia". Tutusta ihmisestä myös tietää, mitkä aiheet ovat hänelle arkoja (esim lapsettomuus, hiljattain koettu keskenmeno, avioero, työttömyys) , mutta tuntemattomasta ei. Sen vuoksi, kun paikalla on tuntemattomiakin, pitää välttää kaikkia sellaisia puheenaiheita, jotka voisivat olla jollekin arkoja aiheita. Ts puhua van smalltalkia. 

Minä ihmettelen puolestani tätä että pakonomaisesti pitää ylipäätään olla kaveriporukoita ja änkeä sinne juhliin. Viihdyn itse mieluummin itsekseno ja on rakastan olla yksin metsässä kun lähellä ei ole ainuttakaan ihmistä.

No ihan samaa ihmettelen minäkin. Kirjoitin jo kommenttini nro 9, että en ole lainkaan porukkaihmisiä. Suku ja työkaverit ovat ainoita porukoita, joissa viihdyn. Ja työporukankin kanssa vain töissä. Ei tulisi mieleenikään ängetä ystävieni sukulaisten tai edes heidän kavereidensa mukaan jonnekin.  Onneksi ystäväni ovat samanlaisia ja haluavat tavata minua mieluummin kahdestaan kuin että he tai minä ottaisi mukaan muitakin ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes niitä vieraita ja tuntemattomia ihmisiä edes pitäisi kutsua kylään tai juhliin? Juuri ja juuri voi kutsua omat vanhempansa ja sisaruksensa, mutta serkut ja muut sukulaiset on kyllä jo liian etäisiä enkä heitä edes tunne.

Koska juhlien järjestämisessä on vaivaa, on mukavampaa mennä muiden juhliin kuin järjestää omia. Siksi. 

Minusta häihin tai muuhun kutsuvierasjuhliin ei oteta mukaan edes puolisoa, jos häntä ei ole erikseen kutsuttu. Eli tässä ei toimi sääntö "puoliso kyllä mutta ystävä ei" vaan "kutsutut kyllä, muut ei".

Todellakin menisin parhaiden ystävieni äitien hautajaisiin, ovat he sen verran tutuiksi tulleet vuosien varrella.

Meidän sukujouluun ei tule aina sama porukka, esimerkiksi sisarukseni lapsineen osallistuvat suunnilleen vuorovuosina eri isovanhempien jouluihin, omat isovanhempani vierailevat välillä kenenkin luona ja yksinasuva setäni on välillä vanhempieni luona ja välillä ei. Kyllä vanhempieni luokse mahtuisi hyvin mukaan ystävä tai pari. Toki täytyisi varmistaa asia vanhemmiltani, mutta he pitävät ystävistäni kovasti, joten olisi outoa, jos he eivät saisi tulla.

En neuvottele ystävieni kanssa siitä, mistä ostan asunnon. Mutta en neuvottele tästä myöskään sisarusteni kanssa, vaikka pidän heitä kyllä perheenjäseninä. Keskustelen asunnonostosta ja kysyn neuvoa sekä ystäviltä että sisaruksilta.

Jos sinun perhe- tai ystävyyssuhteesi ovat erilaisia kuin minun, ethän kuvittele, että sinun mallisi on ainoa mahdollinen.

Minä inhoan melkein kaikkia yksinäisiä, ainoat omatta syyttä yksinäiset ovat vanhuksia.

Yksinäiset vaativat ihan liikaa, eivät ymmärrä etteivät ole mitään perheenjäseniä. Heidän seurassaan ei ole hyvä olla muilla. Jos olisi, eivät he yksinäisiä olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta häihin tai muuhun kutsuvierasjuhliin ei oteta mukaan edes puolisoa, jos häntä ei ole erikseen kutsuttu. Eli tässä ei toimi sääntö "puoliso kyllä mutta ystävä ei" vaan "kutsutut kyllä, muut ei".

Todellakin menisin parhaiden ystävieni äitien hautajaisiin, ovat he sen verran tutuiksi tulleet vuosien varrella.

Meidän sukujouluun ei tule aina sama porukka, esimerkiksi sisarukseni lapsineen osallistuvat suunnilleen vuorovuosina eri isovanhempien jouluihin, omat isovanhempani vierailevat välillä kenenkin luona ja yksinasuva setäni on välillä vanhempieni luona ja välillä ei. Kyllä vanhempieni luokse mahtuisi hyvin mukaan ystävä tai pari. Toki täytyisi varmistaa asia vanhemmiltani, mutta he pitävät ystävistäni kovasti, joten olisi outoa, jos he eivät saisi tulla.

En neuvottele ystävieni kanssa siitä, mistä ostan asunnon. Mutta en neuvottele tästä myöskään sisarusteni kanssa, vaikka pidän heitä kyllä perheenjäseninä. Keskustelen asunnonostosta ja kysyn neuvoa sekä ystäviltä että sisaruksilta.

Jos sinun perhe- tai ystävyyssuhteesi ovat erilaisia kuin minun, ethän kuvittele, että sinun mallisi on ainoa mahdollinen.

En todellakaan luule, että minun mallini olisi ainoa mahdollinen. Koitin vain tuoda esille, miksi joku yksinäinen ei saakaan kutsua kaikkiin kissanristiäisiinkin, kun on sattunut tutustumaan ja kenties ystävystymäänkin jonkun kanssa. Olettamus, että ystävän kautta saisi sekä perheen, suvun että laajan kaveripiirinkin, ei läheskään aina toimi. Jos pelkkä ystävyys ei riitä, pitää etsiä sinun kaltaisiasi ihmisiä, joiden kautta saa " koko paketin^.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on monimutkainen kuvio.

Onhan se noinkin, mutta usein myös yksinäinen ihan itse vahvistaa omaa yksinäisyyden kierrettään. Olisi hyvä hakeutua sosiaaliseen kanssakäymiseen ja pelkästään se ei riitä vaan ryhmätilanteissa pitäisi myös avata suutaan, kommentoida hieman muiden sanomisiin (mielellään positiivisesti) ja kuunnella kiinnostuneen oloisena muiden juttuja, tarjoutua auttamaan sopivalla hetkellä yms. Noita sosiaalisia ryhmiä joihin kuka vaan voi hakeutua on esim. ryhmäliikuntatunnit (menee hyvissä ajoin paikalle ja pukukopissa jutustelua, samoin salissa ennen tunnin alkua, otat kontaktia ja juttelet niitä näitä small talkia kenen tahansa vieressä olevan kanssa), hengelliset tilaisuudet (messun jälkeen kirkkokahville ja juttelee vieruskaverin ja jonossa edessä/takana olevan kanssa), kirjaston lukupiirit (myös hyvissä ajoin paikalle + hidas lähtö piirin jälkeen ja juttelee ryhmäläisten kanssa vapaasti ennen/jälkeen), torille kiertelemään ja juttelee myyjien kanssa, alkaa tervehtiä naapureita ja vaihtaa paria sanaa, kielikurssit, puistojumppa on hyvä, uimahallin aamu-uinnit ja juttelua saunassa muiden itsekseen paikalle tulleiden kanssa jne. Ja hyväksyy sen, että joskus ei löydy juttuseuraa mutta jatkaa yrittämistä lannistumatta. Kyllä niitä uusia ihmissuhteita saa aikuisenakin solmittua.

Lisäksi se, että olen huomannut monen yksinäisen olevan äärimmäisen nirso seuransa suhteen. Ihmisillä on hyvät ja huonot puolensa. Jos ei kestä muiden epätäydellisyyttä niin helposti ajautuu yksinäisyyteen. Ihmiset on mitä on. Yksinäisyys on tavallaan itse valittua jos seuraa olisi kyllä tarjolla mutta se ei kelpaa.

Tuttavia on helppo saada, senkusta vain menee juttelemaan ja tutustumaan. Itselläni on satoja ellei toista tai kolmattakin tuhatta tuttavaa, mutta en silti lounehtisi heitä vielä ystäviksi. Ystävystyvinen vaatii aikaa syventyäkseen ja ystävyys on enemmän vahvasidoksinen luottamussuhde aivan kuten vaikkapa parisuhde (aivot myös käyttäytyvät ja reagoivat samanlailla kummassakin tilanteessa). Harmittaa kyllä kun ihmiset eivät tunnu ymmärtävän sen hyvänpäivän tuttavan ja läheisten kavereiden eroa. Vaikka minulla on runsaasti tuttavia ja päivittäin paljon sosiaalisia tilanteita niin ne eivät ole poistaneet yksinäisyyden tunnetta. Olen edelleen mihinkään kuulumaton ulkopuolinen.

T. Eräs yksinäinen

Ohis...tuo onkin yksinäisyyden keskeinen ongelma. Yksinäisyys poistuu vain läheisen ja luottamuksellisen ihmissuhteen avulla. Ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä ja joilla on paljon hyviä ihmissuhteita, eivät yleensä halua lähteä täyttämään yksinäisen elämässä olevaa tyhjiötä. Kokevat sen liian raskaaksi ja aikaa vieväksi. Toisella yksinäisellä voisi tähän olla haluakin, mutta jostain syystä toinen yksinäinen harvemmin kelpaa toiselle yksinäiselle ystäväksi. Tietenkään kenestä tahansa ei tule hyvää ystävää, mutta yksinäisyyden stigma on niin voimakas, että yksinäisiä karttavat jopa toiset yksinäiset. Osittain tähän on syynä vallitseva kulttuuri, jossa uhannoidaan porukoita. Pitää kuulua ryhmään, olla osa jotain suurempaa. On olevinaan hienompaa, kun on ollut kaveriporukalla jossain ja voi laittaa someen valokuvia, miten hauskaa on ollut ja mietin suosituksi kokeekaan itsensä, kun on ollut tässä porukassa. 

Mun on ollut aina helppoa ystävystyä, koska en ole porukkaihmisiä. Suku ja työkaverit ovat ainoat porukat, joissa viihdyn. Ja jälkimmäinenkin vain työajalla. Arvostan enemmän kahden välisiä ihmissuhteita. Pidän siitä, että voin keskittyä vain yhteen ihmiseen kerrallaan. Kuunnella vain häntä ja keskittyä niin keskusteluissa kuin tekemisissäkin niihin asioihin, jotka juuri meitä kahta yhdistää. Mulla on muutama hyvä ja läheinen ystävä, jotka eivät ole koskaan edes tavanneet toisiaan. Ihmisinä he ovat varsin erilaisia ja olisi oikeastaan aika hankalaakin keksiä yhteistä tekemistä, joka kiinnostaisi meitä kaikkia. Tai edes keskustelunaihetta, joka ei olisi kenenkään mielestä tylsä. 

Ei se mikään mysteeri ole. Yksinäisyyden tunnetta on sen verran jo nykyään tutkittu. Kahden yksinäisen ystävistymisen esteenä on se että molemmat kokevat itsensä yksinäiseksi ja toisen yksinäisen tuominen samaa huoneeseen saa molemmat tuntemaan itsensä vain entistä yksinäisemmäksi. Yksinäisyyden tunne näet tarttuu vaikkei yksinäisyys mikään tauti olekkaan.

Ei sovi unohtaa ihmisten välistä kemiaa. Mielummin mä olen yksin, kuin ihan kenen vaan seurassa. Jotain pitää olla, että synkkaa. Kaikesta ei tarvitse, eikä pidä, olla samaa mieltä, mutta jonkunlainen sama sävel pitää löytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta häihin tai muuhun kutsuvierasjuhliin ei oteta mukaan edes puolisoa, jos häntä ei ole erikseen kutsuttu. Eli tässä ei toimi sääntö "puoliso kyllä mutta ystävä ei" vaan "kutsutut kyllä, muut ei".

Todellakin menisin parhaiden ystävieni äitien hautajaisiin, ovat he sen verran tutuiksi tulleet vuosien varrella.

Meidän sukujouluun ei tule aina sama porukka, esimerkiksi sisarukseni lapsineen osallistuvat suunnilleen vuorovuosina eri isovanhempien jouluihin, omat isovanhempani vierailevat välillä kenenkin luona ja yksinasuva setäni on välillä vanhempieni luona ja välillä ei. Kyllä vanhempieni luokse mahtuisi hyvin mukaan ystävä tai pari. Toki täytyisi varmistaa asia vanhemmiltani, mutta he pitävät ystävistäni kovasti, joten olisi outoa, jos he eivät saisi tulla.

En neuvottele ystävieni kanssa siitä, mistä ostan asunnon. Mutta en neuvottele tästä myöskään sisarusteni kanssa, vaikka pidän heitä kyllä perheenjäseninä. Keskustelen asunnonostosta ja kysyn neuvoa sekä ystäviltä että sisaruksilta.

Jos sinun perhe- tai ystävyyssuhteesi ovat erilaisia kuin minun, ethän kuvittele, että sinun mallisi on ainoa mahdollinen.

En todellakaan luule, että minun mallini olisi ainoa mahdollinen. Koitin vain tuoda esille, miksi joku yksinäinen ei saakaan kutsua kaikkiin kissanristiäisiinkin, kun on sattunut tutustumaan ja kenties ystävystymäänkin jonkun kanssa. Olettamus, että ystävän kautta saisi sekä perheen, suvun että laajan kaveripiirinkin, ei läheskään aina toimi. Jos pelkkä ystävyys ei riitä, pitää etsiä sinun kaltaisiasi ihmisiä, joiden kautta saa " koko paketin^.

Joo, tää on kyllä hyvä pointti. Enkä mäkään kaikkia ystäviäni ja kavereitani koe näin läheisiksi, ja useimmiten läheinen ystävyys on syntynyt pitkän ajan kuluessa. Mun pointtini on lähellä, että ei voi sanoa "tällaista ystävyys nyt vain aina on" vaan että "mun elämässä ystävyydellä on tämä rooli".

- lainatun viestin kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta häihin tai muuhun kutsuvierasjuhliin ei oteta mukaan edes puolisoa, jos häntä ei ole erikseen kutsuttu. Eli tässä ei toimi sääntö "puoliso kyllä mutta ystävä ei" vaan "kutsutut kyllä, muut ei".

Todellakin menisin parhaiden ystävieni äitien hautajaisiin, ovat he sen verran tutuiksi tulleet vuosien varrella.

Meidän sukujouluun ei tule aina sama porukka, esimerkiksi sisarukseni lapsineen osallistuvat suunnilleen vuorovuosina eri isovanhempien jouluihin, omat isovanhempani vierailevat välillä kenenkin luona ja yksinasuva setäni on välillä vanhempieni luona ja välillä ei. Kyllä vanhempieni luokse mahtuisi hyvin mukaan ystävä tai pari. Toki täytyisi varmistaa asia vanhemmiltani, mutta he pitävät ystävistäni kovasti, joten olisi outoa, jos he eivät saisi tulla.

En neuvottele ystävieni kanssa siitä, mistä ostan asunnon. Mutta en neuvottele tästä myöskään sisarusteni kanssa, vaikka pidän heitä kyllä perheenjäseninä. Keskustelen asunnonostosta ja kysyn neuvoa sekä ystäviltä että sisaruksilta.

Jos sinun perhe- tai ystävyyssuhteesi ovat erilaisia kuin minun, ethän kuvittele, että sinun mallisi on ainoa mahdollinen.

En todellakaan luule, että minun mallini olisi ainoa mahdollinen. Koitin vain tuoda esille, miksi joku yksinäinen ei saakaan kutsua kaikkiin kissanristiäisiinkin, kun on sattunut tutustumaan ja kenties ystävystymäänkin jonkun kanssa. Olettamus, että ystävän kautta saisi sekä perheen, suvun että laajan kaveripiirinkin, ei läheskään aina toimi. Jos pelkkä ystävyys ei riitä, pitää etsiä sinun kaltaisiasi ihmisiä, joiden kautta saa " koko paketin^.

Joo, tää on kyllä hyvä pointti. Enkä mäkään kaikkia ystäviäni ja kavereitani koe näin läheisiksi, ja useimmiten läheinen ystävyys on syntynyt pitkän ajan kuluessa. Mun pointtini on lähellä, että ei voi sanoa "tällaista ystävyys nyt vain aina on" vaan että "mun elämässä ystävyydellä on tämä rooli".

- lainatun viestin kirjoittaja

Ymmärrän pointtisi. Tosiasiahan on, että ihmiset ovat erilaisia ja heidän tarpeensa toisille ihmisille erilaisia. Jos äitini kuolisi ennen isääni, pitäisin aika outona, jos ystäväni tulisivat äitini hautajaisiin. Miksi? Katsomaan, miten selviydyn isäni ja siskoni tukemisesta?  Tiedän olevani meistä siskoksista henkisesti vahvempi (on koettu jo monta kertaa), joten en tosiaankaan tarvitsisi ystäviäni äitini hautajaisiin, joissa mun tehtäväni on olla muiden tukena eikä tuettavana. Lisäksi saisin hautajaisten jälkeen tarvitsemani tuen omilta lapsiltani ja heidän puolisoiltaan. Jos taas siskoni nyt kuolisi, en missään tapauksessa voisi pyytää omia ystäviäni siskoni hautajaisiin. Silloinhan mulla olisi hautajaisissa vieläkin enemmän tuettavia ihmisiä (vanhempani, siskoni lapset ja lapsenlapset) . Läheisten menetyksessä saan tarvitsemani tuen perheeltäni ja lähisuvulta riippuen siitä, kuka vainaja on. Ystävieni lohduttavat sanat tulevat tarpeeseen vasta myöhemmin. Ymmärrän ystävien tarpeen hautajaisissa, jos on vainajan ainoa lähiomainen eikä kukaan muu hautajaisvieraista ole niin läheinen, että kykenisi tukemaan tilanteeessa. 

Ihmiset käsittävät ystävyyden eri tavoin. Joillekin ystävä on kuin perheenjäsen, joillekin ei. Mulle ystävät ovat läheisiä, tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, mutta eivät kuitenkaan perheenjäseniä. Kun mua on kohdannut jokin vastoinkäyminen, en ole tarvinnut siihen ystäviäni vaan perheenjäseniäni. Tilanteesta riippuen vanhempiani, siskoani tai omia aikuisia lapsiani. Kun esim sairastuin joitakin vuosia sitten yllättäen vakavasti ja jouduin sairaalaan, en edes ilmoittanut asiasta ystävilleni ennenkuin pääsin viikkojen sairaalassaolon jälkeen kotiin. Sen sijaan tyttäreni oli mukana ambulanssissa, poikani ja miniäni käytännöllisesti katsoen ensimmäiset pari vuorokautta jokaisessa hoitopisteessä mukanani (leikkaussalia ja heräämöä lukuunottamatta) , vierastunnilla kävi lasteni ja miniäni lisäksi siskoni, siskoni lapset sekä isäni (äidille ei uskallettu edes kertoa, jotta vanha ihminen ei saa sydäninfarktia). Rehellisesti sanottuna en olisi edes jaksanut, jos vielä ystävänikin olisivat rampanneet sairaalassa mua katsomassa tai edes soitelleet kysyäkseen, mitä kuuluu. Olin kaikkien letkujen ja valvontalaitteiden keskellä ihan liian huonossa kunnossa, jotta olisin jaksanut vielä ystäviänikin. Jos mulla ei olisi ollut mun perhettäni ja lähisukuani, silloin tietysti olisi ollut ihan kiva, jos joku ystävä olisi tullut käymään. 

Ei mun tarkoitukseni ollut aiemmissakaan kirjoituksissani väittää, että kaikkien ystävyys olisi samanlaista. vaan tuoda esille se, että kaikkien ystävyys ei tosiaankaan ole samanlaista. Joku ottaa ystävän mukaansa synnytykseenkin, joku taas pelkästään puolisonsa ja joku haluaa synnyttää ihan ilman muita kuin hoitohenkilökunta. Joku viettää joulua mieluummin ystäviensä kanssa, joku taas noudattaa mieluummin suvun vavhaa perinnettä eli sukulaisten kanssa ja joku taas vain oman puolisonsa ja lastensa kanssa. 

Mulla on aika selkeä käsitys siitä, ketkä kuuluvat mun perheeseeni ja sukuuni, ketkä ovat ystäviäni ja ketkä vain kavereitani. Kaverini eivät ole yhtä läheisiä kuin ystäväni. Jos olisivat, he eivät olisi kavereitani vaan ystäviäni. Ja jos ystäväni olisivat mulle yhtä läheisiä kuin omat lapseni, silloin he olisivat perheenjäseniäni, mutta silloin olisin myös synnyttänyt tai vähintäänkin kasvattanut heidät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset osaavat olla hienovaraisia ja peitellä omia ajatuksiaan, mutta lapset sanovat helpommin suoraan sen mitä ajattelevat. Oman elämäni pysäyttävin hetki oli kun kuulin puistossa pikkulapsen sanovan äidilleen kaveristaan, "Se on yksinäinen eikä sillä oo kavereita, en mää haluu olla sen kanssa."

Yksinäisyydellä on selkeä leima: ihmiset tunnistavat joukostaan helposti sellaiset, jotka ovat yksinäisiä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että kuuden kuukauden koejakson aikana yksinäiset ihmiset työnnettiin sosiaalisen piirin laidalle – ja yllättävästi kyllä myös heidän ystävänsä päätyivät sinne. Lisäksi yksinäisyyden tunne tarttuu porukassa tehokkaasti. Kun yksi tuntee itsensä yksinäiseksi, tunne alkaa tarttua myös muihin ryhmän jäseniin. Kukaan ei kuitenkaan halua olla yksinäinen.

Minkä alan tutkimus/ jotain viitettä? Kuulostaa kiinnostavalta.

Kyllä mä ainaki olen suoraan sanonut ettei mulla ole kavereita ja olen tosi yksinäinen. Ei mitään ehdotusia kahvittelusta, lenkkeilystä, yhdessä tekemisestä. No, käyn kyllä yksin vaikka missä ja useimmat ihmettelevät asiaa, mutta kai olen sitten outo kun kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainaki olen suoraan sanonut ettei mulla ole kavereita ja olen tosi yksinäinen. Ei mitään ehdotusia kahvittelusta, lenkkeilystä, yhdessä tekemisestä. No, käyn kyllä yksin vaikka missä ja useimmat ihmettelevät asiaa, mutta kai olen sitten outo kun kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä.

Ei ehkä kannata mainostaa omaa yksinäisyyttään. Jokuhan ketjussa jo kirjoitti, että yksinäisyys karkoittaa jopa toiset yksinäiset. Ja sen sijaan, että odottaisit ehdotuksia muilta, kokeile ehdottaa itse. 

Yksinäisyys ei riipu ystävien määrästä. Yksinäisyys riippuu täysin ihmissuhteidesi subjektiivisesta laadusta. Siis siitä, tunnetko itse olevasi sitoutunut ympärilläsi oleviin ihmisiin tunnetasolla vai et.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainaki olen suoraan sanonut ettei mulla ole kavereita ja olen tosi yksinäinen. Ei mitään ehdotusia kahvittelusta, lenkkeilystä, yhdessä tekemisestä. No, käyn kyllä yksin vaikka missä ja useimmat ihmettelevät asiaa, mutta kai olen sitten outo kun kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä.

Ei ehkä kannata mainostaa omaa yksinäisyyttään. Jokuhan ketjussa jo kirjoitti, että yksinäisyys karkoittaa jopa toiset yksinäiset. Ja sen sijaan, että odottaisit ehdotuksia muilta, kokeile ehdottaa itse. 

Joo, ihmisillä on tapana jotenkin määritellä mielessään toisia ihmisiä jo ihan vähäisten asioiden perusteella. Joku voi pelästyä, että pitääkö ihmisen, joka sanoo itseään yksinäiseksi, kanssa olla sitten jatkuvasti, vaikka todellisuudessa ei tarvitse tietenkään, ihan tavallinen kanssakäyminen riittää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainaki olen suoraan sanonut ettei mulla ole kavereita ja olen tosi yksinäinen. Ei mitään ehdotusia kahvittelusta, lenkkeilystä, yhdessä tekemisestä. No, käyn kyllä yksin vaikka missä ja useimmat ihmettelevät asiaa, mutta kai olen sitten outo kun kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä.

Ei ehkä kannata mainostaa omaa yksinäisyyttään. Jokuhan ketjussa jo kirjoitti, että yksinäisyys karkoittaa jopa toiset yksinäiset. Ja sen sijaan, että odottaisit ehdotuksia muilta, kokeile ehdottaa itse. 

Ei sitä tarvitse sanoa. Toisen yksinäisyyden kyllä vaistoaa ja näkee kuten senkin onko joku ihminen sokea tai rampa. Yksinäisyys muuttaa ihmistä ja se näkyy ulospäin ihmisen olemuksena, olemuksena, ajatteluna ja käytöksenä. Useimmiten masennuksena. Yksinäisillä on myös aivan erilainen kuva itsestään ja maailmasta kuin niillä joilla on erittäin läheisiä ystäviä. Aivot kokevat yksinäisyyden fyysisenä kipuna. Yhtenä syynä pidetään sitä että yksinäisen ihmisen aivot "vammautuvat" sillä se todella vahingoittaa aivoja ja kehittyy aivan erilaisia hermokytköksiä kuin niillä joilla on ystäviä. He kokevat itsensä vähemmän onnelliseksi ja muiden onni saa heidät kokemaan it sensä surullisiksi ja muiden yksinäisten läsnäolo ruokkii yksinäisyyden tunnetta entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainaki olen suoraan sanonut ettei mulla ole kavereita ja olen tosi yksinäinen. Ei mitään ehdotusia kahvittelusta, lenkkeilystä, yhdessä tekemisestä. No, käyn kyllä yksin vaikka missä ja useimmat ihmettelevät asiaa, mutta kai olen sitten outo kun kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä.

Ei ehkä kannata mainostaa omaa yksinäisyyttään. Jokuhan ketjussa jo kirjoitti, että yksinäisyys karkoittaa jopa toiset yksinäiset. Ja sen sijaan, että odottaisit ehdotuksia muilta, kokeile ehdottaa itse. 

Ei sitä tarvitse sanoa. Toisen yksinäisyyden kyllä vaistoaa ja näkee kuten senkin onko joku ihminen sokea tai rampa. Yksinäisyys muuttaa ihmistä ja se näkyy ulospäin ihmisen olemuksena, olemuksena, ajatteluna ja käytöksenä. Useimmiten masennuksena. Yksinäisillä on myös aivan erilainen kuva itsestään ja maailmasta kuin niillä joilla on erittäin läheisiä ystäviä. Aivot kokevat yksinäisyyden fyysisenä kipuna. Yhtenä syynä pidetään sitä että yksinäisen ihmisen aivot "vammautuvat" sillä se todella vahingoittaa aivoja ja kehittyy aivan erilaisia hermokytköksiä kuin niillä joilla on ystäviä. He kokevat itsensä vähemmän onnelliseksi ja muiden onni saa heidät kokemaan it sensä surullisiksi ja muiden yksinäisten läsnäolo ruokkii yksinäisyyden tunnetta entisestään.

Okei eli yksinäiset ovat käytännössä menetettyjä tapauksia eikä heidän yksinäisyyttään ole mahdollista poistaa.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset osaavat olla hienovaraisia ja peitellä omia ajatuksiaan, mutta lapset sanovat helpommin suoraan sen mitä ajattelevat. Oman elämäni pysäyttävin hetki oli kun kuulin puistossa pikkulapsen sanovan äidilleen kaveristaan, "Se on yksinäinen eikä sillä oo kavereita, en mää haluu olla sen kanssa."

:(

Tämä on tosi surullinen asia. Toivoisin että kaikilla yksinäisillä olisi mahdollisuus saada terapiaa, ammattilaisen ohjaamia vertaistukiryhmiä tms. sillä ongelma on sen verran laajasti ihmiseen vaikuttava, että kyky ratkaista se itse omin voimin luultavasti vain huonontuu, mitä kauemmin yksinäisyys kestää. Muutenkin toivoisin että esim. masennuksen riskiryhmät kuten yksinäiset, kroonisista kivuista kärsivät, päihdeongelmaiset ja pitkäaikaistyöttömät voitaisiin jotenkin seuloa ja tarjota heille myös psyykkistä apua jo ennen kuin tilanne on niin paha, että sitä on pakko hakea. Hammaslääkärille esimerkiksi kyllä pääsee helposti ja ihmisten oletetaankin menevän tarkastukseen jo ennen kuin hammasta alkaa särkeä. Olisipa mielenterveyden ylläpito yhtä helppoa. Se voi kuitenkin olla ihmisen elämänlaadun kannalta vielä paljon tärkeämpää kuin hyvät hampaat.

Vierailija kirjoitti:

Eikös ystävillä yleensä ole jokin yhdistävä tekijä nimittäjä mikä takia he ovat ystäviä? Omilla ystävillä on ainakin se että meillä on yhteistä historiaa, yhteisiä harrastuksia ja samoja mielenkiinnon kohteita. Ainakin itse olen ajatellut nämä ovat pitäneet meidän ystävyyttä yllä ja porukkaa kasassa. Ja on vaikeaa kuvitella että edes kaksi ihmistä joilla ei ole mitään yhteistä tai mitään minkä takia olisivat hyviä kavereita pysyisivät kovinkaan kauan yhdessä. Tietty yksinäisiä yhdistävä tekijä on yksinäisyys, mutta haluavatko yksinäiset puhua keskenään yksinäisyydestä ja mitä he edes tekisivät keskenään?

Mutta mistä voit tietää, onko se yksinäinen juuri sinun kaltaisesi, jos et anna edes mahdollisuutta tutustua itseesi? Se yksinäinen voi olla tosi kiva ja mukava uusi kaveri, jos vain haluat yrittää tutustua häneen. 

Olet aikoinaan tutustunut nykyisiin ystäviisi jollakin syyllä. Miksi se ei voisi toimia jonkun yksinäisen kanssa?

up

Yksinäisyyttä on aika vaikea piilottaa jos ei valehtele.

Esim jos puhutaan viikonloppu- tai lomasuunnitelmista niiden tuttavuuksien (potentiaalisten tulevaisuuden ystävien) kanssa, tottakai se tulee ilmi jos on menossa yksin eikä kaverien kanssa. Tai toinen kertoo kuinka kävi elokuvissa Merjan ja Mirkun kanssa, ja toinen aina sanoo käyneensä salilla tai konsertissa - ja kun kysytään kenen kanssa, on vastaus aina yksin. Tai jos ei kysytäkään, niin kyllähän toiset huomaavat jos yksinäisen tarinoissa ei ikinä esiinny muita ihmisiä.

Yksinäinen ei voi kertoa ryhmäaktiviteeteista, ei ystävien häistä/juhlista, hänellä ei ole mitään kokemuksia jaettavaksi polttarikeskusteluun, tai kun puhutaan joululahjojen hankinnasta...

Ymmärtänette pointin. Ja tällainen ihminen ilmeisesti leimautuu oudoksi muiden silmissä.