Tinder-vinkkejä miehille
Tässä muutama vinkki, josta saattaa olla hyötyä:
Ensinnäkin, jostain syystä tinderissä naiset saavat helpommin matcheja. En ole erityisen nuori ja suht tavallisen näköinen ja silti olen hämmentynyt matchien ja viestien määrästä. Olen kyllä ystävällinen ja mukava kaikille joiden kanssa viestittelen, mutta sitähän ei vielä ennen viestittelyä voi tietää.
Itselleni ainakin tulee helposti noin 20-30 viestiä päivässä jos olen vähän aikaa klikkaillut sitä. Päätin sitten että tätä välttääkseni lopetan selailun aina heti kun tulee match. Se ei auttanut koska ilmeisesti osa niistä, joiden kanssa ei matchia tullut, tekivätkin matchin minun jälkeeni joten siltikin siellä oli ne muutama kymmenen uuden tyypin viestiä seuraavana päivänä.
Ongelma tässä että viestejä tulee noin paljon on se, että miehistä yksikään ei erotu joukosta. Siksi on aika rasittavaa jos kysyn joltakulta jotain ja hän vastaa vähän näsäviisastellen että oonko katsonut vain kuvat enkä lukenut tekstejä. No, varmasti olen lukenut tekstin (pidän sitä tärkeänä kriteerinä) mutta valitettavasti siinä hetkessä kun vastailen, en enää käy katsomassa uudelleen profiilia tai jäisi vastailut aika vähiin. Yleensä pyrin vastaamaan kaikille jotka aloittavat keskustelun asiallisesti.
Tämän tyyppisille jää vastaamatta: Jos kysyt suoraan mennäänkö panolle -seriously? Onko tuo joskus toiminut?
Jos kysyt jotain ihan älytöntä tarkoituksenasi erottua joukosta - en ihan heti tiedä miten vastata niin jää vastaamatta kokonaan.
Parin viestin jälkeen viestittely yleensä loppuu jos:
Alat puhumaan siitä että pitäisi saada naista/olet puutteessa /muita seksijuttuja - ihan tosi, miksi itse suolaat mahdollisuutesi?
Alat näsäviisastella jostain syystä - muista että siellä on viestejä kymmeniltä miehiltä ja kaikille ei voi vastata, ilkeilyt/näsäviisastelut jäävät helposti vastaamatta
Et kysele mitään vastavuoroisesti vaan vastaat vaan itse kysymyksiin tai kerrot jotain mutta et kysy mitään - keskustelun ylläpito jää naisen vastuulle - jälleen kerran kun siellä on niitäkin, joiden kanssa sujuu helpommin, niille tulee vastattua helpommin
Jos vedät herneen nenään jos en vastaa "heti" - saatan käydä tinderissä esim parin päivän välein tai harvemmin. Olen profiilissa kertonut että minulla on lapsia, jos lapset ovat luonani, en käy tinderissä niinä päivinä tai käyn vain nopeasti illalla jolloin en ehdi vastata jokaiselle enkä edes lukea kaikkia sillä välin tulleita viestejä.
Et vastaa suoriin kysymyksiin kuten oletko varattu tai onko sinulla lapsia
Myöskin jos tekstisi vilisee kirjoitusvirheitä, saattaa se antaa sinusta hieman ikävän kuvan. Kerro suoraan, jos sinulla on lukihäiriö tms. Muuten alkaa tuntua oudolta jos joka sana on väärin kirjoitettu.
Sen sijaan helposti keskustelun saa käyntiin ihan tavallisilla kysymyksillä, huumorilla, lyhyillä viesteillä joissa kysyt myös toiselta jotain ja vastaat siihen mitä sinulta kysytään. Ei tarvitse yrittää keksiä mitään tosi ihmeellistä, ainakin itse tykkään eniten ihan tavallisista kysymyksistä. Yleensä, jos mies vaikuttaa mukavalta, kirjoittelee normaalisti, vastaa tärkeisiin kysymyksiin (just tuo onko vapaa, lapset ym) ja antaa itsestään mukavan ja jopa humoristisen kuvan, jos mies pyytää treffeille niin yleensä lähdenkin sitten.
Niin ja vielä lisätieto, itse pidän eniten ns tavismiehistä, ns playereille ja kansikuvapojille/ alpha maleille /pukumiehille painan heti ruksia. Sellaisen kanssa avioliitossa yli 10 vuotta olleena kaipaan jotain ihan muuta. Tavallinen duunari /kiltti /tavis /normaali /mukava mies nyt hakusessa.
Kommentit (54)
Nelikymppisen miehen kokemukset Tinderistä.
Näin vaivaa profiilini eteen, kysyin vieläpä tutuilta naisilta ohjeita. En jaellut tykkäyksiä kaikille, enkä ollenkaan ellei ollut profiilitekstiä. Luin profiilitekstin huolella, koska hain elämänkumppania enkä pelkkää seksiä.
Nada.
Tinderissä ei olisi mahdollisuuksia edes vähän pyöreään oman ikäiseen naiseen, saati liikunnan harrastajaan jollainen itse olen. Livenä olisi saatavilla ko. naisia, tai vähän pyöreitä mutta 10-15v nuorempina ja ilman lapsia.
Tuo mainittu "Tinder-kysyntä" sekoittaa paletin ihan täysin.
Ja ei, en laskenut rimaa. Voisin laskea jos hakisin pelkkää seksiä tai haluaisin keräillä mätsejä. Mutta parisuhteeseen kriteeerit eivät muutu sillä että ensimmäinen kontakti on Tinderissä eikä vaikka raflassa tai harrastuksissa.
Poistin profiilin. Parisuhde löytyi myöhemmin livenä.
Siinä ohje.
Tiivistettynä:
1. Kiva hymy.
2. Koira (tai ehkä mikä tahansa söpö eläin) kainaloon tai syliin.
3. Kasvokuva.
Ei mainittu artikkelissa:
4. komeat kasvot ja voimakas leuka
5. massiiviset kädet
6. ladonovihartiat
Tässä siis naisten silmissä "tavismies".
"Niin ja vielä lisätieto, itse pidän eniten ns tavismiehistä, ns playereille ja kansikuvapojille/ alpha maleille /pukumiehille painan heti ruksia. Sellaisen kanssa avioliitossa yli 10 vuotta olleena kaipaan jotain ihan muuta. Tavallinen duunari /kiltti /tavis /normaali /mukava mies nyt hakusessa."
:DDD Ensin ne jänskämiehet käydään läpi, jonka jälkeen hankitaan se ressukka beta-mies elättäjäksi ja kotituhnuksi... :DDD
Vierailija kirjoitti:
Siinä ohje.
Tiivistettynä:
1. Kiva hymy.
2. Koira (tai ehkä mikä tahansa söpö eläin) kainaloon tai syliin.
3. Kasvokuva.
Ei mainittu artikkelissa:
4. komeat kasvot ja voimakas leuka
5. massiiviset kädet
6. ladonovihartiatTässä siis naisten silmissä "tavismies".
Tsekkasin molemmat artikkelit.
Tuo oli miesten kuvista suosituin. Vain kaksi parasta profiilia (2/11) saivat 50+ mätsiä.
Vastaavassa testissä huonoinkin naisprofiiili (alhaalta otettu tärähtänyt kaksoisleukakuva) sai helposti yli 50 mätsiä. Toisiksi huonoin sai jo lähes yhtä paljon kuin paras miesprofiili, eli vajaat 100.
https://is.mediadelivery.fi/img/658/e6004de87eaf421ca4180883c5542c8f.jpg.webp
Tällä huippuotoksella mätsejä tuli jo 180:
https://is.mediadelivery.fi/img/658/6d32b6de41ae495b9f48910e9bc5d3cd.jpg.webp
Että kannattaa miehet panostaa niihin kuviin!
Ei ole maksullista versiota, joten ei mitään käsitystä minkälaiset miehet tykkää ja koska on ihan sattumaa tykkäänkö just minusta tykänneistä, niin matcheja tulee ehkä muutama viikossa, viestejä sen saman määrän. Ehkä pitäisi ottaa maksullinen versio, mutta en viitsi, varsinkin kun profiilissa ei ole tunnistettavaa kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Siinä ohje.
Tiivistettynä:
1. Kiva hymy.
2. Koira (tai ehkä mikä tahansa söpö eläin) kainaloon tai syliin.
3. Kasvokuva.
Ei mainittu artikkelissa:
4. komeat kasvot ja voimakas leuka
5. massiiviset kädet
6. ladonovihartiatTässä siis naisten silmissä "tavismies".
Kuitenkaan tämä ihan sama mies ei saanut yhtä paljon mätsejä toisenlaisella tyylillä ja toisenlaisilla kuvilla kuin tässä "naapurinpoika" lookissa. Sitähän tuossa oli testattu, että millaiset kuvat vetoavat naisiin, joten testin kaikissa miesprofiileissa oli sama henkilö. Jutussa ei myöskään missään sanottu, että tuon näköinen mies olisi naisten mielestä tavismies vaan testin tekijä itse ystävineen luonnehti häntä silmää miellyttäväksi. Sinä et tainnut kovin tarkkaan artikkelia lukea, saati että olisit lukenut sen itse testipostauksen?
Vierailija kirjoitti:
"Niin ja vielä lisätieto, itse pidän eniten ns tavismiehistä, ns playereille ja kansikuvapojille/ alpha maleille /pukumiehille painan heti ruksia. Sellaisen kanssa avioliitossa yli 10 vuotta olleena kaipaan jotain ihan muuta. Tavallinen duunari /kiltti /tavis /normaali /mukava mies nyt hakusessa."
:DDD Ensin ne jänskämiehet käydään läpi, jonka jälkeen hankitaan se ressukka beta-mies elättäjäksi ja kotituhnuksi... :DDD
Siis kymmenen vuoden avioliitto komean pukumiehen kanssa on sinusta sama asia kuin käydä läpi kaikki jänskämiehet??? Ja kun nainen tästä arvatenkin varakkaasta alfasta erottuaan kertoo hakevansa ihan tavallista duunaria, niin tottakai hän kaipaa miehestä pelkkää elättäjää?
Logiikkaa ja älyllinen ajattelu ei taida olla sinun vahvimpia puoliasI. Eikä näytä myöskään käytöstavoissasi olla hurraamista.

Niinpä... nimen omaan lähdin suhteesta koska olimme liian erilaisia, halusimme elämältä eri asioita eivätkä korkea elintaso ja materia voineet korvata rakkauden ja yhteyden puutetta. En todellakaan etsi mitään elättäjää vaan itselleni parisuhdetta mukavan jalat maassa -miehen kanssa.
Mistä tuo kettuilu ja ilkeily kumpuaa?

Se kumpuaa katkeruudesta ja naisvihasta. Ja todennäköisesti tuokin ilkeilijä oikeasti kuvittelee olevansa itse sinkku sen takia, että on ihan tavallisen näköinen ja luonteeltaan niin kiltti ja kunnollinen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kirjoitus ap! Itsellä sama kokemus.
Mulla on lapsia ja olen eronnut 40-v nainen. Ihmettelen miten lapsellisilta ja ihan kuin toisesta maailmasta olevilta suuri osa miehistä vaikuttaa siellä. En tiedä miksi niin moni laittaa laskuvarjohyppy/matkustelukuvia, mitä niillä haetaan? Niistä tulee epäkypsä ja jotenkin lapsellinen ja egoistinen vaikutelma.
Eronneet miehet joilla lapsia ovat yleensä enemmän jalat maassa ja samalla aaltopituudella. Varmasti sopivat jollekin toiselle, mutta itse toivoisin löytäväni ihan tavallisen, mukavan miehen jonka ei tarvitse korostaa itseään ja harrastuksiaan.
Olen ilmeisesti aika hyvän näköinen (luulin, etten enää olisi, nuorempana olin kyllä) mutta ilmeisesti ikä ei ole vielä painanut niin paljon päälle kuin pelkäsin, mutta miehessä kiinnostaa luonne ja ystävällisyys enemmän kuin ulkonäkö.
Viestejä tosiaan tulee älyttömätä määrät ja mielelläni vastaan kaikille mutta jos kettuilee/näsäviisastelee/valittaa etten vastaa tarpeeksi nopeasti/ei tajua että viestejä tulee niin valtavat määrät että aluksi miehet eivät erotu toisistaan/ja se kaikkein tylsin eli seksivihjailut ekoissa viesteissä - ei vaan sitten tule vastattua sellaisille kun koko ajan sinne puskee lisää viestejä miehiltä jotka käyttäytyvät paremmin.
Jos olet tavallisen näköinen nelikymppinen nainen, luultavasti hukut viesteihin joita tulee kaiken ikäisiltä miehiltä, ml. urheilijat ja toimarit.
Tuo on lähes jokaisen naispuolisen ystäväni kokemus Tinderistä. Ovat siis taviksia. On ylipainoa jne.
Harmi kyllä "Tinder-vienti" saa naiset uskomaan että palvelu on kuin toinen ulottuvuus jossa nainen saa valita kenet haluaa. Oikeastihan kyse on siitä että miehet tykkäävät kaikista, ja ovat valmiita kiksauttamaan lähes ketä tahansa etäisesti naista muistuttavaa.
Itse olen ymmärtänyt että asia ei ole aivan noin. Miehistä noin 5% saa lähes kaikki tykkäykset ja viestit, naisille ne jakaantuvat tasaisemmin. Nuo 5% ovat juuri alpha maleja, ja he saavat valita naiset samalla lailla kuin kauneimmat naiset saavat valita miehet. Toki tästä on poikkeuksia, kaikki kauniit naiset eivät halua alpha maleja, mutta nuoret yleensä haluavat.
Ongelma on se 95 % miehistä jotka eivät oikein saa matcheja eivätkä viestejä. Siellä joukossa on niitä jotka hakevat seksiseuraa ja niitä jotka hakevat parisuhdetta. Miten nainen voi tietää kenestä kannattaa painaa tykkää, kun ei tiedä kuka etsii parisuhdetta? Itse olen ilmeisesti kaunis (vientiä muuallakin kuin tinderissä) - en pidä meriittinä aiemmin mainittua urheilijuutta, toimariutta jne. En ikinä suostuisi treffeille varatun kanssa ja joku 30-v julkkis ei voisi vähempää kiinnostaa. Etsin tavallista, eronnutta miestä jolla on lapsia edellisestä liitosta ja joka ei halua niitä lisää. Näitäkin siellä on paljon. Todella monen kanssa on ollut kivoja deittejä, ja kukaan ei ole yrittänyt mitään useammankaan treffin jälkeen. Tähän asti kaikki suhteet ovat kuitenkin loppuneet kun ei ole minulla sitten kuitenkaan ollut tunteita. Jatkan edelleen samalla linjalla ja uskon että löydän sen oman eronneen tavismiehen jota kohtaan myös löydän tunteita!
Ihan samanlaista se oli silloin nuorena ennen lapsia. Ja silloinkin oli vaikea ihastua, ihan jokaisen kanssa se ei vaan natsaa.
11% miehistä saa lähes kaikki tykkäykset. Naisista 80%.
Tinderin omien tilastojen mukaan miehet jakavat tykkäyksiä n. 10 kertaa helpommin ja viestittävät yhtä lailla useammin.
Naiset eivät ole hiffanneet ettei tuo kerro kiinnostuksesta, vaan siitä että kynnys jaella tykkäyksiä on matala. Miehelle tykkäys voi olla mitä tahansa välillä "vau tuo kiinnostaa", "voisin panna kerran" ja "no swaipataan tuokin vaikka on aika ruma, saapahan lisää mätsejä".
Miten niin eivät ole hiffanneet? Tälläkin palstalla se on todettu lukuisissa ketjuissa. Ja useimmat naiset odottavat aloitetta keskusteluun nimenomaan miehiltä juuri siksi kun tietävät, että miehet jakavat tykkäyksiä kaikille.
Ei ole naisten syy, että miehet toimivat noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niin ja vielä lisätieto, itse pidän eniten ns tavismiehistä, ns playereille ja kansikuvapojille/ alpha maleille /pukumiehille painan heti ruksia. Sellaisen kanssa avioliitossa yli 10 vuotta olleena kaipaan jotain ihan muuta. Tavallinen duunari /kiltti /tavis /normaali /mukava mies nyt hakusessa."
:DDD Ensin ne jänskämiehet käydään läpi, jonka jälkeen hankitaan se ressukka beta-mies elättäjäksi ja kotituhnuksi... :DDD
Siis kymmenen vuoden avioliitto komean pukumiehen kanssa on sinusta sama asia kuin käydä läpi kaikki jänskämiehet??? Ja kun nainen tästä arvatenkin varakkaasta alfasta erottuaan kertoo hakevansa ihan tavallista duunaria, niin tottakai hän kaipaa miehestä pelkkää elättäjää?
Logiikkaa ja älyllinen ajattelu ei taida olla sinun vahvimpia puoliasI. Eikä näytä myöskään käytöstavoissasi olla hurraamista.
Niinpä... nimen omaan lähdin suhteesta koska olimme liian erilaisia, halusimme elämältä eri asioita eivätkä korkea elintaso ja materia voineet korvata rakkauden ja yhteyden puutetta. En todellakaan etsi mitään elättäjää vaan itselleni parisuhdetta mukavan jalat maassa -miehen kanssa.
Mistä tuo kettuilu ja ilkeily kumpuaa?
Mutta miksi sitten valitsit komean pukumiehen?

nuorempana oli erilaiset ajatukset, olin itsekin ehkä aika erilainen. Ton valinnan tein kuitenkin alle kolmekymppisenä ja vähemmällä elämänkokemuksella kuin nyt. eikä se silloin edes ollut vielä pukumies.

Miksi se menee aina noin päin että naisilla on ne "toisenlaiset ajatukset" eli raha- ja statusmies kiinnostaa, ja vasta vanhempana aletaan katselemaan mukavaa ja maanläheistä miestä?
Mitä tarkoittaa tavismies?
Onko vaatimuksia pituuden, komeuden, ammatin, koulutuksen, ym suhteen?