Kysymys vanhemmille: Millä tavalla lasten hankkiminen ja vanhemmuus on tehnyt elämästäsi parempaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen noin kymmen kertaa kärsivällisempi ja epäitsekkäämpi ihminen kuin ennen lasten hankintaa. Lisäksi osaat tehdä huomattavasti useampia asioita yhtä aikaa ja olen kaikin puolin tehokkaampi ihminen.

Nuo asiat ovat sitten kyllä näkyneet monessa muussakin asiassa, mm. työelämässä ja ystävyssuhteissa.

Entä jos ei halua tehdä enemmän, tehokkaammin ja useampaa asiaa samaan aikaan?

En ole se, jolta asiaa kysyit, mutta tuo viestihän oli vastaus aloittajan kysymykseen. Se ei ollut mikään sinulle tai kenellekään muullekaan suunnattu ohje siitä, miten elämä pitää elää.

Toki. Vastaus vain antaa ymmärtää, että nauttiakseen vanhemmuudesta pitää haluta noita asioita, koska niitä vanhemmuus vaatii.

Se, että tulee raskaaksi on, suuri ihme.

Se, että lapsi kehittyy kohdussa, on ihme numero 2.

Se, että synnyttä ilman suurempia draamoja, on ihme numero 3.

Noista kolmesta kohdasta voisi olla jo iloisempi, jopa parempi ihminen, mutta vielä kun jaksaa hoitaa puolustuskyvytöntä, itsestä täysin riippuvaista vauvaa ja pikkulasta, pitäisi jokaiselle vanhemmalle olla suuri ylpeyden ja ilon aihe.

Ilo ja ylpeys siitä, että jaksat/jaksoit.♥

Olen ollut AP kanssa joskus samassa tilanteessa. Päädyin hankkimaan lapsia, koska haastataeltuani lapsettomia +40 vuotiaita heistä jokainen koki, ettei heillä ollut mitään sisältöä elämässä. Turhaan pelkäsin lasten hankintaa. He tosiaan toivat sisältöä ja kasvattivat minut naisena kypsemmäksi. Aikaa, hermoja ja rahaahan lapset vie, mutta se kompenspoituu kyllä ajan mittaan, kun lapsista alkaa olla enemmän iloa. En kadu päätöstä varsinaisesti, vaikka vieläkin haikailen sitä vapautta. Lapseni ovat nyt 14 ja 15 ja olen kohta taas vapaa. Mieti aikaa 30v. päästä. Olisiko mukavampaa, että olet nähnyt maailman jokaisen kolkan ja sinulla olisi rahaa, vai haluaisitko mieluummin pistää rahasi lapsiin ja luoda itsellesi ns. vanhuudenturvaa ja sisältöä?

Niin pyyteetöntä rakkautta et saa keneltäkään, kuin omalta lapselta. Se vauvan rakastava katse! Se leikki-ikäisen syliin pyrkiminen ja teinin mörinä  ja aikuisen lapsen halaus. Niitä ei saa rahalla eikä millään.

Olen aina ollut perhekeskeinen. Ystävät on tosi tärkeitä, mutta se oma perhe vasta onkin. Ja niillä ystävilläkin on omat perheensä. 

Lasta rakastaa järjettömästi, ei sitä oikein osaa kuvitella tai kuvailla, mitä äidinrakkaus on <3 Lapset on kyllä paras elämänsisältö, vaikka minulla on myös ihana mies, kiva suku, paljon ystäviä, ihana työ ym. 

On myös hieno tunne, että itse olen pienelle (ja isolle nuorelle myös) tärkeä. Se kun pullukat kädet kietoutuu ympärille ja lapsi sopertaa "lakastan sinua äiti", sitä tunnetta on vaikea kuvata =)

Lapsien kautta olen myös ymmärtänyt opettajan-työtäni paremmin, väkisinkin laajentavat ymmärrystä. Ennen luulin tietäväni miten lapset pitää oikein kasvattaa, nyt tajuan että lapset on erilaisia eikä samat vippaskonstit päde kaikkiin.

On myös hieno seurata, millaisia ihmisiä noista oikein tulee. Mielenkiintoista! Haluan myös nähdä, millaisia lapsia he saavat, jos saavat.

Suosittelen jos vähänkään mietityttää <3

Nyt aikuinen tyttäreni on ainoa, joka ymmärtää minua täysin, nauramme samoille asioille, suutumme samoista ja olemme yhtä hölmöjä. Rakastan häntä niin!

Tarkoituksen elämälle. Nyt vanhuksena katson lapsiani, lapsenlapsiani ja lapsenlapsenlapsiani. En elänyt turhaan. Vein ketjua eteenpäin. Ja se oli ihanaa aikaa, parasta aikaa elämässäni oli se, kun oli ns. ruuhkavuodet, ei niistä silloin kyllä puhuttu. Koko perhe yhdessä, se oli parasta.

Lapset ovat aina lapsiasi, miehet ja asuinpaikat ja työt voivat muuttua. Lapsesi on lapsesi myös kuolleena. Suurin rakkaus ja suurin suru tulee lapsen mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muista, ap, ettei riitä, että ne lapsiperhe-elämän hyvät puolet ovat yleisesti ottaen myönteisiä. Niiden täytyy myös olla n. 200 000 euron ja tuhansien työtuntien arvoisia. Mieti, mikä on paras tapa parantaa elämääsi noilla resursseilla. Jos lapset ovat tuon listan kärjessä, sitten varmaan vanhemmuus kannattaa. Itse keksin aika monta myönteisempää muutosta, jonka noilla saisin aikaan omassa elämässäni.

Mitä muutoksia oli mielessä?

Työnteon vähentäminen on ainakin sellainen asia, jonka tuo mahdollistaa, ja se nyt ainakin tekee minut onnellisemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut AP kanssa joskus samassa tilanteessa. Päädyin hankkimaan lapsia, koska haastataeltuani lapsettomia +40 vuotiaita heistä jokainen koki, ettei heillä ollut mitään sisältöä elämässä. Turhaan pelkäsin lasten hankintaa. He tosiaan toivat sisältöä ja kasvattivat minut naisena kypsemmäksi. Aikaa, hermoja ja rahaahan lapset vie, mutta se kompenspoituu kyllä ajan mittaan, kun lapsista alkaa olla enemmän iloa. En kadu päätöstä varsinaisesti, vaikka vieläkin haikailen sitä vapautta. Lapseni ovat nyt 14 ja 15 ja olen kohta taas vapaa. Mieti aikaa 30v. päästä. Olisiko mukavampaa, että olet nähnyt maailman jokaisen kolkan ja sinulla olisi rahaa, vai haluaisitko mieluummin pistää rahasi lapsiin ja luoda itsellesi ns. vanhuudenturvaa ja sisältöä?

Miten muka 14-15v. rajoittaa sinun vapauttasi? Jos olet heidät kasvattanut oikein, he pärjäävät vaikka olisit viikkoja pois.

Sanoisin myös, että lapset eivät ole mikään pakollinen juttu. Lapsi ansaitsee olla toivottu. Jos et erityisesti tunne halua vanhemmuuteen, älä hanki lapsia.

Minulla on vielä pienet lapset. Pikkulapsiarki on rankkaa, mutta palkitsevaa. En voi vieläkään uskoa, että nuo kauniit, täydelliset pienet ihmiset ovat osa meidän perhettämme. On ihanaa nähdä, miten pienistä asioista he osaavat iloita ja on hauska seurata, kuinka pienistä, avuttomista nyyteistä kasvaa ihan oikeita ihmisiä. Myös rakkaus omaa puolisoa kohtaan on kasvanut. On ihanaa katsella lasten riemua isänsä kanssa ja sitä, kuinka mies hoitaa lapsia. Kaiken kaikkiaan onnen aiheet tuntuvat paljon syvemmiltä kuin ennen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut AP kanssa joskus samassa tilanteessa. Päädyin hankkimaan lapsia, koska haastataeltuani lapsettomia +40 vuotiaita heistä jokainen koki, ettei heillä ollut mitään sisältöä elämässä. Turhaan pelkäsin lasten hankintaa. He tosiaan toivat sisältöä ja kasvattivat minut naisena kypsemmäksi. Aikaa, hermoja ja rahaahan lapset vie, mutta se kompenspoituu kyllä ajan mittaan, kun lapsista alkaa olla enemmän iloa. En kadu päätöstä varsinaisesti, vaikka vieläkin haikailen sitä vapautta. Lapseni ovat nyt 14 ja 15 ja olen kohta taas vapaa. Mieti aikaa 30v. päästä. Olisiko mukavampaa, että olet nähnyt maailman jokaisen kolkan ja sinulla olisi rahaa, vai haluaisitko mieluummin pistää rahasi lapsiin ja luoda itsellesi ns. vanhuudenturvaa ja sisältöä?

Miten muka 14-15v. rajoittaa sinun vapauttasi? Jos olet heidät kasvattanut oikein, he pärjäävät vaikka olisit viikkoja pois.

Kirjoittaja 43 vastaa. Rajoittaa siinä mielessä, että olen vastuussa heistä yhä. Lapset kyllä osaavat tehdä ruokaa ja siivota huoneensa, sekä kulkevat jo itsenäisesti harrastuksissaan. Se vastuu ja se, etten vielä voi heitä jättää viikoiksi yksin, rajoittaa vapauttani. Haaveilin ennen lapsia muuttavani pariksi vuodeksi ulkomaille ja nyt odotan, kun kuopus on aikuinen, jolloin voin toteuttaa unelmaani. Tehtäväni on saattaa heidät hyvälle opinpolulle ja elämään. Ne joilla saman ikäisiä lapsia, varmasti ymmärtävät mistä puhun. Se on totta, että rajoitteet eivät enää niin voimakkaita ole ja minulle jää vapaa-aikaakin. Mutta kuten alussa kerroin, olin samassa tilanteessa. Jollain tapaa olen tyytyväinen, että lasten isä sai ylipuhuttua minut lapsen hankintaan, vaikkä alussa epäröinkin. 

Elämällä merkitystä ja jatkuvuutta. Ennen lapsia suunniteltiin seuraavaa lomamatkaa ja seuraavaa remonttia. Nyt mietitään yläasteen aloittamista ja tulevaa lukiovalintaa. Tulevaisuudessa on kiinnekohtia, kuten ylioppilasjuhlat ja muut valmistumiset, ja toivottavasti lapsenlapset. 

Minun lapseni ovat hienoimpia ja ihanimpia ihmisiä, jotka tunnen. Heidän seurassaan on kivaa ja kun he ovat poissa kaipaus on suloisen kipeää. 

Suru lapsen puolesta on musertavaa ja onnen hetkillä tiedän, että tämän vuoksi elän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen noin kymmen kertaa kärsivällisempi ja epäitsekkäämpi ihminen kuin ennen lasten hankintaa. Lisäksi osaat tehdä huomattavasti useampia asioita yhtä aikaa ja olen kaikin puolin tehokkaampi ihminen.

Nuo asiat ovat sitten kyllä näkyneet monessa muussakin asiassa, mm. työelämässä ja ystävyssuhteissa.

Entä jos ei halua tehdä enemmän, tehokkaammin ja useampaa asiaa samaan aikaan?

En ole se, jolta asiaa kysyit, mutta tuo viestihän oli vastaus aloittajan kysymykseen. Se ei ollut mikään sinulle tai kenellekään muullekaan suunnattu ohje siitä, miten elämä pitää elää.

Toki. Vastaus vain antaa ymmärtää, että nauttiakseen vanhemmuudesta pitää haluta noita asioita, koska niitä vanhemmuus vaatii.

Minusta siinä vastauksessa ei ollut mitään sellaista, joka olisi antanut ymmärtää, että nauttiakseen vanhemmuudesta pitää haluta noita asioita. Se oli kirjoitettu täysin yksilön, kirjoittajansa näkökulmasta.

Omat lapset on hyvää seuraa. Parempaa kuin muut ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut AP kanssa joskus samassa tilanteessa. Päädyin hankkimaan lapsia, koska haastataeltuani lapsettomia +40 vuotiaita heistä jokainen koki, ettei heillä ollut mitään sisältöä elämässä. Turhaan pelkäsin lasten hankintaa. He tosiaan toivat sisältöä ja kasvattivat minut naisena kypsemmäksi. Aikaa, hermoja ja rahaahan lapset vie, mutta se kompenspoituu kyllä ajan mittaan, kun lapsista alkaa olla enemmän iloa. En kadu päätöstä varsinaisesti, vaikka vieläkin haikailen sitä vapautta. Lapseni ovat nyt 14 ja 15 ja olen kohta taas vapaa. Mieti aikaa 30v. päästä. Olisiko mukavampaa, että olet nähnyt maailman jokaisen kolkan ja sinulla olisi rahaa, vai haluaisitko mieluummin pistää rahasi lapsiin ja luoda itsellesi ns. vanhuudenturvaa ja sisältöä?

Miten muka 14-15v. rajoittaa sinun vapauttasi? Jos olet heidät kasvattanut oikein, he pärjäävät vaikka olisit viikkoja pois.

Kirjoittaja 43 vastaa. Rajoittaa siinä mielessä, että olen vastuussa heistä yhä. Lapset kyllä osaavat tehdä ruokaa ja siivota huoneensa, sekä kulkevat jo itsenäisesti harrastuksissaan. Se vastuu ja se, etten vielä voi heitä jättää viikoiksi yksin, rajoittaa vapauttani. Haaveilin ennen lapsia muuttavani pariksi vuodeksi ulkomaille ja nyt odotan, kun kuopus on aikuinen, jolloin voin toteuttaa unelmaani. Tehtäväni on saattaa heidät hyvälle opinpolulle ja elämään. Ne joilla saman ikäisiä lapsia, varmasti ymmärtävät mistä puhun. Se on totta, että rajoitteet eivät enää niin voimakkaita ole ja minulle jää vapaa-aikaakin. Mutta kuten alussa kerroin, olin samassa tilanteessa. Jollain tapaa olen tyytyväinen, että lasten isä sai ylipuhuttua minut lapsen hankintaan, vaikkä alussa epäröinkin. 

No se tietysti muuttaa asiaa jos ulkomaille aikoo muuttaa, minä en ole sellaista koskaan ajatellut, tosin aikuinen esikoiseni on asunut jo monessa eri maassa ja matkustellut monissa muissa, olen jotenkin tottunut siihen että lapset on ne jotka lähtee ulkomaille opiskeluaikana ei vanhemmat. Mutta kukin tavallaan. Minä lähdin yläasteen jälkeen vain muutaman sadan kilometrin päähän Helsinkiin.

Sain elämääni kaksi ihanaa ja rakasta ihmistä, joiden seura tekee minut joka päivä iloiseksi ja onnelliseksi :)

Ei sitä pysty järjellä perustelemaan. Se kiintymys ja rakkaus, mitä omaa lasta kohtaan tuntee, on mullistavaa. Se ylpeys, kun lapsi oppii asioita ja kasvaa. Älä ryhdy vanhemmaksi, jos et pysty joustamaan ja sopeutumaan eri tilanteisiin tai jos oma lapsuutesi on jättänyt sinuun pahat henkiset arvet.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se nyt todella mielenkiintoista nähdä, millainen jälkeläinen sieltä putkahtaa, mitkä hänen mielenkiinnonkohteensa ovat, millainen luonne, ajatukset... lastaan tarkkailee vähän kuin rakastunut ihastustaan.

Tämä ja sitten lapset ovat tuoneet tietynlaisen tarkoituksen elämälle. Aidosti nautin siitä kun he nauttivat, ovat syötettyjä, hyvin puettuja ja onnellisia. Ei minua haittaa pistää rahani heidän juttuihinsa.

Lapsia tekevät ne, joilla ei ole riittävästi sisältöä tai rakkautta elämässä ja jotka ovat melko tylsämielisiä. Eli suurin osa ihmisistä.