Koko kesä yksin kolmen lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi. Minulla on yksi lapsi, jo aika iso koululainen, mutta silti väsyttää. Ja tuntuu, että näin lomilla huomaa, että ne jo vuosia repussa olleet rasitteet ovat siellä vielä myös. Nyt kun itsellä helpottaa, kun esim. lapsen voi lähettää kauppaan, kirjoja kirjastoon palauttamaan jne, niin tuntuu uskomattomalta että on totaali-yh:na selvinnyt vauvavuoden, taaperovuodet, leikki-iän jne. Ja ei pelkästään selvinnyt, vaan jos lasta katsoo, niin jotenkin on nähtävästi tehty erinomaista työtä.  Nyt pääsee nukkumaan vuosikausia vanhoja univelkoja, ja ihmettelemään peilistä, että noinko ryppyinen sitä jo on :)

Vieläkin välillä ihmetyttää, että nykyään pääsee suihkuun, kävelyllä, kauppaan... ihan yksin. 

Vasta nyt on niitä arjen minitaukoja, joita parisuhteissa olevilla on: Voi mennä suihkuun, vessaan, kellariin, autoon, roskia viemään, niin että se toinen ottaa vastuun sillä aikaa. Ei tarvitse miettiä, että nyt on jo 3 roskapussia, joista yksi sisältää kalanperkeitä, ja nyt tuo taapero nukahti jo yöunille, vienkö roskat vai en. j

Jos päättää viedä roskat, niin täytyy muistaa lähettää viesti joko omalle ystävälle tai äidille, ja sitten toinen tullessa. Tämä siksi, kun sitähän saattaa kaatua talvella liukkaalla tai juuttua hissiin tms., ja sitten olisi se taapero siellä kotona yksin.

Kyllä, ymmärrystä siis löytyy.

Mukavaa kesää ap:n perheelle!

Kiitos kommentista. Olisi ollut ihana keskustella juuri tässä hengessä enemmänkin :) Ihanaa kesää teillekin. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on yrittäjä joten jouduin olemaan tosi paljon lasteni lanssa yksin. Kesät olivat mielestäni helpointa aikaa, kun ulkoiltiin tosi paljon. Leikkipuistossa käytiin syömässä. Se helpotti tosi paljon arkea. Aikansa kutakin. Nyt ovat teini-ikäisiä ja voin kertoa että omaa aikaa on.

Aina näihin yh-keskusteluihin on pakko tulla jonkun jolla mies paljon töissä ja siten vertaavat itseään yh:na oloon. Tai jos mies lähtee viikon työreissuun niin ollaan julistamassa, kuinka ovat viikon yh. Kyse ei ole vain lasten kanssa olemisesta. Ulkoilua ja leikkipuistossa syömisestä ei varmaan moni rasittuisikaan, mutta kun kyse on siitä koko kokonaisuudesta mitä siihen liittyy, kun ei ole sitä toista aikuista jakamassa arkea ja vastuuta. Ei ole koskaan.

No kyllä se on melkein sama asia. Yleensä erona että ei ole niin tiukkaa rahan kanssa, mutta jos toinen on jatkuvasti töissä, vaikkapa työmatkalla, niin toinen on käytännössä yh.

M41

Niinhän sinä luulet.

ei ole sama asia todellakaan. Tosin minä miellän että yksinhuoltajana on helpompaa, koska saat itse päättää millätavoin minkäkin asian tekee, näin ei näistä myöskään rasitu niin paljoa. Monet tekee kamalan määrän turhaa työtä ja käyttävät energiansa vääriin asioihin. Yhisä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on yrittäjä joten jouduin olemaan tosi paljon lasteni lanssa yksin. Kesät olivat mielestäni helpointa aikaa, kun ulkoiltiin tosi paljon. Leikkipuistossa käytiin syömässä. Se helpotti tosi paljon arkea. Aikansa kutakin. Nyt ovat teini-ikäisiä ja voin kertoa että omaa aikaa on.

Aina näihin yh-keskusteluihin on pakko tulla jonkun jolla mies paljon töissä ja siten vertaavat itseään yh:na oloon. Tai jos mies lähtee viikon työreissuun niin ollaan julistamassa, kuinka ovat viikon yh. Kyse ei ole vain lasten kanssa olemisesta. Ulkoilua ja leikkipuistossa syömisestä ei varmaan moni rasittuisikaan, mutta kun kyse on siitä koko kokonaisuudesta mitä siihen liittyy, kun ei ole sitä toista aikuista jakamassa arkea ja vastuuta. Ei ole koskaan.

No kyllä se on melkein sama asia. Yleensä erona että ei ole niin tiukkaa rahan kanssa, mutta jos toinen on jatkuvasti töissä, vaikkapa työmatkalla, niin toinen on käytännössä yh.

M41

Ehkä, jos toinen on kokonaisen vuoden aina putkeen ulkomailla ilman puhelinyhteyttä, Skypeä, mahdollisuutta kirjeisiin, niin silloin. Jos toinen tulee edes kuukausittain käymään kotona, on puhelinyhteys, jotta voi valittaa sitä elämäänsä tai pohtia ratkaisuja toisen kanssa, niin asia on eri. On myös huomattavaa, että se yksi suurimpia stressin aiheuttajia on yh:lle se, että miettii, mitä lapsille tapahtuu, jos joutuu sairaalaan, kuolee tai vammautuu niin, ettei itsestäänkään pitää huoli. Jos siinä on toinen vanhempi, joka on reissutöissä, niin tämä pelko ei ole aiheellinen. Silloinhan tietenkin reissutyötä tekevä irtisanoutuu, pitää huolta lapsista ja hankkii vaikka siivoojan töitä, jos ei saa omalta alaltaan muita töitä.

Ja niissä reissutöissähän tullaan joskus kotiinkin. Vaikka tulisi vain kerran kuukaudessa päiväksi, niin silti siinä on 12 päivää vuodessa jolloin voi tavata omia kavereita, käydä leffassa, teatterissa, lääkärissä, hammaslääkärissä, optikolla, rintaliiviostoksilla, joululahjaostoksilla (kokeilepa hoitaa näitä yllätyksiä, kun sinulla on kouluikäiset mukanasi koko ajan). Jos taas toinen on yhden päivän viikossa kotona, niin silloinhan voi harrastaakin jotain säännöllisesti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on yrittäjä joten jouduin olemaan tosi paljon lasteni lanssa yksin. Kesät olivat mielestäni helpointa aikaa, kun ulkoiltiin tosi paljon. Leikkipuistossa käytiin syömässä. Se helpotti tosi paljon arkea. Aikansa kutakin. Nyt ovat teini-ikäisiä ja voin kertoa että omaa aikaa on.

Aina näihin yh-keskusteluihin on pakko tulla jonkun jolla mies paljon töissä ja siten vertaavat itseään yh:na oloon. Tai jos mies lähtee viikon työreissuun niin ollaan julistamassa, kuinka ovat viikon yh. Kyse ei ole vain lasten kanssa olemisesta. Ulkoilua ja leikkipuistossa syömisestä ei varmaan moni rasittuisikaan, mutta kun kyse on siitä koko kokonaisuudesta mitä siihen liittyy, kun ei ole sitä toista aikuista jakamassa arkea ja vastuuta. Ei ole koskaan.

No kyllä se on melkein sama asia. Yleensä erona että ei ole niin tiukkaa rahan kanssa, mutta jos toinen on jatkuvasti töissä, vaikkapa työmatkalla, niin toinen on käytännössä yh.

M41

Niinhän sinä luulet.

ei ole sama asia todellakaan. Tosin minä miellän että yksinhuoltajana on helpompaa, koska saat itse päättää millätavoin minkäkin asian tekee, näin ei näistä myöskään rasitu niin paljoa. Monet tekee kamalan määrän turhaa työtä ja käyttävät energiansa vääriin asioihin. Yhisä

Yksinhuoltajuudessa on tietenkin myös hyvät puolet. Ja jos taloutta miettii, niin yksinhuoltajuus ei tarkoita automaattisesti köyhyyttä eikä kahden vanhemman perhe taloudellista varakkuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on yrittäjä joten jouduin olemaan tosi paljon lasteni lanssa yksin. Kesät olivat mielestäni helpointa aikaa, kun ulkoiltiin tosi paljon. Leikkipuistossa käytiin syömässä. Se helpotti tosi paljon arkea. Aikansa kutakin. Nyt ovat teini-ikäisiä ja voin kertoa että omaa aikaa on.

Aina näihin yh-keskusteluihin on pakko tulla jonkun jolla mies paljon töissä ja siten vertaavat itseään yh:na oloon. Tai jos mies lähtee viikon työreissuun niin ollaan julistamassa, kuinka ovat viikon yh. Kyse ei ole vain lasten kanssa olemisesta. Ulkoilua ja leikkipuistossa syömisestä ei varmaan moni rasittuisikaan, mutta kun kyse on siitä koko kokonaisuudesta mitä siihen liittyy, kun ei ole sitä toista aikuista jakamassa arkea ja vastuuta. Ei ole koskaan.

No kyllä se on melkein sama asia. Yleensä erona että ei ole niin tiukkaa rahan kanssa, mutta jos toinen on jatkuvasti töissä, vaikkapa työmatkalla, niin toinen on käytännössä yh.

M41

Niinhän sinä luulet.

ei ole sama asia todellakaan. Tosin minä miellän että yksinhuoltajana on helpompaa, koska saat itse päättää millätavoin minkäkin asian tekee, näin ei näistä myöskään rasitu niin paljoa. Monet tekee kamalan määrän turhaa työtä ja käyttävät energiansa vääriin asioihin. Yhisä

Riippuu varmaan lapsista: iät, persoonat ja mitenkukin on erityisvaativa. Tuo on kyllä helpompaa, että päättää itse asiat, eikä tarvitse odottaa toista. Toisaalta siinä arjessa ei rasittuisi, jos olisi toinen ja ei tarvitsisi miettiä mm. heräämistä suihkua varten taaperon kanssa paljon ennen taaperoa, jotta hän ei huutaisi koko suihkun ajan.Toki voisi ne omat pitkät hiukset leikata kaljuksi, jotta ei tarvitsisi pepun yli pitkiä hiuksia hoitaa hoitoaineella, selvittää, kammata ja kuivata :)

Mieheni joutui sairaalaan ja olin kolme kuukautta totaaliyh ja sen jälkeen kolme kuukautta vielä toipilaan hoitaja. Hoidin yksin kaiken ja olin myös perheen ainoa elättäjä. Miehen lääkärikäynnit ja lääkkeet piti lasten tarpeiden päälle vielä hoitaa eli käytännössä mies oli vielä yksi lapsi lisää kaiken päälle.

Ja huomasin heti hyödyn tästä kaikesta. Sain järjestää meidän elämämme juuri sellaiseksi kuin se minun aikatauluihini ja jaksamiseeni sopi. Ensimmäistä kertaa se perhe-elämä ei ollut turhautumista ja kiukkua ja säätämistä ja toisen ihmisen unohduksien korjaamista vaan arki oikeasti oli yksin minun harteillani, joten samalla myös minun ansiostani se sujui. Kun mies tuli sairaalasta kotiin toipumaan, alkoi jo toisenlainen aika, se, jolloin piti ottaa huomioon miehen tarpeet ja menot, ja vaikka henkisesti pystyin toki hänelle siinä vaiheessa kertomaan lapsia koskevista asioista ja huolista, niin yllättävän raskasta oli taas se arki, missä periaatteessa jaat asioita ja otat huomioon toisen aikuisen tarpeet mutta käytännössä joudut hoitamaan kaiken, nekin, jotka kuvittelit, että toinen hoitaisi.

En sano, että totaaliyh:n elämä olisi kadehdittavaa tai helppoa, mutta on siinä oikeasti etunsakin, ainakin verrattuna sellaiseen parisuhteeseen, missä mies omistautuu työlleen eikä koskaan ajattele perhettä ensimmäisenä vaan aina itseään ja omia menojaan. Kauhean paljon energiaa kuluu siihen säätämiseen ja pettymykseen, kun mies ei hoidakaan sovittuja asioita, ei osallistu vaikkapa synttäreiden viettoon tai viettää mieluummin jouluaaton työhuoneessaan.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni joutui sairaalaan ja olin kolme kuukautta totaaliyh ja sen jälkeen kolme kuukautta vielä toipilaan hoitaja. Hoidin yksin kaiken ja olin myös perheen ainoa elättäjä. Miehen lääkärikäynnit ja lääkkeet piti lasten tarpeiden päälle vielä hoitaa eli käytännössä mies oli vielä yksi lapsi lisää kaiken päälle.

Ja huomasin heti hyödyn tästä kaikesta. Sain järjestää meidän elämämme juuri sellaiseksi kuin se minun aikatauluihini ja jaksamiseeni sopi. Ensimmäistä kertaa se perhe-elämä ei ollut turhautumista ja kiukkua ja säätämistä ja toisen ihmisen unohduksien korjaamista vaan arki oikeasti oli yksin minun harteillani, joten samalla myös minun ansiostani se sujui. Kun mies tuli sairaalasta kotiin toipumaan, alkoi jo toisenlainen aika, se, jolloin piti ottaa huomioon miehen tarpeet ja menot, ja vaikka henkisesti pystyin toki hänelle siinä vaiheessa kertomaan lapsia koskevista asioista ja huolista, niin yllättävän raskasta oli taas se arki, missä periaatteessa jaat asioita ja otat huomioon toisen aikuisen tarpeet mutta käytännössä joudut hoitamaan kaiken, nekin, jotka kuvittelit, että toinen hoitaisi.

En sano, että totaaliyh:n elämä olisi kadehdittavaa tai helppoa, mutta on siinä oikeasti etunsakin, ainakin verrattuna sellaiseen parisuhteeseen, missä mies omistautuu työlleen eikä koskaan ajattele perhettä ensimmäisenä vaan aina itseään ja omia menojaan. Kauhean paljon energiaa kuluu siihen säätämiseen ja pettymykseen, kun mies ei hoidakaan sovittuja asioita, ei osallistu vaikkapa synttäreiden viettoon tai viettää mieluummin jouluaaton työhuoneessaan.

Yksin on aina parempi kuin huonossa suhteessa. Mutta yksinhuoltajan perheessä, jos saiastuu, ei kukaan muu ota ohjia käteen. Kahden vanhemman perheessä toinen kuitenkin pystyy pyörittämään arkea kun toinen on sairaalassa. Yksinhuoltajan perheessä tämä ei tietenkään mene niin.