Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen ollut yksin koko juhannuksen, perhe tulee kohta
23.06.2019 |
Uhkaava deadline tuntuu painavan päälle, kun katson kellosta, milloin mies tulee lasten kanssa kotiin. He menivät jussiksi sukulaisiin ja minä jäin kotiin.
En edes tiennyt kokevani perhe-elämän niin raskaana, ennen kuin sain tämän oman loman juhannukseksi. Se on ollut mahtavaa, enkä haluaisi, että se loppuu.
On voinut tehdä ihan mitä itse haluaa. Erityisestinolen nauttinut siitä, että olen voinut ajatella vain omia asioitani, ei ole tarvinnut koko ajan pitää mielessä muita ihmisiä.
Olen myös maannut sohvalla ja katsonut telkkaria. Tajusin etten normaalisti saa tehfä niin, kun mies ja lapset varaavat ne paikat. Yleensä teen jotain kotitöitä koko ajan kotona ollessani töiden jälkeen.
Rehellisesti sanoen en käyttänyt edes sormusta yksin ulkona liikkuessani ja tunsin olevani vanha tuttu oma itseni, mikä olin aikoinaan nuorena ja sinkkuna. En siis tietenkään katsellut muita miehiä, johan mulla sellainen on ja juuri olin saanut siitä lomaa.
Eli oli oikein vuosisadan juhannus, todella mahtava loma. Harmi että se päättyy ihan kohts. Olen jo alkanut stressata ja pureskella hampaita koko ajan, kun ajattelen heidän olevan kotimatkalla.
Kommentit (5)
Kaikista rentouttavinta on ollut henkinen loma, ettei ole tarvinnut ajatella muita. Esim että kohta lapset tarvitsevst ruokaa, pitää siis tehdä sitä, mitä ennen pitää käydä kaupassa, otanko lapset mukaan vai pärjäävätkö yksin kotona jne. Vaikea edes kuvsilla niitä jatkuvia ajatuksia muiden eteen. Se on ilmeisesti sitä naisten tekemää meta-työtä, joka on huomaamatonta ja joka on niin raskasta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla arkena yhtään omaa aikaa tai kivoja harrastuksia kodin ulkopuolella tai ehditkö nähdä kavereita?
Kuulostipa ihanalta!
Meillä on isot muksut, eikä tuo ajatteluprosessi hellitä näissä ruoka ja pyykki tms. arkisissa asioissa vieläkään. Kyllä niitä vaan miettii jatkuvasti. Tai lasten vaatetusta, juomapulloja, aurinkorasvoja, avaimia..
Mä olen tässä viime aikoina kokenut jonkun äityys burnoutin. Mä en jaksais millään, en tahtois, en, en, en.. Mies on osallistuva ja tekevä mies/isä ja silti tuo jatkuva ajatustyö on mun vastuulla. Olen varmasti sen itse itselleni aiheuttanut alunperin, mutta miten hitossa siitä pääsis eroon?
Keväällä mä otin itselleni yhden viikonlopun, se oli vapauttavaa. Mies lähti pojan kanssa reissuun ja tyttärellä oli kisat toisella paikkakunnalla. Olin lähdössä sinne mukaan ensin, mutta tajusinkin mahdollisuuden. Jäin kotiin makaamaan ja kattomaan Netflixiä. Tilasin ruokaa ja söin mitä lystäsin, milloin lystäsin. Se oli vapauttavaa. Ja sunnuntai-iltapäivällä se taas alkaa: moneltakohan ne tulee, onkohan niillä nälkä, paljonkohan on kiirepyykkiä... ääh, roskis pitää viedä, kaupassa pitää piipahtaa, tehdä ruokaa, moneksikohan...
Minulla on harrastus kyllä arjessa eli siitä ei voi valittaa.
Ehkä olen vaan luonteeltani sellainen, että koko ajsn varaudun ja suunnittelen ja ajattelen asioita muidenkin näkökulmasta, siis taustalla mietin koko ajan jollain tasolla perheen tarpeita.
Lisäksi arkena on joka paikasta aina kauhea kiire kotiin.
Huvittavaa kun jotkut pelkäävät yksinäistä vanhuutta. Juuri nyt se ajatus on tosi houkutteleva.
Pitäisi varmaan olla näitä omia lomia vähän useammin...
Ap
Alue: Aihe vapaa
Pystyn samaistumaan tunteisiisi. Minkä ikäiset lapset?
Ei kannata laittaa aina toisia edelle ettei käy kuin minulle. Juurikin noin, että kotona ei ole sulle omaa paikkaa ja tunnet olevasi stressitön vain silloin kun häärit muiden eteen.