Mies haluaakin vapaan elämän 25v yhdessäolon jälkeen
Onko muille käynyt näin. Vihdoin hommattu kaikki mahdollinen yhdessä, yritystiloja, mökkejä, asuntoja jne. Paljon lapsia. Mies keksi että haluaakin vapauden, ilmeisesti olla muiden kanssa sekä matkustella ja tehdä mitä lystää. En tiedä miten selvitä :(
Kommentit (29)
No kyllä tuossa ajassa jo kyllästyy samaan sorviin.
Selvisi että pettämistä ollut vuosien aikana. Ei loppuun asti mutta kuitenkin. Alkoholistikin on, vaikkakaan ei ehkä ulkopuolisten silmissä. Miksi vaan niin vaikea jättää kaikki?
Keski-iän irrottautumiset on aika tavallisia. Oma isänikin lähti niin aikoinaan. Oli siihen asti ollut niin perheelle omistautunut kun olla ja voi. Oikein kunnon perheeisän ja aviomiehen perikuva. Sitten sai 45 v:nä infarktin josta toipui kuitenkin hyvin pallolaajennuksen jälkeen. Kuoleman muistutus lähestymisestään laittoi isän miettimään mitä hän oikeastaan elämässä haluaa, ja hän päätyi ihan muunlaiseen elämään kuin se, mitä oli siihen asti elänyt. Hän halusi olla vapaa, matkustaa, elää hetkessä. Äitini ei olltu tällaisista kiinnostunut vaan hän halusi että mies lopettaa hörhöttelyt ja palaa taas omaksi vakaaksi itsekseen. Isä sitten lähti. Eikä hän koskaan mitään muuta naista sen jälkeen ole ottanut, hän totesi että parisuhteet ei vaan ole hänen juttu ainakaan enää.
Kuule, nyt pidät huolen omista eduistasi. Eroa ja laita oma elämä kuntoon. Ei tullaista kannata kaivata. Saat paremman elämän toisella tapaa. Tulee uusia miehiä. Eroa, jos juoppokin vielä on.
Nyt jätät lapset miehelle ja lähdet.
Vierailija kirjoitti:

Varmaan jotain tällaista. Tajunnut et aika on rajallinen. Ei ole juurikaan muiden kanssa ollut kun ollaan todella nuoresta asti oltu yhdessä. Eipä kai tässä mitään voi tehdä. Luulin että ollaan loppuelämä yhdessä ja sen mukaan hankinnat ja monet päätökset tehty. Niistä ei osasta edes eroon pääse eli rahallisesti käy tosi huonosti.
Minä en alun alkaenkaan hyväksyisi suhdetta, joka tekisi elämästäni ei-vapaata. Jos haluan matkustella, matkustelen, ja jos ihastun, sitten ihastun. Parisuhde onnistuu sellaisen kanssa, joka kunnioittaa tarpeitani ja rajojani.
Kannustan jokaista tavoittelemaan sellaista suhdetta, joka sopii itselle. Huono suhde on paljon sinkkuutta huonompi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Kuule, nyt pidät huolen omista eduistasi. Eroa ja laita oma elämä kuntoon. Ei tullaista kannata kaivata. Saat paremman elämän toisella tapaa. Tulee uusia miehiä. Eroa, jos juoppokin vielä on.
Juu, pakko päästää menemään. Tuntuu vaan hirveältä. Ja sekin etten halua elää ilman miestä. Kai se siitä iloksi ainakin osittain joskus muuttuu. Nyt vaan tuntuu pahalta.
Montako kersaa ap? Mikä taloustilanne?
Vierailija kirjoitti:
Minä en alun alkaenkaan hyväksyisi suhdetta, joka tekisi elämästäni ei-vapaata. Jos haluan matkustella, matkustelen, ja jos ihastun, sitten ihastun. Parisuhde onnistuu sellaisen kanssa, joka kunnioittaa tarpeitani ja rajojani.
Kannustan jokaista tavoittelemaan sellaista suhdetta, joka sopii itselle. Huono suhde on paljon sinkkuutta huonompi vaihtoehto.
Vapaata suhdettakin mietitty. Voisko se toimia jos toinen jo lähtökohtaisesti haluaa koittaa muita?
Kyllä se on riskialtista hommaa tulevaisuuttaan rakentaa noin häilyvän olennon kanssa, kuin mitä mies on.
Vierailija kirjoitti:
Montako kersaa ap? Mikä taloustilanne?
En viitsi tarkemmin sanoa mutta aika paljon. Ollaan hommattu paljon yhteistä omaisuutta mm. yhteiset yritystilat. Tulee olemaan äärimmäisen hankalaa erota ja järkätä omaisuudet erilleen. Ei siis mikään normaali helppo asunnon myynti ja se on siinä. Tässä on tosi paljon yhteistä rahaa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en alun alkaenkaan hyväksyisi suhdetta, joka tekisi elämästäni ei-vapaata. Jos haluan matkustella, matkustelen, ja jos ihastun, sitten ihastun. Parisuhde onnistuu sellaisen kanssa, joka kunnioittaa tarpeitani ja rajojani.
Kannustan jokaista tavoittelemaan sellaista suhdetta, joka sopii itselle. Huono suhde on paljon sinkkuutta huonompi vaihtoehto.
Vapaata suhdettakin mietitty. Voisko se toimia jos toinen jo lähtökohtaisesti haluaa koittaa muita?
Nyrkkisääntönö: toimii, jos yleisesti haluaa seurustella muiden ihmisten kanssa, mutta jos kiikarissa on joku tietty, sitten suhteen avaaminen ei toimi.
Jonkunlainen ikäkriisihän se selvästi on. Ei siinä auta puhumiset, vaan toinen on vakaasti näin päättänyt. Niin kuin toinen jo kirjoittikin, niin nyt pidät todella huolen siitä, että et anna oman elämäsi luisua miehen yksimielisen päätöksen takia alamäkeen. Joka ikinen ihminen on sinun puolellasi, joten selkä suorana valvot etujasi ihan kaiken suhteen.
Takaisin et tuntemattomaksi osoittaunutta tyyppiä enää ota, vaikka hän ehkä aikanaan mitä yrittäisi viritellä, mutta välejä ei kannata mennä pilaamaan. Muista myös, että sinä et ole tilivelvollinen miehelle tämän jälkeen menemisistäsi ja tekemisistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en alun alkaenkaan hyväksyisi suhdetta, joka tekisi elämästäni ei-vapaata. Jos haluan matkustella, matkustelen, ja jos ihastun, sitten ihastun. Parisuhde onnistuu sellaisen kanssa, joka kunnioittaa tarpeitani ja rajojani.
Kannustan jokaista tavoittelemaan sellaista suhdetta, joka sopii itselle. Huono suhde on paljon sinkkuutta huonompi vaihtoehto.
Ongelma on se, että monet eivät tajua ollenkaan kaipaavansa mitään muuta ennen kuin jossain keski-iässä tulee pysähdys. Ei heillä ole välttämättä ollut nuorempana mitään halua mihinkään vapaampaan elämään eikä tunnetta että kaipaisivat muuta. He ovat tehneet mitä kuuluu tehdä, eläneet ruuhkavuosia työn ja perheen puristuksessa jne. Hyväksyen että sellaista ihmisen elämä on ja varsinaisesti edes haikailematta muuta. Sitten tulee neljän- tai viidenkympin kriisi ja toteaa että lapset alkaa olla kasvatettu ja töissäkin asema vakiintunut eikä sielläkään mitään "jännää" uranousua tms, ja että oikeastaan kaipaisi ihan jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on riskialtista hommaa tulevaisuuttaan rakentaa noin häilyvän olennon kanssa, kuin mitä mies on.
Totta. Lesbot eivät koskaan eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en alun alkaenkaan hyväksyisi suhdetta, joka tekisi elämästäni ei-vapaata. Jos haluan matkustella, matkustelen, ja jos ihastun, sitten ihastun. Parisuhde onnistuu sellaisen kanssa, joka kunnioittaa tarpeitani ja rajojani.
Kannustan jokaista tavoittelemaan sellaista suhdetta, joka sopii itselle. Huono suhde on paljon sinkkuutta huonompi vaihtoehto.
Ongelma on se, että monet eivät tajua ollenkaan kaipaavansa mitään muuta ennen kuin jossain keski-iässä tulee pysähdys. Ei heillä ole välttämättä ollut nuorempana mitään halua mihinkään vapaampaan elämään eikä tunnetta että kaipaisivat muuta. He ovat tehneet mitä kuuluu tehdä, eläneet ruuhkavuosia työn ja perheen puristuksessa jne. Hyväksyen että sellaista ihmisen elämä on ja varsinaisesti edes haikailematta muuta. Sitten tulee neljän- tai viidenkympin kriisi ja toteaa että lapset alkaa olla kasvatettu ja töissäkin asema vakiintunut eikä sielläkään mitään "jännää" uranousua tms, ja että oikeastaan kaipaisi ihan jotain muuta.
Olisihan se tietty parempi, että osaisi elää tarpeidensa ja arvojensa mukaista elämää nuoresta aikuisesta alkaen. Mutta tosiaan aika monella arvot kirkastuvat todella vasta keski-iässä. Parempi tietysti silloin kuin ei koskaan. Ja osalla arvot myös varmasti aidosti muuttuvat, kun elämänkokemusta tulee lisää.
Niinhän ne sanoo, mutta puolen vuoden päästä viimeistään on nuorempi kimma kainalossa. "Vapautta".