Lue keskustelun säännöt.
Äitiyshaaveita mt-ongelmaisella
22.06.2019 |
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni havahtunut lapsihaaveisiin. Elämä on ollut vaikeaa, enkä ole pystynyt aiemmin edes kuvittelemaan äitiyttä. Se on ollut liian paljon. Mutta nyt jokin aika sitten koin ensimmäisen vauvakuumeeni. Olen kolmikymppinen nainen, naimisissa. Olen ollut jotenkin innoissani siitä, että olen pystynyt haaveilemaan omasta lapsesta, olen lukenut vauvalehteä ja kaikkea lapsenkasvatukseen liittyvää jne. Mutta. Kärsin mielenterveysongelmista ja käyn terapiassa, joka kestää vielä vuosia. Myös miehelläni on mt-ongelmia. Emme kuitenkaan ole alkoholisteja tai käytä huumeita. Olemme kuitenkin köyhiä, sillä minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja mieheni kuntoutuksella. Olen kokenut monenlaisia tunteita: toisaalta uudenlaista iloa ja mahdollisuuden tunnetta, toisaalta surua ja masennustakin siitä, ettei minulla ja miehelläni olisi tarjota lapsellemme parhaita mahdollisia eväitä elämään, esim. rahallisesti. Lapsi joutuisi myös näkemään meidän sairautemme. Rakkautta kuitenkin olisi. Pelkään myös, että koska olen jo tämän ikäinen, ja suvussa on autismin kirjoa, lapsi perisi meidän mt-ongelmamme ja ehkä myös jonkinlaisen autismin. Tai kehitysvamman ikäni takia. Ovatko huoleni aivan turhia vai tosia? Onko teillä kokemuksia? Voiko lapsi olla onnellinen perheessä, jossa tukitoimet ovat kunnossa ja vanhemmat rakastavat, vaikka ei olisi sitä rahaa niin kuin muilla ja mt-ongelmia joutuisi näkemään? Voiko lapsi saada silti hyvät lähtökohdat elämään vai kiroaisiko hän meitä, kun menimme hänet hankkimaan?
Kommentit (89)
Ymmärrän tunteesi. Minulla myös mt-ongelma.
Sen kuitenkin haluan sanoa, ettei rakkaus ole lapselle tarpeeksi. Lapsi tarvitsee paljon muutakin, kuin pelkkää rakkautta. Lapsi tarvitsee turvallisen ja vakaan ympäristön, vanhemmat jotka kykenevät olemaan lapselle hyvä malli aikuisuudesta. Lapsi tarvitsee paljon hoivaa ja turvaa.
Olette kummatkin kertomasi mukaan sairaita ja keskellä parantumista. Lapsi ei auttaisi tilannetta lainkaan, päinvastoin se toisi enemmän ongelmia kuin onnea. Puhumatta siitä, että ympäristö missä nyt elätte ei olisi lapselle henkisesti hyvä paikka kasvaa ja kehittyä.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lapsen hankkiminen olisi mahdollista tulevaisuudesta. Mielestäni teidän kuitenkin tulisi ensiksi keskittyä oman elämäntilanteen parantamiseen ja kehittämiseen (koulutus,työpaikka, mt kanssa toimeentulo).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Minä pidän sua törkeänä ja itsekeskeisenä. Voisit koittaa asettua muiden asemaan, miltä itsestäsi tuntuisi jos sinulta kiellettäisiin lasten hankinta vaikka itse ajattelisit olevasi kykenevä vanhemmaksi ja olisit aina haaveillut omista lapsista. Tuolla ajatusmaailmalla minä en soisi sinun lisääntyvän, mitä olet harmi vaan jo luultavasti ehtinyt tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän sua törkeänä ja itsekeskeisenä. Voisit koittaa asettua muiden asemaan, miltä itsestäsi tuntuisi jos sinulta kiellettäisiin lasten hankinta vaikka itse ajattelisit olevasi kykenevä vanhemmaksi ja olisit aina haaveillut omista lapsista. Tuolla ajatusmaailmalla minä en soisi sinun lisääntyvän, mitä olet harmi vaan jo luultavasti ehtinyt tehdä.
Tämä kommentti oli tuolle yhdelle aiemmalle.
Olen myös kolmekymppinen nainen ja käyn läpi samoja pohdintoja. Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka oireilee masennusvoittoisesti. Olen kuitenkin voinut viimeiset vuodet melko hyvin ja toimintakykyni on hyvä. Sairaus on siis tasapainossa. Käyn kokopäivätöissä, teen henkisesti vaativaa asiantuntijatyötä, ja jaksan huolehtia kodista, lemmikistä ja itsestäni enimmäkseen hyvin.
Mutta vauvasta huolehtiminen... en todellakaan tiedä miten jaksaisin enää sitä, varsinkin jos yöunet jäävät vähiin. En ainakaan vielä koe olevani niin hyvässä kunnossa, että voimavarat riittäväisivät lapsesta huolehtimiseen 24/7.
Olen päättänyt, että palaan asiaan parin vuoden kuluttua. Jos voimavarat kasvavat ja sairaus pysyy tasapainossa, asiaa voi harkita. Tällä hetkellä, niin surullista kuin se onkin, olisi itsekästä hankkia lapsi, jonka elämän perusedellytysten takaamisesta en voi mennä vannomaan.
Tsemppiä ratkaisujen kanssa! Ja voimia kuntoutumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän sua törkeänä ja itsekeskeisenä. Voisit koittaa asettua muiden asemaan, miltä itsestäsi tuntuisi jos sinulta kiellettäisiin lasten hankinta vaikka itse ajattelisit olevasi kykenevä vanhemmaksi ja olisit aina haaveillut omista lapsista. Tuolla ajatusmaailmalla minä en soisi sinun lisääntyvän, mitä olet harmi vaan jo luultavasti ehtinyt tehdä.
Sanoin, ettei lasta kannata hankkia mt-ongelmaisena. Jos ne on päällä. Jos kuntoutuu ja kokee olevansa valmis äidiksi (joka on kokopäiväinen työ), niin silloin lapsen saaminen on hieno juttu.
Jos taas on sairaseläkkeellä masennuksen takia, niin lapsenhankinta on vain todella huono idea mielestäni, vaikka se kuinka loukkaisi.
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Ei tietenkään, mutta joku roti on syytä olla. OIkeasti, jos ei pysty käymään minkäänlaisissa töissä, miten ikinä jaksaisi lasta. Se vasta työtä onkin, henkisesti ja fyysisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta lapsen kasvattamisessa on tärkeintä vanhemman henkiset voimavarat. Sen vielä ymmärrän, jos on fyysisesti jotenkin rajoittunut, mutta lapselle on tärkeää, että vanhemmat ovat henkisesti tasapainossa.
Ap:
En minäkään ole sitä lasta ajatellut vain "puskea" tähän maailmaan ja sanoa, että koita pärjätä. Niinkuin sanoin, minulla on tukiverkkoa ja katson myös, miten tuo mies tuossa vierellä, miten hänen sairautensa, ottaako se yhtään merkkiä parempaan päin. Omani on antanut merkkejä parempaan päin, kun sain vihdoin oikeanlaista terapiaa ja ystävällisiä terveydenhoidon henkilöitä ympärilleni. Aion katsoa, miten kauan nämä lapsiasiat vakavasti mielessä pyörivät, miten terveys kehittyy itselläni ja miehelläni. Mutta olen kyllä itsekin tyrmistynyt ja kyllä, myös mieleni pahoittanut tästä vihan määrästä, jota monissa vastauksissa on. Ette ilmeisestikään ymmärrä sitä, millaista on, kun on traumatisoitunut, ja kohtaa vielä aikuisena vihaa ja ennakkoluuloja sen takia, että minulle on tehty lapsena pahaa muiden ihmisten toimesta. Vinkkinä teille jo vanhemmille: minut traumatisoi mm. päiväkodista peruskoulun loppuun kestänyt toisten lasten kiusaaminen ja syrjintä. Miettikääpä, osaatteko itse kasvattaa lapsenne niin, etteivät traumatisoi toisten lapsia, joita te sitten syyllistätte heidän mielenterveysongelmistaan, kun ovat aikuisia. Traumatisoitunut on uhri, joka on vastuussa omasta käyttäytymisestään, mutta joka ei itse ole syypää siihen pahaan, jota hänelle on tehty. Näin on myös monen muun mt-ongelmaisen kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän sua törkeänä ja itsekeskeisenä. Voisit koittaa asettua muiden asemaan, miltä itsestäsi tuntuisi jos sinulta kiellettäisiin lasten hankinta vaikka itse ajattelisit olevasi kykenevä vanhemmaksi ja olisit aina haaveillut omista lapsista. Tuolla ajatusmaailmalla minä en soisi sinun lisääntyvän, mitä olet harmi vaan jo luultavasti ehtinyt tehdä.
Sanoin, ettei lasta kannata hankkia mt-ongelmaisena. Jos ne on päällä. Jos kuntoutuu ja kokee olevansa valmis äidiksi (joka on kokopäiväinen työ), niin silloin lapsen saaminen on hieno juttu.
Jos taas on sairaseläkkeellä masennuksen takia, niin lapsenhankinta on vain todella huono idea mielestäni, vaikka se kuinka loukkaisi.
No niinhän juuri tuossa viestissäni koitin ilmaista, että sitten joskus kun eivät ”ole päällä”.
Mun kaverilla on bipo äiti. Ja eihän se äitiys oikein hyvin ole mennyt. Kaikilla lapsilla on mielenterveysongelmia. Yksi lapsista on sentään kokoaikatyössä. Muut kokonaan tai osa-aikaisesti työttömänä.
Mun kaveti kärsii erilaisista sosiaalisista ongelmista, yksinäisyydestä, ahdistuneisuudesta, alakulosta, työelämäongelmista, ym. Itse on minulle kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:
En minäkään ole sitä lasta ajatellut vain "puskea" tähän maailmaan ja sanoa, että koita pärjätä. Niinkuin sanoin, minulla on tukiverkkoa ja katson myös, miten tuo mies tuossa vierellä, miten hänen sairautensa, ottaako se yhtään merkkiä parempaan päin. Omani on antanut merkkejä parempaan päin, kun sain vihdoin oikeanlaista terapiaa ja ystävällisiä terveydenhoidon henkilöitä ympärilleni. Aion katsoa, miten kauan nämä lapsiasiat vakavasti mielessä pyörivät, miten terveys kehittyy itselläni ja miehelläni. Mutta olen kyllä itsekin tyrmistynyt ja kyllä, myös mieleni pahoittanut tästä vihan määrästä, jota monissa vastauksissa on. Ette ilmeisestikään ymmärrä sitä, millaista on, kun on traumatisoitunut, ja kohtaa vielä aikuisena vihaa ja ennakkoluuloja sen takia, että minulle on tehty lapsena pahaa muiden ihmisten toimesta. Vinkkinä teille jo vanhemmille: minut traumatisoi mm. päiväkodista peruskoulun loppuun kestänyt toisten lasten kiusaaminen ja syrjintä. Miettikääpä, osaatteko itse kasvattaa lapsenne niin, etteivät traumatisoi toisten lapsia, joita te sitten syyllistätte heidän mielenterveysongelmistaan, kun ovat aikuisia. Traumatisoitunut on uhri, joka on vastuussa omasta käyttäytymisestään, mutta joka ei itse ole syypää siihen pahaan, jota hänelle on tehty. Näin on myös monen muun mt-ongelmaisen kohdalla.
Minä olen traumatisoitunut esimerkiksi koulukiusaamisesta. Näiden kiusaajien vanhemmat eivät nähtävästi ole osanneet kasvattaa lapsiaan. Itse en halua lapsia, koska en halua heille samanlaista ahdistusta kuin itselläni on edelleen kiusaamisen vuoksi.
Oma kaveri tappoi itsensä. Äidillä oli vaikea masennus. Ennen kuolemaansa sanoi että miksei hänellä voi olla normaalia perhettä.
Tämä ei varmaankaan ollut ainoa syy itsemurhaan, mutta hän koki tämän raskaasti. Hän oli ainut lapsi, jota äiti rakasti todella paljon. Äidillä ei vaan ollut voimia olla niin paljon läsnäoleva äiti kuin olisi pitänyt.
En osaa sanoa kysymykseesi kuitenkaan mitään. Riippuu monesta muusta asiasta. Joka tapauksessa omat mt ongelmat tulevat näkymään varmasti lapsessa ellet onnistu niitä täydellisesti peittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset tarvii aina jonkun jota katsoa alaspäin. Ohis.
Vierailija kirjoitti:
Ap:
En minäkään ole sitä lasta ajatellut vain "puskea" tähän maailmaan ja sanoa, että koita pärjätä. Niinkuin sanoin, minulla on tukiverkkoa ja katson myös, miten tuo mies tuossa vierellä, miten hänen sairautensa, ottaako se yhtään merkkiä parempaan päin. Omani on antanut merkkejä parempaan päin, kun sain vihdoin oikeanlaista terapiaa ja ystävällisiä terveydenhoidon henkilöitä ympärilleni. Aion katsoa, miten kauan nämä lapsiasiat vakavasti mielessä pyörivät, miten terveys kehittyy itselläni ja miehelläni. Mutta olen kyllä itsekin tyrmistynyt ja kyllä, myös mieleni pahoittanut tästä vihan määrästä, jota monissa vastauksissa on. Ette ilmeisestikään ymmärrä sitä, millaista on, kun on traumatisoitunut, ja kohtaa vielä aikuisena vihaa ja ennakkoluuloja sen takia, että minulle on tehty lapsena pahaa muiden ihmisten toimesta. Vinkkinä teille jo vanhemmille: minut traumatisoi mm. päiväkodista peruskoulun loppuun kestänyt toisten lasten kiusaaminen ja syrjintä. Miettikääpä, osaatteko itse kasvattaa lapsenne niin, etteivät traumatisoi toisten lapsia, joita te sitten syyllistätte heidän mielenterveysongelmistaan, kun ovat aikuisia. Traumatisoitunut on uhri, joka on vastuussa omasta käyttäytymisestään, mutta joka ei itse ole syypää siihen pahaan, jota hänelle on tehty. Näin on myös monen muun mt-ongelmaisen kohdalla.
Mutta se tosiasia on, että jos et jaksa edes käydä töissä kokopäiväisesti, et myöskään jaksa hoitaa lasta. Töitä yleisemmin tehdään se 8h päivässä, lasta pitää hoitaa 24/7. Lapsen hoitaminen ja kasvattaminen on rankkaa ja se laittaa vanhemmat niin henkisesti, kuin fyysisesti koville.
Minulla on mt-ongelma ja traumaperäinen stressihäiriö. Tiedän hyvin sen, että pienikin lisätaakka elämään voi oikeasti muuttaa tilanteen varsinkin, jos lisätaakka on jatkuvaa.
Monet ovat täällä sanoneet, ettei lapsihaaveita tarvitse heittää menemään, vaan että parempi keskittyä siihen, että pääset parempaan asemaan niin taloudellisesti, kuin henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Vaikka ei tarkoituksella sairastuisi, niin lapsen tekeminen sairaana on tarkoituksellista. Sairas vanhempi suurella todennäköisyydellä pilaa lapsensa elämån. Ja se on aiheutettu ihan tarkoituksellusesti.
Ei kukaan voi sanoa etukäteen miten teillä menisi. Ja kyllä monet sairastuvat vasta lasten synnyttyäkin. Mutta sen voin sanoa, että rakkaus on olennaista, mutta *ei riitä yhtään mihinkään*. Tarvitaan myös sinnikkyyttä, itsekuria, henkisiä voimia, epäitsekkyyttä, kykyä kestää univajetta, kykyä kestää toisen ihmisen äärimmäisiä negatiivisia tunteita ilman että kokee ne uhaksi omalle itsetunnolleen, kykyä ottaa vastaan äärimmäistä raivoa ilman että alkaa raivota takaisin, kykyä kestää se, että epäonnistuu ja tuottaa toiselle pettymyksen eikä voi pyyhkiä sitä pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä vaan on pakko vaan pyytää anteeksi ja jatkaa. Tässä jotain mitä tuli nyt mieleen (mulla kolmas nyt 6kk).
Hyvät tukiverkot ovat varmasti olennaisin yksittäinen tekijä, siis sen lisäksi että itsellä ja kumppanilla on pääasiallisesti riittävät voimavarat. Kenellä vaan voi hetkittäin voimavarat pettää ja silloin tukiverkot ovat tärkeitä. Jos on mt-ongelmia, on todennäköistä että voimavarat tulevat vähintään hetkittäin pettämään kun niin käy ihmisillä joilla ei ole mitään kummempia ongelmia tai sairauksia. Elämässä tulee kaikenlaisia kuormittavaa vastaan, ja siitä huolimatta pitäisi pystyä huolehtimaan arjesta, lapsen tarpeista ja hyvinvoinnista ja olemaan tasapainoinen, turvallinen aikuinen.
Mielestäni tästä asiasta kannattaa jutella teitä hoitavien ammattilaisten kanssa. Tietenkään he eivät voi tehdä päätöstä kenenkään puolesta, mutta voivat varmasti auttaa kartoittamaan kaikki olennaiset tekijät oman päätöksenne perustaksi.
Raskaus, synnytys ja lapsivuodevaihe pahentavat monia mt-ongelmia. Niitä pidetään usein sairausjakson riskitekijänä. Siksi esim. hyvä hoitosuhde ja tukiverkko siellä puolella on tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:
En minäkään ole sitä lasta ajatellut vain "puskea" tähän maailmaan ja sanoa, että koita pärjätä. Niinkuin sanoin, minulla on tukiverkkoa ja katson myös, miten tuo mies tuossa vierellä, miten hänen sairautensa, ottaako se yhtään merkkiä parempaan päin. Omani on antanut merkkejä parempaan päin, kun sain vihdoin oikeanlaista terapiaa ja ystävällisiä terveydenhoidon henkilöitä ympärilleni. Aion katsoa, miten kauan nämä lapsiasiat vakavasti mielessä pyörivät, miten terveys kehittyy itselläni ja miehelläni. Mutta olen kyllä itsekin tyrmistynyt ja kyllä, myös mieleni pahoittanut tästä vihan määrästä, jota monissa vastauksissa on. Ette ilmeisestikään ymmärrä sitä, millaista on, kun on traumatisoitunut, ja kohtaa vielä aikuisena vihaa ja ennakkoluuloja sen takia, että minulle on tehty lapsena pahaa muiden ihmisten toimesta. Vinkkinä teille jo vanhemmille: minut traumatisoi mm. päiväkodista peruskoulun loppuun kestänyt toisten lasten kiusaaminen ja syrjintä. Miettikääpä, osaatteko itse kasvattaa lapsenne niin, etteivät traumatisoi toisten lapsia, joita te sitten syyllistätte heidän mielenterveysongelmistaan, kun ovat aikuisia. Traumatisoitunut on uhri, joka on vastuussa omasta käyttäytymisestään, mutta joka ei itse ole syypää siihen pahaan, jota hänelle on tehty. Näin on myös monen muun mt-ongelmaisen kohdalla.
Koska sinulla ei voimavarat riitä kasvattamaan lasta riittävän hyvin. Niinpä sinun lapsestasi kasvaa todennäköisesti sellainen huomiota vaikka pahalla hakeva, kuten kiusaajasi olivat.
Miten pystyt elämään sen asian kanssa, että lapsesi on samanlainen kuin ne kiusaajat, jotka pilasivat elämäsi? Ja että sinä olet sitten samanlainen epäonnistunut vanhempi kuin kiusaajiesi vanhemmat olivat.
Mietipä tällaistakin mahdollisuutta, joka on vieläpä hyvin todennäköinen.
Minusta se kertoo positiivisia asioita ap:sta, että hän mietti, pohtii ja kyselee mielipiteitä täällä. Tuskin on kyse mistään tukipummista, joka haluaa vaan saada kaiken yhteiskunnan kustannuksella.
Jotkut moniongelmaiset ja päihdeongelmaiset vaan puskee lapsia tähän maailmaan lainkaan asiaa ajattelematta ja lapset kasvavat täyden kaaoksen ja henkisen pahoinvoinnin keskellä. Monenlaisia ongelmia alkoholismista mt-ongelmiin ja rakkaudettomuuteen on myös niissä ns. hyvissä perheissä, joissa kulissit on kunnossa ja lapset sitten viettävät aikuisuuden terapiassa traumoja purkamassa. Elämä ei aina ole mustavalkoista.
Mielestäni on hyvä pohtia tilannetta, jatkaa terapiaa, pyrkiä edes jonkinlaiseen työkokeiluun tai koulutukseen ja pyrkiä saamaan itsensä kuntoon ja tarkkailla omaa jaksamista. Sitten kun tilanne on ollut vakaa useamman vuoden ja oma jaksaminen on hyvällä tolalla sekä tukiverkot kunnossa, lapsen hankkiminen voi olla ihan realistista.