Lue keskustelun säännöt.
Äitiyshaaveita mt-ongelmaisella
22.06.2019 |
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni havahtunut lapsihaaveisiin. Elämä on ollut vaikeaa, enkä ole pystynyt aiemmin edes kuvittelemaan äitiyttä. Se on ollut liian paljon. Mutta nyt jokin aika sitten koin ensimmäisen vauvakuumeeni. Olen kolmikymppinen nainen, naimisissa. Olen ollut jotenkin innoissani siitä, että olen pystynyt haaveilemaan omasta lapsesta, olen lukenut vauvalehteä ja kaikkea lapsenkasvatukseen liittyvää jne. Mutta. Kärsin mielenterveysongelmista ja käyn terapiassa, joka kestää vielä vuosia. Myös miehelläni on mt-ongelmia. Emme kuitenkaan ole alkoholisteja tai käytä huumeita. Olemme kuitenkin köyhiä, sillä minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja mieheni kuntoutuksella. Olen kokenut monenlaisia tunteita: toisaalta uudenlaista iloa ja mahdollisuuden tunnetta, toisaalta surua ja masennustakin siitä, ettei minulla ja miehelläni olisi tarjota lapsellemme parhaita mahdollisia eväitä elämään, esim. rahallisesti. Lapsi joutuisi myös näkemään meidän sairautemme. Rakkautta kuitenkin olisi. Pelkään myös, että koska olen jo tämän ikäinen, ja suvussa on autismin kirjoa, lapsi perisi meidän mt-ongelmamme ja ehkä myös jonkinlaisen autismin. Tai kehitysvamman ikäni takia. Ovatko huoleni aivan turhia vai tosia? Onko teillä kokemuksia? Voiko lapsi olla onnellinen perheessä, jossa tukitoimet ovat kunnossa ja vanhemmat rakastavat, vaikka ei olisi sitä rahaa niin kuin muilla ja mt-ongelmia joutuisi näkemään? Voiko lapsi saada silti hyvät lähtökohdat elämään vai kiroaisiko hän meitä, kun menimme hänet hankkimaan?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Vaikka ei tarkoituksella sairastuisi, niin lapsen tekeminen sairaana on tarkoituksellista. Sairas vanhempi suurella todennäköisyydellä pilaa lapsensa elämån. Ja se on aiheutettu ihan tarkoituksellusesti.
Kommentti on ohis: ihmettelen aidosti vihan ja negatiivisten asenteiden määrää. En ole sitä mieltä, että lasta kannattaa hankkia huonoon elämäntilanteeseen. Kommentti ei liittynyt lapsiasiaan millään tavalla.
Minusta taas tuntuu, että hyvin monelta puuttuu itsereflektio, ei yhtään ajatella, miten omat ongelmat vaikuttaisivat vaikka lapseen. Kuvitellaan, että kyllä yhteiskunta hoitaa. Kyseessä on kuitenkin oikea ihminen, jonka pitäisi saada parhaat mahdolliset lähtökohdat elämälleen. Tämä koskee kyllä kaikkia vanhempia, moni hankkii lapsen vaan koska haluaa, eikä mieti tippaakaan, onko itsellä resursseja kasvattaa tasapainoista ihmistä. -eri
Mutta voitte vaan miettiä sitä, millaista on kun itse tekee kaikkensa kuntoutuakseen ja parantuakseen ja saa joka paikassa terveydenhuollosta työelämään halveksuvan leiman otsaansa. Sen kärsimyksen päälle mikä oma sairaus on. Yritäpä siitä sitten nousta ns. normaalien ihmisten kirjoihin, kun joka paikassa törmää seinään halveksunnan ja alaspäin katsomisen muodossa. Totuus on, että moni mt-ongelmainen on kuntoutettavissa ja kykenee tekemään edes jotain, mutta tämä yhteiskunta ei tue tämän toteutumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Vaikka ei tarkoituksella sairastuisi, niin lapsen tekeminen sairaana on tarkoituksellista. Sairas vanhempi suurella todennäköisyydellä pilaa lapsensa elämån. Ja se on aiheutettu ihan tarkoituksellusesti.
Kommentti on ohis: ihmettelen aidosti vihan ja negatiivisten asenteiden määrää. En ole sitä mieltä, että lasta kannattaa hankkia huonoon elämäntilanteeseen. Kommentti ei liittynyt lapsiasiaan millään tavalla.
Minusta taas tuntuu, että hyvin monelta puuttuu itsereflektio, ei yhtään ajatella, miten omat ongelmat vaikuttaisivat vaikka lapseen. Kuvitellaan, että kyllä yhteiskunta hoitaa. Kyseessä on kuitenkin oikea ihminen, jonka pitäisi saada parhaat mahdolliset lähtökohdat elämälleen. Tämä koskee kyllä kaikkia vanhempia, moni hankkii lapsen vaan koska haluaa, eikä mieti tippaakaan, onko itsellä resursseja kasvattaa tasapainoista ihmistä. -eri
Mutta voitte vaan miettiä sitä, millaista on kun itse tekee kaikkensa kuntoutuakseen ja parantuakseen ja saa joka paikassa terveydenhuollosta työelämään halveksuvan leiman otsaansa. Sen kärsimyksen päälle mikä oma sairaus on. Yritäpä siitä sitten nousta ns. normaalien ihmisten kirjoihin, kun joka paikassa törmää seinään halveksunnan ja alaspäin katsomisen muodossa. Totuus on, että moni mt-ongelmainen on kuntoutettavissa ja kykenee tekemään edes jotain, mutta tämä yhteiskunta ei tue tämän toteutumista.
Moni tosiaan hankkii lapsen, koska nyt vaan itsekkäästi haluaa lapsen!! Eikä mieti ythtään, onko omia resursseja kasvattaa tasapainoista ihmistä. Tämä koskee ihan kaikkia, ei pelkästään mt-ongelmaisia.
Mitä vihaa se on, jos puolustaa lapsen oikeuksia? Minusta lapsia ei pidä tehdä huonoihin olosuhteisiin. Itsekin olisin mieluummin ollut syntymättä.
Jos ei pysty mt-ongelmien takia tekemään töitä, niin ei pysty vanhemmuuteenkaan. Kasvatatte vain yhden sairaan yksilön lisää, joka todennäköisesti tappaa itsensä jo teini-ikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Vaikka ei tarkoituksella sairastuisi, niin lapsen tekeminen sairaana on tarkoituksellista. Sairas vanhempi suurella todennäköisyydellä pilaa lapsensa elämån. Ja se on aiheutettu ihan tarkoituksellusesti.
Kommentti on ohis: ihmettelen aidosti vihan ja negatiivisten asenteiden määrää. En ole sitä mieltä, että lasta kannattaa hankkia huonoon elämäntilanteeseen. Kommentti ei liittynyt lapsiasiaan millään tavalla.
Mutta voitte vaan miettiä sitä, millaista on kun itse tekee kaikkensa kuntoutuakseen ja parantuakseen ja saa joka paikassa terveydenhuollosta työelämään halveksuvan leiman otsaansa. Sen kärsimyksen päälle mikä oma sairaus on. Yritäpä siitä sitten nousta ns. normaalien ihmisten kirjoihin, kun joka paikassa törmää seinään halveksunnan ja alaspäin katsomisen muodossa. Totuus on, että moni mt-ongelmainen on kuntoutettavissa ja kykenee tekemään edes jotain, mutta tämä yhteiskunta ei tue tämän toteutumista.
Ehkä kannattaisi suunnitella sitä omaa paranemista ja sitä edesauttavia projekteja, kuin vauvaa? Ihmiset, minä mukaan lukien, on nähnyt liikaa mitä siitä seuraa kun välinpitämättömät mt-ongelmaiset hankkii lapsia. Sain muuten jonkun eston kommentointiin, joku ilmeisesti loukkaantui viesteistäni. Seison kyllä sanojeni takana. Ei lapsenteko ole mikään oikeus kuten oikeus koskemattomuuteen, ruokaan, turvalliseen elämiseen. Lapsen voivat kyllä kaikki hankkia, joilla se biologisesti onnistuu siis, mutta kyllä sitä pitäisi harkita.
Ap kyllä selvästi harkitsee, eikä hän ja miehensä käytä päihteitä, mitkä on tosi positiivisia juttuja. Yleensä näihin ongelma perheisiin liittyykin juuri päihteet. Toivon että Apn ja miehensä olo kohenee, löytävät onnen ja saavat haluamansa ja asiat sujuu hyvin. Pyydän anteeksi, jos loukkasin Apta.
Vakavasti masentuneille:
Miksi edes haluatte hankkia lapsia jos elämä on niin kestämätöntä? Mitä ajattelette sen lapsen tästä elämästä tykkäävän? Minkälaista esimerkkiä näytätte asenteellanne? Miten opetatte lapsen onneliseksi jos ette itse tiedä siitä?
Kasvatatte yhden elämään pettyneen, sen takia että minä minä, minä haluan nyt kokeilla äitiyttä ja tuntea itseni tärkeäksi (jos te ette jo tunne itseänne arvokkaaksi ja rakastetuksi, on väärin tehdä lapsi vain paikkaamaan sitä aukkoa). Äitinä oleminen on kokoaikainen työ, josta ei niin vaan lähdetä sairaslomalle lepäämään vahingoittamatta muita. Tänä päivänä meillä on paljon tietoa, miksi tietoisesti ottaa iso riski.
Siis ensiksi oma terveys kuntoon ja sitten vasta miettimään vauvaa. Onnellinen äiti on lapsen onni.
MUTTA voihan se idea vauvasta olla todella ponnistus ylös sieltä masennuksesta, mikä ettei. Jospa siis siitä vauvasta unelmoidessa piristyy ja jaksaa olla sen ajatuksen voimalla yhteen putkeen ainakin vuoden yhteiskunnassa ilman ongelmia kiinni, kun on joku tavoite, paranee voimat vievästä masennuksesta ja pitää huolen itsestään ja elää normaalisti ja edes yrittää hakea töitä, miksi ei sitten kohta olisi valmis jäämään äidiksi. Hitaasti hyvä tulee.
Mutta jos se masennus ja sairaus on hoitamatta ja päällä, miksi ihmeessä tehdä lapsi? Maagisesti lapsi poistaa kaikki mielen ongelmat? Se on romanttinen ajatus, mutta epäreilu lapselle ja siis itsekäs.
Todista että pystyt huolehtimaan lapsesta, huolehtimalla ensin itsestäsi. Opettele rakastamaan itseäsi ja löytämään voimavarat omaan jaksamiseen, niin lapsellekin riittää. 🤗 Kysyit mielipidettä. Sitten kun olet ollut turvallisen ajan tyytyväinen tähän olemiseen täällä pallolla, silloin voit olla valmis äidiksi. Kun luonto on kutsuva ja kaunis, tekee mieli tehdä asioita, näet elämän positiivisessa valossa. Silloin et ole enää masentunut. Ota Ap huomioon myös miehesi ja miten stressaava vauva-arki voi pahimmillaan ahdistaa häntä lisää. Mieskin täytyy valmistella tulevaan ja löytää hänelle voimavarat jaksaa ja löytää se onni normielämästä (joka ei kellään ole täydellistä).
Kukaan ei ole tuomittu olemaan aina se "mt-ongelmainen", älkää ajatelko itsestänne niin, koska ajatuksella on valtava voima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä vihaa se on, jos puolustaa lapsen oikeuksia? Minusta lapsia ei pidä tehdä huonoihin olosuhteisiin. Itsekin olisin mieluummin ollut syntymättä.
Jep. Oli tässä ilkeitäkin viestejä, mutta ei se että sanotaan että ei ehkä kannata, ole ilkeyttä. Minulle lasten oikeudet ja tarpeet ovat tärkeämpiä kuin se mitä aikuiset haluavat.
Osa viesteistä ilkeitä ja asiattomia, mutta suurella osalla on pointti ja hyvä tarkoitus. Ei se ole mt-ongelmaisten aliarviointia tms että kehottaa harkitsemaan ja keskittymään ensisijassa omaan hyvinvointiin. Jos äitiydestä haaveilevalla olisi vakava fyysinen sairaus, joka aiheuttaisi rajoitteita, ihan samalla tavalla sanoisin.
On myös eri asia, jos on kerran saanut elämässään burn outin tai lievän masennusjakson kuin olla kroonisesti (useita vuosia) sairas ja työkyvytön. Se on vakava tilanne. Se ei tarkoita, etteikö voi toipua ja kuntoutua - siihen on mahdollisuus ja pitää jaksaa uskoa!
Toteaisin myös, että adoption esteenä on usein (ei aina) mt-ongelmat ja sekin kertoo siitä, että näiden asioiden katsotaan olevan suuri riski lapsesta huolehtimiselle ja kasvattamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ÄLÄ LISÄÄNNY.
Itse mt-ongelmaisten vanhempien lapsena voin sanoa että tulee olemaan rankkaa lapselle ja vaikuttaa lapsenkin psyykkeeseen todella paljon ja joutuu kantamaan liikaa taakkaa. Riskinä on myös että lapsi joutuu huolehtimaan vanhemmistaan.
Lisäksi jos mt-ongelmat ovat periytyviä.
Lisäksi rahallinen tilanne kyllä vaikuttaa. Vaikkei raha tee onnelliseksi, mutta työkyvyttömyyseläkkeellä olevan yh-äidin lapsena voin sanoa että monet asiat olisivat helpottuneet sillä, että olisi ollut työkykyinen ja/tai käytettävissä enemmän rahaa.
Vanhemmalla pitää olla myös kykyä pitää huolta lapsesta. Jos ei itsestäänkään kykene huolehtimaan ei kannata tehdä lasta.
AJATTELE LASTA JA HÄNEN LAPSUUTTAAN JA SEN VAIKUTUKSIA ELÄMÄÄN JOTEN ÄLÄ TEE LASTA, KOITA HUOLEHTIA VAIN ITSESTÄSI.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että olisin ollut valmis äidiksi vaikka parikymppisenä. Luulen, että nimenomaan se, että en tavannut sopivaa kumppaniehdokasta ja saanut perhehaavetta eteenpäin, aiheutti minulle masennusta. Masennus muutenkin on minulla sidoksissa hormonitoimintaan, ja koen tasapainoisen rauhallisen elämän olevan hyväksi minulle. Raskaus ja synnytys vaikutti kaikkiaan positiivisesti hormonitoimintaani.
Siksi väitänkin, että tässä ketjussa esitetyt väitteet ovat osittain vääriä. Varsinkin naisten masennus voi johtua nimenomaan siitä, ettei pääse toteuttamaan biologista tehtäväänsä.
Korjatkaa, jos olen väärässä. Haluaisin kuitenkin kuulla, millä perusteilla ja kokemuksella esitätte väitteitä.
Naisilla on kautta historian todettu hysteriaa ja melankoliaa, mikä on ollut yhteydessä kuukautisiin. Naisia on laitettu parantoloihin saamaan kyseenalaisia mielenterveyshoitoja. Nykyvalossa suuri osa näistä naisista olisi ollut täysin terveitä ihmisiä inhimillisineen ongelmineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Vaikka ei tarkoituksella sairastuisi, niin lapsen tekeminen sairaana on tarkoituksellista. Sairas vanhempi suurella todennäköisyydellä pilaa lapsensa elämån. Ja se on aiheutettu ihan tarkoituksellusesti.
Kommentti on ohis: ihmettelen aidosti vihan ja negatiivisten asenteiden määrää. En ole sitä mieltä, että lasta kannattaa hankkia huonoon elämäntilanteeseen. Kommentti ei liittynyt lapsiasiaan millään tavalla.
Mutta voitte vaan miettiä sitä, millaista on kun itse tekee kaikkensa kuntoutuakseen ja parantuakseen ja saa joka paikassa terveydenhuollosta työelämään halveksuvan leiman otsaansa. Sen kärsimyksen päälle mikä oma sairaus on. Yritäpä siitä sitten nousta ns. normaalien ihmisten kirjoihin, kun joka paikassa törmää seinään halveksunnan ja alaspäin katsomisen muodossa. Totuus on, että moni mt-ongelmainen on kuntoutettavissa ja kykenee tekemään edes jotain, mutta tämä yhteiskunta ei tue tämän toteutumista.
Ehkä kannattaisi suunnitella sitä omaa paranemista ja sitä edesauttavia projekteja, kuin vauvaa? Ihmiset, minä mukaan lukien, on nähnyt liikaa mitä siitä seuraa kun välinpitämättömät mt-ongelmaiset hankkii lapsia. Sain muuten jonkun eston kommentointiin, joku ilmeisesti loukkaantui viesteistäni. Seison kyllä sanojeni takana. Ei lapsenteko ole mikään oikeus kuten oikeus koskemattomuuteen, ruokaan, turvalliseen elämiseen. Lapsen voivat kyllä kaikki hankkia, joilla se biologisesti onnistuu siis, mutta kyllä sitä pitäisi harkita.
Ap kyllä selvästi harkitsee, eikä hän ja miehensä käytä päihteitä, mitkä on tosi positiivisia juttuja. Yleensä näihin ongelma perheisiin liittyykin juuri päihteet. Toivon että Apn ja miehensä olo kohenee, löytävät onnen ja saavat haluamansa ja asiat sujuu hyvin. Pyydän anteeksi, jos loukkasin Apta.
Vakavasti masentuneille:
Miksi edes haluatte hankkia lapsia jos elämä on niin kestämätöntä? Mitä ajattelette sen lapsen tästä elämästä tykkäävän? Minkälaista esimerkkiä näytätte asenteellanne? Miten opetatte lapsen onneliseksi jos ette itse tiedä siitä?
Kasvatatte yhden elämään pettyneen, sen takia että minä minä, minä haluan nyt kokeilla äitiyttä ja tuntea itseni tärkeäksi (jos te ette jo tunne itseänne arvokkaaksi ja rakastetuksi, on väärin tehdä lapsi vain paikkaamaan sitä aukkoa). Äitinä oleminen on kokoaikainen työ, josta ei niin vaan lähdetä sairaslomalle lepäämään vahingoittamatta muita. Tänä päivänä meillä on paljon tietoa, miksi tietoisesti ottaa iso riski.
Siis ensiksi oma terveys kuntoon ja sitten vasta miettimään vauvaa. Onnellinen äiti on lapsen onni.MUTTA voihan se idea vauvasta olla todella ponnistus ylös sieltä masennuksesta, mikä ettei. Jospa siis siitä vauvasta unelmoidessa piristyy ja jaksaa olla sen ajatuksen voimalla yhteen putkeen ainakin vuoden yhteiskunnassa ilman ongelmia kiinni, kun on joku tavoite, paranee voimat vievästä masennuksesta ja pitää huolen itsestään ja elää normaalisti ja edes yrittää hakea töitä, miksi ei sitten kohta olisi valmis jäämään äidiksi. Hitaasti hyvä tulee.
Mutta jos se masennus ja sairaus on hoitamatta ja päällä, miksi ihmeessä tehdä lapsi? Maagisesti lapsi poistaa kaikki mielen ongelmat? Se on romanttinen ajatus, mutta epäreilu lapselle ja siis itsekäs.
Todista että pystyt huolehtimaan lapsesta, huolehtimalla ensin itsestäsi. Opettele rakastamaan itseäsi ja löytämään voimavarat omaan jaksamiseen, niin lapsellekin riittää. 🤗 Kysyit mielipidettä. Sitten kun olet ollut turvallisen ajan tyytyväinen tähän olemiseen täällä pallolla, silloin voit olla valmis äidiksi. Kun luonto on kutsuva ja kaunis, tekee mieli tehdä asioita, näet elämän positiivisessa valossa. Silloin et ole enää masentunut. Ota Ap huomioon myös miehesi ja miten stressaava vauva-arki voi pahimmillaan ahdistaa häntä lisää. Mieskin täytyy valmistella tulevaan ja löytää hänelle voimavarat jaksaa ja löytää se onni normielämästä (joka ei kellään ole täydellistä).Kukaan ei ole tuomittu olemaan aina se "mt-ongelmainen", älkää ajatelko itsestänne niin, koska ajatuksella on valtava voima.
Kommentissa, johon vastasit lukee, että ei kannata tehdä lasta huonoon elämäntilanteeseen. En ole nähnyt tässä keskustelussa ainoatakaan viestiä, jossa varauksettomasti tsempattaisiin lapsentekoon. Suurin osa, asiattomia kommentteja lukuunottamatta, kehottaa ap:ta tekemään juuri kuin jälleen kerran toistit: parantumaan itse ensin. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että tässä yhteiskunnassa mt-ongelmaisen osa on raskas ja leima valitettavasti usein on ja pysyy. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi vuosia masennus diagnoosin jälkeen ei saa hoitoa fyysiseen sairauteen lääkärissä, vaikka mistään masennusta ei ole enää pitkään aikaan ollut.
Mulla oli jo 2 lasta, kun sairastuin työ-burnoutin kautta keskivaikeaan masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön ja myös yksi muoto dissosiaatiohäiriöstä mulla oli. Olin töistä pois saikulla 1.5 vuotta. Tuona aikana kodin ja lapset hoiti mun mies, joka on TYÖSSÄKÄYVÄ ja TERVE. Se, että toinen vanhempi on terve, on EDELLYTYS lastenhankinnalle, että toinen edes on terve. Mun mielestä, ehdottomasti. Mä itse olin ihan pelistä pois. Käytännössä makasin sängyssä 6kk putkeen.
Pelkkä dissosiaatiohäiriö on vakava mielenterveydenhäiriö. Dissosiaatio-oireet saavat ihmisen hetkittäin (tai jopa kokonaan) kokemaan/tuntemaan tms aistiharhoja esimerkiksi. Psyykkisesti sairas henkilö ei mun mielestä ole terveen lailla kykenevä arvioimaan, onko hyvä hetki hankkia lapsi. Yleensä ei ole, vaikka itsestä siltä tuntuisikin, mutta sitä ei näe.
Ap:n tilanne ei varmastikaan ole helpoimmasta päästä, jos olet sairaseläkkeellä. En tarkoita olla ilkeä, vaan tiedän, mistä puhun. Omasta kokemuksestani on vuosia ja olen ollut täysin terve. Uusi vauva meillä on nyt, kun kaikki on taas niin kuin pitääkin.
Eli siis terveenä näen asiat kirkkaasti ja muistan, millaista oli olla sairas. Oli monia asioita, mitä en oikeasti nähnyt liittyen itseeni. En vaikka kuinka yritin. Ei lapsia sairaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Vaikka ei tarkoituksella sairastuisi, niin lapsen tekeminen sairaana on tarkoituksellista. Sairas vanhempi suurella todennäköisyydellä pilaa lapsensa elämån. Ja se on aiheutettu ihan tarkoituksellusesti.
Kommentti on ohis: ihmettelen aidosti vihan ja negatiivisten asenteiden määrää. En ole sitä mieltä, että lasta kannattaa hankkia huonoon elämäntilanteeseen. Kommentti ei liittynyt lapsiasiaan millään tavalla.
Mutta voitte vaan miettiä sitä, millaista on kun itse tekee kaikkensa kuntoutuakseen ja parantuakseen ja saa joka paikassa terveydenhuollosta työelämään halveksuvan leiman otsaansa. Sen kärsimyksen päälle mikä oma sairaus on. Yritäpä siitä sitten nousta ns. normaalien ihmisten kirjoihin, kun joka paikassa törmää seinään halveksunnan ja alaspäin katsomisen muodossa. Totuus on, että moni mt-ongelmainen on kuntoutettavissa ja kykenee tekemään edes jotain, mutta tämä yhteiskunta ei tue tämän toteutumista.
Ehkä kannattaisi suunnitella sitä omaa paranemista ja sitä edesauttavia projekteja, kuin vauvaa? Ihmiset, minä mukaan lukien, on nähnyt liikaa mitä siitä seuraa kun välinpitämättömät mt-ongelmaiset hankkii lapsia. Sain muuten jonkun eston kommentointiin, joku ilmeisesti loukkaantui viesteistäni. Seison kyllä sanojeni takana. Ei lapsenteko ole mikään oikeus kuten oikeus koskemattomuuteen, ruokaan, turvalliseen elämiseen. Lapsen voivat kyllä kaikki hankkia, joilla se biologisesti onnistuu siis, mutta kyllä sitä pitäisi harkita.
Ap kyllä selvästi harkitsee, eikä hän ja miehensä käytä päihteitä, mitkä on tosi positiivisia juttuja. Yleensä näihin ongelma perheisiin liittyykin juuri päihteet. Toivon että Apn ja miehensä olo kohenee, löytävät onnen ja saavat haluamansa ja asiat sujuu hyvin. Pyydän anteeksi, jos loukkasin Apta.
Vakavasti masentuneille:
Miksi edes haluatte hankkia lapsia jos elämä on niin kestämätöntä? Mitä ajattelette sen lapsen tästä elämästä tykkäävän? Minkälaista esimerkkiä näytätte asenteellanne? Miten opetatte lapsen onneliseksi jos ette itse tiedä siitä?
Kasvatatte yhden elämään pettyneen, sen takia että minä minä, minä haluan nyt kokeilla äitiyttä ja tuntea itseni tärkeäksi (jos te ette jo tunne itseänne arvokkaaksi ja rakastetuksi, on väärin tehdä lapsi vain paikkaamaan sitä aukkoa). Äitinä oleminen on kokoaikainen työ, josta ei niin vaan lähdetä sairaslomalle lepäämään vahingoittamatta muita. Tänä päivänä meillä on paljon tietoa, miksi tietoisesti ottaa iso riski.
Siis ensiksi oma terveys kuntoon ja sitten vasta miettimään vauvaa. Onnellinen äiti on lapsen onni.MUTTA voihan se idea vauvasta olla todella ponnistus ylös sieltä masennuksesta, mikä ettei. Jospa siis siitä vauvasta unelmoidessa piristyy ja jaksaa olla sen ajatuksen voimalla yhteen putkeen ainakin vuoden yhteiskunnassa ilman ongelmia kiinni, kun on joku tavoite, paranee voimat vievästä masennuksesta ja pitää huolen itsestään ja elää normaalisti ja edes yrittää hakea töitä, miksi ei sitten kohta olisi valmis jäämään äidiksi. Hitaasti hyvä tulee.
Mutta jos se masennus ja sairaus on hoitamatta ja päällä, miksi ihmeessä tehdä lapsi? Maagisesti lapsi poistaa kaikki mielen ongelmat? Se on romanttinen ajatus, mutta epäreilu lapselle ja siis itsekäs.
Todista että pystyt huolehtimaan lapsesta, huolehtimalla ensin itsestäsi. Opettele rakastamaan itseäsi ja löytämään voimavarat omaan jaksamiseen, niin lapsellekin riittää. 🤗 Kysyit mielipidettä. Sitten kun olet ollut turvallisen ajan tyytyväinen tähän olemiseen täällä pallolla, silloin voit olla valmis äidiksi. Kun luonto on kutsuva ja kaunis, tekee mieli tehdä asioita, näet elämän positiivisessa valossa. Silloin et ole enää masentunut. Ota Ap huomioon myös miehesi ja miten stressaava vauva-arki voi pahimmillaan ahdistaa häntä lisää. Mieskin täytyy valmistella tulevaan ja löytää hänelle voimavarat jaksaa ja löytää se onni normielämästä (joka ei kellään ole täydellistä).Kukaan ei ole tuomittu olemaan aina se "mt-ongelmainen", älkää ajatelko itsestänne niin, koska ajatuksella on valtava voima.
Kommentissa, johon vastasit lukee, että ei kannata tehdä lasta huonoon elämäntilanteeseen. En ole nähnyt tässä keskustelussa ainoatakaan viestiä, jossa varauksettomasti tsempattaisiin lapsentekoon. Suurin osa, asiattomia kommentteja lukuunottamatta, kehottaa ap:ta tekemään juuri kuin jälleen kerran toistit: parantumaan itse ensin. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että tässä yhteiskunnassa mt-ongelmaisen osa on raskas ja leima valitettavasti usein on ja pysyy. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi vuosia masennus diagnoosin jälkeen ei saa hoitoa fyysiseen sairauteen lääkärissä, vaikka mistään masennusta ei ole enää pitkään aikaan ollut.
Ap kyllä aloitusviestissä ihan selvästi suunnittelee lapsen hankkimista melkeinpä nykyiseen tilanteeseen, ei mitään puhetta että jompi kumpi aloittaisi työt, köyhyyttä vain ja mielenterveysongelmia lapsi tulisi näkemään ja niistä murehtii.
Kuten on useaan otteeseen sanottu, jos apn tilanne on se, ettei pysty töihin, ei edes osa-aikaiseen sanojensa mukaan, näiden henkisten ongelmien takia, on ihan turhaa tässä vaiheessa alkaa haaveilla äitiydestä. Ja mieskin masentunut ja ahdistunut jo valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksena ihmettelen tätä hirveää määrää vihaa ja ennakkoluuloja mt-ongelmaisia kohtaan. Kukaan ei varmasti tahallaan tai tarkoituksella sairastu mieleltään, jotta voisi kustannuttaa oman elämänsä työssäkäyvien kustannuksella. Mt-ongelmat kun ei kuitenkaan ole mitään hirveän kivoja kokemuksia ja pahan masennuksen tai ahdistuksen kanssa voi olla todella tuskaista elää ja se häpeä ja pettymys omaan elämään on monella jo valmiiksi suuri taakka.
Sille ei itse voi mitään, jos sairastuu eikä kukaan aivan varmasti ikinä halua sairastua.
Vaikka ei tarkoituksella sairastuisi, niin lapsen tekeminen sairaana on tarkoituksellista. Sairas vanhempi suurella todennäköisyydellä pilaa lapsensa elämån. Ja se on aiheutettu ihan tarkoituksellusesti.
Kommentti on ohis: ihmettelen aidosti vihan ja negatiivisten asenteiden määrää. En ole sitä mieltä, että lasta kannattaa hankkia huonoon elämäntilanteeseen. Kommentti ei liittynyt lapsiasiaan millään tavalla.
Mutta voitte vaan miettiä sitä, millaista on kun itse tekee kaikkensa kuntoutuakseen ja parantuakseen ja saa joka paikassa terveydenhuollosta työelämään halveksuvan leiman otsaansa. Sen kärsimyksen päälle mikä oma sairaus on. Yritäpä siitä sitten nousta ns. normaalien ihmisten kirjoihin, kun joka paikassa törmää seinään halveksunnan ja alaspäin katsomisen muodossa. Totuus on, että moni mt-ongelmainen on kuntoutettavissa ja kykenee tekemään edes jotain, mutta tämä yhteiskunta ei tue tämän toteutumista.
Ehkä kannattaisi suunnitella sitä omaa paranemista ja sitä edesauttavia projekteja, kuin vauvaa? Ihmiset, minä mukaan lukien, on nähnyt liikaa mitä siitä seuraa kun välinpitämättömät mt-ongelmaiset hankkii lapsia. Sain muuten jonkun eston kommentointiin, joku ilmeisesti loukkaantui viesteistäni. Seison kyllä sanojeni takana. Ei lapsenteko ole mikään oikeus kuten oikeus koskemattomuuteen, ruokaan, turvalliseen elämiseen. Lapsen voivat kyllä kaikki hankkia, joilla se biologisesti onnistuu siis, mutta kyllä sitä pitäisi harkita.
Ap kyllä selvästi harkitsee, eikä hän ja miehensä käytä päihteitä, mitkä on tosi positiivisia juttuja. Yleensä näihin ongelma perheisiin liittyykin juuri päihteet. Toivon että Apn ja miehensä olo kohenee, löytävät onnen ja saavat haluamansa ja asiat sujuu hyvin. Pyydän anteeksi, jos loukkasin Apta.
Vakavasti masentuneille:
Miksi edes haluatte hankkia lapsia jos elämä on niin kestämätöntä? Mitä ajattelette sen lapsen tästä elämästä tykkäävän? Minkälaista esimerkkiä näytätte asenteellanne? Miten opetatte lapsen onneliseksi jos ette itse tiedä siitä?
Kasvatatte yhden elämään pettyneen, sen takia että minä minä, minä haluan nyt kokeilla äitiyttä ja tuntea itseni tärkeäksi (jos te ette jo tunne itseänne arvokkaaksi ja rakastetuksi, on väärin tehdä lapsi vain paikkaamaan sitä aukkoa). Äitinä oleminen on kokoaikainen työ, josta ei niin vaan lähdetä sairaslomalle lepäämään vahingoittamatta muita. Tänä päivänä meillä on paljon tietoa, miksi tietoisesti ottaa iso riski.
Siis ensiksi oma terveys kuntoon ja sitten vasta miettimään vauvaa. Onnellinen äiti on lapsen onni.MUTTA voihan se idea vauvasta olla todella ponnistus ylös sieltä masennuksesta, mikä ettei. Jospa siis siitä vauvasta unelmoidessa piristyy ja jaksaa olla sen ajatuksen voimalla yhteen putkeen ainakin vuoden yhteiskunnassa ilman ongelmia kiinni, kun on joku tavoite, paranee voimat vievästä masennuksesta ja pitää huolen itsestään ja elää normaalisti ja edes yrittää hakea töitä, miksi ei sitten kohta olisi valmis jäämään äidiksi. Hitaasti hyvä tulee.
Mutta jos se masennus ja sairaus on hoitamatta ja päällä, miksi ihmeessä tehdä lapsi? Maagisesti lapsi poistaa kaikki mielen ongelmat? Se on romanttinen ajatus, mutta epäreilu lapselle ja siis itsekäs.
Todista että pystyt huolehtimaan lapsesta, huolehtimalla ensin itsestäsi. Opettele rakastamaan itseäsi ja löytämään voimavarat omaan jaksamiseen, niin lapsellekin riittää. 🤗 Kysyit mielipidettä. Sitten kun olet ollut turvallisen ajan tyytyväinen tähän olemiseen täällä pallolla, silloin voit olla valmis äidiksi. Kun luonto on kutsuva ja kaunis, tekee mieli tehdä asioita, näet elämän positiivisessa valossa. Silloin et ole enää masentunut. Ota Ap huomioon myös miehesi ja miten stressaava vauva-arki voi pahimmillaan ahdistaa häntä lisää. Mieskin täytyy valmistella tulevaan ja löytää hänelle voimavarat jaksaa ja löytää se onni normielämästä (joka ei kellään ole täydellistä).Kukaan ei ole tuomittu olemaan aina se "mt-ongelmainen", älkää ajatelko itsestänne niin, koska ajatuksella on valtava voima.
Kommentissa, johon vastasit lukee, että ei kannata tehdä lasta huonoon elämäntilanteeseen. En ole nähnyt tässä keskustelussa ainoatakaan viestiä, jossa varauksettomasti tsempattaisiin lapsentekoon. Suurin osa, asiattomia kommentteja lukuunottamatta, kehottaa ap:ta tekemään juuri kuin jälleen kerran toistit: parantumaan itse ensin. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että tässä yhteiskunnassa mt-ongelmaisen osa on raskas ja leima valitettavasti usein on ja pysyy. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi vuosia masennus diagnoosin jälkeen ei saa hoitoa fyysiseen sairauteen lääkärissä, vaikka mistään masennusta ei ole enää pitkään aikaan ollut.
Ap kyllä aloitusviestissä ihan selvästi suunnittelee lapsen hankkimista melkeinpä nykyiseen tilanteeseen, ei mitään puhetta että jompi kumpi aloittaisi työt, köyhyyttä vain ja mielenterveysongelmia lapsi tulisi näkemään ja niistä murehtii.
Kuten on useaan otteeseen sanottu, jos apn tilanne on se, ettei pysty töihin, ei edes osa-aikaiseen sanojensa mukaan, näiden henkisten ongelmien takia, on ihan turhaa tässä vaiheessa alkaa haaveilla äitiydestä. Ja mieskin masentunut ja ahdistunut jo valmiiksi.
Mielestäni viesti on enemmän pohdintaa ja kysymyksiä kuin konkreettinen suunnitelma, että nyt tehdään lapsi juuri nyt tähän tilanteeseen. Ja pohdinta on hyvä asia- myös muiden näkemysten kysyminen on hyvä asia. Itsekäs tukipummi olisi jo tehnyt liudan lapsia olosuhteista piittaamatta.
Ap tiedostaa itsekin ongelmat: elämäntilanteen, köyhyyden ja mahdollisen ongelmien periytyvyyden. Ja suurin osa on fiksusti neuvonut lykkäämään lapsen hankkimista kunnes tilanne on ollut parempi ja vakaa pidemmän aikaa. En usko, että kukaan on tästä eri mieltä. En näe ap:n viestissä mitään selvää suunnitelmaa yhtään mihinkään suuntaan. Mutta näissä kommenteissa monella olisi kyllä luetunymmärtämisessä petrattavaa. Huvittavaa, että mt-ongelmaisia on ilmeisesti ok leimata ja halventaa, mutta itse ei osata yksinkertaista lausetta tai tekstiä lukea tai tulkita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jo 2 lasta, kun sairastuin työ-burnoutin kautta keskivaikeaan masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön ja myös yksi muoto dissosiaatiohäiriöstä mulla oli. Olin töistä pois saikulla 1.5 vuotta. Tuona aikana kodin ja lapset hoiti mun mies, joka on TYÖSSÄKÄYVÄ ja TERVE. Se, että toinen vanhempi on terve, on EDELLYTYS lastenhankinnalle, että toinen edes on terve. Mun mielestä, ehdottomasti. Mä itse olin ihan pelistä pois. Käytännössä makasin sängyssä 6kk putkeen.
Pelkkä dissosiaatiohäiriö on vakava mielenterveydenhäiriö. Dissosiaatio-oireet saavat ihmisen hetkittäin (tai jopa kokonaan) kokemaan/tuntemaan tms aistiharhoja esimerkiksi. Psyykkisesti sairas henkilö ei mun mielestä ole terveen lailla kykenevä arvioimaan, onko hyvä hetki hankkia lapsi. Yleensä ei ole, vaikka itsestä siltä tuntuisikin, mutta sitä ei näe.
Ap:n tilanne ei varmastikaan ole helpoimmasta päästä, jos olet sairaseläkkeellä. En tarkoita olla ilkeä, vaan tiedän, mistä puhun. Omasta kokemuksestani on vuosia ja olen ollut täysin terve. Uusi vauva meillä on nyt, kun kaikki on taas niin kuin pitääkin.
Eli siis terveenä näen asiat kirkkaasti ja muistan, millaista oli olla sairas. Oli monia asioita, mitä en oikeasti nähnyt liittyen itseeni. En vaikka kuinka yritin. Ei lapsia sairaana.
Vanhemman mielenterveysongelma, jos se vaikuttaa arkielämään vahvasti, voi olla todella kurja kokemus lapselle, vaikka toinen vanhempi olisikin terve ja hoitaisi käytännön asiat. Niin myös vanhemman fyysinen sairaus. Jos vanhempi sairastuu silloin kun lapsi on jo olemassa, niin tilanne ei tietenkään ole kenenkään syytä eikä vanhemman tarvitse siitä kantaa syyllisyyttä missään tapauksessa, mutta jos lasta ei vielä ole, niin kannattaa kyllä miettiä miten tällaiset asiat lapseen vaikuttavat. Siis siinäkin tapauksessa, että puoliso on terve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jo 2 lasta, kun sairastuin työ-burnoutin kautta keskivaikeaan masennukseen, traumaperäiseen stressihäiriöön ja myös yksi muoto dissosiaatiohäiriöstä mulla oli. Olin töistä pois saikulla 1.5 vuotta. Tuona aikana kodin ja lapset hoiti mun mies, joka on TYÖSSÄKÄYVÄ ja TERVE. Se, että toinen vanhempi on terve, on EDELLYTYS lastenhankinnalle, että toinen edes on terve. Mun mielestä, ehdottomasti. Mä itse olin ihan pelistä pois. Käytännössä makasin sängyssä 6kk putkeen.
Pelkkä dissosiaatiohäiriö on vakava mielenterveydenhäiriö. Dissosiaatio-oireet saavat ihmisen hetkittäin (tai jopa kokonaan) kokemaan/tuntemaan tms aistiharhoja esimerkiksi. Psyykkisesti sairas henkilö ei mun mielestä ole terveen lailla kykenevä arvioimaan, onko hyvä hetki hankkia lapsi. Yleensä ei ole, vaikka itsestä siltä tuntuisikin, mutta sitä ei näe.
Ap:n tilanne ei varmastikaan ole helpoimmasta päästä, jos olet sairaseläkkeellä. En tarkoita olla ilkeä, vaan tiedän, mistä puhun. Omasta kokemuksestani on vuosia ja olen ollut täysin terve. Uusi vauva meillä on nyt, kun kaikki on taas niin kuin pitääkin.
Eli siis terveenä näen asiat kirkkaasti ja muistan, millaista oli olla sairas. Oli monia asioita, mitä en oikeasti nähnyt liittyen itseeni. En vaikka kuinka yritin. Ei lapsia sairaana.
Vanhemman mielenterveysongelma, jos se vaikuttaa arkielämään vahvasti, voi olla todella kurja kokemus lapselle, vaikka toinen vanhempi olisikin terve ja hoitaisi käytännön asiat. Niin myös vanhemman fyysinen sairaus. Jos vanhempi sairastuu silloin kun lapsi on jo olemassa, niin tilanne ei tietenkään ole kenenkään syytä eikä vanhemman tarvitse siitä kantaa syyllisyyttä missään tapauksessa, mutta jos lasta ei vielä ole, niin kannattaa kyllä miettiä miten tällaiset asiat lapseen vaikuttavat. Siis siinäkin tapauksessa, että puoliso on terve.
Kyllä, olet aivan oikeassa. Tilanteita ei voi täysin verrata. Siis, että sairastuu ja on jo vanhempi tai että sairaana suunnittelee raskautta. Ja kyllä, vanhemman sairaus vaikuttaa aina lapsiin. En suositellutkaan raskautta, jos on sairas.
Itse lähtisin purkamaan asiaa lapsen oikeudesta saada syntyä tasapainoiseen perheeseen, jossa voidaan taata terve psyykkinen ja fyysinen kasvu ja kehitys. Olet kertonut sairastavasi vakavaa psyykkistä sairautta, joka juontaa juurensa lapsuuden vaikeista kokemuksista. Pystytkö omalta osaltani rakentamaan lapselle mm. terveen kiintymyssuhteen? Entä miehesi? Ulkoiset turvaverkot eivät auta tällaisissa asioissa, valitettavasti. Oletko niin tasapainoinen että kykenet vastaamaan lapsen emotionaalisiin tarpeisiin, laittamaan omat tarpeesi ja tunteesi sivuun ja auttamaan lasta kehittymään ja kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi. Entä omat traumasi, miten ne vaikuttavat tällä hetkellä elämääsi? Miten persoonallisuushäiriösi oireilee?
Enemmän mitään muuta "pärjäämistä" (taloudellinen yms.) olen huolissani kyvyistänne tarjota lapsellenne tasapainoinen ja turvallinen elämä, jossa hän saa kasvaa vuorovaikutuksessa tasapainoisten vanhempien kanssa kohti ehjää ja tervettä minuutta.
Paras ystäväni oli mielenterveysongelmaisten lapsi. Vanhemmat varmaan yrittivät parhaansa, mutta ei se rakkaus riitä. Sentään heillä isä oli töissä, eli parempi tilanne kuin aloittajalla. Kaikki kolme lasta otettiin huostaan pieninä. Kaverini sairastui toisen vanhempansa kanssa samaan mielenterveysongelmaan (skitsofrenia) 16-vuotiaana. Kaverini lukio jäi kesken. Hän itse sanoi, että toivoi, ettei olisi koskaan syntynyt. Vaikka lääkärit tekivät kaikkensa, kaveri oli välillä suljetulla ym. Hän lopulta T a p p oi itsensä 21-vuotiaana. Sanoi, että olisi halunnut jo paljon aikaisemmin. Vanhempansa ovat edelleen elossa. Oliko oikein, että he tekivät lapsia? Myös kaksi sisarusta ovat hyvin ongelmaisia, toinen on vankimielisairaalassa ja toinen mielisairaalassa enemmän kuin kotona.
Mielenterveyden ongelmat periytyvät vahvasti, myös "kevyemmät" vaivat kuten ahdistus.
Mieti ap, haluaisitko itse elää lapsena autistina ja mielenterveysongelmaisena mielenterveysongelmaisten vanhempien kanssa? Riittäisikö sinulle rakkaus niinä kausina, kun olet yksin ja joudut pärjäämään yksin kun vanhemmistasi ei ole sinua hoitamaan? Haluaisitko elää tuolla tavalla? Eikö lapsella ole oikeuksia? Vanhempien itsekäs halu olla vanhempi on tärkeämpää?
Tietysti voit jos motivaatio ja hoitotasapaino on ok.
Vain sinä ja puolisosi tiedätte tilanteenne. Pakko kommentoida tänne yksi positiivinen viesti kaikkien negatiivisten juttujen joukkoon. Tunnen pariskunnan jossa mies on mt-ongelmien takia eläkkeellä ja toisen parin joilla kolme lasta ja skitsofrenia miehellä, hyvin pärjäävät lapsiensa kanssa. Ensinnäkin tuntuu että "normi" perheet on niitä jotka ruikuttaa eniten siitä miten rankkaa on ja ei ole omaa aikaa yms. Lapsen kanssa on toki rankkaa mutta se on myös palkitsevampaa ja ihanampaa kuin mikään työ mitä voi ikinä tehdä. Täällä puhutaan paljon että pitää ensin jaksaa olla kokopäivätyössä että voi jaksaa lapsen kanssa, mielestäni ei pidä paikkaansa. Onhan se ihan eri asia hoitaa omaa lasta kuin tehdä työtä. Jos lapsen oikeesti on halunnut sitä jaksaa myös hoitaa. Elämäni ihaninta aikaa, ja kuukausikaupalla endorfiini ja vauvakuplassa (toki synnytyksen jälkeinen masennus on riski), omaa aikaa ei ole, mutta se ei haittaa koska mielelläni hoidan lastani. Itselläni lapsen saaminen on vain LISÄNNYT jaksamista, paljon tehokkaampi olen kuin ennen. Yksi lapsi on myös tietysti helpompi hoitaa kuin kaksi jne. Myös se että et ole töissä on pienelle lapselle vain etu. Voit oikeasti tutustua lapseen ja hoitaa kunnolla, pienelle on luonnollista olla äidin kanssa kotona. Sen sijaan kukaan ei arvostele niitä vanhempia jotka laittaa pienen lapsen hoitoon jotta voi itse luoda uraa. Pahimmillaan 10 tuntia on pieni hoidossa jonka jälkeen väsyneenä vielä hoidetaan kotityöt ja saatetaan vielä paeta omiin harrastuksiin. Ehditään vain ruokkia lapsi ja laittaa nukkumaan. Mitä tämmöinen elämä tekee lapsen psyykkeelle?! Sitten yritetään kompensoida poissaoloa materiaalisella hyvällä. Lapsi ei tarvi uusimpia vempaimia. Vaatteita löytyy kirpputoreilta ym. Halvalla. Myös tukiverkosto voi auttaa materian kanssa monesti. Ymmärrän tilannettanne, itselläni oli 9 vuoden Vakava masennus, ahdistus ja syömishäiriö kiusaamisen takia (nyt parantuneet jaksamisongelmia lukuuottamatta) samoin miehellä vielä enemmän ongelmia. Pärjätään silti hyvin koska on motivaatio hoitaa. Paljon pahaa saadaan aikaan lapsille myös ihan ilman mitään diagnoosejakin. Ei pidä yleistää. Tsemppiä kaikille mt-vanhemmille.
Kommentti on ohis: ihmettelen aidosti vihan ja negatiivisten asenteiden määrää. En ole sitä mieltä, että lasta kannattaa hankkia huonoon elämäntilanteeseen. Kommentti ei liittynyt lapsiasiaan millään tavalla.
Mutta voitte vaan miettiä sitä, millaista on kun itse tekee kaikkensa kuntoutuakseen ja parantuakseen ja saa joka paikassa terveydenhuollosta työelämään halveksuvan leiman otsaansa. Sen kärsimyksen päälle mikä oma sairaus on. Yritäpä siitä sitten nousta ns. normaalien ihmisten kirjoihin, kun joka paikassa törmää seinään halveksunnan ja alaspäin katsomisen muodossa. Totuus on, että moni mt-ongelmainen on kuntoutettavissa ja kykenee tekemään edes jotain, mutta tämä yhteiskunta ei tue tämän toteutumista.