Lue keskustelun säännöt.
En selviä työhaastatteluista järjettömän paniikin ja puhumattomuuden takia
19.06.2019 |
Diagnoosina on paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. En pysty hakemaan töitä, koska pelkään haastattelutilanteita niin kamalasti, etten saa sanaakaan suustani. Beetasalpaaja on käytössä, mutta se ei toimi. Menen paniikista niin lukkoon, etten muista edes omaa nimeäni enkä saa puhuttua mitään. Olen ollut ryhmähaastatteluissa, joissa en ole sanonut sanaakaan. Kamalinta on, että olen meinannut pyörtyä pelosta ja alkanut tihrustaa itkua. On sanomattakin selvää, että en ole ikinä elämässäni saanut töitä haastattelun perusteella.
Mitä ihmettä teen?!
Alkoi pelkästään tämän kirjoittaminen AHDISTAA niin kamalasti, että itken ja vapisen. Henkeä ahdistaa.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla vielä aika nuori joten sulla on aikaa hoitaa ongelmasi kuntoon. Minäkin kärsin samanlaisista oireista aikoinani, ja siksipä jättäydyinkin työttömäksi. Nyt elän työmarkkina-asumis- ja toimeentulotuella, mutta sentään olenhan jo 60 v.
Ikävää kuulla, että on käynyt noin. :( Oletko ollut aina työtön? Pelkään, että itselleni käy samoin. Olen vasta 30 v. ja toivon todella, että saisin ongelmani kuntoon.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on samaa ongelmaa ja työhaastattelut on yksi pahimpia. Tilanteet joissa olen huomion ja arvostelun kohteena laukaisevat paniikkikohtaukset, joten vaikea löytää pahempaa paikkaa kuin työhaastattelu. En tiedä miksi, mitään traumaa ei tietääkseni ole. Olen vain arka ja herkkä luonne.
Beetasalpaajat eivät ole auttaneet minullakaan mitään. Opamaxin avulla olen mennyt työhaastattelut ja olenkin useimmista haastatteluista saanut paikan. Työni on ollut sellaista että toimin paljon tuttujen työkavereiden kanssa ja itsenäisesti, joten työstä selviän ilman lääkkeitä. Helpottaa paljon sitten kun tunnen olevani itsevarma, joten asiakastapaamisetkin ovat menneet hyvin kun olen kokenut hallitsevani asian.
Tsemppiä kovasti, yksi kurjimpia vaivoja mitä tiedän!
Minäkään en keksi yhtään pahempaa tilannetta aikuiselämän sosiaalisista tilanteista. Esiintyminen ryhmän edessä ainoa kauheampi kuviteltavissa oleva tilanne, mutta minä en joudu esiintyä missään. Kouluaikanakin sain palauttaa esitelmät ja puheet opettajalle kirjallisena, koska en pystynyt esiintymään.
Minua ahdistaa arjessa monet muutkin asiat, esim. kaupassa käyminen, mutta siihen liittyvää ahdistusta pystyn hallitsemaan paremmin.
Minäkin selviän normaaleista työtilanteista ja minäkin pärjään itsenäisesti ja työkavereiden kanssa, vaikka olen vähän hiljaisempi.
Olen ajatellut, että en missään tapauksessa pysty menemään seuraavaan haastatteluun, jos en saa jotain kunnon lääkitystä siihen mennessä. Ahdistaa nytkin niin paljon.
Kiitos tsempeistä ja tsemppiä sinullekin. Tämä on kyllä kamala vaiva.
ap.
Älä ap tuhlaa rahojasi mihinkään homeopatiaan. Se on ihan kirjaimellisesti, todistetusti pelkkää vettä. Vaikutus on siis sama otatko kallista lumevalmistetta vai tipan vettä.
Niille jotka ihmettelevät, miten työnteko sujuu jos pelkkä haastattelu jännittää: kyse on siitä, että työhaastattelussa ei arvioida vain työn osaamista ja siinä selviytymistä, vaan yleensä niissä pitää esittää sellaista sosiaalista "hyvää tyyppiä", vaikka itse työssä olennaista olisivat ihan muut asiat. Pelkäsin itsekin työhaastatteluja ihan järjettömästi, mutta tulin kerran valituksi vaikka sekosin sanoissani täysin. Työpaikkoja on erilaisia. Sittemmin olen itsekin ollut haastattelemassa, enkä jättäisi ketään valitsematta jännittämisen vuoksi, jos uskon hänen muuten osaavan hommansa.
Kun annatte lääkeneuvontaa, niin laittakaa ihmeessä mukaan tieto siitä, oletteko lääkäri vai ette. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaiseen määräkohtaiseen paniikkihäiriöön auttaa vain altistuminen pelon kohteelle. Mene kaikkiin haastatteluihin mihin vain pääset. Lopulta sen pitäisi muuttua helpommaksi. Ja muista palkita itseäsi siitä, että olet uskaltanut mennä. Ei haittaa, vaikka epäonnistuisit. Pääasia on, että yrität!
Kohtuullisen typerä vaiva varsinkin kun ei ilmeisesti ole mitään menetettävää. Itse käyn ihan mielelläni työhaastatteluissa varsinkin kun on hyvä vakkari työ ja pyydän aina pari tonnia enempi liksaa kuin mitä nykyinen on. Aika usein kaatuu palkkavaatimukseen, mutta on melkeen pyydetty joskus tarjottukin, mutta en oo mennyt pyyntööni vedoten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kohtuullisen typerä vaiva varsinkin kun ei ilmeisesti ole mitään menetettävää. Itse käyn ihan mielelläni työhaastatteluissa varsinkin kun on hyvä vakkari työ ja pyydän aina pari tonnia enempi liksaa kuin mitä nykyinen on. Aika usein kaatuu palkkavaatimukseen, mutta on melkeen pyydetty joskus tarjottukin, mutta en oo mennyt pyyntööni vedoten.
Ihan eri tilanne
Mulla on monesti sillä lailla että jännittää etukäteen ihan hullusti, ihan vielä siinä odotustilassa. Mutta sitten kun pääsen haastatteluun, niin ei niin kovin paljoa enää jännitä koska keskittyn niihin kysymyksiin ja jännitys jää taka-alalle. Tosin sulla varmaan pahempi tilanne jännittämisessä kuin mulla. Toisaalta jos et sinne paikan päälle mene et saa sitä työtä ja kun olet käynyt siellä, olet ainakin yrittänyt. Ei se haastattelija sulle naura tai mitään oudosti katsele jos jännität. Yleensä sitä jännitystä ei edes toinen huomaa, vaikka itse on varma että kaikki näkee sen. Ja mitä sitten vaikka näkeekin, et siihen kuole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla ap lääkitystä? Tilanteesi kuulostaa niin vaikealta että nyt psykiatrin ja terapeutin pakeille!
Itsekin olen käynyt niin pohjalla, että lääkkeenä oli Escitalopram Orion 20 mg. Tuo siinä vaiheessa kun olin paniikissa ja haukoin henkeä 24/7. Nyt on 10 mg, tarkoituksena lopettaa lääkitys pikku hiljaa. Toinen lääkevaihtoehto on rauhoittavat, kun tietää paniikin iskevän vain tietyissä tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen määräkohtaiseen paniikkihäiriöön auttaa vain altistuminen pelon kohteelle. Mene kaikkiin haastatteluihin mihin vain pääset. Lopulta sen pitäisi muuttua helpommaksi. Ja muista palkita itseäsi siitä, että olet uskaltanut mennä. Ei haittaa, vaikka epäonnistuisit. Pääasia on, että yrität!
Mulla ei ole kyllä yhtään auttanut vaan päinvastoin. 30-vuotta kokeiltu jos jonniinmoista terapiaa ja altistusta. Lääkkeetkään ei auta, paitsi tietty Diapam. Mutta sitä ei voi koko aika syödä. Olen jo alkanut epäilemään että mulla on jonkinsortin aivovaurio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen määräkohtaiseen paniikkihäiriöön auttaa vain altistuminen pelon kohteelle. Mene kaikkiin haastatteluihin mihin vain pääset. Lopulta sen pitäisi muuttua helpommaksi. Ja muista palkita itseäsi siitä, että olet uskaltanut mennä. Ei haittaa, vaikka epäonnistuisit. Pääasia on, että yrität!
Mulla ei ole kyllä yhtään auttanut vaan päinvastoin. 30-vuotta kokeiltu jos jonniinmoista terapiaa ja altistusta. Lääkkeetkään ei auta, paitsi tietty Diapam. Mutta sitä ei voi koko aika syödä. Olen jo alkanut epäilemään että mulla on jonkinsortin aivovaurio.
Valitettavasti pitkään jatkunut trauma vaurioittaa aivoja peruuttamattomasti ja tätä ei kaikki ammattilaisetkaan suostu tajuamaan.
Saattaisikohan sosiaalisissa tilanteissa selviytymiskurssista olla mitään apua? Sellaisia järjestetään muutaman luennon kokonaisuuksina, että saisi vähän jotain selviytymiskeinoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mee haastatteluun kännissä ja anna heti haastattelijalle litsari.
Olen yrittänyt vaikka mitä, mutta mikään ei auta. Menen niin paniikkiin, että toimintakyky menee täysin. En pysty ajattelemaan yhtään mitään ja edes oma nimi ei tule päähän. Ahdistaa nytkin ihan hirveästi. Kukaan ei palkkaa sellaista, joka ei puhu mitään. Minullekin on varmaan tullut joku aivovaurio. Olen kärsinyt paniikista yli 20 vuotta. On todella epäonnistunut olo.
Minulla on käytössä Bisoprolol päivittäin ja olen myös syönyt Propraleita. Söin ennen ssri-lääkettä, mutta lopetin sen varmaan liian aikaisin.
Ap
Eivät todellakaan anna rauhoittavia noin vain, vai käyvätkö nämä helposti saaneet työterveydessä hoidattamassa itseään? Toki asuinpaikka ja lääkäri vaikuttavat hurjasti. Itse itken päivittäin töissä ja normilääkkeitä kokeiltu, siis psykoosinapit ja mielialalääkkeet kuten asiaan kuuluu. Mutta beetasalpaajaa vaan ja altistusta kummempaa neuvoa tai apua en saa. Tai joo, saikkua mutta eipä ole töitä saikkujen jälkeen.
Olen käynyt psykiatrian polilla, mutta niistä käynneistä on jo monta vuotta. Tällä hetkellä en käy missään, paitsi joskus olen sanonut ongelmistani muun lääkärikäynnin yhteydessä.
Käytännöt varmaan vaihtelevat paikkakunnasta ja lääkäristä riippuen.
Ap.
Nostan, jos vielä löytyisi kokemuksia.
Anna lisää vinkkejä, millä voi välttää töihin joutumisen. Ei kiinnosta tippaakaan Suomessa työskentely.
Itselläni on samaa ongelmaa ja työhaastattelut on yksi pahimpia. Tilanteet joissa olen huomion ja arvostelun kohteena laukaisevat paniikkikohtaukset, joten vaikea löytää pahempaa paikkaa kuin työhaastattelu. En tiedä miksi, mitään traumaa ei tietääkseni ole. Olen vain arka ja herkkä luonne.
Beetasalpaajat eivät ole auttaneet minullakaan mitään. Opamaxin avulla olen mennyt työhaastattelut ja olenkin useimmista haastatteluista saanut paikan. Työni on ollut sellaista että toimin paljon tuttujen työkavereiden kanssa ja itsenäisesti, joten työstä selviän ilman lääkkeitä. Helpottaa paljon sitten kun tunnen olevani itsevarma, joten asiakastapaamisetkin ovat menneet hyvin kun olen kokenut hallitsevani asian.
Tsemppiä kovasti, yksi kurjimpia vaivoja mitä tiedän!