Avioliitto/parisuhde on todellakin tahtomista

"Tahdon" on moni vastannut aikoinaan kumppanilleen, eli tahtomistahan se on, että suhde myös edelleen jatkuu.

Tahtominen ja onnellisuus ei sulje toisiaan pois.

Huomattiin tämä, kun vaimo ihastui toiseen, mutta päästiin siitä yli. Vaimo ei tosin tehnytkään mitään ja kertoi minulle. Meidän oli pakko keksustella asioista, joita ei oltu puitu - vaimo välttelevästä suhtautumisesta tunteiden näyttämiseen ja ihan vaan niiden sallimiseen itselle ja minun sairaasta mustasukkaisuudestani ja menettämisenpelostani, jota vaimon kyvyttömyys puhua ja tunnustaa nimenomaan rakkaudentunteitaan ääneen vain ruokki. Aloin myös tehdä kotona enemmän, en pelon takia, kuten jonkun aiemmin kriisin yhteydessä, vaan koska halusin silläkin osoittaa rakkauttani häneen.

Suhde on nyt parempi kuin ikinä, on kuin olisimme rakastuneet uudelleen ja itse asiassa paljon voimakkaammin kuin silloin teineinä, kun tapasimme. Seksi on aina ollut hyvää ja on sitä yhä, mutta nyt se kestää yleensä lähemmäs tunnin ja uskomatonta kyllä, vielä 16 vuoden jälkeenkin on nyt keksitty yhdessä uusia juttuja...pussaillaan onnellisina kaupassa kuin oltaisiin tosiaan teinejä, mitä ei silloin teini-iässä tullut tehtyä, kun oltiin molemmat, ja vaimo etenkin, niin estyneitä. Aiotaan tehdä enemmän juttuja, ihan hullujakin, yhdessä.

Jos tahtoo, on tosiaan mahdollista rakastua kumppaniinsa uudelleen ja voi veljet, että siinä menee pää onnesta sekaisin. Mutta avainsana oli, että kumpikin tahtoi, eikä jäänyt vellomaan omaan vihaan tai katkeruuteen tai ohimenevään ihastukseen, että olimme kumpikin rehellisiä, ja silti halusimme yhdessä jatkaa. Eikä vain lasten ja asunnon takia, vaikka toki niilläkin on elä'mäsäs suuri merkitys.