Tunnetko ketään, jolta on häät peruuntuneet viime hetkellä?
Tai jopa hääpaikalla vasta selvinnyt ettei tulekaan omiin häihinsä.
Kommentit (130)
Mun siskon häät. Kutsut oli jo lähetetty sekä pitopalvelu, hääpaikka ym. varattu. Sulho oli pienessä hiprakassa tunnustanut, että on pettänyt siskoani. Kertoi myös kenen kanssa. Ja tämä toinen nainen oli tietysti molemmille tuttu, samalla kylällä, kun asui.
Tunnen parikin naista, jotka ovat peruneet häät. Kumpikin on vain tullut tulokseen, ettei haluakaan naimisiin. Toinen tapasi aika pian uuden miehen ja meni tämän kanssa naimisiin. Tiedän myös tapauksen, jossa morsian oli jo löytänyt uuden, mutta koska häät oli järjestetty, ne pidettiin. Hyvin pian häiden jälkeen tuore vaimo sitten vain ilmoitti miehelle ottavansa eron.
Mä tiedän erään pariskunnan joiden olisi vaan pitänyt perua häät. Melkein peruivat, mutta eivät sitten kuitenkaan. Varmaan koko lähipiiri arvasi ettei liitto kauaa kestä, olivat niin erilaisia, halusivat täysin eri asioita elämältä. Puhuivatkin toisistaan lähinnä naljaillen... No, naimisiin menivät ja kesti se liitto sentään puolitoista vuotta.
Kaverini mies sanoi päivää ennen häitä, ettei tahdo naimisiin ja haluaa erota. Kertoi, ettei ole koskaan rakastanut kaveriani. Olivat yhdessä 9 vuotta. Ei antanut koskaan mitään syytä.
Epäilimme aluksi, että oli löytänyt jonkun muun, mutta aloitti seurustelun työpaikalleen uutena tulleen työntekijän kanssa vasta 1,5 vuoden kuluttua erosta naisen tultua työpaikkaan, joten tuskin se oli syynä. Saattoi vain olla, että mies ei vain enää rakastanut kaveria ja asiaan ei liittynyt muuta draamaa.
Vierailija kirjoitti:

Mutta sehän kertoi syyn, ei ollut koskaan rakastanut.
Kaverin häät peruuntuivat. Kutsut oli lähetetty, heillä yhteinen lapsikin. Tekstarilla peruuntuivat n.3vkoa ennen kun sulhanen joutui vankilaan 😳. Syytä ei tuolloin (ymmärrettävästi) kerrottu.
Eräs pariskunta perui häät pari viikkoa ennen hääpäivää. Olivat olleet pitkään yhdessä ja häitä oli suunniteltu jo kauan. Ilmeisesti mitään sen kummempaa draamaa ei tilanteeseen liittynyt, vaan olivat todenneet, että tunteet toista kohtaan ovat jo hiipuneet.
Yksi tuttava perheineen oli ollut menossa vieraaksi ja harmitteli kovasti, kun oli ehtinyt hankkia uudet juhlavaatteet itselleen sekä lapsille ja ostanut häälahjan.
Joo, olin menossa häihin ja ne peruttiin 24 tuntia ennen. Syy oli, ettei morsian sitten kirjoittanutkaan avioehtoa alle. Mies siis miljonääri ja nainen täysin varaton.
Osalle naimisiin meno ja häiden suunnittelu voi olla jokin yritys piristää suhdetta. Vähän kuin: "No ollaanhan me oltu jo aika pitkään yhdessä. Kaipa sitä voisi naimisiinkin mennä."
Jos on vain roikuttu yhdessä jostain tottumuksesta, niin avioituminen onkin ensimmäinen päätös sitoutumisesta. Kun tuo päätös tulee eteen, niin siinä saattaakin saada rohkeuden päättääkin toisin - tai tulee jokin herääminen suhdehorroksesta, että enhän minä oikeasti tuon kanssa naimisiin halua ja turhaa sen kanssa on roikkua muutenkaan.
Kyllä, sulhanen päätti tulla kaapista. Morsian antoi myöhemmin anteeksi mutta toivoi, että mies olisi tunnustanut suuntaksensa aikaisemmin eikä kolmen yhteisen vuoden jälkeen ja viikko ennen häitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras kaveri oli menossa vihille elämänsä rakkauden kanssa, kaikki oli i-h-a-n-a-a. Viikkoa ennen sulhanen hakkasi morsiamen sairaalakuntoon, koska morsian oli hääpukuliikkeen ulkopuolella hymyillyt viekoittelevasti jollekin ohikulkijalle.
Olipas inhottavasti kirjoitettu. Tottakai kaikki oli ihanaa jos oli menossa vihille elämänsä rakkauden kanssa. Onneksi miehen luonto paljastui ennen häitä.
Taisit olla aika kateellinen ja salaa tyytyväinen kun ystävän unelma ei toteutunut?
Eiköhän meidän jokaisen päässä soi hälytyskellot, jos kaikki on liian ihanaa, jos ei halua nähdä pienintäkään säröä. Ainakin minua ahdisti se, että ns. tyttöjen illoissa (ihan jonkun kotona, ei baarissa) tuo kaverin silloinen sulhanen soitteli 15 min välein ja kertoi rakastavansa ja kaipaavansa naistaan kotiin, laittoi kuvia viinilasista ja ruusuista, halusi kaverin kuvaavan, keiden kanssa hän oli jne. Minusta se ei ollut i-h-a-n-a-a vaan lähinnä kontrollointia. Samoin kuin se, että kun oli sovittu, että istutaan iltaa ja tehdään ruokaa 4 naisen kaveriporukalla noin klo 18-22, niin tuo miesystävä oli oven takana klo 20 pari viinipulloa mukanaan ja kertoi, että hän halusi ilahduttaa. Poislähdön sijaan hän jäi syömään.
Kyllä. Alkuperäinen kirjoitus oli silti rumasti kirjoitettu. Vai kehtaisitko näyttää sen tuolle kyseiselle ystävälle?
Nyt kun puheeksi tuli, niin en näyttänyt, mutta luin sen. Nyt 4 vuotta myöhemmin tälle osataan jo nauraakin yhdessä ja etenkin sille miehen i-h-a-n-u-u-d-e-l-l-e. Kaveri miettii yhä, miksi ei tajunnut, että se ihanuus oli koko ajan tiukemman vankilan rakentamista.
Vierailija kirjoitti:
Joo, olin menossa häihin ja ne peruttiin 24 tuntia ennen. Syy oli, ettei morsian sitten kirjoittanutkaan avioehtoa alle. Mies siis miljonääri ja nainen täysin varaton.
Oikein hyvä syy perua häät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras kaveri oli menossa vihille elämänsä rakkauden kanssa, kaikki oli i-h-a-n-a-a. Viikkoa ennen sulhanen hakkasi morsiamen sairaalakuntoon, koska morsian oli hääpukuliikkeen ulkopuolella hymyillyt viekoittelevasti jollekin ohikulkijalle.
Olipas inhottavasti kirjoitettu. Tottakai kaikki oli ihanaa jos oli menossa vihille elämänsä rakkauden kanssa. Onneksi miehen luonto paljastui ennen häitä.
Taisit olla aika kateellinen ja salaa tyytyväinen kun ystävän unelma ei toteutunut?
Eiköhän meidän jokaisen päässä soi hälytyskellot, jos kaikki on liian ihanaa, jos ei halua nähdä pienintäkään säröä. Ainakin minua ahdisti se, että ns. tyttöjen illoissa (ihan jonkun kotona, ei baarissa) tuo kaverin silloinen sulhanen soitteli 15 min välein ja kertoi rakastavansa ja kaipaavansa naistaan kotiin, laittoi kuvia viinilasista ja ruusuista, halusi kaverin kuvaavan, keiden kanssa hän oli jne. Minusta se ei ollut i-h-a-n-a-a vaan lähinnä kontrollointia. Samoin kuin se, että kun oli sovittu, että istutaan iltaa ja tehdään ruokaa 4 naisen kaveriporukalla noin klo 18-22, niin tuo miesystävä oli oven takana klo 20 pari viinipulloa mukanaan ja kertoi, että hän halusi ilahduttaa. Poislähdön sijaan hän jäi syömään.
Kyllä. Alkuperäinen kirjoitus oli silti rumasti kirjoitettu. Vai kehtaisitko näyttää sen tuolle kyseiselle ystävälle?
No joku ei selvästi halua tajuta mitä muut yrittää sanoa 😂
Koska on rumasti kirjoitettu? 🤔 älä jaksa, eikä edes ollut.
Mä väitän että suuriosa tuntee yhden tälläisen kenen mies ostaa lahjoja, tunnustaa rakkautta, kontrolloi ja jollain tasolla eristää. Ja ne ei oo ikinä mitään onnellisia suhteita.
Tunnen. Tutun lapsi poikaystävänsä kanssa tuli siihen tulokseen viikko ennen häitä että eivät haluakkaan naimisiin vielä. Olivat ja asuivat vielä yhdessä jonkun verran sen aikaa kunnes päättivät lopulta erota.
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla silloinen julkkisnainen jätti julkkismiehen alttarille.
Oli miettinyt asiaa jo jonkun aikaa, mutta ei saanut sanottua, vaan jätti menemättä kirkkoon.
Myös nykyinen julkkis "myyntitykki" on kai aikoinaan jättänyt jotain päivää ennen häitä, ja laskun naisen maksettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Osalle naimisiin meno ja häiden suunnittelu voi olla jokin yritys piristää suhdetta. Vähän kuin: "No ollaanhan me oltu jo aika pitkään yhdessä. Kaipa sitä voisi naimisiinkin mennä."
Jos on vain roikuttu yhdessä jostain tottumuksesta, niin avioituminen onkin ensimmäinen päätös sitoutumisesta. Kun tuo päätös tulee eteen, niin siinä saattaakin saada rohkeuden päättääkin toisin - tai tulee jokin herääminen suhdehorroksesta, että enhän minä oikeasti tuon kanssa naimisiin halua ja turhaa sen kanssa on roikkua muutenkaan.
Toinen tapa yrittää piristää parisuhdetta on hankkia vielä yksi lapsi. Että jospa uusi lapsi lähentäisi meitä.
Kaveri lähti hääkutsuja postittamaan. Sillä välin sulhanen keräsi kamppeensa ja häipyi.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini mies sanoi päivää ennen häitä, ettei tahdo naimisiin ja haluaa erota. Kertoi, ettei ole koskaan rakastanut kaveriani. Olivat yhdessä 9 vuotta. Ei antanut koskaan mitään syytä.
Epäilimme aluksi, että oli löytänyt jonkun muun, mutta aloitti seurustelun työpaikalleen uutena tulleen työntekijän kanssa vasta 1,5 vuoden kuluttua erosta naisen tultua työpaikkaan, joten tuskin se oli syynä. Saattoi vain olla, että mies ei vain enää rakastanut kaveria ja asiaan ei liittynyt muuta draamaa.
Miksi v*tussa miesten pitää olla näin julmia? Olis varmaan riittänyt joku "ollaan kasvettu erilleen"-selitys, mutta ei, jättämisen lisäksi pitää paskantaa toisen elämän ja yhteisten muistojen päälle.