Valitsisitko työn vai miehen tässä tilanteessa?
Olemme miehen kanssa seurustelleet kuusi vuotta ja asumme miehen omistamassa talossa pienellä paikkakunnalla.
Olen viime vuonna valmistunut aineenopettaja, eikä töitä ole paikkakunnallamme tarjolla. Mies on yrittäjä, eikä voi muuttaa pois minun työni perässä.
Voin tehdä loppuelämäni töitä miehen yrityksessä hyvin pienellä palkalla TAI vaan lähteä, ja luoda opettajan uran jossain muualla.
Lapsia meillä ei ole. Rakastan miestäni, mutta en ole varma rakastanko itseäni enemmän.
Mitä sinä tekisit?
Kommentit (66)
Joku aikaisempi jo sanoikin että sulla on nyt kaksi koria: toisessa työ ja mies ja toisessa työ. Jos lähtee mies, niin lähtee työkin. Aika paljon yhteen koriin ja paljon riippuvuutta toiseen ihmiseen.
Ja joo, mä olen muuttanut monesti työn perässä. Ollaan oltu 12 v yhdessä ja siitä ajasta 5 vuotta asuttu samalla paikkakunnalla. Mies muutti opiskelun takia 3 vuodeksi 300 km päähän ja minä sen jälkeen töiden vuoksi 150 km päähän.
Työkaverini kulkevat päivittäin 2x80 km matkan, perhe on toisella paikkakunnalla.
Tuntuu oudolta, ettei mitään opettajan töitä ole tarjolla edes kohtuumatkan päässä.
Olisko ratkaisu, että yrittäisit saada edes jotain tuntitöitä opettajana tai sijaisuuksia ja olisit sen lisäksi osa-aikaisena miehesi firmassa töissä?
Mistä muuten tiedät, ettei etäsuhde sovi teille?
Jos ette ole aiemmin sellaisessa olleet...
Mieti tarkkaan. Miten mahtaa olla tulevaisuus. Jäät miehesi luo, olet töissä tekemässä hanttihommia miehesi firmassa huonolla palkalla, ollut jo monta vuotta. Eräänä päivänä mies tulee kotiin ja kertoo tavanneensa toisen naisen ja jättää sinut. Mitä sitten tapahtuu.....
Opettajan työhön et kelpaa, kun ei ole työkokemusta ja ammattitaidon kartuttaminen jäänyt kesken ja asiantuntijatiedon päivittäminen on ollut minimissä, jos sitä on ollut ollenkaan. (Ex)Miehesi firmassa tuskin enää saat/haluat olla töissä. Miten pärjäät, minne menet, kuinka saat töitä?
Kauhea skenaario, mutta hyvinkin mahdollinen.
Kaupungissa, jossa asun, on oman alani opettajia 2 kpl (aineenopettaja olen siis). 49-vuotias nainen ja 32-vuotias mies. Molemmilla vakipaikka. Kumpikaan ei todennäköisesti ole lähdössä minnekään, kun ovat koulussa vuosia olleet ja omakotitalo ja lapset paikkakunnalla.
Seuraavaksi lähin koulu on pieni koulu 30 kilometrin päässä. Siellä yksi oman alani opettaja, hän on 41-vuotias nainen. Sama tilanne, ei ole lähdössä.
Sitten on 40 km päässä koulu, jossa 3 oman alani paikkaa. Noin 30-40-vuotiaat miehet opettajina, vaihtuvuus epätodennäköinen.
Iso yliopistokaupunki 60 km päässä, siellä hakijoita noin 50-120 yhtä paikkaa kohden.
Joten kyllä, opettajan voi olla hyvin vaikeaa saada töitä. Kouluja on lakkautettu paljon ja ryhmäkoot tällä alueella 23-28 oppilasta yläkoulussa.
Niin ja itse olen töissä 110 km päässä, kun lähempää en töitä saanut, eli päivässä työmatka 220 km. Yksi työkaveri tulee 190 km päästä joka päivä.
T. Se opettaja, joka esitelmöi, miten läheltä on vaikea saada töitä, eli viesti 47.
Minulla on 90 kilometrin työmatka yhteen suuntaan, mikä on opettajalle ihan normaali tai jopa lyhyt työmatka täällä Keski-Suomessa. Onko ap katsonut, että onko hieman kauempana töitä?
Opettajan työn takia ei kannata kyllä yksityiselämäänsä uhrata. On meinaan sen verran kuormittava ammatti ja opettamisesta on koko ajan tehty yhä mahdottomampaa vaatimalla kaiken maailman oheiskikkailua ja -kikyilyä, että kutsumus unohtuu kyllä aika nopeasti kun arjessa tahkoaa. Ainoa hyvä puoli on ollut pitkä kesäloma, mutta eiköhän siihenkin seuraavaksi puututa. Itse en opettamisen takia liikahda omalta paikkakunnaltani enää minnekään, vaikka olenkin sinkku ja vapaa muuttamaan, kun ei ole omistusasuntoakaan.
Miten jos olisi vastaava tilanne niin, että mies olisi korkeakouluttanut itsensä ammattiin, jossa töitä ei löytyisi omalta paikkakunnalta.
Jäisikö ap:n yritykseen töihin pienellä palkalla? Harkitsisiko edes?
Vierailija kirjoitti:
No, kumpia on helpompi saada tilalle, jos entinen menee? Kunnon mies vai kunnon työpaikka?
Itse olen kahdentoista vuoden aikana löytänyt useamman hyvän työn, mutta vain yhden miehen, jonka kanssa haluan olla.
Tää riippuu tietysti myös asuinpaikasta ja omasta markkina-arvosta.
Minun mielestä hyvä seurustelukumppani on helpompi löytää kuin hyvä työ, etenkin jos muutto suuntautuu isolle paikkakunnalle. En kyllä pidä tätä kovinkaan relevanttina perusteluna suuntaan tai toiseen, mutta mainitsenpa kuitenkin.
En ikinä menisi töihin kumppanin yritykseen, joten tuo ei olisi minulle edes vaihtoehto. Oman elannon sitominen parisuhteen jatkuvuuteen on minusta todella huono idea. Siinä ei voida olla kahden itsenäisen aikuisen suhteessa.
Työn joka tilanteessa t. TOSINAINEN
Eikö työtä tehdä sen vuoksi, että se mahdollistaa oman täysipainoisen elämän. Minun mielestäni ei kannata uhrata työn alttarille tärkeimpiä ihmissuhteitaan. Ei ikinä.
Työllä on toki oma tärkeä roolinsa elämässä, mutta kumpi tulee sinua sitten joskus vanhainkotiin katsomaan; entinen pomo vai lähimmäiset? Tai jos menetät työkykysi niin sinut heitetään sivuun kuin märkä rätti. Työntekijä on aina vain yksi pieni ratas valtavassa koneistossa. Korvattavissa tarvittaessa uudella.
Tekisin näin:
Hakisin töitä muualta. Ehdottaisin asumuseroa ja kaukosuhdetta. Jos suhde ei toimisi, siirtyisin elämässäni eteenpäin. Jos kaipaus olisi valtava ja idea tuntuisi huonolta, palaisin takaisin.
Muuttaisin työn perässä siedettävän matkan päähän miehestä ja jatkaisin suhdetta, mikäli se hänelle sopii. Toki voisit sitten kärkkyä työpaikkoja miehesi paikkakunnalta samalla. Etäsuhde voi tehdä hyvääkin! Molemmat ansaitsevat olla onnellisia, eikä se välttämättä edellytä saman katon alla asumista.
Voisihan tuon toteuttaa siten kuin esimerkiksi kansanedustajat toimivat. Eli duuni sieltä mistä sen saa ja asunto jossain pikkuyksiössä, viikonlopuiksi sitten aina yhteiseen kotiin.
Työ aina ensin.