Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
Jätä kaikki muu paitsi perheesi pois huomiostasi kuukaudeksi. Silloin kontrollifriikkiys voi hellittää, ja prioriteetit palaa tärkeimpään: lapsiisi, ja mieheesi. Samalla oma olo helpottuu, kun et ajattele liikaa vain itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätä kaikki muu paitsi perheesi pois huomiostasi kuukaudeksi. Silloin kontrollifriikkiys voi hellittää, ja prioriteetit palaa tärkeimpään: lapsiisi, ja mieheesi. Samalla oma olo helpottuu, kun et ajattele liikaa vain itseäsi.
Huonoin neuvo ikinä. Ja alkaisi melko pian tulla perheeltä palautetta jos kokonaan lopettaisin vaikka tukan laittamisen ja meikkaamisen. Eikä varmasti hyvää palautetta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä kaikki muu paitsi perheesi pois huomiostasi kuukaudeksi. Silloin kontrollifriikkiys voi hellittää, ja prioriteetit palaa tärkeimpään: lapsiisi, ja mieheesi. Samalla oma olo helpottuu, kun et ajattele liikaa vain itseäsi.
Huonoin neuvo ikinä. Ja alkaisi melko pian tulla perheeltä palautetta jos kokonaan lopettaisin vaikka tukan laittamisen ja meikkaamisen. Eikä varmasti hyvää palautetta. Ap
Minustakin oli huono ohje, mutta ihan rehellisesti sanottuna olisikohan henkilökohtaisesta terapiasta tai perheterapiasta apua elämäänne ja oloosi? Sillä ei ole millään mittakaavalla normaalia, että lapset ja mies antavat perheen äidille negatiivista palautetta tämän ulkonäöstä, kun tämä lopettaa meikkaamisen.
Ihan kaikella ystävyydellä sanon tämän. Ja minä varmaan edustan sinulle ihannettasi, olen menestynyt urallani, harrastan ja teen paljon, olen hoikka ja omasta mielestäni myös kaunis. Silti kotona olen ihan vaan äiti niin kuin kaikki muutkin, ja kyllä menisi kahvit väärään kurkkuun, jos mies vaatisi minua meikkaamaan tai lapset. Ei sellainen ole ollenkaan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä kaikki muu paitsi perheesi pois huomiostasi kuukaudeksi. Silloin kontrollifriikkiys voi hellittää, ja prioriteetit palaa tärkeimpään: lapsiisi, ja mieheesi. Samalla oma olo helpottuu, kun et ajattele liikaa vain itseäsi.
Huonoin neuvo ikinä. Ja alkaisi melko pian tulla perheeltä palautetta jos kokonaan lopettaisin vaikka tukan laittamisen ja meikkaamisen. Eikä varmasti hyvää palautetta. Ap
Minustakin oli huono ohje, mutta ihan rehellisesti sanottuna olisikohan henkilökohtaisesta terapiasta tai perheterapiasta apua elämäänne ja oloosi? Sillä ei ole millään mittakaavalla normaalia, että lapset ja mies antavat perheen äidille negatiivista palautetta tämän ulkonäöstä, kun tämä lopettaa meikkaamisen.
Ihan kaikella ystävyydellä sanon tämän. Ja minä varmaan edustan sinulle ihannettasi, olen menestynyt urallani, harrastan ja teen paljon, olen hoikka ja omasta mielestäni myös kaunis. Silti kotona olen ihan vaan äiti niin kuin kaikki muutkin, ja kyllä menisi kahvit väärään kurkkuun, jos mies vaatisi minua meikkaamaan tai lapset. Ei sellainen ole ollenkaan normaalia.
Ei minua kukaan ole vaatinut meikkaamaan. Kommentti olisi varmaan huomio etten ole meikannut. Ja näyttäisin selvästi rumemmalta. En edes meikkaa vain kotona ollessa mutta töihin tai muualle ihmisten ilmoille kyllä meikkaan. Aivan idioottia olettaa että sen lopettaminen jotenkin olisi tervettä ja parantaisi ongelmiani. Tässä taas nähdään miten muut mammat saavat nautintonsa siitä, jos joku lakkaa panostamasta ulkonäköönsä ja lakkaa laittautumasta ja päästää itsensä plösähtämään. Siksi minuakin kehotetaan tekemään niin muka avuksi tilanteeseesi. Törkeää. Ap
Muutaman kommentin jaksoin lukea ja sitten se meni ihme jankkaamiseksi. Ap luulee, että on epänormaali, kun ei äitinä oleminen olekaan kivaa. Ei ole epänormaali, eikä aina ole kivaa, ei. Mutta se on elämää. Ei ihmisiä ole tarkoitettu vain pyörimään oman navan ympärille, vaan selviämään hengissä ja lisääntymään. Ap. hakee vahvistusta sille, että luovuttaa, mutta sorry et saa.
Vahvat selviää, heikot ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä kaikki muu paitsi perheesi pois huomiostasi kuukaudeksi. Silloin kontrollifriikkiys voi hellittää, ja prioriteetit palaa tärkeimpään: lapsiisi, ja mieheesi. Samalla oma olo helpottuu, kun et ajattele liikaa vain itseäsi.
Huonoin neuvo ikinä. Ja alkaisi melko pian tulla perheeltä palautetta jos kokonaan lopettaisin vaikka tukan laittamisen ja meikkaamisen. Eikä varmasti hyvää palautetta. Ap
Minustakin oli huono ohje, mutta ihan rehellisesti sanottuna olisikohan henkilökohtaisesta terapiasta tai perheterapiasta apua elämäänne ja oloosi? Sillä ei ole millään mittakaavalla normaalia, että lapset ja mies antavat perheen äidille negatiivista palautetta tämän ulkonäöstä, kun tämä lopettaa meikkaamisen.
Ihan kaikella ystävyydellä sanon tämän. Ja minä varmaan edustan sinulle ihannettasi, olen menestynyt urallani, harrastan ja teen paljon, olen hoikka ja omasta mielestäni myös kaunis. Silti kotona olen ihan vaan äiti niin kuin kaikki muutkin, ja kyllä menisi kahvit väärään kurkkuun, jos mies vaatisi minua meikkaamaan tai lapset. Ei sellainen ole ollenkaan normaalia.
Ei minua kukaan ole vaatinut meikkaamaan. Kommentti olisi varmaan huomio etten ole meikannut. Ja näyttäisin selvästi rumemmalta. En edes meikkaa vain kotona ollessa mutta töihin tai muualle ihmisten ilmoille kyllä meikkaan. Aivan idioottia olettaa että sen lopettaminen jotenkin olisi tervettä ja parantaisi ongelmiani. Tässä taas nähdään miten muut mammat saavat nautintonsa siitä, jos joku lakkaa panostamasta ulkonäköönsä ja lakkaa laittautumasta ja päästää itsensä plösähtämään. Siksi minuakin kehotetaan tekemään niin muka avuksi tilanteeseesi. Törkeää. Ap
No nyt sä jo trollaat. Meni vähän överiksi nyt.
Mäkin väsyn niin paljon aamusähläyksestä ja metelistä etten jaksa lähteä puistoon. Hiekkalaatikon reunalla en oo istunut, lapsi ei kauaa siinä pysy. Varsinkin helteellä raskasta juosta perässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kommentin jaksoin lukea ja sitten se meni ihme jankkaamiseksi. Ap luulee, että on epänormaali, kun ei äitinä oleminen olekaan kivaa. Ei ole epänormaali, eikä aina ole kivaa, ei. Mutta se on elämää. Ei ihmisiä ole tarkoitettu vain pyörimään oman navan ympärille, vaan selviämään hengissä ja lisääntymään. Ap. hakee vahvistusta sille, että luovuttaa, mutta sorry et saa.
Vahvat selviää, heikot ei.
En todellakaan ole luovuttamassa yhtään missään. Päin vastoin, kiristän ruuvia ja alan panostaa painonhallintaan ja ulkonäkööni entistä enemmän. Se on ainoa keino saada riittävä itsetunto ja -tyytyväisyys joka kasvattaa samalla resilienssiäkin. Ap
Ehkä AP kaipaa vinkkejä, miten arkea voi helpottaa. Kotityöt on kuitenkin tehtävä lapsiperheessä.
Minä investoin pyykkikoneeseen jossa on pesu ja kuivaus toiminto. Laitan yön ajaksi koneen pyörimään, aamulla on puhdasta ja kuivaa vaatetta.
Samoin astianpesukone yöllä päälle, aamulla on puhtaat astiat.
Työelämästä tuttu sana delegointi käyttöön. Myös lapset voi opettaa osallistumaan kotitöihin. He osaavat kattaa ruokapöydän, osaavat viedä likaiset astiat tiskikoneeseen, osaavat viedä likaiset vaatteet pyykkikoppaan ja osaavat pedata oman vuoteensa.
Seksiä kannattaa harrastaa joka päivä. Seksi polttaa kaloreita. Pysyt hoikempana, kun seksiä annat miehellesi joka aamu. Tyydytetyllä naisella ei ole pinna niin kireällä kuin puutteessa olevalla pihtarilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun näitä aloituksia lukee niin huokaisen helpottuneena etten ole hankkinut lapsia enkä aiokkaan hankkia jollen ole sitten valmis ja halua on. Ihanaa olla sinkku ja lapseton. Itsekkin olen introvertti ja rakastan omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Itsessäni on niin paljon työnsarkaa että lapset vain sekoittaisivat mielenterveyteni ja tavoitteeni elämässä:D olen 26 nainen
Toivottavasti löydät ratkaisun ongelmaan ap! Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kommentin jaksoin lukea ja sitten se meni ihme jankkaamiseksi. Ap luulee, että on epänormaali, kun ei äitinä oleminen olekaan kivaa. Ei ole epänormaali, eikä aina ole kivaa, ei. Mutta se on elämää. Ei ihmisiä ole tarkoitettu vain pyörimään oman navan ympärille, vaan selviämään hengissä ja lisääntymään. Ap. hakee vahvistusta sille, että luovuttaa, mutta sorry et saa.
Vahvat selviää, heikot ei.
En todellakaan ole luovuttamassa yhtään missään. Päin vastoin, kiristän ruuvia ja alan panostaa painonhallintaan ja ulkonäkööni entistä enemmän. Se on ainoa keino saada riittävä itsetunto ja -tyytyväisyys joka kasvattaa samalla resilienssiäkin. Ap
Ap tai joku hänenä esiintyvä on selvä trolli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kertonut toistuvasti että olen mukavuudenhaluinen ja välttelen sitä helkkarinmoista ”ajattelua, järjestelyä ja työtä” joka kaiken itselle tärkeän yhteensovittamisesta muiden hyväksi joustamisen kanssa perheessä tulee. Asenteenkin muuttaminen on työlästä.
Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, miehellä se oli. Mutten silti tosiaan kadu perhettä, haluaisin vain itse olla tarmokkaampi ja sinnikkäämpi tässä yhtälössä. Ap
Omaan jaksamiseesi vaikuttaa varmasti paljon se saatko sitä haaveilemaasi omaa aikaa jossain itsellesi tärkeässä etenemiseen ja kehittymiseen. Ja saatko tuntea itsesi halutuksi miehesi kanssa vai oletteko molemmat täysin leipiintyneitä arkeenne. Tietenkin elämään kuuluu erilaisia vaiheita, mutta sellaista vaihetta, joka ei maistu elämältä, ei pidä laiskuuttaan pitkittää. Perhe-elämän ja itsellesi tärkeiden muiden asioiden välinen tasapaino on tärkeää.
Sinäkin ajattelet varmasti, että tämä ainutlaatuinen elämäsi on arvokas. Haluaisit ottaa siitä isomman ilon irti. Nyt sitten ihan oikeasti toteuttamaan niitä elämänlaatua parantavia asioita. !Ihminen on lajina mukavuudenhaluinen, et vain sinä! Vanhat tavat tulevat luonnostaan ja asennemuutos tuntuukin vastenmieliseltä aluksi. Kun pakotat itsesi tekemään epämieluisia ja pelottaviakin asioita tavoittedesi eteen, lopulta se alkaa tuottaa tulosta. Ihan ensimmäisenä alat vaikka heräämään puoli tuntia-tunnin aiemmin, joogaat tai lenkkeilet. Näin saat jo joka päivä kaipaamaasi omaa aikaa enemmän. Sitten anlysoit, että mihin se aikasi oikeasti katoaa. Onko jotain mistä luopuminen ei tuntuisi yhtään pahalta? Sinä aikana voisit taas kerran elää rikkaampaa elämää.
Ja ihan oikeasti, miehen kanssa muutakin kuin kämppistelyä. Ottakaa toisenne huomioon, hakeutukaa rentoihin tilanteisiin (lapset hoitoon!) ja seurustelkaa.
Minusta kuulostat lievästi masentuneelta, ainakin kyllästyneeltä. Ja rehellisesti minua ärsyttä ihmiset, jotka odottelevat pienten ongelmien ratkeamista. Kun ne ongelmat voi ratkaista itse eivätkä ne siten pääse kasvamaan liian suuriksi. Niin, ettet koe lastesi lapsuutta jonain vankeustuomiona, "kunhan vain kasvavat isoiksi". Ota haaste vastaan ja tee elämästäsi mieleistäsi. Se parantaa teidän jokaisen elämää. Ja kun lapset ovat isoja niin osaat niissäkin olosuhteissa pitää huolta myös itsestäsi, et vain ihmettele kuinka tämä elämä on tällaista.
Ja anteeksi, että otin vähän kierroksia tuossa. Minusta on vain hölmöä kauhistella äitejä, jotka nauttivat äitidestä "elävät lastensa kautta". Aika monelta heistä voisi nimenomaan oppia jotain, varmasti he elävät muutenkin kuin lastensa kautta. Jaksavat nauttia äitiydestä kun eivät ole ylikuormittuneita arjessaan ja elämässä on nimenomaan riittävästi muutakin sisältöä.
Nyt alat järjestämään lapsenvahtia ja ideoimaan parisuhdeviikonloppua tai vähintään teemapäivää miehesi kanssa. Teepä varmuuden vuoksi jokin masennustesti ja pohdi miten saisit vähemmän pisteitä (vaikket paljoa saisikaan). Ja aseta itsellesi jokin motivoiva tavoite, joka sinun onkin pakko saavuttaa vaikka on lapset. Jatkokoulutusta, yrittäjyyttä, uusia ystäviä, maratoni? Tai vaikka kaikki! Älä syytä lapsia jos et jaksa vaan ala tehdä asioita, joista jaksat innostua.
Tämä oli todella hyvä ja rakentava vastaus. Miinus että en voi siis halua herätä yhtään aikaisemmin kuin on pakko, en ole aamuihminen, illalla on lapsivapaata aikaa miehen kanssa ja jatkuva väsymys vaivaa muutenkin. Eniten pielessä on se, että oloni on usein niin jaksamaton sekä henkisesti että fyysisesti, etten vain jaksa tehdä muutoksia. Selvää on että alkoholinkäyttö pitäisi minimoida, nukkua tarpeeksi ja syödä järkevästi. Keksiä siis aivan uudet ja terveelliset keinot stressinhallintaan jotka ovat toteutettavissa myös perheen läsnäollessa. Lähes kaikki yleiset vinkithän edellyttävät yksinoloa, tyyliin mene metsään kävelylle omien ajatustesi kanssa. Se ei ole sattumaa. Perheen parissa ei lataudu kuten yksin rauhassa koskaan, koska on vahtimisvastuu, kaikkien asiat äänessä siinä ja tarpeet joihin vastattava. Ap
Hei ap!
Minusta sinun kannattaisi käydä työterveydessä juttelemassa. Ihan varmasti saisit sieltä apua eteenpäin. Lähinnä tuo jaksamattomuus henkisesti ja fyysisesti kiinnitti huomioni. Olen itse käynyt pitkän tien jaksamisen kanssa. Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Aina kun näitä aloituksia lukee niin huokaisen helpottuneena etten ole hankkinut lapsia enkä aiokkaan hankkia jollen ole sitten valmis ja halua on. Ihanaa olla sinkku ja lapseton. Itsekkin olen introvertti ja rakastan omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Itsessäni on niin paljon työnsarkaa että lapset vain sekoittaisivat mielenterveyteni ja tavoitteeni elämässä:D olen 26 nainen
Toivottavasti löydät ratkaisun ongelmaan ap! Voimia!
Sama täällä. Kävin sterkkauksessakin pari vuotta sitten, etten koskaan, missään mielenhäiriössäkään saa edes päähäni hankkia lapsia. Yök. N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä AP kaipaa vinkkejä, miten arkea voi helpottaa. Kotityöt on kuitenkin tehtävä lapsiperheessä.
Minä investoin pyykkikoneeseen jossa on pesu ja kuivaus toiminto. Laitan yön ajaksi koneen pyörimään, aamulla on puhdasta ja kuivaa vaatetta.
Samoin astianpesukone yöllä päälle, aamulla on puhtaat astiat.
Työelämästä tuttu sana delegointi käyttöön. Myös lapset voi opettaa osallistumaan kotitöihin. He osaavat kattaa ruokapöydän, osaavat viedä likaiset astiat tiskikoneeseen, osaavat viedä likaiset vaatteet pyykkikoppaan ja osaavat pedata oman vuoteensa.
Seksiä kannattaa harrastaa joka päivä. Seksi polttaa kaloreita. Pysyt hoikempana, kun seksiä annat miehellesi joka aamu. Tyydytetyllä naisella ei ole pinna niin kireällä kuin puutteessa olevalla pihtarilla.
Mies ei halua joka päivä. Seksiä on aina kun mies haluaa mutta toki itsekin teen aloitteita joskus. Mies haluaa seksiä harvemmin kuin minä. Lasten läsnäolo vaikeuttaa säännöllistä seksielämää todella paljon, enimmäkseen sitä onkin yöllä mikä taas lisää väsymystäni seuraavaan päivään. Ap
Oma kokemukseni on, että kun ihminen on siedettävällä tasolla epämukavuusalueellaan, tämä on hyväksi henkiselle kasvulle.
Ennen lasten saamista olin melkein erakoitunut, niin suuri oman tilan tarve minulla oli. Pikkuhiljaa olen siedättänyt itseäni ja löytänyt sosiaalisen puolen itsestäni.
Teen lapsen takia kaikkia kotiin liittyviä asioita, siivousta ja ruuanlaittoa.
Mitäpä sitä ei oman lapsen eteen tekisi!
Minulla ei ole ollut miestä eron jälkeen, mutta kun sellaisen löydän, luulen, että siinä käy samalla tavoin. Alan tekemään miehen eteen asioita, kuten laittautumaan enemmän.
Ymmärrän että ap:lla on vaikeaa ja sympatiat sinne, mutta en tiedä miksi tänne enää kirjottelisi mitään vinkkejä kun kaikki ehdotukset tyrmätään ja päälle vielä ilkutaan.
Vierailija kirjoitti:
Tota samaa se on kaikilla.
Varmaan niin, mutta kaikki eivät ole introvertteja pakkomielteisiä ja ahdistushäiriöisiä aspergereita! Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tota samaa se on kaikilla.
Varmaan niin, mutta kaikki eivät ole introvertteja pakkomielteisiä ja ahdistushäiriöisiä aspergereita! Ap
Jos olet noin taitavasti diagnosoinut oman mentaalisen problematiikkasi, niin hae hyvä ihminen siihen lääkkeet.
Kyllä tämä on ihan hyvä ketju luettavaksi. Erityisesti pienten lasten kanssa on raskasta, tavallaan kokoajan pitää olla lapsille saatavilla ja valmiina vastaanottamaan lasten (negatiiviset) tunteet, auttamaan monissa asioissa jne. Jos on vaikkapa kaksi alle 4-vuotiasta lasta, niin uskon että se täydellisinkin äiti alkaa kaipaamaan paljonkin omaa aikaa ja rauhallisia hetkiä.
Mutta, mielestäni jotain on pielessä jos vaikkapa 5-vuotiaan lapsen kanssa tuntuu samalta kuin 2-vuotiaan, tai kouluikäisen lapsen kanssa tuntuu samalta kuin sen 5-vuotiaan. Ja kyllä ap kuulostaa myös siltä, että sinulla on jonkinasteinen kehonkuvan häiriö ja painon miettiminen vie turhaa energiaa sinulta. Tuon energian kun voisi vapauttaa vaikka mihin, mutta ymmärrän toisaalta sinua, sillä itsellenikin hoikkuus oli todella tärkeä asia nuorena. Kuvailet myös jonkinlaista naiseuden mallia, johon haluaisit itse ehkä osua mutta et koe osuvasi. Eli sellaista hoikkaa, työssään menestyvää, perheellistä ja harrastuksissa loistavaa naista? Oletko koskaan miettinyt, mistä olet tämän naiskuvan luonut ja miksi se (kuva) on niin tärkeä, tavoittelemisen arvoinen asia? Nämä jälkimmäiset nyt vain sivuhuomautuksena, eivät ne ehkä siihen sinun lasten kanssa olemisen ongelmaan niin vahvasti liity, vaan olemiseen itsesi kanssa.
Tuo että isompien lasten kanssa oleminen ahdistaa, on tiettyyn pisteeseen ymmärrettävää, eli esim. jos on itse introvertti niin se jatkuva hälinä ym. ahdistaa ja se että joku tulee kokoajan kyselemään. Mutta ehkä on hyvä miettiä lisäksi, että onko yhteys omaan lapseen jotenkin poikki? Koska kyllä oman isomman lapsen kanssa pitäisi tuntua kuitenkin siltä, että eletään oman perheenjäsenen kanssa ja hänen kanssaan voi olla myös "rauhassa". Voiko olla että sen sijaan että oltaisiin omia itsejä äitinä, niin tavallaan eletäänkin jotain äitiyden roolia, joka ahdistaa? En osaa tätä kovin hyvin selittää, mutta nykyään varsinkin ulkopuolelta tulee jatkuvasti ohjeistusta miten äidin pitää vuorovaikuttaa lapsen kanssa jne. niin varmaan monilla äideillä se tärkein voi unohtua, eli ollaan omana itsenä läsnä arjessa. Puuhaillaan omia, otetaan omiin juttuihin aikaa, mutta ollaan myös lapselle saatavilla.