Lue keskustelun säännöt.
Olen lähes jatkuvasti epämukavuusalueellani perheenäitinä
En nauti juuri mistään perheenäitiyteen kuuluvista tehtävistä, vaan lähinnä vain stressaannut niistä enemmän tai vähemmän koko ajan. Lasten juttujen seuraaminen on mielekästä yleensä, mutta suorastaan vihaan kaikkia kotitöitä ja kaipaisin todella paljon omaa aikaa ja rauhaa ihan vain olla ja mietiskellä SEKÄ omaa aikaa myös harrastaa tavoitteellisesti jotain sekä tavata ystäviä.
Lisäksi harmittaa usein se, miten arjen stressi (perhe-elämä) ja aikapula tuntuu tappavan parisuhderomantiikan ja seksiä on monta kertaa vähemmän kuin haluaisin.
Herääkö kellään jotakin järkevää ideaa miten elämänlaatua voisi oikeasti parantaa tällaisista lähtökohdista?
Ihan oman mainintansa ansaitsee vielä se, että minulle on aivan ehdottoman tärkeää pitää paino tietyissä lukemissa ja muutenkin panostaa ulkonäkööni, mikä sekin tuntuu ajan ja rauhan puutteen takia usein todella haasteelliselta ja olen kausittain sortunut epäterveellisiin elintapoihin ihan vain väsymyksen ja ahdistuneisuuden takia,
mistä seuraa hirveä morkkis kun huomaan vyötärön levinneen (tilapäisesti).
Kommentit (349)
En ole burnoutin partaalla eivätkä lapsetkaan enää ihan pieniä, nuorin menee eskariin ja vanhempi vuosia vanhempi koululainen. Mies näkee perheen ja kodin eteen jopa enemmän vaivaa kuin minä, ongelma on se ettei tämä elämäntapa sovi luonteelleni ja se oli aina tiedossa, kai kuvittelin sopeutuvani. Tietysti olisi kevyempää ja mukavampaa jos olisi niin paljon rahaa että voisi ulkoistaa kaiken tympeän, mutta ei todellakaan ole. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä tossa oikein muu auta, kun antaa ajan kulua. Usko tai älä, se loppuu jossain vaiheessa ja omaa aikaa on kyllästymiseen asti. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tossa oikein muu auta, kun antaa ajan kulua. Usko tai älä, se loppuu jossain vaiheessa ja omaa aikaa on kyllästymiseen asti. Tsemppiä.
En ole sellainen ihminen jolla omaa aikaa olisi koskaan ”kyllästymiseen asti”. Aikaa ei ole koskas liikaa itsensä kehittämiseen, kuntoiluun, lepoon, seurusteluun, matkusteluun, luovaan tekemiseen, lukemiseen jne. kaikkeen mielekkääseen joka ei ole välttämätöntä kotityötä ja muista huolehtimista, johon nyt menee valtaosa ajasta ja joka on pois kaikelta oikeasti mielekkäältä ja arvostusta nauttivalta tekemiseltä. Haluaisin siis ajatella toisin, mutten ole 12 vuodessa oppinut. Ap
Erotkaa ja isälle yksinhuoltajuus. Sitten voit elää vain itsellesi itseksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitiys = ihan oma arvovalinta.
Niin on tietysti. Minua kiinnostaa eniten se, miten kaltaiseni tyyppiset muut äidit kestävät tätä edes suht järjissään. Ja kun itse äitiyteenkin liittyy jatkuvaa suorituspainetta ja vertailua, ärsyttää äidit jotka selvästi elävät lasten kautta ja omasta itsestä huolehtiminen jää ihan retuperälle. Eikä varmasti edesauta parisuhdeonnekaan se. Tai ehkä on miehiä joita ei yhtään kiinnosta miltä nainen näyttää, kunhan on reikä. Ap
Ainoa vaihtoehto on ero ja vuoroviikkosysteemi. Toimii meillä loistavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa ja isälle yksinhuoltajuus. Sitten voit elää vain itsellesi itseksesi.
Mielestäni viestini voisi herättää muutakin keskustelua kuin tämän ilmiselvän vastauksen jonka miettimiseen ei montaa aivosolua ole tarvinnut rasittaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto on ero ja vuoroviikkosysteemi. Toimii meillä loistavasti.
Erositko siksi, että saisit enemmän omaa aikaa? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto on ero ja vuoroviikkosysteemi. Toimii meillä loistavasti.
Erositko siksi, että saisit enemmän omaa aikaa? Ap
Erosin siksi, että aloin olemaan todella vakavasti masentunut ja ahdistunut. Olen introvertti ja kaipaan paljon yksinoloa. Nyt kun ollaan erottu, olen kunnossa ja jaksan olla lasten kanssa viikon ja panostaa heihin kunnolla ja omilla viikoilla sitten taas saan levätä ja olla ihan omissa oloissani ja tehdä omia juttujani, kehittää itseäni ja urheilla. Viikon rentoutumisen jälkeen otan lapset taas ilolla luokseni.
Näin sinkkumiehenä kehottaisin vaihtamaan arkirutiinit täysin. Esim. syökää ruoka noin kello kahdeksan niin ilta ei ole niin hätäinen tai jos lapsilla on harrastus niin jää sinne lähistölle hölkkäilemään niin paino pysyy kurissa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli hiukan samanlaisia ongelmia. En ole ollut ikinä mikään kodinhengetär-tyyppi. Vauva-aikana kävimme asuntoesittelyissä ja taidenäyttelyissä ym. museoissa. Piirsin paljon kuvia vauvasta ja arkielämästä. Dokumentoin näin elämäämme. Valokuvasin myös paljon. Välillä minulla oli kamera jalustoineen mukana vaunuissa.
Lapsen kasvaessa harjoittelimme yhdessä käsillä seisontaa ym. motoristia taitoja. Minulla on myös juoksurattaat. Eli toisinsanoen harrastan lapsen mukana kokoajan jotakin. Tämä on hyödyllistä myös lapselle, kun vanhempi on läsnä.
Lapsen kasvaessa olen kiinnostunut kodinhoidosta ja ruuanlaitosta enemmän , koska lapsi on omissa leikeissään ja pystyn paremmin tähän. Meillä on erillaisia siivousleikkejä. Tietysti käymme puistossa pelaamassa esim. jalkapalloa yms.
Kaikki tämä on minulle uutta ja opin kokoajan, siksi mielenkiintoista. En ole harrastanut muita joukkuelajeja kuin pesäpalloa. En edes osaa sääntöjä tai ole seurannut ikinä urheilua.
Minulla on poika, joka on tavallaan hyvin erilainen, kuin minä olen. Olen viehättynyt vieläkin tästä uudesta maailmasta. Kirjoitan havaintoja asioista.
Eli oma asenne ratkaisee. Kun suhtautuu avoimin mielin ja keksii itselleen ”projekteja”, tästä selviää hyvinkin hengissä.
Jos joskus saisin tytön, olisi taas mielenkiintoista tehdä tyttöjuttuja. En ollut lapsena ikinä mikään prinsessatyyppi. Joten sekin olisi ihan vieras maailma. Mutta olisi mukava opetella erillaisia lettikampauksia ja kynsien lakkailua.
Pääsia on, että on kiinnostunut asioista, joista lapsikin on. Tässä oppii uutta kokoajan.
Vierailija kirjoitti:
Näin sinkkumiehenä kehottaisin vaihtamaan arkirutiinit täysin. Esim. syökää ruoka noin kello kahdeksan niin ilta ei ole niin hätäinen tai jos lapsilla on harrastus niin jää sinne lähistölle hölkkäilemään niin paino pysyy kurissa .
Ei meillä edes ole sellaisia arkirutiineja kuten monessa lapsiperheessä, emme sovellu sellaiseen armeijaelämään. Paino pysyy kurissa sillä että syö vain tarpeeksi ja terveellisesti. Joskus sitä vain sortuu stresaantuneena ”hemmottelemaan” itseään liialla syömisellä/juomisella. Liikunkin kyllä ja lastenkin kanssa, mutta tavoitteellisuus, oman liikuntatutiinin luominen ei onnistu koska en saa sovitettua perheen vaatimaan aikaan, vaan yrittäminenkin on aina tyssännyt johonkin ja stressitasot jälleen nousseet. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13:lla on juuri sellainen asenne jota haluaisin enemmän itselleni. Sen tekee haastavaksi se, että stressannun niin herkästi ympäristön ja seuran vaikutuksesta ja keskittymiskykyni hajoaa. Yksin pystyn vaikka mihin tavoitteelliseen tekemiseen. Ap
Ei tuossa muuta kuin ne kodinhoidon "standardit" minimiin eli hoidat vain ihan välttämättömät toimet. Kodin ei tarvitse olla koko ajan "tip top", saa olla vähän sotkuista eikä haittaa jos jokaista lakanaa ja alushousua ei ole silitetty ja viikattu kauniisti.
Siivous esim. parin viikon välein "tehoiskuna" jossa koko perhe siivoa 2 h ja sillä sitten selvitään seuraavat pari viikkoa. Samaan aikaan opetetaan lapset omatoimisiksi niin että osaavat ottaa itse iltapalat yms.
Minusta tuntui ihan samalta ja tuntuu ajoittain vieläkin, kun lapsi on vajaa 2-vuotias. Ratkaisu on, että yksi lapsi riittää. Sitten on aikaa itselle ja omille jutuille. Ap:lle liian myöhäistä, kun taitaa olla enemmän lapsia. Tuedän etten kestäisi edes kahta.
Meillä on lapsen kanssa voimakas yhteys: kun lapsi oppii jonkin uuden taidon, mikä opin myös. Sinä päivänä, kun lapsi oppi kävelemään, lähdin juoksulenkille, mitä en ole tehnyt kymmeneen vuoteen.
Silloin kun lapsi oppi sukeltamaan, minä opin sen myös samana päivänä.
Sama koskee piirtämistä, laulamista yms. Melkein joka päivä jotain uutta.
Tämä on jännittävää.
NäinMeillä kirjoitti:
Ei tuossa muuta kuin ne kodinhoidon "standardit" minimiin eli hoidat vain ihan välttämättömät toimet. Kodin ei tarvitse olla koko ajan "tip top", saa olla vähän sotkuista eikä haittaa jos jokaista lakanaa ja alushousua ei ole silitetty ja viikattu kauniisti.
Siivous esim. parin viikon välein "tehoiskuna" jossa koko perhe siivoa 2 h ja sillä sitten selvitään seuraavat pari viikkoa. Samaan aikaan opetetaan lapset omatoimisiksi niin että osaavat ottaa itse iltapalat yms.
Kotitöihin ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa eikä vaivaa ja lapset osallistuvat jo nyt. En esim. koskaan silitä kuin aivan pakolliset (kauluspaita tms.) ja harvoin, kaapit eivät pysy siistinä jne. mutta ei lian keskellä ole hyvä asua. Kahden viikon välein siivous ei kyllä ole realistista, näky olisi hirveä. Ap
Ulkoista kotityöt, edes osa.
Ulkoista lastenhoito vaikkapa yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa, kahdeksi arki-illaksi tai miten vain. Hoitakaa parisuhdetta.
Ymmärtääkö lasten isä kuinka burn outin partaalla olet? Osallistuuko, onko teillä selkeät vastuualueet kotitöistä ja lastenhoidosta? Voisiko isä ottaa enemmän vastuuta jotta sinä saisit aikaa itsellesi?
Vaikea yrittää auttaa sen tarkemmin, kun ei tiedä tilanteesta mitään. Lapsen/lasten ikä on aika oleellinen asia myöskin.
Tiesitkö, että Reima on lanseeranut uuden ulkovaatepalvelun, jossa he siis lähettävät aina uuden kauden vaatteet "kirjakerhoperiaatteella" ja asiakas maksaa vaatteet jäsenmaksulla kerran kuussa. Voisiko tuo helpottaa arkea, kun joku muu huolehtisi ja muistaisi uudet vk-vaatteet, toppavaatteet, kesävaatteet, sinä vain klikkaisit mieleiset kuosit ja oikeat koot valmiiksi valituista vaatteista.
Ongelmasi kanssa et ole kuitenkaan yksin. Meitä muitakin arkeen uupuneita äitejä on joka puolella.