Helposti ihastuvat ihmiset vs. todella harvoin ihastuvat ihmiset

Sellainen ihminen ihastuu ehkä helposti joka ajattelee epätavallisen paljon muita ihmisiä?

Meniköhän tämä nyt metsään?

Itselleni ihmiset ovat vähän kuin tylsä musiikki joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kauhistus miten kylmältä tämä kuulostaa. Sitä kauhistuu itsekin mutta siltikään sitä ei välitä.

Olenkohan psykopaatti?

Ihasun aika helposti. Mutta en missään nimessä haluaisi kaikkien ihastukseni kohteiden kanssa parisuhteeseen tai mihinkään intiimimpään. - Toisaalta välillä olen ajatellut, että pitäisikö minun kovettaa itseni jotenkin; kun olen ihasunu toiseen ja hieman jo ennättäny rakastua ja kiinyä toiseen kunnes sitten olen "taas" havainnut, että kaikki onkin ollut vain ja ainoastaan minun puoleltani ja mielikuviukseni ja omaa haavemaailmaani.    

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihminen ihastuu ehkä helposti joka ajattelee epätavallisen paljon muita ihmisiä?

Meniköhän tämä nyt metsään?

Itselleni ihmiset ovat vähän kuin tylsä musiikki joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kauhistus miten kylmältä tämä kuulostaa. Sitä kauhistuu itsekin mutta siltikään sitä ei välitä.

Olenkohan psykopaatti?

Veit sanat suustani.

T. Ap

Mä olen kerran 40v elämäni aikana ihastunut niin että sukat pyörivät jaloissa. Niin että odotin vain seuraavaa aamua että pääsin laittamaan tekstiviestin ihastukselle ja näkemään uudelleen. Sellaisia pienempiä ihastuksen tunteita olen kokenut pari kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut äärimmäisen harvoin ihastunut. Viimeisimmästä tapauksesta on jo niin kauan aikaa etten edes jaksa muistaa millaista on ihastua. Luonteeni on sellainen etten ihastu juuri koskaan. Ei ole koskaan tullut mieleeni miettiä miksi minulla on sellainen luonne. Johtuu siis yksinomaan luonteesta.

Ehkä ihastuminen kuuluu vain nuoruuteen ja lapsuuteen, ikävuosiin 7 - 32?

Olisiko korkealla koulutuksella jotain tekemistä asian kanssa? Olen asiaihminen. En ole elämässäni ihmiskeskeisesti suuntautunut. Asiat kiinnostavat enemmän kuin ihmiset. Voi kuulostaa aika kylmältä, mutta ei tuolle ole oikein mitään tehtävissä. Ei ihminen voi muuttaa perusluonnettaan. Mahdotonta. Koko elämä menisi pilalle. Itselleni on pelkkä rasitus ajatella koko ajan muita ihmisiä. Sori.

T. Nainen

Ei ole. Olen samanlainen kuin sinä, mutta käynyt vain AMK:n. Olen ihastunut vain kaksi kertaa elämäni aikana ja molemmat kerrat johtivat pitkiin suhteisiin. N42

En ole käynyt varsinaisesti AMK: ta mutta opiskelin muualla pitkään ja valmistuin. Sentään kuitenkin olet hankkinut koulutuksen. Ehkä joku sairaanhoitaja tai lähihoitaja ihastuu helposti. Tai lastentarhaopettaja.

Tarkoitan tällä sitä että hän on orientoitunut ihmisiin. Joitakin eivät esim. asiat kiinnosta, eivätkä varsinkaan abstraktit asiat. Monet naiset esim. keskustelevat vain ihmisistä ja minä sen sijaan ärsyynnyn ja ikävystyn pohjattomasti sellaisesta. Mutta kun en voi tällle mitään. En pidä ihmisiä kiinnostavina. Kauheaa sanoa tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ulkonäkö tai sosioekonominen status liittyy mitenkään siihen, kuinka usein tai harvoin ihastuu? En ymmärrä.

Minua kiinnostaa, mihin ihastumisherkkyys linkittyy.

-ap

Vauvapalstan tutkimuslaitoksesta päivää. Ootkohan edes oikeasti korkeakoulutettu, epäilen..

Ohis mutta miksi pitäsi olla jokin eriyinen kouluus, jotta voisi kiinnostaa "ihasumis herkkyys" - mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. - Kun kai siä on muunkinlaista ihasumisa kuin vain ja ainaostaan romanttista ihasumista, vaikka Ap ilm. stiä edellä tarkoittikin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ulkonäkö tai sosioekonominen status liittyy mitenkään siihen, kuinka usein tai harvoin ihastuu? En ymmärrä.

Minua kiinnostaa, mihin ihastumisherkkyys linkittyy.

-ap

Vauvapalstan tutkimuslaitoksesta päivää. Ootkohan edes oikeasti korkeakoulutettu, epäilen..

Ohis mutta miksi pitäsi olla jokin eriyinen kouluus, jotta voisi kiinnostaa "ihasumis herkkyys" - mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. - Kun kai siä on muunkinlaista ihasumisa kuin vain ja ainaostaan romanttista ihasumista, vaikka Ap ilm. stiä edellä tarkoittikin.  

Saahan asia toki kiinnostaa ketä tahansa. Kommentti liittyy lähinnä siihen, että ap esittelee itsensä korkeasti koulutettuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut äärimmäisen harvoin ihastunut. Viimeisimmästä tapauksesta on jo niin kauan aikaa etten edes jaksa muistaa millaista on ihastua. Luonteeni on sellainen etten ihastu juuri koskaan. Ei ole koskaan tullut mieleeni miettiä miksi minulla on sellainen luonne. Johtuu siis yksinomaan luonteesta.

Ehkä ihastuminen kuuluu vain nuoruuteen ja lapsuuteen, ikävuosiin 7 - 32?

Olisiko korkealla koulutuksella jotain tekemistä asian kanssa? Olen asiaihminen. En ole elämässäni ihmiskeskeisesti suuntautunut. Asiat kiinnostavat enemmän kuin ihmiset. Voi kuulostaa aika kylmältä, mutta ei tuolle ole oikein mitään tehtävissä. Ei ihminen voi muuttaa perusluonnettaan. Mahdotonta. Koko elämä menisi pilalle. Itselleni on pelkkä rasitus ajatella koko ajan muita ihmisiä. Sori.

T. Nainen

Ei ole. Olen samanlainen kuin sinä, mutta käynyt vain AMK:n. Olen ihastunut vain kaksi kertaa elämäni aikana ja molemmat kerrat johtivat pitkiin suhteisiin. N42

En ole käynyt varsinaisesti AMK: ta mutta opiskelin muualla pitkään ja valmistuin. Sentään kuitenkin olet hankkinut koulutuksen. Ehkä joku sairaanhoitaja tai lähihoitaja ihastuu helposti. Tai lastentarhaopettaja.

Tarkoitan tällä sitä että hän on orientoitunut ihmisiin. Joitakin eivät esim. asiat kiinnosta, eivätkä varsinkaan abstraktit asiat. Monet naiset esim. keskustelevat vain ihmisistä ja minä sen sijaan ärsyynnyn ja ikävystyn pohjattomasti sellaisesta. Mutta kun en voi tällle mitään. En pidä ihmisiä kiinnostavina. Kauheaa sanoa tämä.[/quote

Täällä toinen samanlainen. Mietin tässä kerran ja totesin että mulle työkaverit eivät ole koskaan merkinneet mitään vaan olen aina ajatellut vain työtehtävää. Työkaverit ovat tärkeitä siinä mielessä että kaikkein paras on jos näiltä saa olla rauhassa. Muutkin kaverit ovat tuttuja vain jonkun harrastuksen piiristä. Kuuntelen joskus juoruja uteliaisuudesta ja ajankuluksi. Mutta en omaa mitään aitoa kiinnostusta ihmisiin. Ja en kyllä myöskään välitä kuin aivan lähimmistäni. En ylipäätään pidä ihmisistä. Mielessäni tuomitsen usein liaan helposti tai ehdottomasti mutta tiedän että pitäisi muistaa että joku ihminen josta et pidä voi olla joskus hyödyksi ja avuksi.

Minulla oli kerran esimies, joka sai minulla sukat pyörimään jaloissa ja muutenkin sai minut pyörälle päästäni. Minuun yleensä vaikuttavat voimakkaasti miehet, jotka ovat mielestäni hyvän näköisiä lempeällä tavalla ja kohtelevat kaikkia ystävällisesti ja ovat sympaattisia. Tämä kyseinen esimies oli juuri sellainen. Komea, lempeä ja ystävällinen aivan kaikille, vaikkei välttämättä pitänytään kaikista. Kohteli siis kaikkia ihmisinä. Muistan vieläki sulamisen tunteen, kun istuimme usein kahvipöydässä :D Hän olisi voinut tehdä minulle mitä vain, enkä olisi laittanut vastaan. Viedä vaikka vihille ja olin silloinkin vielä parisuhteessa. Ajatella, että pää voi mennä noin sekaisin. Ajattelen häntä välillä vieläkin, mutta ihastumisen tunteet ovat kyllä jo tiessään, mutta kaipaan sitä tunnetta. Tiedän kuitenkin erittäin hyvin, että olisimme toisillemme hyvin epäsopivat. Nykyiseni on hyvä, erittäin hyvä.

M 23

Olen harvoin ihastuva, olen ihan nätti, mutten superkaunis. Ehkä ihastun harvoin koska nautin olosta myös itsekseni ja olen aika vilkas ja aina menossa vähän vaikea hidastaa kun toinen ei jaksaisi mennä (onneksi on koira joka sitten jaksaa lenkkeillä ja on aina almis lähtöön). Olen ambiertti, nautin ihmisten seurasta ja tykkään kuunnella ja nähdä ihmisiä mutta älillä tarvitsen vetäytymistä. Ihmiset kyllä ihastuvat minuun, koen sen yleensä hieman hämmentävänä.

Luin jonkun artikkelin missä puhuttiin tästä asiasta ja siinä mainittiin se, että ihmiset jotka ihastuvat useammin/helpommin löytävät parisuhteen helpommin kuin ihmiset jotka eivät ihastu.

Itse en ihastu helposti. Olen 28 ja olen ollut ihastunut ehkä 3 kertaa? Varhaisteini-iässä saattoi olla jotain pieniä ihastuksia, mutta kun mietin oikeaa ihastumista aikuisiällä, niitä ei ole hirveästi ollut. Teininä "seurustelin" kerran, seuraavan kerran 24 vuotiaana ja nyt olen seurustellut reilun vuoden. Nämä ovat ainoa kerrat on olen ollut ihastunut. Mulle on myös aivan utopiaa että joku_rakastuu_ parin kk jälkeen, kun itse vasta ihastun kunnolla siinä vaiheessa. Voi olla että en olisi aikuisiällä seurustellut kertaakaan jos olisin lopettanut tapailun heti, koska en tuntenut kunnon ihastumista. Onneksi tunsin itseni ja annoin mahdollisuuden ja sitten loppuen lopuksi olen myös rakastunut palavasti. Mulle parisuhteen löytäminen on aina ollut vaikeaa, eikä se vaan tapahdu. Kaverit taas tuntuvat löytävän uuden kumppanin heti ja myös ihastuvat usein ja helposti. He myös kaipaavat sitä kipinää ja salamaihastusta.

Omalla kohdalla voisin sanoa että se on jonkinlainen suojamuuri. En jollain tavalla anna itseni ihastua ennen kuin voin luottaa toiseen ja että hänkin on ihastunut ja oikeasti haluaa olla kanssani. En lähtökohtaisesti näe muita ihmisiä muina kuin kavereina. Muuten olen kyllä avoin, luottavainen ja sosiaalinen ihminen, mutta parisuhteissa jotenkin sulkeudun aluksi. Hyviä ystäviä on useampi ja kavereitakin löytyy. Myös miespuolisia useampikin.

Olen korkeasti koulutettu, ihan kaunis, mutta paino on jojoillut aina. Ylipainoisena halusin laihduttaa jos se auttaisi minut löytämään miehen kehen ihastua ja tunne olisi molemmin puolinen, mutta laihdutuksella ei mitään vaikutusta mihinkään. Samanlaista rämpimistä hoikkanakin. Itsevarmakin olen aina ollut, paitsi nykyisen suhteen alussa mulla oli joku taantuma että ensimmäistä kertaa elämässäni koin itseni epävarmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Harvoin ihastumisen taustalla on usein se, että henkilö on jo vuosia ollut ihastunut johonkin saavuttamattomaan tyyppiin eikä ole löytänyt ketään yhtä ihanaa.

Tämä pitänee paikkansa ainakin omalla kohdallani. Pahinta on se, että heitä on jo kaksi ja molempien kanssa ollut ihana suhde, joka on ollut pakko lopettaa kesken ulkopuolisista syistä.

Ihastun helposti. Koen kaikkia muitakin tunteita syvästi, aistin elämää ja reagoin herkästi hyvässä ja pahassa.

Erotan kyllä ihastumisista, milloin kyse on vakavasta kiinnostumisesta ja milloin se on pelkkää fiilistelyä. Äkkiseltään sanoisin, että 90% tapauksista se ei ole vakavaa. Ihastumisessa on myös erilaisia sävyjä ja painotuksia, joskus se on lähes pelkästään seksuaalista ja joskus taas ihastun johonkin luonteenpiirteeseen henkilössä.

Olen korkeasti koulutettu, älykäs, feminiininen mutta myös vahva ja suoraan sanova nainen. Minussa on emotionaalisuus ja rationaalisuus melko tasavahvoina puolina.

Tämän kysymyksen myötä okein havahduin siihen, etten ole varmaan koskaan ollut ihastunut. Olen introvertti ja tutustun ihmisiin hitaasti. Jostain syystä minuun puolestaan tunnutaan ihastuvan todella helposti. Tämä sitten on aiheuttanut sen, että toisen innokkuus on alkanut ahdistamaan, enkä ole koskaan "ehtinyt" ihastua.

Pari vuotta sitten tajusin rakastavani miestä jonka kanssa olimme olleet ystäviä monta vuotta. Tilanne eteni suoraa lämpimäksi, luontevaksi rakkaudeksi, ilman mitään äkillistä ihastumista. Onneksi miehelle kävi samoin ja olemme olleet nyt kolme vuotta parisuhteessa.

Olen suorittanut AMK-tutkinnonja työskennellyt omalla alallani jo kymmenen vuotta. Harrastan monipuolisesti eri ulkoliikuntalajeja, mökkeilen, piirrään ja ulkoilutan ajatuksiani tuijottelemalla pitkiä aikoja tyhjyyteen hiljaisuudessa. Luonteeltani olen oikeudenmukainen, mutta hieman turhan äkkipikainen, olen lempeä, mutta minulla on todella kiero huumorintaju. Ulkonäköni on varmaan melko tavis.

Epäilenpä että koulutustason sijaan yksilölliset hormonaaliset syyt vaikuttavat melko paljon https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/13/oudot-tunteet-rakastuminen

Täällä myös yksi todella harvoin ihastuva nainen. Voisin oikeastaan sanoa vain kerran elämäni aikana olleeni ihastunut sillä tavalla, että se oikeasti tuntuu. Pieniä ihastumisia on ollut pari, mutta näissä toinen on tuntenut niin paljon enemmän, että lopulta ne ovat alkaneet lähinnä ahdistaa. Useampikin mies on ollut minuun ihastunut, mutta yleensä en itse en ole tuntenut heitä kohtaan minkäänlaista vetoa.

Olen ehdottomasti enemmän asia- kuin ihmiskeskeinen. Useimmiten vietän aikani paljon mieluummin yksin kiinnostaviin asioihin syventyen kuin muiden ihmisten seurassa. Samaistun monen täällä esittämään ajatukseen, etteivät ihmiset juurikan kiinnosta - paitsi erittäin harvoissa poikkeustapauksissa. Näin on ollut minulla ihan lapsesta asti. Perheenjäsenistäni välitän aidosti, mutta uusiin ihmisiin en helposti kiinny.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys sinulle: miksi yrittäisin tehdä tuttavuutta ihmisen kanssa, johon en ole ihastunut? Siihen ihastusta tarvitaan, esimerkiksi.

-ap

Vaikka saadaksesi ystävän.

Mutta toki jos et ystäviä halua, niin sitten ei varmaan kannata tehdä kenenkään kanssa tuttavuutta. 

Minä ihastun helposti. Luulen, että minulla se liittyy hyvään mielikuvitukseen, herkkyyteen, aistillisuuteen, korkeaan libidoon, kauneuden arvostamiseen ja ihmissuhdefilosofiaan, jossa rakkaus ei ole rajallinen resurssi.

Vierailija kirjoitti:

Minä ihastun helposti. Luulen, että minulla se liittyy hyvään mielikuvitukseen, herkkyyteen, aistillisuuteen, korkeaan libidoon, kauneuden arvostamiseen ja ihmissuhdefilosofiaan, jossa rakkaus ei ole rajallinen resurssi.

Oletko mies vai nainen?

Mä ihastuin varhaisteininä pari kertaa julkkikseen, mutta keneenkään tosielämässä tuntemaani en ole ihastunut koskaan. Enkä yli 15 vuoden iässä enää kaukoihastunutkaan keneenkään. 

Olen silti ollut 3 kertaa parisuhteissa, kun niin "on tapana". Valkkasin vaan minusta kiinnostuneista miehistä jonkun joka ei vaikuttanut ärsyttävältä ja aloin olemaan yhdessä, vaikkei ihastusta ollutkaan. Vähitellen kuitenkin ainakin kiintymys, ehkä jopa jonkinlainen rakkaus kehittyi noissa suhteissa sitä toista kohtaan, ilman ihastusvälivaihetta ollenkaan. 

Mutta 32-vuotiaana päätin kyllä, että en enää etsi parisuhteita, kun ero tuli. Olen liian erakko luonne, jopa seurustelu lähinnä tuntuu vaivalta ja ahdistaa, yhdessä asuminen on jo ihan h elvettiä. En kaipaa seksiäkään mieheltä, oma apu riittää. Olen elänyt jo 13 vuotta ilman seurusteluja ja seksiä kumppanin kanssa. Olen ilmeisesti melko aseksuaalinen, kun ei ole mitään kaipuuta seksiin miehen kanssa.

Olen akateemisesti koulutettu (tekninen ala) 45-vuotias nainen, joka nuorempana olin varsin kaunis ja suosittu. Se ahdisti minua, koska itse en saanut kiinnostuttua piirittäjistäni. Luonteeltani olen ääri-introvertti nörttityyppi, jopa varsin erakko.