En kehtaa alkaa seurustelusuhteeseen, koska minulla ei ole ystäviä

Tätä varmasti moni miettii myös.

Nyt sulla on vaihtoehtona hankkia kaveripiiri tai asettaa itsesi haavoittuvaan asemaan sellaisena kuin nyt olet. Tai sitten olla seurustelematta. Tai sitten etsiä se introvertti mies luultavasti netistä.

No some nyt on some.

Kehottaisin vähän pitämään yhteyttä tuttuihin ja kyselemään kuulumisia, pikkuhiljaa tuttavapiiri kasvaa ja pian sulla onkin ihmisiä, joiden kanssa mennä paikkoihin.

30.5.19 1. Kuva 😂😎

Mikä se mielestäsi on?

Samaa mietin. Eniten pelkään että sosiaalinen mies luulisi minun kaipaavan itseään koko ajan seuranpitäjäksi, tai että yrittäisin estää hänen menojaan. Näinhän ei toki ole.

ota minut

Mulle ei oo ollu mkn ongelma eikä miehille😂jos miehelle ois ongelma, se ei ois mun tyyppinen mies... Jopa voi olla hyvä et eka suhde, sit kaverit. Jos siis ei oo mkn bilettäjä

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin. Eniten pelkään että sosiaalinen mies luulisi minun kaipaavan itseään koko ajan seuranpitäjäksi, tai että yrittäisin estää hänen menojaan. Näinhän ei toki ole.

Mä oon introvertti ja mun mies on ekstrovertti. Mulla on ihan pari ystävää, joita harvakseltaan näen. Mies saa mennä kun tahtoo, meillä on kahdestaan ihan omat jutut, eikä mun tarvi väkisin lähteä mukaan sen rientoihin, vaan saan nauttia rauhassa omasta ajasta. Meillä tää on toiminut kohta 10 vuotta, joten en näe mitään syytä miksei sun suhteissa voisi toimia.

Täällä on myös yksi introvertti, ihan sieltä ääripäästä. Minullakaan ei ole tiivistä kaveriporukkaa jonka kanssa viettäisin paljon aikaa, vaan näen kavereitani silloin tällöin. Tämä on ollut täysin oma valintani, joten miksipä sitä ei voisi miehelle reilusti sanoa. En ole koskaan edes miettinyt, että asiaa pitäisi jollain tavalla hävetä. Tämä on minulle sopiva tapa elää elämääni.

Mene harrastuksiin. Harrastusseuraa löydät varmasti Facebook-ryhmistä. Nykyään se on niin helppoa. Ennen ei ollut. Minullakaan ei ollut kavereita ja siksi murehdin samaa kuin sinä. Sitten tapasin nykyisen mieheni. Meille ei ollut haittaa siitä, että minulla oli vain muutamia kavereita.

Tuo kaverittomuus ja miehettömyys oli noidankehä. Kavereille en kehdannut kertoa, etten ikinä ollut seurustellut. Kerroin, että joitakin lyhyempiä juttuja oli ollut eri miesten kanssa. Miehelle taas en kehdannut kertoa, että olin ollut todella yksinäinen ja että kavereita oli vain muutamia, joilla oli minusta aivan erilainen käsitys kuin todellisuudessa olin.

Vierailija kirjoitti:

Mene harrastuksiin. Harrastusseuraa löydät varmasti Facebook-ryhmistä. Nykyään se on niin helppoa. Ennen ei ollut. Minullakaan ei ollut kavereita ja siksi murehdin samaa kuin sinä. Sitten tapasin nykyisen mieheni. Meille ei ollut haittaa siitä, että minulla oli vain muutamia kavereita.

Tuo kaverittomuus ja miehettömyys oli noidankehä. Kavereille en kehdannut kertoa, etten ikinä ollut seurustellut. Kerroin, että joitakin lyhyempiä juttuja oli ollut eri miesten kanssa. Miehelle taas en kehdannut kertoa, että olin ollut todella yksinäinen ja että kavereita oli vain muutamia, joilla oli minusta aivan erilainen käsitys kuin todellisuudessa olin.

Mulla on ainakin se ongelma, että kaikki harrastukset on yksilölajeja. Esimerkiksi salilla käyminen. Ei silloin harrastuksen myötä oikein löydä ystäviä. Muutenkin joskus olen kyllä käynyt joissain naisten jumpissa, mutta sielläkin ollaan yksinään eikä oikein puhuta niille muille tunnilla.

up

Sattuipa sopivasti. Itselläni on juuri tällä hetkellä sellainen tilanne, että olen tapaillut muutaman kk ajan miestä, josta sain hänen puheidensa perusteella vaikutelman ettei hänellä juuri kavereita olisi, mutta valitettavasti vaikutelma osoittautui vääräksi. Nyt ongelmaksi on siis muodostunut se huonommuudentunteeni, kun minä olen niin yksinäinen ja olen toivonut miehestä nimenomaan sen yksinäisyyden poistajaa, että olisimme lähes koko ajan yhteydessä, mutta hänellä kun on niin paljon kaikkea elämässään, koen oloni nyt vielä yksinäisemmäksi kuin ennen tapaamistamme. Kai se on juuri se, että hänen elämänsä muistuttaa minua koko ajan oman elämäni puutteista.

Olen alkanut miettiä tosissani kannattaako tällaista jatkaa, kun aiheuttaa vaan pahaa omalle mielenterveydelle.

Tuskin läheskään yhtä paha ongelma miehille, kuin mitä miehen täysi kaverittomuus on naisille. Kaikki normista poikkeavat jutut saa aikaan sen "onkohan siinä jotain vikaa"-ajatuksen naisen päässä.

Ei todellakaan haittaa, vaikkei jotain kavereita ei naiselta löytyisikään.

M

Ja sitten kun se sun mies lähtee kavereidensa luo, sä huokaat ja näytät yksinäiseltä ja kärsivältä. Niin siinä aina käy. Siihen tottuu, kun on seuraa.

Isoimmaksi ongelmaksi voi muodostua se, että mies haluaisi raahata minut koko ajan kaikenlaisiin tapahtumiin, joissa käyvät ystäväporukassa. Sinänsä kaipaisin kyllä vähän lisää sosiaalista elämää, mutta ujona introverttina todennäköisesti haluan suurimman osa jättää väliin. Siinä voi miestä hävettää, kun joutuu selittelemään, miksi ei juuri hänen naisensa päässyt mukaan.

Itse olen yksinäinen nainen ja olisi aivan unelmatilanne, että miehen kautta sosiaalinen piiri laajenisi ja pääsisi kokemaan enemmän erilaisia asioita. Minä taas ajattelen, että yksinäinen nainen ei lähtökohtaisesti kelpaa miehille, vaikka olisikin valmis osallistumaan miehen kanssa menoihin.

Minkäikäinen olet? Mites töistä olisiko kaveripiiriä. En kyllä ymmärrä ketä miestä tuo oikeasti vaivaisi. päinvastoin ehkä, ei tarvitsisi lähteä kissanristiäisiin jatkuvasti

mies51v

Hyvä aihe! Minulla taas on seurustelevana, kaverittomana miehenä vastaava ongelma häiden kanssa. Olen kihloissa, mutta ahdistaa ajatuskin häiden järjestämisestä, koska minulla ei ole juuri ketään kavereita tai sukulaisia, joita kutsua sinne. En introverttina osaa ystävystyä. Puolisoni kyllä ymmärtää tätä piirrettä, mutta häissä kaikkien vieraiden silmille rävähtäisi, etten tunne ketään. Häät vaikuttavat näin etukäteen suurelta sosiaaliselta nöyryytykseltä... etenkin kun puolisoni haluaisi suuret juhlat.