Lue keskustelun säännöt.
En kehtaa alkaa seurustelusuhteeseen, koska minulla ei ole ystäviä
17.06.2019 |
Olen introvertti eikä minua ole juurikaan ystäviä. Olen joskus ollut ihastunut sosiaalisiin miehiin, mutta en uskalla viedä suhdetta pidemmälle, koska minua suoraan sanottuna hävettää kaverittomuuteni. Kun näen miehen somessa paljon kuvia ystäviensä ympäröimänä, niin mietin, että hän pitäisi minua varmaan omituisena, kun minulla ei ole ystäväporukkaa, johon häntä tutustuttaa. Jotenkin ahdistaa tuo some, kun siellä tuntuu kaikilla olevan isot kaveriporukat, joiden kanssa käydään ulkomaan matkoilla ja juhlitaan ties mitä juhlia ja poseerataan isolla ryhmällä iloisena kameralle. Onko teillä muilla introverteilla tai erakoilla samanlaista ongelmaa? Täydellisintä olisi toki löytää mies, joka olisi myös itse melkoinen erakko ilman suurta kaveripiiriä... Mutta kun suurimmalla osalla ihmisistä kuitenkin on se kaveripiiri, niin aika hankalaa.
Kommentit (35)
Isot kaveriporukat = ryyppyporukka.
Eli alkoholiin menevän tunnistaa juuri siitä, että pyörii noissa "suurissa" porukoissa.
Sitten kun tuo elämäntyyli on taputeltu, niin porukat pienenee, mutta laatu paranee.
Eli se ei nyt mikään meriitti ainakaan minun kirjoissa ole, että pyörii tommoisissa porukoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9vuotta jo naimisissa ja ei yhtään ystävää. Muutama lyhyen ajan työkaveri, joiden kanssa vietin myös vähän vapaa aikaa, mutta työpaikan vaihtuessa kuulumiset jäivät joulukortteihin.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe! Minulla taas on seurustelevana, kaverittomana miehenä vastaava ongelma häiden kanssa. Olen kihloissa, mutta ahdistaa ajatuskin häiden järjestämisestä, koska minulla ei ole juuri ketään kavereita tai sukulaisia, joita kutsua sinne. En introverttina osaa ystävystyä. Puolisoni kyllä ymmärtää tätä piirrettä, mutta häissä kaikkien vieraiden silmille rävähtäisi, etten tunne ketään. Häät vaikuttavat näin etukäteen suurelta sosiaaliselta nöyryytykseltä... etenkin kun puolisoni haluaisi suuret juhlat.
Mulla tämä sama, mutta naisena. Häät kauhistuttaa vain tästä syystä, muuten haluaisin kyllä avioon. Vähän hölmön kuuloinen ongelma mutta itseäni oikeasti asia vaivaa enkä tiedä miten tämän saisi ratkaistua. Onko täällä muita lonereita jotka ovat menneet naimisiin ja selvinneet nöyryytyksestä? :D
Kannattaa varmaan etsiä sellainen introverttimies. Itsellä ei ole kavereita enkä kaipaa. Oli ennen, mutta katkaisin välit. Viihdyn kaksin koirani kanssa. Urheilen paljon, käyn kävelyillä, leikin koiran kanssa ja pelaan tietokoneella välillä. En ole samasta syystä tehnyt aloitteita naisille, koska tiedän miten tärkeitä laajat sosiaaliset piirit ja ystävät on useille naisille. Introvertti nainen olisi kiva löytää. Mulla tuo yksin viihtyminen ei tarkoita kuitenkaan ettenkö osaisi keskustella tai tykkäisi liikkua kodin ulkopuolella.
Olen introvertti ja mulla on myös introvertti poikaystävä. Mulla on läheisiä ystäviä pari ja poikaystävällä ei oikeastaan yhtään, tottakai hänellä on kavereita ja tuttuja, mutta ei hyviä ystäviä.
Ihastuin mieheeni eikä mua jaksa edes kiinnostaa hänen kaveritilanteensa. Taino kiinnostaa siinä määrin, että jos hän miettii lähtevänsä kaverinsa kanssa vaikka leffaan niin melkeempä potkaisen hänet ulos talosta sosialisoimaan.
Ainut haittapuoli mitä tulee mieleen on se, että mä olen aina hänen seuransa kun hän haluaa leffaan, huvipuistoon, vesipuistoon, shoppailemaan tai vaikka keikalle. Tuntuu tylsältä sanoa ei, sillä tiedän ettei hän yksinkään lähde, mutta aina en vaan jaksa lähteä. Kummiskin menen ja puuhailen omien kavereidenikin kanssa ja niinkuin sanoin olen itsekkin introvertti.
Ehdottamasti menet tutustumaan kumppaniehdokkaisiin ja hyvällä tuurilla saat ehkä kavereitakin siinä samalla! Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe! Minulla taas on seurustelevana, kaverittomana miehenä vastaava ongelma häiden kanssa. Olen kihloissa, mutta ahdistaa ajatuskin häiden järjestämisestä, koska minulla ei ole juuri ketään kavereita tai sukulaisia, joita kutsua sinne. En introverttina osaa ystävystyä. Puolisoni kyllä ymmärtää tätä piirrettä, mutta häissä kaikkien vieraiden silmille rävähtäisi, etten tunne ketään. Häät vaikuttavat näin etukäteen suurelta sosiaaliselta nöyryytykseltä... etenkin kun puolisoni haluaisi suuret juhlat.
Mulla tämä sama, mutta naisena. Häät kauhistuttaa vain tästä syystä, muuten haluaisin kyllä avioon. Vähän hölmön kuuloinen ongelma mutta itseäni oikeasti asia vaivaa enkä tiedä miten tämän saisi ratkaistua. Onko täällä muita lonereita jotka ovat menneet naimisiin ja selvinneet nöyryytyksestä? :D
Voi mennä ns salahäihin mihin ei tule muita. Samalla tavalla miten braveheart elokuvassa. Papin voi pyytää luontoon johonkin hienoon paikkaan missä seremonia pidetään. Seremonian jälkeen ratsastamme vuokrahevosella vuokramökkiin viettämään hääyötä.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin läheskään yhtä paha ongelma miehille, kuin mitä miehen täysi kaverittomuus on naisille. Kaikki normista poikkeavat jutut saa aikaan sen "onkohan siinä jotain vikaa"-ajatuksen naisen päässä.
Olen introvertti (nainen), mulla on muutama hyvä ystävä joita näen silloin tällöin, en kovin usein. Seurustelin miehen kanssa jolla ei ollut oikeasti yhtään ystävää. Kaikki kaverit oli olleet ex-vaimon puolelta, eron jälkeen ei näitä kavereita enää näkynyt. Kieltämättä tuntui omituiselta ettei nelikymppisellä sinänsä seurallisella ja mukavalla miehellä ollut muita ystäviä kuin siskonsa ja sen mies. Suhde päättyikin mm. siitä syystä että häntä selvästi haittasi jos minä vietin aikaa omien ystävieni kanssa. En halua tuntea sellaisesta syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe! Minulla taas on seurustelevana, kaverittomana miehenä vastaava ongelma häiden kanssa. Olen kihloissa, mutta ahdistaa ajatuskin häiden järjestämisestä, koska minulla ei ole juuri ketään kavereita tai sukulaisia, joita kutsua sinne. En introverttina osaa ystävystyä. Puolisoni kyllä ymmärtää tätä piirrettä, mutta häissä kaikkien vieraiden silmille rävähtäisi, etten tunne ketään. Häät vaikuttavat näin etukäteen suurelta sosiaaliselta nöyryytykseltä... etenkin kun puolisoni haluaisi suuret juhlat.
Mulla tämä sama, mutta naisena. Häät kauhistuttaa vain tästä syystä, muuten haluaisin kyllä avioon. Vähän hölmön kuuloinen ongelma mutta itseäni oikeasti asia vaivaa enkä tiedä miten tämän saisi ratkaistua. Onko täällä muita lonereita jotka ovat menneet naimisiin ja selvinneet nöyryytyksestä? :D
Mulla ongelma vielä tuplana, sillä olen riitaantunut oman perheeni kanssa enkä ollut missään yhteyksissä heihin. Eli edes sukua ei olisi tulossa häihin eikä yhtään kaveriakaan löydy. Häissä olisi siis vain miehen suku ja ystävät, apua! :D
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa varmaan etsiä sellainen introverttimies. Itsellä ei ole kavereita enkä kaipaa. Oli ennen, mutta katkaisin välit. Viihdyn kaksin koirani kanssa. Urheilen paljon, käyn kävelyillä, leikin koiran kanssa ja pelaan tietokoneella välillä. En ole samasta syystä tehnyt aloitteita naisille, koska tiedän miten tärkeitä laajat sosiaaliset piirit ja ystävät on useille naisille. Introvertti nainen olisi kiva löytää. Mulla tuo yksin viihtyminen ei tarkoita kuitenkaan ettenkö osaisi keskustella tai tykkäisi liikkua kodin ulkopuolella.
Missä olette tavanneet introverttipuolisonne? Siihen joukkoon mahtuu myös monta ujoa ihmistä ja muutenkin ihmisiä, jotka eivät oikein liiku muualla. Käyvät töissä ja kotona. Miten heihin siis tutustuisi? Netin deittisivustoilla ei tarjonta huimaa (lähinnä viisikymppisiä) ja mikään Tinderkään ei oikein kiinnosta (hankala valita ulkonäön perusteella, siinä menee monta timanttia ohi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa varmaan etsiä sellainen introverttimies. Itsellä ei ole kavereita enkä kaipaa. Oli ennen, mutta katkaisin välit. Viihdyn kaksin koirani kanssa. Urheilen paljon, käyn kävelyillä, leikin koiran kanssa ja pelaan tietokoneella välillä. En ole samasta syystä tehnyt aloitteita naisille, koska tiedän miten tärkeitä laajat sosiaaliset piirit ja ystävät on useille naisille. Introvertti nainen olisi kiva löytää. Mulla tuo yksin viihtyminen ei tarkoita kuitenkaan ettenkö osaisi keskustella tai tykkäisi liikkua kodin ulkopuolella.
Missä olette tavanneet introverttipuolisonne? Siihen joukkoon mahtuu myös monta ujoa ihmistä ja muutenkin ihmisiä, jotka eivät oikein liiku muualla. Käyvät töissä ja kotona. Miten heihin siis tutustuisi? Netin deittisivustoilla ei tarjonta huimaa (lähinnä viisikymppisiä) ja mikään Tinderkään ei oikein kiinnosta (hankala valita ulkonäön perusteella, siinä menee monta timanttia ohi).
No siis mulla ei ole puolisoa. Ei ole tullut vastaan vielä. Minulla ei ole profiilia missään deittisivustolla tai tinderissä enkä käy myöskään yöelämässä. Ainoa vaihtoehto melkein tavata nainen on että se nainen tulee lenkillä minua vastaan. Epätodennäköisyydet ovat siis pienet. Todella pienet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän paljon tälläisiä pareja, joissa vain toisella on ystäviä. Se saattaa johtua ihan siitäkin että toinen on muuttanut toisen kotikonnuille ihan toiselta paikkakunnalta ja jopa toisesta maasta. Ihan naapurissakin on rempseästi kaikille jutteleva mies ja hyvin pidättyväinen rouvansa jolla ei muuta ystävää näy kuin äitinsä. Mutta hyvin näyttää menevän!
Joustavuutta se tietenkin vaatii, introvertin täytyy jotenkin sopeutua seurustelemaan jossain määrin toisen kaveripiirin kanssa eikä toinen saa vaatia liikaakaan seuraelämää.
Kavereiden määrällä ei ole väliä,jos elää muuten mielekästä itselleen sopivaa elämää.
Itse joogaan samassa studiossa ja koen,että siellä käyvät ovat harrastuskavereitani vaikka en heitä tunne.
Töissä porukka on vanhempaa,mutta osallistun teatteri-iltoihin ja muuhun virkistykseen.
Useiden ihmisten elämä koostuu tällaisista verkostoista.
Ainoastaan Juhannuksen ja Vapun tyyppiset jutut on vaikeita ja omat synttärit.Silloin kaipaa oikeita ystäviä.
Poikaystävälle voi jonkin aikaa feikata näillä ”omilla menoilla”,vaikka ne ei ”oikeita” ystävyyssuhteita olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule, nuo rikkaat jotka poseeraa naisten kanssa huvijahdilla. Eivät edes tunne niitä. Jotain random tuttuja, lähtevät vain mukaan
Minulla on sama tilanne. Olen aikoinaan jäänyt yksin kun muut alkoivat kiusaamaan ja mitään nuoruuden kavereita ei ole. Mistään ystäväporukasta ei ole ollut tietoakaan ikinä. Joskus korkeintaan pari ystävää ollut. Nyt olen ollut jo pitkään täysin ilman kavereita. Minulla kun ei ole edes niitä ihmisiä joihin voisin "palata" ja ottaa uudelleen yhteyttä ja senkin vuoksi pitäisi löytää nyt kaikki kaverit aikuisena. Koen tämän aika hankalaksi kun monella jo paljon seuraa tai elämäntilanne erilainen sekä muuten jo arki täynnä ohjelmaa. Tämä some kyllä välillä masentaa minuakin ja sen vuoksi olen jättäytynyt siitä täysin pois. En koe, että voisin olla osa sitä, kun ei ole kavereita, mutta toisaalta monelle nuorelle tämä "somettomuus" on varmaan outo asia. Itsekin välillä häpeän tätä kaikkea ja pelkään, että muut saavat minusta ikävän kuvan, kun monesti vedetään johtopäätöksiä, että jos ei ole kavereita on ihan kamala ja outo ihminen. Silloin moni ei varmaan ajattele asiaa sen tarkemmin, koska minullakin on monet seikat johtaneet siihen ja olen kuitenkin ihan mukava ja tavallinen ihminen. Sen vuoksi en voi aina pelkästään itseäni syyttää, vaikka vähän ujompi ihminen olenkin.
Kirjoitin tästä joskus toiseenkin ketjuun, missä toivoin juuri sitä, että kumppanikin olisi sellainen introvertti persoona jolla ei välttämättä niin isoa kaveriporukkaa tai ainakin ymmärtäisi myös sellaista joka on yksinäinen. Mietin sitä miten ikinä voisin paljastaa toiselle, ettei minulla ole seuraa ja muutenkin aika ikäviä kokemuksia menneisyydessä. Senkin vuoksi tuntuu usein, että vedän mukanani isoa taakkaa, mistä on vaikeaa puhua ja jota ei tahtoisi paljastaa. En voisi alentua selittämään toisella aina miksi tilanne on tämä ja mitä vikaa minussa on, kun samalla kävisin ne elämäni ikävämmät vuodet aina läpi. Muuten ikiviä asioita ja en minäkään ole aikoinaan vaan päättänyt jäädä yksin vaan tilanne on vähitellen mennyt siihen. Oikeastaan tällainen vähän samanlainen kumppani olisi minullekin ainoa, jota voisin harkita. Olen kuitenkin joutunut kestämään jo paljon ja mitään toisten arvostelua en enää jaksa kuunnella. Muuten jaksan kyllä ymmärtää erilaisia ihmisiä ja olen valmis tukemaan niitä joilla vaikeaa.