Miksi nykyään erotaan niin helposti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ottaisin ainakin mieluummin kolme erinomaista kymmenen vuoden suhdetta kuin yhden kolmenkymmenen vuoden suhteen, josta huomattava osa on epätyydyttävää ja ikävää. Minulle ei parisuhteen pituus ole tärkeää vaan laatu.

Miksi suhteen pitäisi muuttua huonoksi vuosien saatossa?

Ei siihen mitään pakkoa ole. Kyllä parisuhde voi säilyä antoisana vaikka vuosikymmeniä. Mutta jos se syystä tai toisesta ei säily, tai kumppannit eivät enää sovi yhteen vuosia myöhemmin, minusta on paljon parempi vaihtoehto erota sovussa kuin alkaa tavoittelemaan jotakin suhteen pituusennätystä tai alkaa "työstää" ongelmia, joihin ei todennäköisesti ole ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikean kumppanin kanssa suhde onkin mukavaa, ihanaa ja helppoa. Jos yrität epäsopivan kumppanin kanssa rakentaa suhdetta, se on kuin manaisi käärmettä pyssyyn.

Lopeta sitten tapailuvaiheella.

Ei tällaiseen ole mitään tarvetta. Yhteensopivan kumppanin kanssa suhde pysyy mukavana, ihanana ja helppona vuodesta toiseen. Ainakin siis jos itsellä on hyvät ihmissuhdetaidot, riittävä individuaatiokehitys takana, turvallinen kiintymystyyli ja kohtuulliset odotukset.

Ei liian helposti vaan liian myöhään.

Jotain tilanteelle pitäisi kyllä tehdä.

On kaikkien kannalta huono, että avioliitot eivät kestä. Esimerkiksi sen heikomman puolison kannalta tai lasten kannalta tai lastenlasten kannalta jne.

Aiempi suhteeni päättyi koska olin alusta alkaen toiselle laastarisuhde. Oli eronnut aiemmasta tyttöystävästä kaksi viikkoa ennen tutustumistamme ja heti halusi suhteeseen sika säkissä-meiningillä. Suhteeni päättyi kun toinen petti useasti ja lopulta jätti. En riittänyt ulkoisesti sellaisenaan vaan muokkasi tyylini meikkiä, vaatteita ja hiuksia myöten uuteen uskoon eron uhalla. Hyväksikäytti myös taloudellisesti. Sanoi erotessa että haluaa katsoa jos saisi paremmannäköisen muijan ja pelkäävän samalla että mitä jos jälkikäteen huomaa että minua parempaa kumppania ei olekaan. Hänellä oli myös hieman sitoutumiskammoa ja narsismia, aina petettyä kiskoi väkisin itkevän seurustelukumppanin sormuskauppojen eteen ikkunaostoksille antaen tyhjiä lupauksia. Teot merkkaa enemmän kuin sanat enkä enää moista pojankloppia huolisi. Se oli ensimmäinen suhteeni muttei onneksi viimeinen ja nykyisin olen arvostavassa ja rakastavassa parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Jotain tilanteelle pitäisi kyllä tehdä.

On kaikkien kannalta huono, että avioliitot eivät kestä. Esimerkiksi sen heikomman puolison kannalta tai lasten kannalta tai lastenlasten kannalta jne.

Heikomman puolison?

Eiköhän kannattaisi mieluummin järjestää asiat niin, että avioliittoja ei syntyisi kuin kahden itsenäisen aikuisen välille. Jos parisuhteessa toinen osapuoli on lähtökohtaisesti heikompi, suhde on jo siinä vaiheessa epäoikeudenmukainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Ehkä tällaisen ihmisen kanssa ei pitäisi mennä naimisiin?

Tietenkin ihmisen pitäisi tavoitella kumppania, jolla on mahdollisimman yhteensopivat arvot, tarpeet, persoonallisuus ja tavoitteet. Mutta ihmiset myös muuttuvat suhteiden aikana. Molemmat voivat esimerkiksi olla aluksi sitä mieltä, ettei hankita lapsia, mutta toinen voi muuttaa mieltä. Tällaista ristiriitaa ei mikään määrä puhetta ratkaise.

Seksuaalisen vetovoiman puute on toinen asia, joka ei puhumalla parane. Jos kemiaa ei ole, sitä ei ole. Vaihtoehtoina ovat seksitön suhde, avoin suhde tai ero.

En minäkään ymmärrä. Tuntuu, ettei puolet mene naimisiin rakkaudesta vaan ihan muista syistä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei tee vähintään puolia kotitöistä, hoida lapsia, leivo pullaa, käy töissä, leikkaa nurmikkoa, huolla autoa jnejne niin nämä palstan tasa-arvo rouvat tuntevat itsensä kynnysmatoksi ja alkavat räksyttää kuin rakkikoirat, niin onkohan se ihmekään kun mies alkaa etsiä seuraa muualta (tai eroaa jo tässä vaiheessa) ja jää kiinni pettämisestä?

N35

Kerroppa minulle , miksi miehen ei tarvitse tehdä puolia kotitöistä. Vaimo on sentään kantanut lapsia 9 kk ja synnyttänyt ne. Lisäksi naiset ansaitsevat työssään yhtä paljon kuin miehet ja useimmat enemmänkin.

Nyt saat luotella tuohon päälle faktoja, olen kuulolla.

Se että olen kantanut lastani 9kk ja synnyttänyt, ei tee minusta mitenkään erikoista.

Olen vakaasti sitä mieltä, että kyllä ne kotityöt ja lastenhoito on vaan enemmänkin naisten töitä. Tähän ei mitään faktoja tarvita, se on minun mielipiteeni ja minun tapani elää elämäni.

No niin harput ! Nyt tulee sellaista settiä mitä TE ETTE tule kuulemaan KOSKAAN :

N35 on ihana, realistinen upea nainen ! ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Ehkä tällaisen ihmisen kanssa ei pitäisi mennä naimisiin?

Tietenkin ihmisen pitäisi tavoitella kumppania, jolla on mahdollisimman yhteensopivat arvot, tarpeet, persoonallisuus ja tavoitteet. Mutta ihmiset myös muuttuvat suhteiden aikana. Molemmat voivat esimerkiksi olla aluksi sitä mieltä, ettei hankita lapsia, mutta toinen voi muuttaa mieltä. Tällaista ristiriitaa ei mikään määrä puhetta ratkaise.

Seksuaalisen vetovoiman puute on toinen asia, joka ei puhumalla parane. Jos kemiaa ei ole, sitä ei ole. Vaihtoehtoina ovat seksitön suhde, avoin suhde tai ero.

Kyllä, täsmälleen samaa mieltä. Sellaista perheneuvottelua ei olekaan, jonka seurauksena puoliso alkaa himoita sinua seksuaalisesti.

Ei parisuhteen päättyminen tarkoita, että parisuhde on jotenkin epäonnistunut. Se ratkaisee, onko parisuhde tehnyt osallistujansa onnelliseksi sen ajan, kun suhde kesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei tee vähintään puolia kotitöistä, hoida lapsia, leivo pullaa, käy töissä, leikkaa nurmikkoa, huolla autoa jnejne niin nämä palstan tasa-arvo rouvat tuntevat itsensä kynnysmatoksi ja alkavat räksyttää kuin rakkikoirat, niin onkohan se ihmekään kun mies alkaa etsiä seuraa muualta (tai eroaa jo tässä vaiheessa) ja jää kiinni pettämisestä?

N35

Kerroppa minulle , miksi miehen ei tarvitse tehdä puolia kotitöistä. Vaimo on sentään kantanut lapsia 9 kk ja synnyttänyt ne. Lisäksi naiset ansaitsevat työssään yhtä paljon kuin miehet ja useimmat enemmänkin.

Nyt saat luotella tuohon päälle faktoja, olen kuulolla.

Se että olen kantanut lastani 9kk ja synnyttänyt, ei tee minusta mitenkään erikoista.

Olen vakaasti sitä mieltä, että kyllä ne kotityöt ja lastenhoito on vaan enemmänkin naisten töitä. Tähän ei mitään faktoja tarvita, se on minun mielipiteeni ja minun tapani elää elämäni.

Onneksi vain harvat nykynaiset ajattelevat noin.

Niinkö luulet? Kyllä vaan jokainen minun tuntemani nainen pitää itse huushollistaan huolta

Nythän olikin kysymys siitä, että miesten velvollisuus on tehdä niistä hommista puolet. Et kai piiaksi ole ryhtynyt.

Jos mies tienaa enemmän niin kai niillä ylityötunneillakin on jotain painoarvoa kotitöitä jakaessa.

Ei se, että tienaa enemmän, vapauta ketään kotitöistä. Jos jollakin on vaikutusta, niin töiden rankkuudella; siis esim. jos toinen joutuu tekemään pitkää päivää ja raskasta fyysistä työtä.

Mutta lähtökohtaisesti kotitöitä tehdään 50/50. Meillä minä tienaan enemmän kuin mieheni, eikä tulisi ikinä mieleenkään että "ergo, minun ei tarvitse lainkaan siivota!" Typerä ajattelutapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain tilanteelle pitäisi kyllä tehdä.

On kaikkien kannalta huono, että avioliitot eivät kestä. Esimerkiksi sen heikomman puolison kannalta tai lasten kannalta tai lastenlasten kannalta jne.

Heikomman puolison?

Eiköhän kannattaisi mieluummin järjestää asiat niin, että avioliittoja ei syntyisi kuin kahden itsenäisen aikuisen välille. Jos parisuhteessa toinen osapuoli on lähtökohtaisesti heikompi, suhde on jo siinä vaiheessa epäoikeudenmukainen.

Tarkoitin siis, että jos toinen puolisoista on myöhemmin tullut heikommaksi. Tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Ehkä tällaisen ihmisen kanssa ei pitäisi mennä naimisiin?

Tietenkin ihmisen pitäisi tavoitella kumppania, jolla on mahdollisimman yhteensopivat arvot, tarpeet, persoonallisuus ja tavoitteet. Mutta ihmiset myös muuttuvat suhteiden aikana. Molemmat voivat esimerkiksi olla aluksi sitä mieltä, ettei hankita lapsia, mutta toinen voi muuttaa mieltä. Tällaista ristiriitaa ei mikään määrä puhetta ratkaise.

Seksuaalisen vetovoiman puute on toinen asia, joka ei puhumalla parane. Jos kemiaa ei ole, sitä ei ole. Vaihtoehtoina ovat seksitön suhde, avoin suhde tai ero.

Miksi se hävisi, jos sitä oli ennen.

Millaiset ero luvut mahtaa olla näillä eroperheiden lapsilla?

Huonommaksi menee koko ajan. Miksi ihmiset eivät osaa valita puolisoitaan oikein?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Ehkä tällaisen ihmisen kanssa ei pitäisi mennä naimisiin?

Tietenkin ihmisen pitäisi tavoitella kumppania, jolla on mahdollisimman yhteensopivat arvot, tarpeet, persoonallisuus ja tavoitteet. Mutta ihmiset myös muuttuvat suhteiden aikana. Molemmat voivat esimerkiksi olla aluksi sitä mieltä, ettei hankita lapsia, mutta toinen voi muuttaa mieltä. Tällaista ristiriitaa ei mikään määrä puhetta ratkaise.

Seksuaalisen vetovoiman puute on toinen asia, joka ei puhumalla parane. Jos kemiaa ei ole, sitä ei ole. Vaihtoehtoina ovat seksitön suhde, avoin suhde tai ero.

Miksi se hävisi, jos sitä oli ennen.

Olet naiivi, jos luulet että se on kaikilla ikuista. Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Ehkä tällaisen ihmisen kanssa ei pitäisi mennä naimisiin?

Tietenkin ihmisen pitäisi tavoitella kumppania, jolla on mahdollisimman yhteensopivat arvot, tarpeet, persoonallisuus ja tavoitteet. Mutta ihmiset myös muuttuvat suhteiden aikana. Molemmat voivat esimerkiksi olla aluksi sitä mieltä, ettei hankita lapsia, mutta toinen voi muuttaa mieltä. Tällaista ristiriitaa ei mikään määrä puhetta ratkaise.

Seksuaalisen vetovoiman puute on toinen asia, joka ei puhumalla parane. Jos kemiaa ei ole, sitä ei ole. Vaihtoehtoina ovat seksitön suhde, avoin suhde tai ero.

Miksi se hävisi, jos sitä oli ennen.

Aika usein sitä ei ole koskaan ollutkaan. Osui vain paperilla sopiva kumppaniehdokas kohdalle, kun "aloilleen asettuminen", vakava parisuhde ja perheen perustaminen tulivat ajankohtaisiksi. Ajateltiin, että turvallisuus ja luotettavuus korvaavat intohimon ja kemian.

Joskus taas ihmiset vuosien kuluessa muuttuvat epäviehättäväksi toistensa silmissä: lihotaan, linnoittaudutaan sohvalle, lakataan kohtaamsta kumppani, ei käydä treffeillä, annetaan arjen vallata alaan, tylsämielistytään, laiminlyödään hygieniaa, omaksutaan inhottavia mielipiteitä ja asenteita, suhtaudutaan toiseen itsestääselvyytenä ja ylipäätään lakataan olemasta se tyyppi, johon toinen rakastui.

Ja sitten on tietysti yksittäisiä tapahtumia, jotka voivat tappaa kiinnostuksen. Jos toinen pettää luottamuksen tai paljastaa olevansa mätämuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain tilanteelle pitäisi kyllä tehdä.

On kaikkien kannalta huono, että avioliitot eivät kestä. Esimerkiksi sen heikomman puolison kannalta tai lasten kannalta tai lastenlasten kannalta jne.

Heikomman puolison?

Eiköhän kannattaisi mieluummin järjestää asiat niin, että avioliittoja ei syntyisi kuin kahden itsenäisen aikuisen välille. Jos parisuhteessa toinen osapuoli on lähtökohtaisesti heikompi, suhde on jo siinä vaiheessa epäoikeudenmukainen.

Kamalaa nykyajan itsekeskeisyys.

Kaverini äidillä alkoi olla muistiongelmia ja sen hieman muisriongelmaisen puoliso otti eron. Oli kaverilleni (ja tietty jätetylle) kurjaa, kun äiti jäi huononevine muisteineen yksin.

Ei ollut ketään kotona perään katsomassa. Iso huoli tyttärellä koko ajan. Tytär asui 200 km:n päässä. Kyllä se on puolison homma huolehtia eikä tyttären. Tyttärelle jää sitten se jäljelle jäänyt vanhempi huolehdittavaksi.

(tietty käyttivät kaikki avut, mitä yhteiskunta taejoaa, mutta läheisillä on suuri tukimerkitys.

Ei oikeasti sitouduta toiseen, vaan mennään oma itse edellä. Ei osata nähdä isoa kokonaisuutta, miten omat teot vaikuttaa parisuhteen, perheen ja lasten elämään. Ei panosteta parisuhdeaikaan, ei jutella tarpeeksi arkisista asioista puolison kanssa. Vedetään jotain roolia ”mies vs. nainen” tai pahimmassa tapauksessa näitä ”Rouwa sanoo”- rooleja, joissa sekä vaimo että mies voi pahoin.

Ei osata olla rehellisiä itselle eikä puolisolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Ehkä tällaisen ihmisen kanssa ei pitäisi mennä naimisiin?

Tietenkin ihmisen pitäisi tavoitella kumppania, jolla on mahdollisimman yhteensopivat arvot, tarpeet, persoonallisuus ja tavoitteet. Mutta ihmiset myös muuttuvat suhteiden aikana. Molemmat voivat esimerkiksi olla aluksi sitä mieltä, ettei hankita lapsia, mutta toinen voi muuttaa mieltä. Tällaista ristiriitaa ei mikään määrä puhetta ratkaise.

Seksuaalisen vetovoiman puute on toinen asia, joka ei puhumalla parane. Jos kemiaa ei ole, sitä ei ole. Vaihtoehtoina ovat seksitön suhde, avoin suhde tai ero.

Miksi se hävisi, jos sitä oli ennen.

Olet naiivi, jos luulet että se on kaikilla ikuista. Ei ole.

Jos se on ollut, sen voi sytyttää uudelleen.