Miksi nykyään erotaan niin helposti?

Ei kellään ole oikeutta väittää muiden eroista yhtään mitään. Ette tiedä, mitä siellä taustalla on.

Kun oma elämänne on epätyydyttävää ja tyhjää, alatte keksiä virheitä muiden elämästä sen sijaan, että tekisitte omasta elämästänne hyvän.

Lapsettomat ovat parhaita kasvattajia, uskovaiset synnin ja ikuiset impipojat parhaita parisuhdeasiantuntijoita 😂

Samalla logiikalla minä olisin varmaan maailman taitavin trapetsitaiteilija ihan lonkalta.

Taso-k-mies on taas pystyttänyt yhden miehen karusellinsa vauvapalstalle.

Mene hoitoon siitä, äitiäsi vihaava, isäsi hylkäämä turha tyyppi. Tai pane kiviä taskuun ja hyppää mereen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Naiset venyttävät pariutumista viimeiseen saakka (koska nuori & vapaa) -> sitten kun pariudutaan, on jo lapsikuume päällä.

Nykyasenne on ettei toista pidä miellyttää, tai ainakaan naisen ei pidä miellyttää miestä. +20kg ja superarkisuus. Miehet kyllästyvät ja laiskistuvat. Parisuhteen oletetaan "vain olevan" hyvä tai "vain muuttuvan" huonoksi.

Kaikki paukut laitetaan pesänrakentamiseen, sitten kun pesä on rakennettu tehdään täyskäännös nanosekunnissa ja halutaan rientoja taas.

 

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat ovat parhaita kasvattajia, uskovaiset synnin ja ikuiset impipojat parhaita parisuhdeasiantuntijoita 😂

Samalla logiikalla minä olisin varmaan maailman taitavin trapetsitaiteilija ihan lonkalta.

Mihin nämä oletukset perustuvat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse taas ajattelen, että ihmisillä kestää eroaminen aivan liian kauan. Seksittömyyttä, läheisyyden ja arvostuksen puutetta, ei keskinäistä kunnioitusta, ei halua yhteiseen laatuaikan, viehätysvoiman sammumista, riitoja, erilaiset toiveet lasten hankkimisesta... Todella usein kaikki ystävät ympärillä ovat jo aikaa sitten nähneet, ettei edellytyksiä suhteelle ole, mutta osalliset itse ovat sille sokeita ja haluavat saada "suhteen toimimaan" kuukausien ja vuosien ajan.

Suhteiden tulee jatkua tasan niin kauan, kuin niissä on järkeä ja niissä on molemmilla hyvä olo. Suhteet ovat ihmisten onnellisuutta varten, ihmiset eivät ole suhteita varten.

Ihmiset kierivät itsesäälissä ja luulevat tekevänsä jotain suhteen eteen, koska se käy raskaaksi.

Suhde käy helposti raskaaksi, kun on väärän kumppanin kanssa.

Kuinka pitkä on sinun pisin suhteesi?

Kymmenen vuotta.

No siinä ajassa alkaa just ja just toisen tuntemaan.

Mites siinä kävi? Toinen alkoi tekemään elämän vaikeaksi?

Toinen alkoi haluta sittenkin lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Ehkä tällaisen ihmisen kanssa ei pitäisi mennä naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä sitten on riittävän painava syy eroon?

Suhde ei enää vastaa parisuhdetarpeisiisi, eikä asiaa ole saatu kohtuullisilla yhteisillä ponnistuksilla korjattua. Silloin parisuhteen päättäminen on oikein.

Yksinkertainen periaate, jonka soveltaminen kaatuu usein siihen, etteivät ihmiset osaa tunnistaa omia parisuhdetarpeitaan. Parisuhde määritellään mieluummin ulkoisten merkkien kuten kihlojen ja avioliiton, pihan, lapsien, treffi-iltojen tai seksikertojen lukumäärän kautta.

Juuri tällainen ajattelutapa on syy siihen, että nykyään eroja on niin paljon. Varsinkin lapset tarvitsee pitempiaikaista turvaa, eikä vanhempien vaihtuvat kumppanit sovi kuvaan.

Suurimmassa osassa parisuhteita ei ole kotona asuvia lapsia. Mutta juuri tällainen "lasten kotia ei saa rikkoa" -ajattelu johtaa siihen, että vanhemmat jäävät surkeisiin suhteisiin, joita sitten mallintavat edelleen seuraavalle sukupolvelle. Vanhempien huono parisuhde ei ole yhdenkään lapsen etu.

Parisuhteen eteen voi tehdä paljon ja puolet avioliitoista eivät mitenkään voi olla väistämättä menetettyjä tapauksia. Toki jättäminen on tietyissä tilanteissa hyvä asia, mutta nykyään erotaan jo liian vikkelästi, joka taas on lapsille pahaksi.

Suurinta osaa parisuhdeongelmista ei voi ratkaista, koska ne perustuvat aidoille eroaivaisuuksille arvoissa, tarpeissa, persoonan piirteissä, elämäntavoitteissa. Niiden kanssa joko pystyy elämään tai sitten ei. Tämän on tutkimuksillaan todentanut johtava avioliiton asiantuntija John Gottmann instituutteineen.

Ehkä tällaisen ihmisen kanssa ei pitäisi mennä naimisiin?

Tietenkin ihmisen pitäisi tavoitella kumppania, jolla on mahdollisimman yhteensopivat arvot, tarpeet, persoonallisuus ja tavoitteet. Mutta ihmiset myös muuttuvat suhteiden aikana. Molemmat voivat esimerkiksi olla aluksi sitä mieltä, ettei hankita lapsia, mutta toinen voi muuttaa mieltä. Tällaista ristiriitaa ei mikään määrä puhetta ratkaise.

Vierailija kirjoitti:

Naiset venyttävät pariutumista viimeiseen saakka (koska nuori & vapaa) -> sitten kun pariudutaan, on jo lapsikuume päällä.

Nykyasenne on ettei toista pidä miellyttää, tai ainakaan naisen ei pidä miellyttää miestä. +20kg ja superarkisuus. Miehet kyllästyvät ja laiskistuvat. Parisuhteen oletetaan "vain olevan" hyvä tai "vain muuttuvan" huonoksi.

Kaikki paukut laitetaan pesänrakentamiseen, sitten kun pesä on rakennettu tehdään täyskäännös nanosekunnissa ja halutaan rientoja taas.

 

Ihmekö tuo, että lapsettomat ovat paljon tyytyväisempiä parisuhteisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi nykyään ei ole pakko sinnitellä huonossa, jopa sairaassa suhteessa. Ennen oli pakko sosiaalisten ja taloudellisten syiden takia. Hampaat irvessä yhdessä pysymisessä ei ole mitään ihailtavaa. Siinä sen sijaan on, jos suhteen saa toimimaan tyydyttävästi vuodesta toiseen. Ihminen kasvaa ja muuttuu – jos puolisot pystyvät olemaan aidosti toistensa rinnalla muutoksissa ja tukemaan toisiaan, suhde yleensä kestää. Ikävä kyllä usein muuttuminen tarkoittaa sitä, että väkisinkin kasvaa erilleen eikä suhteella ole enää edellytyksiä jatkua.

Puolet avioliitosta johtaa eroon, joten jotain on muuttunut jos puolit avioliitoista on sairaita.

Niinhän tyhmät luulee, ne on ne "sarjaeroajat" jotka näitä lukuja nostaa.

Suurin osa pysyy kyllä yhdessä, vaikeuksista huolimatta, niin kuin kuuluukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi että naiset ei ota enää turpaan niin kuin ennen.

Olipa taas törkeä kommentti. Vai että väkivallassa kyse on "ottamisesta" turpaan... Vastuu taas uhrilla.

Miten niin vastuu uhrilla? Ennen ei ollut vaihtoehtoja - nainen ei voinut lähteä mihinkään pysyvästi. Avioliitossa nainen oli pitkälti miehen omaisuutta: raiskatakin sai, ei ollut rikos. Nyt nainen voi lähteä, koska nykyään ihmisoikeudet koskevat myös naista. Jokaisella on koulutus, omaisuutta, ajokortti, auto, jne.

Etkö ymmärtänyt lukemaasi? Väkivallan teossa ei ole kyse siitä, että toinen OTTAA turpaansa, vaan siitä, että toinen lyö.

Mut joo. Kylläpä naistenkin tekemä väkivalta on lisääntynyt merkittävästi. Miehille ei ole mitään paikkoja. Turvakoteihin ei oteta.

”Ottaa turpaan” on sanonta. Se tarkoittaa tässä yhteydessä sitä että ennen nainen ei voinut lähteä pois väkivaltaisesta suhteesta, nyt voi.

Kykenisitkö nyt ymmärtämään? Hankalaa tuntuu olevan.

Halventava sanonta. Sellaisiakin on nimittäin olemassa. Jostain syystä sua ei haittaa käyttää sellaista.

Minä ottaisin ainakin mieluummin kolme erinomaista kymmenen vuoden suhdetta kuin yhden kolmenkymmenen vuoden suhteen, josta huomattava osa on epätyydyttävää ja ikävää. Minulle ei parisuhteen pituus ole tärkeää vaan laatu.

Itse luulen, että iso osa eroista johtuu siitä, että naiset osaavat vaatia jo itselleen eivätkä suostu enää olemaan niitä kynnysmattoja. Ovat itsenäisiä ja itsekkäitä (kuitenkin vaan kuten miehet ovat olleet iät ajat...).

Tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta, jossa ap:llä mennyt kaikki suhteet rikki kun alkoi pitämään puoliaan.

Meillä varmaan ero tulee juuri koska olen alkanut pitämään omia puoliani ja mies on ihan helisemässä. Riidellään koko ajan joka asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisistä on tullut liian mukavuudenhaluisia, elämän kaikilla eri osa-alueilla.

Kaiken pitää olla mukavaa, ihanaa ja helppoa.

Lisätään tähän vielä sielunkumppanuushaaveilut, mielenterveysongelmat ja minulle kaikki heti asenne. Ja ihastuakkin pitäis ihan joka välissä.

Oikean kumppanin kanssa suhde onkin mukavaa, ihanaa ja helppoa. Jos yrität epäsopivan kumppanin kanssa rakentaa suhdetta, se on kuin manaisi käärmettä pyssyyn.

Vierailija kirjoitti:

Minä ottaisin ainakin mieluummin kolme erinomaista kymmenen vuoden suhdetta kuin yhden kolmenkymmenen vuoden suhteen, josta huomattava osa on epätyydyttävää ja ikävää. Minulle ei parisuhteen pituus ole tärkeää vaan laatu.

Miksi suhteen pitäisi muuttua huonoksi vuosien saatossa?

Vierailija kirjoitti:

Itse luulen, että iso osa eroista johtuu siitä, että naiset osaavat vaatia jo itselleen eivätkä suostu enää olemaan niitä kynnysmattoja. Ovat itsenäisiä ja itsekkäitä (kuitenkin vaan kuten miehet ovat olleet iät ajat...).

Tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta, jossa ap:llä mennyt kaikki suhteet rikki kun alkoi pitämään puoliaan.

Meillä varmaan ero tulee juuri koska olen alkanut pitämään omia puoliani ja mies on ihan helisemässä. Riidellään koko ajan joka asiasta.

Jossain kohtaa se puolustaminen muuttuu hyökkäämiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Oikean kumppanin kanssa suhde onkin mukavaa, ihanaa ja helppoa. Jos yrität epäsopivan kumppanin kanssa rakentaa suhdetta, se on kuin manaisi käärmettä pyssyyn.

Lopeta sitten tapailuvaiheella.

Yksin ei voi pelastaa liittoa. Pahempaakin elämässä sattuu kun ero.