Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa joku että miksi se on parisuhteessa ok että puolisoilla on eri elintasot
14.06.2019 |
Täällä usein on näitä keskusteluja että miten pitäisi menot jakaa kun puolisoilla on erilaiset tulot. Ja usein on jopa niinkin että ihan oikeasti puolisoilla on täysin erilaiset elintasot.
Perusteluna on aina se että ei ole reilua jos toinen maksaa toisen osuutta vain siksi että tienaa enemmän.
Mun mielestä tämä pätisi ehkä jos asuttaisiin jonkun randomin kämppiksen kanssa, jos olisi paras ystävä kämppiksenä ja tienaisin paljon enemmän kuin ystävä, niin siinäkin tapauksessa maksaisin isomman osuuden itse, koska mun rahoissa se ei tuntuisi niinkuin ystävän rahoissa ja haluaisin hyvä ystävä.
Mutta sitä en millään ymmärrä että jos olet rakastunut johonkin ihmiseen ja päättänyt tämän kanssa perusta perheen/yhteisen talouden (jonka yhteiskuntakin ihan olettaa olevan oikeasti yhteinen koska esim. toimeentulotukea tai asumistukea ei saa vain omien tulojen ja menojen perusteella vaan aina katsotaan koko talouden tulot ja menot, eikä myöskään lasten päivähoitomaksuja lasketa molemmille vanhemmille erikseen heidän tulojensa mukaan. Eli myös laki lähtee siitä että kun on yhteen menty samaan talouteen niin elintaso on sama koko ruokakunnalla) haluat pitää keinotekoisesti taloudet erillään. Kun rakastutaan, ja sitoudutaan toiseen, niin yleensä se sitoumus on tarkoitus kestää loppun elämää, ja siitä huolimatta että mitä elämässä muuten tapahtuu, rikastuu tai köyhtyy, on terve tai sairas.
En ymmärrä että miten voi rakastaa toista niin että ei halua jakaa rahojaan toisen kanssa, miten voi jakaa kaikki syvimmät tunteensa ja myös kehonsa toisen kanssa mutta sitten niinkin maallinen asia kuin raha on sellainen jota pidetään itsekkäästi vain itsellä tai ajatellaan että en halua että rakkaani elättää minua.
Yleensä vanhoissa rakkaustarinoissa sanotaan että kun rakastutaan niin pariskunnasta tulee toistensa puoliskoja, eli tavallaan sulaudutaan yhteen pariskunnaksi vaikka omia henkilöitään ollaankin, mutta sanotaan että kaikki mikä on minun on myös sinun, molemminpuolin.
Koska aika on mennyt sellaiseksi että raha menee rakkauden edelle?
Ja miten joku voi ajatella niin että jos hän nyt on sattumoisin opiskellut alalle jolla on hyvä palkka, ja sattumoisin saanut työpaikan jossa tienaa hyvin, että se on jotenkin sellainen asia josta rakkain ihminen maailmassa ei saisi mitenkään hyötyä? Ja vaikka se hyvä palkka olisikin sen ansiota että tekee paljon enemmän töitä kuin toinen, niin miksi sitä työtä tekisi jos sen hedelmistä ei yhdessä rakkaimman kanssa nauttisi? Jos haluaa nautiskella vain itsekseen oman työnsä tuloksista, niin ei missään nimessä pitäisi yhdistää talouttaan kenenkään kanssa.
Meillä minä olen ollut se huonommin tienaava kun olen ollut lasten kanssa kotona ja työttömänä paljon, ja puoliso on joutunut raatamaan työssä jota inhoaa. Minun hartain toiveeni on se että löytäisin niin hyvän työn että tienaisin vähintään saman kuin puoliso nyt, ja puoliso voisi jäädä vähintään vuorotteluvapaalle tai jopa kokonaan pois töistä ja minä ottaisin perheen elättämisessä vetovastuun.
Minä olen opiskellut paljon enemmän kuin puoliso, puolisolla vaan kävi tuuri yli 20 vuotta sitten että sai työpaikan ja se sitten muutaman vuoden kuluttua vakinaistettiin, minulla taas ei ole koskaan eläissäni ollut vakituista työtä vaikka olen jo keski-ikäinen. Jos mulla kävisi tuuri niin voisin tienata enemmänkin kuin puolisoni joidenkin vuosien päästä koska puolisollani on jo täydet ikälisät ja kaikki, hänen palkkansa ei voi enää nousta, mutta minä voisin edetä urallani sellaiselle tasolle missä on hyvä palkka.
Kommentit (117)
Olen ihmetellyt samaa kuin ap.
Moni ei varmaan hyväksyisi sitä, että perheen lapsilla olisi alempi elintaso kuin vanhemmilla. Mutta samalla logiikallahan voisi ajatella, että ei lasten tule päästä hyötymään siitä, että joku toinen (esim. oma äiti) on opiskellut ja raataa töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olettaa, että erisuuruiset tulot tuovat erilaiset elintasot?
Jos sinusta on väärin, että puoliso tienaan enemmän, niin vaihda puoliso sellaiseen, joka tienaa kanssasi yhtä paljon. Tulot kun ei selitä elintasoeroja, rahankäyttötottumukset ne erot tuovat. Monessa perheessä on isoja elintasoeroja, koska se huonompituloinen pistää surutta parempituloisen rahat menemään samalla, kun se parempituloinen yrittää säästää.
Yleensä oletus on se että x määrällä tuloja ja omaisuutta saa x elintason, eikä niin että joku toinen saa x tuloilla y elintason, raha on rahaa, käyttää sen mihin tahansa, tuhlaa tai säästää. Ei kai kukaan toisen rahoja käytä itseensä, vaan molempien rahat menee suurimmaksi osaksi koko perheen hyväksi, esim. asumiseen ja ruokaan. Harvemmin suomalaisilla tässä kalliin asumisen maassa jää niin hierveitä summia tuhlattavaksi omiin juttuihin tai säästöönkään laittamiseen.
ap
Hetkinen - elintaso on sinulle tuhlaamista?
X määrällä tuloja voi saada X elintason, mutta yhtä hyvin sitä voi valita x-n elintason sillä ajatuksella, että kun nyt säästän/en käytä tulojani, niin 10 vuoden kuluttua voin edelleen elää x-n elintasoa, vaikka tulot ovat enää X-y. Ei elintaso ole jotain sellaista, mikä pitää ottaa itsestäänselvyytenä, elintasonsa kun voi aika lailla itse valita myös tulojaan pienemmiksi.
Ei kun sinulle se on tuhlaamista, minä sanoin että ei yleensä kauheasti jää ylimääräistä mihinkään normaalien kulujen jälkeen, että olisi mitä tuhlata tai säästää. Se elintaso on mikä on niillä tuloilla mitä on. Yleensä korkeammalla elintasolla olevat sijoittavat rahojaa isomman euromäärän asumiseen tai vaikka matkusteluun, ja toki ruokaankin saa laitettua paljon enemmän kuin köyhällä on varaa jos haluaa. Kalliimmassa asunnossa asuminen ja sen omistaminen on sitä korkeampaa elintasoa jonka korkeammat tulot mahdollistaa.
ap
Kaksi keskipalkkaista tulonsaajaa perheessä niin on silkkaa idiotismia laittaa menemään kaikki mikä tulee. Eikä silloin elintaso enää olekaan kummallakaan kiinni jostain tuista jotka jää toisen tulojen vuoksi saamatta. Tulkaa köyhät tekin välillä oman kuplanne ulkopuolelle katsomaan mitä on normaali elämä.
Yleensä kaksi keskipalkkaista ihmistä ostaa omistusasunnon ja siihen menee aika iso osa talouden rahoista, ja se on se mikä on sitten omaisuutena heillä myöhemmin ja jää lapsille perinnöksi. Se tukihomma oli vain esimerkkinä sille miten yhteiskunta näkee samassa taloudessa eli ruokakunnassa asuvan pariskunnan.
Normaalistihan kummatkin on töissä eikä saada mitään muuta tukea kuin mahdollinen lapsilisä jos on lapsi. Sitten on tilanteita jolloin toinen on opiskelija, työtön, sairas tai hoitamassa lasta kotona, ja se toinen sitten saa jotain tukea yhteiskunnalta koska ei ole työelämässä. Tilanne on eri oletko parisuhteessa ja asut puolisosi kanssa samassa asunnossa kuin että olet sinkku.
Sinkkuna vastaat 100% omasta elintasostasi eli elät omien tulojesi mukaan, mutta parisuhteessa samassa taloudessa teitä on kaksi aikuista ihmistä jotka tuovat mukanaan oman taloutensa joka yhdistetään yhdeksi, molempien tulot ja menot, osa menoista yhdistyen yhteisiksi menoiksi ja elintaso määräytyy sen mukaan paljonko molempien tulot on yhteensä.
ap
Eikä määräydy. Ei parisuhteessa eikä sinkkunakaan. Elintaso määräytyy sen mukaan, paljonko tuloista halutaan käyttää elämiseen. Se voi olla paljon vähemmän kuin mitä tulot ovat.
Kyllä se määrää hyvin paljon paljonko talouteen tulee euroja, aika vaikea on elää korkeampaa elintasoa mihin rahat riittää, ja siinä se ongelma on jos on erilaiset tulot ja se köyhempi yrittää pysytellä siellä toiselle sopivalla korkealla elintasolla kun rikkaampi ei tee mitään tasoitusta. Elintaso on mitä on, se voi olla sitä että kuluttaa vähemmän mutta ne rahat on kuitenkin tilillä olemassa ja voi ostaa mitä haluaa silloin kun haluaa sen korkeimman mahdollisen elintason mukaisesti mitä tulot on.
ap
Voihan se varakkaampi joka kuukausi antaa vaikka äidilleen sen osan palkasta, joka on enemmän kuin puolison palkka! Silloin ei synny oletusta siitä, että hyvien tulojen myötä täytyy laittaa rahaa menemään, koska tulot on synonyymi elintasolle.
Ja jo nyt meillä on pikavippikierteessä olevia perheitä, joilla on paljon korkeampi elintaso kuin mitä tulot antaisivat myöten!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Miksi kukaan ihan todella menee naimisiin sellaisen kanssa, joka olettaa toisen ahkeruuden ja pitkien työpäivien olevan olemassa vain siksi, että puoliso saa rakkauteen vedoten itselleen korkeamman elintason kuin muuten saisi? Ja vielä itkeä pillittää, jos hyvätuloisen mielestä tuhlaaminen ei ole elintason merkki, vaan että säästöönkin olisi hyvä jäädä jotain.
Jos rakastaa toista, ei halua tämän rahoja.
Ei halua toisen rahoja jos rakastaa, eikä myöskään panttaa omia rahojaan yhteisestä taloudesta jos rakastaa. Kun ollaan pariskunta niin talous on yhteinen juuri siksi koska rakastetaan toisiaan ja halutaan olla onnellisia yhdessä. Kumpikin tekee kaikkensa yhteisen hyvän eteen. Ja yhdessä päätetään mitä säästetään jos se on mahdollista.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt samaa kuin ap.
Moni ei varmaan hyväksyisi sitä, että perheen lapsilla olisi alempi elintaso kuin vanhemmilla. Mutta samalla logiikallahan voisi ajatella, että ei lasten tule päästä hyötymään siitä, että joku toinen (esim. oma äiti) on opiskellut ja raataa töissä.
Monessa perheessä lapsilla ON alempi elintaso. Heille ostetaan vaatteet kirpputorilta, samoin fillarit ja sukset. He pääsevät ulkomaille harvemmin kuin vanhempansa. Heillä ei ole omia puhelimia, tietokoneita, autoja jne. vaan he ovat täysin sen armoilla, mitä vanhemmat suostuvat hankkimaan. Festareille ei pääse, jos ei vanhemmat maksa (ja ne voi käydä vaikka viisillä festareilla kesässä) jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olettaa, että erisuuruiset tulot tuovat erilaiset elintasot?
Jos sinusta on väärin, että puoliso tienaan enemmän, niin vaihda puoliso sellaiseen, joka tienaa kanssasi yhtä paljon. Tulot kun ei selitä elintasoeroja, rahankäyttötottumukset ne erot tuovat. Monessa perheessä on isoja elintasoeroja, koska se huonompituloinen pistää surutta parempituloisen rahat menemään samalla, kun se parempituloinen yrittää säästää.
Yleensä oletus on se että x määrällä tuloja ja omaisuutta saa x elintason, eikä niin että joku toinen saa x tuloilla y elintason, raha on rahaa, käyttää sen mihin tahansa, tuhlaa tai säästää. Ei kai kukaan toisen rahoja käytä itseensä, vaan molempien rahat menee suurimmaksi osaksi koko perheen hyväksi, esim. asumiseen ja ruokaan. Harvemmin suomalaisilla tässä kalliin asumisen maassa jää niin hierveitä summia tuhlattavaksi omiin juttuihin tai säästöönkään laittamiseen.
ap
Hetkinen - elintaso on sinulle tuhlaamista?
X määrällä tuloja voi saada X elintason, mutta yhtä hyvin sitä voi valita x-n elintason sillä ajatuksella, että kun nyt säästän/en käytä tulojani, niin 10 vuoden kuluttua voin edelleen elää x-n elintasoa, vaikka tulot ovat enää X-y. Ei elintaso ole jotain sellaista, mikä pitää ottaa itsestäänselvyytenä, elintasonsa kun voi aika lailla itse valita myös tulojaan pienemmiksi.
Ei kun sinulle se on tuhlaamista, minä sanoin että ei yleensä kauheasti jää ylimääräistä mihinkään normaalien kulujen jälkeen, että olisi mitä tuhlata tai säästää. Se elintaso on mikä on niillä tuloilla mitä on. Yleensä korkeammalla elintasolla olevat sijoittavat rahojaa isomman euromäärän asumiseen tai vaikka matkusteluun, ja toki ruokaankin saa laitettua paljon enemmän kuin köyhällä on varaa jos haluaa. Kalliimmassa asunnossa asuminen ja sen omistaminen on sitä korkeampaa elintasoa jonka korkeammat tulot mahdollistaa.
ap
Kaksi keskipalkkaista tulonsaajaa perheessä niin on silkkaa idiotismia laittaa menemään kaikki mikä tulee. Eikä silloin elintaso enää olekaan kummallakaan kiinni jostain tuista jotka jää toisen tulojen vuoksi saamatta. Tulkaa köyhät tekin välillä oman kuplanne ulkopuolelle katsomaan mitä on normaali elämä.
Yleensä kaksi keskipalkkaista ihmistä ostaa omistusasunnon ja siihen menee aika iso osa talouden rahoista, ja se on se mikä on sitten omaisuutena heillä myöhemmin ja jää lapsille perinnöksi. Se tukihomma oli vain esimerkkinä sille miten yhteiskunta näkee samassa taloudessa eli ruokakunnassa asuvan pariskunnan.
Normaalistihan kummatkin on töissä eikä saada mitään muuta tukea kuin mahdollinen lapsilisä jos on lapsi. Sitten on tilanteita jolloin toinen on opiskelija, työtön, sairas tai hoitamassa lasta kotona, ja se toinen sitten saa jotain tukea yhteiskunnalta koska ei ole työelämässä. Tilanne on eri oletko parisuhteessa ja asut puolisosi kanssa samassa asunnossa kuin että olet sinkku.
Sinkkuna vastaat 100% omasta elintasostasi eli elät omien tulojesi mukaan, mutta parisuhteessa samassa taloudessa teitä on kaksi aikuista ihmistä jotka tuovat mukanaan oman taloutensa joka yhdistetään yhdeksi, molempien tulot ja menot, osa menoista yhdistyen yhteisiksi menoiksi ja elintaso määräytyy sen mukaan paljonko molempien tulot on yhteensä.
ap
Eikä määräydy. Ei parisuhteessa eikä sinkkunakaan. Elintaso määräytyy sen mukaan, paljonko tuloista halutaan käyttää elämiseen. Se voi olla paljon vähemmän kuin mitä tulot ovat.
Kyllä se määrää hyvin paljon paljonko talouteen tulee euroja, aika vaikea on elää korkeampaa elintasoa mihin rahat riittää, ja siinä se ongelma on jos on erilaiset tulot ja se köyhempi yrittää pysytellä siellä toiselle sopivalla korkealla elintasolla kun rikkaampi ei tee mitään tasoitusta. Elintaso on mitä on, se voi olla sitä että kuluttaa vähemmän mutta ne rahat on kuitenkin tilillä olemassa ja voi ostaa mitä haluaa silloin kun haluaa sen korkeimman mahdollisen elintason mukaisesti mitä tulot on.
ap
Voihan se varakkaampi joka kuukausi antaa vaikka äidilleen sen osan palkasta, joka on enemmän kuin puolison palkka! Silloin ei synny oletusta siitä, että hyvien tulojen myötä täytyy laittaa rahaa menemään, koska tulot on synonyymi elintasolle.
Ja jo nyt meillä on pikavippikierteessä olevia perheitä, joilla on paljon korkeampi elintaso kuin mitä tulot antaisivat myöten!
Kuka on sanonut että pitää laittaa menemään??? Tulot mahdollistaa tietyn elintason, on eri asia sitten haluaako olla siinä vai kituuttaa alemmalla ja säästää rahaa vai ottaa velkaa ja yrittää elää korkeammalla elintasolla. Ne on kaksi ääripäätä mutta perusasia on se että tulot määrittää elintason, tonnin tuloilla ei elellä kymppitonnin elintasolla, mutta kymppitonnin tuloilla voi elää kymppitonnin elintasolla jos haluaa, mikään pakko ei toki ole.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Miksi kukaan ihan todella menee naimisiin sellaisen kanssa, joka olettaa toisen ahkeruuden ja pitkien työpäivien olevan olemassa vain siksi, että puoliso saa rakkauteen vedoten itselleen korkeamman elintason kuin muuten saisi? Ja vielä itkeä pillittää, jos hyvätuloisen mielestä tuhlaaminen ei ole elintason merkki, vaan että säästöönkin olisi hyvä jäädä jotain.
Jos rakastaa toista, ei halua tämän rahoja.
Ei halua toisen rahoja jos rakastaa, eikä myöskään panttaa omia rahojaan yhteisestä taloudesta jos rakastaa. Kun ollaan pariskunta niin talous on yhteinen juuri siksi koska rakastetaan toisiaan ja halutaan olla onnellisia yhdessä. Kumpikin tekee kaikkensa yhteisen hyvän eteen. Ja yhdessä päätetään mitä säästetään jos se on mahdollista.
ap
Jos todella rakastaa, niin ei halua toisen rahoja EIKÄ välitä pätkääkään, mitä toinen omaisuudellaan tekee. Silloin luottaa, että toinen rakastaa yhtä paljon ja tekee itsenäiset päätöksensä siten, että siitä hyötyy koko perhe. Huomaatko, ei voi ajatella niin, että samaan aikaan ei halua toisen rahoja JA haluaa päättää niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt samaa kuin ap.
Moni ei varmaan hyväksyisi sitä, että perheen lapsilla olisi alempi elintaso kuin vanhemmilla. Mutta samalla logiikallahan voisi ajatella, että ei lasten tule päästä hyötymään siitä, että joku toinen (esim. oma äiti) on opiskellut ja raataa töissä.Monessa perheessä lapsilla ON alempi elintaso. Heille ostetaan vaatteet kirpputorilta, samoin fillarit ja sukset. He pääsevät ulkomaille harvemmin kuin vanhempansa. Heillä ei ole omia puhelimia, tietokoneita, autoja jne. vaan he ovat täysin sen armoilla, mitä vanhemmat suostuvat hankkimaan. Festareille ei pääse, jos ei vanhemmat maksa (ja ne voi käydä vaikka viisillä festareilla kesässä) jne.
Varmasti tuollaisiakin joukkoon mahtuu, mutta aina on ollut maailman sivu niin että vanhemmat yrittävät saada lapsilleen paremman elämän kuin heillä itsellään, ja omista menoista tingitään aina lasten hyväksi, köyhä joutuu tinkimään jopa omasta ruuastaan lasten hyväksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin vastata oman kokemuksen ap:n erittäin hyvään pohdintaan.
Erosin neljä vuotta sitten miehestä joka tosiaan halusi elää itsellisesti rahojensa kanssa mutta samaan aikaan olla yhdessä parisuhteessa ja perheenä. Valtava ristiriita. En näe rakkautena tällaist, ja kun ilmaisin asiasta, mies luuli että olen hänen rahojensa perässä enkä rakasta häntä oikeasti. Todellisuudessa mulla on vain niin kehittynyt oikeudentaju ja se ymmärrys mitä rakkaus pitää sisällään, ennen kaikkea olin itse palavasti ja puhtaasti häneen rakastunut vielä siinäkin kohtaa kun hän marssi meidän yhteisestä elämästä ulos. En ole sen jälkeen koskenut miehiin, sen verran brutaali kokemus sellainen tuosta vain lähteminen sanomatta mitään (tod.näk. jonkun muun mukaan).
Eli siinä erossa selvisi samalla sekin tosiasia, että mies ei todellakaan aidosti rakastanut minua.
Tämän suhteen olisin niin mielelläni skipannut elämästäni, täyttä ajan haaskausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Miksi kukaan ihan todella menee naimisiin sellaisen kanssa, joka olettaa toisen ahkeruuden ja pitkien työpäivien olevan olemassa vain siksi, että puoliso saa rakkauteen vedoten itselleen korkeamman elintason kuin muuten saisi? Ja vielä itkeä pillittää, jos hyvätuloisen mielestä tuhlaaminen ei ole elintason merkki, vaan että säästöönkin olisi hyvä jäädä jotain.
Jos rakastaa toista, ei halua tämän rahoja.
Ei halua toisen rahoja jos rakastaa, eikä myöskään panttaa omia rahojaan yhteisestä taloudesta jos rakastaa. Kun ollaan pariskunta niin talous on yhteinen juuri siksi koska rakastetaan toisiaan ja halutaan olla onnellisia yhdessä. Kumpikin tekee kaikkensa yhteisen hyvän eteen. Ja yhdessä päätetään mitä säästetään jos se on mahdollista.
ap
Jos todella rakastaa, niin ei halua toisen rahoja EIKÄ välitä pätkääkään, mitä toinen omaisuudellaan tekee. Silloin luottaa, että toinen rakastaa yhtä paljon ja tekee itsenäiset päätöksensä siten, että siitä hyötyy koko perhe. Huomaatko, ei voi ajatella niin, että samaan aikaan ei halua toisen rahoja JA haluaa päättää niistä.
Sepä se tässä nyt onkin se puheenaihe, että jos se toinen ei tee niitä itsenäisiä päätöksiään perheen hyödyksi, vaan vain omaksi hyödykseen koska itse on ne rahat tienannut. Jos perheessä on puolisoilla kaksi erilaista elintasoa, niin se tarkoittaa sitä että toinen ei voi perheessä yhtä hyvin kuin toinen. Onko se sitten rakkautta? Toisella ei ole varaa ostaa vaatteita eikä hyvää ruokaa eikä mihinkään huvituksiin, ja toinen pröystäilee uusilla vaatteillaan ja ruuillaan ja huvittelee kavereiden kanssa, niin onko se sun mielestä oikein ja rakkautta?
Meillä mies omistaa tämän talon jossa asutaan, ja molemmat tekee kotitöitä ja molemmat yrittää tienata rahaa talouteen ja kaikki siihen meneekin. Jos mies yhtäkkiä päättäisi myydä talon ja pelata totoa rahoilla niin että vain velat jäisi niskaan, niin kyllä se mua vähän kiinnostaisi että mihinkäs minä ja lapset sitten muutetaan ja meinaako mies tulla mukaan. Kyllä mua ottaisi päähän että siinä menisi lasten tuleva perintö. Minä kyllä pärjäisin ja huolehtisin lapsistakin, tosin tälllä hetkellä yhteiskunnan avustuksella, mutta en voisi ihan hyvillä mielin olla miehen tavasta hoitaa omaisuuttaan. Meillä kun on se yhteinen tavoite ollut aina että lapsilla on kaikki hyvin ja meillä on ollut alunperin samanlaiset elämänarvot, mm. sen takia rakastuttiin toisiimme ja perustettiin perhe.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Miksi kukaan ihan todella menee naimisiin sellaisen kanssa, joka olettaa toisen ahkeruuden ja pitkien työpäivien olevan olemassa vain siksi, että puoliso saa rakkauteen vedoten itselleen korkeamman elintason kuin muuten saisi? Ja vielä itkeä pillittää, jos hyvätuloisen mielestä tuhlaaminen ei ole elintason merkki, vaan että säästöönkin olisi hyvä jäädä jotain.
Jos rakastaa toista, ei halua tämän rahoja.
Ei halua toisen rahoja jos rakastaa, eikä myöskään panttaa omia rahojaan yhteisestä taloudesta jos rakastaa. Kun ollaan pariskunta niin talous on yhteinen juuri siksi koska rakastetaan toisiaan ja halutaan olla onnellisia yhdessä. Kumpikin tekee kaikkensa yhteisen hyvän eteen. Ja yhdessä päätetään mitä säästetään jos se on mahdollista.
ap
Jos todella rakastaa, niin ei halua toisen rahoja EIKÄ välitä pätkääkään, mitä toinen omaisuudellaan tekee. Silloin luottaa, että toinen rakastaa yhtä paljon ja tekee itsenäiset päätöksensä siten, että siitä hyötyy koko perhe. Huomaatko, ei voi ajatella niin, että samaan aikaan ei halua toisen rahoja JA haluaa päättää niistä.
Sepä se tässä nyt onkin se puheenaihe, että jos se toinen ei tee niitä itsenäisiä päätöksiään perheen hyödyksi, vaan vain omaksi hyödykseen koska itse on ne rahat tienannut. Jos perheessä on puolisoilla kaksi erilaista elintasoa, niin se tarkoittaa sitä että toinen ei voi perheessä yhtä hyvin kuin toinen. Onko se sitten rakkautta? Toisella ei ole varaa ostaa vaatteita eikä hyvää ruokaa eikä mihinkään huvituksiin, ja toinen pröystäilee uusilla vaatteillaan ja ruuillaan ja huvittelee kavereiden kanssa, niin onko se sun mielestä oikein ja rakkautta?
Meillä mies omistaa tämän talon jossa asutaan, ja molemmat tekee kotitöitä ja molemmat yrittää tienata rahaa talouteen ja kaikki siihen meneekin. Jos mies yhtäkkiä päättäisi myydä talon ja pelata totoa rahoilla niin että vain velat jäisi niskaan, niin kyllä se mua vähän kiinnostaisi että mihinkäs minä ja lapset sitten muutetaan ja meinaako mies tulla mukaan. Kyllä mua ottaisi päähän että siinä menisi lasten tuleva perintö. Minä kyllä pärjäisin ja huolehtisin lapsistakin, tosin tälllä hetkellä yhteiskunnan avustuksella, mutta en voisi ihan hyvillä mielin olla miehen tavasta hoitaa omaisuuttaan. Meillä kun on se yhteinen tavoite ollut aina että lapsilla on kaikki hyvin ja meillä on ollut alunperin samanlaiset elämänarvot, mm. sen takia rakastuttiin toisiimme ja perustettiin perhe.
ap
Sä olet nyt vähän ristiriitainen. Olet tässä kommentissasi huolissasi omien lastesi perinnöstä, mutta toisaalla mulle taas kommentoit, että mun pitäisi käyttää ylimääräiset rahani perheen nykyiseen elämään eikä säästää ja sijoittaa niitä lapsiani varten. Onneksi mulla on mies, joka on samaa mieltä kanssani siitä, että meidän tuloeromme paras sijoituskohde on yhteisten lastemme tulevaisuus...ei suinkaan se, että nyt matkustelisimme useammin, asuisimme kalliimmalla alueella, ostelisimme sitä sun tätä, kävisimme useammin ravintolassa syömässä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Miksi kukaan ihan todella menee naimisiin sellaisen kanssa, joka olettaa toisen ahkeruuden ja pitkien työpäivien olevan olemassa vain siksi, että puoliso saa rakkauteen vedoten itselleen korkeamman elintason kuin muuten saisi? Ja vielä itkeä pillittää, jos hyvätuloisen mielestä tuhlaaminen ei ole elintason merkki, vaan että säästöönkin olisi hyvä jäädä jotain.
Jos rakastaa toista, ei halua tämän rahoja.
Ei halua toisen rahoja jos rakastaa, eikä myöskään panttaa omia rahojaan yhteisestä taloudesta jos rakastaa. Kun ollaan pariskunta niin talous on yhteinen juuri siksi koska rakastetaan toisiaan ja halutaan olla onnellisia yhdessä. Kumpikin tekee kaikkensa yhteisen hyvän eteen. Ja yhdessä päätetään mitä säästetään jos se on mahdollista.
ap
Jos todella rakastaa, niin ei halua toisen rahoja EIKÄ välitä pätkääkään, mitä toinen omaisuudellaan tekee. Silloin luottaa, että toinen rakastaa yhtä paljon ja tekee itsenäiset päätöksensä siten, että siitä hyötyy koko perhe. Huomaatko, ei voi ajatella niin, että samaan aikaan ei halua toisen rahoja JA haluaa päättää niistä.
Sepä se tässä nyt onkin se puheenaihe, että jos se toinen ei tee niitä itsenäisiä päätöksiään perheen hyödyksi, vaan vain omaksi hyödykseen koska itse on ne rahat tienannut. Jos perheessä on puolisoilla kaksi erilaista elintasoa, niin se tarkoittaa sitä että toinen ei voi perheessä yhtä hyvin kuin toinen. Onko se sitten rakkautta? Toisella ei ole varaa ostaa vaatteita eikä hyvää ruokaa eikä mihinkään huvituksiin, ja toinen pröystäilee uusilla vaatteillaan ja ruuillaan ja huvittelee kavereiden kanssa, niin onko se sun mielestä oikein ja rakkautta?
Meillä mies omistaa tämän talon jossa asutaan, ja molemmat tekee kotitöitä ja molemmat yrittää tienata rahaa talouteen ja kaikki siihen meneekin. Jos mies yhtäkkiä päättäisi myydä talon ja pelata totoa rahoilla niin että vain velat jäisi niskaan, niin kyllä se mua vähän kiinnostaisi että mihinkäs minä ja lapset sitten muutetaan ja meinaako mies tulla mukaan. Kyllä mua ottaisi päähän että siinä menisi lasten tuleva perintö. Minä kyllä pärjäisin ja huolehtisin lapsistakin, tosin tälllä hetkellä yhteiskunnan avustuksella, mutta en voisi ihan hyvillä mielin olla miehen tavasta hoitaa omaisuuttaan. Meillä kun on se yhteinen tavoite ollut aina että lapsilla on kaikki hyvin ja meillä on ollut alunperin samanlaiset elämänarvot, mm. sen takia rakastuttiin toisiimme ja perustettiin perhe.
ap
Sä olet nyt vähän ristiriitainen. Olet tässä kommentissasi huolissasi omien lastesi perinnöstä, mutta toisaalla mulle taas kommentoit, että mun pitäisi käyttää ylimääräiset rahani perheen nykyiseen elämään eikä säästää ja sijoittaa niitä lapsiani varten. Onneksi mulla on mies, joka on samaa mieltä kanssani siitä, että meidän tuloeromme paras sijoituskohde on yhteisten lastemme tulevaisuus...ei suinkaan se, että nyt matkustelisimme useammin, asuisimme kalliimmalla alueella, ostelisimme sitä sun tätä, kävisimme useammin ravintolassa syömässä jne.
No etkös sinä ollut huolissasi tuhlaamisesta? Jos mies on halunnut ostaa talon jotta jäisi jotain lapsille perinnöksi ja sitten yhtäkkiä tuhlaisikin sen niin eikö se ole huono asia? Onhan se nyt vähän eri asia kuin se että sulla on sijoitusasunto jne. ja sitten koko perhe kituuttaa jossain slummissa eikä lapset saa koskaan mitään kivaa? Lapsilla on paska lapsuus mutta onneksi sitten nuorina aikuisina pääsee rahan makuun. Lapsena koettu köyhyys on vahingollista lasten kehitykselle, se on tutkittu asia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska lähtökohtaisesti täällä Suomessa kaikilla on mahdollisuus kouluttautua ja valita työpaikkansa. Tukien hakeminen ei pitäisi olla elämän tarkoitus, vaan itsensä ja lastensa elättämien.
Parisuhde on pelkkä positiiven lisä itsenäiseen hyvään elämään.
Itse olen parisuhteessa, tarkoituksella emme aviossa ja emme todellakaan yhdistäneet talouksia. Menoistamme toki suurin osa on yhteisiä.Ei Suomessa ole kaikilla mahdollisuutta kouluttautua mihin haluaa, ei kaikki pääse juuri sinne kouluun mihin haluaa, ja vielä vähemmän on mahdollisuus vaikuttaa siihen pääseekö töihin, koska, minne ja miten pitkäksi aikaa.
Tukien hakeminen ei liity tähän nyt mitenkään, tukia hakee ne joilla ei ole tarpeeksi tuloja, oli kyseessä yksin elävä yksilö tai perhe. Se oli vain esimerkki siitä että miten laki tulkitsee parisuhteen jossa eletään samassa asunnossa.
Jos teidän menoista suurin osa on yhteisiä, eli oletettavasti elätte samassa asunnossa, niin kyllä teidän talous lain silmissä on sama ja yhteinen. Te vain yritätte väkisin pitää siinä kahta taloutta.
ap
Minkä lain mukaan talous on yhteinen?
Tätä minäkin mietin, jos puoliso menee mun pankkitiliä ronkkimaan, niin sehän on rikos.
Avioliittolain mukaan molempien puolisoiden tulee osallistua perheen ja toistensa elatukseen kumpikin oman maksukykynsä mukaan. Elatus tarkoittaa siis ns. pakollisia kuluja; ruokaa, vaatetta, kotia, terveydenhuoltoa. Avioliittolain perusteella puoliso on vastuussa puolisonsa esim. sairaalamaksuista yhtä lailla kuin itse sairastunut, tästä on korkeimman hallinto-oikeuden päätöskin olemassa. Käytännössä tämä elatusasia voi konkretisoitua esim. puolison kuollessa, ja lesken jäädessä vastuuseen sairaalalaskuista kuolinpesän ollessa velkainen. Lisäksi avioliiton aikana yhdessä otettu velka, sekä perheen elatukseen (koti, ruoka, vaatteet, terveydenhoito..) liittyvä velka on lain mukaan yhteistä vaikka olisikin vain toisen nimissä. Joskus avioerotilanteessa voidaan omaisuuden jakamisesta riidellä, kun toinen (yleensä nainen) on ollut kotona lasten kanssa eikä ole pystynyt kerryttämään omaisuuttaan, mutta harvinaista se Suomessa on. Yleensä kuolema on se tilanne, jossa leskelle voi käydä hassusti taloudellisesti. (Juu, teen tätä työkseni.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Miksi kukaan ihan todella menee naimisiin sellaisen kanssa, joka olettaa toisen ahkeruuden ja pitkien työpäivien olevan olemassa vain siksi, että puoliso saa rakkauteen vedoten itselleen korkeamman elintason kuin muuten saisi? Ja vielä itkeä pillittää, jos hyvätuloisen mielestä tuhlaaminen ei ole elintason merkki, vaan että säästöönkin olisi hyvä jäädä jotain.
Jos rakastaa toista, ei halua tämän rahoja.
Ei halua toisen rahoja jos rakastaa, eikä myöskään panttaa omia rahojaan yhteisestä taloudesta jos rakastaa. Kun ollaan pariskunta niin talous on yhteinen juuri siksi koska rakastetaan toisiaan ja halutaan olla onnellisia yhdessä. Kumpikin tekee kaikkensa yhteisen hyvän eteen. Ja yhdessä päätetään mitä säästetään jos se on mahdollista.
ap
Jos todella rakastaa, niin ei halua toisen rahoja EIKÄ välitä pätkääkään, mitä toinen omaisuudellaan tekee. Silloin luottaa, että toinen rakastaa yhtä paljon ja tekee itsenäiset päätöksensä siten, että siitä hyötyy koko perhe. Huomaatko, ei voi ajatella niin, että samaan aikaan ei halua toisen rahoja JA haluaa päättää niistä.
Sepä se tässä nyt onkin se puheenaihe, että jos se toinen ei tee niitä itsenäisiä päätöksiään perheen hyödyksi, vaan vain omaksi hyödykseen koska itse on ne rahat tienannut. Jos perheessä on puolisoilla kaksi erilaista elintasoa, niin se tarkoittaa sitä että toinen ei voi perheessä yhtä hyvin kuin toinen. Onko se sitten rakkautta? Toisella ei ole varaa ostaa vaatteita eikä hyvää ruokaa eikä mihinkään huvituksiin, ja toinen pröystäilee uusilla vaatteillaan ja ruuillaan ja huvittelee kavereiden kanssa, niin onko se sun mielestä oikein ja rakkautta?
Meillä mies omistaa tämän talon jossa asutaan, ja molemmat tekee kotitöitä ja molemmat yrittää tienata rahaa talouteen ja kaikki siihen meneekin. Jos mies yhtäkkiä päättäisi myydä talon ja pelata totoa rahoilla niin että vain velat jäisi niskaan, niin kyllä se mua vähän kiinnostaisi että mihinkäs minä ja lapset sitten muutetaan ja meinaako mies tulla mukaan. Kyllä mua ottaisi päähän että siinä menisi lasten tuleva perintö. Minä kyllä pärjäisin ja huolehtisin lapsistakin, tosin tälllä hetkellä yhteiskunnan avustuksella, mutta en voisi ihan hyvillä mielin olla miehen tavasta hoitaa omaisuuttaan. Meillä kun on se yhteinen tavoite ollut aina että lapsilla on kaikki hyvin ja meillä on ollut alunperin samanlaiset elämänarvot, mm. sen takia rakastuttiin toisiimme ja perustettiin perhe.
ap
Jos mies saisi päähänsä myydä talon, niin se ei onnistu, koska se on teidän koti. Ei mitään merkitystä sillä, omistaako sen yksin vai kanssasi. Ota nyt hyvä ihminen edes sen verran selvää asioista, että kanssasi voi keskustella.
Mieheni tienaa kuukaudessa yli 10 000 e, minä noin 3000 e. Nähtävästi emme rakasta toisiamme, koska ei ole käynyt edes pienessä mielessä, että miehen tulisi tuhlata rahansa minuun. Mikä nainen on sellainen, joka hankkii lapsia, vaikka ei kykene heitä hätätilassa yksin elättämään? Sinäkö? Et taida rakastaa lapsiasi lainkaan, jos heille köyhyys tulee jo siitä, että miehesi myy talon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyajan nuoret naiset antaa tasa-arvon varjolla vedättää itseään. Me vanhempi polvi ei oltaisi ikinä suostuttu siihen, että äijä eläis luksuselämää ja ite kärvistelis kotihoidontuella tms. Jos kerran kuitenkin muka perheenä eletään. Avioliittolaissakin on, että puolisoa tulee tarpeen vaatiessa elättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme asu yhdessä, emme tee samaa työtä, meillä ei ole samaa koulutusta. Miksi ihmeessä meillä olisi sama elintaso ellei sattumalta?
Ette asu yhdessä, joten teillä onkin eri taloudet. Ei teillä tarvitsekaan olla mitään yhteistä kun ette ole aviopari tai avopari, te vaan seurustelette vasta, molemmat tekevät mitä tykkäävät ilman että se liittyy mitenkään toiseen ihmiseen.
ap
Kysyit parisuhteista, et avoliitoista. Tässä sinulle vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan nuoret naiset antaa tasa-arvon varjolla vedättää itseään. Me vanhempi polvi ei oltaisi ikinä suostuttu siihen, että äijä eläis luksuselämää ja ite kärvistelis kotihoidontuella tms. Jos kerran kuitenkin muka perheenä eletään. Avioliittolaissakin on, että puolisoa tulee tarpeen vaatiessa elättää.
Miten tarkkaan ottaen estäisit tuon?
Mieheni raataa lasten takia, ei minun. Meillä on tämä omakotitalo lasten takia näin iso. Ja mitä tekisin sen saman perheen eteen. Miehen ei kuulu raataa, vaan hänen on pakko. Minä olen sanonut että myydään talo jos vain suinkin onnistuu ja muutetaan pienenpään asuntoon vuokralle, mutta mies on sanonut että hän ei tästä talosta lähde kuin kilon paloina. Hän tämän talon omistaa joten en voi pakottaakaan. Ja heti ottaisin vastuun elättämisestä jos saisin sellaisen työpaikan millä se olisi mitenkään mahdollista. Asiat on sattumalta menneet niin että hänellä on vakituinen työ ja minulla ei.
ap