Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa joku että miksi se on parisuhteessa ok että puolisoilla on eri elintasot
14.06.2019 |
Täällä usein on näitä keskusteluja että miten pitäisi menot jakaa kun puolisoilla on erilaiset tulot. Ja usein on jopa niinkin että ihan oikeasti puolisoilla on täysin erilaiset elintasot.
Perusteluna on aina se että ei ole reilua jos toinen maksaa toisen osuutta vain siksi että tienaa enemmän.
Mun mielestä tämä pätisi ehkä jos asuttaisiin jonkun randomin kämppiksen kanssa, jos olisi paras ystävä kämppiksenä ja tienaisin paljon enemmän kuin ystävä, niin siinäkin tapauksessa maksaisin isomman osuuden itse, koska mun rahoissa se ei tuntuisi niinkuin ystävän rahoissa ja haluaisin hyvä ystävä.
Mutta sitä en millään ymmärrä että jos olet rakastunut johonkin ihmiseen ja päättänyt tämän kanssa perusta perheen/yhteisen talouden (jonka yhteiskuntakin ihan olettaa olevan oikeasti yhteinen koska esim. toimeentulotukea tai asumistukea ei saa vain omien tulojen ja menojen perusteella vaan aina katsotaan koko talouden tulot ja menot, eikä myöskään lasten päivähoitomaksuja lasketa molemmille vanhemmille erikseen heidän tulojensa mukaan. Eli myös laki lähtee siitä että kun on yhteen menty samaan talouteen niin elintaso on sama koko ruokakunnalla) haluat pitää keinotekoisesti taloudet erillään. Kun rakastutaan, ja sitoudutaan toiseen, niin yleensä se sitoumus on tarkoitus kestää loppun elämää, ja siitä huolimatta että mitä elämässä muuten tapahtuu, rikastuu tai köyhtyy, on terve tai sairas.
En ymmärrä että miten voi rakastaa toista niin että ei halua jakaa rahojaan toisen kanssa, miten voi jakaa kaikki syvimmät tunteensa ja myös kehonsa toisen kanssa mutta sitten niinkin maallinen asia kuin raha on sellainen jota pidetään itsekkäästi vain itsellä tai ajatellaan että en halua että rakkaani elättää minua.
Yleensä vanhoissa rakkaustarinoissa sanotaan että kun rakastutaan niin pariskunnasta tulee toistensa puoliskoja, eli tavallaan sulaudutaan yhteen pariskunnaksi vaikka omia henkilöitään ollaankin, mutta sanotaan että kaikki mikä on minun on myös sinun, molemminpuolin.
Koska aika on mennyt sellaiseksi että raha menee rakkauden edelle?
Ja miten joku voi ajatella niin että jos hän nyt on sattumoisin opiskellut alalle jolla on hyvä palkka, ja sattumoisin saanut työpaikan jossa tienaa hyvin, että se on jotenkin sellainen asia josta rakkain ihminen maailmassa ei saisi mitenkään hyötyä? Ja vaikka se hyvä palkka olisikin sen ansiota että tekee paljon enemmän töitä kuin toinen, niin miksi sitä työtä tekisi jos sen hedelmistä ei yhdessä rakkaimman kanssa nauttisi? Jos haluaa nautiskella vain itsekseen oman työnsä tuloksista, niin ei missään nimessä pitäisi yhdistää talouttaan kenenkään kanssa.
Meillä minä olen ollut se huonommin tienaava kun olen ollut lasten kanssa kotona ja työttömänä paljon, ja puoliso on joutunut raatamaan työssä jota inhoaa. Minun hartain toiveeni on se että löytäisin niin hyvän työn että tienaisin vähintään saman kuin puoliso nyt, ja puoliso voisi jäädä vähintään vuorotteluvapaalle tai jopa kokonaan pois töistä ja minä ottaisin perheen elättämisessä vetovastuun.
Minä olen opiskellut paljon enemmän kuin puoliso, puolisolla vaan kävi tuuri yli 20 vuotta sitten että sai työpaikan ja se sitten muutaman vuoden kuluttua vakinaistettiin, minulla taas ei ole koskaan eläissäni ollut vakituista työtä vaikka olen jo keski-ikäinen. Jos mulla kävisi tuuri niin voisin tienata enemmänkin kuin puolisoni joidenkin vuosien päästä koska puolisollani on jo täydet ikälisät ja kaikki, hänen palkkansa ei voi enää nousta, mutta minä voisin edetä urallani sellaiselle tasolle missä on hyvä palkka.
Kommentit (117)
81/117
|
14.06.2019 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olettaa, että erisuuruiset tulot tuovat erilaiset elintasot?
Jos sinusta on väärin, että puoliso tienaan enemmän, niin vaihda puoliso sellaiseen, joka tienaa kanssasi yhtä paljon. Tulot kun ei selitä elintasoeroja, rahankäyttötottumukset ne erot tuovat. Monessa perheessä on isoja elintasoeroja, koska se huonompituloinen pistää surutta parempituloisen rahat menemään samalla, kun se parempituloinen yrittää säästää.
Yleensä oletus on se että x määrällä tuloja ja omaisuutta saa x elintason, eikä niin että joku toinen saa x tuloilla y elintason, raha on rahaa, käyttää sen mihin tahansa, tuhlaa tai säästää. Ei kai kukaan toisen rahoja käytä itseensä, vaan molempien rahat menee suurimmaksi osaksi koko perheen hyväksi, esim. asumiseen ja ruokaan. Harvemmin suomalaisilla tässä kalliin asumisen maassa jää niin hierveitä summia tuhlattavaksi omiin juttuihin tai säästöönkään laittamiseen.
ap
Hetkinen - elintaso on sinulle tuhlaamista?
X määrällä tuloja voi saada X elintason, mutta yhtä hyvin sitä voi valita x-n elintason sillä ajatuksella, että kun nyt säästän/en käytä tulojani, niin 10 vuoden kuluttua voin edelleen elää x-n elintasoa, vaikka tulot ovat enää X-y. Ei elintaso ole jotain sellaista, mikä pitää ottaa itsestäänselvyytenä, elintasonsa kun voi aika lailla itse valita myös tulojaan pienemmiksi.
Ei kun sinulle se on tuhlaamista, minä sanoin että ei yleensä kauheasti jää ylimääräistä mihinkään normaalien kulujen jälkeen, että olisi mitä tuhlata tai säästää. Se elintaso on mikä on niillä tuloilla mitä on. Yleensä korkeammalla elintasolla olevat sijoittavat rahojaa isomman euromäärän asumiseen tai vaikka matkusteluun, ja toki ruokaankin saa laitettua paljon enemmän kuin köyhällä on varaa jos haluaa. Kalliimmassa asunnossa asuminen ja sen omistaminen on sitä korkeampaa elintasoa jonka korkeammat tulot mahdollistaa.
ap
Kaksi keskipalkkaista tulonsaajaa perheessä niin on silkkaa idiotismia laittaa menemään kaikki mikä tulee. Eikä silloin elintaso enää olekaan kummallakaan kiinni jostain tuista jotka jää toisen tulojen vuoksi saamatta. Tulkaa köyhät tekin välillä oman kuplanne ulkopuolelle katsomaan mitä on normaali elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa oli heti se virhe, että täällä EI OLE usein sanottu, että pitäisi olla eri "elintaso". Eli koskaan, missään, ei olla sanottu, että vaimon tulisi syödä puuroa kylmässä kun mies syö pihviä sohvalla viltin alla.
On vaan sanottu, että jos jotain isompaa ja hienompaa haluaa, varsinkaan VAATII, on sen eteen jotain tehtävä. Muutakin kuin vaadittava toista maksamaan se sinullekin. Ja toiseksi, se mikä esim. miehellä jää sen jälkeen yli kun on maksanut osansa, yleensä vielä euromääräisesti enemmän, on täysin sen päätettävissä kenen nimi palkkakuitissa lukee. Edes avioliitossa ei tarvitse elää ilman itsemääräämisoikeutta.
Naisilla on jotenkin sairas ajatusmaailma siitä, että miehille olisi suurinpiirtein maailman kovin fantasia saada olla naisen elättäjä. Ei, miehilläkin on omat haaveet ja ajatukset. Ja useinkaan eivät toteuta niin kuin lokit, käsi suorana huutamalla ja muilta vaatimalla.
Kyllä täällä moni sanoo että pitäisi olla jos kerran tienaa eri verran, jo tässä ketjussa on moni niin sanonut että se nauttii rahoistaan joka ne tienaa eli on erilaiset elintasot ihan ok.
Mun miehen suurin toive on elättää perhettään, samoin minun. Meillä lapset menee edelle. Samoin sanoi juuri siskoni että hän on aina yrittänyt lapsille saada kaiken mitä he tarvitsevat, ei ole jäänyt rahaa säästöön mutta pärjätty on. Heilläkin on omakotitalo joka jää lapsille aikanaan perinnöksi, mutta ei varmaan osakkeita jää. Mutta lapset ovat saaneet elää hyvän ja onnellisen lapsuuden.
En usko että kukaan nainen haluaa olla elätettävä sinänsä, vaan kyse on usein siitä että on myös niitä lapsia joita pitää elättää, ja nainen joutuu tinkimään siitäkin vähästään lasten hyväksi, harvemmin täälläkään kerrotaan että miehellä ja lapsilla on korkeampi elintaso kuin perheen äidillä, vaan niin että äiti kituuttaa lasten kanssa ja isi matkustelee kavereiden kanssa ulkomailla ja ostaa sporttiauton mihin ei kakaroilla ole kyytiin asiaa koska isi on tehnyt töitä kovasti ja on omat nautintonsa ansainnut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
Oletko siis itse valinnut sen, että olet terve?
Sitä on voinut valita laittaa palikoita takataskuun ettei torni romahda heti kun tili jää tulematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, sellaista elintasoa kuin eläisivät silloinkin, jos mieheni olisi valinnut minun sijastani vaimokseen naisen, joka tienaa saman verran kuin hän itsekin eli nettona noin 2000 €/kk. Hyvin monissa suomalaisperheissä pärjätään 4000 € nettutuloilla ja ollaan ihan tyytyväisiä, vaikka lapset lähtevät kotoa mukanaan pelkkä tuulen huuhtoma per.se ja Ikean astiasto. Meidän lasten aikuiselämän alku tulee olemaan paljon helpompi juuri siksi, että ei tarvitse edes opiskeluaikana muuttaa vuokralle. Opiskeluajan työpaikat voi valita toisin, kun ei ole pakko rahan takia käydä töissä. Voi mennä oman alan harjoitteluihin ilmaiseksi ja saada jalkaa yritysten ovenväliin sen sijaan, että kärvistelisi leipänsä takia jossain kaupan kassalla tai siivoaisi hotelleja tai muuta, josta ei olisi mitään verkostoitumishyötyä tulevaisuuden kannalta.
Muistakaa rahan lisäksi jättää sosiaalisia taitoja lapsillenne, nämä vanhemmat ostivat asunnon -nuoret eivät aina erotu edukseen. Harmillisen monella nousee päähän se, että vanhemmat ovat mahdollistaneet leveän elintason pois muuttaessa. Opiskeluaikainen köyhäily on ihan kasvattava kokemus ja opettaa rahan (ja sen tienaamiseksi tehtävän työn!) arvon.
Tietenkin opetetaan myös sosiaalisia taitoja. Mä olen itsekin päässyt aikuiselämäni alkuun siten, että on ollut oma asunto, ei ole tarvinnut ottaa opintolainaa ja on ollut säästöä ja sijoituksia, joiden varassa on voinut tehdä fiksuja valintoja pakkojen sijasta. Kun jo lapsuudenkodissa on opetettu tekemään budjetti ja elämään sen mukaan, säästämään ja sijoittamaan, se luo hyvän pohjan sille, ettei aikuisenakaan pistä rahojaan haisemaan, koska rahaa sattuu olemaan. Omilla vanhemmillanikin olisi ollut mahdollisuus ostaa meille lapsille kaikki, mitä keksitään haluta, mutta fiksuina vanhempina meillä elettiin aika keskiluokkaista elämää, vaikka rahaa olisi ollut paljon enempäänkin. Raha ei polttele taskussa, kun tietää, ettei onni synny kuluttamisesta vaan riittää, että perustarpeet on tyydytetty, on hyviä ihmissuhteita ja tulevaisuus näyttää valoisalta.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi hämmästelijä, että oikeastiko joissain perheissä eletään kahta elintasoa? En haluaisi asua yhdessä saati perustaa perhettä henkilön kanssa, joka ei halua että eletään samaa elintasoa. Toki joku raja siinäkin on, ei kai kukaan halua loista elättää, mutta en haluaisi suhdetta jossa toinen syö makaronia ja toinen kaviaaria, yhdessä ei voi tehdä mitään jos kummallakin ei ole rahaa jne. Mielelläni esimerkiksi vien rakastamani ihmisen ulos syömään, vaikka hänellä ei olisi itsellään rahaa, ja odottaisin myös kumppanilta sitä jos minä olisin rahattomampi.
Vastaavasti minä odotan parempituloisena, että minua rakastava nainen siivoaa ja laittaa ruokaa ihan silkasta rakkaudesta eikä urputa, että vaikka maksan isomman osan laskuista, niin se ei anna minulle oikeutta laistaa kotitöistä. Miksi vain varakkaan pitää osoittaa rakkauttaan teoilla (maksamalla laskut), miksi ei myös köyhemmän (tekemällä kotityöt)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rakkaus edellytä rahojen jakamista. Riittää, että suurempituloinen on valmis laskemaan elintasonsa pienempituloisen tasolle. Näin molemmilla on sama elintaso. Mieheni tienaa paljon vähemmän kuin minä eikä hänellä ole omaisuuttakaan, mutta mä halusin mieluummin hänet kuin mukavan elintason.
Mulla on omistusasunto, mutta siinä on vuokralaiset. Yhdessä asumme vuokralla asunnossa, johon muehenkin tuloilla on varaa. Maksamme laskut puoliksi, mutta emme hanki mitään sellaista, mikä olisi miehen tuloilla liian kallista. Yksin voisin matkustaa monta kertaa vuodessa, mutta perheenä matkustamme vasta sitten, kun siihen on säästetty rahat eli noin joka kolmas vuosi.
Ihan kiva, mutta mihin sinä niitä ylimääräisiä rahojasi jemmaat? Sen varalle että kun eroatte niin miehesi ei ole päässyt eikä pääse hyötymään missään nimessä mitenkään siitä että sinä olet varakkaampi ja hyvätuloisempi? Halusit hänet enemmän kuin paremman elintason, mutta et kuitenkaan rakasta häntä niin paljon että nostaisit teidät molemmat vähän paremmalle tasolle?
ap
Ylimääräiset rahat päätyvät meidän yhteisten lastemme hyväksi. Kun he tulevat täysi -ikäisiksi, molemmilla on sekä mukava osakesalkku että velattomat ensiasunnot.
Ok mutta siihen asti kun lapset ovat aikuisia niin he elävät isänsä matalan tason elintasoa? Toki sekin on yksi ratkaisu asiaan että kituuttaa köyhästi koko lasten lapsuuden ja nuoruuden ja sillä turvataan lasten helppo elämä aikuisena, mutta niin voisi tehdä vaikka molemmilla olisi omaisuutta ja hyvät tulot. Miksi se pitää mennä niin että jos sun taso on 100 ja miehen 50, niin elätte koko perhe tasoa 50 ettekä vaikka 75? Sitten lapset pääsevät aikuisena nauttimaan tasosta 150 ja te jatkatte miehen kanssa edelleen tasolla 50 hamaan kuolemaan asti ja sitten lapset taas perii teidät ja pompsahtavat tasolle 250. Mitenkähän teidän lapsenlapset sitten elävät? Jos lapset ottavat oppia teistä, ei kukaan koskaan pääse nauttimaan rahoista, suvun viimeinen köyhäkaula kun kuolee niin valtio perii miljoonaomaisuuden tai jos suuri katastrofi tulee ja omaisuus menee siinä mukana ei ole edes mahdollisuutta enää kenenkään nauttia niistä kovalla työllä tienatuista pennosista.
ap
Hyvä ap, miksi sinulle elintaso on synonyymi tuhlaamiselle? Elintasoa voi olla vaikka ekologinen asuminen ja oman puhtaan ruuan viljeleminen, ei se, että viskoo rahaa ympärilleen.
Jos eletään tuhlaavaisesti, ei lapsille voi ostaa Kampista kaksioita, kun lapset lähtevät opiskelemaan. Harva köyhä tajuaa, että ei ole pakko tuhlata kaikkia rahoja heti, jotkut meistä saavat nautintoa siitä, että kykenevät siirtämään tarpeentyydytystä tulevaisuuteen ja 15 vuoden krääsänostamisen sijaan hankkivatkin sijoituskämpän. Tuhlaavaisen puolison kanssa hyvätuloinenkin pysyy köyhänä elämänsä loppuun.
Miksi sinulle kaikki rahankäyttö on tuhlaamista?
Raha on vaihtoväline ja sen voi tosiaan käyttää krääsään tai sijoituskämppään, joka tapauksessa elintason määrittelee se paljonko sulla on tätä vaihtovälinettä käytettävissä johonkin. Hyvä elämä ei ole tuhlaamista eikä kituuttaminenkaan, vaan se että ostetaan mitä halutaan ja tarvitaan jotta elämä on mahdollisimman miellyttävää koko perheelle, koska käärinliinoissa ei ole taskuja.
ap
Sinun hyvä elämäsi on kertomasi perusteella sitä, että saat tuhlata toisen tienaamia rahoja. Puoliso on sinulle pankki, ei mitään muuta. Hirveän surullista ajatella, että ihmissuhde on sinulle ensisijaisesti hyötysuhde, jossa tavoitteena on saada puoliso maksamaan se elintaso, johon sinulla ei ole varaa. Eikä oikeastaan puolisollakaan, koska kulutat enemmän kuin puoliso ennättää tienaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olettaa, että erisuuruiset tulot tuovat erilaiset elintasot?
Jos sinusta on väärin, että puoliso tienaan enemmän, niin vaihda puoliso sellaiseen, joka tienaa kanssasi yhtä paljon. Tulot kun ei selitä elintasoeroja, rahankäyttötottumukset ne erot tuovat. Monessa perheessä on isoja elintasoeroja, koska se huonompituloinen pistää surutta parempituloisen rahat menemään samalla, kun se parempituloinen yrittää säästää.
Yleensä oletus on se että x määrällä tuloja ja omaisuutta saa x elintason, eikä niin että joku toinen saa x tuloilla y elintason, raha on rahaa, käyttää sen mihin tahansa, tuhlaa tai säästää. Ei kai kukaan toisen rahoja käytä itseensä, vaan molempien rahat menee suurimmaksi osaksi koko perheen hyväksi, esim. asumiseen ja ruokaan. Harvemmin suomalaisilla tässä kalliin asumisen maassa jää niin hierveitä summia tuhlattavaksi omiin juttuihin tai säästöönkään laittamiseen.
ap
Hetkinen - elintaso on sinulle tuhlaamista?
X määrällä tuloja voi saada X elintason, mutta yhtä hyvin sitä voi valita x-n elintason sillä ajatuksella, että kun nyt säästän/en käytä tulojani, niin 10 vuoden kuluttua voin edelleen elää x-n elintasoa, vaikka tulot ovat enää X-y. Ei elintaso ole jotain sellaista, mikä pitää ottaa itsestäänselvyytenä, elintasonsa kun voi aika lailla itse valita myös tulojaan pienemmiksi.
Ei kun sinulle se on tuhlaamista, minä sanoin että ei yleensä kauheasti jää ylimääräistä mihinkään normaalien kulujen jälkeen, että olisi mitä tuhlata tai säästää. Se elintaso on mikä on niillä tuloilla mitä on. Yleensä korkeammalla elintasolla olevat sijoittavat rahojaa isomman euromäärän asumiseen tai vaikka matkusteluun, ja toki ruokaankin saa laitettua paljon enemmän kuin köyhällä on varaa jos haluaa. Kalliimmassa asunnossa asuminen ja sen omistaminen on sitä korkeampaa elintasoa jonka korkeammat tulot mahdollistaa.
ap
Kaksi keskipalkkaista tulonsaajaa perheessä niin on silkkaa idiotismia laittaa menemään kaikki mikä tulee. Eikä silloin elintaso enää olekaan kummallakaan kiinni jostain tuista jotka jää toisen tulojen vuoksi saamatta. Tulkaa köyhät tekin välillä oman kuplanne ulkopuolelle katsomaan mitä on normaali elämä.
Yleensä kaksi keskipalkkaista ihmistä ostaa omistusasunnon ja siihen menee aika iso osa talouden rahoista, ja se on se mikä on sitten omaisuutena heillä myöhemmin ja jää lapsille perinnöksi. Se tukihomma oli vain esimerkkinä sille miten yhteiskunta näkee samassa taloudessa eli ruokakunnassa asuvan pariskunnan.
Normaalistihan kummatkin on töissä eikä saada mitään muuta tukea kuin mahdollinen lapsilisä jos on lapsi. Sitten on tilanteita jolloin toinen on opiskelija, työtön, sairas tai hoitamassa lasta kotona, ja se toinen sitten saa jotain tukea yhteiskunnalta koska ei ole työelämässä. Tilanne on eri oletko parisuhteessa ja asut puolisosi kanssa samassa asunnossa kuin että olet sinkku.
Sinkkuna vastaat 100% omasta elintasostasi eli elät omien tulojesi mukaan, mutta parisuhteessa samassa taloudessa teitä on kaksi aikuista ihmistä jotka tuovat mukanaan oman taloutensa joka yhdistetään yhdeksi, molempien tulot ja menot, osa menoista yhdistyen yhteisiksi menoiksi ja elintaso määräytyy sen mukaan paljonko molempien tulot on yhteensä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi hämmästelijä, että oikeastiko joissain perheissä eletään kahta elintasoa? En haluaisi asua yhdessä saati perustaa perhettä henkilön kanssa, joka ei halua että eletään samaa elintasoa. Toki joku raja siinäkin on, ei kai kukaan halua loista elättää, mutta en haluaisi suhdetta jossa toinen syö makaronia ja toinen kaviaaria, yhdessä ei voi tehdä mitään jos kummallakin ei ole rahaa jne. Mielelläni esimerkiksi vien rakastamani ihmisen ulos syömään, vaikka hänellä ei olisi itsellään rahaa, ja odottaisin myös kumppanilta sitä jos minä olisin rahattomampi.
Vastaavasti minä odotan parempituloisena, että minua rakastava nainen siivoaa ja laittaa ruokaa ihan silkasta rakkaudesta eikä urputa, että vaikka maksan isomman osan laskuista, niin se ei anna minulle oikeutta laistaa kotitöistä. Miksi vain varakkaan pitää osoittaa rakkauttaan teoilla (maksamalla laskut), miksi ei myös köyhemmän (tekemällä kotityöt)?
Miehille nyt ei tee tiukkaakaan loisia naisen ajalla vaikka menot laitettaisiin puoliksi. Niin tekisit sinäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olettaa, että erisuuruiset tulot tuovat erilaiset elintasot?
Jos sinusta on väärin, että puoliso tienaan enemmän, niin vaihda puoliso sellaiseen, joka tienaa kanssasi yhtä paljon. Tulot kun ei selitä elintasoeroja, rahankäyttötottumukset ne erot tuovat. Monessa perheessä on isoja elintasoeroja, koska se huonompituloinen pistää surutta parempituloisen rahat menemään samalla, kun se parempituloinen yrittää säästää.
Yleensä oletus on se että x määrällä tuloja ja omaisuutta saa x elintason, eikä niin että joku toinen saa x tuloilla y elintason, raha on rahaa, käyttää sen mihin tahansa, tuhlaa tai säästää. Ei kai kukaan toisen rahoja käytä itseensä, vaan molempien rahat menee suurimmaksi osaksi koko perheen hyväksi, esim. asumiseen ja ruokaan. Harvemmin suomalaisilla tässä kalliin asumisen maassa jää niin hierveitä summia tuhlattavaksi omiin juttuihin tai säästöönkään laittamiseen.
ap
Hetkinen - elintaso on sinulle tuhlaamista?
X määrällä tuloja voi saada X elintason, mutta yhtä hyvin sitä voi valita x-n elintason sillä ajatuksella, että kun nyt säästän/en käytä tulojani, niin 10 vuoden kuluttua voin edelleen elää x-n elintasoa, vaikka tulot ovat enää X-y. Ei elintaso ole jotain sellaista, mikä pitää ottaa itsestäänselvyytenä, elintasonsa kun voi aika lailla itse valita myös tulojaan pienemmiksi.
Ei kun sinulle se on tuhlaamista, minä sanoin että ei yleensä kauheasti jää ylimääräistä mihinkään normaalien kulujen jälkeen, että olisi mitä tuhlata tai säästää. Se elintaso on mikä on niillä tuloilla mitä on. Yleensä korkeammalla elintasolla olevat sijoittavat rahojaa isomman euromäärän asumiseen tai vaikka matkusteluun, ja toki ruokaankin saa laitettua paljon enemmän kuin köyhällä on varaa jos haluaa. Kalliimmassa asunnossa asuminen ja sen omistaminen on sitä korkeampaa elintasoa jonka korkeammat tulot mahdollistaa.
ap
Kaksi keskipalkkaista tulonsaajaa perheessä niin on silkkaa idiotismia laittaa menemään kaikki mikä tulee. Eikä silloin elintaso enää olekaan kummallakaan kiinni jostain tuista jotka jää toisen tulojen vuoksi saamatta. Tulkaa köyhät tekin välillä oman kuplanne ulkopuolelle katsomaan mitä on normaali elämä.
Yleensä kaksi keskipalkkaista ihmistä ostaa omistusasunnon ja siihen menee aika iso osa talouden rahoista, ja se on se mikä on sitten omaisuutena heillä myöhemmin ja jää lapsille perinnöksi. Se tukihomma oli vain esimerkkinä sille miten yhteiskunta näkee samassa taloudessa eli ruokakunnassa asuvan pariskunnan.
Normaalistihan kummatkin on töissä eikä saada mitään muuta tukea kuin mahdollinen lapsilisä jos on lapsi. Sitten on tilanteita jolloin toinen on opiskelija, työtön, sairas tai hoitamassa lasta kotona, ja se toinen sitten saa jotain tukea yhteiskunnalta koska ei ole työelämässä. Tilanne on eri oletko parisuhteessa ja asut puolisosi kanssa samassa asunnossa kuin että olet sinkku.
Sinkkuna vastaat 100% omasta elintasostasi eli elät omien tulojesi mukaan, mutta parisuhteessa samassa taloudessa teitä on kaksi aikuista ihmistä jotka tuovat mukanaan oman taloutensa joka yhdistetään yhdeksi, molempien tulot ja menot, osa menoista yhdistyen yhteisiksi menoiksi ja elintaso määräytyy sen mukaan paljonko molempien tulot on yhteensä.
ap
Eikä määräydy. Ei parisuhteessa eikä sinkkunakaan. Elintaso määräytyy sen mukaan, paljonko tuloista halutaan käyttää elämiseen. Se voi olla paljon vähemmän kuin mitä tulot ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme asu yhdessä, emme tee samaa työtä, meillä ei ole samaa koulutusta. Miksi ihmeessä meillä olisi sama elintaso ellei sattumalta?
Ette asu yhdessä, joten teillä onkin eri taloudet. Ei teillä tarvitsekaan olla mitään yhteistä kun ette ole aviopari tai avopari, te vaan seurustelette vasta, molemmat tekevät mitä tykkäävät ilman että se liittyy mitenkään toiseen ihmiseen.
ap
1. Voiko sinusta parisuhteessa, jossa ei asuta yhdessä, tehdä todella mitä tykkää ilman, että se liittyy mitenkään toiseen ihmiseen? Aika uskomatonta, jos olet itse tätä periaatetta noudattaen päässyt naimisiin.
2. Missä luki, että en ole naimisissa kumppanini kanssa?
No silloin kun minä ja mieheni asuttiin vuosia etäsuhteessa (eikä oltu vielä naimisissa) niin ei se toisen elämä niin kauheasti toisen elämään vaikuttanut, toki sovittiin koska toinen menee toisen luo omien töiden jne. mukaan, mutta ei mies vaikuttanut silloin mitenkään mun asumiseen tai muuhun rahankäyttöön enkä minä hänen. Seksiä oli silloin kun oltiin yhdessä, muutenhan se oli aika erillistä elämää, asiat muuttui aika paljon kun muutettiin yhteen vaikka ihan arkista elämää oli eletty siihenkin asti aina kun oltiin yhdessä.
Jos nyt totta puhutaan, niin vaikka olisi naimisissa ja eletään eri osoitteissa niin on se erilaista elämistä kuin samassa kodissa asuminen kun aina ollaan toisen kotona eikä yhteisessä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Itse en osaa oikein kuvitella asuvani yhdessä, joten helpompi kun on omat taloudet rahallisestikin. Vaikka oltaisiin naimisissakin. Musta vaan tuntuis väärältä, että rikkaampi puoliso maksaisi menojani. Itse voisin kyllä maksaa jos olisin rikas, mutta toisinpäin ajatus tökkii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rakkaus edellytä rahojen jakamista. Riittää, että suurempituloinen on valmis laskemaan elintasonsa pienempituloisen tasolle. Näin molemmilla on sama elintaso. Mieheni tienaa paljon vähemmän kuin minä eikä hänellä ole omaisuuttakaan, mutta mä halusin mieluummin hänet kuin mukavan elintason.
Mulla on omistusasunto, mutta siinä on vuokralaiset. Yhdessä asumme vuokralla asunnossa, johon muehenkin tuloilla on varaa. Maksamme laskut puoliksi, mutta emme hanki mitään sellaista, mikä olisi miehen tuloilla liian kallista. Yksin voisin matkustaa monta kertaa vuodessa, mutta perheenä matkustamme vasta sitten, kun siihen on säästetty rahat eli noin joka kolmas vuosi.
Ihan kiva, mutta mihin sinä niitä ylimääräisiä rahojasi jemmaat? Sen varalle että kun eroatte niin miehesi ei ole päässyt eikä pääse hyötymään missään nimessä mitenkään siitä että sinä olet varakkaampi ja hyvätuloisempi? Halusit hänet enemmän kuin paremman elintason, mutta et kuitenkaan rakasta häntä niin paljon että nostaisit teidät molemmat vähän paremmalle tasolle?
ap
Ylimääräiset rahat päätyvät meidän yhteisten lastemme hyväksi. Kun he tulevat täysi -ikäisiksi, molemmilla on sekä mukava osakesalkku että velattomat ensiasunnot.
Ok mutta siihen asti kun lapset ovat aikuisia niin he elävät isänsä matalan tason elintasoa? Toki sekin on yksi ratkaisu asiaan että kituuttaa köyhästi koko lasten lapsuuden ja nuoruuden ja sillä turvataan lasten helppo elämä aikuisena, mutta niin voisi tehdä vaikka molemmilla olisi omaisuutta ja hyvät tulot. Miksi se pitää mennä niin että jos sun taso on 100 ja miehen 50, niin elätte koko perhe tasoa 50 ettekä vaikka 75? Sitten lapset pääsevät aikuisena nauttimaan tasosta 150 ja te jatkatte miehen kanssa edelleen tasolla 50 hamaan kuolemaan asti ja sitten lapset taas perii teidät ja pompsahtavat tasolle 250. Mitenkähän teidän lapsenlapset sitten elävät? Jos lapset ottavat oppia teistä, ei kukaan koskaan pääse nauttimaan rahoista, suvun viimeinen köyhäkaula kun kuolee niin valtio perii miljoonaomaisuuden tai jos suuri katastrofi tulee ja omaisuus menee siinä mukana ei ole edes mahdollisuutta enää kenenkään nauttia niistä kovalla työllä tienatuista pennosista.
ap
Hyvä ap, miksi sinulle elintaso on synonyymi tuhlaamiselle? Elintasoa voi olla vaikka ekologinen asuminen ja oman puhtaan ruuan viljeleminen, ei se, että viskoo rahaa ympärilleen.
Jos eletään tuhlaavaisesti, ei lapsille voi ostaa Kampista kaksioita, kun lapset lähtevät opiskelemaan. Harva köyhä tajuaa, että ei ole pakko tuhlata kaikkia rahoja heti, jotkut meistä saavat nautintoa siitä, että kykenevät siirtämään tarpeentyydytystä tulevaisuuteen ja 15 vuoden krääsänostamisen sijaan hankkivatkin sijoituskämpän. Tuhlaavaisen puolison kanssa hyvätuloinenkin pysyy köyhänä elämänsä loppuun.
Miksi sinulle kaikki rahankäyttö on tuhlaamista?
Raha on vaihtoväline ja sen voi tosiaan käyttää krääsään tai sijoituskämppään, joka tapauksessa elintason määrittelee se paljonko sulla on tätä vaihtovälinettä käytettävissä johonkin. Hyvä elämä ei ole tuhlaamista eikä kituuttaminenkaan, vaan se että ostetaan mitä halutaan ja tarvitaan jotta elämä on mahdollisimman miellyttävää koko perheelle, koska käärinliinoissa ei ole taskuja.
ap
Sinun hyvä elämäsi on kertomasi perusteella sitä, että saat tuhlata toisen tienaamia rahoja. Puoliso on sinulle pankki, ei mitään muuta. Hirveän surullista ajatella, että ihmissuhde on sinulle ensisijaisesti hyötysuhde, jossa tavoitteena on saada puoliso maksamaan se elintaso, johon sinulla ei ole varaa. Eikä oikeastaan puolisollakaan, koska kulutat enemmän kuin puoliso ennättää tienaamaan.
Sinä hourit nyt ihan omiasi. Missään en ole sanonut että raha pitäisi tuhlata ja nimenomaan toisen rahoja. Minä olen koko ajan korostanut sitä että kaikki menee perheen hyväksi, koko perheen. Missä olen muka sanonut että puoliso on pankki? Siinä samassa jutussako missä sanon että puoliso on siivooja ja kokki?
Koko perhe elää sillä mitä molemmat vanhemmat yhteensä talouteen tuo ja menot yritetään saada sopimaan sille tasolle. Ja kotityöt tehdään sen mitä kumpikin jaksaa ja lapset saavat auttaa kykyjensä mukaan. Sitä on perhe-elämä. Perhe on yksikkö. Ja parisuhde on aina hyötysuhde, parisuhteessa kumpikin hyötyy toisestaan, jos ei hyödy mitään niin miksi olla parisuhteessa? Jos ei saa rakkautta, läheisyyttä, tukea, ystävyyttä, seksiä jne. niin miksi vaivautua?
Miksi sinä jankutat tuhlaamisesta? Taidat olla vaan sairaan pihi ihminen. Ei ole hääviä elämää sellainen kun mistään muusta ei saa nautintoa kuin pihistelystä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Omien sanojesi mukaan sun puolisosi joutuu raatamaan työssä, jota inhoaa. Oletko koskaan ajatellut, että jos suostuisit tinkimään teidän elintasostanne - ihan vaikka vain siksi, että miestäsi rakastat - hänen ei tarvitsisi raataa niin paljon? Mutta ei, sun mielestäsi miehesi kuuluukin raataa.
Vierailija kirjoitti:
Itse en osaa oikein kuvitella asuvani yhdessä, joten helpompi kun on omat taloudet rahallisestikin. Vaikka oltaisiin naimisissakin. Musta vaan tuntuis väärältä, että rikkaampi puoliso maksaisi menojani. Itse voisin kyllä maksaa jos olisin rikas, mutta toisinpäin ajatus tökkii.
Jos kerran itse voisit maksaa enemmän koska rakastat, niin miksi et luota siihen että toinen haluaa maksaa sinun kulujasi koska rakastaa sinua?
Aika hullu ajatus, varsinkin kun kyse on vain rakkaudesta. Ihan sama kuin se että haluaa rakastella puolisonsa kanssa mutta antaa vaan toiselle orgasmin mutta ei halua itse ollenkaan, ajattelee vaan että se varmaan olisi ällöttävää puolisolle joka minua rakastaa että saisin orgasmin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olettaa, että erisuuruiset tulot tuovat erilaiset elintasot?
Jos sinusta on väärin, että puoliso tienaan enemmän, niin vaihda puoliso sellaiseen, joka tienaa kanssasi yhtä paljon. Tulot kun ei selitä elintasoeroja, rahankäyttötottumukset ne erot tuovat. Monessa perheessä on isoja elintasoeroja, koska se huonompituloinen pistää surutta parempituloisen rahat menemään samalla, kun se parempituloinen yrittää säästää.
Yleensä oletus on se että x määrällä tuloja ja omaisuutta saa x elintason, eikä niin että joku toinen saa x tuloilla y elintason, raha on rahaa, käyttää sen mihin tahansa, tuhlaa tai säästää. Ei kai kukaan toisen rahoja käytä itseensä, vaan molempien rahat menee suurimmaksi osaksi koko perheen hyväksi, esim. asumiseen ja ruokaan. Harvemmin suomalaisilla tässä kalliin asumisen maassa jää niin hierveitä summia tuhlattavaksi omiin juttuihin tai säästöönkään laittamiseen.
ap
Hetkinen - elintaso on sinulle tuhlaamista?
X määrällä tuloja voi saada X elintason, mutta yhtä hyvin sitä voi valita x-n elintason sillä ajatuksella, että kun nyt säästän/en käytä tulojani, niin 10 vuoden kuluttua voin edelleen elää x-n elintasoa, vaikka tulot ovat enää X-y. Ei elintaso ole jotain sellaista, mikä pitää ottaa itsestäänselvyytenä, elintasonsa kun voi aika lailla itse valita myös tulojaan pienemmiksi.
Ei kun sinulle se on tuhlaamista, minä sanoin että ei yleensä kauheasti jää ylimääräistä mihinkään normaalien kulujen jälkeen, että olisi mitä tuhlata tai säästää. Se elintaso on mikä on niillä tuloilla mitä on. Yleensä korkeammalla elintasolla olevat sijoittavat rahojaa isomman euromäärän asumiseen tai vaikka matkusteluun, ja toki ruokaankin saa laitettua paljon enemmän kuin köyhällä on varaa jos haluaa. Kalliimmassa asunnossa asuminen ja sen omistaminen on sitä korkeampaa elintasoa jonka korkeammat tulot mahdollistaa.
ap
Kaksi keskipalkkaista tulonsaajaa perheessä niin on silkkaa idiotismia laittaa menemään kaikki mikä tulee. Eikä silloin elintaso enää olekaan kummallakaan kiinni jostain tuista jotka jää toisen tulojen vuoksi saamatta. Tulkaa köyhät tekin välillä oman kuplanne ulkopuolelle katsomaan mitä on normaali elämä.
Yleensä kaksi keskipalkkaista ihmistä ostaa omistusasunnon ja siihen menee aika iso osa talouden rahoista, ja se on se mikä on sitten omaisuutena heillä myöhemmin ja jää lapsille perinnöksi. Se tukihomma oli vain esimerkkinä sille miten yhteiskunta näkee samassa taloudessa eli ruokakunnassa asuvan pariskunnan.
Normaalistihan kummatkin on töissä eikä saada mitään muuta tukea kuin mahdollinen lapsilisä jos on lapsi. Sitten on tilanteita jolloin toinen on opiskelija, työtön, sairas tai hoitamassa lasta kotona, ja se toinen sitten saa jotain tukea yhteiskunnalta koska ei ole työelämässä. Tilanne on eri oletko parisuhteessa ja asut puolisosi kanssa samassa asunnossa kuin että olet sinkku.
Sinkkuna vastaat 100% omasta elintasostasi eli elät omien tulojesi mukaan, mutta parisuhteessa samassa taloudessa teitä on kaksi aikuista ihmistä jotka tuovat mukanaan oman taloutensa joka yhdistetään yhdeksi, molempien tulot ja menot, osa menoista yhdistyen yhteisiksi menoiksi ja elintaso määräytyy sen mukaan paljonko molempien tulot on yhteensä.
ap
Eikä määräydy. Ei parisuhteessa eikä sinkkunakaan. Elintaso määräytyy sen mukaan, paljonko tuloista halutaan käyttää elämiseen. Se voi olla paljon vähemmän kuin mitä tulot ovat.
Kyllä se määrää hyvin paljon paljonko talouteen tulee euroja, aika vaikea on elää korkeampaa elintasoa mihin rahat riittää, ja siinä se ongelma on jos on erilaiset tulot ja se köyhempi yrittää pysytellä siellä toiselle sopivalla korkealla elintasolla kun rikkaampi ei tee mitään tasoitusta. Elintaso on mitä on, se voi olla sitä että kuluttaa vähemmän mutta ne rahat on kuitenkin tilillä olemassa ja voi ostaa mitä haluaa silloin kun haluaa sen korkeimman mahdollisen elintason mukaisesti mitä tulot on.
ap
No, täällä yksi ikäloppu vanhanaikainen 43-vuotias, 15 vuorta avioliittoa takana, ei avioehtoa ja molempien tulot menevät yhteiselle tilille. Kumpikin oli köyhä opiskelija kun aloitettiin seurustelemaan ja kaikki materia on yhteisessä nimissä. Koskaan ei ole ollut riitaa rahasta, vaikka vuorotellen ollaan tienattu jompikumpi enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sattumoisin opiskellut? Eihän se ole sattumaa, vaan valinta, ponnistus.
Kyllä tässä elämässä suurin osa asioista on sattuman kauppaa, olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin tapahtuu hyviä asioita ja jos käy huono tuuri niin tapahtuu huonoja asioita. Kouluttautumien on ponnistus, mutta aina ei voi kouluttautuessaan tietää että onko töitä kuitenkaan sitten kun valmistuu tai 20 vuoden päästä.
Ei voi sitäkään tietää että jos vaikka kouluttautuu kampaajaksi että kun sitä työtä tekee jonkin aikaa niin allergisoituu kemikaaleille ja työt loppuu siihen, haave ja tavoite oli kuitenkin perustaa menestyvä yritys jolla on useita työntekijöitä palkkalistoilla ja monta liikettä jopa useissa kaupungeissa. Tai kouluttaudut maatalousalalle ja ostat isolla lainalla maatilan ja sitten huomaatkin että EU:säädökset muuttuu niin että sun maatalousyrittäjyys muuttuu täysin tappiolliseksi.
Ei ihminen saa kaikkea mitä valitsee ja haluaa vaikka miten paljon ponnistelisi.
ap
Vain laiska väittää, että elämässä iso osa olisi sattumankauppaa. Jostain oudosta syystä ahkeruus ja viitsiminen tuovat mukanaan niin opiskelupaikan, kunnon koulutuksen kuin työpaikankin. Mutta jos itse ei viitsi mitään, niin voi laillasi valita ajopuuteorian ja kuvitella, että muiden työpaikat ja elämä ovat sattuman tulosta.
En ole väittänyt että sattumankauppa pelkästään riittäisi (tai no on niitäkin hannuhanhia jotka saa ties mitä kuin manu illallisen tekemättä juuri mitään) Mutta se että on ahkera ja viitsii ei takaa varmuudella edes opiskelupaikkaa saatika työpaikkaa, niin se vaan on nykyään. Siksi suuri osa opiskelijoista ei uskalla otta opintolainaa vaikka se on halpaa ja hyvillä ehdoilla.
ap
Ja sama kääntäen: kun ei opiskele eikä viitsi hankkia ammattia, voi aina vedota puolisoonsa vaatien tätät elättäjäksi. Koska toinen on siihenkin asti ahertanut, miksipä ei jatkaisi samaa ja laiskuri voi vaatia korkeamman elintason kuin mihin hänellä itsellään ikinä olisi kykyä päästä.
Höpö höpö! Ei kukaan joka rakastaa puolisoaan vaadi mitään, vaan se puoliso joka rakastaa puolisoaan haluaa antaa kaiken mitä annettavissa on. Rakkaus, ei raha, on se juttu. Molemmat tekevät parhaansa perheen eteen, oli se palkkatyötä tai kotitöitä tai niiden yhdistelmä, mutta kaikki asiat menee yhteen samaiseen laariin, perheen hyväksi.
Miksi joku menisi naimisiin jonkun kanssa joka vaatii toiselta raatamista hänen korkeamman elintasonsa eteen? Rakkaus on sitä että halutaan antaa toiselle, ja kun molemmat antaa niin molemmat saa.
ap
Miksi kukaan ihan todella menee naimisiin sellaisen kanssa, joka olettaa toisen ahkeruuden ja pitkien työpäivien olevan olemassa vain siksi, että puoliso saa rakkauteen vedoten itselleen korkeamman elintason kuin muuten saisi? Ja vielä itkeä pillittää, jos hyvätuloisen mielestä tuhlaaminen ei ole elintason merkki, vaan että säästöönkin olisi hyvä jäädä jotain.
Jos rakastaa toista, ei halua tämän rahoja.