Lapsen "tekemällä tekeminen"

Oon tässä pohdiskellut, että miksi niin monet kokee ns. tekemällä tehdyn lapsen jotenkin huonoksi asiaksi. Tarkoitan nyt siis, että lapsi halutaan mahdollisimman nopeasti ja lapsen yrittämiseen käytetään esim. netistä ja kaupoista/apteekeista saatavia apukeinoja kuten ovulaatiotestejä. Tai seuraillaan lämpöjä, lasketaan kiertopäiviä ym. Hedelmöityshoidot siis asia erikseen ja niistä en nyt tässä puhu. Pitäisikö kaikkien lasten olla rakkauden hedelmästä syntyneitä spontaaneja onnellisia yllätyksiä? Hirveesti kuulee tätä että "tulee jos on tullakseen" ja "me ei ainakaan haluta tekemällä tehdä tätä lasta ja stressata siitä". Samaan aikaan kuitenkin petytään hirveesti kun menkat taas alkaa ja stressataan siitä kun ei tärppää. Usein myös argumentti on että "en halua että seksistä tulee suorittamista".

Tähän väliin oma kokemukseni; haluttiin lapsi, jätin pillerit pois ja katsottiin mitä tapahtuu. 3 kiertoa tapahtui se että menkat alkoivat ja lasta ei kuulunut. Neljänteen kiertoon tilasin ovulaatiotestejä joiden avulla seksi ajoitettiin oikeaan hetkeen. Aiemmin seksiä oli ollut luultavasti väärinä päivinä kun ovuloinkin myöhemmin kuin kuvittelin. Selvästikään emme ole myöskään mieheni kanssa superhedelmällisiä joille 5 päivää ennen ovulaatiota harrastettu seksi tuottaa toivotun tuloksen. Harrastettiin neljänä peräkkäisenä päivänä seksiä ihan van puhtaasti lapsitoive mielessä. Ei nyt siltikään ollut kauheaa ja dramaattista, noilla kerroilla se vaan oli seksiä eikä muuta. Lisäksi toteutin nämä perus temput eli jalat ylös ym. vaikka en nyt tiedä onko niistä hyötyä mutta tuskin haittaakaan. Päivät ennen tätä elettiin normaalisti ja harrastettiin normaalia seksiä sillon kun mieli teki, samoin tämän jälkeen. Lopputulos toivottu raskaus.

Meinaan vaan että miksi se on niin huono ajatus monen mielestä harrastaa sitä seksiä silloin kun täytyy jotta lapsi saisi alkunsa, kiinnostipa nyt noin muuten tai ei. Kaiken muun ajan tekee sitten miten hyvältä tuntuu. Olen tehnyt elämässäni vittumaisempiakin asioita kuin tämä. Ja sitten tiedän, että olen tehnyt mitä voin ja jos lasta ei kuulu niin luultavasti jossain mättää ja osaa hakeutua tutkimuksiin heti eikä 3 vuoden stressin, pahanmielen ja turhautumisen jälkeen.

Arvatenkin tästä nousee nyt tunteet pintaan monella mutta meilläni kuulisin vastauksen siihen, että jos lapsi halutaan niin miksi ei tehdä kaikkea mitä itse vaan voi jotta toive toteutuu? Eikös "tulee jos on tullakseen" ole sama kuin että jos ei tule niin ei haittaa? Se on toki asia erikseen silloin, mutta en usko että se monellakaan näin on.