Riittääkö ihan hyvä (parisuhde)?

Sitä parisuhdetta voi yrittää rakentaa paremmaksi. Eikö mies suostu lähtemään mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Sitä parisuhdetta voi yrittää rakentaa paremmaksi. Eikö mies suostu lähtemään mukaan?

Meidän suhteessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, niin en tiedä itsekään miten sitä voisi rakentaa paremmaksi. Sitähän mä tässä mietinkin, että saanko mä olla tyytymätön kun kaikki on oikeasti hyvin. Meiltä vaan puuttuu jotain, intohimoa? Mä haluaisin tuntea itseni halutuksi. Mutta tiedostan että intohimo ei kanna pitkälle, mutta voiko pitkässä suhteessa sellaisen kuitenkin säilyttää? Ei meillä kyllä tarkemmin ajateltuna sellaista ehkä ollut alun alkaenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä parisuhdetta voi yrittää rakentaa paremmaksi. Eikö mies suostu lähtemään mukaan?

Meidän suhteessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, niin en tiedä itsekään miten sitä voisi rakentaa paremmaksi. Sitähän mä tässä mietinkin, että saanko mä olla tyytymätön kun kaikki on oikeasti hyvin. Meiltä vaan puuttuu jotain, intohimoa? Mä haluaisin tuntea itseni halutuksi. Mutta tiedostan että intohimo ei kanna pitkälle, mutta voiko pitkässä suhteessa sellaisen kuitenkin säilyttää? Ei meillä kyllä tarkemmin ajateltuna sellaista ehkä ollut alun alkaenkaan.

Siis naisen intohimo ei kanna pitkälle. Korjataan nyt vähäsen realiteettejä.

Sinccis

No voihan sitä himoakin viritellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä parisuhdetta voi yrittää rakentaa paremmaksi. Eikö mies suostu lähtemään mukaan?

Meidän suhteessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, niin en tiedä itsekään miten sitä voisi rakentaa paremmaksi. Sitähän mä tässä mietinkin, että saanko mä olla tyytymätön kun kaikki on oikeasti hyvin. Meiltä vaan puuttuu jotain, intohimoa? Mä haluaisin tuntea itseni halutuksi. Mutta tiedostan että intohimo ei kanna pitkälle, mutta voiko pitkässä suhteessa sellaisen kuitenkin säilyttää? Ei meillä kyllä tarkemmin ajateltuna sellaista ehkä ollut alun alkaenkaan.

Siis naisen intohimo ei kanna pitkälle. Korjataan nyt vähäsen realiteettejä.

Sinccis

Mitä tuo nyt tarkoitti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä parisuhdetta voi yrittää rakentaa paremmaksi. Eikö mies suostu lähtemään mukaan?

Meidän suhteessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, niin en tiedä itsekään miten sitä voisi rakentaa paremmaksi. Sitähän mä tässä mietinkin, että saanko mä olla tyytymätön kun kaikki on oikeasti hyvin. Meiltä vaan puuttuu jotain, intohimoa? Mä haluaisin tuntea itseni halutuksi. Mutta tiedostan että intohimo ei kanna pitkälle, mutta voiko pitkässä suhteessa sellaisen kuitenkin säilyttää? Ei meillä kyllä tarkemmin ajateltuna sellaista ehkä ollut alun alkaenkaan.

Siis naisen intohimo ei kanna pitkälle. Korjataan nyt vähäsen realiteettejä.

Sinccis

No ei kanna ei, kun minulla (naisella) sitä riittäisi mutta en jaksa vetää kivirekeä perässä ja pitää yllä yksin meidän seksielämää.

Olin pitkässä parisuhteessa, joka oli ihan hyvä ja tyydyttävä, mutta se intohimo puuttui. Ilmeisesti miestäkin tämä intohimon puuttuminen rasitti, sillä hän kävi vieraissa ja jäi kiinni. Erohan siitä tuli.

Sittemmin olen todennut, että se isompi himonkipinä pitää olla miehen ja naisen välillä, joka toimii seksin ja parisuhteen liimana. Muutoin suhde muuttuu liian nopeasti pelkäksi kaveruudeksi ja seksikaan ei silloin kiinnosta.

Olen miettinyt aivan samoja asioita viimeaikoina. En vain seurustele niinkuin sinä. tiedän että yksi mies on ihastunut minuun, ollut jo vuoden ajan. Hänellä on kaikki puitteet kunnossa, elämä, talous, hän on herrasmies. Miksi siis itse en vain hyppää kelkkaan mukaan? Jokin kipinä ehkä puuttuu.. Tai en edes osaa sanoa puuttuuko oikeasti mikään.

Hän olisi täydellinen puoliso ns paperilla. voiko ihmiseen ihastua ja rakastua pikkuhiljaa vai pitäisikö heti alussa olla sellainen tunne että ei hitsi tuon mä haluan mun mieheksi?

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt aivan samoja asioita viimeaikoina. En vain seurustele niinkuin sinä. tiedän että yksi mies on ihastunut minuun, ollut jo vuoden ajan. Hänellä on kaikki puitteet kunnossa, elämä, talous, hän on herrasmies. Miksi siis itse en vain hyppää kelkkaan mukaan? Jokin kipinä ehkä puuttuu.. Tai en edes osaa sanoa puuttuuko oikeasti mikään.

Hän olisi täydellinen puoliso ns paperilla. voiko ihmiseen ihastua ja rakastua pikkuhiljaa vai pitäisikö heti alussa olla sellainen tunne että ei hitsi tuon mä haluan mun mieheksi?

Kyllä se tunne, että toisen haluaa elämäänsä pitää olla olemassa! Muuten käy niin ap:lle, että muutaman vuoden kuluttua miettii, että tykkääkö tarpeeksi.

Älä valitse puolisoksesi sitä kenen kanssa voit olla, vaan se ketä ilman et voi olla.

Ette siis koskaan riitele? Kunnon riita silloin tällöin tekee oikeesti hyvää suhteelle. Siinäkin on intohimoa kun tavarat ja sanat lentelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt aivan samoja asioita viimeaikoina. En vain seurustele niinkuin sinä. tiedän että yksi mies on ihastunut minuun, ollut jo vuoden ajan. Hänellä on kaikki puitteet kunnossa, elämä, talous, hän on herrasmies. Miksi siis itse en vain hyppää kelkkaan mukaan? Jokin kipinä ehkä puuttuu.. Tai en edes osaa sanoa puuttuuko oikeasti mikään.

Hän olisi täydellinen puoliso ns paperilla. voiko ihmiseen ihastua ja rakastua pikkuhiljaa vai pitäisikö heti alussa olla sellainen tunne että ei hitsi tuon mä haluan mun mieheksi?

Kyllä se tunne, että toisen haluaa elämäänsä pitää olla olemassa! Muuten käy niin ap:lle, että muutaman vuoden kuluttua miettii, että tykkääkö tarpeeksi.

Älä valitse puolisoksesi sitä kenen kanssa voit olla, vaan se ketä ilman et voi olla.

Onko sellasia siis olemassa? Että vuosienkin jälkeen vielä tuntuu? Niinkun aloituksessa sanoin, mun elämässä ei ole koskaan ollut sellaista kunnollista ja ehjää parisuhdetta tai sellaisen mallia, niin mä nyt ihan tosissani ihmettelen ja pohdin, että onko tämä sitten parasta mitä parisuhteesta voi saada?

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ette siis koskaan riitele? Kunnon riita silloin tällöin tekee oikeesti hyvää suhteelle. Siinäkin on intohimoa kun tavarat ja sanat lentelee.

Mä olen tulta ja tappuraa mutta mies ei riitele. Hän ei varmaan koskaan eläessään ole suuttunut. Enkä mä kaipaa varsinaisesti riitoja, mutta jotain tunteita olis kiva nähdä joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt aivan samoja asioita viimeaikoina. En vain seurustele niinkuin sinä. tiedän että yksi mies on ihastunut minuun, ollut jo vuoden ajan. Hänellä on kaikki puitteet kunnossa, elämä, talous, hän on herrasmies. Miksi siis itse en vain hyppää kelkkaan mukaan? Jokin kipinä ehkä puuttuu.. Tai en edes osaa sanoa puuttuuko oikeasti mikään.

Hän olisi täydellinen puoliso ns paperilla. voiko ihmiseen ihastua ja rakastua pikkuhiljaa vai pitäisikö heti alussa olla sellainen tunne että ei hitsi tuon mä haluan mun mieheksi?

Kyllä se tunne, että toisen haluaa elämäänsä pitää olla olemassa! Muuten käy niin ap:lle, että muutaman vuoden kuluttua miettii, että tykkääkö tarpeeksi.

Älä valitse puolisoksesi sitä kenen kanssa voit olla, vaan se ketä ilman et voi olla.

Onko sellasia siis olemassa? Että vuosienkin jälkeen vielä tuntuu? Niinkun aloituksessa sanoin, mun elämässä ei ole koskaan ollut sellaista kunnollista ja ehjää parisuhdetta tai sellaisen mallia, niin mä nyt ihan tosissani ihmettelen ja pohdin, että onko tämä sitten parasta mitä parisuhteesta voi saada?

-ap

Samaa pohdin, mulla vasta eka suhde mutta kaikkialta kuulee kuinka se alkuhuuma häviää ja arki tulee kuvaan. no nyt on vähän tuota fiilistä, kun tuntuu että miestä ei kiinnosta seksi yhtään kanssani... kuulemma ei ollenkaan ole seksuaalisesti kovin aktiivinen mutta alussa kummasti kyllä koko ajan kiinnosti :( laskusuunta alkoi kun muutimme yhteen... 

Ryhdyin "ihan hyvään", kun ei minullakaan muuta mallia ollut. Niinhän siinä lopulta seksi loppui, ja aloin inhota miehen näkemistä alasti. Erohan siitä lopulta tuli, vaikka kuinka yritin pysyä liitossa, kun oli lapset, talo ja ystävät. Ei se ero tästä asiasta tullut, vaan miehen alkon käytöstä, mutta olisi voinut lopulta tulla tästäkin.

Nykyään on mies, jonka näkeminenkin tuntuu vatsanpohjassa, saati kun saan koskettaa ja nuuhkia hänen ihoa, tai maistaa hänen suudelmia. Yhdessä nyt viisi vuotta, eikä laantumista näkyvissä. Ollaan välillä erimielisiäkin, mutta molemmilla aina vahva tahto saada olla yhdessä ja lähetä.

On siinä valtava ero.

Sinulle neuvona, eroa ennen lasten tekoa, koska lasten kanssa eroaminen tarkoittaa, ettet pääse miehestä kokonaan eroon ikinä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ryhdyin "ihan hyvään", kun ei minullakaan muuta mallia ollut. Niinhän siinä lopulta seksi loppui, ja aloin inhota miehen näkemistä alasti. Erohan siitä lopulta tuli, vaikka kuinka yritin pysyä liitossa, kun oli lapset, talo ja ystävät. Ei se ero tästä asiasta tullut, vaan miehen alkon käytöstä, mutta olisi voinut lopulta tulla tästäkin.

Nykyään on mies, jonka näkeminenkin tuntuu vatsanpohjassa, saati kun saan koskettaa ja nuuhkia hänen ihoa, tai maistaa hänen suudelmia. Yhdessä nyt viisi vuotta, eikä laantumista näkyvissä. Ollaan välillä erimielisiäkin, mutta molemmilla aina vahva tahto saada olla yhdessä ja lähetä.

On siinä valtava ero.

Sinulle neuvona, eroa ennen lasten tekoa, koska lasten kanssa eroaminen tarkoittaa, ettet pääse miehestä kokonaan eroon ikinä.

Saman kaltainen kokemus. Nykyisen kanssa viiden vuoden historia ja edelleen olen hulluna häneen. Menneisyydessä yritys sitoutua mieheen, joka oli mukava ja kunnollinen ja kaikin puolin "paperilla hyvä", mutta en pystynyt haluamaan häntä. Puolentoista vuoden yrittämisen aikana aloin vain koko ajan entistä enemmän välttää fyysistä kanssakäymistä.

Vierailija kirjoitti:

Ette siis koskaan riitele? Kunnon riita silloin tällöin tekee oikeesti hyvää suhteelle. Siinäkin on intohimoa kun tavarat ja sanat lentelee.

Mä taas olen sellainen jonka kanssa riidan aikaan saaminen on mahdollista vain sillä että vastapuoli on typerä ja älytön, eli epä-älykäs. Jos minun pitäisi heitellä tavaroita, tarkoittaisi se sitä että vastapuoli uhkaisi henkeäni tao terveyttäni. Koen todella epäeroottisena molemmat piirteet, eli väkivaltaisuuden sekä tyhmyyden, joten minulle tuollainen apinamaisuus ei kyllä olisi mitenkään intohimoista. 

Hei ap.

Kysyt asiaa, jota moni lienee pohtinut. Millaista tunne-elämää ja emotionaalista vuorovaikutusta kukakin tarvitsee parisuhteeseensa?

Ensinnäkin, kuten elämä yleensäkin, on parisuhteessakin vaiheita, joskus ollaan läheisempiä, joskus etäisempiä. Jos  kuitenkin etääntyminen tunnetasolla uhkaa ja tuntuu kestävän kauan, kannattaa ilman muuta tarkastella tilannetta lähemmin. Jokainen voi vaikuttaa vain omaan käytökseensä. Jos kaipaat tunne-elämän läheisyyttä, sinun on itse uskallettava ottaa askel siihen suuntaan, avaten tunteitasi, kertoen itsestäsi, kysellen toiselta, luoden läheisyydelle ja tunteille tilaa.

Joskus riitelyn puute kertoo pelosta, ei uskalla antaa negatiiviseksi nimetyille tunteille tilaa. Kuitenkin jos esim tukahduttaa kaiken ärtymyksen tai ei uskalla ottaa puheeksi itseä harmittavia asioita, siitä usein alkaa etääntyminen. 

Parisuhteen vuorovaikutusta voi antoisasti pohtia parisuhdekursseilla joita mm Parisuhde Kataja järjestää. Niissä panostetaan erilaisiin taitoihin, joita opetellaan yhdessä, ja jossa opitaan välttämään tyypillisä sudenkuoppia mutta niiden sijaan opitaan luomaan vuorovaikutusyhteyttä terveesti. Voisiko teideän perheessä olla seuraava lomamatka parisuhteen parantamiseksi varattu kurssi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette siis koskaan riitele? Kunnon riita silloin tällöin tekee oikeesti hyvää suhteelle. Siinäkin on intohimoa kun tavarat ja sanat lentelee.

Mä olen tulta ja tappuraa mutta mies ei riitele. Hän ei varmaan koskaan eläessään ole suuttunut. Enkä mä kaipaa varsinaisesti riitoja, mutta jotain tunteita olis kiva nähdä joskus.

Onko ainoa tunne jonka sinä tunnistat sellainen että ollaan suuttuneita ja riidellään? Sellaisen kuvan nimittäin viestistäsi saa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt aivan samoja asioita viimeaikoina. En vain seurustele niinkuin sinä. tiedän että yksi mies on ihastunut minuun, ollut jo vuoden ajan. Hänellä on kaikki puitteet kunnossa, elämä, talous, hän on herrasmies. Miksi siis itse en vain hyppää kelkkaan mukaan? Jokin kipinä ehkä puuttuu.. Tai en edes osaa sanoa puuttuuko oikeasti mikään.

Hän olisi täydellinen puoliso ns paperilla. voiko ihmiseen ihastua ja rakastua pikkuhiljaa vai pitäisikö heti alussa olla sellainen tunne että ei hitsi tuon mä haluan mun mieheksi?

Kyllä se tunne, että toisen haluaa elämäänsä pitää olla olemassa! Muuten käy niin ap:lle, että muutaman vuoden kuluttua miettii, että tykkääkö tarpeeksi.

Älä valitse puolisoksesi sitä kenen kanssa voit olla, vaan se ketä ilman et voi olla.

Onko sellasia siis olemassa? Että vuosienkin jälkeen vielä tuntuu? Niinkun aloituksessa sanoin, mun elämässä ei ole koskaan ollut sellaista kunnollista ja ehjää parisuhdetta tai sellaisen mallia, niin mä nyt ihan tosissani ihmettelen ja pohdin, että onko tämä sitten parasta mitä parisuhteesta voi saada?

-ap

Samaa pohdin, mulla vasta eka suhde mutta kaikkialta kuulee kuinka se alkuhuuma häviää ja arki tulee kuvaan. no nyt on vähän tuota fiilistä, kun tuntuu että miestä ei kiinnosta seksi yhtään kanssani... kuulemma ei ollenkaan ole seksuaalisesti kovin aktiivinen mutta alussa kummasti kyllä koko ajan kiinnosti :( laskusuunta alkoi kun muutimme yhteen... 

Peruskusetus. Mullekin kävi noin erään eksän kanssa. Seuraavassa suhteessa sitten katsoin tarkkaan että saan miehen jota seksihommat kiinnostavat OIKEASTI. Mullekin nimittäin kävi niin että mies tykkäsi hommailla ennen kuin muutettiin yhteen. Sen jälkeen hän tykkäsi tehdä jotain muuta.