Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.

Meinasin avautua, mutta en näköjään uskalla edes anonyyminä. Elämä pilalla.

Se on Jimmy Hoffa, mutta älkää kertoko kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin 60+ vuotiaan miehen. Eli hopeaketun. Eikä tarvitse olla mikään himourheilija, ihan tavallinen käy, kunhan olis mukava ja reilu ihminen. Mutta ei niitä helposti löydy. Olin yhdelle rakastajatar vähän aikaa. En kadu, koska tuntui että sain olla juuri oikeanlaisen miehen kanssa, ihan siksi kun hän oli vanhempi. Ja taitava ;)

Mitä tästä sanois, valihte mieluiten joku joka on sinkku. Pliis.

Mulla on huippuhieno Raato kaapissa, ei vaan oo enää tilaisuuksia joissa voisi sitä esitellä.Hankin sen nuorena, mut sitten mänin naimaan muijan joka kuuluu alempaan yhteikuntaluokkaan kuin minä, siihen loppu myös omat kutsut kun muija mölläytelee mitä sattuu.

Jännitän kaupan kassajonossa olemista. Tämä alkoi kymmenen vuotta sitten, kun minulla todettiin essentielli tremor, eli hyvänlaatuinen käsien vapina. Tästä alkoi noidankehä, että joka kerta kassajonossa seistessä alkoi jännittää ja tuo jännitys lakkasi sitten aina kun pääsin toiseen päähän pakkaamaan ostoksia.

Meni muutama vuosi ja hakeuduin terapiaan. Syynä tosin traumaattinen parisuhde, mutta lopulta uskalsin kertoa tästäkin ongelmasta terapeutille. Terapia yhdessä mielialalääkityksen kanssa on helpottanut jännityksen siedettävälle tasolle ja jopa osittain poistanutkin.

En kuollaksenikaan halua kertoa tätä muille kuin terapeutille tai muulle ammatti-ihmiselle. Menisin varmaan enemmin hautaan kuin paljastaisin näin nolon ja erikoisen ongelman. Häpeän määrä on niin suuri.

Onpa kauheaa luettavaa tämä ketju.

Mieheni seksisuhde erääseen henkilöön. Se luuranko on minunkin kaapissani,vaikka ei pitäisi.

Seksi lakkasi kiinnostamasta suuremmin jokin aika sitten.

Välillä ajatus siitä yököttää, välillä ei sitäkään.

Niinpä voisin, ajatuksen tasolla, tarjota sitä maksusta jollekin siistille, asiansa osaavalle miehelle. Mieluummin itseäni vanhemmalle, joka ei sikaile eikä pröystäile kokemuksella.

Ei tuntuisi muualla kuin lompakossa. Jäisin kylmäksi tai ehkä ihan hyville mielin.

sinivalaan luuranko tuolla kaapissa. Ei paljon isompaa voi olla

mt-ongelmat

Se pieni tunne että edes ne ketkä sanovat välittävänsä minusta, eivät oikeasti välitä. Tai ainakin luovuttaisivat suhteeni minkä tahansa hankalan tilanteen (rahatilanne, läheisen kuolema tms) tullessa väliimme. Tällaisen takia kartan pitkiä suhteita, sillä pelkään niiden loppuvan jotenkin epätyydyttävästi ja traumaattisesti. En pysty kertomaan kellekään, sillä pelkään, että pelästytän sillä kumppanit/kaverit pois luotani, koska saatan itse vahingossa vaikuttaa siltä, joka etsii vain lyhyttä suhdetta/olkapäätä johon itkeä, vaikka todellisuudessa pelkään että juuri tuollaiseksi suhde saattaa ajautua. Tai pahempaa. Ollut koko ajan ajautumassa, enkä vain tajunnut sitä suhteen aluksi. Tällaista. Lyhyesti siis pelko, ettei joku läheinen halua sitoutua vahvemmin...

Harrastin seksiä meidän koiran kanssa, kun olin teini. Oikeasti en edes ole kiinnostunut koirista sillä tavalla, vaan hevosista. Nyt olen aikuinen ja kunhan tulee sopiva aika ja elämäntilanne, hankin oman hevosen.

Muovinen luuranko, jonka otan kaapista yöksi viereeni "nukkumaan" 😆

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Pidän tavasta jolla ilmaiset itseäsi. Se on selkeä ja rationaalinen. En tiedä tilanteestasi mitään enkä siis tarjoa tyhjiä sanoja. Toivon sydämestäni, että löydät vielä kuitenkin jonkin tien. Viestisi kävi sydämeeni.

Menin naimisiin ja hankin lapsen tietämättäni pedofiilin kanssa, enkä ole kehdannut kertoa suvulle että olemme eronneet ja olen ollut yh jo vuosia. Kysyvät kuulumisia, kun muka asumuserossa vain olemme, ja minä vain toivoisin koko miehen palavan helvetissä. Terapeutti ja kaikki muut kyllä tietää.

Vierailija kirjoitti:

Menin naimisiin ja hankin lapsen tietämättäni pedofiilin kanssa, enkä ole kehdannut kertoa suvulle että olemme eronneet ja olen ollut yh jo vuosia. Kysyvät kuulumisia, kun muka asumuserossa vain olemme, ja minä vain toivoisin koko miehen palavan helvetissä. Terapeutti ja kaikki muut kyllä tietää.

Kamalaa! Miten se miehen suuntautuminen tuli ilmi?

Kuulostaa vähän erikoiselta, jos jonkun isoin luuranko tosiaan on yksinäisyys....

uppp

Olen rakastunut toiseen.

Eikös sitä itsemurhaa kannattaisi viivyttää siihen asti kunnes kuolee?