Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.
11.06.2019 |
Minä aloitan:
Kaapit ovat täynnä luurankoja, isompia ainakin, pienistä pystyn yleensä puhumaan. Iso luuranko on ainakin pohjaton yksinäisyys jota koen.
Jollekulle olen kyllä pystynyt mainitsemaan yksinäisyydestä, mutta vain ohimennen. Luulen että se karkoittaisi ihmisiä entisestään.
Kommentit (796)
Vierailija kirjoitti:
Rukous Liikuttaa Jumalaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Älä tee sitä - pyydä rukousapua, se auttaa ihan varmasti.
Jätä rukouspyyntöjä vaikka näihin:
Näihin voi jättää anonyymisti rukouspyynnöt Radiodeihin, tässä tuhannet radiokuuntelijat rukoilevat rukouspyyntöjen puolesta:
https://www.radiodei.fi/ystavat/rukoile/rukouspyynto/
Tässä voit jättää vaikka joka kirkkoon saman rukouspyynnön erikseen:
https://tampereenseurakunnat.fi/tutki_uskoa/rukous/jata_rukous
Tässä rukouspyynnöt luetaan televisiossa ja tuhannet ihmiset rukoilevat näiden rukouspyyntöjen puolesta:
Nää ne jaksaa, monesti halutaan kongretiaa apuna, vaikka rahaa laskuihin. Maailmalla ei ole uutisoitu vielä yhtään tapausta jossa tämä huuhaa ukko olisi maksanut laskut yön aikana. Eli ihan turhaa hommaa.
Meitä on miljardeja kristittyjä, joita Jeesus on auttanut - ei kai kukaan muuten uskossa olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja puolisoni olemme molemmat aseksuaaleja ja seksittömässä mutta onnellisessa liitossa. Tämä itsessään on jo joillekin niin vaikea ymmärtää, etten sitä enää edes läheisimmille ihmisille ole kertonut, koska hyväntahtoiset ja aseksuaalisuutta muka ymmärtävätkin ihmiset ryhtyvät heti tinkaamaan asiasta. "Mutta oothan sä harrastanut seksiä joskus! Mitä jos sun hormonit on sekaisin? Mitä jos toinen teistä on salaa homo tai puutteessa?" Huoh... Kaikki nämä argumentit voisi toki kääntää takaisin kyselijälle, mutta minulla ei ole tapana olettaa, että tiedän toisten seksuaalisuudesta paremmin kuin he itse, tai että asia muutenkaan minulle kuuluisi mitenkään.
Lisäkertoimet tähän tulee siitä, että olemme myöskin sellaisessa iässä, että koko ajan kysellään koska lapsia tulossa. Sellaiseen tiedusteluun on aina pakko keksiä jotain valkoisia valheita, kun on aika korkea kynnys kevyen rupattelun yhteydessä paljastaa, että ei siitä mitä me keskenään teemme ei ole mitään vaaraa syntyä jälkikasvua.
Vierailija kirjoitti:
Rukous Liikuttaa Jumalaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Älä tee sitä - pyydä rukousapua, se auttaa ihan varmasti.
Jätä rukouspyyntöjä vaikka näihin:
Näihin voi jättää anonyymisti rukouspyynnöt Radiodeihin, tässä tuhannet radiokuuntelijat rukoilevat rukouspyyntöjen puolesta:
https://www.radiodei.fi/ystavat/rukoile/rukouspyynto/
Tässä voit jättää vaikka joka kirkkoon saman rukouspyynnön erikseen:
https://tampereenseurakunnat.fi/tutki_uskoa/rukous/jata_rukous
Tässä rukouspyynnöt luetaan televisiossa ja tuhannet ihmiset rukoilevat näiden rukouspyyntöjen puolesta:
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Ilo Herrassa om meidän väkevyytemme!!!
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme!!!
Olen nyt juonut alkoholia ja ottanut lääkkeitä sekaisin kohta vuoden, ihan joka ikinen päivä. Masennus on tullut siihen pisteeseen että haluan kuolla. Olen ollut suljetulla. Käynyt tuhansia tunteja terapiassa. Ollut avohoidossa.. lääkkeitä ym. Mä itse koen kaiken tuon vaan ajan turhaksi. Plaa plaa plaa puhetta. Helvetin kärsimystä joka ikinen päivä, viikko ja vuodet. En voi sietää itseäni. Ei ystäviä. Ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen naimisissa alkoholistin kanssa joka on myös pahoinpidellyt minut.
Hävettää, yksi ainoa ystävä tietää ongelmistani. Minut kasvatettiin itsenäiseksi, vahvaksi naiseksi eikä tälläiseksi kynnysmatoksi.
Vierailija kirjoitti:
Rukous Liikuttaa Jumalaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Älä tee sitä - pyydä rukousapua, se auttaa ihan varmasti.
Jätä rukouspyyntöjä vaikka näihin:
Näihin voi jättää anonyymisti rukouspyynnöt Radiodeihin, tässä tuhannet radiokuuntelijat rukoilevat rukouspyyntöjen puolesta:
https://www.radiodei.fi/ystavat/rukoile/rukouspyynto/
Tässä voit jättää vaikka joka kirkkoon saman rukouspyynnön erikseen:
https://tampereenseurakunnat.fi/tutki_uskoa/rukous/jata_rukous
Tässä rukouspyynnöt luetaan televisiossa ja tuhannet ihmiset rukoilevat näiden rukouspyyntöjen puolesta:
On sinulta kilttiä ajatella, että tuosta olisi minulle apua, mutta minä olen uskonnoton.
Et siis ole koskaan rukoillut tai pyytänyt rukousapua? Kokeile - ei siinä mitään ainakaan menetä, päinvastoin.
Itse olen mm. parantunut toisten rukouksien avulla kahdesta parantumattomasta sairaudesta yhdessä yössä, joten kyllä Jeesus kuulee ja auttaa kaikkia, jotka Häneltä apua pyytävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.
Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.
Olen tavallaan samantapaisessa tilanteessa. Olen päättänyt ottaa tilanteesta "hyödyn irti" käyttämällä tuskan, ahdistuksen ja vapauden odotuksen taiteeseen sillä aikaa kun päätöksen aika lähenee. Jotenkin koen, että olen enemmän irti estoista, kun ei ole mitään menetettävää. Toivon että saan edes luotua jotain aitoa tästä kivusta. Oli sitten muuten kuinka syvältä taiteeni tahansa, olisi edes aitoa. Jos lähden, haluan ainakin tulla nähdyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rukous Liikuttaa Jumalaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Älä tee sitä - pyydä rukousapua, se auttaa ihan varmasti.
Jätä rukouspyyntöjä vaikka näihin:
Näihin voi jättää anonyymisti rukouspyynnöt Radiodeihin, tässä tuhannet radiokuuntelijat rukoilevat rukouspyyntöjen puolesta:
https://www.radiodei.fi/ystavat/rukoile/rukouspyynto/
Tässä voit jättää vaikka joka kirkkoon saman rukouspyynnön erikseen:
https://tampereenseurakunnat.fi/tutki_uskoa/rukous/jata_rukous
Tässä rukouspyynnöt luetaan televisiossa ja tuhannet ihmiset rukoilevat näiden rukouspyyntöjen puolesta:
Nää ne jaksaa, monesti halutaan kongretiaa apuna, vaikka rahaa laskuihin. Maailmalla ei ole uutisoitu vielä yhtään tapausta jossa tämä huuhaa ukko olisi maksanut laskut yön aikana. Eli ihan turhaa hommaa.
Meitä on miljardeja kristittyjä, joita Jeesus on auttanut - ei kai kukaan muuten uskossa olisi.
No ihan yksi (1) esimerkki riittää että jotain kongreettistä tämä taruolento tehnyt, kerrotko / laita linkki??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?
Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.
Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.
Ei ne ammattiauttajat ja vapaaehtoiset meille muillekaan suoraa apua tai hyviä neuvojakaan yleensä anna varsinkaan terapian tms. alussa. Eiväthän he vielä edes tunne asiakasta, hänen taustaa ja sitä mikä tekisi tyypin suht. onnelliseksi.
Eikä tuo todellakaan tarkoita ettei asiat voisi järjestyä. Noilla voivotteluillaan he ehkä lähinnä toteavat, että kunnioittavat sinua ja kertomaasi.
Kun asioita työkseen selvittelevä neuvoja sanoo, että tilanteesta ei voi selvitä, ei siitä voi selvitä. Tämä neuvoja haki miettimään myös kokeneemman esimiehensä, joka päätyi samaan tulokseen. Minä en ole asiantuntija, mutta he ovat.
Minun tilannettani ei muuteta suuntaan eikä toiseen terapialla tai puhumisella. Ensimmäisessä kirjoituksessani sanoin, että puhumista pidetään avunhuutona. Ei ole oikein huudella apua ihmisiltä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan; kasaisin vain taakkaa muiden harteille vähentämättä kuitenkaan omaani. Tälle palstalle voin purkaa mieltäni, koska kenelläkään ei ole moraalista tai työn puolesta tulevaa velvollisuutta ottaa itselleen paineita minun asioistani.
Pahoitteluni ap:lle siitä, että rohmusin hänen ketjunsa omien asioideni vatvomiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rukous Liikuttaa Jumalaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Älä tee sitä - pyydä rukousapua, se auttaa ihan varmasti.
Jätä rukouspyyntöjä vaikka näihin:
Näihin voi jättää anonyymisti rukouspyynnöt Radiodeihin, tässä tuhannet radiokuuntelijat rukoilevat rukouspyyntöjen puolesta:
https://www.radiodei.fi/ystavat/rukoile/rukouspyynto/
Tässä voit jättää vaikka joka kirkkoon saman rukouspyynnön erikseen:
https://tampereenseurakunnat.fi/tutki_uskoa/rukous/jata_rukous
Tässä rukouspyynnöt luetaan televisiossa ja tuhannet ihmiset rukoilevat näiden rukouspyyntöjen puolesta:
Nää ne jaksaa, monesti halutaan kongretiaa apuna, vaikka rahaa laskuihin. Maailmalla ei ole uutisoitu vielä yhtään tapausta jossa tämä huuhaa ukko olisi maksanut laskut yön aikana. Eli ihan turhaa hommaa.
Meitä on miljardeja kristittyjä, joita Jeesus on auttanut - ei kai kukaan muuten uskossa olisi.
No ihan yksi (1) esimerkki riittää että jotain kongreettistä tämä taruolento tehnyt, kerrotko / laita linkki??
Jumala loi meille menestyvän Suomen tuomalla kristinuskon ja Jeesuksen tänne ja koko läntiseen maailmaan, josta sinä ja minä sekä miljoonat muut saamme nauttia joka ikinen päivä.
Toisin on ateistisissa, is lamilaisissa, buddhalaisissa ja hindulaisissa maissa - pelkää kurjuutta köyhyyttä aina vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys hävettää eniten täälläkin, onpas se yleistä tämän ketjun perusteella. Osittain se on oma valinta, osittain olen vain ajautunut olemaan yksin. Minulla on kuitenkin avomies ja lapsia, mutta ei oikeastaan kavereita. Olin jo lapsena huono pitämään yhteyttä kavereihin ja viihdyin yksikseni.
Muutaman kaverin kanssa nähdään pari kertaa vuodessa, mutta tapaamisten jälkeen on aina vain pahempi olo, heillä kun on niin paljon sosiaalista elämää ja muita menoja. Itse olen vain lasteni kanssa. Lasten myötä tämä on alkanut ahdistamaan enemmän, koska pelkään siirtäväni sosiaalisen kömpelyyteni heihin. Minulla ei ole mitään mammakavereita, joiden lasten kanssa omat lapset voisivat leikkiä.
Kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. Esim juhlien järjestäminen on ahdistavaa, enkä ole aikuisena juhlinut omia syntymäpäiviä kertaakaan. Mies yleensä isännöi lasten synttärit, minä pysyn pääasiassa keittiössä koristelemassa kakkuja. Suurin syy siihen, ettemme ole naimisissa on se, että häiden järkkäily ja viettäminen tuntuu ahdistavalta. En kyllä keksi oikein muita kutsuttavia kuin omat vanhempani. En usko, että ketään muuta kiinnostaisi. Mieheni on taas ns normaali ja hänellä on kavereita.
Koko elämää vahvasti hallitsevat itsetunto-ongelmat ja ylirealistiset ulkonäköpaineet. Vaikuttavat kaverisuhteisiin (en koskaan mene porukalla saunaan tai vaikka ota aurinkoa), parisuhteeseen (seksistä ei koskaan voi näyttiä täysin, kun pelottaa että olenko nyt lihavan näköinen, pelkään koko ajan että mies ei pidä minua seksikkäänä). Olen pitänyt normaalia toppia tai t-paitaa päälläni max 10 kertaa koko elämäni aikana. BMI on 22 ja harrastan urheilua monta kertaa viikossa, ja vaikka pää sanoo että suht normaali tässä ollaan niin samalla jokin siellä syyllistää että pelkkä ok ei riitä. Nuorempana oli syömishäiriöitä, onneksi olen niistä päässyt suht hyvin eroon. Ikuinen alemmuudentunne ja vertailu esimerkiksi joukkuekavereihin, miehen työkavereihin ja netistä löytyviin naisten kuviin.
Joskus olen yrittänyt puhua tästä kaverille, mutta lähinnä saan takaisin vittuilua että eihän sulla nyt voi tuollaista olla, unohdat nyt vaan tuollaiset ajatukset. No eipä ole lähtenyt tässä 12 vuodessa kun olen kroppaani vihannut. Nyt 25.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulen varakkaasta perheestä, jossa kaikki lapset opiskelemme jotain ns. arvostettua alaa, lääkis jne. Olen eräässä harrastuksessani korkealla tasolla ja tuttavapiirini on laaja, sekä mielenkiintoinen. Olen sosiaalisesti taitava, fiksu ja kaunis. Kultalusikka törröttää perseestä.
Tosielämässä olen masentunut ja sisältä tyhjä. En kykene opiskelemaan tai tekemään töitä. Viimeiseen vuoteen en ole saanut yhtäkään kurssia läpi. En voi puhua siitä kenellekään. Perheessäni ei epäonnistuta, eikä tuttavapiirissäni ole yhtään oikeaa ystävää. Olen hyvin yksinäinen. Minulla on syömishäiriö. En saa vanhemmiltani rahaa, toisin kuin yleisesti luullaan. Sillä rahalla olisi raskas hinta, olisin täysin heidän talutusnuorassaan. Rangaistuksena minut on eristetty perheestä, tilanne on hyvin erikoinen. Näyttelen koko ajan, kuin minulla olisi rahaa: jos käyn kahveilla, olen seuraavan päivän syömättä. En päästä ketään katsomaan missä oikeasti asun. Ostan vaatteeni seksíviesteistä saaduilla rahoilla. Välillä saan outoja pelkotiloja.
En pidä oikeasta itsestäni, enkä tiedä miksi kukaan pitäisi.
Masennus, seksuaalisuuteen liittyvät traumat, se että olen syrjäytynyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?
Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.
Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.
Ei ne ammattiauttajat ja vapaaehtoiset meille muillekaan suoraa apua tai hyviä neuvojakaan yleensä anna varsinkaan terapian tms. alussa. Eiväthän he vielä edes tunne asiakasta, hänen taustaa ja sitä mikä tekisi tyypin suht. onnelliseksi.
Eikä tuo todellakaan tarkoita ettei asiat voisi järjestyä. Noilla voivotteluillaan he ehkä lähinnä toteavat, että kunnioittavat sinua ja kertomaasi.
Kun asioita työkseen selvittelevä neuvoja sanoo, että tilanteesta ei voi selvitä, ei siitä voi selvitä. Tämä neuvoja haki miettimään myös kokeneemman esimiehensä, joka päätyi samaan tulokseen. Minä en ole asiantuntija, mutta he ovat.
Minun tilannettani ei muuteta suuntaan eikä toiseen terapialla tai puhumisella. Ensimmäisessä kirjoituksessani sanoin, että puhumista pidetään avunhuutona. Ei ole oikein huudella apua ihmisiltä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan; kasaisin vain taakkaa muiden harteille vähentämättä kuitenkaan omaani. Tälle palstalle voin purkaa mieltäni, koska kenelläkään ei ole moraalista tai työn puolesta tulevaa velvollisuutta ottaa itselleen paineita minun asioistani.
Pahoitteluni ap:lle siitä, että rohmusin hänen ketjunsa omien asioideni vatvomiseen.
Omasta kokemuksesta, tuo on juuri masennusta: Tuo olo että mitään ei voi, kaikki on menetetty ja olet maailman hirvein ihminen. Jokainen vakavasti masentunut ajattelee noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?
Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.
Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.
Kieltämättä uteliaisuus herää... Mikä voi olla niin kokonaisvaltaisen kamalaa että itsemurha on ainoa ratkaisu? Vakava parantumaton sairaus tiettyyn pisteeseen edettyään? Tän voin ymmärtää. Muuten ei kyllä riitä mielikuvitus. Jos on tehnyt jotain muiden silmissä erittäin paheksuttavaa, sitä pääsee pakoon muuttamalla uudelle paikkakunnalle ja hankkimalla uusia ihmisiä ympärilleen. Toisaalta voi sitten olla ettei itse kestä elää itsensä kanssa jos on tehnyt jotain peruuttamatonta mitä ei itse voi antaa itselleen anteeksi. Vai voisiko jokin erittäin traumaattinen tapahtuma olla syynä? Tuskin, kun terapioiden avulla sellaisia asioita voi käsitellä.
Häpeän nuoruuden levotonta seksielämää ja sekoiluja. Toisaalta eipä tarvitse nyt keski-ikäisenä kaivata mitään seikkailuja. Mutta en ikinä aio kertoa kenellekään.
Minulla ei ole yhtäkään luurankoa tai salaisuutta.
Alue: Aihe vapaa
Ei ne ammattiauttajat ja vapaaehtoiset meille muillekaan suoraa apua tai hyviä neuvojakaan yleensä anna varsinkaan terapian tms. alussa. Eiväthän he vielä edes tunne asiakasta, hänen taustaa ja sitä mikä tekisi tyypin suht. onnelliseksi.
Eikä tuo todellakaan tarkoita ettei asiat voisi järjestyä. Noilla voivotteluillaan he ehkä lähinnä toteavat, että kunnioittavat sinua ja kertomaasi.