Millaisena ajattelette helvetin? Mikä olisi pahinta mitä siellä voisi olla?
Omasta mielestäni olisi aika paha, jos tuopeissa olisi reiät, mutta naisissa ei
Kommentit (163)
Helvetin piirissä ei ole ainuttakaan jumalallista valonsädettä, vaikka Jumalan täytyy olla kaikki kaikessa. Eräs rakastava ja hyvä katolilainen kertoi minulle, että Jumala loi helvetin erityiseksi sfääriksi, vankilaksi, joka on valmistettu tuomituille, mutta emme tiedä, onko siellä paljon ihmisiä, ehkä ei lainkaan. Tämän katolilaisen aikomukset olivat mitä humanistisimmat, mutta jo pelkkä ajatus siitä on kauhistuttava ja omiaan aiheuttamaan jumalattomuuden äärimmäisimpiä muotoja. Jumalan rauhansuunnitelmaan kuului myös vankilan luominen tuomituille ikuisiksi ajoiksi. Näin tehdessään Jumala saattoi vain ennustaa, kuinka monta tuomittua päätyisi hänen vankilaansa. Tämä vankila saa ontologisen merkityksen. Ja vankila kuuluu lopulta Jumalan valtakuntaan, aivan kuten keisarin valtakunnan vankila kuuluu lopulta Jumalan valtakuntaan. Vankila on korkeamman oikeuden ilmaus.
Ajatus helvetistä liittyy erottamattomasti pahan paradoksiin. Vaikka pahuuden psykologista ja moraalista teemaa yritettiin kuinka paljon tahansa järkeistää, sitä ei kyetty käsittelemään. Paha osoittautuu skandaaliksi paitsi ihmiselle myös Jumalalle, sillä lähes väistämättä Jumala joutuu vastuuseen pahasta. Paholaisesta, hyvin hämärästä hahmosta, on tehty Jumalan käsissä oleva väline, jonka kautta kaitselmuksen tarkoitusperät toteutuvat.
Helvetti on paholaisen kiistaton menestys ja hänen valtansa paljastuminen. Se on kuitenkin edelleen paradoksaalista, koska helvetti ikuisine kärsimyksineen haluaa tulla tunnustetuksi Jumalan valtakunnan haaraksi, jossa rangaistusoikeus vallitsee. Näin tunnustetaan, että Jumala halusi ikuisesti helvettiä, koska hän halusi, että paha johtaa helvettiin, sillä paha on peräisin Jumalan luodulle antamasta vapaudesta. Vapaus osoittautuu ihmisen kohtaloksi. Tästä ei ole mitään järkevää ulospääsyä, joka poistaisi ristiriidan. Teologinen ajattelu sotkeutuu ristiriitoihin, koska se soveltaa jumalalliseen ajatteluun käsitteitä, jotka on otettu tämän maailman elämästä ja jotka sopivat vain tähän maailmaan. Helvetti kuuluu tähän maailmaan eikä tuonpuoleiseen, aivan kuten paha kuuluu ulkopuoliseen maailmaan. Paha on pohjimmiltaan paradoksaalista. Tämä paradoksi ilmenee siinä, että paha voi olla tie hyvään, ja taistelu pahaa vastaan voi olla pahaa. Eksistentiaalinen, ei-rationaalinen käsitys pahasta on ennen kaikkea käsitys siitä, että se on vapauden koettelemus. Tällä ei ole mitään tekemistä minkään termein ilmaistun ontologian kanssa, vaan se on hengellisen kokemuksen kuvaus. Voidaan sanoa, että tämä on pahuuden oikeuttamista.
Helvetissä rakastetaan Jeesusta ikuisesti ja Jeesus rakastaaa sinua. Minulle ei ole koskaan valjennut miksi tuo olisi heteromiehelle houkutteleva ajatus.
Todellisuudessa paljon enemmän pahuuden oikeuttamista on toteamus siitä, että Jumala käyttää pahuutta hyvään tarkoitukseen ja oikeudenmukaisuutensa voittoon. Pahuuden kokemus on kärsimyksen, kidutuksen kokemus. Mutta vapaus edellyttää pahan kokemusta. Pakotettu, väkivaltainen hyvä olisi suurin paha. Parhaiten Dostojevski ymmärtää tämän kuvaamassaan paratiisin utopiassa, Suuren inkvisiittorin dialektiikassa. Kaikkein eniten olisi vastustettava maailman jyrkkää jakamista kahteen osaan: valon ja hyvän maailmaan ja pimeyden ja pahan maailmaan. Tämä on helvetin valmistelu, ja tämä määrittelee helvetin etiikan. Helvetin etiikka ohjaa myös niitä, jotka eivät tunnusta mitään uskonnollista vakaumusta. Se on usein ominaista vallankumouksellisille, esimerkiksi marxilaisille. Pahan moraalinen paradoksi on siinä, että se saa pahan vastustajat, hyvän edustajat, suhtautumaan pahaan, häikäilemättömästi ja vihamielisesti pahaan tai pahoina pidettyihin, esimerkiksi ideologisiin vihollisiin. Näin taistelu pahaa vastaan muuttuu pahaksi. Hyveen ja oikeudenmukaisuuden nimissä ihmisiä kidutetaan. Inhimillisyyden nimissä harjoitetaan epäinhimillisyyttä.
Ajatus ikuisesta helvetillisestä kidutuksesta on oikeudellisen ja utilitaristisen uskonnollisuuden äärimmäinen ilmentymä. Todelliset mystikot nousivat tämän eksoteerisen ajatuksen yläpuolelle, jota ohjaavat yhteiskunnallis-organisatoriset intressit. ...
[N.A.Berdjajev] | ["Totuus ja ilmestys" | [Milestones Library]
Vierailija kirjoitti:
Helvetissä rakastetaan Jeesusta ikuisesti ja Jeesus rakastaaa sinua. Minulle ei ole koskaan valjennut miksi tuo olisi heteromiehelle houkutteleva ajatus.
Ihmisjärjellehän se onkin täysi hullutus. Ymmärrät vasta kun tulet uskoon. Se Jeesuksen rakkaus on sellaista rakkautta mitä ei pysty homokaan tajuamaan, saati hetero =)
Olen ajatellut helvetin paikkana, jossa olet tulenlieskojen keskellä ja ne polttavat armottomasti ja kivuliaasti, mutta et pääse sitä kipua koskaan pakoon, palat mutta et kuole, kärsit vain ikuisesti :/
Helvetti on mielentila. Kun kuoleman hetkellä tajuaa, että joutuu luopumaan ihan kaikesta, mitä on elämänsä aikana ollut: Omaisuudesta, ihmisistä, muistoista, taidoista, ajatuksista, tunteista, jopa tietoisuudesta. Se voi tuntua joko helvetin pahalta, tai sitten taivaallisen hyvältä.
"Ylitunnollinen kirjastonhoitaja joutuu hyllyttämään ikuisesti samaa kirjaa."
Kauhea kohtalo...
Vierailija kirjoitti:
Helvetti on mielentila. Kun kuoleman hetkellä tajuaa, että joutuu luopumaan ihan kaikesta, mitä on elämänsä aikana ollut: Omaisuudesta, ihmisistä, muistoista, taidoista, ajatuksista, tunteista, jopa tietoisuudesta. Se voi tuntua joko helvetin pahalta, tai sitten taivaallisen hyvältä.
Mutta jos a ei ole läheisiä ihmisiä ja kaikkea muuta, ei ole sääli luopua mistään - koska ei ole mitään eikä ketään, mistä luopua. Mutta luopua iän ja sairauden runtelemasta kehosta - ei ole suuri menetys.
Olosuhteina r**sän helvetti olisi pahin ajateltavissa oleva, siis jatkuva kylmyys jota ei pääse pakoon.
Muuten helvettiä olisi minusta se että kuoleman jälkeen jatkuisi iänkaikkinen elämä ilman exit-mahdollisuutta. Kuitenkin siellä toispuoleisessakin jännät miehet vievät kaikki naiset ja me kiltit vain seuraamme sivummalla.
Persut ja Päivi R. julistamassa harhojaan.
Täynnä läskejä feministejä ja yksinhuoltajia.
Jos se olisi olemassa, niin siellä olisi meitä elämän iloista nauttivia runsaasti. Siellä toisessa paikassa taas uskovaiset veisaisivat virsiä sen minkä rukouksiltaan ehtisivät. Alakerran suurin ongelma olisi jos lämmitysöljy loppuisi näiden pakotteiden myötä! Noh, tämähän on vain tarinoihin perustuvaa höpöhöpövä. "Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva"!
Ikuinen ero Jumalasta.
Olisi kauheaa olla paikassa, jossa on pelkkää tyhjyyttä. Minulla oli tuollainen unihalvaus ja tajusin, että kamala olotila. Pelkkää valkeaa kaikkialla.
Siellä on ruokana pelkästään tillilihaa ja maksalaatikkoa. Nautitaan örinähevin säestyksellä. Saatana on persu ja pitää huolen siitä, että helvetissä kaikki ovat persuja.
raamatussa on kuvauksia sekä kadotuksesta että taivaasta. jokainen voi tarttua jumalan tarjoukseen ottaa vastaan jeesuksen pelastus.kaikki ihmiset on jeesus yrittänyt pelastaa,silti jotkut hänetkin torjuu. on kuitenkin viimeinen tuomio, jossa jokainen vastaa omista teoistaan.varmaan ihminen, joka on valinnut pahuuden ja tehnyt karmeita tekoja toisille, joutuu kärsimään rangaistuksen. esim.raamatun tarina lasaruksesta kertoo, miten mies kärsii tuskia tuonpuoleisessa ja puhuu lasarukselle että etkö voisi sieltä tulla kastelemaan suuta, kun liekit polttaa niin ei voinut lasarus ,joka oli maan päällä elänyt sairaana asunnottomana, tän rikkaan oven pielessä, mennä auttamaan.tässä kertomuksessa tulee ilmi et, tää rikas mies vaivan paikassa, olis voinu auttaa köyhää lasarusta, muttei tehnyt mitään, katseli vain.
teot sinällään ei pelasta, vain armo, mutta ihmisiä kehotetaan silti tekemään hyvää ja ahkeroimaan hyvissä teoissa,sillä raamatussa kerrotaan myös palkinnosta. kruunuista ja muista joita jotkut saa.toivon et taivaassa on mahdollisimman paljon ihmisiä.mitä me tiedetään toisten uskosta. uskokaa ja toivokaa et kaikki tutut ja tuntemattomatkin, on siellä taivaassa. toisaalta on niin karseita rikoksia et joku rangaistuspaikka on oikeudenmukaisuutta moni raaka kuvottava rikos jää rankaisematta tässä maailmassa.raamatussahan myös luvataan asuinsija, eli paikka missä asua paratiisissä. onhan se hieno ja konkreettinen asia ,ehkä jokainen voi ajatella et on hienoa nähdä se aikanaan.on jotain jota odottaa elämän loppumetreillä.
Mitä on itse tehnyt tolkuttomasti ja pilannut sillä oman ja muidenkin elämän, niin se sama toiminto hyvin monenteen potenssiin korotettuna on siellä edessä eikä enää pääty. Esimerkiksi ikuinen valittaja joutuu paholaisen valitusveisaajiin ja loilottamaan 24/7. Rahanahne paholaisen rahanlaskijaksi pimeään kellariin. Vanhoihin rakennuksiin yli kaiken jumittunut joutuu paholaisen kiinteistönhoitajaksi. Tulipalo ja vesivahinko on siellä koko ajan. Ylitunnollinen kirjastonhoitaja joutuu hyllyttämään ikuisesti samaa kirjaa.