Treffit ravintolassa-maksukysymys, naisnäkökulma
Tapakulttuuriin kuuluu että kutsuja maksaa. Kuitenkin esim. perheen tai ystävien kesken joko jokainen maksaa itse tai sitten esim. juhlakalu tai perheessä vanhemmat maksavat (vaikka kaikki olisivat aikuisia).
Ilmeisesti "mies maksaa"-kulttuuri treffeillä on lähtenyt siitä että naisilla on ollut miehiä vähemmän rahaa. Silloin voi olla vaarana, että kutsu torjutaan koska kutsuttavalla ei ole rahaa lähteä ulos tai välttämättä ainakaan juuri siihen paikkaan johon kutsuja haluaa. Maksamalla viulut kutsuja siis varmistaa että kutsuttava pääsee lähtemään.
Suomessa koen tuon tarjoamisen jotenkin kiusallisena, ainakin jos kyse on suuremmasta kuin yhden kahvin tms. juoman tarjoamisesta. En voisi ottaa mitään ravintolaillallista vastaan ihmiseltä, jota en tunne. Sama juttu kuin ystävyydessäkin ; työkaveri ei saisi maksaa lounastani mutta hyvä ystäväni saa, jos niin haluaa (kuten joskus käy).
Olen myöhemmin yrittänyt myös tarjota miehelle muutamaan otteeseen, mutta he eivät yleensä suostu siihen. Jos tapailen miestä josta pidän, ja tiedän hänen rahatilanteensa olevan huono, emme syö ulkona. Ei ravintolassa syöminen ole mikään itseisarvo.
Mutta niin, koen jotenkin kiusalliseksi sen että minulle tarjotaan, jos vasta tapaillaan enkä tunne miestä kunnolla.
Onko muita naisia jotka ajattelevat samoin?
Kommentit (535)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kohtelias ja antelias mies, mutta minusta saanee pihin kuvan. En näet voi tarjota edes sitä ravintolaillallista toiselle, koska olen rajusti ylivelkaantunut ensimmäisten kohtien vuoksi.
Tuloni ovat ok, joten näytän vain pihiltä, kun en tarjoudu maksamaan. Jos taas kerron mistä varattomuuteni johtuu, vaikutan katkeralta. (ero, yhteiset velat jäi yksin maksettaviksi)
Ymmärrän toki miksei kanssani haluta vakavaan suhteeseen. Haluaisin itsekin kyetä tekemään asioita toisen kanssa rahasta murehtimatta. Yksin voin olla onnellinen ilman tölmyäkin, mutta kun on se kumppanin kaipuu...
No sitten sun täytyy järjestää sellaisia treffejä , joissa ei kulu rahaa. Kävelylenkki jossain luontokohteessa, jokin näyttelykäynti ilmaisena päivänä, piknikki puistossa. Jos olet oikeasti mukava ja antelias luonne niin kyllä se näkyy noillakin ilmaisdeiteillä. Harva ainakaan ensimmäisillä deiteillä haluaa minnekään fine-dining systeemin mennä . Vähempikin riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin koin vähän kiusallisena, jos mies maksoi, mutta nykyään ajattelen eri tavalla, kun olen tutustunut erinäisiin asioihin. Haluan, että mies haluaa maksaa (ja maksaakin). Se on merkki maskuliinisuudesta ja siitä, ettei ole pihi. Piheys on huono juttu suhteessa ja heijastuu usein muillekin osa-alueille.
Entäs millainen merkki on se että haluaa kupata toiselta rahaa jo ensitapaamisella?
Mitä kuppaamista se on, jos toinen haluaa tarjota? En mä koe että mua kupataan jos haluan itse joillekin jotain tarjota. Jos en haluaisi, en tarjoaisi. -eri
"tuo asenne lähinnä: jos ei maksa, ei tule toista tapaamista.
Aivan kuin nainen olisi pelkkä h.uora jolta ostetaan aikaa?
No aika paha on päävamma jos sen noin ajattelee. En mä lähde sellaisen miehen kanssa , jonka seurassa en viihdy , minnekään, vaikka tarjoaisi mitä.
Ennemmin se on niin, että miehelle josta tykkään, sallin tuon soidinkäyttäytymisen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kohtelias ja antelias mies, mutta minusta saanee pihin kuvan. En näet voi tarjota edes sitä ravintolaillallista toiselle, koska olen rajusti ylivelkaantunut ensimmäisten kohtien vuoksi.
Tuloni ovat ok, joten näytän vain pihiltä, kun en tarjoudu maksamaan. Jos taas kerron mistä varattomuuteni johtuu, vaikutan katkeralta. (ero, yhteiset velat jäi yksin maksettaviksi)
Ymmärrän toki miksei kanssani haluta vakavaan suhteeseen. Haluaisin itsekin kyetä tekemään asioita toisen kanssa rahasta murehtimatta. Yksin voin olla onnellinen ilman tölmyäkin, mutta kun on se kumppanin kaipuu...
Voisin ihan hyvin ryhtyä parisuhteeseen miehen kanssa, jolla on velkaa. Silloin molemmat pääasiassa maksaisivat omat kulunsa. Pitäisin vain hyvin huolen, etten joutuisi itse millään lailla osalliseksi miehen veloista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin koin vähän kiusallisena, jos mies maksoi, mutta nykyään ajattelen eri tavalla, kun olen tutustunut erinäisiin asioihin. Haluan, että mies haluaa maksaa (ja maksaakin). Se on merkki maskuliinisuudesta ja siitä, ettei ole pihi. Piheys on huono juttu suhteessa ja heijastuu usein muillekin osa-alueille.
Entäs millainen merkki on se että haluaa kupata toiselta rahaa jo ensitapaamisella?
Mitä kuppaamista se on, jos toinen haluaa tarjota? En mä koe että mua kupataan jos haluan itse joillekin jotain tarjota. Jos en haluaisi, en tarjoaisi. -eri
"tuo asenne lähinnä: jos ei maksa, ei tule toista tapaamista.
Aivan kuin nainen olisi pelkkä h.uora jolta ostetaan aikaa?
No aika paha on päävamma jos sen noin ajattelee. En mä lähde sellaisen miehen kanssa , jonka seurassa en viihdy , minnekään, vaikka tarjoaisi mitä.
Ennemmin se on niin, että miehelle josta tykkään, sallin tuon soidinkäyttäytymisen.
Tuota ei moni mies ymmärrä, että jos nainen antaa miehen tarjota, nainen on miehestä kiinnostunut. Hyvällä tuurilla siitä seuraa 40 vuotta pitkä parisuhde, joten ensitapaamisen eurot tulee kyllä tasattua parisuhteen aikana.
Kyllähän tarjoaminen ja ylipäätään asenne korreloi kiinnostuksen kanssa. Jos on aidosti kiinnostunut, haluaa tehdä toiselle palveluksia. Pätee muissakin ihmissuhteissa.
Jos tiedän että toinen ei ole rikas, niin tuntuu todella tyhmältä mennä ravintoolaan syömään ja antaa hänen maksaa kaikki. Mutta jos molemmat maksavat omansa, niin sitten kyse on vain kaveruudesta. Ainakin se tuntuu siltä. En kuitenkaan oikein pidä siitä että mies tarjoaa aina, se tuntuu vähän nöyryyttävältä. Ja sitten jos minä tarjoudun maksamaan, niin mies on pöyristynyt. Kavereiden kanssa tarjoamme välillä puolin ja toisin kahvit, brunssit jne, eikä siinä ole mitään sen kummempaa kun homma kuitenkin toimii niin ettei toinen ole aina maksaja ja toinen aina lokkeile. Riippuu vähän tilanteesta ja ihmisestä. Kahvit annan tarjota, ne eivät yleensä paljoa maksa. Mutta ravintolaillallinen on jo kalliimpi. Ja jos annan toisen maksaa, niin tuntuu että olen sitten hänelle velkaa. Minun pitää olla tuolloin enemmän kuin kaveri, pitää viettää aikaa, pitää olla mällipatjana. En ole köyhä, minulla on varaa elättää itseni. En ole myöskään rikas, että voisin ostella mitä tahansa.
Kun treffikumppani on kaunis seksikäs blondi tarjoan
Kun kurpalta näyttävä yyhoo lasku puoliksi
Vierailija kirjoitti:
Kun treffikumppani on kaunis seksikäs blondi tarjoan
Kun kurpalta näyttävä yyhoo lasku puoliksi
Miksi menet treffeille kurpan yh:n kanssa?
Useilla kymmenillä treffeillä elämän aikana käyneenä, on vain kerran ollut pihi (rahaton) mies. Kassalla kun myyjä kysyi (samasta?) sanoi , et 'ihan sama' ja minä siinä vieressä. Aika epäkohteliasta, no ne jäikin siihen yhteen kertaan. Muuten olen antanut maksaa , sen verran vanhanaikainen kai sit olen. Ehkä tämä on alkanut siitä, kun ennen olin aina kukkaro kädessä siinä baaritiskillä ja mies sanonut, että anna olla mä tarjoan. Nyt jos vielä lähtisin deiteille, maksaisin ehdottomasti omani. On ne ajat muuttuneet kuitenkin.
Tulipa mieleeni yksi tapaus apropoo, olin ollut syömässä yhden tyypin kanssa vai oliko se sitten oluella, no anyways tämö mies veti ehkä sitten herneen nenäänsä vai mistä käytös kun ei enää tavattukaan. Kerran sitten kolahti kirje minulle luukusta, ja mies oli siihen tyynesti laittanut tilitietonsa ja summan , jonka olin hänelle 'velkaa' . En muista maksoinko edes, et kaikenlaista sitä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On useita tapoja tehdä erilaisia lähtemättömiä vaikutuksia.
Nuo ulisijat muistaa kyllä koko elämänsä kiertää kaukaa.
lähtökohtana siis
Miehen tulee tehdä naiseen lähtemätön vaikutus. Mikäs on naisen tapa tehdä itsestään tämän arvoinen?
Riittää että on nainen. Luuletko, että olet ainoa vaihtoehto? Jos sinusta kyseinen nainen ei ole sellainen, jonka kanssa haluaisit suhteen, niin miksi ylipäätään tapailisit tätä? Ei kenenkään ole pakko pyytää ketään yhtään minnekään. Varsinkaan jos katsot ettei se ole sinulle kannattavaa. Se, ettet, pyydä ja tarjoa ei ole keneltäkään muulta pois. Eipähän tuhlaa aikaansa sinuun.
joku putoaa jalustaltaa kun miehet lakkaavat tappelemasta sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Useilla kymmenillä treffeillä elämän aikana käyneenä, on vain kerran ollut pihi (rahaton) mies. Kassalla kun myyjä kysyi (samasta?) sanoi , et 'ihan sama' ja minä siinä vieressä. Aika epäkohteliasta, no ne jäikin siihen yhteen kertaan. Muuten olen antanut maksaa , sen verran vanhanaikainen kai sit olen. Ehkä tämä on alkanut siitä, kun ennen olin aina kukkaro kädessä siinä baaritiskillä ja mies sanonut, että anna olla mä tarjoan. Nyt jos vielä lähtisin deiteille, maksaisin ehdottomasti omani. On ne ajat muuttuneet kuitenkin.
Tulipa mieleeni yksi tapaus apropoo, olin ollut syömässä yhden tyypin kanssa vai oliko se sitten oluella, no anyways tämö mies veti ehkä sitten herneen nenäänsä vai mistä käytös kun ei enää tavattukaan. Kerran sitten kolahti kirje minulle luukusta, ja mies oli siihen tyynesti laittanut tilitietonsa ja summan , jonka olin hänelle 'velkaa' . En muista maksoinko edes, et kaikenlaista sitä onkin.
komeasti pohjustettu urbaani legenda "tässä tilinumeroni" miehestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun treffikumppani on kaunis seksikäs blondi tarjoan
Kun kurpalta näyttävä yyhoo lasku puoliksi
Miksi menet treffeille kurpan yh:n kanssa?
Pitää olla varmuuskappaleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On useita tapoja tehdä erilaisia lähtemättömiä vaikutuksia.
Nuo ulisijat muistaa kyllä koko elämänsä kiertää kaukaa.
lähtökohtana siis
Miehen tulee tehdä naiseen lähtemätön vaikutus. Mikäs on naisen tapa tehdä itsestään tämän arvoinen?
Huomioimalla miestä, sulostuttamalla tämän elämää, hyvällä seksillä, huumorilla ja älyllä.
kuulostaa ulkomaalaiselta naiselta
Tämä ketju näyttää miten homma toimii.
Kaikessa on kirjoitetut säännöt ja kirjoittamattomat säännöt.
"Okei mä vaadin tasa-arvoa suhteessa, mutta jos mies ei maksa koska patriarkaalinen traditio, niin mä etsin sellaisen joka maksaa"
Tätä rationalisointihamsteroidan piheydellä, unohtaen että pihihän on se joka ei halua käyttää omia rahojaan vaan sen toisen.
Jos minä kinuan sinulta rahaa, oletko pihi jos et anna?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On useita tapoja tehdä erilaisia lähtemättömiä vaikutuksia.
Nuo ulisijat muistaa kyllä koko elämänsä kiertää kaukaa.
lähtökohtana siis
Miehen tulee tehdä naiseen lähtemätön vaikutus. Mikäs on naisen tapa tehdä itsestään tämän arvoinen?
Huomioimalla miestä, sulostuttamalla tämän elämää, hyvällä seksillä, huumorilla ja älyllä.
kuulostaa ulkomaalaiselta naiselta
Olen ulkomaalainen valtaosalle maailman miehistä. Suomalaisista vasta kolmas kokeilukappale ymmärsi arvostaa ja antaa itsekin takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin koin vähän kiusallisena, jos mies maksoi, mutta nykyään ajattelen eri tavalla, kun olen tutustunut erinäisiin asioihin. Haluan, että mies haluaa maksaa (ja maksaakin). Se on merkki maskuliinisuudesta ja siitä, ettei ole pihi. Piheys on huono juttu suhteessa ja heijastuu usein muillekin osa-alueille.
Entäs millainen merkki on se että haluaa kupata toiselta rahaa jo ensitapaamisella?
Mitä kuppaamista se on, jos toinen haluaa tarjota? En mä koe että mua kupataan jos haluan itse joillekin jotain tarjota. Jos en haluaisi, en tarjoaisi. -eri
"tuo asenne lähinnä: jos ei maksa, ei tule toista tapaamista.
Aivan kuin nainen olisi pelkkä h.uora jolta ostetaan aikaa?
No aika paha on päävamma jos sen noin ajattelee. En mä lähde sellaisen miehen kanssa , jonka seurassa en viihdy , minnekään, vaikka tarjoaisi mitä.
Ennemmin se on niin, että miehelle josta tykkään, sallin tuon soidinkäyttäytymisen.
sallit miesten maksaa... kaunista
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tarjoaminen ja ylipäätään asenne korreloi kiinnostuksen kanssa. Jos on aidosti kiinnostunut, haluaa tehdä toiselle palveluksia. Pätee muissakin ihmissuhteissa.
Päteekö tämä myös naisiin?
Jos ei päde, tekeekö nainen sitten tarjoamisen vastineeksi esim. seksuaalisia palveluksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun treffikumppani on kaunis seksikäs blondi tarjoan
Kun kurpalta näyttävä yyhoo lasku puoliksi
Miksi menet treffeille kurpan yh:n kanssa?
reikä se on rotallakin
Ehkä hän on mies joka sallii naisten antaa pil.lua hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tarjoaminen ja ylipäätään asenne korreloi kiinnostuksen kanssa. Jos on aidosti kiinnostunut, haluaa tehdä toiselle palveluksia. Pätee muissakin ihmissuhteissa.
Päteekö tämä myös naisiin?
Jos ei päde, tekeekö nainen sitten tarjoamisen vastineeksi esim. seksuaalisia palveluksia?
Kuvitteletko voivasi ostaa seksiä?
Mitä sitten jos luulee? Se on hänen ongelmansa.