Exän epäkunnioittava käytös?
Olen eronnut lapseni isästä jokunen vuosi sitten. Olen lapsen lähivanhempi, ja tähän asti meillä on isän kanssa ollut hyvät välit ja asiat toimineet hyvin. Hyvin toiminut juttu on perustunut molemminpuoliseeen kunnioitukseen. Nyt isä on tavannut naisen, jonka kanssa hän on perustamassa uusioperhettä meidän ja naisen lasten kanssa. Nainen on ihan mukava, eikä minulla ole mitään asiaa vastaan, niin kauan kuin lapsella on kaikki hyvin. Nyt mies on kuitenkin alkanut käyttäytyä omituisesti minua kohtaan, koen saavani todella epäkunnioittavaa kohtelua. Hän mm. olisi halunnut omapäisesti ryhtyä toimimaan vastoin sopimusta, jonka teimme yhteisymmärryksessä lapsen syntyessä. Olen myös saanut selville, että isän äiti, lapsen mummo, kutsuu minua lapselle nimellä "Kerttu-äiti". Olen yrittänyt hienovaraisesti vihjata, että pelkkä äiti on hyvä, mutta asia ei ilmeisesti ole mennyt perille. Nyt lapsi kertoi, että myös hänen isänsä kutsuu minua lapselle nimellä "Kerttu-äiti"ja hänen uusi avopuolisonsa on lapselleni "Maija-äiti". Ahdistaa niin, ettei henki meinaa kulkea. Olenko täysin lapsellinen loukkaantuessani tällaisestä? Mielestäni miehen käytös on todella epäkunnioittavaa minua kohtaan. Aion kyllä ottaa asian puheeksi sekä miehen että hänen äitinsä kanssa, mutta raati: mitä sanotte? Onko isän avopuolison kutsuminen lapselle "Maija-äidiksi" sopivaa?
Kommentit (53)
Kutsu itse Maijaa "Maija-äitipuoleksi".
Vierailija kirjoitti:
Menit sitte rahaa naimaan?
Mikäli meinaat sopimukseen, johon viittasin, se ei liittynyt mitenkään rahaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kutsu itse Maijaa "Maija-äitipuoleksi".
Kutsun itse Maijaa lapselleni vain Maijaksi ja näin lapsikin puhuu minulle, mutta ilmeisesti isän kodissa puhutaan "Maija-äidistä". Lapsen kertoman mukaan Maijan lapset kutsuvat exääni "Ville-isiksi". Lapsilla on isä on omasta takaa.

t. Ap
Voi puhua ihan etunimillä vaan kaikki.
Onhan tuo nyt melko kummallisen kuuloista. Äiti on äiti. Yleisesti ottaen se suhde uuteen puolisoon syntyy lapsella ajan kanssa. Olisi myös hyvä antaa lapsen itse päättää kutsuuko millä nimellä.
Mitä tuo haittaa? Ainakin lapset tietää kenestä puhutaan.
Äiti on äiti.
Minulla ei ollut lapsena äitiä elämässäni ja haaveilin hänestä aina. En kutsunut "äidiksi" henkilöä, joka oli äitiä vastaavassa roolissa, eikä sitä kukaan vaatinut.
Omat lapset kutsuvat äidiksi.
Yrittivät murrosikäisinä käyttää termiä "mutsi", mutta totesin, että olen heille äiti ja perustelin sillä, että asia on kipeä, koska itseltäni se puuttui ja puuttuu, joten tyytykööt tilanteeseen. - Ymmärsivät tunteeni, eivätkä kuulteni mutsitelleet, vaikka varmaan kaveripiirissä oli toisin :D
Näitä epätoivoisia uusperheviritelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelit siis hallita ex-miehesi elämää vielä vuosikausia eronne jälkeen? Vaikka se puhuisi sinusta lapsellenne v*tun huo*ana, niin ei taida sinulla olla oikeutta mennä asiasta itkemään? Voihan se olla huonoa käytöstä, mutta sellaista se elämä on.
Voi puhua, mutta ei lapselle, koska se on lapselöe vahingollista.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelit siis hallita ex-miehesi elämää vielä vuosikausia eronne jälkeen? Vaikka se puhuisi sinusta lapsellenne v*tun huo*ana, niin ei taida sinulla olla oikeutta mennä asiasta itkemään? Voihan se olla huonoa käytöstä, mutta sellaista se elämä on.
Taas on joku mt-ongelmainen mies linjoilla...
Joko varasit lapsella ajan terapiaan? Kyllä hänelle varmaan tästä nyt joku trauma jää jota sitten märehtiin ajanvietteenä käytettävällä keskustelupalstalla vielä nelikymppisenäkin.
Miksi minulle tuli tästä jotenkin hyvä mieli, kun ajattelee asiaan lasten silmin asiaa? Ei ole mitään sinun ja minun äitejä tai isejä vaan on vain vanhempia, jotka on kaikki lapsen puolella. Jotekin hirveän itsekästä omia lapset kokonaan itselleen. Tällä toisella äidillä on kuitenkin iso rooli lapsen elämässä ja samassa veneessähän me kaikki aikuiset olemme, vastuustaa rajoista, jne...Hienonutta lisäisi sekin, jos perheessä ei myöskään lapsia jaettaisi sinun ja minun lapsiin vaan olisi vain LAPSIA. Puolikkaita ihmisiä, kuin ei ole.

Ei hän ole mikään toinen äiti. Kuten päivähoidon hoitaja tai opettaja tai harrastuksen ohjaajakaan ei ole toinen äiti.
Voisiko johtua siitä, että perheessä on myös lapsia, jotka kutsuvat Maijaa äidiksi. En kyllä itsekään pitäisi tuosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minulle tuli tästä jotenkin hyvä mieli, kun ajattelee asiaan lasten silmin asiaa? Ei ole mitään sinun ja minun äitejä tai isejä vaan on vain vanhempia, jotka on kaikki lapsen puolella. Jotekin hirveän itsekästä omia lapset kokonaan itselleen. Tällä toisella äidillä on kuitenkin iso rooli lapsen elämässä ja samassa veneessähän me kaikki aikuiset olemme, vastuustaa rajoista, jne...Hienonutta lisäisi sekin, jos perheessä ei myöskään lapsia jaettaisi sinun ja minun lapsiin vaan olisi vain LAPSIA. Puolikkaita ihmisiä, kuin ei ole.
Ei hän ole mikään toinen äiti. Kuten päivähoidon hoitaja tai opettaja tai harrastuksen ohjaajakaan ei ole toinen äiti.
Onhan hän lapsen äitipuoli. Vanhempi, joka hoitaa, hoivaa, lohduttaa, on länsä, jne... Äitys on enemmän henkistä, kuin vain jalkojen levittämistä jollekin miehelle. Äidit kuvittelevat omistavansa lapsen, kuin jonkun lemmikkieläimen, että vain he ja vain he tievät mikä lapselle on hyväksi. Tämä äitipuoli tulee vaikuttamaan lapsen elämässä, kuten vaikuttaa lastenhoitajat, opettajat, harrasteohjaajat, jne. Lapset ei ole vain äidin tärkeyden tunteen välikappaleita vaan he kasvavat osaksi yhteisöä tavattoman monen aikuisen myötävaikutuksella.
Ja mitä lapsi käy isällään? Joka toinen viikonloppu?
Kuten tuolla joku aiemmin kirjoitti, niin minullekin tuli hyvä mieli tästä. Uusperheessä ei erotella kuka on kenenkin äiti ja isä. Ei kai tuosta kannata ottaaa nokkiinsa ja varsinkin kun lapsi kutsuu sinua edelleen äidiksi.
Ei ole sopivaa. Äiti on äiti ja äitipuolta voi kutsua nimellä.