Kuinka pitkälle lomalle voi 1-vuotiaan äiti lähteä?

Tuossa tilanteessa olisi juuri hyvä, että isä pääsisi rauhassa luomaan suhdetta lapseen.

Kynnenleikkaajaäidin lapsellekin voisi tehdä hyvää viettää välillä vähän aikaa rennomman aikuisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Saako tähän miehenä kysyä, että osaisiko joku kertoa minulle, että jos lapsella on sekä isä että äiti, jotka jakavat yhdessä sopien ja päätteän sen miten ja kuinka lasta hoidetaan, niin mikä seikka tai seikat tekevät äidin hoidosta niin ensiarvoisen tärkeää, ettei isä voisi mitenkään korvata sitä?

Oma näkemykseni näet on, että isä voi hoitaa ja vastata lapsen hoidosta vaikka toistaiseksi ilman, että äiti tulisi takaisin ja selvitä siitä vähintään yhtä hyvin kuin lapsen äiti.

Tai ainakin varoisin tekemästä sellaisia tulkintoja, että äti on aina ja ikusiesti lasen hoidossa lapselle se merkittävämpi kuin isän vastaava rooli.

Mutta kuten sanottu, jos joku tietää mkä tekee äideistä ylvertaisia tässä suhteessa, niin kuulsin ja/ tai lukisin mielelläni, jos vaikka oppisin itsekin jotain.  En näet käy väittämään, että olisin täydellinen lapsen hoitaja saati kasvattaja mutta en uskoaksen huonoinkaan. Uskon tai ainakin luulen, että kun vanhemmilla yhdessä ja erikseen on hyvä olla, niin silloin on myös lapsenkinhyä ja turvallinen olla.  

No ap:n tilannehan on erilainen kun isä on reissutyössä ja 2/7 viikosta vain paikalla.

Muutoin kysymyksiisi niin vauva tietysti luo jo kohdun kautta suhteen äitiin, tuntee äidin liikkeet, kuulee äidin äänen. Syntymän jälkeen tottuu olemaan pääosin äidin rinnalla esim. jos imettää. Siinä mielessä äiti on ne on ensimmäiset kuukaudet se ensisijainen hoitaja. Mikään ei tietenkään estä että isä oli ensisijainen hoitaja jos hän pääosin hoivaa vauvaa. Arjessa läsnäolevaan isään vauva alkaa samalla tapaa rakentaa suhdetta ja jos lasta hoidetaan tasavertaisesti niin kiintymyssuhde isäänkin tietysti rakentuu.

Meillä taas mies normaalissa päivätöissä ja tasavertainen vanhempi. Siksi en itse paljoa murehtinut kun lähdin yöksi muualle kun vauva oli 6kk, olihan vauva kotona toisen tasavertaisen vanhemman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

No pystytkö esim. soittamaan kotiin aamuin illoin? Lapsi kuulee äänesi, ja jos pystyt soittamaan videopuheluita, hän näkee naamasikin. Hyvin voit lähteä vaikka kaverin kanssa viikoksi aurinkorannalle. 

Kyllä naisella saa normaalia elämää olla, vaikka hän onkin pullauttanut haaruksistaan jälkeläisen.

Meidän muksuilla on ainakin videopuhelut ja pelkät valokuvatkin vain pahentaneet ikävää. Sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä" taitaa tässä vähän pitää paikkansa.

1v ei sitäpaitsi ymmärrä vielä puhelimia tai sitä, että ääni kuuluu mutta äitiä ei sitten kuitenkaan löydy mistään. Voi iskeä paniikki kun yrittää katsoa puhelimen takaa. Tai voi pelsätyä sitä minikokoista äitiä siinä puhelimen näytöllä ja sitten harmittaa kun äiti on siinä mutta ei ota syliin, ei pussaa eikä silitä.

Minua kiinnostaisi, että miten tuo ”sääntö” on tutkittu? Onko joku yksi vuotias erotettu äidistään kahdeksi vuorokaudeksi ja todennettu tällä lapsella olleen pahoja tunne elämän häiriöitä vanhempana ja jotenkin yhdistetty se tähän ”hylkäämiseen”?

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että isä pärjää lapsen kanssa ihan yhtä hyvin kuin äitikin. Kiintymys suhde turvallisiin aikuisiin muodostuu sekä äitiin ja isään. Molempiin voi lapsi luottaa yhdessä ja erikseen, niinkuin kuuluukin olla.

Itse tunnet lapsesi parhaiten ja lapsesi tarvitsee hyvinvoivan äidin.

Vierailija kirjoitti:

Sekaan nyt tähän ketjuun, mut mitenkäs sellainen tilanne, jos vanhemmille on tullut ero ja sen yksivuotiaan pitäisi olla isänsä luona? Mikä silloin on suositus tai kuinka itse toimisit? Eli kuinka pitkiä tapaamiset isän kanssa voisivat olla ettei lapselle iske ahdistus, kun äiti on poissa?

No eihän ne hyväksi lapselle ole ja vaikutusten suuruus on tapauskohtaista, mutta riskit tuossa kyllä on isot. Ei siinä lapsen kannalta ole eroa, onko kyseessä erotilanne vai äidin muuten vain reissu.

Enkä ole siis sen kannalla, että jos ero on ainoa vaihtoehto, ettäkö vanhempien pitäisi lasten takia väkisin pysyä yhdessä. Ei. Eikä sekään ole hyvä, että lapsi ei saisi tavata isäänsä. Yhdenvertainen oikeus ja tapaamisoikeus lapsiin tulisi olla, mutta aina pitäisi silti muistaa lapsen etu ikätaso ja yksilöllinen kehitys huomioon ottaen. En tarkoita, että äidit olisi jotain jumalasta seuraavia äititeresoita ja automaattisesti parempia lapselle, mutta biologinen a käytännön fakta nyt vain on, että äiti useimmille on se ensisijainen hoitaja, koska äiti on synnyttänyt, imettänyt ja hoitanut lasta eniten ensimmäiset ajat ja näin ollen lapsen ja äidin välille yleensä muodostuu se ensisijainen kiintymyssuhde. Ja jos sitä lähdetään liikaa "rikkomaan" liian aikaisin, niin kyllähän se jälkensä voi lapseen jättää. Eikä ne välttämättä heti näy, ehkä vasta myöhemmin nuorena tai aikuisena mm. erilaisina ahdistuneisuushäiriöinä. Isän tapaamiset olisi hyvä järjestää jotenkin muutoin säännöllisesti kuin esim. vko-vko tai vuoroviikonloppusysteemillä. 

Vierailija kirjoitti:

Sekaan nyt tähän ketjuun, mut mitenkäs sellainen tilanne, jos vanhemmille on tullut ero ja sen yksivuotiaan pitäisi olla isänsä luona? Mikä silloin on suositus tai kuinka itse toimisit? Eli kuinka pitkiä tapaamiset isän kanssa voisivat olla ettei lapselle iske ahdistus, kun äiti on poissa?

Musta tuntuu että näissä noudatetaan aika paljon tuota AP:n mainitsemaa sääntöä höystettynä maalaisjärjellä. Toki jos vanhemmat ehdoin tahdoin haluavat vuoroviikot 1-vuotiaalle niin... Mutta todella harvahan haluaa. Uskon että aika moni vanhempi ihan kokemuksesta ja vaistosta löytää sen sopivan eroajan, ja harva isäkään varmaan haluaa pitää esim. alle 3-vuotiasta pitkiä aikoja erossa äidistään. Olen siis päiväkodin hoitaja, ja paljon tulee nähtyä perheiden ratkaisuja näissä asioissa.

Uskon kyllä että ap:n lapsi ei tuollaisesta erosta mitenkään lopullisesti vaurioidu ja kyllä lapset ovat yllättävän joustavia. Mutta moni täällä kirjoittaa, että yhtä lailla isä on vanhempi. Varmasti vanhempien näkökulmasta näin, mutta ei sen 1-vuotiaan, joka on lähes 24/7 äidin kanssa yhdessä ja isästä puolestaan ollaan erossa työpäivien ajan ja lisäksi monissa perheissä työmatkojenkin ajan. Kyllä melko usein 1-vuotiaan suhde on vahvempi äidin kanssa ja en tarkoita sitä mitenkään vähättelynä isiä kohtaan. Vaikka me aikuiset puhumme tasa-arvosta, niin ehkä on hyvä muistaa kuitenkin se lapsen todellinen kokemus. Monissa perheissä lapsi viettää isän kanssa valveillaoloaikaa arkena 2-4h ja äidin kanssa koko valveillaoloajan. Totta kai lapsen näkökulmasta nämä henkilöt ovat hänelle eriarvoisessa asemassa, mutta se ei tarkoita silti etteikö isä olisi yhtä arvokas ajan kanssa lapselle. Enkö tarkoita etteikö ap voisi jopa olla tuon 4 yötä poissa, mutta silti on hyvä muistaa että lapsen kokemus on usein aivan eri kuin meidän aikuisten. Vähintään on tärkeää, että äiti itse ymmärtää oman erityisasemansa ja pitkän eron jälkeen hakee yhteyttä lapseen aktiivisesti.

Menisin niin pitkälle kuin voi ja pääsee,mutta sinä se äiti olet,miksi täällä kyselet?Mars hellan taa!

No mä olin 10 päivää pois melkein 2-vuotiaani elämästä. Lapsi oli isänsä ja isoäitinsä kanssa. Mieheni, lapsen isä siis, on ollut lapsen kanssa aina ja paljon eli ei ollut ongelma.

Lapsi reagoi olemalla puhumatta ensimmäisen illan, kun paladin kotiin. Ja seuraavana päivänä oli taas oma itsensä, kunnon räpätäti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako tähän miehenä kysyä, että osaisiko joku kertoa minulle, että jos lapsella on sekä isä että äiti, jotka jakavat yhdessä sopien ja päätteän sen miten ja kuinka lasta hoidetaan, niin mikä seikka tai seikat tekevät äidin hoidosta niin ensiarvoisen tärkeää, ettei isä voisi mitenkään korvata sitä?

Oma näkemykseni näet on, että isä voi hoitaa ja vastata lapsen hoidosta vaikka toistaiseksi ilman, että äiti tulisi takaisin ja selvitä siitä vähintään yhtä hyvin kuin lapsen äiti.

Tai ainakin varoisin tekemästä sellaisia tulkintoja, että äti on aina ja ikusiesti lasen hoidossa lapselle se merkittävämpi kuin isän vastaava rooli.

Mutta kuten sanottu, jos joku tietää mkä tekee äideistä ylvertaisia tässä suhteessa, niin kuulsin ja/ tai lukisin mielelläni, jos vaikka oppisin itsekin jotain.  En näet käy väittämään, että olisin täydellinen lapsen hoitaja saati kasvattaja mutta en uskoaksen huonoinkaan. Uskon tai ainakin luulen, että kun vanhemmilla yhdessä ja erikseen on hyvä olla, niin silloin on myös lapsenkinhyä ja turvallinen olla.  

No ap:n tilannehan on erilainen kun isä on reissutyössä ja 2/7 viikosta vain paikalla.

Muutoin kysymyksiisi niin vauva tietysti luo jo kohdun kautta suhteen äitiin, tuntee äidin liikkeet, kuulee äidin äänen. Syntymän jälkeen tottuu olemaan pääosin äidin rinnalla esim. jos imettää. Siinä mielessä äiti on ne on ensimmäiset kuukaudet se ensisijainen hoitaja. Mikään ei tietenkään estä että isä oli ensisijainen hoitaja jos hän pääosin hoivaa vauvaa. Arjessa läsnäolevaan isään vauva alkaa samalla tapaa rakentaa suhdetta ja jos lasta hoidetaan tasavertaisesti niin kiintymyssuhde isäänkin tietysti rakentuu.

Meillä taas mies normaalissa päivätöissä ja tasavertainen vanhempi. Siksi en itse paljoa murehtinut kun lähdin yöksi muualle kun vauva oli 6kk, olihan vauva kotona toisen tasavertaisen vanhemman kanssa.

Kiitos tasapainoiselta vaikuttaneelta vastauksestasi - Eli tulkistenko ja ymmärsinkö oikein nyt, että Ap syyttäköönnyt osaksi itseän kun on sallinut -luultvasti ihan perustellusti- miehensä tehdä noinkin paljon töitä niin, että on ollut poissa lapsensa luota, joka kostautuu nyt kun hän lapsen äitinäkin saattaisi haluta lähteä pidemälle, kenties mahdollisimman pitkälle reissulle, niin lapsen kehityksen kannalta olisi parempi jos ei näin tekisi. 

Siis silloinkaan kun mies vosi olla vastuussa tuon pitkän reissun ajan yksin vastuussa monin tavoin lapsesta. - Tätytynee kumppanille sanoa, että meidän varmaan täytynee  asiaa alustavasti harjoitella, kun molemmat ollaan asemassa, että tulevaisuudessa kumman tahansa mahd. työ saattaa viedä toista pois lapsen luota pidemmäksi aikaa mutta vielä ei ole tietoa, että kumman vie enempi vai viekö lopulta kummakaan...  

Vierailija kirjoitti:

Itse en jättäisi.

Tilanne olisi eri, jos isä olisi arjetkin lasta hoitamassa, viikon jokaisena päivänä eikä vain kahtena. Ehtiikö isä tuossa edes juuri hoitamaan vai poimiiko lähinnä rusinat pullasta ja toimii viihdyttäjänä? Hoitamisella tarkoitan: vaatetus, ruokailu, kylvetys ja vaipan vaihdot, kynsien leikkuu (noin pienellä kahdesti viikossa, joten neljään päivään mahtuisi yksi leikkuu), ulkoilu, kaupassa käynti ja siten, että menee ja tekee kaksin lapsen kanssa ilman sinun läsnäoloasi? Tajuaako laittaa aurinkorasvan ja -lasit? Varmistaa nesteytyksen ja viilennyksen? Nukahtaako lapsi ongelmitta myös isänsä kanssa päivällä ja yöunillekin? Jos nuo kaikki hoituu viikonloppuisin ihan kuin luonnostaan, niin sitten voisin harkita vakavissani. Ehkä aloittaisin kuitenkin vähän maltillisemmin ja olisin alkuun vain yhden yön pois kotoa.

OT, noin pienelle lapselle ei missään nimessä saa laittaa aurinkorasvaa, vaan iho suojataan vaatteilla.

Olen täysin samaa mieltä tuon päiväkodin hoitajan kanssa. Meille aikuisille on tärkeää olla tasa-arvoisia. Mutta sen 1v pienen lapsen silmissä, jolla äiti on läsnä käytännössä 24/7 ja isä pari päivää viikossa, he eivät ole tasa-arvoisia.

Erossa oloa pitäisi myös harjoita ns. "pienin annoksin", eli totuttaa lasta aina vähän pidempään eroon eikä kertarysäyksellä suoraan montaa yötä.

Mutta sanon kuitenkin vielä myös sen että lapsi tuskin menee rikki yhdestä tuollaisesta reissusta. Lapsi on kuitenkin loppupeleissä kotona, tutussa ympäristössä, tutun ihmisen kanssa.

Nämäkin asiat ovat niin lapsi- ja perhekohtaisia. Äitinä tiedät varmasti punnita vaihtoehtoja. Ja osaat varmasti huomioida itse parhaiten kokonaisvaltaisesti mikä on teille paras ratkaisu. Itseään ja omaa hyvinvointia ei kannata unohtaa vaikka onkin äiti.

Vierailija kirjoitti:

Saako tähän miehenä kysyä, että osaisiko joku kertoa minulle, että jos lapsella on sekä isä että äiti, jotka jakavat yhdessä sopien ja päätteän sen miten ja kuinka lasta hoidetaan, niin mikä seikka tai seikat tekevät äidin hoidosta niin ensiarvoisen tärkeää, ettei isä voisi mitenkään korvata sitä?

Oma näkemykseni näet on, että isä voi hoitaa ja vastata lapsen hoidosta vaikka toistaiseksi ilman, että äiti tulisi takaisin ja selvitä siitä vähintään yhtä hyvin kuin lapsen äiti.

Tai ainakin varoisin tekemästä sellaisia tulkintoja, että äti on aina ja ikusiesti lasen hoidossa lapselle se merkittävämpi kuin isän vastaava rooli.

Mutta kuten sanottu, jos joku tietää mkä tekee äideistä ylvertaisia tässä suhteessa, niin kuulsin ja/ tai lukisin mielelläni, jos vaikka oppisin itsekin jotain.  En näet käy väittämään, että olisin täydellinen lapsen hoitaja saati kasvattaja mutta en uskoaksen huonoinkaan. Uskon tai ainakin luulen, että kun vanhemmilla yhdessä ja erikseen on hyvä olla, niin silloin on myös lapsenkinhyä ja turvallinen olla.  

Jos ihan oikeasti haluat tietää, niin annan sinulle kaksi hyvää, suomalaista, tutkimustietoon pohjautuvaa kirjavinkkiä:

-Erja Rusanen: Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys

-Jari Sinkkonen: mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun

Hyviä englanninkielisiä myös tiedän, jos kiinnostaa.

Jos puolestaan haluat enemmänkin vain vängätä. Niin ihan kaikella rakkaudella sanon, äidillä ja isällä on lapsen kasvussa kehityksessä molemmilla pitkässä juoksussa yhtä tärkeä ja arvokas tehtävä, mutta tuo tehtävä on erilainen. On paljon tutkimuksia, jotka antavat osviittaa että isättömyys korreloi mielenterveysongelmien ja väkivaltarikollisuuden kanssa, joten mitenkään pieni ja vähäpätöinen ei tehtäväsi ole.

Sinun on kuitenkin hyvä muistaa, että lapsi tarvitsee vauvana yhden kiintymyskohteen ylitse muiden (kirkkaasti useimmiten äiti, tutkimusten mukaan usein jopa silloin kun isä hoitaa lasta kotona ensikuukaudet) ja isän ensisijainen tehtävä on tuolloin tukea äidin ja lapsen suhdetta. Kiintymyssuhde isään syntyy myös, mutta se on erilainen ja oma suhteensa, ja lapsen ensisijainen kiintymyssuhde määrittää hyvin pitkälti lapsen turvallisuudentunnetta. Vaikka äidin rooli ja merkitys on suurempi kuin isän ensimmäisinä vuosina, niin isän rooli on sitä tasapainottava: isä on se turvallinen ja rakas kiintymyksen kohde, joka repii lasta erillistymään äidistään. Tämän on tapahduttava kuitenkin lapsen kehitysvaiheen suomissa rajoissa.

Äidit eivät ole objektiivisesti ylivertaisia, mutta jos lähdetään miettimään sitä mistä esim. kotona äidin hoitaman 1-vuotiaan arkea, niin on varmasti helppo ymmärtää, että lapsen kokemus on se että äiti on tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, että miten tuo ”sääntö” on tutkittu? Onko joku yksi vuotias erotettu äidistään kahdeksi vuorokaudeksi ja todennettu tällä lapsella olleen pahoja tunne elämän häiriöitä vanhempana ja jotenkin yhdistetty se tähän ”hylkäämiseen”?

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että isä pärjää lapsen kanssa ihan yhtä hyvin kuin äitikin. Kiintymys suhde turvallisiin aikuisiin muodostuu sekä äitiin ja isään. Molempiin voi lapsi luottaa yhdessä ja erikseen, niinkuin kuuluukin olla.

Itse tunnet lapsesi parhaiten ja lapsesi tarvitsee hyvinvoivan äidin.

Pohjautuu muistitutkimuksiimän, eli kuinka kauan lapsi pystyy pitämään mielessä äidin ilman että äiti tavallaan katoaa lapsen maailmasta kokonaan.

Ja se sääntö ei ole tarkoitettu säännöksi, vaan osviittaa antavaksi sen suhteen mihin lapsi keskimäärin pystyy

Ihan hyvä että näistä puhutaan. 50v sitten oli ihan arkipäivää että esim. sairaalaan joutuessa pieni 1-vuotias ei saanut nähdä äitiään viikkoihin. Silti ei kannata toki olla liian orjallinen suositusten suhteen, vaan muistaa että äidin hyvinvoinnilla on ääretön merkitys myös lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, että miten tuo ”sääntö” on tutkittu? Onko joku yksi vuotias erotettu äidistään kahdeksi vuorokaudeksi ja todennettu tällä lapsella olleen pahoja tunne elämän häiriöitä vanhempana ja jotenkin yhdistetty se tähän ”hylkäämiseen”?

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että isä pärjää lapsen kanssa ihan yhtä hyvin kuin äitikin. Kiintymys suhde turvallisiin aikuisiin muodostuu sekä äitiin ja isään. Molempiin voi lapsi luottaa yhdessä ja erikseen, niinkuin kuuluukin olla.

Itse tunnet lapsesi parhaiten ja lapsesi tarvitsee hyvinvoivan äidin.

Pohjautuu muistitutkimuksiimän, eli kuinka kauan lapsi pystyy pitämään mielessä äidin ilman että äiti tavallaan katoaa lapsen maailmasta kokonaan.

Ja se sääntö ei ole tarkoitettu säännöksi, vaan osviittaa antavaksi sen suhteen mihin lapsi keskimäärin pystyy

Ihan hyvä että näistä puhutaan. 50v sitten oli ihan arkipäivää että esim. sairaalaan joutuessa pieni 1-vuotias ei saanut nähdä äitiään viikkoihin. Silti ei kannata toki olla liian orjallinen suositusten suhteen, vaan muistaa että äidin hyvinvoinnilla on ääretön merkitys myös lapselle.

Siis muistitutkimuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako tähän miehenä kysyä, että osaisiko joku kertoa minulle, että jos lapsella on sekä isä että äiti, jotka jakavat yhdessä sopien ja päätteän sen miten ja kuinka lasta hoidetaan, niin mikä seikka tai seikat tekevät äidin hoidosta niin ensiarvoisen tärkeää, ettei isä voisi mitenkään korvata sitä?

Oma näkemykseni näet on, että isä voi hoitaa ja vastata lapsen hoidosta vaikka toistaiseksi ilman, että äiti tulisi takaisin ja selvitä siitä vähintään yhtä hyvin kuin lapsen äiti.

Tai ainakin varoisin tekemästä sellaisia tulkintoja, että äti on aina ja ikusiesti lasen hoidossa lapselle se merkittävämpi kuin isän vastaava rooli.

Mutta kuten sanottu, jos joku tietää mkä tekee äideistä ylvertaisia tässä suhteessa, niin kuulsin ja/ tai lukisin mielelläni, jos vaikka oppisin itsekin jotain.  En näet käy väittämään, että olisin täydellinen lapsen hoitaja saati kasvattaja mutta en uskoaksen huonoinkaan. Uskon tai ainakin luulen, että kun vanhemmilla yhdessä ja erikseen on hyvä olla, niin silloin on myös lapsenkinhyä ja turvallinen olla.  

Jos ihan oikeasti haluat tietää, niin annan sinulle kaksi hyvää, suomalaista, tutkimustietoon pohjautuvaa kirjavinkkiä:

-Erja Rusanen: Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys

-Jari Sinkkonen: mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun

Hyviä englanninkielisiä myös tiedän, jos kiinnostaa.

Jos puolestaan haluat enemmänkin vain vängätä. Niin ihan kaikella rakkaudella sanon, äidillä ja isällä on lapsen kasvussa kehityksessä molemmilla pitkässä juoksussa yhtä tärkeä ja arvokas tehtävä, mutta tuo tehtävä on erilainen. On paljon tutkimuksia, jotka antavat osviittaa että isättömyys korreloi mielenterveysongelmien ja väkivaltarikollisuuden kanssa, joten mitenkään pieni ja vähäpätöinen ei tehtäväsi ole.

Sinun on kuitenkin hyvä muistaa, että lapsi tarvitsee vauvana yhden kiintymyskohteen ylitse muiden (kirkkaasti useimmiten äiti, tutkimusten mukaan usein jopa silloin kun isä hoitaa lasta kotona ensikuukaudet) ja isän ensisijainen tehtävä on tuolloin tukea äidin ja lapsen suhdetta. Kiintymyssuhde isään syntyy myös, mutta se on erilainen ja oma suhteensa, ja lapsen ensisijainen kiintymyssuhde määrittää hyvin pitkälti lapsen turvallisuudentunnetta. Vaikka äidin rooli ja merkitys on suurempi kuin isän ensimmäisinä vuosina, niin isän rooli on sitä tasapainottava: isä on se turvallinen ja rakas kiintymyksen kohde, joka repii lasta erillistymään äidistään. Tämän on tapahduttava kuitenkin lapsen kehitysvaiheen suomissa rajoissa.

Äidit eivät ole objektiivisesti ylivertaisia, mutta jos lähdetään miettimään sitä mistä esim. kotona äidin hoitaman 1-vuotiaan arkea, niin on varmasti helppo ymmärtää, että lapsen kokemus on se että äiti on tärkein.

Kiitos. - Sinkkonen  tuotanto onkin jo tuttua - Ajoittain olen kyllä pitänyt hänen kirjoituksiaan  hieman  sanosinko konservatiivisina. - Mutta sanon näin mututuntumalta; en lasten psykitriaan sati hoitoon erikoistuneena asiantuntijana.

Sellaistakaan ajatusta en voi välttää, että käsittääkseni ns. sateenkaari perheissäkin (lapsella esim kaksi isää tai kaksi äiti) voi lapsi kasvaa ihan yhtä hvin tasa-apinoiseksi ja itsenäiseksi aikuiseksi. Kuitenkin on virheellistä ajatella, homo ja lesbo pareja ns. hetero-normatiivisesti.

Eli suhteessa toinen ei ole sen paremmin suhteen maskuulini (mies) ja vastaavasti toinen suhteen feminiini (nainen) vaan kumpainenkin voi olla aivan yhtä paljon (tai vähän) samalla tavoin ja tai yhtä paljon maskuliini (ta feminiini) kuin, mitä toienkin on.

Tietysti jokainen meistä on aina yksilö mutta ei homo ta lesbo pari jolla on lapsi(a) tee tai ei välttämättä tee jakoa siitä, että kumpi on lapselle miehen ja kumpi naisen  malli, vaan roolit ja toimet rakentuvat useimmilla luonnostaan, kuten useimmilla heteroillakin. ilan sen alleviivaamista lapselle että mitä sukupuolta tässä nyt ollaan ja eletään ("roolitetaan ja näytellään/ esiinnytään")  häne vierellään ja tukenaan.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, että miten tuo ”sääntö” on tutkittu? Onko joku yksi vuotias erotettu äidistään kahdeksi vuorokaudeksi ja todennettu tällä lapsella olleen pahoja tunne elämän häiriöitä vanhempana ja jotenkin yhdistetty se tähän ”hylkäämiseen”?

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että isä pärjää lapsen kanssa ihan yhtä hyvin kuin äitikin. Kiintymys suhde turvallisiin aikuisiin muodostuu sekä äitiin ja isään. Molempiin voi lapsi luottaa yhdessä ja erikseen, niinkuin kuuluukin olla.

Itse tunnet lapsesi parhaiten ja lapsesi tarvitsee hyvinvoivan äidin.

Tietysti jos molemmat aikuiset on paljon läsnä niin vanhempien välillä ei ole eroa. Kiintymyssuhde on molempiin. Mutta tässä aloituksessa isä on reissutyössä ja todella vähän lapsen kanssa ajallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat olla niin kauan poissa käytännössä vauvan luota? Ja totta kai lapseen vaikuttaa se, että isällä on hänen näkökulmastaan tapana vain häipyä välillä. Noin pieni ei vielä pysty pitämään äitiä mielessään ja lohduttautumaan ajattelemalla äitiä. Minä en jättäisi noin pientä kuin yhdeksi yöksi, ellei ole pakko.

1v ei ole kyllä ensinnäkään mikään vauva enää, vaan taapero. 1v ei ole niin pieni, etteikö voisi olla isänsä kanssa kotona muutaman päivän. En ymmärrä tätä nykyajan vouhotusta, siitä, että lapsi menee ”rikki”, kun jotain muutoksia tulee vähänkään. Onhan äitejäkin, jotka ovat esim. Työmatkoilla. Tuskin heidänkään lapset ovat menneet” rikki”.

Minä olin viisi yötä poissa kun nuorin oli 1,5-vuotias. Mies ei kylläkään tee reissutyötä, ja on siis säännöllisesti arjessa mukana joka päivä.

Tuo aika oli mennyt hyvin. Minäkään en ehtinyt ikävöidä. Seuraavana vuonna olin saman pituisella matkalla ja kaikki meni silloinkin hyvin. Nyt kuopus on kolme, ja on sellainen äiti-vaihe menossa, mutta en ole nyt tänä vuonna lähdössä yksin mihinkään. Voi olla, että juuri tässä hetkessä se ero olisi lapselle kipeä.

No jos tilanne tosiaan on se, että isä on lapsen arjessa mukana kahtena päivänä viikossa, yhtäkkinen usean päivän ero äidistä voi olla rankka kokemus lapselle. Siksi ehkä kannattaisi ajoittaa äidin oma loma sellaiseen aikaan, että isä on ehtinyt lomailla yhdessä äidin ja lapsen kanssa viikon tai parikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, että miten tuo ”sääntö” on tutkittu? Onko joku yksi vuotias erotettu äidistään kahdeksi vuorokaudeksi ja todennettu tällä lapsella olleen pahoja tunne elämän häiriöitä vanhempana ja jotenkin yhdistetty se tähän ”hylkäämiseen”?

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että isä pärjää lapsen kanssa ihan yhtä hyvin kuin äitikin. Kiintymys suhde turvallisiin aikuisiin muodostuu sekä äitiin ja isään. Molempiin voi lapsi luottaa yhdessä ja erikseen, niinkuin kuuluukin olla.

Itse tunnet lapsesi parhaiten ja lapsesi tarvitsee hyvinvoivan äidin.

Tietysti jos molemmat aikuiset on paljon läsnä niin vanhempien välillä ei ole eroa. Kiintymyssuhde on molempiin. Mutta tässä aloituksessa isä on reissutyössä ja todella vähän lapsen kanssa ajallisesti.

Kyllä on eroa. Olen jokaisen lapsen kanssa ollut vuoden hoitovapaalla ja kahden ensimmäisen kanssa hyvin aktiivisesti vauvavuonna sen lisäksi läsnä, sillä tuolloin "vain" opiskelin.

Silti äiti on äiti ja isä on isä. Aivan sama mikä nykypäivän trendi on, mutta kyllä lapsi kiintyy toiseen vanhempaan enemmän kuin toiseen aluksi. Ehkä 3-4-vuotiaalle isä ja äiti alkavat olla hyvinkin tasavertaisia.

Jos on tarpeeksi silmää niihin omiin lapsiin, niin kyllä huomaa tämän ominaisuuden niin pienissä vauvoissa kuin villeissä 2-vuotiaissa. Se että joku täällä sanoo, että lapsi ei edes huomannut äidin poissaoloa viikon ajalta ei sitä tee todeksi.

Anteeksi kärkäs kirjoitus, mutta on se kumma kun naiselta pitää yrittää äitiyskin viedä pois tasa-arvon nimissä. Eikö olisi fiksumpaa vain alkaa arvostamaan sitä äitiyden merkitystä ihmisten elämänkaaressa.

Ap:lle terveisiä, että mene ihmeessä reissuun jos koet sen olevan itsellesi tärkeää. Kyllä lapsi siitä selviää, jos teillä on kotona kaikki ok. Ehkä isä voisi ensin kokeilla kuitenkin lyhyempiä aikoja, jos on ollut tähän asti paljon pois. Mutta älä ikinä kuvittele että isä voi olla siinä äiti lapselle missä sinäkin. Se on sinun oikeus (ja kunnia) olla äiti lapsellesi, aivan kuin miehelläsi on korvaamaton paikka lastenne isänä.

T. Kolmen isä ja luokanopettaja, jos sillä mitään merkitystä on