Kuinka pitkälle lomalle voi 1-vuotiaan äiti lähteä?
”Sääntöhän” on se, että lapsi voi olla erossa vanhemmistaan niin monta vuorokautta kuin hänellä on ikävuosia, mutta mitä jos lapsi jää isänsä kanssa kotiin, voiko äiti tuolloin lähteä esimerkiksi neljäksi päiväksi pois?
Mies tekee reissutöitä, hän on ollut tämän juuri 1v täyttäneen lapsen elämästä säännöllisesti pois, aina viikon kerrallaan, joten äiti on ollut ainoa vanhempi joka on koko ajan paikalla, vaikuttaako se jotenkin isän turvallisuuteen lapsen kannalta?
Kommentit (42)
Meillä yhden vuoden ikäisellä on kova äiti-vaihe päällä. Jos olen paikalla, niin vain minä kelpaan.
Muutamat tunnit viihtyy kyllä isänsä tai isovanhempien kanssa, mutta vain minun kanssa suostuu menemään yöunille. Isänsä kanssa on muutamana ilta itkenyt itsensä uneen, mutta kovin usein en henno tätä aiheuttaa. Meillä siis lapsentahtisesti n. 5h on äidin poissaolon raja. Isä osallistuu toimistoajan ulkopuolella täysipainoisesti lastenhoitoon, mutta viikollahan tämä jää 2-5h per ilta.
Meillä lapsi on ollut noin parin kuukauden välein yhden yön mummolassa siitä asti kun imetyksen lopetin, eli 6kk ikäisestä asti. Aina on mennyt hyvin. Olen myös ollut pari kertaa työreissulla ym jutuissa, nekin yhden yön mittaisia.
Lapsi on nyt 1v8kk. Vieläkään en ole ollut kerrallaan erossa lapsesta enempää kuin tuon yhden yön, eikä pitempi reissu ole tullut mieleenkään.
Näin ollen itselleni kuulostaa tosi pitkältä enemmän kuin yhden yön reissu. Kaksi yötä varmaan olis vielä muuten ok, mutta epäilen että ainakin meidän lapsi kyselisi jo isältään että "missä äiti??"