Lue keskustelun säännöt.
Ruuhkavuodet ovat täysin p*rseestä!
04.06.2019 |
Varsinkin yksinhuoltajan elämä on kaikista hirvittävin kohtalo ihmiselle. Päivällä on työt ja sen jälkeen odottaa toinen työpäivä kotona. Työlleen ei voi omistautua täysin ja tuntuu, että lapsetkaan eivät saa täyttä huomiota. Kotona pitäisi samaan aikaan viihdyttää lapsia ja tehdä kotitöitä. Ketään aikuista juttukaveria ei ole, eikä sellaiselle ole aikaakaan. Yh-vanhempi jää paitsi kosketuksesta, s*ksistä ja leffailloista sekä hyvistä keskusteluista toisen aikuisen kanssa. Elämäni on täyttä p*skaa. Ei kannata erota oikeastaan mistään syystä ja kannattaa ennen lasten hankkimista olla niin varakas, että voi hankkia kotiapua/siivousapua/lastenhoitoapua ainakin pariksi tunniksi viikossa. Mikä tähän auttaisi vai auttaisiko mikään? V*tuttaa 24/7 tämä elämäni.
Kommentit (38)
Arvostan yksinhuoltajia todella paljon enemmän kuin uusperheen perustajia (varsinkin niitä jotka tehtailevat sisaruspuolia lapsilleen, jolloin lasten tasapuolinen kohtelut tulee mahdottomaksi). Voimia sinulle AP!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ihan itse polkusi valinnut.
Yleensä syy yksinhuoltajuuteen on pettävissä, väkivaltaisissa, juopottelevissa, itsekkäissä, tuhlailevaisissa MIEHISSÄ, jotka eivät vaan pysty kasvamaan vanhemmuuteen.
naisilla on vapaus valita mies, vapaus ehkäistä, vapaus tehdä abortti, vapaus antaa lapsi adoptioon. Käyttäkää hyvät naiset ansaitsemianne vapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ihan itse polkusi valinnut.
Yleensä syy yksinhuoltajuuteen on pettävissä, väkivaltaisissa, juopottelevissa, itsekkäissä, tuhlailevaisissa MIEHISSÄ, jotka eivät vaan pysty kasvamaan vanhemmuuteen.
Jos oma taso riittää vain pettäviin, väkivaltaisiin, juopotteleviin, itsekkäisiin ja tuhlailevaisiiin miehiin kerta toisensa jälkeen, niin ehkä kannataisi kuitenkin harkita sitä lisääntymistä niiden kanssa.
Ei yksinhuoltajuuteen osaa varautua ennenkuin sen on kokenut. Esikoiseni isä kuoli autokolarissa 2 viikkoa ennen lapsen syntymää. Olin vuosia lapseni kanssa kahdestaan, mutta koska olin leskeksi jäädessäni vasta 23 v, en halunnut koko elämääni elää yksinkään.
Tapasin uuden miehen, rakastuin ja menin naimisiin. Päätimme hankkia lapsia, mutta tällä kertaa olin jo varautunut yksinhuoltajuuden mahdollisuuteen. Mies olisi halunnut 2 tai 3 yhteistä lasta, mutta minä vain yhden. Kahden kanssa vielä pärjäisin, jos jäisin toistamiseen yksin. Ja niinhän siinä kävi, että 7 vuoden avioliitto päättyi miehen suhteeseen työkaverinsa kanssa. Onneksi mulla oli ollut järki päässä enkä jäänyt kuin kahden lapsen yksinhuoltajaksi ja esikoinenkin aloitti silloin jo lukion.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ihan itse polkusi valinnut.
Yleensä syy yksinhuoltajuuteen on pettävissä, väkivaltaisissa, juopottelevissa, itsekkäissä, tuhlailevaisissa MIEHISSÄ, jotka eivät vaan pysty kasvamaan vanhemmuuteen.
naisilla on vapaus valita mies, vapaus ehkäistä, vapaus tehdä abortti, vapaus antaa lapsi adoptioon. Käyttäkää hyvät naiset ansaitsemianne vapauksia.
Pitäisikö sitten eron tullen antaa lapset adoptoitaviksi ydinperheisiin, jotta kukaan ei eläisi yh:na?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ihan itse polkusi valinnut.
Yleensä syy yksinhuoltajuuteen on pettävissä, väkivaltaisissa, juopottelevissa, itsekkäissä, tuhlailevaisissa MIEHISSÄ, jotka eivät vaan pysty kasvamaan vanhemmuuteen.
Jos oma taso riittää vain pettäviin, väkivaltaisiin, juopotteleviin, itsekkäisiin ja tuhlailevaisiiin miehiin kerta toisensa jälkeen, niin ehkä kannataisi kuitenkin harkita sitä lisääntymistä niiden kanssa.
Onko sitten niin, että riittävän kauniilla ja nuorilla (ns. korkeatasoisilla) naisilla ei ole koskaan väkivaltaisia tai pettäviä puolisoita? Itselläni oli juuri nuorena se monivuotinen ensimmäinen suhteeni kaksoiselämää viettävän itseäni vanhemman miehen kanssa. Tuolloin olin ulkoisesti parhaimmillani ja kohtalaisen näköinen, joskaan en missitasoa. Kolmekymppisenä löysin niitä väkivaltaisia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ihan itse polkusi valinnut.
Yleensä syy yksinhuoltajuuteen on pettävissä, väkivaltaisissa, juopottelevissa, itsekkäissä, tuhlailevaisissa MIEHISSÄ, jotka eivät vaan pysty kasvamaan vanhemmuuteen.
Jos oma taso riittää vain pettäviin, väkivaltaisiin, juopotteleviin, itsekkäisiin ja tuhlailevaisiiin miehiin kerta toisensa jälkeen, niin ehkä kannataisi kuitenkin harkita sitä lisääntymistä niiden kanssa.
Tuo kommentti on joko jonkun naisiin pettyneen nuorehkon miehen kirjoittama tai sitten jonkun uskovaisen naisen kirjoittama (sellaisen, joka tietää, että saa olla naimisissa saman miehen kanssa elåmänsä loppuun saakka ja jonka mies on sitoutunut tsemppaamaan avioliiton hyväksi siis).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle 10 vuoden seurustelulla ei kannata tehdä mitään päätöksiä, lapset,yhteenmuutto yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ihan itse polkusi valinnut.
Yleensä syy yksinhuoltajuuteen on pettävissä, väkivaltaisissa, juopottelevissa, itsekkäissä, tuhlailevaisissa MIEHISSÄ, jotka eivät vaan pysty kasvamaan vanhemmuuteen.
naisilla on vapaus valita mies, vapaus ehkäistä, vapaus tehdä abortti, vapaus antaa lapsi adoptioon. Käyttäkää hyvät naiset ansaitsemianne vapauksia.
Pitäisikö sitten eron tullen antaa lapset adoptoitaviksi ydinperheisiin, jotta kukaan ei eläisi yh:na?
no jos hommasta ei selviä niin kai se on pakko? Miksi antaisi adoptioon jos hommat toimii?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ihan itse polkusi valinnut.
Mitäs jos on jäänyt leskeksi? Oma vika, kun mies sattui sairastumaan ja kuolemaan?!?
Jos ihmisen osalle on kertynyt useampi väkivaltainen mies, siinä kyllä jonkinlainen kuvio toistaa itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yh, mutta en koe ansaitsevani mitään erityistä arvostamista. Olen äiti siinä missä muutkin äidit. Parisuhteessa eläväkin voi kokea lapsiperhearjen raskaaksi ja on meitä yksinhuoltajiakin, jotka eivät koe. Kyse on mun mielestä enemmänkin asenteesta sekä luonteesta. En ole koskaan kokenut lapsiani työnä. Työstäni saan palkkaa, lapseni taas ovat vapaa-aikaani. En myöskään jaottele lasteni viihdyttämistä ja kotitöitä kahdeksi eri asiaksi vaan lasteni viihdyttämistä on sekin, että teemme kotitöitä yhdessä. Aika pienikin lapsi (3 v) osaa kattaa pöydän, lajitella likapyykeistä mustat, valkoiset ja värilliset vaatteet eri pinoihin, pestä tiskiharjalla lavuaarin jne. Mun mielestä kodin ei tarvitse olla toinen päiväkoti, jossa samanlaiset virikkeet kuin päiväkodissakin. Kodin virikkeitä on asiat, joita kotona arkisin tehdään. Kuten kotityöt.
Näen tilanteen aivan toisin. En minäkään tarvitse erityistä arvostamista, mutta toivoisin, ettei kuitenkaan halveksittaisi tai naureskeltaisi tilanteeni vuoksi, vaan että saisin olla yhtä arvokas kuin varatutkin naiset.
Koen lasten kanssa ajan vieton toisinaan työlääksi, sillä en käytännössä voi useinkaan tehdä kotitöitä heidän ollessaan kotona. Esikoisella on kehitysviivettä ja vaatii jatkuvaa valvontaa. Nuorempi on hieman ylivilkas. Jos vaikka laittaisin pyykkejä koneeseen, mut todennäköisesti keskeytetään sen aikana noin kolmisen kertaa ja lisäksi mulla pitää olla koko ajan näköyhteys lapsiin samalla, jotta pystyn valvomaan heitä. Esikoinen saa myös ajoittain raivareita, jolloin sotkee tavaroita, heittää ruoat kaaressa lattialle tai repii kirjoja hyllystä jne. Isän luona on vieläpä aivan eri säännöt (kaikki sotkeminen on siellä ok), joten lapset käyttäytyvät välillä sen mukaisesti.
Viikonlopuille pitää suunnitella erityistä ohjelmaa ja silloin pitää huomioida lasten senhetkinen vireystila sekä aiempien päivien käytös. Lisäksi jännitän aina sitä, kun menen heidän kanssaan jonnekin, sillä he välillä käyttäytyvät arvaamattomasti. Illalla olen aina todella väsynyt ja hengähdän helpottuneena, että taas selvisin yhdestä päivästä. Voi olla, että normaalisti käyttäytyvien lasten kanssa olisi helpompaa.
Hyi että :|| toivon kaikesta sydämestäni että saan normaaleita lapsia, eihän tommonen oo edes elämää
Normaali lapsiperhe-elämä, edes yhna, ei ole sama kuin ruuhkavuodet. Ruuhkavuodet tarkoittavat sitä, kuin on huolehdittavana lapset JA omat iäkkäät vanhemmat JA oma tyo. Eli kaikki nämä kolme, ei vain kahta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaali lapsiperhe-elämä, edes yhna, ei ole sama kuin ruuhkavuodet. Ruuhkavuodet tarkoittavat sitä, kuin on huolehdittavana lapset JA omat iäkkäät vanhemmat JA oma tyo. Eli kaikki nämä kolme, ei vain kahta.
Vanhempanikin ovat huonohkossa kunnossa, varsinkin isäni, jonka ainoa lapsi olen muutenkin. Mutta äitini haluaa pitää muuten etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisen osalle on kertynyt useampi väkivaltainen mies, siinä kyllä jonkinlainen kuvio toistaa itseään.
Noh siis pidän voimakasluonteisista, dominoivista ja hieman sähäköistä miehistä, mutta väkivallasta en kylläkään pidä lainkaan. En vain saa mitään "kemiaa" aikaiseksi liian kilttiluonteisen, mukautuvan ja järkevän miehen kanssa. Mielestäni sellaisten seurassa tulee sellainen seksitön "sisko ja veli" -tunnelma. Kaipa jossain on sähäköitä ja impulsiivisia miehiä, jotka eivät kuitenkaan lyö/pahoinpitele/alista/kontrolloi liikaa (?).
Hankkisin Biltemasta tms turvaverkon.
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä ex-miestäni edeltävä exänikin oli väkivaltainen. Se ilmeni jo noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Sitä edellinen seurustelukumppani petti ja vedätti monta vuotta, eikä sitten halunnutkaan naimisiin tai perhettä. Hyvää (=väkivallaton ja luotettava) kumppania minulla ei ole ollut koskaan. Jälkikäteen on helppo viisastella, mutta miten tosiaan tällaisessa tilanteessa voisi edetä parempaan suuntaan?
T. Ap
Sinussa on piirteitä, jotka hullu haistaa. Niistä pitää päästä eroon. Youtube on täynnä self help videoita aihepiiristä, jos enkku taittuu.
Lapsuuskotona ongelmia?
Vauva-palsta on vähän huono kanava ehkä avautumiseen, koska täälläkin usein tulee halveksuntaa ja syytellään ihmisiä "heidän huonoista valinnoistaan". Jos puoliso vaikka kuolee auto-onnettomuudessa niin onko se oma valinta? Jos toinen sairastuu syöpään, niin onko sekin oma valinta? Jos puolisolla ilmenee persoonallisuushäiriö, joka kehittyy väkivallaksi, niin onko sekin oma valinta?
Valoja päälle ihmiset. Joskus pitää saada avautua ilman, että heti heitellään kivillä naamaan. Etenkin kun jo joka päivä joutuu jo kasvotusten kokemaan halveksintaa.
Mietin, että onko kaupungissasi jotain yh-vanhempien yhteisöä yms.
http://www.tukeavanhemmille.fi/
Tuo nyt löytyi nopealla googletuksella.