Miten käsittelette pahuutta/varjoja sisällänne?

Olet kai tietoinen että tuleen ei tarvitse jäädä makaamaan vaikka grillikausi onkin ja aurinkokin polttelee.

Mihinkään ei tarvitse jäädä kiinni. Maailma on koukkuja täynnä.

Pyttyä lykkyyn.

Mä käyn terapiassa. Narsismin uhrin terapiassa. Siellä tuetaan minua heikkouksistani huolimatta, toisin kuin kotona. Koen sen auttavan aika hyvin. Eli siis kun oma huonous ja heikkous ja pahuus sallitaan, siltä katoaa voimat, juuri niin kuin suunnittelinkin lapsena, että siltä katoaisi, ellei läheiseni (kasvattajani) olisi kieltänyt ne puoleni ja siten voimistanut niitä.

Ekalle kommentoijalle: jos yritän lähestyäkään ajatusta irti päästämisestä, itseni ja maailman sellaisenaan hyväksymisestä ja kääntää ajatuksia realistisempaan/positiiviseen suuntaan, aivoni reagoivat raivolla, joka on niin intensiivinen, että saa minut heittämään tavaroita, kun olen omissa oloissani. En pysty antaa katkeruuden ja pessimismin antaa mennä menojaan.

Kakkoselle: minäkin käyn terapiassa, mutta en tahdo uskaltaa "tulla valoon" aivan kokonaan... jos minä olisin oma itseni, pelkään, että minut hylättäisiin, koska olen niin paha. Itsekin kammoan pahuutta toisissa ihmisissä. Minulla on epävakaa, ja lohkon mustavalkoisesti ihmiset hyviksi ja pahoiksi. Suurin osa ei mielestäni ansaitse tulla hyväksytyksi inhimillisenä, vajavaisena ihmisenä... en minäkään.

Ap

Ap, et ole ainoa.

Minun ex-miehelläni on samantapaisia vaikeuksia. Hän on hyvä ja hieno ihminen, mutta ei siedä omia varjopuoliaan, ja tämä saa ne joskus ryöpsähtämään hallitsemattomiksi. En osaa valitettavasti sinua neuvoa, halusin vain kertoa että et ole yksin. Hänkin käy terapiassa ja uskon, että hän tulee vielä joku päivä kuntoon. Niin tulet sinäkin!

Minulla on paljon pahoja ajatuksia mielessäni päivittäin.

Usein mietin onko muilla, vai olenko yksi pahimmista ihmisistä.

Tuntuu että vanhentuessa niitä ilmenee lisää. Viimeinen jonka olen itsestäni huomannut, on ahneus.

Rukoilen pahuuttani anteeksi, ja pyydän päästä niistä eroon, mutta huomaan jo kesken pyyntönikin ajattelevan pahojani.

Olen siis toivoton.

Katkeruus ja vihaisuus on kuitenkin aika eri asia kuin pahuus...

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ja vihaisuus on kuitenkin aika eri asia kuin pahuus...

Moni suhtautuu niihin kuin ne olisivat pahuutta, toiset kuten sinä. En tiedä, ketä uskoa. En tiedä, onko minulla lupa olla pitämättä itseäni pahana, kun olen katkera ja vihainen.

Ap

Olen kristitty ja uskon, että vain Jumala on täydellisen hyvä ja että Jeesus, syntiemme sovittaja, on totuus. Tunnustan joka päivä rukouksessa Jumalalle, että olen syntinen ja vastaanotan Hänen anteeksiantonsa.

Jumalan hyvyys, rakkaus ja armollisuus innoittaa minua tekemään vastedes oikein ja hylkäämään synnin.

Kun tunnustan syntisyyteni Jumalalle, tuon ne totuuteen, ja saan pahat tekoni, ajatukseni, asenteeni ja sanani anteeksi. Se on se kanava, jonka kautta saan rauhan niiden suhteen.

On tärkeää ymmärtää itse olevansa syntinen eikä pelkästään muiden ihmisten pahuuden uhri. Jos näkee itsensä vääristyneesti ainaisena uhrina, niin siinä kerryttää ajan mittaan paljon kostonhimoa, vihaa yms. Kun tulee kaikkinensa totuuteen eli Jeesuksen luo, saa kaiken pahan anteeksi.

Jumala auttaa myös kestämään itseen kohdistuvaa vääryyttä, mitä varmaan jokainen meistä joutuu maailmassa kokemaan.

Pyhällä vedellä pidän sen kurissa. Pirskottelen sitä suoraan päälleni. Ihan kuin kuumaan kiukaaseen heittäisi vettä.. tssiuuhh.

Mä sain kaiken sen anteeksi, kun sain tulla tuntee Jeesuksen joka vuodatti verensä mun puolesta.

Olen agnostikko.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ja vihaisuus on kuitenkin aika eri asia kuin pahuus...

Moni suhtautuu niihin kuin ne olisivat pahuutta, toiset kuten sinä. En tiedä, ketä uskoa. En tiedä, onko minulla lupa olla pitämättä itseäni pahana, kun olen katkera ja vihainen.

Ap

Jos joku on tehnyt vääryyttä sinua kohtaan, ja tunnet siitä kostonhimoa, katkeruutta ja raivoa jne., niin se on sinänsä johdonmukaista ja ymmärrettävää. Oikein ja hyvää on kuitenkin antaa anteeksi.

Leikittelen sen kanssa mutta en anna sille koskaan valtaa.

Yksi parhaista quoteista ikinä:

"I think the healthy way to live is to make friends with the beast inside oneself, and that means not the beast but the shadow. The dark side of one's nature. Have fun with it and you know, is to accept everything about ourselves."

-- Anthony Hopkins

Pahuus ja pimeä saa voimansa juuri sieltä pimeästä ja ”pahuudesta”, eli piilottelusta ja häpeästä.

Se vaan pitää uskaltaa tuoda ne valoon, koska se ihan oikeasti vie siltä voimat. Olet vaan kokonaan sellainen kuin olet. Huomaat että jonkun ajan kuluttua ne piirteet ensin lievenee, ja ajan myötä tasoittuu normaaleiksi.

Vierailija kirjoitti:

Ekalle kommentoijalle: jos yritän lähestyäkään ajatusta irti päästämisestä, itseni ja maailman sellaisenaan hyväksymisestä ja kääntää ajatuksia realistisempaan/positiiviseen suuntaan, aivoni reagoivat raivolla, joka on niin intensiivinen, että saa minut heittämään tavaroita, kun olen omissa oloissani. En pysty antaa katkeruuden ja pessimismin antaa mennä menojaan.

Kakkoselle: minäkin käyn terapiassa, mutta en tahdo uskaltaa "tulla valoon" aivan kokonaan... jos minä olisin oma itseni, pelkään, että minut hylättäisiin, koska olen niin paha. Itsekin kammoan pahuutta toisissa ihmisissä. Minulla on epävakaa, ja lohkon mustavalkoisesti ihmiset hyviksi ja pahoiksi. Suurin osa ei mielestäni ansaitse tulla hyväksytyksi inhimillisenä, vajavaisena ihmisenä... en minäkään.

Ap

Niin no, riippuu siitä, mikä on oma suhtautumisesi pahuuteen. Eli jos jollain tavalla ihainnoit sitä, ymmärrän, miten voi olla vaikeaa sen kanssa. Itse uskon vain toisten ajattelevan itseni nollana, mitättömänä, pahana ja paskana, ja siinäkin on taakkaa ihan riittämiin, mutta itse haluaisin näytää tavallaan maailmalle (=uskoa itse) että se on väärinkäsitystä. En ole paha, jos raivostun pitäessäni esim. puoliani. En ole paha kun en kykene hoivaamaan lapsiani, olen vajavainen, ja voin kehittyä. Hyväksymättömyys (toisilta) on vain kehitykseni este. En vaadi tai odota jonkun hyväksyvän itseni, ainoa mitä toivon on, että paheksuja pitäisi turpansa tukossa ja ongelmansa mustan puoleni suhteen omassa tiedossaan. Eihän se ole hänen ongelmansa.

Suhtautumisestasi pimeään puoleesi riippumatta olet hyväksyttävä ihminen, vain uskoa siihen vailla.

Käsittelen niitä sanomalla niille käsipäivää, vanhoja tuttuja kun ollaan, suorastaan hyviä kavereita. Hyvin tullaan juttuun edelleen ja hauskaa on ollut aina. Joskus vilkutetaan porukalla omalletunnolle ja hyville ajatuksille, mutta ei ne taida huomata sitä, kun ne on nykyään niin kaukana meistä.