Käly kai kuvitteli saavansa vanhan sukuastiaston

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä noita tuulenhuuhtoma takapuoli kälyjä löytyy jotka tuppaa omimaan suvun tavaroita.Itse en mene jos olen hengissä kun anoppi kuolee hänen jäämistöään tappelemaan mies saa ottaa mitä haluaa.Kälyhän siellä varmaan on kynnet pitkällä koska omia perintöjä ovat vanhat autonromut , saastunut maa tontilla  ja talon röttelö.

Kuule. Jokainen näkee oman lapsuuden tavarat eri silmin kuin muut. Kälyn silmissä sinun kotisi on talonröttelö, joka on täynnä vanhaa romua, jotka muistuttavat vielä kaiken lisäksi ihmisistä, jotka suhtautuvat häneen halveksivasti.

Minä en ainakaan kaipaa yhtään muistoesinettä appivanhemmista, mies tehköön, mitä haluaa.

Satun tietämään talon olen siellä käynyt ja nähnyt myös tontin ja pihan.Älä sinä sölkötä kun et asiasta mitään tiedä.Äläkä matki mitä minä olen sanonut.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä te astiaston perijät olette. Meillä on ikää jo 50 v. eikä todellakaan haluta enää lisää astioista vaivoiksi, kaapit on täynnä omia hankintoja.

Viiskymppiseksi asti mulle astioissa (ja monessa muussakin) tärkeintä oli helppohoitoisuus ja käytännöllisyys. Astioiden top 1 oli, että ne voi pestä tiskikoneessa. Kun lapset tulivat aikuisiksi ja oli enää vain omat tiskini, ei käsin tiskaaminen ollut mulle enää ongelma. Eikä lakanoiden silittäminen tms. Esineiden tunnearvosta tuli tärkeämpi tekijä. Saatan hyvin laittaa kaupasta ostamani astian pois, jos tilalle tulee joku suvussa ollut perintöastia. Olen luopunut jo kahvinkeittimestäkin, koska sain edesmenneen tätini jäämistöstä vanhan perkolaattorilla varustetun Pehtoorin. 

Sukujen perintöastoissa on usein liikaa lyijyä. Sopivat vitriiniin, eivät käyttöön.

Ymmärrän kyllä sinällään aloittajaa, koska minulla on samanlainen käly joka käyttää vanhempien omaisuutta kuin omaansa ja suunnittelee jo perinnönjakoa. Lisäksi hän kuvittelee että tuollainen oikeus koskee vain häntä, ja on sitä mieltä että minun mieheni tai toisen veljeni vaimo ovat vanhempiani koskevissa asioissa ulkopuolisia.

Turhaan glorifioitte niitä vanhoja kahvikuppejanne. Harvemmin niitä haluaa joku suvun ulkopuolinen jolla ei ole niihin tunnesidettä, ellei ole sitten joku köyhä opiskelija tai ahne luukuttaja. Niitä pikku-kuppeja ja tasseja tungetaan todennäköisesti jo omankin suvun suunnalta.

Nuo on ikäviä siitä, ettei niistä oikein voin kieltäytyä vaikka ei niitä haluaisikaan ettei loukkaa antajaa, niitä ei voi myydä tai heittää roskiin koska se perintö-aspekti, eikä niitä voi ottaa käyttöön koska ovat epäkäytännöllisiä eivätkä sovi omaan tyyliin. Näille sitten pitää hommata joku paikka missä näitä pitää hillota kunnes antajasta aika jättää ja yrittää sitten nakittaa eteenpäin Musta-Pekka-kortin tapaan. Ja kierre jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä asia kuuluu meille?

Miten yhtään mikään ihmisen yksityiselämän tapahtuma josta tehdään aloitus kuuluu tänne? Jospa vaan halutaan keskustella asiasta. Tämä on keskustelupalsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että ärsyttää ihmiset jotka etsii joka lauseesta sivumerkityksiä. Joskus lause on vain lause, ja ”Ai toi on sulla” tarkoittaa ”Ai toi on sulla”.

Ei uskalla enää suutaan avata, kun joku penkoo joka sanasta taka-ajatuksia.

Kuules käly: tuollainen lausahdus on niin selkeä, ettei mitään sivumerkityksiä tarvitse kaivaa.

Niin. Sen merkitys on se, että toinen huomaa, että toi on nyt sulla. Muu on kuulijan mielikuvitusta.

Itseäni lähinnä ihmetyttäisi, miksi kukaan antaisi tyttärelleen parhaan astiastonsa. Onko äiti masentunut, miettii kuolemaa, ajattelee, ettei enää halua vieraita? Siitä voisi normaali ihminen olla huolissaan. Tavaraa ja roinaa nykyihmisillä on muutenkin liikaa.

Kyllä yleensä pystyy keskustelutilanteessa lukemaan toisen eleistä ja edellisistä asiayhteyksistä enemmän kuin mitä sanoilla sanotaan. Ainakin jos on kyseessä ihmiset joilla on ollut aikaisempaa kanssakäymistä. Tietenkin AV:llä tästä ei olla kuultukaan 🙄

Mulla on vanhempi sisko vähän vastaavanlainen tyyppi kuin aloittajan käly.

Vierailija kirjoitti:

Turhaan glorifioitte niitä vanhoja kahvikuppejanne. Harvemmin niitä haluaa joku suvun ulkopuolinen jolla ei ole niihin tunnesidettä, ellei ole sitten joku köyhä opiskelija tai ahne luukuttaja. Niitä pikku-kuppeja ja tasseja tungetaan todennäköisesti jo omankin suvun suunnalta.

Nuo on ikäviä siitä, ettei niistä oikein voin kieltäytyä vaikka ei niitä haluaisikaan ettei loukkaa antajaa, niitä ei voi myydä tai heittää roskiin koska se perintö-aspekti, eikä niitä voi ottaa käyttöön koska ovat epäkäytännöllisiä eivätkä sovi omaan tyyliin. Näille sitten pitää hommata joku paikka missä näitä pitää hillota kunnes antajasta aika jättää ja yrittää sitten nakittaa eteenpäin Musta-Pekka-kortin tapaan. Ja kierre jatkuu.

Mä en glorifioi vaan mulle on tytär sanonut monestakin esineestä, että jos aion niistä jossain vaiheessa luopua,  en saa heittää pois tai edes myydä vaan hän haluaa ne. Poikaani taas ei tällaiset asiat edes kiinnosta. 

Kiinnostavaa.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että ärsyttää ihmiset jotka etsii joka lauseesta sivumerkityksiä. Joskus lause on vain lause, ja ”Ai toi on sulla” tarkoittaa ”Ai toi on sulla”.

Ei uskalla enää suutaan avata, kun joku penkoo joka sanasta taka-ajatuksia.

Kuules käly: tuollainen lausahdus on niin selkeä, ettei mitään sivumerkityksiä tarvitse kaivaa.

Niin. Sen merkitys on se, että toinen huomaa, että toi on nyt sulla. Muu on kuulijan mielikuvitusta.

Itseäni lähinnä ihmetyttäisi, miksi kukaan antaisi tyttärelleen parhaan astiastonsa. Onko äiti masentunut, miettii kuolemaa, ajattelee, ettei enää halua vieraita? Siitä voisi normaali ihminen olla huolissaan. Tavaraa ja roinaa nykyihmisillä on muutenkin liikaa.

Kyllä yleensä pystyy keskustelutilanteessa lukemaan toisen eleistä ja edellisistä asiayhteyksistä enemmän kuin mitä sanoilla sanotaan. Ainakin jos on kyseessä ihmiset joilla on ollut aikaisempaa kanssakäymistä. Tietenkin AV:llä tästä ei olla kuultukaan 🙄

Mulla on vanhempi sisko vähän vastaavanlainen tyyppi kuin aloittajan käly.

Ja minulla on monta sukulaista jotka tulkitsevat sanojani ihan miten sattuu. Yhteistä tulkinnoille on vain se, että ne on vääriä tulkintoja.

Kyllähän perinnönjako kaikille tulee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turhaan glorifioitte niitä vanhoja kahvikuppejanne. Harvemmin niitä haluaa joku suvun ulkopuolinen jolla ei ole niihin tunnesidettä, ellei ole sitten joku köyhä opiskelija tai ahne luukuttaja. Niitä pikku-kuppeja ja tasseja tungetaan todennäköisesti jo omankin suvun suunnalta.

Nuo on ikäviä siitä, ettei niistä oikein voin kieltäytyä vaikka ei niitä haluaisikaan ettei loukkaa antajaa, niitä ei voi myydä tai heittää roskiin koska se perintö-aspekti, eikä niitä voi ottaa käyttöön koska ovat epäkäytännöllisiä eivätkä sovi omaan tyyliin. Näille sitten pitää hommata joku paikka missä näitä pitää hillota kunnes antajasta aika jättää ja yrittää sitten nakittaa eteenpäin Musta-Pekka-kortin tapaan. Ja kierre jatkuu.

Mä en glorifioi vaan mulle on tytär sanonut monestakin esineestä, että jos aion niistä jossain vaiheessa luopua,  en saa heittää pois tai edes myydä vaan hän haluaa ne. Poikaani taas ei tällaiset asiat edes kiinnosta. 

Luetunymmärtäminen hieman hukassa? 

Tuossahan nimenomaan sanotaan, että niitä tuskin haluaa ihminen, joka ei sukuun kuulu. Yleensä tytär lasketaan sukuun kuuluvaksi henkilöksi.

"Harvemmin niitä haluaa joku suvun ulkopuolinen jolla ei ole niihin tunnesidettä"