Lue keskustelun säännöt.
Onko oikein että vaimo elää köyhyydessä kun miehellä on rahaa?
Kommentit (211)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten linja:
"Taloudellinen väkivalta on monenlaista kontrollointia, esimerkiksi:
omaisuutesi tai rahojesi käyttö ilman lupaasi
taloudellisten päätösten tekeminen yksin
velan/luoton ottamiseen painostaminen
tilin tai pankkikorttien käytön rajoittaminen
työn saamisen tai pitämisen vaikeuttaminen
sinulle epäedulliset “sopimukset”, joihin sinut on painostettu (esim. maksat koko vuokran yhteisestä asunnosta)
omaisuuden tuhoaminen
elatusavun pimittäminen
Taloudellista väkivaltaa käytetään kaikenlaisissa perheissä ja parisuhteissa, sekä rikkaissa että köyhissä.Jos mietit, koetko taloudellista väkivaltaa, kysy itseltäsi:
Saatko itse päättää mihin käytät rahasi?
Mistä raha-asioista päätät yhdessä jonkun muun kanssa?
Miten päätökset vaikuttavat sinuun? Ovatko yhteiset päätökset epäreiluja sinun kannaltasi?
Tuntuuko sinusta, että kaikkea mitä teet, valvotaan?"
Aivan. Nythän koetaan ongelmaksi se, että mies haluaa päättää itse omista rahoistaan ja odottaa naisen maksavan puolet menoista. Mies ei siis saisi päättää mihin käyttää rahansa, mies joutuu yksin maksamaan vuokran yhteisestä asunnosta.
Itseasiassa tuon mukaan suurin osa miehistä kokee jatkuvasti taloudellista väkivaltaa. Kuinka moni nainen ei ole koskaan sanonut miehelle "et muuten osta tuota"
Ei vaan nyt puhutaan tilanteesta, jossa nainen on miehen halusta kotona hoitamassa lasta ja mies määrittää ettei nainen saa itselleen edes lapsilisää, jotta voisi taata lapselleen ruuan. Lisäksi mies huutaa naiselle. Eli mies pitää naisen rahattomana kotona, jotta tämä ei pääsisi ulos hänen kontrollistaan ja täydentää kontrollia huutamalla täysin aiheetta. Lapselle ruuan ostaminen ei ole asia, josta kuuluu huutaa, Nainen on tässä täysin miehen armoilla aivan peruselämisestään alkaen.
Kerro nyt ihmeessä miten mies päättää tämän asian naisen puolesta? Meinaatko, että tilanne menee niin että naiselta on ”perhevalvojan” toimesta kysytty halusitko mennä töihin? Nainen vastaa, että joo mutta mies ei päästänyt!
Se on voinut vaikka mennä siten, että mies on päättänyt, että lapsi menee kaksivuotiaana päiväkotiin piste. Ihan samalla tavalla kuin mies oli päättänyt, että lapsilisät menevät lapsen tilille eikä niitä saa sieltä käyttää edes lapsen ruokaan. Ja nainen ei uskalla sanoa vastaan, koska mies huutaa pienemmästäkin. Ymmärrätkö sellaista asiaa kuin pelko? Tuo nainen pelkää miestään.
Ja ongelma on raha eikä mikään muu? Miten ihmeessä raha tähän liittyy jos tilanne on se, että "mies huutaa pienimmästäkin"? Pitäisikö, ööh vaikka erota?
Tuossa on kyse väkivaltaisesta parisuhteesta. Mies alistaa naista niin taloudellisella kuin henkisellä kontrollilla. Lyönnit vsrmaan alkavat pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa aloittaja trollaa, koko ensimmäinen sivukin pelkkää yksinpuhelua, kirjoitustyyli on samanlaista niin pitkälle että eipä toista sivua enää jaksanut lukea.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.
No mutta eikös se nyt ole päivän selvää? Jos ei ole valmis elämään perheenä ja toimimaan yhdessä yhtenä yksikkönä, kannattaa ollakin ihan oikeasti yksin. Eikä kyse ole siitä, että toinen määräisi mitä rahoillasi teet, vaan että yhdessä päätetään mitä niillä yhteisillä rahoilla tehdään. Jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen, on luonnollista että tämä osallistuu isommalla osuudella myös perheen menoihin. Näin molemmille jää myös omaa rahaa ostaa ne omat vaatteet tai jotakin kivaa itselleen välillä.
Näin myös meillä, mutta vaimo tienaa saman verran ja maksaa vähemmän laskuja. Silti rahat loppu kokoajan. Olen todennut ettei sitä voi tukea rahallisesti, kun kaikki menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten linja:
"Taloudellinen väkivalta on monenlaista kontrollointia, esimerkiksi:
omaisuutesi tai rahojesi käyttö ilman lupaasi
taloudellisten päätösten tekeminen yksin
velan/luoton ottamiseen painostaminen
tilin tai pankkikorttien käytön rajoittaminen
työn saamisen tai pitämisen vaikeuttaminen
sinulle epäedulliset “sopimukset”, joihin sinut on painostettu (esim. maksat koko vuokran yhteisestä asunnosta)
omaisuuden tuhoaminen
elatusavun pimittäminen
Taloudellista väkivaltaa käytetään kaikenlaisissa perheissä ja parisuhteissa, sekä rikkaissa että köyhissä.Jos mietit, koetko taloudellista väkivaltaa, kysy itseltäsi:
Saatko itse päättää mihin käytät rahasi?
Mistä raha-asioista päätät yhdessä jonkun muun kanssa?
Miten päätökset vaikuttavat sinuun? Ovatko yhteiset päätökset epäreiluja sinun kannaltasi?
Tuntuuko sinusta, että kaikkea mitä teet, valvotaan?"
Aivan. Nythän koetaan ongelmaksi se, että mies haluaa päättää itse omista rahoistaan ja odottaa naisen maksavan puolet menoista. Mies ei siis saisi päättää mihin käyttää rahansa, mies joutuu yksin maksamaan vuokran yhteisestä asunnosta.
Itseasiassa tuon mukaan suurin osa miehistä kokee jatkuvasti taloudellista väkivaltaa. Kuinka moni nainen ei ole koskaan sanonut miehelle "et muuten osta tuota"
Ei vaan nyt puhutaan tilanteesta, jossa nainen on miehen halusta kotona hoitamassa lasta ja mies määrittää ettei nainen saa itselleen edes lapsilisää, jotta voisi taata lapselleen ruuan. Lisäksi mies huutaa naiselle. Eli mies pitää naisen rahattomana kotona, jotta tämä ei pääsisi ulos hänen kontrollistaan ja täydentää kontrollia huutamalla täysin aiheetta. Lapselle ruuan ostaminen ei ole asia, josta kuuluu huutaa, Nainen on tässä täysin miehen armoilla aivan peruselämisestään alkaen.
Kerro nyt ihmeessä miten mies päättää tämän asian naisen puolesta? Meinaatko, että tilanne menee niin että naiselta on ”perhevalvojan” toimesta kysytty halusitko mennä töihin? Nainen vastaa, että joo mutta mies ei päästänyt!
Se on voinut vaikka mennä siten, että mies on päättänyt, että lapsi menee kaksivuotiaana päiväkotiin piste. Ihan samalla tavalla kuin mies oli päättänyt, että lapsilisät menevät lapsen tilille eikä niitä saa sieltä käyttää edes lapsen ruokaan. Ja nainen ei uskalla sanoa vastaan, koska mies huutaa pienemmästäkin. Ymmärrätkö sellaista asiaa kuin pelko? Tuo nainen pelkää miestään.
Ja ongelma on raha eikä mikään muu? Miten ihmeessä raha tähän liittyy jos tilanne on se, että "mies huutaa pienimmästäkin"? Pitäisikö, ööh vaikka erota?
Tuossa on kyse väkivaltaisesta parisuhteesta. Mies alistaa naista niin taloudellisella kuin henkisellä kontrollilla. Lyönnit vsrmaan alkavat pian.
Entä sitten kun nainen huutaa, itkee ja räyhää kun en anna hänelle laukku-, rätti- ja parturirahaa hänen käskystään (tilanteessa kun omat tulot on pemotettu tyttöjen kanssa latten ja kuohuvan merkeissä)? Eikö se ole samalla tavalla henkistä ja taloudellista väkivaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.No mutta eikös se nyt ole päivän selvää? Jos ei ole valmis elämään perheenä ja toimimaan yhdessä yhtenä yksikkönä, kannattaa ollakin ihan oikeasti yksin. Eikä kyse ole siitä, että toinen määräisi mitä rahoillasi teet, vaan että yhdessä päätetään mitä niillä yhteisillä rahoilla tehdään. Jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen, on luonnollista että tämä osallistuu isommalla osuudella myös perheen menoihin. Näin molemmille jää myös omaa rahaa ostaa ne omat vaatteet tai jotakin kivaa itselleen välillä.
Otetaan esimerkiksi vaikka mies ja moottoripyöräily.
Jos minulla on harrastuksena moottoripyörä jolla teen vaikka kerran kesässä isomman reissu kaverien kanssa, esim. euroopassa. Kalusto, hieno pyörä ja reissu vie aikamoisen määrän rahaa. Sen lisäksi maksan koko elämisen tai vaihtoehtoisesti puolet jos asutaan kimpassa. Puolet asumisesta, ruoasta, vakuutuksista, puolet yhteisestä matkasta jne.
Onko siis niin, että olen kelvoton parisuhteeseen koska pidän oman harrastukseni vireillä ja syydän siihen rahat jotka jää yli "elämisestä"? Olen siis kelvoton parisuhteeseen kun en naisen käskystä luovuta omaa rahaani naiselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.No mutta eikös se nyt ole päivän selvää? Jos ei ole valmis elämään perheenä ja toimimaan yhdessä yhtenä yksikkönä, kannattaa ollakin ihan oikeasti yksin. Eikä kyse ole siitä, että toinen määräisi mitä rahoillasi teet, vaan että yhdessä päätetään mitä niillä yhteisillä rahoilla tehdään. Jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen, on luonnollista että tämä osallistuu isommalla osuudella myös perheen menoihin. Näin molemmille jää myös omaa rahaa ostaa ne omat vaatteet tai jotakin kivaa itselleen välillä.
Otetaan esimerkiksi vaikka mies ja moottoripyöräily.
Jos minulla on harrastuksena moottoripyörä jolla teen vaikka kerran kesässä isomman reissu kaverien kanssa, esim. euroopassa. Kalusto, hieno pyörä ja reissu vie aikamoisen määrän rahaa. Sen lisäksi maksan koko elämisen tai vaihtoehtoisesti puolet jos asutaan kimpassa. Puolet asumisesta, ruoasta, vakuutuksista, puolet yhteisestä matkasta jne.
Onko siis niin, että olen kelvoton parisuhteeseen koska pidän oman harrastukseni vireillä ja syydän siihen rahat jotka jää yli "elämisestä"? Olen siis kelvoton parisuhteeseen kun en naisen käskystä luovuta omaa rahaani naiselle?
Kuullostaa tasa-arvoiselta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten linja:
"Taloudellinen väkivalta on monenlaista kontrollointia, esimerkiksi:
omaisuutesi tai rahojesi käyttö ilman lupaasi
taloudellisten päätösten tekeminen yksin
velan/luoton ottamiseen painostaminen
tilin tai pankkikorttien käytön rajoittaminen
työn saamisen tai pitämisen vaikeuttaminen
sinulle epäedulliset “sopimukset”, joihin sinut on painostettu (esim. maksat koko vuokran yhteisestä asunnosta)
omaisuuden tuhoaminen
elatusavun pimittäminen
Taloudellista väkivaltaa käytetään kaikenlaisissa perheissä ja parisuhteissa, sekä rikkaissa että köyhissä.Jos mietit, koetko taloudellista väkivaltaa, kysy itseltäsi:
Saatko itse päättää mihin käytät rahasi?
Mistä raha-asioista päätät yhdessä jonkun muun kanssa?
Miten päätökset vaikuttavat sinuun? Ovatko yhteiset päätökset epäreiluja sinun kannaltasi?
Tuntuuko sinusta, että kaikkea mitä teet, valvotaan?"
Aivan. Nythän koetaan ongelmaksi se, että mies haluaa päättää itse omista rahoistaan ja odottaa naisen maksavan puolet menoista. Mies ei siis saisi päättää mihin käyttää rahansa, mies joutuu yksin maksamaan vuokran yhteisestä asunnosta.
Itseasiassa tuon mukaan suurin osa miehistä kokee jatkuvasti taloudellista väkivaltaa. Kuinka moni nainen ei ole koskaan sanonut miehelle "et muuten osta tuota"
Ei vaan nyt puhutaan tilanteesta, jossa nainen on miehen halusta kotona hoitamassa lasta ja mies määrittää ettei nainen saa itselleen edes lapsilisää, jotta voisi taata lapselleen ruuan. Lisäksi mies huutaa naiselle. Eli mies pitää naisen rahattomana kotona, jotta tämä ei pääsisi ulos hänen kontrollistaan ja täydentää kontrollia huutamalla täysin aiheetta. Lapselle ruuan ostaminen ei ole asia, josta kuuluu huutaa, Nainen on tässä täysin miehen armoilla aivan peruselämisestään alkaen.
Kerro nyt ihmeessä miten mies päättää tämän asian naisen puolesta? Meinaatko, että tilanne menee niin että naiselta on ”perhevalvojan” toimesta kysytty halusitko mennä töihin? Nainen vastaa, että joo mutta mies ei päästänyt!
Se on voinut vaikka mennä siten, että mies on päättänyt, että lapsi menee kaksivuotiaana päiväkotiin piste. Ihan samalla tavalla kuin mies oli päättänyt, että lapsilisät menevät lapsen tilille eikä niitä saa sieltä käyttää edes lapsen ruokaan. Ja nainen ei uskalla sanoa vastaan, koska mies huutaa pienemmästäkin. Ymmärrätkö sellaista asiaa kuin pelko? Tuo nainen pelkää miestään.
Ja ongelma on raha eikä mikään muu? Miten ihmeessä raha tähän liittyy jos tilanne on se, että "mies huutaa pienimmästäkin"? Pitäisikö, ööh vaikka erota?
Tuossa on kyse väkivaltaisesta parisuhteesta. Mies alistaa naista niin taloudellisella kuin henkisellä kontrollilla. Lyönnit vsrmaan alkavat pian.
Entä sitten kun nainen huutaa, itkee ja räyhää kun en anna hänelle laukku-, rätti- ja parturirahaa hänen käskystään (tilanteessa kun omat tulot on pemotettu tyttöjen kanssa latten ja kuohuvan merkeissä)? Eikö se ole samalla tavalla henkistä ja taloudellista väkivaltaa?
Eikö tuo käynyt missään vaiheessa selville seurusteluaikoina? Ihmeellistä, jos on tuon onnistunut pitämään salassa. Kai sinä huomasit, miten tyttöystävällä on aina uudet vaatteet ja laukut sekä kampaus ja meikit aina viimeisen päälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.No mutta eikös se nyt ole päivän selvää? Jos ei ole valmis elämään perheenä ja toimimaan yhdessä yhtenä yksikkönä, kannattaa ollakin ihan oikeasti yksin. Eikä kyse ole siitä, että toinen määräisi mitä rahoillasi teet, vaan että yhdessä päätetään mitä niillä yhteisillä rahoilla tehdään. Jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen, on luonnollista että tämä osallistuu isommalla osuudella myös perheen menoihin. Näin molemmille jää myös omaa rahaa ostaa ne omat vaatteet tai jotakin kivaa itselleen välillä.
Otetaan esimerkiksi vaikka mies ja moottoripyöräily.
Jos minulla on harrastuksena moottoripyörä jolla teen vaikka kerran kesässä isomman reissu kaverien kanssa, esim. euroopassa. Kalusto, hieno pyörä ja reissu vie aikamoisen määrän rahaa. Sen lisäksi maksan koko elämisen tai vaihtoehtoisesti puolet jos asutaan kimpassa. Puolet asumisesta, ruoasta, vakuutuksista, puolet yhteisestä matkasta jne.
Onko siis niin, että olen kelvoton parisuhteeseen koska pidän oman harrastukseni vireillä ja syydän siihen rahat jotka jää yli "elämisestä"? Olen siis kelvoton parisuhteeseen kun en naisen käskystä luovuta omaa rahaani naiselle?
Tämä muuttuu epämiellyttäväksi vasta sitten, jos se toinen osapuoli asuu kalliimmin kun hän oikeastaan pystyisi (koska sinä haluat tietyn kokoisen asunnon, tai sinä tarvitset autotallin sille moottoripyörällesi). Ja kumppanillasi menee siis isompi osa asumiseen, kun hän itse haluaisi.
Tai jos niitä yhteisiä reissuja ei koskaan tule, koska kumppanilla ei vaan ole siihen rahaa. Tai jos syötte eri ruokaa, koska kumppanilla ei riitä rahat muuhun kuin kaikkein halvimpiin raaka-aineisiin. Tai jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa lähteä sinun kaveriksi leffaan, ravintolaan, baariin, teatteriin jne.
Tällaisiakin pariskuntia tiedän, ja silloin minusta on ymmärretty jotain väärin, jos toisella on rahaa kaikkeen mitä haluaa ja toisella ei koskaan mihinkään.
Mitä yhteiselämää se sellainen on, jos koskaan ei yhdessä voida tehdä mitään, kun toisella ei ole siihen rahaa???
No jos minä olisin suhteessa se reilusti paremmin tienaava, toki olisin myös se joka kustantaisi enemmän. Mielestäni se on reilua. Meidän suhteessa ainakin vedetään yhtä köyttä, ja se jolla milloinkin on enemmän rahaa, maksaa myös enemmän. Haluamme, että suhde on tasapuolinen ja molemmilla on mahdollisuudet kivoihin juttuihin. Ei tietenkään niin, että toinen yrittää elää toisen rahoilla tai että toinen kustantaa aivan kaiken yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
Niin no... miehen mielestä meikit, rasvat ja voiteet ovat turhia koska olut ajaa saman asian eli tekee naisesta siedettävän näköisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten linja:
"Taloudellinen väkivalta on monenlaista kontrollointia, esimerkiksi:
omaisuutesi tai rahojesi käyttö ilman lupaasi
taloudellisten päätösten tekeminen yksin
velan/luoton ottamiseen painostaminen
tilin tai pankkikorttien käytön rajoittaminen
työn saamisen tai pitämisen vaikeuttaminen
sinulle epäedulliset “sopimukset”, joihin sinut on painostettu (esim. maksat koko vuokran yhteisestä asunnosta)
omaisuuden tuhoaminen
elatusavun pimittäminen
Taloudellista väkivaltaa käytetään kaikenlaisissa perheissä ja parisuhteissa, sekä rikkaissa että köyhissä.Jos mietit, koetko taloudellista väkivaltaa, kysy itseltäsi:
Saatko itse päättää mihin käytät rahasi?
Mistä raha-asioista päätät yhdessä jonkun muun kanssa?
Miten päätökset vaikuttavat sinuun? Ovatko yhteiset päätökset epäreiluja sinun kannaltasi?
Tuntuuko sinusta, että kaikkea mitä teet, valvotaan?"
Aivan. Nythän koetaan ongelmaksi se, että mies haluaa päättää itse omista rahoistaan ja odottaa naisen maksavan puolet menoista. Mies ei siis saisi päättää mihin käyttää rahansa, mies joutuu yksin maksamaan vuokran yhteisestä asunnosta.
Itseasiassa tuon mukaan suurin osa miehistä kokee jatkuvasti taloudellista väkivaltaa. Kuinka moni nainen ei ole koskaan sanonut miehelle "et muuten osta tuota"
Ei vaan nyt puhutaan tilanteesta, jossa nainen on miehen halusta kotona hoitamassa lasta ja mies määrittää ettei nainen saa itselleen edes lapsilisää, jotta voisi taata lapselleen ruuan. Lisäksi mies huutaa naiselle. Eli mies pitää naisen rahattomana kotona, jotta tämä ei pääsisi ulos hänen kontrollistaan ja täydentää kontrollia huutamalla täysin aiheetta. Lapselle ruuan ostaminen ei ole asia, josta kuuluu huutaa, Nainen on tässä täysin miehen armoilla aivan peruselämisestään alkaen.
Kerro nyt ihmeessä miten mies päättää tämän asian naisen puolesta? Meinaatko, että tilanne menee niin että naiselta on ”perhevalvojan” toimesta kysytty halusitko mennä töihin? Nainen vastaa, että joo mutta mies ei päästänyt!
Se on voinut vaikka mennä siten, että mies on päättänyt, että lapsi menee kaksivuotiaana päiväkotiin piste. Ihan samalla tavalla kuin mies oli päättänyt, että lapsilisät menevät lapsen tilille eikä niitä saa sieltä käyttää edes lapsen ruokaan. Ja nainen ei uskalla sanoa vastaan, koska mies huutaa pienemmästäkin. Ymmärrätkö sellaista asiaa kuin pelko? Tuo nainen pelkää miestään.
Ja ongelma on raha eikä mikään muu? Miten ihmeessä raha tähän liittyy jos tilanne on se, että "mies huutaa pienimmästäkin"? Pitäisikö, ööh vaikka erota?
Tuossa on kyse väkivaltaisesta parisuhteesta. Mies alistaa naista niin taloudellisella kuin henkisellä kontrollilla. Lyönnit vsrmaan alkavat pian.
Entä sitten kun nainen huutaa, itkee ja räyhää kun en anna hänelle laukku-, rätti- ja parturirahaa hänen käskystään (tilanteessa kun omat tulot on pemotettu tyttöjen kanssa latten ja kuohuvan merkeissä)? Eikö se ole samalla tavalla henkistä ja taloudellista väkivaltaa?
Eikö tuo käynyt missään vaiheessa selville seurusteluaikoina? Ihmeellistä, jos on tuon onnistunut pitämään salassa. Kai sinä huomasit, miten tyttöystävällä on aina uudet vaatteet ja laukut sekä kampaus ja meikit aina viimeisen päälle?
Ei se noin mene. Moottori käynnistyy vasta kun maksaja on saatu, siihen asti pitää käyttää omiaan myös asumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
I feel you ap. Minullakin on erittäin hyväpalkkainen mies, tulolistojen yläpäässä ollut monta vuotta, asumme isohkossa kaupungissa. Itse olen alle keskipalkkainen.
Mies ei todellakaan käytä rahojaan minun luksuksen rahoittamiseen. Ei siis ostele minulle kalliita vaatteita tai muuta sellaista, itse ostan juttuni ja maksan ulkomaanmatkani. Hänellä on kallis harrastus, joka nielee vuosittain enemmän rahaa kuin suomalaisen keskipalkka on vuodessa. Eli PALJON. Teen meillä kaikki kotityöt, rännien putsaamista ja ison pihan aurausta lukuunottamatta.
Nämä asiat on ok.
Siitä kuitenkin pidän huolen, että en osallistu perheemme kuluihin. Saan siis palkkani säästöön / käytän sen itse mihin haluan. Minusta tämä on oikein. Välistä mies narisee. Nariskoon, eihän tämä pakollista ole. Jos ei homma käy näin, niin sitten ero: muutan omaan, kivaan ja isoon asuntooni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.No mutta eikös se nyt ole päivän selvää? Jos ei ole valmis elämään perheenä ja toimimaan yhdessä yhtenä yksikkönä, kannattaa ollakin ihan oikeasti yksin. Eikä kyse ole siitä, että toinen määräisi mitä rahoillasi teet, vaan että yhdessä päätetään mitä niillä yhteisillä rahoilla tehdään. Jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen, on luonnollista että tämä osallistuu isommalla osuudella myös perheen menoihin. Näin molemmille jää myös omaa rahaa ostaa ne omat vaatteet tai jotakin kivaa itselleen välillä.
Otetaan esimerkiksi vaikka mies ja moottoripyöräily.
Jos minulla on harrastuksena moottoripyörä jolla teen vaikka kerran kesässä isomman reissu kaverien kanssa, esim. euroopassa. Kalusto, hieno pyörä ja reissu vie aikamoisen määrän rahaa. Sen lisäksi maksan koko elämisen tai vaihtoehtoisesti puolet jos asutaan kimpassa. Puolet asumisesta, ruoasta, vakuutuksista, puolet yhteisestä matkasta jne.
Onko siis niin, että olen kelvoton parisuhteeseen koska pidän oman harrastukseni vireillä ja syydän siihen rahat jotka jää yli "elämisestä"? Olen siis kelvoton parisuhteeseen kun en naisen käskystä luovuta omaa rahaani naiselle?
Tämä muuttuu epämiellyttäväksi vasta sitten, jos se toinen osapuoli asuu kalliimmin kun hän oikeastaan pystyisi (koska sinä haluat tietyn kokoisen asunnon, tai sinä tarvitset autotallin sille moottoripyörällesi). Ja kumppanillasi menee siis isompi osa asumiseen, kun hän itse haluaisi.
Tai jos niitä yhteisiä reissuja ei koskaan tule, koska kumppanilla ei vaan ole siihen rahaa. Tai jos syötte eri ruokaa, koska kumppanilla ei riitä rahat muuhun kuin kaikkein halvimpiin raaka-aineisiin. Tai jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa lähteä sinun kaveriksi leffaan, ravintolaan, baariin, teatteriin jne.
Tällaisiakin pariskuntia tiedän, ja silloin minusta on ymmärretty jotain väärin, jos toisella on rahaa kaikkeen mitä haluaa ja toisella ei koskaan mihinkään.
Mitä yhteiselämää se sellainen on, jos koskaan ei yhdessä voida tehdä mitään, kun toisella ei ole siihen rahaa???
Se on aika outo parisuhde, koska aika lailla iso osa kaksintehtävistä jutuista on maksuttomia. Voi kävellä pitkin kaupungin katuja, mennä ilmaiseksi uimaan mereen tai järveen, kuunnella puistokonsertteja, käydä kirjastossa, urheilukisoissa (pikkukisoissa ei ole pääsymaksua) tai maksuttomissa taidenäyttelyissä. Jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa, vaikka minä maksan puolet yhteisistä kuluista, niin melkein väitän kumppania tuhlaavaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.No mutta eikös se nyt ole päivän selvää? Jos ei ole valmis elämään perheenä ja toimimaan yhdessä yhtenä yksikkönä, kannattaa ollakin ihan oikeasti yksin. Eikä kyse ole siitä, että toinen määräisi mitä rahoillasi teet, vaan että yhdessä päätetään mitä niillä yhteisillä rahoilla tehdään. Jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen, on luonnollista että tämä osallistuu isommalla osuudella myös perheen menoihin. Näin molemmille jää myös omaa rahaa ostaa ne omat vaatteet tai jotakin kivaa itselleen välillä.
Otetaan esimerkiksi vaikka mies ja moottoripyöräily.
Jos minulla on harrastuksena moottoripyörä jolla teen vaikka kerran kesässä isomman reissu kaverien kanssa, esim. euroopassa. Kalusto, hieno pyörä ja reissu vie aikamoisen määrän rahaa. Sen lisäksi maksan koko elämisen tai vaihtoehtoisesti puolet jos asutaan kimpassa. Puolet asumisesta, ruoasta, vakuutuksista, puolet yhteisestä matkasta jne.
Onko siis niin, että olen kelvoton parisuhteeseen koska pidän oman harrastukseni vireillä ja syydän siihen rahat jotka jää yli "elämisestä"? Olen siis kelvoton parisuhteeseen kun en naisen käskystä luovuta omaa rahaani naiselle?
Tämä muuttuu epämiellyttäväksi vasta sitten, jos se toinen osapuoli asuu kalliimmin kun hän oikeastaan pystyisi (koska sinä haluat tietyn kokoisen asunnon, tai sinä tarvitset autotallin sille moottoripyörällesi). Ja kumppanillasi menee siis isompi osa asumiseen, kun hän itse haluaisi.
Tai jos niitä yhteisiä reissuja ei koskaan tule, koska kumppanilla ei vaan ole siihen rahaa. Tai jos syötte eri ruokaa, koska kumppanilla ei riitä rahat muuhun kuin kaikkein halvimpiin raaka-aineisiin. Tai jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa lähteä sinun kaveriksi leffaan, ravintolaan, baariin, teatteriin jne.
Tällaisiakin pariskuntia tiedän, ja silloin minusta on ymmärretty jotain väärin, jos toisella on rahaa kaikkeen mitä haluaa ja toisella ei koskaan mihinkään.
Mitä yhteiselämää se sellainen on, jos koskaan ei yhdessä voida tehdä mitään, kun toisella ei ole siihen rahaa???
Se on aika outo parisuhde, koska aika lailla iso osa kaksintehtävistä jutuista on maksuttomia. Voi kävellä pitkin kaupungin katuja, mennä ilmaiseksi uimaan mereen tai järveen, kuunnella puistokonsertteja, käydä kirjastossa, urheilukisoissa (pikkukisoissa ei ole pääsymaksua) tai maksuttomissa taidenäyttelyissä. Jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa, vaikka minä maksan puolet yhteisistä kuluista, niin melkein väitän kumppania tuhlaavaiseksi.
Tämä ei ole henkilökohtainen kokemus vaan vierestä seurattu, mutta kumppani ei välttämättä ole tuhlaavainen, vaikka hänellä ei ole koskaan rahaa, sillä hän:
- Tienaa n 2500€/kk (josta käteen jäänee n 1800€)
- Hän maksaa puolet ison talon vuokrasta, koska mies tarvitsee työhuoneen, huoneet silloin tällöin yöpyville lapsilleen sekä kahden auton autotallin harrastuksensa takia. Talon vuokra taitaa olla n 1500€/kk, josta ystäväni maksaa siis 750€
- Ystäväni työmatkakulut ovat n 250e/kk koska asunto ja työ on eri paikkakunnilla, koska mies ei edellisestä liitosta olevien lapsien takia voi muuttaa
- Lisäksi ystäväni maksaa puolet talon vakuutuksista, sähköstä, vedestä, ruoasta jne
- Näiden pakollisten menojen jälkeen hänelle ei käteen jää käytännöllisesti katsoen mitään
Samaan aikaan hänen miehensä taitaa tienata jotain 8000 – 10 000 tietämillä. Mies tykkäisi käydä konserteissa, teatterissa, viikonloppuna baarissa, ravintolassa syömässä, hotellissa yötä, reissussa jne. Ja valittaa kun koskaan ei tehdä mitään yhdessä. Näihin asioihin ystävälläni oli vielä rahaa silloin kun asui yksin ja menot oli tulojen mukaiset (pienessä yksiössä). Mutta mies ei ole koskaan vissiin pysähtynyt miettimään, miksi koskaan ei tehdä mitään yhdessä… Miksi naisella ei yhtäkkiä enää koskaan ole rahaa mihinkään. Tai sitten hän ei vaan välitä
Itse en olisi tuollaisessa parisuhteessa hetkeäkään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.No mutta eikös se nyt ole päivän selvää? Jos ei ole valmis elämään perheenä ja toimimaan yhdessä yhtenä yksikkönä, kannattaa ollakin ihan oikeasti yksin. Eikä kyse ole siitä, että toinen määräisi mitä rahoillasi teet, vaan että yhdessä päätetään mitä niillä yhteisillä rahoilla tehdään. Jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen, on luonnollista että tämä osallistuu isommalla osuudella myös perheen menoihin. Näin molemmille jää myös omaa rahaa ostaa ne omat vaatteet tai jotakin kivaa itselleen välillä.
Otetaan esimerkiksi vaikka mies ja moottoripyöräily.
Jos minulla on harrastuksena moottoripyörä jolla teen vaikka kerran kesässä isomman reissu kaverien kanssa, esim. euroopassa. Kalusto, hieno pyörä ja reissu vie aikamoisen määrän rahaa. Sen lisäksi maksan koko elämisen tai vaihtoehtoisesti puolet jos asutaan kimpassa. Puolet asumisesta, ruoasta, vakuutuksista, puolet yhteisestä matkasta jne.
Onko siis niin, että olen kelvoton parisuhteeseen koska pidän oman harrastukseni vireillä ja syydän siihen rahat jotka jää yli "elämisestä"? Olen siis kelvoton parisuhteeseen kun en naisen käskystä luovuta omaa rahaani naiselle?
Tämä muuttuu epämiellyttäväksi vasta sitten, jos se toinen osapuoli asuu kalliimmin kun hän oikeastaan pystyisi (koska sinä haluat tietyn kokoisen asunnon, tai sinä tarvitset autotallin sille moottoripyörällesi). Ja kumppanillasi menee siis isompi osa asumiseen, kun hän itse haluaisi.
Tai jos niitä yhteisiä reissuja ei koskaan tule, koska kumppanilla ei vaan ole siihen rahaa. Tai jos syötte eri ruokaa, koska kumppanilla ei riitä rahat muuhun kuin kaikkein halvimpiin raaka-aineisiin. Tai jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa lähteä sinun kaveriksi leffaan, ravintolaan, baariin, teatteriin jne.
Tällaisiakin pariskuntia tiedän, ja silloin minusta on ymmärretty jotain väärin, jos toisella on rahaa kaikkeen mitä haluaa ja toisella ei koskaan mihinkään.
Mitä yhteiselämää se sellainen on, jos koskaan ei yhdessä voida tehdä mitään, kun toisella ei ole siihen rahaa???
Se on aika outo parisuhde, koska aika lailla iso osa kaksintehtävistä jutuista on maksuttomia. Voi kävellä pitkin kaupungin katuja, mennä ilmaiseksi uimaan mereen tai järveen, kuunnella puistokonsertteja, käydä kirjastossa, urheilukisoissa (pikkukisoissa ei ole pääsymaksua) tai maksuttomissa taidenäyttelyissä. Jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa, vaikka minä maksan puolet yhteisistä kuluista, niin melkein väitän kumppania tuhlaavaiseksi.
Tämä ei ole henkilökohtainen kokemus vaan vierestä seurattu, mutta kumppani ei välttämättä ole tuhlaavainen, vaikka hänellä ei ole koskaan rahaa, sillä hän:
- Tienaa n 2500€/kk (josta käteen jäänee n 1800€)
- Hän maksaa puolet ison talon vuokrasta, koska mies tarvitsee työhuoneen, huoneet silloin tällöin yöpyville lapsilleen sekä kahden auton autotallin harrastuksensa takia. Talon vuokra taitaa olla n 1500€/kk, josta ystäväni maksaa siis 750€
- Ystäväni työmatkakulut ovat n 250e/kk koska asunto ja työ on eri paikkakunnilla, koska mies ei edellisestä liitosta olevien lapsien takia voi muuttaa
- Lisäksi ystäväni maksaa puolet talon vakuutuksista, sähköstä, vedestä, ruoasta jne
- Näiden pakollisten menojen jälkeen hänelle ei käteen jää käytännöllisesti katsoen mitään
Samaan aikaan hänen miehensä taitaa tienata jotain 8000 – 10 000 tietämillä. Mies tykkäisi käydä konserteissa, teatterissa, viikonloppuna baarissa, ravintolassa syömässä, hotellissa yötä, reissussa jne. Ja valittaa kun koskaan ei tehdä mitään yhdessä. Näihin asioihin ystävälläni oli vielä rahaa silloin kun asui yksin ja menot oli tulojen mukaiset (pienessä yksiössä). Mutta mies ei ole koskaan vissiin pysähtynyt miettimään, miksi koskaan ei tehdä mitään yhdessä… Miksi naisella ei yhtäkkiä enää koskaan ole rahaa mihinkään. Tai sitten hän ei vaan välitä
Itse en olisi tuollaisessa parisuhteessa hetkeäkään
2,5k br. tienaavalla naisella on "alla" iso omakotitalo, sekö on huonosti? Jos ei tilanne nappaa niin kai hän pois voi muuttaa? Ainakaan miestä ei voi vaatia muuttamaan lähemmäs naisen työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
En voisi ikinä, missään olosuhteisa kuvitella olevani naimisissa ihmisen kanssa, joka ei ole valmis ajattelmaan perhettään tiiminä. En voi kertakaikkiaan ymmärtää, että naimisissa olevilla ihmisilleä, varsinkin jos on lapsia, olisi erilaiset taloudelliset tilanteet. Miksi edes olla naimisissa, jos haluaa elää täysin omaa, erillistä elämäänsä. Meillä palkat ovat aina menneet samalle tilille, ja sieltä maketaan kaikki. Myös säästötilit ovat yhteisiä. Suhteessamme on ollut aikoja, jolloin mies on tienannut enemmän, ja nyt viimeiset vuodet minulla on lähes kaksinkertainen palkka mieheen verrattuna. Ja näin tulee olemaan, jos pysymme nykyisissä hommissamme. Rahat ovat aina olleet yhteisiä, jo 23 vuotta.
Lukea jaanasin koko ketjun läpi, ja pystyin samaistumaan ainoastaan tähän viestiin. 1/180, ei paljon mutta enemmän kuin nolla. Sama tilanne Rahikaisella, tosin takana vasta 10 vuotta. Junankauta että olisi ollut pitkä kymmenvuotinen jos olisi rahojen kanssa alkaa säätämään. Yksi perhe, yksi tili.
M44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.
No se on mielipide.
Itse en lähtisi uusperheeseen ennen kuin ne lapset on aikuisia omillaan. Enkä parisuhteeseen jossa toinen sanoo mitä omaisuudellani pitäisi tehdä.No mutta eikös se nyt ole päivän selvää? Jos ei ole valmis elämään perheenä ja toimimaan yhdessä yhtenä yksikkönä, kannattaa ollakin ihan oikeasti yksin. Eikä kyse ole siitä, että toinen määräisi mitä rahoillasi teet, vaan että yhdessä päätetään mitä niillä yhteisillä rahoilla tehdään. Jos toinen tienaa selvästi enemmän kuin toinen, on luonnollista että tämä osallistuu isommalla osuudella myös perheen menoihin. Näin molemmille jää myös omaa rahaa ostaa ne omat vaatteet tai jotakin kivaa itselleen välillä.
Otetaan esimerkiksi vaikka mies ja moottoripyöräily.
Jos minulla on harrastuksena moottoripyörä jolla teen vaikka kerran kesässä isomman reissu kaverien kanssa, esim. euroopassa. Kalusto, hieno pyörä ja reissu vie aikamoisen määrän rahaa. Sen lisäksi maksan koko elämisen tai vaihtoehtoisesti puolet jos asutaan kimpassa. Puolet asumisesta, ruoasta, vakuutuksista, puolet yhteisestä matkasta jne.
Onko siis niin, että olen kelvoton parisuhteeseen koska pidän oman harrastukseni vireillä ja syydän siihen rahat jotka jää yli "elämisestä"? Olen siis kelvoton parisuhteeseen kun en naisen käskystä luovuta omaa rahaani naiselle?
Tämä muuttuu epämiellyttäväksi vasta sitten, jos se toinen osapuoli asuu kalliimmin kun hän oikeastaan pystyisi (koska sinä haluat tietyn kokoisen asunnon, tai sinä tarvitset autotallin sille moottoripyörällesi). Ja kumppanillasi menee siis isompi osa asumiseen, kun hän itse haluaisi.
Tai jos niitä yhteisiä reissuja ei koskaan tule, koska kumppanilla ei vaan ole siihen rahaa. Tai jos syötte eri ruokaa, koska kumppanilla ei riitä rahat muuhun kuin kaikkein halvimpiin raaka-aineisiin. Tai jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa lähteä sinun kaveriksi leffaan, ravintolaan, baariin, teatteriin jne.
Tällaisiakin pariskuntia tiedän, ja silloin minusta on ymmärretty jotain väärin, jos toisella on rahaa kaikkeen mitä haluaa ja toisella ei koskaan mihinkään.
Mitä yhteiselämää se sellainen on, jos koskaan ei yhdessä voida tehdä mitään, kun toisella ei ole siihen rahaa???
Se on aika outo parisuhde, koska aika lailla iso osa kaksintehtävistä jutuista on maksuttomia. Voi kävellä pitkin kaupungin katuja, mennä ilmaiseksi uimaan mereen tai järveen, kuunnella puistokonsertteja, käydä kirjastossa, urheilukisoissa (pikkukisoissa ei ole pääsymaksua) tai maksuttomissa taidenäyttelyissä. Jos kumppanilla ei ole koskaan rahaa, vaikka minä maksan puolet yhteisistä kuluista, niin melkein väitän kumppania tuhlaavaiseksi.
Tämä ei ole henkilökohtainen kokemus vaan vierestä seurattu, mutta kumppani ei välttämättä ole tuhlaavainen, vaikka hänellä ei ole koskaan rahaa, sillä hän:
- Tienaa n 2500€/kk (josta käteen jäänee n 1800€)
- Hän maksaa puolet ison talon vuokrasta, koska mies tarvitsee työhuoneen, huoneet silloin tällöin yöpyville lapsilleen sekä kahden auton autotallin harrastuksensa takia. Talon vuokra taitaa olla n 1500€/kk, josta ystäväni maksaa siis 750€
- Ystäväni työmatkakulut ovat n 250e/kk koska asunto ja työ on eri paikkakunnilla, koska mies ei edellisestä liitosta olevien lapsien takia voi muuttaa
- Lisäksi ystäväni maksaa puolet talon vakuutuksista, sähköstä, vedestä, ruoasta jne
- Näiden pakollisten menojen jälkeen hänelle ei käteen jää käytännöllisesti katsoen mitään
Samaan aikaan hänen miehensä taitaa tienata jotain 8000 – 10 000 tietämillä. Mies tykkäisi käydä konserteissa, teatterissa, viikonloppuna baarissa, ravintolassa syömässä, hotellissa yötä, reissussa jne. Ja valittaa kun koskaan ei tehdä mitään yhdessä. Näihin asioihin ystävälläni oli vielä rahaa silloin kun asui yksin ja menot oli tulojen mukaiset (pienessä yksiössä). Mutta mies ei ole koskaan vissiin pysähtynyt miettimään, miksi koskaan ei tehdä mitään yhdessä… Miksi naisella ei yhtäkkiä enää koskaan ole rahaa mihinkään. Tai sitten hän ei vaan välitä
Itse en olisi tuollaisessa parisuhteessa hetkeäkään
2,5k br. tienaavalla naisella on "alla" iso omakotitalo, sekö on huonosti? Jos ei tilanne nappaa niin kai hän pois voi muuttaa? Ainakaan miestä ei voi vaatia muuttamaan lähemmäs naisen työpaikkaa.
Hän taisi viihtyä paremmin siinä pienessä yksiössään. Omakotitalon vuokraaminen, koska mies tarvitsee työhuoneen, huoneet lapsilleen, kaksi autotallia jne. ei ole missään nimessä hänen kannaltaan järkevää. Heille riittäisi kaksio jos miehen tarpeet ei olisi niin suureelliset. Ja ystäväni taitaisi olla kaksiossa onnellisempi. Ja silti ystäväni maksaa vuokrasta 50%
Aikamoinen minä minä -kulttuuri täällä näyttää vallitsevan. Minun rahat, minun lapset, minun minun minun. Oma mielipiteeni on se, että jos päätetään asua yhteisessä taloudessa niin ei ole enää olemassa minun rahoja tai minun lapsiani. Siitä perheestä huolehditaan yhdessä, ja ne rahat on yhteisiä. Sitten ymmärrän että haluaa pitää omistaan kiinni jos toinen tuhlaa aivan turhanpäiväiseen.