En jaksa enää

Yön Alit ja Abdullahit tarvitsevat leikkikaluja. Olisitko sinä sellainen?

Harmin paikka, tiedän tuon tunteen. Olin vähän päälle parikymppisenä samassa tilanteessa. Ei yhtäkään ystävää ja olinpa vielä työtönkin. Olin todella ahdistunut ja masentunut, se oli ihan hirveää. Mietin jopa itsemurhaa, koska yksinäisyys tuntui loputtomalta. Tuolloin oli myös paha sosiaalisten tilanteiden pelko joka tietenkin lisäsi toivottomuutta. Kesä on kaikista pahin aika olla yksinäinen. Sitten kuitenkin jossain vaiheessa sain työpaikan ja sitä kautta uusia kavereita ja aloin taas elää. Sinullakin on vielä ovet avoinna ja voit saada uusia ystäviä tulevilta työpaikoilta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ja uskon toivottomuuden tunteen. Mutta kyllä se valo sieltä tunnelin päässä jossain vaiheessa kajastaa. Oma elämäni on ollut suossa, mutta pikkuhiljaa sieltä nousin. Voi kuulostaa tyhmältä, mutta jo joku liikuntaharrastus tuo hyvää mieltä. Itse aloitin punttisalilla. Oli hirveä olo, mutta kun sieltä lähti oli tunne, että kyllä tässä pärjätään. 24 vee on tosi nuori. Itse olin reilusti vanhempi. Jollain pienillä asioilla eteenpäin. Ja jos ei löydy opiskelupaikkaa, niin avoimessa voi käydä kursseja ja saada apua pääsykokeisiin.

Yritän harrastaa liikuntaa välillä. Minut on vähän aikaa sitten jätetty, ja kaikki suunnitelmat mitä oli sen suhteen varassa, ovat nyt menneet. Viikko viikolta vaivun vaan syvemmälle tässä tuskassa. Kuulostaa karulta, enkä edes halua kirjoittaa, mitä olen välillä toivonut... en minä toivo niin pohjimmiltani, en vaan jaksaisi.. Asun pk-seudulla kun joku kysyi.

Täällä myös 24-vuotias, ihan lopussa ahdistuksen ja toivottomuuden takia. Ei kavereita, paljon lapsuuden traumoja, ulosotossa paljon velkaa...Työt yritin aloittaa mutta koeajalla sain potkut parin päivän jälkeen, koska en ole tarpeeksi sosiaalinen. Vietän lähinnä aikaa vain sisällä ja näin menty jo monta vuotta. 14-vuotiaana yritin itsemurhaa ja pelkään että sama tilanne tulee eteen uudestaan. Haaveilen normaalista, onnellisesta elämästä ilman ahdistusta. Olisi työ, läheisiä ihmisiä, elämä tasapainossa yms. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös 24-vuotias, ihan lopussa ahdistuksen ja toivottomuuden takia. Ei kavereita, paljon lapsuuden traumoja, ulosotossa paljon velkaa...Työt yritin aloittaa mutta koeajalla sain potkut parin päivän jälkeen, koska en ole tarpeeksi sosiaalinen. Vietän lähinnä aikaa vain sisällä ja näin menty jo monta vuotta. 14-vuotiaana yritin itsemurhaa ja pelkään että sama tilanne tulee eteen uudestaan. Haaveilen normaalista, onnellisesta elämästä ilman ahdistusta. Olisi työ, läheisiä ihmisiä, elämä tasapainossa yms. 

Sama tarina. Pitkittelin heräämistä tänäkin aamuna, nousin vasta tunti sitten. Onneksi unilääkkeillä saa nukuttua yli 10h vuorokaudessa.. on edes se lohtu. :(