En kestä enää tätä yksinäisyyttä

Pakko avautua jonnekin, koska en näe enää elämässäni oikein mitään toivoa. Olen 24-vuotias nainen. Olen seurustellut kerran elämässäni, teini-ikäisenä. Hiljattain olen tutustunut mieheen, josta on ollut jo vahva tunne että "tuossa se nyt on." Mutta pelkään että meistä ei tule kavereita enempää. Miestä pelottaa ajatus sitoutumisesta ja haluaa olla nyt yksin. En voi olla ajattelematta, että minussa on jotain perustavanlaatuista vikaa, vaikka olen ymmärtänyt, ja tunnenkin häntä sen verran, että hänen kohdalla voi olla kyllä kyse ihan oikeasta sitoutumiskammosta.

Tuntuu vain että jos meistä ei tule mitään, niin en tule löytämään enää ketään muuta. Se oli sellainen sattumien summa että häneen törmäsin. Tinderiä olen kokeillut joskus ja tulin satutetuksi.

Minulla on muutama ystävä ja tuttuja paljonkin. Mutta käytännössä olen kuitenkin todella yksinäinen. Ystävistä osa asuu eri paikkakunnilla ja niillä muutamalla, jotka asuu samalla paikkakunnalla, ei tunnu koskaan olevan aikaa tehdä mitään yhdessä, varsinkaan sellaisina tärkeinä hetkinä, jotka haluaisi jakaa jonkun kanssa. Se ärsyttää ja surettaa.

Kaikki ystäväni ovat myös parisuhteessa. En voi mitään sille, että nykyään päällimmäinen tunteeni on kateus, vaikka en sitä näytäkään. Nyt tässä omassa epäselvässä tilanteessa on tuntunut todella pahalta, kun somessa on jatkuvasti vuosipäivä-, kihla-, yhteenmuutto- yms päivityksiä. Niillä ystävilläni, ja muilla samanikäisillä tai itseä nuoremmillakin tutuilla. Itse elän käytännössä ihan samanlaista elämää kuin 18-vuotiaana, jolloin kuvittelin että tällä iällä minulla tulisi olemaan noita asioita. Lapsia en halua, joten siinä mielessä pariutumisella ei ole onneksi kiirettä. Mutta tuntuu oikeasti siltä, että kaikilla muilla on kumppani alle 30-vuotiaana. Ajattelen myös siltä kantilta, että mitä nuorempana kumppani löytyy, niin sitä pidempi elämä on mahdollinen yhdessä.

Tämä on nähty jo niin monta kertaa. Joko olen kiinnostunut jostain, mutta toinen ei ole minusta kiinnostunut ja rikon itseni, tai päinvastoin. Mitä toivoa minulla enää on?

Elän ehkä parhaita vuosiani ja tuntuu että elämä menee hukkaan. Haluaisin matkustella ja tehdä kaikkea jännää, mutta ei ole ketään kenen kanssa tehdä näitä asioita.

Pelkään tulevaa kesää. Olen kyllä iloinen siitä, että tiedossa on yhdet festarit ystävän kanssa. Olemme nähneet viimeksi kaksi vuotta sitten. Muuten tiedossa on näillä näkymin yksinäistä arkea ja töitä. Syksylläkään ei hirveästi sosiaalinen elämä lisäänny. Opiskelen vielä, mutta opinnot on siinä vaiheessa että suurin osa vuodesta on työharjoittelua. Koulu on ollut aiemmin tärkeä ympäristö, missä on tavannut ihmisiä.