Mitä asioita sinusta oletetaan/luullaan väärin?

Töissä kollega oli pelännyt minua siihen asti, kunnes ensimmäisen kerran oli minuun yhteydessä ja opastin häntä jossakin asiassa. Perusilme on jopa vihaiseksi tulkittava. En ole kauhean kiinnostunut muista ihmisistä, joten tämäkin voi luoda tympeän ja pelottavan mielikuvan. Olen kuitenkin aika rempseä kun minuun tutustuu.

Vierailija kirjoitti:

Livija kirjoitti:

Olen ujo ja usein aika hiljainen. Joskus aimmin tuntui siltä kuin joillain ihmisillä olisi ollut jonkinmoinen tarve "vanhemmoida" minua. Siis huolehdittiin paljon ja kohdeltiin vähän kuin silkkihansikkain, ihan niin kuin olisin lapsi, joka ei kestä minkäänlaista haastetta tai vastoinkäymistä elämässään. Toki arvostan ihmisiä, jotka huomioivat toiset, mutta en minä silti halua puolituttujen alkavan huolehtimaan minusta kuin lapsesta. Viime vuosina tällaista ei ole sentään enää ollut, liekkö sitten jokin minussa muuttunut niin, että en enää herätä niin paljon jotain ihmeellistä huolenpitoviettiä.

Minä olen myös ujo ja arka, mutta tuntuu että muut ihmiset olettavat minut jonkinlaiseksi tilanteen "pomoksi". Se on todella epämiellyttävää, koska on raskasta kannatella sosiaalisia tilanteita, kun itse oikeasti on paljon ujompi kuin muut. Mutta monesti tuntuu, että nimenomaan minun odotetaan ottavan tilanne haltuun. Ulkonäöltäni olen aika jykevä, miesmäisen(?) oloinen. Ehkä se vaikuttaa asiaan, koska ihmisten mielissä ehkä auktoriteetti ja miesmäisyys jotenkin yhdistyvät toisiinsa?

Välttelen sosiaalisia tilanteita, koska on ahdistavaa että minulta odotetaan niissä niin paljon. Tai siltä minusta ainakin tuntuu, tiedä sitten kuvittelenko vain. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että on tosi kiusallista ja kaikille "hämmentävää", jos minä olen hiljaa, samalla kun joku toinen saa vapaasti olla hiljaa eikä kukaan vaikuta ihmettelevän asiaa.

Ihanaa pohdintaa, koska kuulostaa niin tutulta. Ajattelin aivan samoin nuorempana ja olin ihmeissäni, miksi juuri minua, ujoa ja arkaa nuorta ihmistä pidettiin tilanteessa vastuullisena. No, vanhemmiten pääsin arkuudestani eroon ja enää kukaan ei tunnu pitävän minua tilanteen pomona, joten johtopäätökseni on, että koin itse häpeää hiljaisuudestani ja kuvittelin että minun pitäisi olla toisenlainen > kuvittelin muidenkin kuvittelevan että minun pitää olla toisenlainen.

Kun olin paljon koulusta pois niin kuulemma selän takana oli puhuttu että olen usein poissa koska olen poikaystävän kanssa(?), tämä ihmetytti koska en ollut sanallakaan puhunut mistään poikaystävästä eikä minulla sellaista ollut, olin vain masentunut ja vihasin itseäni joten ei huvittanut mennä kouluun.

Olen opiskellut taloustiedettä ja yllättävän usein ihmiset olettavat minun olevan poliittiselta suunnaltani oikealla. Tosiasiassa mitä pidempään opiskelin, sitä enemmän kallistuin vasemmalle.

Toisaalta ne, jotka tietävät minun olevan kallellani vasemmalle, kuvittelevat että olen jotenkin kiinnostunut teatterista, taiteesta jne. En ole. Minusta on hienoa että niitä on olemassa niitä varten jotka niiden päälle ymmärtävät mutta itse en ymmärrä enkä tunne menettäväni mitään vaikken niitä seuraa. Viimeksi teatterissa nukahdin.

Luullaan korkeasti koulutetuksi uraohjukseksi. Todellisuudessa olen täysin kouluttautumaton. Voitte kuvitella naisten reaktion.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ujo ja hiljainen ja ärsyttää joidenkin ihmisten oletus, että olen joku siveydensipuli, joka istuu rukoilemassa jossain luostarissa ja paheksuu kaikkea mahdollista. Jos työpaikan kahvipöydässä joku kertoo seksijuttuja tai alapäävitsejä, niin joku nauraa, että olkaa nyt hiljaa, kun "Minnakin" kuuntelee. Ihan kuin olisin lapsi. Tänään työpaikalla oltiin aidosti ihmeissään, kun minäkin olin katsonut jääkiekkoa yöllä.

Todella ärsyttävää ja jotenkin jopa alentavaa.

Sano suorat sanat noille idiooteille!!!

Muakin jotkut luulee kokemattomaksi, kun olen hiljainen.

Kauheeta! Onneksi teet asian selväksi.

Kaikki pitää mua aina hyväntuulisena, kilttinä ja etten ikinä suutu mistään saatika pahoita mieltäni.

Tosiasiassa olen todella herkkä, introvertti ja kotona kiroan, kiukkuan, itken ja vietän unettomia öitä jostain harmista. Mielessäni kiukkuan ihmiset ja haukun heidät. En näytä mitään ulospäin.

Minua on luultu kiltiksi perhetytöksi. Ehkä ujo ja hiljainen luonteeni vaikuttaa siihen luuloon. Todellisuudessa olen kaikkea muuta. Jostain itselleni käsittämättömästä syystä miehet ovat aina tunteneet vetoa minuun ja olen ottanut ottanut siitä ilon irti.

Tuntemattomat pitävät minua jonain mimosana, joka menee rikki hetkellä millä hyvänsä. Asioita hyssytellään ympärilläni, minulta pyydetään anteeksi vaikkapa huonoa kieltä, kysellään vointia ja pärjäämistä jonkun aivan mitättömän vastoinkäymisen jälkeen, tarjotaan apua. Ilmeisesti näytän herkältä ja jotenkin pumpulissa kasvaneelta.

Ei siis haittaa mitenkään, mutta tosiasiassa olen niin monessa liemessä keitetty että en hätkähdä enää juuri mistään. Olen selvinnyt uskomattoman pahoista paikoista ja vaikeista elämäntilanteista, vieläpä pääasiassa yksin, ja siksi monien ihmisten suhtautuminen minuun aiheuttaa hämmennystä kun joku vaikkapa yrittää pehmennellä minulle asiaa jota en ole edes huomannut. Se tuntuu jotenkin nurinkuriselta ja hassulta, ei väärältä vaikka en siitä kylläkään nautikaan.

Minua luullaan luultavasti äärimmäisen ujoksi, koska punastun helposti. Oikeasti ihoni reagoi vaan helposti kaikkeen, säähän, liikuntaan yms. Joskus toki myös punastun nolostuessani, mutta en todellakaan ole mikään äärimmäisen ujo. On ärsyttävää, jos muut eivät pidä minua vakuuttavana.

Minut oletetaan heteroksi, sillä olen miehen kanssa naimisissa. Todellisuudessa vain harvat tietävät minun olevan bi-seksuaali, sillä en todellakaan uskaltaisi kertoa sitä kuin vain sydänystävälle. Pelkään, että asiasta kuuleva alkaisi suhtautua minuun eri tavalla. Siis elän kaapissa ja tietyllä tavalla olen huojentunut, että rakastuin mieheen, sillä en kestäisi ymmärtämättömien tuomitsemista.

Että olen tyhmä. Olen pienikokoinen, ja lapsesta asti ihmiset ovat pitäneet minua keskimääräistä tyhmempänä. No en ole! Ainoastaan matemaatikan opettajani aikoinaan kannusti ja kehui minua.

Työpaikalla olen hiljainen. Työkavereiden jutut telkkuohjelmista, julkkiksista ym eivät kiinnosta enkä pahemmin ota osaa pinnallisiin kahvipöytäkeskusteluihin. Mua luullaan sen takia vähän yksinkertaiseksi. Työkaverit olivat ihmeissään kun saivat selville että mulla on ajokortti, puhun paria vierasta kieltä, mulla on ollut oma firma, olen kiinnostunut filosofiasta ym ym. Oikeasti mun äo on paaaljon keskitasoa korkeampi. (Tätä en tietenkään ilmoittele töissä!) Nyt ne ei oikein tiedä mitä musta ajattelisivat. Hih!

Mua pidetään ammattini vuoksi usein köyhänä, tyhmänä tai molempia. Löytyy maisterintutkinto, muttei mielenkiintoa työelämään, joten teen osa-aikatyötä matalapalkka-alalla sen, mitä tarvitsen pääomatulojen lisäksi. Mulla on myös kiltti naama, joten monet avautuvat helposti. Luonne on sitten toista.

Mua on pidetty ylimielisenä ja töykeenä. Todellisuudessa oon vaan tosi ujo ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, sen takia musta varmaan saa joskus kylmän kuvan.

Varsinkin nuorempana pidettiin jotenkin hyväosaisena ja oikeistohenkisenä, kun en viettänyt boheemia elämää ja valittanut raha-asioita. Olen opiskellut taidealaa ja en ollut ilmeisesti tarpeeksi hippimäinen. Oikeasti mä olen koko aikuisikäni kärsinyt kroonisesta rahapulasta, tehnyt vain pätkätöitä yms. Äänestän vasemmistoa, mutta en ehkä ulkoisesti näytä vasemmistolaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikalla olen hiljainen. Työkavereiden jutut telkkuohjelmista, julkkiksista ym eivät kiinnosta enkä pahemmin ota osaa pinnallisiin kahvipöytäkeskusteluihin. Mua luullaan sen takia vähän yksinkertaiseksi. Työkaverit olivat ihmeissään kun saivat selville että mulla on ajokortti, puhun paria vierasta kieltä, mulla on ollut oma firma, olen kiinnostunut filosofiasta ym ym. Oikeasti mun äo on paaaljon keskitasoa korkeampi. (Tätä en tietenkään ilmoittele töissä!) Nyt ne ei oikein tiedä mitä musta ajattelisivat. Hih!

Miten he saivat tuon selville?